Jumala voi tehdä pahastakin hyvää

Sen jälkeen kun Joosef oli haudannut isänsä, hän palasi Egyptiin, hän ja hänen veljensä sekä kaikki, jotka hänen kanssaan olivat menneet hautaamaan hänen isäänsä. Mutta Joosefin veljet pelkäsivät, kun heidän isänsä oli kuollut, ja ajattelivat: "Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä olemme hänelle tehneet." He lähettivät Joosefille tämän sanan: "Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: 'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan.' Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa. Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: "Katso, me olemme sinun orjiasi!" Mutta Joosef vastasi heille: "Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa? Tosin te pyritte saamaan aikaan pahaa minua vastaan, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa. Älkää siis pelätkö. Minä elätän teidät, vaimonne ja lapsenne." Hän lohdutti ja rauhoitti heitä.(1 Moos. 50:14–22)

Rakkaat kristityt! Voiko pahasta tulla hyvää? Tämä teksti vastaa kysymykseen Joosefin elämänvaiheiden kautta.

Muistatte varmasti mitä Joosefille tapahtui. Hän oli isänsä suosiossa, mutta veljet olivat hänelle kateellisia. He lavastivat Joosefin kuoleman ja myivät hänet orjaksi. Joosef joutui egyptiläisen Potifarin talouteen, missä hän kohosi vähitellen koko talouden hoitajaksi. Joosef kuitenkin joutui uudelleen vastoinkäymisiin, kun Potifarin vaimo olisi halunnut hänet rakastajakseen, mutta Joosef ei suostunut, ja Potifarin vaimo järjesti hänet kostoksi väärillä syytöksillä vankilaan. Mutta Jumala ei unohtanut Joosefia, vaan hän pääsi vankilan päällikön suosioon. Selitettyään oikein faraon ylimmän juomanlaskijan ja leipurin unet Joosef päätyi lopulta faraon eteen selittämään tämän näkemät enneunet. Joosefin viisaus teki niin suuren vaikutuksen, että farao asetti hänet koko Egyptin toiseksi ylimmäksi mieheksi, ja niin Joosef pelasti Egyptin tulevalta nälänhädältä. Nälänhädän aikaan hänen veljensä lähtivät Kanaanin maasta ostamaan elintarvikkeita ja tulivat Joosefin eteen. Joosef koetteli veljiään ja huomasi heidän sydäntensä muuttuneen. Joosef ilmaisi itsensä heille ja haetti isänsä sekä koko sukunsa asumaan Egyptiin.

Nyt kaikkien näiden tapahtumien jälkeen Jaakob oli kuollut. Joosefin veljet pelkäsivät, että Joosef käyttäisi valtaansa kostaakseen heille, kun isä ei enää ollut näkemässä. Veljet eivät luottaneet Joosefin anteeksiantoon. Mutta Herraan turvaavan ei pidä kantaa kaunaa eikä kostaa. Siksi Joosefkaan ei niin tehnyt. Hän oli antanut veljilleen anteeksi ja niin hän nyt rohkaisi ja lohdutti heitä. ”Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa?” Jumala oli nähnyt hyväksi tehdä Joosefin veljien pahan teon kautta hyvää, eikä ollut Joosefin asia lähteä Jumalan sijassa kostamaan veljille. Joosef on esimerkki anteeksiantamisesta.

Mitä muuta hänen vaiheistaan voi oppia? Joosef ei katkeroitunut. Hän teki oikein, vaikka olosuhteet olivat vastaan. Hän noudatti Jumalan tahtoa ollessaan orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Hän joutui kärsimään siitä, mutta ei hylännyt uskoaan Jumalaan.

Vastoinkäymisten kohdatessa voi tulla kiusaus katkeroitua ja hylätä Jumala. Joosefin kohtalo näyttää kuitenkin sellaista, mikä on aina totta vaikka ei näy: Jumala on omiensa kanssa. Kaikkien kohtalo ei ole Egyptin kakkosmieheksi nouseminen, kaikkia Jumala ei näkyvällä tavalla korota, mutta kaikkien kärsivien lastensa luona Jumala on. Kaikki on hänen kädessään. Tästä seuraa se, että kaikki on lopulta hänen lastensa parhaaksi, niin Jumala on luvannut.

Antakoon Jumala anteeksi, mitä olemme tässä rikkoneet. Jos hengelliset silmämme olisivat avoinna, emme niin helposti epäilisi hänen rakkauttaan. On syntiä vastoinkäymisen tullen unohtaa Jumala tai poiketa hänen tieltään. Valitamme turhaan ja olemme kärsimättömiä. Rikomme Jumalan käskyjä. Tämä on ilmentymää syntisestä kiittämättömyydestä ja piittaamattomuudesta Jumalaa kohtaan, joka kadottaa, ellei Jumalan armo tule avuksi.

Mutta katuvalle, Kristukseen turvaavalle Jumala antaa anteeksi. Älä siis lannistu vaikeuksissa. Jumala ei ole unohtanut sinua. Seuraa yhä hänen tahtoaan ja jatka uskonkilvoitustasi. Jumala ei ole hylännyt sinua. ”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” (Gal. 6:9)

Joosefin elämän suuri opetus on, että Jumala voi tehdä pahastakin hyvää. Raamattu opettaa samaan tapaan muissakin kohdissa: ”Tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen päätöksensä mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8:28) Tästä seuraa: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen”. (1 Piet. 5:7) Tämä opetus antaa meille uutta näkökulmaa elämään ja sen vaikeuksiin.

Ei kuitenkaan aina ole helppo uskoa, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Tuskin se oli sitä Joosefillekaan. Eihän kaikki kärsimys suinkaan aina käänny tässä maailmassa hyväksi. Monesti kyllä vaikeiden asioiden kautta seuraa jotakin hyvää. Usein voi löytää kärsimyksistä jotain mielekkyyttä, hyötyä tai tarkoitusta, jos katsoo asioita oikeasta näkökulmasta. Mutta on myös paljon kärsimystä, jolla ei ole mitään havaittavaa positiivista vaikutusta, joka ei käänny paremmaksi eikä lopu. Tämän asian tunsivat jo Vanhan testamentin pyhät, jotka psalmeissa valittavat sitä, miten jumalattomat sortajat menestyvät, mutta viattomat kärsivät. Paljon jää vielä vastausta vaille.

Lopulta jää mahdollisuus vain katsoa suureen totuuteen, josta Joosefin vaiheet ovat esikuva: Jeesukseen. Monien Vanhan testamentin henkilöiden vaiheissa voi nähdä paljon samaa kuin Kristuksessa. He ovat esikuvia Jeesuksesta. Jeesus on Jumalan lopullinen vastaus.

Miten näemme Joosefin elämänvaiheissa Jeesuksen?

Joosef hoiti tehtävänsä hyvin orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Samoin Kristus oli kuuliainen alennuksen tilassaan, ”orjan muodon” ottaneena ihmisenä (Fil. 2:7), eikä suostunut perkeleen kiusauksiin.

Kateelliset veljet kävivät Joosefin kimppuun. Jeesuksen veljet, siis hänen oman kansansa jäsenet, juonittelivat surmatakseen hänet – kateudesta, kuten evankelista kertoo. Mutta eivät ainoastaan juutalaiset, vaan koko ihmiskunta on hänen veljiään, samaa lihaa ja verta. Ja meihin kaikkiin sopii profeetan sana: ”hänet – – on runneltu meidän pahojen tekojemme tähden”. (Jes. 53:5) Kuitenkin Jeesus rukoili pahantekijöilleen armoa ja sovitti kaikkien ihmisten synnit verellään. Jeesus osoitti samanlaista anteeksiantavaisuutta kuin Joosef – tai oikeastaan Joosefin anteeksiantamuksessa näkyy jotain siitä, mitä on Kristuksen jumalallinen anteeksiantamus; niin moni asia Raamatussa (ja maailmassa) kertoo jotain Jumalan ominaisuuksista ja teoista niille, joilla on silmät nähdä. Jumala antaa anteeksi synnit ja rikokset.

Niin kuin Joosefin veljien, ei meidänkään siis ole syytä pelätä, että Vapahtajamme anteeksiantamus vaihtuisi rankaisemiseen. Minkä hän on antanut anteeksi, sen hän on antanut anteeksi. Hän ei nosta uudelleen esiin vanhoja syntejämme, jotka hän on upottanut kuin meren syvyyksiin, kuten profeetta Miika sanoo. (Miika 7:19) Jumala ei muutu, hänen anteeksiantamuksensa ei muutu. Ihmiset voivat epäillä hänen anteeksiantamustaan tai hylätä sen kokonaan, mutta Jumala pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei voi kieltää itseään (2 Tim. 2:13): Jumala on herättäessään Kristuksen kuolleista julistanut, että uhri koko maailman syntien edestä on annettu, ja niin hän on julistanut maailman synnit Kristuksessa anteeksi annetuiksi. Tämä ei voi muuttua, sillä se on Jumalan teko.

Jeesuksen kärsimyksen kautta Jumala on korottanut hänet korkeammalle kaikkea muuta. Farao teki Joosefista Egyptin hallitsijan, mutta Jumala korotti Jeesuksen (hänen inhimillisen luontonsa puolesta) oikealle puolelleen hallitsemaan koko maailmankaikkeutta.

Joosefin kärsimysten kautta suuri joukko ihmisiä pelastui nälänhädältä. Jeesuksen kokeman pahan kautta Jumala on tehnyt monin verroin enemmän hyvää kuin Joosefin vastoinkäymisten. Kärsimyksensä ja kuuliaisuutensa kautta Kristus vanhurskautti monet (Jes. 53:11, Room. 5:19), siis koko maailman: se tarkoittaa, että Jeesuksessa on kaikkien syntien anteeksiantamus ja pelastus.

Ja tässä on lopullinen, perimmäinen voitto, voitto synnistä, kuolemasta ja kaikesta pahasta. Jeesus on voittanut, ja hänen valtakuntansa tulee. Kaiken langenneen maailman pahan ja kärsimyksen jälkeen Jumala lausuu viimeisen sanansa: hän tekee kaikki uudeksi. (Ilm. 21:5) Kun ”kaikki jälleen asetetaan kohdalleen” (Apt. 3:21), löytyy lopullinen vastaus siihen, miten paha kääntyy hyväksi.

Joutuessamme kärsimään me kärsimme, kuten Herrammekin joutui kärsimään tässä maailmassa. Mutta meitä kohtaa myös se, mikä kärsimyksen jälkeen kohtasi Kristusta: ylösnousemus ja ikuinen elämä. Kun olemme Jumalan lapsia, olemme myös ”Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room. 8:17)

Voimme kiittää Jumalaa kaikesta, mikä meitä kohtaa: ”kiitos, sillä tämä oli sielulleni tarpeellista”. Tiedämme, että tämän elämän rosoista ja säröistä kasvaa iankaikkisuudessa jotakin kaunista. Jumala kirkastaa kärsimyksemmekin niin, että ne tulevat meille kunnian kruunuksi; ei ansiosta vaan armosta, armopalkkana. Jumala kääntää kaiken kunniakseen ja hyvyytensä ylistykseksi. Niin hän tekee varmasti myös vastoinkäymisille ja kärsimyksille, joko tässä elämässä tai sitten iankaikkisuudessa. Sellainen Jumala on.

Tämä ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, joita meillä nyt saattaa olla. Mutta Jeesuksen kautta tunnemme Jumalan, joka on hyvä ja joka on kanssamme kaikkina elämän hetkinä, ja joka antaa syntimme anteeksi. Ja meillä on luja toivo siitä, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.

Nauhajumalanpalvelus 6.9.2020. Virret VK38: 531:1,6,10  425:1,5,6  389  416  408

Pastori Markku Särelän saarna 26.8.2018 Orivedellä

13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal. 3:16-22.

I

Rakkaat kristityt!

Kun kristillinen seurakunta toimii Jumalan sanan mukaan, se voi silloin tällöin joutua hämmennyksen valtaan, kun joku, jota se on pitänyt uskonveljenä tai -sisarena kääntyy sitä vastaan. Meidän on vaikeata ymmärtää, miten se on mahdollista. Saatamme kysyä: en kai minä itse tee joskus samoin?

Apostoli Paavali joutui samanlaisten asioitten eteen kaikkialla siellä, missä hän julisti evankeliumia. Esiintyi valheveljiä, vääriä apostoleja, jopa avoimia harhaopettajia. Monet seurasivat heitä. Näin oli käynyt myös Galatian seurakunnissa. Paavali joutui tarttumaan kynään ja Jumalan sanan opetuksella selvittämään tilannetta ja kokoamaan uskovat puhtaan sanan alle pois väärien opetusten seuraamisesta. Väärän opin omaksuminen oli sielujen pelastuksen kannalta vaarallista ja tuhoisaa. Paavali joutui huudahtamaan: "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte." (Gal. 3:3)

Pastori A. Aijal Uppala muistutti usein siitä, että tyvestä puuhun noustaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että ensiksi on oltava perusasiat kunnossa ennen kuin edetään pitemmälle eli ensiksi on laskettava perustus ja vasta sitten sille voidaan rakentaa.

Kristillisen uskon asia on hyvin monitahoinen, vaikka se muodostaakin yhden selkeän, uskolle ristiriidattoman kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta ei tule reväistä irti jotakin yksityiskohtaa niin, että muu jää tarpeettomaksi. Esimerkiksi uskovan tekoja ja rakkautta ei saa opettaa niin, että ihmisen syntisyys ja Jumalan armo jäävät opettamatta. Asioille ei saa antaa myöskään väärää järjestystä niin, että perustus joutuisi lepäämään jonkin muun varassa. Ei siis esimerkiksi niin, että Jumalan suosio saavutetaan hyvillä teoilla tai ihmisen pyrkimyksillä ja rukoilemisella, kun asia on siten, että Jumalan suosiollisuus syntistä kohtaan perustuu Jumalan rakkauteen Kristuksen sovitusteossa ja hyvät teot ja rukouselämä perustuvat sille eikä niillä ansaita pelastusta.

Usein irtautuminen tunnustuksellisesta luterilaisesta seurakunnasta alkaa ulkonaisesti siitä, että asianomainen henkilö ihastuu johonkin vieraaseen julistajaan. Hän voi olla 'ihana ihminen', 'mukava mies', 'hyvä puhuja', 'hurskas ja harras', 'hänen kanssaan on helppo keskustella', 'hän on hyvä kuuntelija' jne. Raamattu pitää kuitenkin tällaisia seikkoja varsin toisarvoisina, ja silloin kun on kysymyksessä hajottajat ja väärän opin levittäjät se varoittaa niistä. Se nimittää sellaisia 'liehakoitsijoiksi' (2 Tess. 2:5) ja 'korvaankuiskuttelijoiksi' (Room. 1:30). Raamattu sanoo: "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol. 2:18-23.

Sen sijaan apostoli Paavali asettaa heti Galatalaiskirjeensä alussa sen normin, jonka mukaan kaikkia uskon asioita on hoidettava. Hän lausuu: "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal. 1:8-9. Miten vaikuttava olisikaan pyhä taivaan enkeli: hohtava, kirkas, puhdas, pyhä, jonka ylistys Jumalan valtaistuimen edessä on Herralle otollista, voimallinen sankari, jollaisen nähdessään pyhät Jumalan ihmiset ovat pelästyneet ja vavisseet. Jos nyt tällainen ilmestyisi meille ja alkaisi meitä opettamaan, eikö tällaista taivaallista näkyä olisi pakko kuunnella? Apostoli ottaa pyhän enkelin esimerkiksi, ei siinä mielessä, että enkeli todella voisi opettaa väärin, vaan apostoli puhuu mahdottomasta tapauksesta, osoittaen sen avulla, kuinka lujasti kristityt ovat sidotut apostoliseen evankeliumiin, niin lujasti, ettei edes taivaan enkelillä ole valtaa heitä siitä viedä muualle. Samalla apostoli torjuu kaikki näyt ja ilmestykset, jotka eivät pidä yhtä apostolisen opin kanssa. Ei saa olla mitään tekosyytä, jolla Raamatun sanasta saisi irrottautua. Vaikkapa itse apostolit olisivat langenneet pois siitä, minkä he Kristukselta saivat ja jota he Pyhässä Hengessä olivat julistaneet, ei heitä olisi saanut seurata.

Niin siis älkäämme kysykö, onko joku julistaja tai ryhmä 'minun makuuni', vaan kysykäämme, onko opetus todella johdonmukaisesti sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa.

II

Kun uskon asioissa nousemme tyvestä puuhun, lähdemme siitä, mistä apostoli puhuu tekstissämme, nimittäin synnistä ja armosta. "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat."

"Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle", siinähän on totuus meistä, totuus siitä, että meidän on itse mahdotonta omin avuin, omin teoin, omin voimin edes vähäisimmässä määrin ponnistella kohti Jumalaa ja pelastua tai tuoda jotakin sen lisäksi pelastustamme varten, minkä Kristus ansaitsi lunastustyöllään meitä syntisiä varten.

"... että se, mikä luvattu on, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen", siinähän on se Vapahtaja, jonka Vanha testamentti lupasi ja jonka Uusi testamentti todistaa tulleen ja täyttäneen kaikki, mitä meidän autuuteemme tarvitaan. Miten paljon Paavali paneekaan painoa sille, että Jeesus on luvattu Vapahtaja! Myös tässä tekstissämme hän osoittaa, että Jeesus on luvattu "vaimon siemen". Hän myös sanoo, että tuo Vanhan testamentin sana 'siemen' on yksikössä. Niille teistä, joita kielet kiinnostavat, on lyhyt selitys tarpeen. Liberaalit eksegeetit eli Raamatun selitysteologit sanovat, että sana 'siemen' hepreassa on kollektiivinen ja merkitsee 'jälkeläisiä'. Se voikin esiintyä kollektiivisessa merkityksessä 'jälkeläiset', mutta sillä on myös yksilöä tarkoittava merkitys.

Millä perusteella sitten apostoli voi rohkeasti sanoa, että tuo sana on yksikössä? Olihan hänen lukijoissaan niitäkin, jotka osasivat hepreaa. Hän saattoi luottaa siihen, että hän esittää pätevän perusteen myös heprean taitoisille.

Yksinkertaiselle raamatunlukijalle riittää se, että Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä ja Jumala tietää, miten asia on. Ja viime kädessä tämän tulee riittää myös teologille.

Olen itse löytänyt seuraavan selityksen. Laajan tekstiyhteyden valossa sana 'siemen' täytyy ymmärtää yksiköksi. Kun nimittäin Jumala antoi Aadamille lupauksen vaimon siemenestä, hän puhui tästä yksikössä ja käytti 'siemen' sanasta miehistä, maskuliinista pronominia 'hän'. Nyt Aabrahamille annettu lupaus on ymmärrettävä ensimmäisen lupauksen (1 Moos. 3:15) valossa.

Asialle löytyy varmasti useita perusteita. Apostoli Paavali olisi varmasti voinut selittää tämän asian niin, että olisimme kaikki hämmästelleet. Nyt Raamatun selityksen tarkoitus ei ole kuitenkaan herättää hämmästystä, vaan synnyttää uskoa, ja siihen apostoli pyrkii ja siksi hän opettaa tällä tavalla.

Pääasia on siis se, että Jeesus on Jumalan lupaama Messias eikä toista tai toisenlaista ole odotettava, vaan juuri häneen meidän on pantava sielumme turva. Harhaopettajat vyöryttävät esiin uusia messiaita. Se tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksikin peitetysti niin, että he puhuvat tosin Jeesuksesta, mutta kuvaavat hänet, hänen tekonsa ja hänen oppinsa toisenlaiseksi kuin Raamattu. Se on vaikeampaa havaita, varsinkin jos ei tunne Raamattua ja sen oppia. Toiseksi vielä kavalampaa on se, että itse Raamatun sisältö muutetaan harhaavilla käännöksillä. Kolmas tapa on se, että tuodaan aivan uusia nimiä Jeesuksen tilalle.

Sitten tähän tyvestä puuhun nousemiseen kuuluu usko, ja nimenomaan usko Kristukseen eikä mikään muu usko. Mitä usko on? Luottamusta Jumalan armoon Kristuksessa. Syntien anteeksiantamuksen omistamista, joka antaa hyvän omantunnon, rauhan ja iankaikkisen elämän toivon.

Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, ei ihme, jos muut asiat ratkaisevat eikä seurakuntaa koeta omaksi. Mutta jos ne ovat kunnossa, silloin oikein opettava seurakunta on rakas ja luovuttamaton.

Siis tyvestä puuhun. Kristuksen kautta uskossa taivaaseen!

Markku Särelä

Luuk. 10:25-37Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää". Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

On erilaisia tapoja tehdä katuevankeliointityötä. Netissä surffatessani törmäsin miehen, joka ottaa rohkeasti ja suoraan ihmisiin kontaktia kertoessaan Jeesuksesta. Hän yleensä kysyy aluksi tapaamaltaan henkilöltä, onko tämä hyvä ihminen. Usein vastaaja sanoo olevansa ihan kelvollinen, koska pyrkii tekemään parhaansa ja yrittää olla satuttamatta ketään. Julistaja alkaa sitten vyöryttää kysymyksiä, kuten ”oletko koskaan valehdellut?”, ”oletko katsonut naista himoiten?”, ”oletko vihastunut toiseen ihmiseen?”, ja niin edelleen. Sitten hän tuo esille sen, että Raamatun mukaan valehtelijat, haureelliset ja murhaajat joutuvat helvettiin – siis ne, jotka ovat edes ajatuksissaan syyllistyneet näihin synteihin. Tämän perään hän kertoo lyhyesti Jeesuksesta.

Tietyllä tavalla kaikkein mielenkiintoisin on se hetki, kun kadulla kohdattu selittää, millainen ihminen hän on. Usein videolla käy vielä niin, että lain edessä ihminen haluaa selitellä parhain päin sitä, miksi hän on esimerkiksi valehdellut.

Syntiselle sopiva laki

Päivän evankeliumissa näemme myös syntisen, jolla on suuri tarve antaa itsestään hyvä kuva. Evankelista kertoo, että lainoppinut lähestyi Jeesusta ja kiusasi tätä kysyen: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Hän koettelee Jeesusta ja katsoo, vastaako Jeesus kysymykseen oikein. Jeesus kysyi vastakysymyksen. Hän tiesi lainoppineen tuntevan oppineisuutensa perusteella oikean vastauksen: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” Vastaus oli aivan oikea: iankaikkisen elämän saa, jos täyttää kaksi käskyä, joihin tiivistyy koko Jumalan laki. Siksi Jeesus sanoikin: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.

Olisi voinut olettaa, että lainoppinut olisi jatkanut matkaansa saatuaan oikean vastauksen. Mutta hän ei tehnyt niin, koska halusi osoittaa olevansa vanhurskas. Hän ilmeisesti ajatteli rakastavansa Jumalaa täydellisesti, koska ei kysynyt siihen liittyen tarkennuksia. Lähimmäisen rakkauden käskyn suhteen häntä kuitenkin askarrutti se, kuka oli hänen lähimmäisensä. Siksi hän tiedusteli tätä Jeesukselta.

Huomaatteko, mitä lainoppinut haluaa tehdä! Hän haluaa kuulla Jeesuksen suusta sellaisen lähimmäisen määritelmän, jonka perusteella hän voisi täyttää käskyn. Hän varmaankin odottaa kuulevansa, että juuri lainoppineet ja fariseukset ovat todellisia lähimmäisiä. Eihän julkisyntisille ja pakanoille rakkaus varmasti kuuluu. Silloinhan käsky ei olisi edes vaikea noudattaa! Olisihan helppo rakastaa samanlaisia ihmisiä kuin itse on.

No, itseasiassa on aivan varmaa, ettei tuo lainoppinut edes tuollaisella määritelmällä täyttäisi käskyä. Mutta tällaisia me ihmiset olemme Jumalan lain edessä. Haluamme pistää lain täyttämisen riman niin matalaksi, että kuvittelemme selviytyvämme sen tuomasta haasteesta.

Jumalan vaatimukset lähimmäisen rakkaudesta

Nyt Jeesus kuitenkin kertomuksen kautta paljastaa, millaista rakkautta lähimmäiseen Jumala vaatii laissaan. Hän kertoo juutalaismiehestä, joka oli matkalla Jerusalemista kohti Jerikoa. Reitti oli mutkitteleva ja vaarallinen. Mutkiin piiloutui usein rosvolaumoja, jotka kävivät pahaa-aavistamattomien matkalaisten kimppuun. Näin kävi myös vertauksen miehelle, jonka omaisuus vietiin ja joka jätettiin puolikuolleena makaamaan tien varteen.

Paikalle tuli pappi. Hän oli todennäköisesti matkalla juhdan kanssa. Papit olivat tuolloin erittäin varakkaita ja hänellä olisi ollut mahdollisuus auttaa haavoittunutta, mutta hän päätti jatkaa matkaa auttamatta pahoinpideltyä miestä. Voi hyvin olla, että pappi pohti mielessään sitä, että hänellä olisi ollut pitkä paluumatka Jerusalemiin, jos olisi tullut saastutetuksi ruumista. Hän ei halunnut ottaa riskejä ja päätti siksi hylätä hädässä olevan. Seuraavaksi paikalle saapui leeviläinen, mies, joka siis auttoi pappeja temppelipalveluksessa. Häneltäkään ei saatu apua. Ehkä leeviläinen näki, miten pappi oli ohittanut hakatun miehen ja päätti ottaa mallia arvovaltaisemmasta miehestä.

Mutta sitten paikalle tuli samarialainen, halveksitun sekakansan jäsen. Kaikista viimeiseksi lainoppinut, jolle vertaus esitettiin, olisi samaistunut häneen. Olihan samarialaisten veressä pakanallista verta. Lisäksi heillä oli omalaatuiset jumalanpalvelustavat, jotka eivät olleet Mooseksen lain mukaisia. Samarialainen on kuitenkin Jeesuksen vertauksessa se, joka osoittaa Jumalan lain mukaista rakkautta: ensiksi hän tekee paikan päällä kaiken mahdollisen auttaakseen miestä, eli sitoo ja puhdistaa haavat. Sitten hän nostaa haavoittuneen juhtansa selkään ja vie tämän todennäköisesti Jerikoon. Ei ole näet arkeologisia todisteita siitä, että tuolloin olisi ollut majataloja kaupunkien ulkopuolella ja lähin kaupunki oli todennäköisesti Jeriko. Majatalossa hän aluksi itse hoiti miestä yön yli ja sitten, kun hän ei enää pystynyt siihen, hän piti huolta siitä, että pahoinpidelty kuitenkin sai tarvitsemansa hoidon. Samarialainen lupasi maksaa siitä kaikki kulut.

Millaisia tekosyitä meillä on, että toimimme niin kuin pappi ja leeviläinen emmekä niin kuin samarialainen? Aina on helppo keksiä selityksiä sille, miksi ei tarvitsisi auttaa. Olisihan samarialainenkin voinut perustella päinvastaista käytöstä, esimerkiksi ajattelemalla: ”En tunne häntä ollenkaan ja hän on viholliskansan jäsen. Hän ei edes tunnusta samaa uskoa kanssani! Miksi minun pitäisi piitata hänestä?” tai: ”Jos käytän öljyni ja siteeni tämän tuntemattoman auttamiseen, minulle itselleni ei riitä. Vieläpä rosvot voivat yllättää minut, jos kiinnitän huomioni täysin hänen hoitamiseensa. En vain voi auttaa häntä.” tai: ”Mitä jos juutalaiset luulisivat minun pahoinpidelleen hänet, jos veisin hänet kaupunkiin hoidettavaksi? Siitä en selviä elossa.” Samarialaisella olisi siis ollut liuta vallan järkevän oloisia syitä olla auttamatta, mutta rakkaus pakotti hänet laittamaan oman henkensäkin alttiiksi tuntemattoman edestä.

Kun kertomus oli kerrottu, Jeesus kysyi lainoppineelta: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” Huomatkaa, että Jeesus ei tässä suoranaisesti toista alkuperäistä kysymystä, vaan hän ohittaa sen. Hän ei halua, että huomio on sen määritellyssä, kuka on lähimmäinen, vaan siinä, millaista todellisen rakkauden tulee olla. Jeesuksen kysymykseen lainoppinut sanoi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Ja niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin”. Kohtaus päättyy tähän käskyyn, joka osoittaa, millaista rakkautta lähimmäiseen Jumala laissaan vaatii.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä lainoppineen mielessä liikkui Jeesuksen sanojen jälkeen. Miten hän päätti käytännössä toimia? Ottiko hän Jeesuksen sanasta vaarin ja yritti rakastaa täydellisesti lähimmäistä? Ja jos hän näin teki, veikö avuttomuus käskyn edessä ja siitä syntynyt synnintunto hänet turvaamaan Jeesukseen, vai fariseusten selityksiin, jotka tekivät lainkäskyt turhiksi.

Rakas ystävä, jos sinä tänään luulet periväsi iankaikkisen elämän sen perusteella, että rakastat Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, niin ei ole muuta sanottavaa kuin: mene ja täytä laki. Ole täydellinen rakkaudessa. Ja jos epäonnistunut rakastamisessa, älä syytä lakia, vaan itseäsi. Ei laissa ole mitään vikaa. Se lupaa elämän jokaiselle sen täyttävälle. Vika on sinussa ja minussa.

Jeesus on lähimmäisen rakkauden ruumiillistuma

Ei olekaan mitenkään ihmeellistä, että varhaiskirkosta asti vertauksemme samarialainen on nähty Jeesuksena. Onhan Jeesus ainoa, johon sopii täysin samarialaisen kuvaus. Hän osoitti maanpäällisen vaelluksensa aikana täydellistä rakkautta lähimmäistä kohtaan. Hän täytti Jumalan lain kokonaan. Hän täytti nuo kaksi meille mahdotonta käskyä: täydellisen Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakkauden.

Kun perkele ja pahan vallat olivat runnelleet meidät ja jättäneet meidät hengelliseen kuolemaan eikä laista ja vajavaisista uhreista ollut apua, Jumalan Poika alentui ja tuli pelastamaan meidät. Hän ei laittanut henkeään vain alttiiksi, vaan hän antoi sen edestämme. Hänet leimattiin samarialaiseksi (Joh. 8:48) ja tuomittiin kuolemaan. Ja hän kärsi kivuliaan, kirotun kuoleman, jotta me synteihimme kuolleet voisimme elää. Hän on vieläpä kantanut meidät majataloon, jossa meistä pidetään huolta, kunnes hän tulee takaisin. Hän on jo suorittanut kaikki maksut. Meidän ei tarvitse maksaa hoidostamme yhtään mitään. Me emme saa maksaa siitä mitään, koska se olisi Samarialaisemme armon halveksimista.

Kalliit kristityt, me olemme tänään tuossa majatalossa. Emme ole vieläkään täysin terveitä, vaikka Jeesus on löytänyt meidät. Olemme syntisten sairaalassa. Meitä vaivaa kauhea tauti, mutta sanan ja sakramenttien kautta me saamme sitä hoitoa, jota sielumme tarvitsee. Ja toisin kuin vertauksessa Herra Jeesus on itse täällä läsnä, vaikka hän ei ole tullut vielä kunniassaan takaisin. Hän ei ole jättänyt meitä, vaan hoitaa omiatuntojamme vakuuttamalla, että meidän kaikki syntimme on annettu anteeksi. Hän katkoo perkeleen siteet meihin. Hän lohduttaa meitä ihanalla armollaan.

Muista, ettei sinun tarvitse pinnistellä ollaksesi terve. Sinä et saa parannettua itseäsi. Mutta sinulla on taivaallinen lääkäri, joka saa. Hän löysi sinut aivan kuolleena. Täysin kykenemättömänä auttamaan itseäsi. Viruit synneissäsi saatanan vankina. Yhä tänä päivänäkin oirehdit niin, että sydämessäsi on pahoja haluja, ajatuksissasi hirveitä mielikuvia ja teoissasi julmuutta. Mutta Herra Jeesus tietää juuri sen hoidon, jota tarvitset. Hän löysi sinut, kun olit matkalla helvettiin. Hän otti sinut omakseen. Peitti sinun haavasi vanhurskautensa vaatteella ja vuodatti niihin ihanaa evankeliumin lohdutusta. Nytkin hän hoitaa sinua noilla kahdella denaarilla, hänen pyhällä sanallaan ja sakramenteilla. Lepää vain hänen armossaan ja omista omaksesi se pelastus, jonka hän on sinulle hankkinut. Silloin voit olla varma siitä, että nouset kerran haudastasi täysin parantuneena. Silloin synti on poissa, tämän ajan vaivat ovat poissa ja meidän ryövärimme on täysin kukistettu.

Menemme ja teemme samoin

Kun olet tänään taas saanut olla Vapahtajasi hoidettavana, hän lähettää sinut uuteen viikkoon sanoen: ”Mene ja tee sinä samoin”. Hän haluaa, että osoitat lähellä olevillesi samanlaista rakkautta kuin hän on osoittanut sinua kohtaan. Hän ei halua, että keksit tekosyitä olla auttamatta, vaan hän haluaa meiltä uhrautuvaisuutta. Esikuvanamme on Jeesus, joka antoi kaikkensa edestämme. Eikö meiltä siis riittäisi aikaa, voimia ja varojakin niille, jotka ovat hädässä? Älkäämme kuitenkaan, auttako jotta voisimme periä taivasten valtakunnan lakia täyttämällä, vaan siksi, että meillä on varma perintö, koska olemme Isän lapsia Jeesuksen tähden. Älkäämme myöskään olko rakastamatta ajatellen, että evankeliumin tähden ei tarvitsisi rakastaa. Jumalan tahto se on silti, vaikka sillä ei ansaitakaan pelastusta. Me saamme heijastaa maailmalle sitä ehdotonta rakkautta, jota olemme itse saaneet kokea.

13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen. 1 Tim. 1:12-17.

Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana ei katoa.

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Pyhitä meidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Amen.

Ihmisellä on eriskummallinen taipumus omaksi vahingokseen tehdä varmoista uskon asioista epävarmoja. Tämä vika juontaa alkunsa siitä, että ihminen meni kiusaajan asettamaan kavalaan ansaan ja alkoi epäillä, onko Jumala tosiaankin sanansa takana. "Onko Jumala todella sanonut", on kiusaajan kysymys. Kristuksen kirkko puolestaan julistaa: "Näin sanoo Herra" (1 Sam. 2:27).

Jumala puhuu selvästi ja yksinkertaisesti. Vaikka Jumalan viisaus on niin laajaa, niin syvällistä ja niin korkeata, ettemme voi koskaan päästä sille tasolle, hän on kuitenkin puhunut meille selkeästi ja ymmärrettävästi pyhässä Raamatussa. Sen kuin siitä luemme. Rikkaalle nuorukaiselle Jeesus sanoi: "Kuinkas luet" (Luuk. 10:26). Fariseuksille hän lausui: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Apostoli Paavali tähdensi: "Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor. 1:13).

Kun Martti Lutherille selvisi evankeliumi ja koko sen oppi, hän joutui suureen taisteluun kiusaajan kylvämiä epävarmuusoppeja vastaan ja korostamaan sitä, että pyhä Raamattu on selkeä ja että Jumalan teot ja lupaukset ovat varmoja. Niinpä hän päättää jokaisen uskonkappaleen sanoihin: "Tämä on totisesti totta." Nämäkin sanat kuuluvat luterilaisen kristityn uskontunnustukseen.

Haluamme nyt tekstimme nojalla perehtyä tarkemmin pelastuksemme varmaan sanaan.

1. Kristuksen täytetty työ antaa pelastusvarmuuden

Tekstimme sanoo: "Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Kun Paavali haluaa vahvistaa nuorta Timoteusta uskossa ja virkansa hoidossa, hän tuo esiin Kristuksen sovitustyön. Jos sinäkin haluat vahvistua uskossa, Kristukseen sinun on katseesi kiinnitettävä eikä minnekään muualle. Tässä kirjeessään apostoli sanoo Kristusta "meidän toivoksemme" (1 Tim. 1:1) ja lausuu hänestä: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa" (1 Tim. 2:5-6). Paavali siis korostaa voimakkaasti Jumalan Pojan ihmiseksituloa ja hänen tuloaan maailmaan. Se ei ollut jokin turistimatka, vaan aivan toisenlainen matka. Sillä matkalla hän omaksui itseensä ihmisluonnon syntisen lihan kaltaisuudessa, mutta ilman syntiä. Sillä matkalla hän sälytti päälleen ihmiskunnan synnit. Sillä matkalla hän maksoi lunnaat koko maailman syntien edestä. Sillä matkalla hän ihmissilmin näki ja koki, kuinka poislangenneita, perisynnin tyystin turmelemia ihmiset ovat. Hän näki heidän paatumuksensa ja itki. Hän koki heidän ivansa, ruoskintansa, ristinnaulitsemisensa, ja hän kärsi - hän kärsi, koska hänen piti kärsimän Jumalan vihan alla suorittaessaan lunnaat meidän synneistämme Jumalalle. Siltä matkalta hän vei ihmisluonnon taivaaseen nousten esikoisena kuoloon nukkuneista ja tullen meille tieksi Jumalan tykö. Ja niin hän on meidän välimiehemme, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan tykö.

Tämä kaikki on nyt tehty. Sitä ei voi poistaa, ei muuksi muuttaa. Se on ja pysyy. Se on todellinen asia. Jumalan Poika on tosi ihminen, lunastustyön kaikkien edestä täyttänyt, ja sellaisena hän on meidän puolustajamme ja välimiehemme Jumalan edessä.

Kun haluat päästä uskon varmuuteen, katso Kristusta, katso hänen täytettyä tekoaan. "Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä", vakuuttaa Raamattu (1 Tim. 2:6). Kun synnit ovat sovitetut ja Kristus on kuolleista herätetty vapaana maailman syntitaakasta, on myös maailma päästetty synneistä. Siinä on myös sinunkin synninpäästösi. Olemme lunastetut eli vapaiksi ostetut. Kun kalvava epävarmuus ja epäily tahtoo tunkeutua sisimpääsi, katso kiireesti, hellittämättä Kristukseen. katso häneen sanan ja sakramenttien lupauksissa.

Jos Kristuksen lunastustyössä olisi jotakin puutteellista, jotakin korjattavaa, jotakin täydennettävää, emme voisi koskaan olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta. Mutta nyt tuo teko ei ole vain ihmisen Jeesuksen teko, vaan samalla Jumalan Pojan teko. Kun hän on siitä sanonut: "Se on täytetty" (Joh. 19:30), ei asiassa ole mitään epävarmaa. Ja kun hän jätettyään tuolle hirvittävälle kärsimyksen ja kuoleman tielle maailman syntitaakan nousi kirkastettuna, syntien painosta vapaana kuolleista Isän herättämänä, lunastuksemme on Jumalan sinetöimä varmalla, vertaamattomalla tavalla.

2. Saamme pelastusvarmuuden, koska pelastuksen varma sana koskee suurimpiakin syntisiä

Apostoli Paavalilla oli sydämessä hyvin kipeä muisto. Hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Sen vuoksi hän tunnusti itsensä syntisistä suurimmaksi. Ja sehän jos mikä on suuri synti, että nousee sitä vastaan, minkä Jumala on asettanut kaikkein korkeimmaksi asiaksi tässä maailmassa, nimittäin Kristuksen tuntemista vastaan. Saulus halusi tukahduttaa evankeliumin, sen, minkä ainoan asian tähden maailma vielä on pystyssä. Mutta Jumala käänsi asioiden kulun. Sauluksesta tuli Paavali, jonka Jumala pani evankeliumin asialle. Ja kun Paavali sanoo: "Hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan", hän kiinnittää huomion siihen, että apostolin työ vaati uskollisuutta niin kuin jokaisen sananpalvelijan työ vaatii. Sanotaanhan siitä Raamatussa saman apostoli Paavalin kirjoittamana: "Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi" (1 Kor. 4:2). Mutta kun apostolien tehtävänä oli välittää meille varma Jumalan sana, Paavali kiinnittää huomiomme vielä suurempaan asiaan. Jumala on antanut sanansa varmana ja taattuna uskollisen apostolin kautta, jonka Jumala itse teki kykeneväksi virkaansa ja uskolliseksi siinä. Lukiessamme pyhää Raamattua, emme siis kiinnitä huomiotamme sen kirjoittajien inhimillisiin heikkouksiin ja lankeemuksiin, vaan kiinnitämme huomiomme siihen ihmeeseen, että Jumala on antanut meille syntisten ihmisten välittämänä, kun he olivat Pyhän Hengen inspiraation alaisia, oman erehtymättömän, varman ja taatun sanansa. Raamatun kirjoittajien omat henkilökohtaiset puutokset, heikkoudet ja synnit eivät koske sitä sanaa, jonka Jumala on meille heidän kauttansa antanut. Apostoli sanoo: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Pidä siis sydämessäsi tämä sana varmana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoisena äläkä siinä horju, sanovat kiusaajan epäilevät opetuslapset mitä tahansa.

Tekstimme kiinnittää sitten huomiota apostoli Paavalin syntisyyteen, mutta aivan tietyssä tarkoituksessa; ei sitä varten, että epäilisimme pelastuksen varmaa sanaa, vaan sitä varten, että ymmärtäisimme tämän sanan koskevan juuri meitäkin. Näinhän saamme lukea: "Mutta sentähden minä" - syntisistä suurin - "sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."

Oletko sinä suuri syntinen? Miten sen mittaisit? Jos katsot muita ihmisiä ja vertaat itseäsi heihin, syntisyytesi suuruus riippuu siitä, miten elävästi tunnet syntisi. Se mittari pettää, ellei sinulla ole samalla tarkempaa mittaria. Jos katsot yhteiskunnallista lakia ja kansalaiskuntoasi, saatat olla ihmisten edessä hyvä ihminen. Mutta jos asetut Jumalan eteen ja katsot itseäsi hänen lakinsa kuvastimesta, niin syntisyytesi paljastuu suureksi, hävettäväksi, inhottavaksi, niin että on aivan vaikeata kuvata sen suuruutta niin, ettei sitä vähättelisi. Ja kun katsot syntisyyttäsi sen rangaistuksen valossa, minkä Jumalan laki siitä määrää, ei todellakaan ole kysymys mistään vähäisestä asiasta. Sillä Jumalan laki katsoo jokaisen ihmisen niin suureksi syntiseksi, että hän on ansainnut Jumalan iankaikkisen vihan ja armottomuuden. Kun tämä kirkastuu sydämellemme, olemme suuria syntisiä. Emme silloin kysele, onko ehkä joku toinen suurempi syntinen kuin minä itse, vaan kysymme: miten saan syntini anteeksi, kuinka pelastun.

Nyt apostoli Paavali sanoo itseään syntisistä suurimmaksi ja kuitenkin hän sanoo saaneensa armon itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Hän ottaa oman syntisyytensä esille sitä varten, että mekin uskoisimme, että Jumala on suurille syntisille armollinen Poikansa tähden. Pelastuksen varma sana koskee siis suurimpiakin syntisiä. Tässä Paavali on meille esikuva.

Kun apostoli Paavali oli vakuuttanut Timoteuksen näillä valtavilla armon sanoilla, hän puhkesi kiitokseen ja ylisti Jumalaa: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen." Hän päättää ylistyksensä Pyhän Hengen antamaa varmuutta uhkuvaan sanaan: "Amen." Niin mekin sanomme: Amen, totisesti, kiitetty olkoon Jumalan pyhä ja kallis nimi varmasta pelastuksen sanasta. Amen.

Markku Särelä