Kynttilänpäivänä. II vsk:n evankeliumi.

Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. Joh. 1:16-18.

Uskonasiat kirkastuvat aivan kuin uudella tavalla sille, joka on saanut armon oppia tuntemaan lain ja evankeliumin välisen eron. Tämä asia ei kuulu vain teologeille ja sananjulistajille - toki heillekin ja aivan erityisesti heille - mutta se kuuluu jokaiselle uskovalle. Sanoohan Raamattu kaikista uskovista: "ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room. 6:14). Onhan tärkeä asia tietää, missä olemme. Kaiken lisäksi näiden kahden asian oikea erottaminen vapauttaa omantunnon ristiriidoista ja avaa meille uudella lohdullisella tavalla pyhän Raamatun. On tärkeätä, että osaamme erottaa lain ja evankeliumin sydämessämme. Tarkastelkaamme nyt siis sitä, minkä tekstimme lausuu sanoilla:

1. "Laki on annettu."

Laki on Jumalan pyhä tahto, hänen käskynsä, nuo ehdottomat, vaativat kymmenen käskyä, jotka olemme Katekismuksestamme oppineet. Jumala antoi meille lain Mooseksen kautta. Laki oli kirjoitettu tosin ihmisen omaantuntoonkin. Se vaikutti siellä ja vaikuttaa yhä jollakin tavoin niidenkin sisällä, jotka eivät ole kristittyjä. Jos tekisit jotakin ilmeisen väärin, kyllä he pian sanoisivat, että olet tehnyt väärin. Laki käskee meitä tekemään hyviä, oikeita asioita, sellaisia, jotka ovat Jumalalle kunniaksi ja lähimmäisellemme hyväksi. Ihmisten käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, oli kuitenkin heikentynyt, ja Jumala piti tarpeellisena antaa se uudestaan kirjallisena. Aivan kuin hän olisi sanonut: Tuossa se on. Lukekaa. Kopioikaa. Painakaa mieleenne. Kirjoittakaa talonne pihtipieliin ja seinille. Toistakaa ääneen, kun teette töitänne, tiellä kulkiessanne, ylösnoustessanne, maata pannessanne. Tuntekaa, mikä on Jumalan tahto. Olkaa sellaisia kuin hän sanoo. Tehkää mitä hän käskee. Vaeltakaa hänen edessään. Peljätkää Herraa. Muistakaa, että lain rikkomisesta seuraa Jumalan viha ja rangaistus.

Kun Jumala antoi lakinsa, hän käytti välimiestä, Moosesta. Laki voitiin antaa taivaasta ihmiselle ihmisen kautta, toisen syntisen välittämänä. Siihen ei tarvittu uhria, ei Kristuksen lihaantuloa. Laki ihmisenkin kautta annettuna oli täysin pätevä ja voimallinen sanomaan, mikä on oikein, mikä väärin ja julistamaan ihmisen syntiseksi, lain rikkojaksi ja rangaistuksen ansainneeksi ja kiroamaan hänet.

Lain tehtävänä on sanoa omalletunnolle, mikä on oikein ja mikä väärin. Se julistaa syylliseksi jokaisen, joka on sen rikkonut. Ja tässä se ei jätä ketään ihmistä rauhaan, koska me kaikki olemme lainrikkojia. Mutta se ei sano vain, että me olemme syyllisiä, vaan se määrää myös rangaistuksen. Jumalan lain rangaistusasteikko alkaa iankaikkisesta karkotuksesta pois Jumalan kasvojen edestä, pois kaikista hänen siunauksistaan ja rakkaudestaan. Tässä rangaistuksessa on sitten erilaisia asteita rikosten suuruuden mukaan. Rangaistuksen suuruus määräytyy, ei inhimillisen mittapuun mukaan, vaan jumalallisen mittapuun mukaan. Ja olkaa varmoja, että sillä mitalla mitattuina ovat suurimpia rikollisia sananjulistajista eksyttäjät ja harhaoppiset, kansasta ne, jotka halveksivat puhdasta Jumalan sanaa, kääntyvät valistetuiksi tultuansa pois totuudesta ja hylkäävät tahallisesti Jumalan armon.

Miten hirvittävä on ihmisen syntisyys, miten raskas Jumalan tuomio asteikon keveimmässäkin päässä! Niin raskas, niin ankara, että sitä on sanoin vaikea kuvata. Eikä riitä, että Jumala tuomitsee, vaan lisäksi perkele ilkkuu ja oma sydänkin joutuu myöntämään, että lain määräämä rangaistus on aivan oikea, ei liian lempeä, ei liian ankara. Raamattu sanoo: "Laki on annettu sitä varten, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä." Kaiken tämän seurauksena ovat omantunnon kauhut, sanoinkuvaamaton hätä ja tuska.

On kuitenkin niitä, jotka eivät päästä Jumalan lakia tuomitsemaan itseään, vaan torjuvat sen ja luulevat kelpaavansa omilla teoillaan Jumalalle. He ajattelevat kaikkia uhrauksiaan, tekojaan toisten hyväksi, osoittamaansa ryhtiä ja kansalaiskuntoisuutta elämässään ja ajattelevat, että lain tuomiot koskevat vain huonomaineisia ihmisiä, yhteiskunnan pohjasakkaa, juomareita ja rikollisia. Ettemme näin ajattelisi ja erehtyisi noin pahasti, Jumala on pannut sanaansa tällaisenkin kohdan: "Mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin." Jaak. 2:9-10.

On ollut vain yksi, jonka sydäntä, rakkautta, mielenliikkeitä, tekoja, vaellusta kohtaan lailla ei ollut huomauttamista, nimittäin ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Me kaikki muut olemme lain tuomitsemia.

Mitä on olla lain alla? Se on samaa kuin olla lain tuomion alainen. Sitä on jokainen, joka yrittää lain avulla pelastua. Siis jos yritämme pelastua sen nojalla, että olemme ystävällisiä, rakkaudellisia, teemme hyviä tekoja, yritämme parhaamme, jos niin teemme, olemme lainalaisia, ja teemme hirveätä syntiä. Silloin nimittäin hylkäämme Kristuksen pelastustienä.

Millaista on olla lain alla? Raskasta, lohdutonta.

Huomatkaamme, ettei lakia ole annettu sitä varten, että me sitä noudattamalla pääsisimme taivaaseen, sillä se on mahdotonta, koska olemme lain rikkojia.

Onko syntiselle sitten olemassa muuta paikkaa kuin olla lain alla? On, Jumalan kiitos, on olemassa paikka armon alla. Tästä tekstimme lausuu:

2. "Armo on tullut".

Laki annettiin, armo tuli. Erilainen sananvalinta ei ole tyylikeino, vaan se ilmaisee sen valtavan eron, mikä on lailla ja evankeliumilla. Jeesusta Kristusta ei tarvittu syntisen syyllistämiseen. Siihen ei tarvittu hänen kuuliaisuuttaan, hänen uhriaan. Syyllistämiseen riitti pelkkä lain sana, sana, joka jo luomisessa oli kirjoitettu ihmissydämeen, mutta joka vielä annettiin Mooseksen kautta kymmenessä käskyssä.

Armon saamista varten tarvittiin Jumalan Pojan lihaantulemus, hänen sovitustyönsä. Lailta piti viedä tuomiovoima, valta tuomita, teho. Ei sitä voinut syntinen ihminen tehdä, lakihan on pyhän, muuttumattoman Jumalan laki. Lailta voitiin viedä tuomiovalta, voima vain siten, että kaikki sen vanhurskaat vaatimukset tulivat täytetyiksi, lain määräämä rangaistus kärsityksi kaikkien niiden osalta, jotka olivat sen rikkoneet, siis koko maailman puolesta. Tähän tarvittiin Jumalan Poika, Kristus. Hän tuli lainalaiseksi, hänen syykseen luettiin koko maailman synti. Vaikka laki ei löytänyt mitään vikaa Kristuksen persoonassa eikä voinut häntä tuomita, koska hän oli puhdas ja viaton, mutta kun Jumala luki Kristuksen syyksi meidän syntimme, niin silloin laki kävi Kristuksen kimppuun, tuomitsi hänet Jumalan vihan alle maailman syntien vuoksi. Ihmisetkin hänet tuomitsivat, mutta he eivät voineet tuomita häntä syystä eikä heillä ollut valtaa tuomita häntä Jumalan vihan alle. Mutta Jumalan lailla oli valta, koska synnit olivat luetut hänen syykseen. Raamattu sanoo: "Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." Jes. 53. Apostoli Paavali sanoo siitä: "... hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä." Ef. 2:15. Ja Kolossalaiskirjeessä: "Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." Kol. 2:13-15.

Miten ihana ilosanoma tämän onkaan! Laki kaikkine säädöksineen oli meitä vastaan. Mutta Kristus naulitsi sen ristiin, ja sen päällä on kuin velkakirjan kuittauksena: "Se on täytetty." Tekstimme sanoin: "Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta." Huomaa: ei vain armo, armahdus, vaan myös totuus, totuus, joka kestää Jumalan edessä, myös tuomiolla.

On totuus, että maailman synti on sovitettu. Uhri sen edestä on annettu. On totuus, että näin armo on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. On totuus, että laki ei voi kirota eikä tuomita sitä, joka on armon alla. On totuus, että armo on tullut sinulle eikä sinua tuomita, kun olet armon alla. Siis sitä, joka uskoo Poikaan, ei tuomita, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään. Lain alla emme ole suojassa lain kiroukselta, mutta armon alla olemme.

Laki, joka on naulittu ristille, ei voi kirota sitä, joka on armon alla.

Saat siis olla aivan huojentunut. Kristus on ottanut pois taakan tunnoltasi. Hän on päästänyt sinut lain kirouksesta. Syntisi ovat anteeksiannetut.

Mikä neuvoksi, kun kuulet Jumalan sanaa tai luet Raamattua ja löydät monia kohtia, jotka osoittavat sinut syntiseksi ja kun omatuntosi syyttää sinua ja alat kysyä, mitenkä tässä nyt oikein käy. Muista silloin, että ne kohdat ovat lakia. Ne on tarkoitettu sitä varten, että tuntisit syntisyytesi etkä pitäisi itseäsi tekoinesi vanhurskaana. Mutta kun laki on sen saanut aikaan, niin älä jää lain alle, vaan tule rohkeasti armon alle. Kaikki ne Raamatun kohdat, jotka puhuvat Jumalan armosta Kristuksessa, ovat evankeliumia ja ne lupaavat meille synnit anteeksi armosta Kristuksen tähden, ilman meidän tekojamme. Pane turvasi näihin kohtiin, ja tule sillä tavalla pois lain alta armon alle, ja jää armon alle. Silloin sinun ei tarvitse olla kirottuna, vaan saat olla siunattuna. Sinun ei tarvitse olla tuomittuna, vaan saat olla armahdettu. Sinun ei tarvitse voihkia ja valittaa kuormasi alla, vaan saat iloita ja riemuita taakan alta kirvotettuna. Saat levätä Kristuksen haavoissa.

Puhukaamme vielä jotakin myös uskovan teoista. Lainalaisen, epäuskoisen ihmisen teot eivät ole Jumalalle otollisia, sillä ne eivät ole uskossa tehtyjä, ja kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Armon alla olevan teot kelpaavat Jumalalle, vaikka ne ovat epätäydellisiä, koska armo peittää niiden vajavaisuuden ja puhdistaa ne. Armon omistamisesta ei seuraa lihallinen, suruton elämänasenne. Vaan Raamattu sanoo: "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" Jaak. 2:14-15. Kun olemme päässeet armon alle, teemme mielellämme hyviä tekoja, rakastamme Jumalaa ja lähimmäistämme. Koska Jumala on meitä niin suuresti rakastanut, että hän antoi meille ainoan Poikansa ja syntimme anteeksi, koska hän antoi tämän kaiken armosta, lahjaksi, haluamme kiittää häntä ja elää hänelle, vaikka olemmekin tällaisia vajavaisia, heikkoja; olemmehan kuitenkin suuren, ihanan armon saaneita.

Käy siis pois lain alta armon alle, Kristuksen haavojen suojaan ja ole aivan varma, että Kristus on sinutkin lunastanut ja olet taivaan perillinen.

Markku Särelä

Pastori Dani Puolimatkan saarna 5.2.2017 Tampereella

Virret VK38: 195,  412, SK 488: 1,3,4, VK 46: 1,2,6 sävelellä VK 297, VK 452: 4–7 sävelellä VK 200

Pastori Vesa Hautalan saarna 31.1.2016 Tampereella

Kynttilänpäivän III vsk:n evankeliumi

Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille." Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani. Matt. 13:31-33.

Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

Miten vaikeissa olosuhteissa Kristuksen seurakunta ja hänen omansa elävätkään täällä maailmassa. Kiusaaja haluaa lyödä maahan sen, mitä Kristus on Henkensä kautta sanalla ja sakramenteilla rakentanut. Kiusaaja tekee kaikkensa, ettei yksikään tulisi uskoon ja ettei yksikään uskova säilyisi uskossa. Ja miten heikkoja me ihmiset olemme. Näinä luopumuksen aikoina tilanne näyttää siltä, että useammat luopuvat kuin säilyvät. Kristus tunsi tarkalleen, millaisessa tilanteessa hänen kirkkonsa elää täällä maailmassa, ja sen vuoksi hän kertoi ne vertaukset, jotka ovat tekstinämme. Nämä vertaukset tarjoavat paljon lohdutusta ja rohkaisua Jumalan lapsille.

1. Kirkko kasvaa pienuudestaan huolimatta täyteen määräänsä

Ensimmäinen vertaus on pienestä sinapinsiemenestä. Vapahtaja vertaa taivasten valtakuntaa eli kirkkoaan täällä maailmassa sinapinsiemeneen.

Kun nyt puhumme kristillisestä kirkosta, emme tarkoita kirkkorakennusta emmekä edes mitään ulkonaista kirkkokuntaa, vaan puhumme niistä, jotka ovat Kristukseen kastettuja ja sydämessään uskovat Jeesukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat Jumalan lapsia. Heidän sydämessään on tapahtunut vallanvaihto. Kiusaaja on menettänyt heidät vallastaan, ja he ovat siirtyneet taivasten valtakuntaan, joka on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. He eivät ole enää tästä maailmasta, vaan kolmiyhteinen Jumala on ottanut heidän sydämensä asunnokseen ja hallitsee siellä kaikella armollaan. Heillä on pukunaan Herran Kristuksen vanhurskaus. Heillä on Jumalan rauha omassatunnossa syntien anteeksisaamisessa Kristuksen nimessä. Onpa heillä vielä suuri ilo tästä kaikesta ja varsinkin siitä, kun synnit ovat anteeksiannetut ja iankaikkinen autuus odottaa heitä taivaassa.

Voi, mutta miten mitätön ja pienen pieni onkaan täällä maailmassa tämä taivasten valtakunta. Se oli pieni Jeesuksen aikana, pieni se on ollut kaikkina aikoina, ja erityisen pieni se on viimeisenä aikana juuri ennen Kristuksen tuloa. Ja kun katselemme tätä kirkkoa niiden tuntomerkkien valossa, jotka pyhä Raamattu meille siitä antaa, niin ei ole paljon niitä, jotka osoittautuvat Jeesuksen opetuslapsiksi pysymällä hänen sanassaan. Sillä Jeesuksen sanassa pysyminen on hänen opetuslastensa tunnusmerkki. Sanoihan Jeesus: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32) Niitä on paljonkin, jotka sanovat olevansa uskovia, mutta jotka eivät halua pysyä pyhän Raamatun sanassa. Jumala heidän sydämensä tuntee.

Miten tällaisen pienen joukon käy? Miten käy Jumalan asian, kun se on yksinkertaisten ihmisten levitettävänä, niiden, joilla ei ole arvovaltaa tässä maailmassa? Apostolit olivat kalastajia, eivät toki tyhmiä, mutta eivät kuitenkaan kuuluisia eivätkä tämän maailman silmäätekeviä. Kaikkina aikoina Kristuksen kirkon tosi edustajilta on puuttunut arvovaltaa ja vaikutusvaltaa tämän maailman edessä.

Miten käy sinapinsiemenen? Se oli Israelissa siemenistä pienin. Mutta katso, kun se itää ja alkaa kasvaa, siitä tulee suuri vihanneskasvi, aivan suureen puuhun verrattava. Suuret linnut kuten kotkat, jotka kaartelevat korkealla taivaalla, etsivät sen suojaa.

Jumalan voima ja Jumalan viisaus on erilainen kuin ihmisten. Niin on asianlaita taivasten valtakunnassa. Evankeliumi on maailmalle hullutus ja ristin saarna pahennus. Kuitenkin Jumala on asettanut sanaansa ihmeellisen voiman. Se näet lähtee hänen suustansa ja siinä hän on itse läsnä, niin että se saa ihmeellisiä asioita aikaan. Profeetta Jesaja sanoo: "Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." (Jes. 55:10-11) Tämän sanan voima ei riipu julistajan voimasta, arvosta, kuuluisuudesta, vaan yksin Jumalasta. Sanalla on kaikkein korkeimman majesteetin voima, arvovalta ja teho. Siellä, missä sana otetaan vastaan, se vaikuttaa katumusta, uskoa, uskon tunnustamista, rakkautta ja kaikkea hyvää. Siellä, missä sana hylätään, sana ei jää vaikutuksetta, vaan sen hylkääminen tuo tuomion mukanaan. Sitä varokaamme.

Niin kuin Jeesus tällä vertauksella ennusti, taivasten valtakuntaan on tullut paljon väkeä, ei vain enimmäkseen tavallista kansaa, vaan ruhtinaita ja kuninkaitakin. He ovat löytäneet turvapaikan Jumalan vihaa vastaan Kristukselta hänen evankeliumistaan. Ja niin kuin tavallista, toki on ollut niitäkin, jotka ovat turvautuneet väärällä tavalla pyhään evankeliumiin, esimerkiksi ne vallanpitäjät, jotka ovat oman valtansa pönkittämiseksi olleet suopeita oikealle opille, itse uskosta välittämättä.

Kun jossakin Jumala ihmeellisellä tavalla kirkastaa evankeliumin sydämelle, pienelle ihmiselle, hän saattaa sen kautta tehdä suuria. Profeetta Sakarja kirjoittaa: "Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?" (Sak. 4:10) Tämän Sakarja sanoi hävitetyn Jerusalemin temppelin rakennustyön aloittamisesta, kun siihen ryhdyttiin pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Pienestä se alkoi, ja komea temppeli siitä nousi. Vähäinen oli Vapahtajamme tämän maailman silmissä, vähäisiä hänen apostolinsa, ja kuitenkin siitä syntyi ihmeellinen Kristuksen seurakunta, johon tulee väkeä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä, ja jotka ilmestyvät viimeisenä päivänä Kuninkaan Pojan puhtaana morsiamena hohtavaan juhlapukuun ja häävaatteeseen puettuina.

Vähäisiä ovat purot, kun ne saavat alkunsa jostakin metsän lähteestä tai suon silmäkkeestä, kasvavat ja päätyvät mereen mahtavinakin virtoina. Mutta kuka ammentaa meren tyhjiin!

Älkäämme siis katsoko Jumalan kansan vähäisyyttä sellaisena kuin se ilmenee eri paikkakunnilla ja eri maissa täällä maailmassa, älkäämme ajatelko, että kun meitä on niin vähän, turhaa on kaikki ponnistelu. Jumala on pitkäjännitteinen ja Hän tietää lopputuloksen. Me katselemme pieniä alkuja ja näemme vain lyhyellä aikavälillä, mihin ne johtavat, ja kuitenkin niillä voi olla hyvin kauaskantoiset seuraukset. Katsokaamme, ei siis sitä, mikä on silmiemme edessä, vaan sitä, minkä Jumala tietää. Katsokaamme Jumalan varmoja lupauksia, hänen sanansa voimaa ja hänen lohduttavaa kuvaustaan hänen seurakunnastaan, kun kaikki Jumalan lapset on koottu yhteen taivaan iloon. Siitä Raamattu sanoo: "Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.'" (Ilm. 7:9-10)

2. Kirkko pysyy maailman loppuun asti ja leviää koko maailmaan

Miten yksinkertaista olikaan vangita taivasten valtakunnan kuningas. Vastaanpanematta hän antautui kiinniottajilleen. Vieläpä hän kielsi puolustamasta itseään miekalla. Kaikki apostolit Johannesta lukuunottamatta kärsivät kuoleman uskonsa tähden, ja Johanneskin vanhalla iällään joutui vangiksi Patmos -saarelle. Heitä oli helppo vahingoittaa, mutta evankeliumi eteni kaikesta huolimatta, ihmisiä kääntyi ja apostoli Paavali saattoi vankeudesta kirjoittaa: "Jumalan sana ei ole kahlehdittu." (2 Tim. 2:9)

Jos joku voisi kertoa, millaisia vaiheita evankeliumi on historian aikana kokenut apostoleista siihen asti, kunnes se tuli sinun sydämesi aarteeksi, ja mitä tänä aikana koki Kristuksen kirkko, jonka välityksellä evankeliumi sinulle tuli, olisi siinä monta marttyyrikuolemaa, taistelevan seurakunnan kyyneliä, paljon kestämistä vaivoissa, paljon Jumalalta avun huutamista, uskovien äitien ja isien esirukouksia monessa hädässä, myös kiusauksia, lankeemuksia, pahan raivoa, mutta evankeliumi sittenkin tuli sinulle, sinä sait uskon lahjan ja sinusta tuli Jumalan lapsi.

Niin kuin pieni määrä hapatetta tunkee läpi koko taikinan ja hapattaa kaikki, niin myös evankeliumi tunkeutuu läpi tämän maailman ja tulee kaikkien kansojen luo. Vastustusta ei puutu, ja silti niin tapahtuu. Jopa viimeisinä aikoina, kun luopumus on suurta, evankeliumi tavoittaa uusia kansoja ja uusia ihmisiä, kunnes viimeinenkin valittu Israelista ja syrjäisimmästäkin pakanakansasta on tullut sisälle.

Niin väkevät, mahtavat, arvovaltaiset, viisaat ja oppineet kuin evankeliumin vastustajat ovatkin, he eivät kykene estämään evankeliumin leviämistä kaikkeen maailmaan. Jumalan keinot avaavat suljettuja rajoja, tänä aikana internetinkin avulla. Jumalan keinot etsivät sieluja monenlaisista olosuhteista ja löytävät heitä. Pyhä Raamattu sanoo enkeleistä: "Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?" (Hebr. 1:14) Enkeleittensä kautta Jumala johdattaa tätä maailmaa ihmeellisellä tavalla. Jopa pahakin joutuu palvelemaan Jumalan tarkoituksia. Ihmeellinen on Jumalan kaitselmus.

Jumalan sanan voima osoittautuu erityisesti kahdessa asiassa. Se ensiksikin paljastaa ihmiselle hänen syntinsä, ja omatunto vahvistaa tämän oikeaksi. Joudumme sanomaan: Olen rikkonut Jumalaa vastaan. Olen ansainnut hänen vihansa ja rangaistuksensa. Toiseksi Jumalan sana paljastaa meille sellaisen paikan, jota ihminen ei ole voinut milloinkaan nähdä. Se paljastaa meille Jumalan sydämen, tuon syntisraukkaa rakastavan sydämen, joka on meille Poikansa tähden armollinen. Kun Kristus on jo tehnyt kaiken meidän edestämme, mitä syntien anteeksisaamiseen tarvitaan, Jumala on meille leppynyt, antanut anteeksi ja julistaa meille nyt evankeliumin sanassa ja kasteen armolupauksessa synnit anteeksi. Saamme varmuuden Jumalan armosta. Jumala ei tuomitse minua, vaan hän on antanut anteeksi. Minä syntisraukka saan uskoa syntini anteeksiannetuiksi.

Kun Jumala on antanut kirkolleen näin ihanan sanoman, herättää Jumala siihen uskovia kaikkina aikoina, ja niin kirkko pysyy, kestää vaivoissa ja taisteluissa eikä sitä voida hävittää, vaan evankeliumin täytyy levitä koko maailmaan. Tätä kuvaa meille Jeesuksen vertaus hapatteesta.

Ajattele, että sinäkin saat olla mukana tässä armahdettujen seurakunnassa, joka lopulta on valtava joukko. Saat olla mukana joukossa, jota ei voida hävittää maan päältä, vaan jonka sanoma ja usko leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Saat olla levittämässä ilosanomaa Jeesuksesta ja kulkea hänen voittosaatossaan. Niin mitättömiä kuin itsessämme olemmekin, olemme suuren Kuninkaan palvelijoita ja hänen asiallaan. Meillä on aseenamme hänen voimallinen sanansa, ja tämä sana on totta joka aika, niin tänään kuin viimeisenäkin päivänä, eikä se ole toimeton, turha sana, vaan vaikuttava, voittava sana. Se on valo ja toivo pimeälle maailmalle.

Amen.

Markku Särelä

Kynttilänpäivänä. laajennettu Vanhan Testamentin teksti.

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden. Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat. Jes. 52:7-11.

Rakkaat kristityt!

Jumalan sanassa verrataan Jumalan seurakuntaa Jerusalemin kaupunkiin, joka oli rakennettu Siionin vuorelle. Usein profeetat valittavat tämän kaupungin kurjaa kohtaloa ja itkevät sen raunioilla. Jeesus on sanonut: "Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8.) Tämä Vapahtajamme sana ilmaisee toisaalta sen, etteivät hänen omansa ole koskaan ilman hänen apuansa, jopa Herra toimittaa heille oikeuden nopeasti, pian. Silti on olemassa erityisiä ahdistuksen aikoja, varsinkin ennen Kristuksen tulemusta tuomiolle. Koemme, että usko käy maailmassa vähiin ja sen mukana myös uskollisuus Jumalan sanalle, Jumalan tahdolle ja hänen asettamilleen järjestyksille. Se usko, jolla tänä päivänä on jotakin julkisuusarvoa, on niin pinnallista, ettei elävällä Jumalalla ole siinä paikkaa. Ihminen asettaa rajat Jumalalle, Jumala ei saa asettaa rajoja ihmiselle. Ihminen sanoo, mitä hän uskoo, Jumala ei saa sanoa, mitä ihmisen tulee uskoa. Ihmisen mielestä Jumalalla ei ole oikeutta vaatia parannusta eikä ole mitään erityisiä kristillisiä elämänmalleja. Jumalanpelko on hävinnyt. Jumalan käskyjä ei kunnioiteta Jumalan käskyinä. Eläminen syntien anteeksisaamisesta jokapäiväisessä mielenmuutoksessa on tuntematonta. Sanalla sanoen: olemme Jerusalemin raunioilla. On kuin profeetta Jeremia kuvaa: "Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli." Val.v. 1:4.

Onko jotakin lohdutuksen sanaa niille, jotka tuntevat elävänsä aivan viimeisiä aikoja, niille, jotka ovat raunioitten keskellä, niille, jotka surevat Jumalan seurakunnan tilaa ja läheistensä epäuskoa? Katsokaamme, minkä lohdutuksen tekstimme antaa.

1. Herra lohduttaa kansaansa rauhan sanomalla

"Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" Profeetta Jesaja näki Hengessä vuorilla ilosanoman tuojan eli evankeliumin julistajan, jolla oli rauhan ja pelastuksen sanoma. Vanhan testamentin aikana Israel joutui monasti taistelemaan ympäristökansoja vastaan, jotka tahtoivat valloittaa heidän maansa, orjuuttaa kansan, hävittää heidän jumalanpalveluksensa ja pystyttää tilalle epäjumalanpalveluksen. Kun taistelu Herran avulla oli päättynyt voittoon, asiasta saapui kertomaan ensimmäisenä ilosanoman tuoja. Voitto vihollisista merkitsi rauhaa ja pelastusta Israelille. Se oli valtavan ilon aihe.

Tällaiseen voittoon rinnastaa profeetta Jesaja Kristuksen saaman voiton. Evankeliumi kuuluttaa voittoa, joka on jo saatu. Se julistaa rauhaa, joka on jo koittanut. Meidän ei tarvitse emmekä saakaan yrittää itse voittaa vihollisiamme, vaan Kristus on saanut voiton synnistä, kuolemasta ja kiusaajasta. Kristus on tehnyt rauhan. Raamattu sanoo: "Sillä hän (Kristus) on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Ef. 2:14-18.

Muistattehan Jeesuksen rauhanjulistuksen? Kun hän oli noussut kuolleista, hän sanoi opetuslapsilleen: "Rauha teille." Se oli ilosanoman julistus Jerusalemin raunioilla. Se on se sana, jonka me saamme antaa toisillemme rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Sillä, joka tämän sanan uskoo, on rauha.

Kun olemme evankeliumin sanasta löytäneet rauhan, osaamme antaa arvoa evankeliumin julistukselle. "Vuoria", joilla ilosanoman julistajan jalat ovat, ovat nyt paikalliset seurakunnat, ja niiden paimenet ovat rauhan julistajia. Niinpä onkin ikivanha tapa, että pastori aloittaa saarnansa armoa ja rauhaa Jumalalta toivottaen.

Niin kauan kuin puhdas evankeliumi kaikuu seurakunnassa, on aihetta riemuun. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaan tekee työtänsä sen keskellä ja kerää valittujansa iankaikkiseen autuuteen. Saamme kokoontua hyvällä omallatunnolla sanankuuloon ja kutsua toisiakin.

2. Vartijat korottavat äänensä

Tekstimme sanoo: "Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden." Jumala on asettanut kaupunkiinsa vartijoita eli hän on asettanut seurakuntiinsa kaitsijoita. Niin kuin jouluyönä paimenet olivat vartioimassa laumaansa, niin myös seurakuntien paimenten tehtävänä on valvoa ja olla valppaita toimintaan. Heiltä kysytään: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Jes. 21:11-12.

Lyhytkin yö on pitkä vartiossa. Hetkeksikään ei saa herpaantua. Ja silti vihamies tekee yöllä omaa kylvöään. Jeesuksen sana on tarpeellinen: "Valvokaa, sillä ette tiedä, minä hetkenä Ihmisen Poika tulee." Kun vartijalta kysyttiin, mikä hetki yöstä on, hän vastasi ihmeellisellä tavalla: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Niin, ihana pääsiäisaamu on koittanut. Koko maailmalle Jumala jätti lukematta sen synnit herättämällä Poikansa kuolleista. Kuka tahansa nyt uskoo Jeesukseen, pelastuu eikä joudu tuomittavaksi. Ei tämä ole yötä, vaan kirkas aamunkoitto korkeudesta. "Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin." Tämä on jo tapahtunut, lunastus on valmis. Herran Jerusalem ei ole rauniokaupunki, vaan se on Kristus -perustukselle rakennettu ihana Herran asuinsija, jonka kadut ovat puhdasta kultaa ja jonka helmiportit säihkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä.

      "Helmiportit meitä johtaa, Meitä johtaa
      Tuonne taivaan kaupunkiin, Kaupunkiin.
      Siellä säihkyin helmet hohtaa, Pyhät kohtaa,
      Häihin päästään taivaisiin!

      Niistä kulkee Herran kansa, Herran kansa
      Vaattehissa valkeissa, Valkeissa.
      Kruunut, palmut, harput heillä.
      Kultateillä Pyhät saavat astua.

      Voitonvirsi Karitsalle, Karitsalle
      Sieltä sitten helkkyin soi, Helkkyin soi,
      Jeesukselle rakkahalle, kalleimmalle,
      Kun hän meille armon toi."   Sk 1967 90:1-3

Profeetta lausuu: "Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes. 26:2-4.

Ja kuitenkin täällä on yö: tämän maailman epäuskon yö, raivoavien pimeyden voimien yö. Yö keskellä kirkasta päivää, ja sittenkin päivä, autuuden päivä, keskellä pimeintä yötä.

Tässä yössä vartijoitten tulee korottaa äänensä siihen asti, kunnes Kristus tulee ja iankaikkisuuden aamunkoi yhtäkkiä rävähtää iäiseksi päiväksi. Silloin "yötä ei enää ole oleva" (Ilm. 22:5), ja Herra Jumala itse on meidän valomme.

Niin pyhä, niin puhdas, niin valoisa on Jumalan kaupunki, sillä se on Herran itsensä rakentama. Samoin kuin pelastus on yksin armosta, yksin Jumalan lahja ja hänen tekonsa, niin on myös hänen seurakuntansa yksin Pyhän Hengen luomus. "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo." Ps. 127:1. Sitä ei voida rakentaa ihmisopilla, vaan vain sillä ilosanomalla, joka tuo meille Jumalan rauhan Kristuksessa jo hankitussa syntiemme anteeksiantamisessa.

3. Riemun kansa, tehkää ero oikean ja väärän välillä

Tekstimme sanoo meille: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat."

Mistä on lähdettävä pois? Minne on mentävä? On lähdettävä pois, ei tästä ulkonaisesta maailmasta, vaan epäuskon ja epäjumalanpalvelun harjoituksesta, osallistumisesta väärään kirkolliseen yhteyteen, Jumalan sanan vähättelystä ja halveksimisesta. On puhdistauduttava siitä, mikä on saastaista, ja saastaista Jumalan silmissä on kaikki se, millä hänen valtakuntansa työtä yritetään tehdä sekoittamalla oikeata ja väärää toisiinsa.

On tärkeätä ymmärtää se, ettei epäuskoisella ihmisellä ole voimaa kääntyä Jumalan tykö ja ettei hän ymmärrä parannuksessa vaeltamisen tarvetta.

Mutta ne, jotka ovat tulleet tuntemaan ilosanoman eli evankeliumin, heidän osakseen on tullut jotakin sellaista ihmeellistä, mitä he eivät osanneet odottaa eivätkä kaivata edes unissaan. Pääsimme irti koko syntitaakastamme, koska Kristus otti syntimme pois ristinkuolemassaan. Tämän valmiin pelastuksen saimme uskossa omistaa. Ei tarvinnut etsiä pelastusta omasta parannuksesta, omista teoista, omista ratkaisuista ja suhtautumisista. Kaikki oli pelkkää ansaitsematonta lahjaa, suloista armoa. Silloin oli helppo ottaa vastaan Herran sana: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat." Olihan se tosin lihalle vaikeata, sillä Jumalan tiet ovat lihalle aina vastenmielisiä; toisin ei voi olla. Mutta kun uskon asia kirkastui, aloimme vaeltaa Hengessä, kuolettaa lihaamme ja seurata Hyvän paimenemme ääntä. Lapsenomaiselle uskolle kirkkokysymys ei ole vaikea asia.

Kun nyt Suomen kansankirkon kristikansa elää kirkollisessa yhteydessä Anglikaanisen kirkon kanssa ja hyväksyy kirkkonsa kanssa paavikirkon vanhurskauttamisopin, se voi johtua vain yhdestä syystä. Tietämättömyyttä se ei ole - kuin ehkä vain ani harvoilla hyvin, hyvin yksinkertaisilla. Se voi johtua vain siitä syystä, että itse evankeliumi on hukattu. Evankeliumista on heillä jäljellä vanhoja sanontoja, mutta kun väärä evankeliumi tulee rinnalle, sitä ei eroteta oikeasta tuomittavana ja hyljättävänä, vaan sille annetaan olemassaolonoikeutus. Toisin sanoen, vanhoilla sanonnoilla heillä ei ole sama sisältö kuin Raamatun evankeliumilla, joka ei sietänyt vähäisintäkään harhaa rinnallaan. Franz Pieperillä oli tapana sanoa: "Hämärässä kaikki kissat ovat harmaita." Meidän ei siis tarvitse kummeksua sitä, että suuret joukot pysyvät kansankirkossa sen luopumuksesta riippumatta. Jos evankeliumi on hukattu, ihmisellä ei ole tarvetta lähteä sieltä eikä hänellä ole myöskään uskon voimaa lähteä.

Muistathan, että sinä, joka uskot, olet riemun kansaa - viimeisinäkin, näinä suuren ahdistuksen päivinä. Sillä riemu tulee sielun osaksi uskossa ja lujassa toivossa, koska taivaan portit pysyvät auki Kristuksessa. Ahdistus, joka uskovia kohtaa, taas ei ole helvetin pelkoa, vaan se on surua toisten sieluntilan tähden. Se johtaa sanankylvöön ja rukoukseen ja sillä on lupaus: "Herra itse on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." (Ilm. 7:17.)

Markku Särelä

Kynttilänpäivänä. Vanhan testamentin teksti.

Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle, kaikki maa. Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa. Sillä Herra on suuri ja sangen ylistettävä, hän on peljättävä yli kaikkien jumalain. Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat. Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä. Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys. Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa. Ps. 96:1-9.

Tekstimme käskee meitä veisaamaan Herralle uuden virren. Se ei tarkoita sitä, että meidän olisi ryhdyttävä virsirunoilijoiksi ja sepitettävä vanhojen virsien lisäksi tai niiden tilalle uusi virsi. Se ei tarkoita sitä, etteivät ne vanhat virret, joita kirkko on ikiajoista veisannut, kelpaisi. Se ei tarkoita sitä, että kristillisessä kirkossa pitäisi olla aina kaikkea uudistamassa ja hylätä edellisten sukupolvien ajan laulut ja usko ja osoittautua moderneiksi nykyajan ihmisiksi. Haluamme nyt uskomme lujitukseksi tänä kynttilänpäivänä tutkia tekstistämme, mitä on uuden virren veisuu.

1. Veisaamme uutta virttä, kun tunnemme Jumalan pelastusteot

Päivän tekstimme sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle, kaikki maa. Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa." Tästä huomaat, että uusi virsi on kaikille kuuluva. Koko maan tulee sitä julistaa. Se ei ole aikasidonnainen. Se ei ole vain jonkin yhden kansan asia, vaan tätä virttä tulee veisata kaikkien kansojen seassa. On siis kysymyksessä yleispätevä, yleismaailmallinen, globaali ja universaali, yli aikain ulottuva, vanhentumaton, kulumaton, aina uutena pysyvä virsi.

Tämä virsi julistaa Jumalan pelastustekoja ja antaa kunnian Jumalalle. Se on Kristus-virsi, evankeliumivirsi, Jumalan armon ja omantunnon rauhan virsi. Se on kiitosvirsi pelastuksen lahjasta.

Se on ikiaikainen virsi, jota Jumalan lapset ovat veisanneet siitä lähtien, kun Jumala lupasi Vapahtajan, ja jota he veisaavat siihen saakka, kunnes valittujen täysi luku on tullut sisälle, ja joka sitten jatkuu Karitsan ylistyksenä iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin taivaan autuudessa.

Virsi on uusi, koska evankeliumi on sellainen asia, "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat" (1 Kor. 2:9). Jumala on sen ilmoittanut (1 Kor. 2:10). Ihminen ei ole sitä keksinyt eikä voi keksiä.

Luonnollinen ihminen voi veisata uuden virren sanoja ulkonaisesti, mutta se ei ole uuden virren todellista veisuuta. Kun tekstimme sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi", se tarkoittaa sellaista veisuuta, joka on Jumalalle otollista, ja se voi tapahtua vain uskossa sydämen sisäisenä asiana.

Tekstimme on itse asiassa parannussaarna. Koko maailman kaikkina aikoina tulee kääntyä epäuskosta uskoon, teko-opista armon oppiin, vanhan virren veisuusta uuden virren veisaamiseen. vieraista jumalista todellisen, elävän Jumalan puoleen, "sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat". Vain se, joka tuntee evankeliumin ja omistaa sydämessään sen lohdutuksen, veisaa uutta virttä. Kaikkien tulisi sitä veisata, mutta kaikki eivät kykene sitä veisaamaan.

Mutta mikäpä sinun on veisata uutta virttä! Kristus on ottanut pois syntisi. Sinun ei tarvitse niitä itse sovittaa. Olet saanut ne anteeksi, ja Jumalan armo kestää iankaikkisesti ja on uusi joka aamu. Sellaisena kuin olet, saat uskoa Jeesukseen ja olla aivan varma pyhän kasteen ja evankeliumin sanan kuten myös pyhän ehtoollisen sakramentin nojalla syntiesi anteeksisaamisesta, Jumalan lapseudesta ja iankaikkisesta elämästä.

Epäuskoinen maailma veisaa vanhaa virttä, vaikka se uusisi laulunsa joka ikinen päivä. Maailman virsi ei tunne Kristusta eikä hänen sovitustyötään. Se on ihmiskeskeistä toivotonta ujellusta, vaikuttakoon miten virkeältä tahansa. Se ei anna toivoa kenellekään synnin syytteissä eikä kuoleman ja tuomion edessä. Vanhan virren veisuusta on tehtävä parannus. Myös ulkokullatut veisaavat sydämessään vanhaa virttä, vaikka he laulaisivat Raamatun sanoilla tai veisaisivat moniäänisesti mitä sointuvammin kristikunnan ylevimpiä, Kristuksen armoa ylistäviä virsirunouden tuotteita. Uuden virren veisuu edellyttää kääntymystä, uudestisyntymistä, kasteessa vaeltamista, uutta ihmistä ja vanhan kuolettamista.

Uusi virsi nousee huojentuneesta, iloisesta sydämestä, vapaaehtoisesti, pakottamatta. Se on armon löytäneen sydämen spontaani vastaus saatuun synninpäästöön. Vain armosta elävä sydän voi veisata uutta virttä. Vaikka käskemättäkin sitä veisaamme, kehotus siihen on meille hyvin tarpeellinen. Meitä näet käsketään siihen, jotta tukahduttaisimme vanhan ihmisemme estelyt ja tietäisimme, että se on Herralle otollinen uskossa tehtynä, ja ymmärtäisimme, että Jumalan lasten asiana on viedä evankeliumia eteenpäin.

2. Veisaamme uutta virttä, kun levitämme evankeliumia

Kristus antoi kirkolleen käskyn viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. Apostoleille oli täysin selvää, että evankeliumi on totuus, joka sulkee pois kaiken ihmisperäisen uskon asioissa. Niiden juutalaisten, jotka olivat hylänneet Jeesuksen Messiaana, oli käännyttävä. Pietari julisti heimolaisilleen: "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte" (Apt. 2:36). Yhdellekään juutalaiselle hän ei antanut toivoa selviytyä ilman Jeesusta. "Koko Israelin huoneen" oli tiedettävä, että hän oli Messias. Ja kun apostolit menivät pakanain luo, he julistivat: "Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" (Apt. 17:30).

Uutta virttä ei veisata siellä, missä ajatellaan ihmisten pelastuvan ilman uskoa Jeesukseen, ovatpa nämä juutalaisia, islamin uskoisia, buddhalaisia tai muita ei-kristittyjä. Vaikka kristinusko on suvaitsevainen siinä mielessä, että se lähestyy ihmisiä ystävällisesti eikä käytä pakkokäännytystä, se on kuitenkin ehdoton. Totuus on yksi, ja pakanauskonnot, juutalaisuus ja islam eivät edusta totuutta eikä niiden varassa voi pelastua. Rakkaus niiden edustajiin edellyttää tätä ehdottomuutta. Kristus-uskon ja muiden uskontojen välille ei voida rakentaa siltaa eikä tehdä niiden kanssa kompromissia.

Tekstimme sanoo: "Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä. Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys." Herran pyhäkkö on hänen seurakuntansa, se joukko, joka uskoo Jeesukseen. Tämä joukko antaa kunnian Jumalalle. Hän voi saada kunnian meiltä vain sitä tietä, että uskomme Jeesukseen maailman Vapahtajana ja panemme sielumme turvan Pyhän Hengen voimasta yksin armoon. Hänelle tulee väkevyys ja voima sitä kautta, ettemme kuvittele voivamme itse pelastaa itseämme emmekä vaikuttaa itse kääntymystämme, vaan uskomme, että Jumala yksin vaikuttaa kaiken.

Koska Jumala vaikuttaa kääntymyksen ja saa aikaan uuden virren veisaamisen, Jumalan seurakunta julistaa evankeliumia puhtaana, sellaisena, jollaisena Jumala on sen meille antanut pyhässä Raamatussa. Tekstimme sanoo: "Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia". Jumalan nimi on Jumala sellaisena, kuin hän on itse itsensä ilmoittanut sanassaan ja teoissaan. Sen tähden Jumala saa kunnian silloin, kun hänen nimensä pyhitetään, eli "kun Jumalan sana opetetaan selvästi ja puhtaasti ja myös me, Jumalan lapsina, sen mukaan pyhästi elämme". Jumalalta taas riistää kunnian ja hänen nimensä häpäisee se, "joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan Sana opettaa". Tämän olemme oppineet jo Katekismuksesta.

Uuden virren veisuu merkitsee paitsi pelastuksen omistamista Jeesuksessa myös valtavaa tehtävää Kristuksen omille täällä maailmassa. Tekstimme kehottaa: "Tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa." Käymme Herran eteen pyhässä kaunistuksessa, Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneina. Kumarramme häntä taivaan ja maan Luojana ja Herrana. Kun tulemme hänen esikartanoihinsa, hänen paikallisseurakuntansa keskuuteen, sinne, missä kuulemme autuuden sanaa ja osallistumme Herran pöytään, emme tule tyhjin käsin. Meille on rakas Herramme asia ja haluamme sitä edistää ja olla mukana tässä työssä. Olemme oppineet itämaan tietäjiltä, millä tavoin tulemme kumartamaan Israelin kuningasta. Kristukseen kastettuina ja uskovina mekin olemme pappeja ja kuninkaita, kuten Raamatustamme olemme saaneet lukea. Mutta tämän pyhän asemamme olemme saaneet kuningasten Kuninkaalta ja sen osoitamme kumartamalla häntä ja tuomalla hänelle lahjoja. Hänen sanansa opastaa meitä: "Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan" (2 Kor. 16:2). "Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa" (2 Kor. 9:7). Tämäkin on uuden virren veisaamista, kun se tapahtuu tällä tavalla ilolla armon alla.

Kun Jumalan seurakunta veisaa uutta virttä, se on turvallista eloa armossa ja iloista Herran Jeesuksen ylistämistä. Jotta emme käsittäisi tätä itsetyytyväisellä ja lihallisella tavalla, Jumalan sana tekstissämme liittää tähän hyvin tärkeän näkökohdan. Se sanoo: "Vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa."

Oikea usko ei ole kevytmielisyyttä eikä myöskään kepeäkenkäisyyttä, vaan se on jumalanpelkoa, johon liittyy turvallisuuden ohella oman syntisyyden syvä tunto ja käsitys vaaranalaisuudesta kiusaajan kierrellessä saalista etsivän ärjyvän leijonan tavoin. Raamattu muistuttaa meitä tästä monin paikoin eikä turhaan. Se sanoo: "Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi" (Fil. 2:12-13). "Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla" (Hebr. 12:28). Ottakaamme tämä sydämellemme ja niin veisatkaamme uutta virttä jo täällä ajassa muistaen sitä, minkä virren tekijä lausuu:

      Ah, siellä toisin soitellaan Ja uutta virttä veisataan,
      Kun urut uudet pauhaa. Kas, siellä luona Kristuksen
      Mä jälkeen matkan myrskyisen Saan tuta taivaan rauhaa.
      Soittain, Laulain Voiton virttä Saan sua kiittää, Jeesukseni,
      Joka voitit sydämeni. VK 1938/1943 31:6.

Markku Särelä