Pastori Vesa Hautalan saarna 7.2.2016 Tampereella

Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon minua, ja missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Jos joku minua palvelee, Isä on kunnioittava häntä. Nyt minun sieluni on järkytetty, ja mitä minun pitäisi sanoa? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "olen sen kirkastanut ja olen sen vielä kirkastava." Kansa, joka seisoi siinä ja kuuli sen, sanoi ukkosen jyrisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli." Jeesus vastasi ja sanoi: "Tämä ääni ei tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tulee tuomio tälle maailmalle. Nyt tämän maailman ruhtinaan pitää tulla heitetyksi ulos. Kun minut ylennetään maasta, vedän kaikki tyköni." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla hän oli kuoleva.  (Joh. 12:23 - 33) Aamen.

Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Jeesus on runsaan sadon jyvä

Jeesus on näissä sanoissaan ihmiselämän tärkeimmässä tienhaarassa maailman viljapellon päädyssä. Jokainen käy lopulta elämän peltomaalta tähän kahden tien risteykseen. Siitä kuljetaan ainoastaan yhtä tietä ikuisuuteen. Siksi Herramme varoittaa kadotuksen tiestä. Sillä tielle menevät rakastavat kalleimpana aarteenaan ajallista elämäänsä. Kieltäessään Kristuksen nämä jyvät jäävät kuivumaan yksin maailman kallioille ja kivikoihin. Lahjapelastuksen torjuvia ei kylvetä Herramme armon viljapeltoon, eivätkä he siksi tuota uutta hedelmää. Lavean tien loppuna on näin elämän kadottaminen.

Saatat nyt Kallis Ystävä, kysyä, eikö maahan kylvetty jyväkin jää yksin. Näiden Herramme sanojen edessä kuitenkin huomaat, ettei se ole yksin. Sillä se on Vapahtajamme runsaan armon mullan turvissa. Tuottaakseen sadon, maa suojaa ja ympäröi jyvän joka puolelta. Armon peltomaa ravitsee, kasvattaa ja herättää jyvästä elämän. Sillä ihmisjyvä ei saa satoa aikaan, vaan tarvitsee ulkopuoleltaan tulevan lahjauskon ja lahjapelastuksen.

Näin uskovasta jyvästä kasvaa monta jyvää ja ne tulevat Pyhän Hengen antamassa uudestisyntymisen hapatteessa yhteiseksi jauhoksi ja leiväksi. Ja siinä meillä on Kristuksen ruumis eli Hänen seurakuntansa. Siksi vain toinen tie vie elämään. Ikuinen kadotus on kyllä päättymätöntä tietoista olemista, mutta vain taivaassa on ikuinen elämä.

Sillä niin kuin Jumala loi ajallisen elämän, joka oli paratiisissa onnea ja autuutta, niin samoin Hän on valmistanut tuon toisen tien päähän iankaikkisen autuaallisen elämän – vielä monin kertaisesti enemmän kuin mitä elämä paratiisissa oli. On totta, että jokainen jyvä kyllä kuolee. (1 Kor. 15:36) Jeesuskin vehnänjyvänä kuoli, mutta Isä herätti hänet niin kuin viljan varsi ja tähkä nousevat maahan kylvetystä ja kätketystä jyvästä. Samoin Kristus kutsuu jyvämme kuolemaan kanssaan pois maailman tien kulkemisesta täällä ajassa, jotta eläisimme ikuisesti Hänen luonaan taivaassa.

Jeesus julistaa: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen.” (Matt. 16:24–25) Ylipaimenemme omat lampaat kuulevat tässä sanat ”minun perässäni” ja ”seuratkoon minua”. Elämänsä kadottaminen Jeesuksen tähden tapahtuu aina Herramme kanssa. Sen Jeesus vahvistaa päivän evankeliumin sanoissaan: ”missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.”

Ja apostoli Paavali saarnaa Galatalaiskirjeensä toisessa luvussa jakeissa 19 ja 20: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, jotta eläisin Jumalalle. Olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, häneen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” –  Näin apostoli Paavali.

Aikamme ihmiselämän kirjon keskellä unohtuu kuitenkin helposti se, että jokaiselle jyvälle on Suuri Viljelijämme valmistanut anteeksiantamuksen ja armon. Se on tarjolla ehdoitta kaikille, jotta jokainen uudestisyntyisi ja tuottaisi runsaasti hedelmää. Tästä saarnaavat Jeesuksen sanat ”vedän kaikki tyköni”. Sillä Poikansa Kalliin Uhrin vuoksi Isä on puhdistanut syntiinlankeemuksessa pilaantuneet jyvät. Yhden Täydellisen Siemenjyvän tähden on koko sato pelastettu ja kaikilla on kutsu ottaa pelastus vastaan. Ihmeellinen on Jumalan armo ja pelastustahto! Kristuksen palveleminen ja kaikki syntyvä sato perustuvat yksin siihen, että Jumala on meille Pojassaan jo hyväksi lukenut vanhurskauden ja pelastuksen. Ja nyt Poikansa tähden Isä kunnioittaa, suojelee ja varjelee Poikaansa uskovia.

Pyhän Hengen kautta Kristus vetää omansa luokseen. Ja siksi myös sato, jonka Herramme jyvät tuottavat muiden kristittyjen uskon heräämiseksi ja palvelemiseksi, on yksin Herramme teko ja ansio. Sillä Suuri Viljelijämme ei ole jättänyt jo pitkälle tuuleentunutta satoaan heitteille, vaan hoitaa ja kasvattaa sitä, jotta se on runsas iankaikkiseen elämään.

Älä siis Rakas Ystävä pelkää, kun joudut luopumaan elämässäsi rakkaista ihmisistä tai sinulle tärkeistä asioista. – Se on satoa tuottavan jyvän osa. Se vie pois monilta maailman riemujen ja rientojen teiltä lihamme ja tahtomme kieltämiseen – mutta juuri siinä Herramme seuraamisen tielle. – Sillä tiellä Hän kehottaa rakastamaan iankaikkista elämää ja odottamaan kuuliaisena uskossa sen koittamista.

Tämä on Herramme palvelemista. Se on sydämen uskoa, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt. Se on suulla Jeesuksen tunnustamista Herraksi. (Room. 10:9–10) Tällä Herramme palvelemisen tiellä saamme pitää huolta läheisistämme ja omastakin ajallisesta elämästämme parhaalla mahdollisella tavalla – Jumalan luomistyötä ja tahtoa kunnioittaen ja seuraten. Sillä Jeesus ei tarkoita elämän vihaamisella millään tavalla elämämme vahingoittamista eikä turmelemista, vaan elämänsä vihaaminen on täällä ajassa uskon ja Kristuksen tunnustamisen tie.

Jeesus on kivulla kirkastettu

Saarnatessaan tämän evankeliumimme sanat Jeesus oli ratsastanut Jerusalemiin ja julisti viimeistä kertaa maanpäällisen vaelluksensa aikana kansalle. Hän oli jo kulkemassa kohti kärsimystiensä loppua. Siksi Hän sanoi: ”Nyt minun sieluni on järkytetty.” Jeesus on täysin Jumala, mutta myös täysin ihminen. Jumalihmisenäkin Hänen edessään oleva kärsimys ja kuolema järkyttivät Häntä. Hän ei siis langennut myöskään ylimielisyyden, ylpeyden eikä itsetuhon syntiin. Siksi Vapahtajamme pyysi nytkin Kaikkivaltiaalta Isältään: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä.” Tässä Jeesus ei kuitenkaan millään tavalla kieltänyt tehtäväänsä eikä kuuliaisuuttaan, vaan nöyrtyen totesi: ”sitä varten olen tähän hetkeen tullut.” Kysymme mitä tarkoittavat sanat ”sitä varten”. Nämä lyhyet sanat menevät helposti ohi. Niissä on kuitenkin sisällä koko Raamatun tärkein sanoma.

Apostoli Johannes sai kirjoittaa Jumalan pienoisevankeliumiksi kutsutun jakeen, evankeliuminsa luvussa 3, jakeessa 16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Tätä tarkoittavat tässä sanat ”sitä varten”. Sillä pelastustamme varten Lunastajamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi. Autuuttamme varten Hän eli lainkuuliaisen ja synnittömän elämän. Iankaikkista elämäämme varten Hänet ristiinnaulittiin. Ikuisuuttamme varten Isä herätti Hänet kolmantena päivänä.

Apostoli Paavali opettaa Kirjeessään filippiläisille, sen toisen luvun, jakeissa 5–8 seuraavasti: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ottamalla orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristin kuolemaan asti.”

Tämän Raamatun sanan mukaisesti Kristinoppimme opettaa Lunastajamme alennuksen tilasta seuraavasti: ”Alennuksen tilassa Lunastajamme ei aina eikä täysin käyttänyt inhimillisen luontonsa Puolesta sitä jumalallista kirkkauttaan, josta hänen inhimillinen luontonsa oli osallinen, vaan hän alensi itsensä mitä syvimmällä tavalla voidakseen lunastaa meidät kuuliaisuudellaan ja kärsimisellään. Lunastus olisi jäänyt tekemättä, jos hän olisi aina ja täydellisesti käyttänyt jumalallista kirkkauttaan.” (Kohta 186.)

Tässä on tärkeä huomata, että Jeesus käytti toisinaan jumalallista kirkkauttaan inhimillisen luontonsa puolesta, esimerkiksi kirkastumisessaan Kirkastusvuorella. Niin Hän toimi myös tehdessään ihmeitä. Siten hän osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Vapahtaja. Ja siksi nyt kysyessään päivän evankeliumissamme ’mitä minun pitäisi sanoa’, Jeesus antoi kaiken kunnian ja ylistyksen Isälleen. Sillä kaikessa Jeesus täytti Isänsä tahdon ja turvautui yksin Häneen. Ja niin uhritiensä osaan alistuen Hän rukoili: ”Isä, kirkasta nimesi!" Ajallisen maailman valojen ja tekoloisteen keskellä ymmärrämme helposti väärin sen mitä Isän nimen kirkastaminen tarkoitti. Profeetta Jesaja ilmoitti Jumalan tahdon kirjansa luvussa 42, jakeessa 8: ”Minä, Herra, se on minun nimeni, en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.”

Meidän olisi hyvä varsinkin nyt alkavana paastonaika hiljentyä sekä Jumalan pyhyyden että Jeesuksen kärsimystien äärelle. Sillä Jumalan pyhyys ja vanhurskaus edellytti ihmiskunnan syntiinlankeemuksen, syntisyyden ja kaikkien syntien rankaisemista. Ei ollut mahdollista, että Jumala olisi kieltänyt Pyhän olemuksensa. Kaikkivaltiaanakin Hän on sitoutunut siihen Kuka Hän on ja mitä Hän on sanassaan tahtonut ja ilmoittanut.

Siksi Hän tuli Itse ihmiseksi ja kantoi ihmiskunnan synnit, koska ihmiskunta ei voinut päästä synneistään. Hänen oli lunastettava ja sovitettava kaikki ihmiset Oman Pyhän vihansa alta – kärsimällä vihansa Itse. Ja niin kaikessa Kristuksen kuuliaisuudessa ja koko elämässä tapahtui Hänen kirkastamisensa. Isä Jumala kirkasti Hänet kivulla ja kärsimyksellä, häpeällä ja häväistyksellä. Sitä Jeesus pyysi ja sen alle Hän nöyrtyi. Sillä kaikessa Hän kaiken täytti (Ef. 1:23). Ja siksi tämä armon evankeliumin sana on tullut meille meidän tähtemme. Se kuuluu yhä, jotta me uskoisimme, että Hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. (Ilm. 19:16) Meidän autuutemme tähden uhrattu Kertakaikkinen Uhri.

Viimeisessä risteyksessä

Jeesus ilmoittaa, että tuomio on tulossa tälle maailmalle. Jeesuksen Uhrikuoleman myötä Jumala viskasi tämän maailman ruhtinaan eli paholaisen pois syyttäjän ja ihmiskunnan sielujen perijän asemastaan. Siksi paholainen riehuu nyt ulosheitettynä maan päällä kuin karjuva leijona etsien kenet voisi niellä. (1 Piet. 5:8)

Mutta sen paholainen tekee vain siksi, koska Kristus on jo voittanut hänet. Sillä Isä korotti Jeesuksen maasta ristinpuulle voittona paholaisesta, Isä korotti Vapahtajamme herättäessään Hänet kolmantena päivänä ja Isä korotti Poikansa luokseen taivaan kunniaan. Kallis kristitty, minkä tai kenen turvissa siis kuljet tuohon jokaisen edessä olevaan viimeiseen risteykseen? Mikä kestää silloinkin, kun kaikki muu jää? Rakas Ystävä älä pelkää, sillä Vapahtajamme Voittajan sana kuuluu sinulle: Olen jo pelastanut Sinut. Täytin kaiken juuri Sinun vuoksesi. Valmistin jo leposijasi, eikä sen vuoksi kukaan tai mikään voi ryöstää sinua minun kädestäni. Hänen suojaamanaan saat olla Jumalan viljankorren jyvä – jyvä, jolla on iankaikkinen elämä.

Ja niin Vapahtajamme Jeesus on kätkenyt Sinut pyhyytensä viitan alle. Siinä Hän kuljettaa Sinut mukanaan elämän tietään autuuteen. Hänen armon kankaansa alla Sinulla on hyvä ja levollinen osa. Hänen kanssaan edessäsi ei ole enää risteystä, vaan ainoastaan yksi tie – taivaan kotitie. Jää Herrasi kaiken kestävään suojaan ­– pelastukseen, jossa Sinutkin on jo Hänen kärsimyksessään kirkastettu. Vapahtajamme vakuuttaa lempeästi: "Älkää olko aralla mielin. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. – En jätä teitä orvoiksi, tulen teidän luoksenne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut. Koska minä elän, tekin elätte.” (Joh. 14:1, 18, 19)  Aamen.

Pastori Marko Kailasmaa Helsingissä laskiaissunnuntaina 19.2.2023

Virret VK38:197, 119:1,3,4, 52:1,2,7,8, 68:1-3,5, 200:1-3,9 

Laskiaissunnuntaina, I vuosikerran evankeliumi

Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa. Luuk. 18:31-43.

Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

Olemme paastonajan kynnyksellä. On laskiaissunnuntai. Tämän päivän evankeliumimme johdattaa meidät Jeesuksen matkaan, kun hänelle oli tullut aika siirtyä kohti julkisen toimintansa päätepistettä, Jerusalemia ja Golgataa. Hänen oli mentävä Israelin pyhään kaupunkiin; sinne missä oli temppeli; sinne, missä toimitettiin ne uhrit, jotka kuvasivat sitä uhria, jonka hän tuli antamaan; sinne, jonka temppelin Herra hän itse oli; sinne, josta hänen oli ristiä, häpeällistä kuolinpuuta kantaen kuljettava Golgatalle ristiinnaulittavaksi.

Oli tullut aivan lähelle tuo hetki, jolloin Jeesuksen oli lähdettävä viimeiselle matkalleen Jerusalemiin. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset luokseen ja halusi puhua heille ja valmistaa heitä siihen, minkä täytyi tapahtua. Jeesus sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta." Tähän haluamme syventyä tekstimme nojalla.

1. Pyhä Raamattu on toteutuneiden ja toteutuvien ennustusten kirja

Tekstissämme Jeesus vakuuttaa, että kaikki on täysin toteutuva, mitä hänestä on kirjoitettu profeettain kautta. Jo heti alussa, kun hän oli valinnut opetuslapsensa, hän sanoi heille vuorisaarnassa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:17-18). Ja kun hänen suuri kärsimyksensä oli päättymässä, hän saattoi lausua: "Se on täytetty", minkä jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä Isän käteen. Kaiken Jeesuksen elämässä piti tapahtua, niin kuin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu.

Jeesuksen Raamattu on täyttyneiden ja täyttyvien ennustusten Raamattu. Ja kun kiusaukset kohtasivat häntä, hän otti käyttöön Raamatun sanan ja lausui: "Kirjoitettu on" ja voitti kiusaajan.

Onhan sinullakin sama Jumalan sana, sama, yhtä varma, yhtä luotettava, samoin toteutunut ja toteutuva Raamattu kuin Jeesuksella. Jos sitä alat epäillä, teet syntiä, ja olet vaarassa joutua pois Jeesuksen seurasta ja uskon tieltä. Raamatun epäileminen on kiusaajan kavala juoni. Kun kerran olet kastettu Jeesuksen opetuslapseksi, niin pysy siinä, mikä Raamatussa on kirjoitettuna. Jeesus sanoo meille: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32).

Kaikki se, mitä Raamattu Vanhassa testamentissa ennusti Jeesuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on jo toteutunut. Se, mikä koskee hänen tuloaan tuomiolle ja hänen morsiamensa, pyhän seurakunnan, iäistä hääjuhlaa, on vielä edessäpäin, ja se toteutuu sinä hetkenä, jonka Jumala on määrännyt ja jonka hän yksin tietää. Sitä hetkeä hänen seurakuntansa odottaa, mutta maailmalle se on yllätys ja kauhistus.

Raamattu on totta kaikissa sanoissaan. Onhan se syntynyt Kristuksen Hengen vaikutuksesta. On suurenmoista, että meillä on tällainen kirja, joka erehtymättömästi ja luotettavasti puhuu meille, joka ottaa meidät mukaansa Jeesuksen kärsimystielle ja lopulta vie meidät taivaan autuuteen. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105)

Käytä siis Raamattuasi. Lue sitä. Tutki sitä. Löydä sieltä Kristus ja taivaan tie. Ojenna uskosi Raamatun mukaan. Silloin olet sillä samalla perustuksella, jolla on koko muukin Kristuksen seurakunta, josta Raamattu sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:19-22)

2. Pyhä Raamattu vie meidät Jeesuksen kärsimystielle

Olethan, ystäväni, selvillä siitä, mikä on Raamatun tärkein asia? Toivottavasti se ei ole peitossa keneltäkään, joka saarnojamme kuulee tai lukee. Jopa monen teologin ja piispan Raamatusta puuttuu risti ja syntien sovitus. Aikanaan arkkipiispa Mikko Juva esitti eräässä tv-ohjelmassa Raamatun pääasiaksi seuraavan Raamatun kohdan: "Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille." (Luuk. 6:31) Onhan tämä kootusti sanottuna pyhän Raamatun sisältö, mitä lakiin tulee, mutta ei sikäli, mitä evankeliumiin tulee.

Jeesus ei tullut vain sitä varten, että hän opettaisi meille lakia, eikä hän tullut myöskään vain sitä varten, että hän opettaisi meille evankeliumia. Onhan hän toki "hyvä Opettaja" ja ainoa Mestari, kaikista muista opettajista erottuva. Opettihan hän niin kuin se, jolla on valta. Silti Jeesus on paljon, paljon enemmän kuin pelkkä opettaja. Hän on uhri koko maailman ja siis myös meidän syntiemme edestä. Sen vuoksi Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Eihän tässä asiassa sinulla ole epäselvyyttä?

On täysin toteutunut se, mitä Raamattu oli ennustanut meille Kristuksen kärsimyksestä. Vanhassa testamentissa on siitä monia ennustuksia. Koko Israelin uhrijumalanpalvelus oli siitä esikuva. Jo ympärileikkaus kertoi siitä, että Jumalan armoliitto perustuu verelle; ei ole syntien anteeksiantamusta ilman verenvuodatusta. Mooses ylensi käärmeen erämaassa niin kuin Kristus ylennettiin ristille. Israelin kansa marssi Egyptistä Kanaaniin tietyssä, ristin muotoisessa järjestyksessä (4 Moos. 2), Ilmestysmajan ja leeviläisten ollessa keskellä. Vuorilta ylhäältäpäin nähtiin Jumalan kansan kulkevan ristimuodostelmassa. Psalmien kirjassa on monia messiaanisia psalmeja, jotka puhuvat meille Kristuksen kärsimyksestä. Ehkäpä psalmi 22 on niistä meille tunnetuin. Siinä kuvataan Jeesuksen kärsimystä ristillä ja siinä ovat nuo kuuluisat sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit." Jesajan kirjan 53. luku kuvaa Kristuksen meidän sijaiskärsijänämme ja sanoo: "Hänet on haavoitettu meidän syntiemme tähden ja runneltu meidän pahain tekojemme tähden, että meillä rauha olisi." Vanhassa hepreassa taw-kirjain oli ristinmuotoinen. Se oli erityinen merkki, jota käytettiin merkitsemiseen. Jumalan kansa on ristillä merkitty. Se kulkee ristin alla ja sen suojassa. Psalmeissa, monien muiden Vt:n kohtien ohella, ennustetaan myös Jeesuksen voitto ja ylösnousemus: "Sinä et anna hurskaasi nähdä kuolemaa." (Ps. 16:10)

Pyhän Raamatun tärkein ja keskeisin opetus on Jeesuksen suorittama syntien sovitus. Kun kysyt, kuinka voit saada syntisi anteeksi, Raamattu vastaa: Voit saada anteeksi, koska sinulla on Vapahtaja Jeesus, joka on jo syntisi sovittanut. Usko häneen ja ole aivan varma. Torju epäilykset ja pidä kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo, kun se todistaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." (2 Kor. 5:19-21)

Ei ole toteutunut vain se, että Jeesus meni Jerusalemiin ja että hänet ristiinnaulittiin, vaan toteutui myös se, minkä tähden tämä kaikki tapahtui, siis sen tähden, että "meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut" (Jes. 53:5).

3. Koska syntien sovitus on toteutunut, voimme olla turvallisella mielellä ja luottaa Jumalaan kaikessa hädässämme

Tästä meillä on esimerkkinä tekstimme sokea mies. Hän kuulee, että Jeesus on tulossa. Ja hän huutaa, vaikka häntä estetään: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Sokea mies oli tarkasti kuullut Vanhan testamentin kirjoituksia ja osasi yhdistää niiden ennustukset Jeesukseen. Siellä Messias oli kuvattu Daavidin pojaksi. Olihan Daavidille luvattu: "Sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva" (2 Sam. 7:16), ja olihan hän kirjoittanut psalmissa 110:1: "Herra sanoi minun Herralleni: 'Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'" Varmasti sokea tunsi myös Jesajan ennustuksen: Messias on lähetetty "avaaman sokeat silmät." (Jes. 42:7) Mies uskoo Jeesuksen Messiaaksi ja esittää hänelle uskon rukouksen, joka pitää yhtä näiden Raamatun ennustusten kanssa ja pyytää saada näkönsä takaisin.

Kun Jeesus parantaa hänet, tapahtuu suuri ihme. Se ei ole kertomus vain terveyden palaamisesta, vaan se on kertomus Jeesuksen voitosta, todiste hänen ylösnousemuksestaan. Tällä teollaan Jeesus osoittaa, että hän on juuri se, miksi sokea mies häntä sanoi, "Daavidin poika", Messias. Mutta se sisälsi myös Jeesuksen voiton, asian, joka silloin oli opetuslapsiltakin niin kovin salattuna. Sillä sairaus yleisesti otettuna on seurausta syntiinlankeemuksesta ja kiusaajan vallasta, joka tekee elämän täällä vaikeaksi. Kun Kristus paransi sokean, hän osoitti olevansa kaiken Herra, ja vielä enemmän, koska synti oli turmellut maailman, parantaminen oli osoitus siitä voitosta, jonka Kristus saa aikaan sovittamalla synnin ja kukistamalla kiusaajan. Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi sen nojalla jo parantaa sokean miehen. Kun opetuslapset olivat parantaneet riivattuja hänen nimessään, Jeesus sanoi: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman." (Luuk. 10:18)

Kun meillä on usko Kristukseen syntien sovittajana, tiedämme samalla turvallisesti, että hänellä on voitto kaikesta pahasta ja voimme luottaa häneen kaikissa elämämme vaiheissa. Siitä ei seuraa, että olisimme vapaita sairaudesta ja aina paranisimme, kun sitä häneltä pyydämme, mutta siitä seuraa kyllä se, että tiedämme olevamme vapaita kaikesta pahasta taivaassa, ja olemme varmoja myös siitä, etteivät ahdistukset ja tuskat tässä elämässä ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Siitä seuraa, että sairauden ja muidenkin koettelemusten alla olemme Jumalan lapsia kasteen ja uskon kautta.

On siis myös toteutuva se Raamatun lupaus, että Kristus vie seurakuntansa taivaan autuuteen, ja että saamme sanoa Raamatun sanoilla: "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:37-39)

Amen.

Markku Särelä

Pastori Vesa Hautalan saarna 3.3.2019 Tampereella

Luuk. 18:31–43Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa.

Jeesuksen tie suuntasi kohti Jerusalemia

Vapahtajan kärsimystie alkaa. Pyhän teema ”Jumalan rakkauden uhritie” paljastaa sen luonteen. Askel askeleelta ja päivä päivältä lähestyy hetki, kun ainoa viaton joutuisi kärsimään kirotun kuoleman. Rakkaudestaan meihin syntisiin Kristus antaa suurimman mahdollisimman uhrin – itsensä. Hän menee Jerusalemiin sitä varten, että hänet annettaisiin pakanoiden käsiin, että häntä pilkattaisiin, häväistäisiin, syljettäisiin ja että he ruoskittuaan tappaisivat hänet.

Tämä on aivan järkyttävän kuuloista – suorastaan hullua! Jeesus toimii päinvastoin kuin ihminen yleensä. Eihän kukaan etsi kuolemaa. Ei kukaan halua kärsimystä. Jo pienet lapset pelkäävät rokotuksia ja aikuiset leikkauksia, koska normaalisti kukaan ei pidä kivusta. Kukaan ei pidä kivusta, vaikka tietäisi, että sillä on tarkoitus, että joutuu hetken kärsimään. Ja nyt Jeesus ei kokenut mitään pientä pistoa ihollaan. Hänen jäseniään ei puudutettu eikä häntä vaivutettu uneen. Hän joutui kokemaan aivan suunnatonta tuskaa, kun ruoskat repivät hänen ihonsa rikki ja naulat tunkeutuivat hänen käsiensä ja jalkojensa läpi. Hän joutui kokemaan henkistä järkytystä, kun kaikki kääntyivät häntä vastaan ja hänen omansa hylkäsivät hänet. Vielä hän joutui kantamaan Jumalan vihan päällään. Hän ei tullut ainoastaan kansan ja opetuslasten hylkäämäksi, vaan itse Jumalan! Hän kuoli aivan yksin.

Ei ole siis ihme, etteivät opetuslapset ymmärtäneet Jeesuksen sanoja. Eivät ne sinällään ole mitenkään vaikeita käsittää, mutta niiden sanoma on niin perin kummallinen, ettei kukaan voikaan uskoa siihen oman järkensä ja ymmärryksenä valossa! Kuka voisikaan ajatella, että Jumala tulisi ihmiseksi ja kärsisi tämän kaiken meidän tähtemme. Ja kun tämä ei opetuslapsille vielä kirkastunut, eivät he voineet käsittää myöskään ylösnousemusta. Vielä sokeina matkansa tarkoitukselle he lähtivät Jeesuksen kanssa tekemään matkaa kohti Jerusalemia.

Bartimeus lähti tielle

Jeesus lähestyi opetuslapsineen Jerikoa. Tien laidalla, jota he kulkivat, istui sokea kerjäläinen nimeltä Bartimeus. Kansaa kulki kerjäläisen ohi, oli meteliä ja hämminkiä. Bartimeusta alkoi kiinnostaa, mistä oli kyse. Kun hän kysyi asiasta, hän sai tietää, että Jeesus Nasaretilainen oli kulkemassa ohi.

Jeesus oli jostain tuttu Bartimeukselle. Sokea kerjäläinen oli varmaankin kuullut nasaretilaisesta parantavasta profeetasta. Ehkä hän oli jopa saanut tietää, että Jeesus oli julistanut Nasaretin synagogassa: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta” (Luuk. 4:18–19). On kuitenkin todennäköistä, että kerjäläinen tiesi vieläkin enemmän. Hän ymmärsi, mihin nimitys ”nasaretilainen” viittasi, koska hän alkoi huutaa Jeesusta avukseen puhutellen tätä Daavidin poikana. Hän ymmärsi, että Messias oli kulkemassa hänen ohitseen. Hän ymmärsi, että Jesaja viittasi Jeesuksen sanoessaan: ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.” (Jes. 11:1). Heprean vesaa tarkoittava sana näet muistuttaa sanaa ”nasaretilainen”.

Jumalan sanan perusteella Bartimeuksella oli varmuus siitä, että Jeesus voisi parantaa hänet. Hän oli tästä varma, vaikka hän oli yhteiskunnallisesti halveksittu ja häntä pidettiin sellaisena, jonka olisi mahdotonta saada syntinsä anteeksi. Hän oli parantumisen mahollisuudesta varma, vaikkei voinut nähdä Jeesusta ja sitä, miten tämä kohteli muita. Hänellä oli vain sana ja sen perusteella hän huusi Messiasta avuksi.

Bartimeusta moitittiin. Kerjäämistä pidettiin yleensä ottaen säälittävänä ja nyt tällainen säälittävä kerjäläinen kerjäsi vierailevan profeetan huomiota! Mutta vaikka häntä nuhdeltiin, hänellä oli otsaa jatkaa sopimatonta käytöstään! Bartimeus tuhlasi vain kaikkien aikaa ja kiristi kaikkien hermoja. Olisihan hänellä pitänyt nyt sentään sen verran olla ymmärrystä, että olisi käsittänyt, että Jeesuksella olisi parempaakin tekemistä kuin vastata hänen pyyntöihinsä! Olihan Jeesuksella varmasti tärkeämpää tekemistä kuin kuunnella sokean itsekeskeisiä hourailuja. Olihan hänellä varmasti tärkeämpiä ihmisiä tavattavana.

Vaikka väkijoukon seassa olikin ärtyneitä ajatuksia kerjäläistä kohtaan, Jeesus reagoi lempeästi kerjäläisen huutoon. Hän ei sulkenut sydäntään avunpyynnöiltä. Vapahtaja pysähtyi ja kun Bartimeus talutettiin hänen luokseen, hän tiedusteli, mitä voisi tehdä kerjäläiselle. Kuultuaan vastauksen Vapahtaja lausui: ”Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut”. Niin sokea parantui. Mikä riemu täyttikään Bartimeuksen sydämen! Mikä riemu siitä, että hän oli saanut näkönsä takaisin, mutta ennen kaikkea siitä, että Jeesus oli armahtanut! Bartimeukselle tapahtunut ihme ja hänen riemunsa herättivät uskoa muissakin. Ihme julisti, että ne, jotka ovat aivan toivottomassa tilassa, voivat saada avun: ne, jotka ovat sokeita, voivat saada näön. Ne, joiden luullaan olevan Jumalan anteeksiantamuksen ulottumattomissa, voivatkin saada aivan kaiken anteeksi! Messiaan seuraan ja seuraajiksi pääsee kuka tahansa. Ja niin Bartimeus lähti kulkemaan armahtajansa askelissa yhteistä tietä.

Lähdetkö sinäkin samalle tielle Jeesuksen kanssa?

Kun kristillinen Kirkko syntyi, kristityt tunnettiin tien seuraajina. Tämä käy ilmi esimerkiksi Apostolien teoista, jossa Paavalista sanotaan ennen hänen kääntymystään, että hän ”pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:2). Päivän evankeliumissa sekä Jeesus että Bartimeus lähtivät tielle. Jeesus lähti kuolemaan, Bartimeus seuraamaan tätä kohti kuolemaa. Jeesus julisti, että hänen opetuslastensa tulisi kunkin ottaa ristinsä ja seurata häntä. Opetuslasten piti liittyä kuolemaantuomittujen ketjuun. Vielä tänäänkin Jeesus kutsuu joukkoon mukaan. Edelleen kuuluu kutsu: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23).

Jeesuksen opetuslapsena olemiseen liittyykin suuri paradoksi: se ei maksa mitään, mutta se maksaa kaiken. Jokaiselle Jeesus tarjoaa täyttä anteeksiantamusta. Niin kuin hän auttoi Bartimeusta tämän hädässä, hän haluaa auttaa meitä siinä suurimassa hädässä, joka meillä on: synnin hädässä. Hän ei vaadi mitään syntien anteeksiantamuksen ehtona, vaan hän haluaa lahjoittaa meille aivan ilmaiseksi pyhän kuuliaisuutensa ja katkeran kärsimyksensä. Suurinta pilkkaa olisi se, että yrittäisimme tuoda jotain omaamme näiden pyhien lahjojen rinnalle! Mutta samalla, kun saamme tämän kaiken lahjana, opetuslapseus johtaa itsekieltäymykseen. Se johtaa elämän menettämiseen. Se johtaa itselle kuolemiseen. Kristityn matka on matkaa ristiinnaulittavaksi. Kirjoittaahan Paavali: ”ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.” (Gal. 5:24).

Vaikka tämä kuulostaakin synkältä, voimme kokea tiellämme samanlaista riemua kuin Bartimeus. Silloin matka ei tunnu niin raskaalta. Bartimeuksen riemu syntyi siitä, että oman sairautensa ja syntisyytensä tuntemisen kautta, tilanne vaikutti aivan toivottomalta, mutta juuri tuohon tilanteeseen tuli Jeesuksen armahtava sana. Niin myös meilläkään ei voi olla oikeaa pelastuksen riemua, ellemme näe itseämme ensin oikein. Meillä pitää olla ymmärrys siitä, millaisessa hengellisessä sokeudessa olemme luonnostamme. Meillä pitää olla kirkkaana, kuinka toivoton tilamme on pyhä Jumalan edessä. Meillä tulee olla selkeä käsitys siitä, että vain Jeesus voi auttaa meitä. Ja kun koemme, että olemme näin aivan kadoksissa ja Jumalan armon ulottumattomissa, mikä ilo siitä syntyykään, kun kaikesta huolimatta kuulemme Jeesuksen sanat: ”sinun uskosi on sinut pelastanut”. Usko pelastaa, koska usko ottaa vastaan sen, mitä Jeesus teki edestämme.

Jeesus jatkoi matkaansa Jerikosta kohti Jerusalemia. Jossain vaiheessa Bartimeus jäi pois matkasta. Hengessään hän varmasti seurasi Vapahtajaa, mutta tie Golgatalle Herramme oli kuljettava lopulta yksin. Se tie oli pitkä, lohduton ja raskas. Mutta siksi meille taas kuuluvat Jesajan sanat: ”Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä.” (Jes. 42:16). Vielä vähemmän kuin Bartimeuksen, meidän tulee epäillä, katsooko Jeesus armahtaen puoleemme. Vielä vähemmän tarvitsee meidän murehtia, kelpaammeko häntä seuraamaan. Hän antaa anteeksi ja kulkee rinnalla, kun hänen omansa tekevät matkaansa ristejään kantaen. Lähdethän sinäkin tällä tielle!