Pastori Vesa Hautalan saarna 19.2.2017 Tampereella

Virret : SK 141: 1,2,4,6,  SK 84: 5-8,  SK 266,  SK 334: 1-3,7,  SK 148

Seksagesimasunnuntaina II vuosikerta, evankeliumi

Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä. Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi." Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Joh. 12:35-43.

On erikoista, kuinka Kristuksen evankeliumi on tässä maailmassa syrjään sysättynä kuin jokin häpeällinen asia, mutta samanaikaisesti eräät hyväntekijät saavat suurta kunniaa.

Mainitsen pari esimerkkiä.

Albert Schweizer, saksalainen teologi ja lääkäri, perusti sairaalan Afrikkaan Lambareneen ja tuli sikäläisten hyväntekijäksi. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1952. Hän kielsi kaikki tärkeimmät kristinuskon perusopit, kuten Kolmiykseyden, Kristuksen neitseellisen syntymän ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Hän katsoi Kristuksen erehtyneen mm. opetuksissaan viimeisistä ajoista. Häntä pidetään lähinnä panteistina.

Äiti Teresa, Intian köyhien auttaja, oli hurskas paavilainen ja neitsyt Marian palvoja. Eräässä TV-haastattelussa hän ilmaisi uskonsa päästä taivaaseen omilla teoillaan, koska hän oli ruokkinut nälkäisiä, vedoten Jeesuksen sanaan: "Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä." Ei siinä Kristus eikä hänen ristinkuolemansa saanut kunniaa.

Maailman silmissä hurskasta on ihmishurskaus, ja sille se antaa arvon. Todellinen usko sen sijaan on maailman silmissä hullutus. Tekstimme kehottaa meitä säilyt-tämään uskon ja antamaan kunnian Jumalalle.

1. Säilyttäkää usko eli vaeltakaa valkeudessa

Tekstissämme Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Vaikka Kristus teki paljon hyvää, se ei tuottanut hänelle mainetta Israelin johtajien keskuudessa, ja he saattoivat taivutella helposti kansankin puolelleen Jeesusta vastaan. Se, joka seurasi Jeesusta tai tunnusti uskonsa häneen, oli merkitty. Sen monet hyvin käsittivät. Tekstimme lausuu: "Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi." Jeesuksen teot kertoivat hänen sanansa voimasta. Eikä Jeesuksen saarna ollut tyhjää puhetta, vaan Pyhä Henki vaikutti siinä voimallaan ja vakuutti omattunnot siitä, että se todella oli Jumalan sana.

Tänäkin päivänä oikeassa, puhtaassa Jumalan sanassa on läsnä Jumalan voima. Ja meille kuuluu Jeesuksen kehotus: "Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa val-keuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte."

Kun Jeesus tätä puhui, hänen kuulijoillaan oli erityinen etsikon aika. Maailman Vapahtaja oli heidän keskellään ja julisti heille ihanaa armonevankeliumia kutsuen luokseen työtätekeväiset ja raskautetut, antaen synnit anteeksi syntiensä tähden murheellisille ja katuville ja avaten heille taivaan portit. Todellinen valo loisti kuoleman varjon maassa. Tämä valo loisti vielä sen jälkeen apostolien sanassa, mutta tuomion aika tuli. Jerusalem hävitettiin vuonna 70, ja juutalaiset joutuivat hajaantu-maan eri puolille maailmaa. Sen jälkeen heidän keskuu-dessaan ei ole vastaavalla tavalla ollut vapaata evankeliumin saarnaa. Etsikon aika, kun puhdas armonoppi kaikuu, ei ole ikuinen. Se voi olla hyvin lyhyt. Tuolloin se oli noin 40 vuotta. Ja miten lyhyt aika se on! Kun katsomme sitä elämässämme taaksepäin, se on kiitämällä kulkenut. Ja kuitenkin, tuo aika on aivan riittävän pitkä pelastuksen omistamiseen ja siitä todistamiseen toiselle ja kolmannellekin polvelle.

Kun meille julistetaan pelastusta yksin armosta, yksin Kristuksen sovitustyön tähden, yksin uskon kautta Kristukseen, ottakaamme se uskolla vastaan. Annetaan sille se arvo, mikä sille kuuluu. Kysymyksessä on näet aivan erityinen Jumalan armo ja laupeus meitä kohtaan, jota emme ole ansainneet millään tavoin.

Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee." Näillä sanoilla Jeesus osoittaa meille riippuvuutemme valkeudesta. Epäuskoinen ihminen elää pimeydessä eikä tunne tietä taivaaseen. Kuinka ihminen voisi löytää pimeässä tien, jota hän ei tunne? Kuinka hän voi päästä päämäärään, jos hän ei ole sinne johtavalla tiellä? Se on mahdotonta. Tullaksemme taivaaseen tarvitsemme valon, joka näyttää meille tien. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni", sanoo psalmi. Siitä on pidettävä kiinni. Sanan valossa on uskoen katsottava Jeesukseen, häneen, joka sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tulo isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

Pimeydellä on oma vetovoimansa. Se ei vetoa uskoon eikä uuteen ihmiseen, vaan vanhaan ihmiseen ja syntiseen lihaan. Sen vuoksi liha on kuoletettava. Jeesus varoittaa: "... ettei pimeys saisi teitä valtaansa."

Pimeyden piiriin kuuluu ihmiskunnian tavoittelu. Monet, jopa useat hallitusmiehetkin, Jeesuksen aikana uskoivat, että Jeesus oli luvattu Messias, mutta pimeyden vetovoima sai heidät salaamaan uskonsa ja menemään enemmistön ja voimakkaampien mukana. Raamattu sanoo heistä: "Mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa." He eivät halunneet elää ulkopuolella kansallisen synagogalaitoksen, aivan samaan tapaan kuin tänään monet haluavat pitäytyä valtakirkkoon. Tämä pimeyden ruhtinaan juoni on tukkinut monta suuta, turruttanut omiatuntoja ja aiheuttanut suunnatonta vahinkoa evankeliumin asialle. Tässäkään suhteessa ei ole mitään uutta auringon alla. Jeesus sanoo: "Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne." (Joh. 15:24) Merkillinen, meille aivan uskomaton ja kuitenkin tosi on tämä Jeesuksen rinnastus. Asiaan ei vaikuta se, puhuuko Jeesus näkyvänä keskellämme vai puhuuko hän palvelijoidensa suulla, jos vain on kysymys hänen sanastaan.

Olkaamme siis tarkkoja, valppaita ja valvovia. Niin kauan kuin valkeus on keskuudessamme, olkaamme uskollisia sanankuulijoita. Maailman loppua kohden sen kuuleminen vain vaikeutumistaan vaikeutuu. Jos ymmärrämme, että yö on jo pitkälle kulunut ja iäisen aamun koitto on lähellä, valo tässä säkkipimeydessä on meille arvokasta arvokkaampaa.

Mitä tuo valo on? Se on anteeksiantamuksen valoa Jeesuksen kalliissa nimessä. Se on autuuden valoa. Se on iankaikkisen elämän valoa. Se on aamun koitto korkeudesta, Jumalan tyköä, kuoleman varjon maahan. Kuule siis, kun Herra sanoo: "Herää sinä, joka nukut, niin Kristus sinua valaisee." Usko siis häneen ja säilytä uskosi Pyhän Hengen voimassa.

2. Anna kunnia Jumalalle

Usein ennen vanhaan vanhat hengelliset kirjat päättyivät sanoihin "Jumalalle yksin kunnia". Ikivanhasta on jumalanpalveluksessa veisattu: "Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin kuin alusta ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen." Kun apostoli Paavali aloittaa Galatalaiskirjettään, jolla hän pelastaa galatalaisille puhtaan armon evankeliumin, hän sanoo jakeessa 5: "Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti!" Ja hän lisää sen jälkeen tuon uskon varmuutta uhkuvan sana: "Amen."

Kiusaaja ei halua antaa kunniaa Jumalalle. Mutta Jumala ei luovu siitä kunniasta, joka hänelle kuuluu. Jo luojana kunnia on hänen, mutta se on hänen myös lunastajana ja pyhittäjänä. Ja Herra sanoo: "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille" (Jes. 42:8) ja toisessa paikassa: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi. Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä. Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna." (Jes. 48:9-11)

Paha ihmisluonto nauttii kunnian saamisesta ja tuntee itsensä imarrelluksi silloinkin, kun ihminen ei sitä ansaitse. Näin on jo ajallisenkin elämän asioissa. Miten oppisimme sanomaan: Kunnia yksin Jumalalle. Kunpa osaisimme noudattaa Jeesuksen sanaa: "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sa-nokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'" (Luuk. 17:10) Hän itse antakoon meille siihen ensiksikin halua ja toiseksi voimaa ja taitoa sitä toteuttaa. Tarvitsemme sellaista vaatimattomuutta, jossa Jumala saa kunnian ja me olemme ansiottomia, paljossa rikkoneita ja puutteellisia palvelijoita.

Oikea evankeliumi antaa kunnian Jumalalle. Sitä kautta tulee korjatuksi se kunnianryöstö, joka tapahtui ihmisen langetessa syntiin. Rakkaudessaan, ihmisten sitä ansaitsematta, Jumala teki pelastussuunnitelman ja lähetti ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Me syntiset emme pystyneet korvaamaan yhtäkään syntiämme saati koko turmelustamme. Sen teki yksin Kristus meidän edestämme ja meidän hyväksemme. Me emme pystyneet kääntymään emmekä uskomaan, vaan Pyhä Henki yksin sen vaikutti.

Silloin kun näin opetetaan ja näin uskotaan, Jumala saa kunnian, ja se tapahtuu yksin Jumalan vaikutuksesta. Kaikki vastakkainen opetus, kaikki opetus, joka rakentaa ihmisen luulotellulle vapaalle tahdolle, ihmisen ratkaisulle, ihmisen hengellisille kyvyille, ihmisen oikealle suhtautumistavalle, lankeemuksen jälkeen ihmiseen muka jääneelle hyvyydelle, kaikki se ryöstää kunnian Isältä Jumalalta, Hänen Pojaltaan ja Pyhältä Hengeltä. Rukoilemme: "Pyhitetty olkoon Sinun nimesi" ja päätämme: "Sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti" ja sanomme siihen: "Amen."

Se, että olemme Jumalan lapsia ja hänen kirkkautensa valtakunnan perillisiä, on puhdasta armoa, ja se lahjoitetaan meille ilmaiseksi. Ja niin myös se virsi, jota taivaassa veisaamme on ylistysvirsi Herrallemme: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen." (Ilm. 5:10)

Nouskoon tämä kiitos jo nyt meidän sydämistämme. Amen.

Markku Särelä

Seksageesimasunnuntain II vuosikerran epistola

Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. 1 Kor. 1:20-25.

Kysyin kerran nuoruudessani eräältä mieheltä: "Uskotko Jumalaan." Hän vastasi: "En ole oppinut häntä tuntemaan." Tunnetko sinä Jumalan? Voitko auttaa toisia häntä tuntemaan. Tekstimme osoittaa meille toisaalta sen, minkä avulla Jumalaa ei opita tuntemaan, ja toisaalta sen, miten hänet tullaan tuntemaan.

1. Mistä Jumalaa ei opita tuntemaan

Tekstimme sanoo meille aluksi: "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" Näillä sanoilla se osoittaa, ettei Jumalaa opita tuntemaan järjen ja siihen pohjautuvan viisauden avulla, ei edes kirjanoppineisuuden eli teologisen tieteen avulla. Päinvastoin uskovat ovat havainneet, että pahimmat eksyttäjät tulevat joko niin sanotun tieteen piiristä tai sieltä, missä tavoitellaan merkkejä. Sanoohan tekstimme: "Juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta." Ihminen ei voi omasta järjestään Jeesukseen Kristukseen uskoa eikä hänen tykönsä tulla. Se tie on tukossa.

Jumala on kuitenkin antanut tietoa itsestään. Hän on kirjoittanut jokaisen ihmiseen sydämeen jo luomisessa sen, että hän on, ja myös tahtonsa eli yleisen siveyslain. Tätä tietoa on vielä jossain määrin - joskin himmentyneenä, mutta kuitenkin todella olemassa olevana - syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäljellä. Lisäksi Jumalan olemassaolo on pääteltävissä ja tiedettävissä hänen luomisteoistaan, jotka kertovat hänen ihmeellisestä viisaudestaan ja suuresta voimastaan. Tekstimme sanoo: "Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa." Tämä Jumalan viisaus on nähtävissä, ja kuitenkaan ihminen ei siitä oppinut tuntemaan Jumalaa.

Nyt meidän pitäisi osata tehdä tästä kaikesta oikeat johtopäätökset. Kun tuomme esiin luonnon todistuksia Jumalan luomisteoista ja hänen olemassaolostaan, hänen suuresta viisaudestaan ja voimastaan, voimme herätellä omaatuntoa toimintaan. Sellaisella tiedolla voimme myös varjella uskovia, etteivät he mene tämän maailman viisauden mukana harhaan. Mutta se ei sinänsä saata vielä ketään Jumalan tuntemiseen.

Vain Jumala itse voi saattaa meidät tuntemaan itsensä. Hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." Jes. 45:5-7.

Perisynnin turmelemassa ihmisessä on merkillinen väärä taipumus etsiä todistusta Jumalasta ja hänen suosiostaan merkeistä ja ihmeellisistä kokemuksista. Vieläpä se tapahtuu siten, että ihmiselle eivät kelpaa Jumalan antamat merkit ja kokemukset, vaan hän tivaa sellaisia merkkejä, jotka vastaavat hänen toiveitaan. Miten paljon Kristus tekikään merkkejä. Ne herättivät kuitenkin juutalaisissa närkästystä. Milloin hän paransi sapattina tai milloin seurusteli syntisten kanssa. Aina oli jotakin vikaa. He kysyivät: "Minkä merkin sinä näytät meille" (Joh. 2:18) ja "Minkä tunnusteon sinä teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?" (Joh. 6:30). Ja Jeesus lupasi heille merkin, sen, että hän nousee ruumiillisesti kuolleista. Siitä oli todistuksena heille tyhjä hauta käärinliinoineen ja hänen uskoviensa silminnäkijätodistus, mutta ennen muuta apostolinen Kristus-saarna. Merkin tämä maailma on saanut, mutta ei sellaista merkkiä, mitä se itse pyysi.

Merkkejä tavoittelevan ihmisen suuri erehdys on siinä, että hän sulkee sydämensä siltä todistukselta, jonka Jumala hänelle antaa. Jumalan sanassa ja Kristus-saarnassa on läsnä Pyhän Hengen todistus. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: Isä antaa teille "totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh. 14:17. Maailma hyväksyisi sellaisen Pyhän Hengen, jonka se voisi nähdä ja aisteillaan tuntea. Tätä maailmallisuutta ruokkivat hurmoksellinen kristillisyys ja ihmeparantajat. Sellaisen avulla Jumalaa ei opita tuntemaan.

Haluamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja voittaa ihmisiä Kristukselle. Sitä varten meidän on hyvä tietää, millä tavoin tätä työtä on tehtävä, niin että voimme myös saada tuloksia. Raamattu osoittaa selvästi, että maailman viisauden ja ihmemerkkien tavoittelu eivät ole oikea tie eikä niiden avulla tulla Jumalaa tuntemaan. Tekstimme sanoo, että Jumala on "tehnyt maailman viisauden hullutukseksi". Tarvitsemme siis toisenlaisen viisauden.

2. Miten tulemme Jumalan tuntemaan

Tekstimme sanoo: "Niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." Raamattu nimittää Kristus-saarnaa hullutukseksi, koska maailma ei arvosta sitä, vaan pitää sitä hullutuksena, siis sellaisena mielettömänä asiana, jolle ei kannata korviansa loksauttaa. Tästä näemme, ettei Jumala pyri mielistelemään maailmaa eikä viemään evankeliumia eteenpäin maailman ehdoilla. Emme mekään saa sellaiseen sortua. Vaan mitä meidän on tehtävä?

On saarnattava, ei siis kyseltävä eikä neuvoteltava, ei mukautettava sanomaa sellaiseksi, että se kelpaisi, vaan julistettava evankeliumia sellaisena kuin Jumala on sen meille antanut. Sellaisessa saarnassa on tehoa. Vanhan testamentin profeetat julistivat: "Kuulkaa, kaikki kansat; ota korviisi, maa, ja kaikki, mitä maassa on." Miika 1:2. Jumala puhuu. Avaa siis korvasi kuulemaan ja sydämesi kätkemään Jumalan voimasta, mitä Herralla on sinulle asiaa. Hänellä on sinulle pelastuksen sanoma.

Tekstimme sanoo: "Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Järkeisopilla synnytetään epäilijöitä ja vastaansanojia, mutta ei uskovia. Merkkien tavoittelulla saadaan aikaan levottomia ihmisiä, joilla ei ole sielunrauhaa eikä varmuutta syntien anteeksisaamisesta, ihmisiä, jotka tavoittelevat kokemusta kokemuksen perään ja joiden on vaikeata tyytyä siihen elämänosaan, jonka Jumala on heille antanut, ja joiden toivo ei suuntaudu taivaaseen, vaan tänne alas toivoen saavansa täällä paremman osan. Kristus-saarna taas pelastaa ja antaa rauhan Jumalan kanssa. Meitä vahvistaa Raamatun sana: "Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä" (Room. 8:25). Raamattu myös varoittaa väärästä toivosta: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." 1 Kor. 15:19.

Paavali sanoo: "Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta." Kun apostoli sanoo näin, hän tietää, että hänellä on sellainen sanoma, jossa on voima, joka todella pelastaa ja auttaa ihmistä hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla. Paavalin sanoissa on jotakin hyvin määrätietoista. Koko apostolisella kirkolla oli selvä, horjumaton työnäky julistaa evankeliumia pelastukseksi koko maailmalle. He julistivat, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" ja uskottava evankeliumi (Apt. 17:30).

Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali lausuu niille galatalaisille, jotka olivat alkaneet etsiä autuutta juhlapäivien vietosta ja muista teoistaan: "Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" (Gal. 3:1). Seurakunnat olivat syntyneet, kun Paavali oli julistanut ristiinnaulittua Kristusta. Hän oli saarnallaan aivan kuvannut heidän silmiensä eteen Kristuksen ristiinnaulittuna. Mutta nyt heiltä oli kadonnut tämä selkeä kuva Golgatalla kärsineestä Jumalan Pojasta. Heidän katseensa oli siirretty toisaalle. Heidät oli lumottu. Juuri tämä on harhan ominaisuus.

Mikä ristiinnaulitussa Kristuksessa oli niin suurenmoista? Sanoma hänestä kertoi monia asioita. Ensiksikin ristillä ei kärsinyt kuka tahansa ihminen, vaan ihmiseksi tullut Jumalan Poika, jolla ei syntiä ollut, ei opissa eikä elämässä, niin kuin Raamattu sanoo: Joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut" (1 Piet. 2:22). Toiseksi Kristus kärsi Jumalan vihan alla, kuten hän sanoi tuskassaan: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Hän ei kuitenkaan kärsinyt itsensä tähden, vaan hänelle luetun maailman syntivelan tähden. Hänen kärsimyksensä oli siis sijaiskärsimystä. Kun se oli samalla Jumalan Pojan kärsimys, siitä seurasi myös hyvä tulos: koko maailman syntien sovitus. Kolmanneksi se kertoo siitä, että Kristus tuli syntisiä varten, rakasti heitä kuolemaan saakka ja että hän on syntisten ystävä. Raamattu sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10).

Kun siis pyhä Raamattu kuvaa eteemme Jumalan Pojan ihmiseksi tulleena ja ristin kärsimykseen alistuneena maailman Vapahtajana, se julistaa meille, että syntimme ovat sovitetut ja anteeksiannetut, ei meidän tekonamme, vaan Kristuksen teossa. Kaikki on lahjaa ja armoa. Siinä onkin Kristus-saarnan lohdullisuus. Meille, jotka emme kyenneet itseämme pelastamaan, on pelastus tuotu lahjana ja valmiina.

Sinunkin eteesi on kuvattu Kristus ristiinnaulittuna. Pidä tämä kuva silmiesi edessä aina, elämässä ja kuolemassa, ja sinulla on oleva turva tänään ja tuomiopäivänä.

Jumalan tuntemus perustuu uskoon syntien anteeksiantamiseen. Raamattu sanoo: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:10-11.

Kun uskot ristiinnaulittuun Kristukseen, tunnet Jumalan rakastavana Isänä. Saat lähestyä häntä uskon rukouksessa sekä ajallisissa että ennen muuta hengellisissä tarpeissasi ja tiedät, että hän mielellään kuulee rukouksesi ja antaa sinulle sitä, mitä todella tarvitset ja mikä on hänen hyvän tahtonsa mukaista. Amen.

Markku Särelä