Pastori Vesa Hautalan saarna 17.4.2016 Tampereella

Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

"Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

Pyhä Raamattu puhuu taivaallisesta autuudesta lepona. Kun Jumala loi maailman, hän sen jälkeen "lepäsi kaikista teoistansa" eikä siis luonut uutta maailmaa eikä myöskään uusia lajeja tähän maailmaan. Maailma jatkoi sen jälkeen menoaan Jumalan sanan varassa ja sen siunauksen varassa, jonka Jumala oli sille antanut. Hän oli sanonut: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan.... Ja Jumala siunasi ihmiset, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi." 1 Moos. 1:24,28. Tämä siunaus sulkee sisäänsä äitiyden ja isyyden, työnteon ja sen tulokset. Se kuuluu tähän maailmaan luonnollisena Jumalan tarkoittamana elämään liittyvänä asiana. Alunperin se sisälsi pelkkää siunausta; vasta syntiinlankeemus toi siihen kirouksen.

Kun siis ihminen asetettiin paratiisiin, hänet pantiin tekemään työtä viikkorytmissä. Oli kuusi päivää työtä; seitsemäs päivä soi lepoa niistä asioista, mistä saattoi levätä. Se antoi myös virkistystä Jumalan sanasta. Sen sijaan Jumalasta Raamattu sanoo: "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt" (2 Moos. 2:2). Raamattu sanoo kaikista luomispäivistä: "Tuli ehtoo ja tuli aamu", mutta niin ei sanota seitsemännestä päivästä. Siten Raamattu osoittaa, että Jumalalle tämä seitsemäs päivä on loputon, iankaikkinen lepo. Tekstimme sanookin: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

1. Sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle

Jumalan kansalle luvataan siis pääsy Jumalan iankaikkiseen sapatinlepoon, hänen luoksensa, hänen autuuteensa.

Siitä tekstimme lausui: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva." Varmasti. Siinä on luja, ihana lupaus iankaikkisesta autuudesta. Apostoli Paavali sanoo: Jumala "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille", 2 Tess. 1:7-8.

Haluatko sinä tähän lepoon? Vai haluatko jäädä rangaistuksen ja koston alle? Kadotuksessa ei ole lepoa. Siitä sanotaan: "Heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." Ilm. 20:10.

Uskovilla on täällä ajassa omat vaivansa, joista psalminkirjoittaja lausuu: "Minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta", Ps. 73:14. Lohdutuksemme on siinä, että tämän vaivanaika kerran päättyy lopullisesti ja täydellisesti. Raamattu sanoo uskovista: "He saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä", Ilm. 14:13.

Raamattu todistaa vielä: "Lupaus päästä hänen lepoonsa pysyy vielä varmana", Hebr. 4:1. Ja lisää: "Me pääsemme lepoon, me jotka tulimme uskoon", Hebr. 4:3.

On siis aivan varmaa, että Mooses ja Elia, Johannes ja Paavali, Daavid ja syntinen nainen, neitsyt Maria ja ristin ryöväri, Job ja Aabraham, Saara ja Raahab, Betanian Martta ja Maria, Elisabet ja Simeon, muut profeetat ja apostolit, uskovat kaikkina aikoina ja koko Jumalan autuas pyhä kansa pääsee Jumalan lepoon. Toiset siellä jo ovat ja loputkin sinne rientävät.

Tätä ei kiusaaja voi estää. Jumala toteuttaa varmasti lupauksensa.

2. Tuleeko sapatinlepo sinulle

Hebrealaiskirjeen kirjoittajalla oli suuri huoli siitä, kuinka hänen kirjeensä vastaanottajien lopulta käy. Hän muistuttaa heitä epäuskoisten israelilaisten kohtalosta, jotka eivät päässeet Jumalan lepoon, vaan jotka epäuskonsa tähden tulivat hyljätyiksi.

Kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan Jumalan sanan kyvystä tunkeutua ihmisen sisimpään ja paljastaa, mitä siellä on. Hän sanoo: Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." Hän osoittaa, ettemme voi Jumalalta mitään salata, sillä "ei mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." Ihminen näkee huonosti toisen ihmisen sisälle ja tekee usein erehdyksiä. Mutta Jumala näkee kaiken aikaa aivan tarkasti ihmisen tilan, senkin, onko hän uskossa vai ei. Jumalaa emme voi pettää emmekä harhauttaa. Tullaksemme lepoon, meidän on tarpeen löytää se armo, jonka Ylimmäinen pappimme Kristus meille hankki uhratessaan itsensä kertakaikkisesti meidän edestämme. Erityisesti tätä totuutta kirjoittaja tähdentää koko kirjeessään. Ja hän osoittaa, että usko on pelastukseen välttämätön: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

Edempänä tässä kirjeessä kirjoittaja muistuttaa sanankuulemisen ja yhteisen kokoontumisen tärkeydestä ja sanoo: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne, niin kuin muutamien on tapana." (Hebr. 10:25). Hän tähdentää kilvoittelun merkitystä ja sanoo: "Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: 'Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee'" (Hebr. 12:4-5). Hän kehottaa olemaan kuuliaisia oikealle Jumalan sanan opetukselle ja sen opettajille: "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." (Hebr. 13:17)

Kaikella tällä kirjoittaja tähtää siihen, että hänen lukijansa ymmärtäisivät pitää perimmäiset kysymykset ensisijaisina elämässään ja että säilyisivät uskossa ja tulisivat Jumalan lepoon.

Kun olen keskustellut ihmisten kanssa, olen saanut sen käsityksen, että on monia sellaisia, jotka eivät ole suorastaan kielteisiä uskon asioita kohtaan. He saattavat jopa sanoa, että jonkinlainen usko pitää olla. Mutta toisaalta he heti kohta vastustavat, jos uskosta pitäisi tehdä totta raamatullisella tavalla. Ne asiat, joita olen tässä ottanut Raamatusta esille, ei sovi heille. Kuinka he sitten voivat uskoa pääsevänsä perille Jumalan lepoon, jos he hylkäävät sen neuvot ja sen opetuksen, jolla Jumala haluaa meidät sinne johtaa ja varjella? Tutki siis itseäsi, millainen sinun uskosi on. Onko se yhtäpitävä sen kanssa, mitä Raamattu opettaa siitä uskosta, joka pelastaa ja joka vie Jumalan lepoon, vai onko se jotakin muuta? Kun Jumalan sana jo nyt paljastaa ihmisen sisimmän, mitä on seistä viimeisenä päivänä suuren Tuomarin edessä, jolle kaikki on alastonta ja paljastettua? Ajattele näitä asioita. tee oikeat Jumalan sanan mukaiset johtopäätökset ja suuntaa uskosi Kristukseen ja pidä silmät häneen luotuina.

Tekstimme muistuttaa meitä heikkoudestamme, mutta lohduttaa meitä sillä, että Jumala on antanut meille juuri sopivan Vapahtajan ja Ylimmäisen papin: "Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." Nyt, kun sanaa kuulemme ja meille Kristusta kirkastetaan, on tuo oikea aika. Huomisesta emme tiedä. Eilen kuulemamme ei meitä auta, ellei se ole tänäänkin uskomme kohde. Sen tähden oikea aika on juuri nyt, siinä hetkessä, jota elät. "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", sanotaan Hebrealaiskirjeessä.

Miten pelottava Jumala onkaan pyhyydessään syntiselle ihmiselle. Mutta synnittömät enkelit ylistävät häntä turvallisesti hänen valtaistuimensa edessä. Kun Kristus on jo hankkinut meille armon ja pääsyn kaikkein pyhimpään, saamme uskalluksella käydä armoistuimen eteen joka päivä. Kristuksessa syntimme ovat anteeksi annetut. Uskossa Kristukseen olemme Jumalalle otollisia, koska Kristus on ottanut pois syntimme ja kantanut ne ruumiissaan ristinpuuhun. Häneen pukeutuneina olemme Jumalan edessä kasteen armoliitossa puhtaaksi pestyjä ja sydämemme on vihmottu puhtaaksi pahasta omastatunnosta. Miten turvallinen, rakastava ja hellä Jumala onkaan lapsilleen! Onhan hän luvannut: "Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä" (Jes. 66:13).

Tartu siis uskolla kiinni Jumalan ihaniin armolupauksiin ja omista ne itsellesi ja usko, että "sapatinlepo on varmasti Jumalan kansalle tuleva". Amen.

Markku Särelä

Joh. 17:6–10 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun – ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.

Johdanto: ihmisen vapaus ja sen rajat

Valinnanvapaus on suuri asia. Emme ehkä osaa ajatellakaan, kuinka hienoa on, että saamme päättää, esimerkiksi mitä syömme, laitamme päällemme tai ketä äänestämme. Meidän kulttuurimme voi sanoa suorastaan ihannoivan valinnanvapautta ja hahmottavan koko todellisuutta yksilön ja hänen valintojensa kautta. Viime vuosikymmeninä on yleistynyt ajatus, että ihminen luo oman maailmansa. Mitään lopullista totuutta ei ole. Jokaisella on vapaus uskoa ja ajatella, mitä lystää. Sanottakoon muuten, että väite, ettei mitään lopullista totuutta ole, on itsensä kumoava, koska se väittää olevansa lopullinen totuus tuosta asiasta. Väitteen itsensä kumoavuus ei tosin näytä estävän siihen uskomista.

Luterilaisina kristittyinä me ajattelemme, että ihmisellä on todellista vapautta. Luomisessa Jumala antoi luomakunnan ihmisen viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Näin ollen se on ihmisen vallan alla, ja me voimme tehdä valintoja maallisiin asioihin liittyen. Mutta kun käännytään taivaallisiin, ihmisen vapauden mahdollisuuksissa tapahtuu suuri muutos. Raamatun opetuksen mukaan luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on (1 Kor. 2:14). Ihmisellä ei ole hengellisissä asioissa vapautta lankeemuksen jälkeen.

Ihminen ei valitse Jumalaa, vaan Jumala on valinnut meidät ja hän varjelee meidät

Päivän evankeliumi puhuu siitä lohduttomasta tilasta, jossa jokainen Aadamin lapsi syntymästään on, kun siinä sanotaan Kristuksen omista: ”jotka sinä annoit minulle maailmasta”. Jokainen ihminen kuuluu syntyessään maailmaan. Tässä yhteydessä maailmalla ei tarkoiteta Jumalan hyvää luomakuntaa, vaan langennutta, syntistä ihmiskuntaa. Raamatussa sanotaan: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” (1 Joh. 2:15–16).

Ainoa tapa, jolla voimme siirtyä Jumalan vihan alta armon alle, on se, että Jumala tekee tuon siirron. Kristus sanookin evankeliumitekstissä: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.” Jumala on ottanut valitut pyhät maailmasta ja antanut heidät Kristukselle. Tämän ottamisen juuret menevät Jumalan iankaikkiseen valintaan. Varsinainen siirtyminen vihan alta armon alle tapahtuu uskoon tulon myötä. Uskossa oleva tietää sydämessään, että Kristuksen oppi on peräisin Isältä. Kyseessä on yliluonnollinen vakuuttuminen, jota ihminen ei voi saada omin voimin aikaan.

Ajatus toivottomasta tilastamme on luonnolliselle ihmiselle kauheaa kuultavaa. Epäuskoinen pitää mielettömyytenä sitä, ettei usko olisi omissa käsissä. Koetaan suunnattoman epäoikeutena se, että Jumala on se, joka siirtää pimeydestä valoon eikä ihminen itse. Inhimilliselle järjelle tilanne vaikuttaa vastenmieliseltä. Jos keskustelette aiheesta Jehovan todistajan, muslimin tai ateistin kanssa, huomaatte kyllä. Mutta Kristuksen omille tämä ei ole mielettömyyttä, vaan suuri lohtu. Jos pelastuksesta osalliseksi tuleminen olisi meistä kiinni, me kaikki ryntäisimme iankaikkiseen kadotukseen. Ei ole ketään, joka etsii Jumalaa, ei yhden yhtäkään. Mutta nyt sulasta armosta Jumala on ottanut meidät maailmasta ja antanut Kristukselle.

Tässä ei ole vielä kaikki: ainoastaan uskon alku ei ole otettu pois meidän käsistämme, vaan Vapahtajamme tekee jatkuvasti työtä taivaassa sen eteen, jotta se, mitä hän on kääntymyksessä aloittanut meissä, johtaisi meidät perille iankaikkiseen iloon. Me emme pysy uskossa omin voimin, vaan Vapahtajamme taivaallisen esirukouksen kautta. Kristus sanoo päivän tekstissä tähän liittyen: ”Minä rukoilen heidän edestänsä” Niin uskonelämämme on alusta loppuun saakka armoa, kuten Raamattu sanookin toisaalla: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8–9).

Ihminen ei päätä uskon sisältöä, vaan Jumala on määrännyt uskomme sisällön

Kun olemme selvillä siitä, että uskoon tulossa ja siinä varjeltumisessa ei ole kyse meidän päätöksestämme, vaan Jumalan vaikutuksesta ja säätämyksestä, voimme syventyä siihen, ettei uskon sisältökään ole meidän päätettävissämme; Jumala on määrittänyt, mitä meidän tulee uskoa. Meillä ei ole lupaa uskoa, miten haluamme, vaan Jumala on tuonut ilmi sanassaan tahtonsa uskomme sisällöstä.

Tämä kaikki kuulostaa jälleen aivan kauhealta aikamme yksilökeskeisen ihmisen näkökulmasta. Jos jossain pitää olla vapaus niin siinä, mihin uskoo. On suorastaan hengellistä väkivaltaa, jos ihmiselle sanellaan, mitä hänen pitää uskoa ja mitä ei. Ihmisenhän tulee olla oman elämänsä herra.

Vaikka vapautta korostava ajattelu voi kuulostaa ihanteelliselta ja oikealta, se jättää ihmisen omien ajatustensa vangiksi. Ne ovat hänen jumalansa, ja hän elää itsekeskeisessä orjuudessa. Siksi on Jumalan suurta rakkautta, että hän on selvästi kertonut meille sanassaan tahtonsa uskomme sisällöstä – varsinkin, kun tuon tahdon ytimenä on niin vapauttava sanoma. Tuosta sanomasta kertovat evankeliumitekstin sanat: ”ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.”

Kristillisen uskon keskuksessa on Jumalan Poika, jonka Isä lähetti maailmaan pelastamaan syntisiä. Tämä sanoma on aivan uskottoman ihana, mutta epäuskoiselle naurettava. Vain syntinsä kohdannut voi ymmärtää, mistä Jeesuksen työssä on kyse. Kristuksen merkitys ei aukea sille, joka ajattelee olevansa hyvä ihminen. Se ei aukea sille, joka ajattelee olevansa kuoleman jälkeen turvassa, olipa Jumalan sitten olemassa tai ei. Se ei aukea sille, joka oikeuttaa syntinsä eikä näe armon tarvettaan.

Mutta hengellisesti köyhälle ei ole lohdullisempaa kuultavaa kuin se, että on Jumalan tahto, että uskot Jeesuksen sovittaneen kaikki syntisi. On hänen tahtonsa, että luotat siihen, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja teki kaiken pelastukseen vaadittavan edestäsi. On hänen tahtonsa, että jos omatuntosi yrittää vakuuttaa sinulle muuta, et tee siitä jumalaasi etkä anna sen sanella sinulle uskosi sisältöä, vaan uskot Raamattua, joka sanoo: ”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.” (1 Joh. 3:19–20)

Lopuksi: oikea oppi kirkastaa Jumalan

Lopuksi Vapahtaja sanoo: ”kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun – ja minä olen kirkastettu heissä.” Kun tunnemme Vapahtajamme armon, silloin olemme taivaallisen Isän lapsia. Kristus kirkastuu meissä, kun hän pitää meistä huolta. Meidän Vapahtajamme ja Jumalamme luonne käy ilmi siitä, että hän on jo iankaikkisuudessa valinnut meidät omikseen, tullut tänne yhdeksi meistä ja sovittanut meidän syntimme. Vielä hän on antanut meille uskon lahjan ja lupauksen, että hän on varjeleva meidät perille iankaikkiseen iloon. Se, että ihmisen vapaudella on rajansa, ei ole yhtään hullumpi asia, kun tiedämme, että Jumalan valinnat ylittävät kaiken sen, mistä voimme ikinä haaveillakaan.

Jumalan tahdon toteutuminen voi kyllä tuntua usein pahalta. Hän johdattaa meitä iankaikkiseen elämään mutkittelevia ja raskaita reittejä, mutta hänen armonsa vakuuttaa meille, että kaikki vaikuttaa meidän parhaaksemme. Kaikella on tarkoituksensa. Kaiken päämääränä on se, että me voimme iankaikkisuudessa ylistää häntä, joka on antanut itsensä edestämme ristin kuolemaan ja varjellut meidät pelastuksen osallisuudessa uuteen taivaaseen ja uuteen maahan. Hänen kauttaan ja hänen kanssaan olkoon kunnia Isälle yhdessä Pyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

Väsynyt kaipaa lepoa. Taivaan matkalainen tarvitsee toistuvasti levähdyshetkiä ja virkistystä kulkiessaan kohti päämääräänsä. Häntä lohduttaa suuresti Sanan lupaus, että sapatinlepo on Jumalan kansalle varmasti tuleva. Tekstimme antaa meille uusia voimia. Toteutuu Herran lupaus: "He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy." (Jes. 40:31).

1. Lepo Kristuksen haavoissa

Matka ei ole vaeltajalle lainkaan niin raskas, jos tie on tiedossa ja jos voi iloisin mielin astella polkuaan eteenpäin tietäen, että kohta on perillä. Mutta jos on epävarma siitä, onko oikealla tiellä ja pääseekö lopulta perille lainkaan, askel on raskas ja matkanteko on ahdistavaa. Näin on myös taivasmatkasta puheen ollen. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." (Joh. 14:4) Tällä sanalla Jeesus osoitti, että hänen opetuslapsensa tuntevat tien iankaikkiseen elämään. Ja tekstimme puhuu tähän liittyvistä asioista varmasti tapahtuvina. Jos olemme epävarmoja taivaan tiestä tai siitä, että mekin saamme sinne tulla, on uskossamme jotakin vialla. Tarvitsemme varmuuden näistä asioista. Sen Jumala haluaa meille antaa.

Yhtenä syynä ihmisen epävarmuuteen autuudestaan on se, ettei hän ole selvillä siitä, mitä Jeesus on tehnyt hänen ja koko maailman edestä. Ja kun hän ei sitä tunne, hän yrittää omilla teoillaan ansaita autuuttaan tai jollakin tavalla sitä varmistaa.

Epävarmuus on synnyttänyt monenlaisia harhoja, joiden johdosta ihmiset vaipuvat yhä syvempään epävarmuuteen ja hengelliseen pimeyteen. On keksitty ihmistekoja, joita Jumala ei ole määrännyt sanassaan ja joiden luullaan pelastavan. Olemme viime päivinäkin kuulleet viimeisestä voitelusta ja kuolinmessusta, jossa rukoillaan vainajan puolesta. Mutta totena pysyy Raamatun sana: "Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Hebr. 9:27). Ja: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa." (2 Kor. 5:10) Kuoleman jälkeen ei ole Raamatun mukaan mahdollisuutta kääntyä. Sen jälkeen ei ole myöskään uskossa kuolleille kiirastulta eikä tarvetta sieltä vapautua. Kiirastuli on ihmiskeksintö. Kuoleman jälkeen on vain joko iäinen autuus tai loputon vaiva. Uskovat tulevat kuoltuaan heti heitä sinne, missä Jeesus on eli taivaaseen. Epäuskoiset joutuvat suoraan vaivan paikkaan eli helvettiin.

Raamatullisluterilaisen opin mukaan toimiva kirkko ei pidä esirukouksia kuolleitten puolesta. Ne ovat itse asiassa jumalanpilkkaa ja sisältävät opillisen harhan. Kun Jumala on sitonut meidät kaikiksi ajoiksi Raamatun sanaan, on suurta röyhkeyttä pyytää Jumalaa tekemään toisin kuin hän on sanonut peruuttamattomasti tekevänsä. Uskonpuhdistus vapautti luterilaiset siitä harhasta. Uskonpuhdistajamme sanoo nimenomaisesti, ettei meidän pidä rukoilla kuolleitten puolesta.

Tekstimme sanoo meille lohdullisesti: "Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." On olemassa armonistuin, itse Herra Kristus, joka on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä autuuteemme tarvitaan. Häneltä saamme avun. Se apu, minkä tarvitsemme, on syntien anteeksiantamus. Kun synnit ovat täällä anteeksiannetut, mitään estettä taivaaseen pääsemiselle ei ole. Kristus on sanonut: "Se on täytetty" ja hän on mennyt meidän edustajanamme edeltä Isän tykö. Niin mekin saamme kulkea hänen perässään. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kun Kristus on jo maksanut koko syntivelkamme, ei Jumala vaadi meiltä siihen mitään lisää. Niin syntisinä kuin olemme, saamme käydä armoistuimen eteen ja kuulla päivittäin: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Nyt on armonpäivä, oikea aika ja otollinen aika. Armo ei ole kätkössä, vaan tarjolla sanassa ja sakramenteissa ja niistä löydettävissä. Saamme omistaa täyden armon uskolla. Meidän ei tarvitse jäädä epävarmuuteen.

On myös synti epäillä Jumalan armoa, kun hän sanassaan vakuuttaa sen lujaksi ja varmaksi, jo olemassa olevaksi Kristuksessa ja hänen meille hankkimakseen. Tekstimme kehottaa: "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen." Pois siis epäröinti! Pois pelonsekaiset ajatukset siitä, mahtaako Jumala olla minulle armollinen! Saamme rohkeasti käydä armonistuimen eteen. Emmekä käy turhaan, vaan saamme armon. Armonistuimen eteen käyminen on samaa kuin Vapahtajaamme Kristukseen ja hänen sovitusuhriinsa turvautuminen.

Meidän ei siis tarvitse yrittää päästä Jumalan suosioon omilla teoillamme. Sellainen yrittäminen uuvuttaa eikä kuitenkaan tuota tulosta. Sanoohan Jeesus: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Kun tulemme Jeesuksen luo, omat tekemiset autuuden saamiseksi jäävät ja saamme levon. Saamme jäädä lepäämään Jeesuksen haavoihin. Ja kun Jumalan sana toistuvasti vakuuttaa meitä tästä armosta, saamme uusia voimia ja virkistymme armolähteellä. Saamme, kuten profeetta Jesaja sanoo (Jes. 12:3), "ilolla ammentaa pelastuksen lähteistä". Kun lähteet ovat avoinna, niin taivaskin on auki. Sinne ylös avoimeen taivaaseen sai kuoleva Stefanus katsella Jumalan Karitsaa, joka seisoi voimassa Isän oikealla puolella, vaikka kivet sinkoilivat häneen. Raskaimmankin ristin alla taivas pysyy uskolle avoinna. Vain epäusko vetää verhon sen eteen. Tämä verho ei ole Jumalassa, vaan epäuskoisen ihmisen sydämessä. Tämä peite katoaa ja otetaan pois vain Kristuksessa (2 Kor. 3:14). Usko siirtää syrjää epäuskon pimeyden.

2. Ahkeroikaamme päästä Jumalan kansan lepoon

Olemme saaneet armosta lahjaksi uskossa levon omalletunnollemme. Olemme kuitenkin vielä taipaleella päivän helteessä ja monenlaisessa rasituksessa. Emme ole vielä perillä. Sen vuoksi tekstimme kehottaa meitä vetoavasti: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä." Tekstimme kirjoittaja viittaa siihen, että monet israelilaiset kääntyivät pois uskon ja kuuliaisuuden tieltä tottelemattomuuteen. He käänsivät selkänsä Jumalan sanalle eivätkä päässeet hänen lepoonsa. "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2) Jumalan sanaa ei käy noin vain hylkääminen. Siitä on seuraukset. Tekstimme lausuu: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."

Jos ihminen tässä ajassa kääntää Jumalalle lopullisesti selkänsä, Jumala on vuorostaan kääntävä selkänsä tällaiselle ihmiselle ja karkottava hänet armollisten kasvojensa edestä ikuiseen pimeyteen.

Sen vuoksi Jumalan sana kehottaa meitä ahkeroimaan päästäksemme Jumalan kansan lepoon. On siis oltava valpas ja valvottava, ettemme anna periksi kiusauksissa ja mukaudu tähän maailmaan ja sen epäuskoiseen menoon.

On suuria vaaroja elämän alueella. Erityisesti nykyisin vaanivat ahneus ja rietas elämä, itsekkyys ja välinpitämättömyys Jumalan käskyistä ja pakoilu vastuun ottamisesta ja kantamisesta.

On vaaroja Jumalan sanan ja opin alueella. On suoranaista kapinaa Jumalan sanaa ja siinä pysymistä vastaan. Ei ole arkaa tuntoa Jumalan kirjoitetun sanan, pyhän Raamatun edessä, ennemminkin turtunut tunto, täysi piittaamattomuus, tympääntyneisyys ja ehdoton vastustus ja vielä kuvitellaan, ettei Jumala siitä rankaise, vaan että hän katsoo kaiken läpi sormiensa ja lausuu vastustajilleen: "Sinä uskollinen palvelija, käy Herrasi iloon." Ei elävä Jumala ole heidän herransa eikä kutsu heitä iloonsa. Ja muista, jos sinä omaksut tuon maailmallisen elämisen ja uskomisen tavan, olet seisova siinä joukossa, joka kuulee sanat: "Menkää pois."

Ottakaamme vaari Jumalan sanan varoituksista. Tehkäämme selkeät, tietoiset päätökset: Jumalan armon avulla haluamme pysyä uskollisesti puhtaassa Jumalan sanan opissa ja luterilaisessa tunnustuksessa. Jumalan armon voimalla vastustamme sydämemme halusta kaikkea maailmallisuutta ja pyydämme kulkea vakaasti uskon tietä Herramme kiitokseksi. Ja kun näin päätämme, tehkäämme se nöyrästi rukoillen: Herra, sinä uskon alkaja ja päättäjä, saata minussa päätökseen se hyvä työsi, jonka olet alkanut.

Aina on tarpeen muistaa heikkoutemme. Raamattu sanoo: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." (1 Kor. 10:12) Apu lankeamisen vaaraan tulee vain ylhäältä, Kristukselta. Tekstimme sanoo: "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Meitä lohduttaa Kristuksen kestäminen, sillä se toi meille voiton ja vakuuden siitä, että kerran pääsemme Jumalan lepoon.

On tavattoman lohdullinen asia, että Jumala lunastaa lupauksensa ja vie kansansa iankaikkiseen autuuteen. Kun uskova kuolee, hän pääsee suoraan paratiisiin Vapahtajansa luo, siis taivaan autuuteen. Hän ei joudu kärsimään syntiensä tähden, ei kiirastulessa eikä helvetissä, koska Kristus sovitti kerta kaikkiaan kaikki synnit. Tästä saamme olla varmoja.

Markku Särelä 14. 4. 2005

Nauhajumalanpalvelus 3.5.2020. Virret VK38: 314:1,4-7  421  430:1,8-10  84:1,2,4,7-9  620:1,3,4,6

Pastori Vesa Hautalan saarna 3.5.2020