Istuin puiston penkillä. Keski-ikäinen mies tuli luokseni, hymyillen tervehti, ja istui vierelleni. Aloimme keskustella, ja pian keskustelun aiheena olivat uskon asiat. Ei oltu kauan keskusteltu ennen kuin kävi ilmi, että mies ei uskonut, että Jumala on kolmiyhteinen. Jeesus ei hänen mielestään ole yhdenvertainen Isän kanssa, Pyhä Henki ei ole henkiolento, vaan voima, joka Jumalasta lähtee, ja iankaikkista kadotusta ei ole olemassa. Raamatun lauseiden perusteella osoitin hänelle, että hänen näkemyksensä ei ollut Raamatun sanan mukainen, että Isä (Joh.17:3), Poika (Koi. 2:9) ja Pyhä Henki (Apt. 5:3-4) ovat jumaluudessa yhdenvertaisia, ja vaikka on vain yksi Jumala, niin siis sana kolmiyhteinen on sopiva. Osoitin hänelle myös, että Raamatun mukaan on olemassa iankaikkinen kadotus niille, jotka kuolevat epäuskossa. (Jes. 66:24)

Yritin vakuuttaa miehelle, että hän asettaa järkensä Raamatun yläpuolelle, eikä uskossa ota vastaan, mitä Raamattu selvästi opettaa. Sillä jokaisen keskustelun aiheena olleen opin hän selitti tavalla, jolla hän yritti tyydyttää järkeänsä, mutta näin ollen samalla kielsi sen, mitä Raamattu kyseessä olevasta asiasta opettaa.

Mies kysyi: Oletko luterilainen? Sanoin: Olen. Sitten hän kertoi, että hänkin oli ollut luterilainen, mutta koska luterilaisten keskuudessa ei ilmennyt hedelmää, ja koska kirkko salli sellaista, mitä Raamattu ei sallinut, hän oli liittynyt joukkoon, jonka hedelmä oli näkyvissä. Kerroin hänelle, että kuuluin tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoon, ja olen samaa mieltä siinä, ettei kirkon tule sallia sitä, mitä Raamattu ei salli, ja että siellä, missä on tosi uskoa, siellä on myös uskon hedelmää. Sitten huomautin hänelle, että Jumalalle otolliseen hedelmään kuuluu ensimmäiseksi se, että tunnustus on Raamatun sanan mukaista, että keskeisenä on Raamatun tärkein oppi, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja että syntinen pelastuu yksin armosta uskon kautta Jeesukseen. Kerroin myös, että missä tällaista tunnustusta ei ole, emme voi luottaa siihen, että kunnollinen ulkonainen elämä ja ahkera toiminta ovat Jumalalle otollista hedelmää ja oikean uskon merkkejä.

Kun mies oli poistunut luotani, ajattelin: Miten tärkeää onkaan, että käytännössä noudatamme tätä Jumalan sanaa: "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." (2 Kor. 10:5). Kun tätä sanaa noudatamme, Jumala yksin saa kunnian ja voi sanansa kautta meille puhua.

Pastori Rupert Efraimson

Uuden avioliittolain myötä useampi kansankirkon pastori on ilmaissut aikeensa vihkiä homopareja avioliittoon. He mieltävät toimivansa Raamatun hengessä siunatessaan kahden samaa sukupuolta olevan liiton. Ehkä osa heistä tiedostaa sen, että Raamattu tuomitsee useassa kohdassa samaa sukupuolta olevien väliset sukupuolisuhteet, mutta he yleensä ajattelevat näiden kohtien olevan sidoksissa omaan aikaansa.

Kun pohditaan sitä, mitä sanottavaa Raamatulla on nykypäivän homoseksuaalisiin suhteisiin liittyen, olennaista on hahmottaa raamattunäkemyksen merkitys kysymyksen kannalta. Jos näet Raamattu ei olisi Jumalan erehtymätöntä ilmoitusta, Raamatulla ei olisi suoraa sanottavaa tähän kysymykseen. Se olisi vain 2000 vuotta vanhoja ihmisten mietteitä, ja niin Raamatun opetuksen voisi sanoa vain omaa aikaansa koskevaksi.

Koska Raamattu itse kuitenkin todistaa olevansa Jumalan sanaa (esim. 2 Tim. 3:16, 2 Piet. 1:20–21), siinä oleva opetus sitoo meitä kristittyjä vielä tänäkin päivänä. Kristityillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa tämä opetus tosissaan, elleivät he halua nousta kapinaan Luojaansa vastaan.

Käymme nyt läpi kaikkein olennaisimmat kohdat aihepiirin kannalta.

Avioliitto on asetettu miehen ja naisen väliseksi – 1 Moos. 2:22–24

Saamme lukea aivan Raamatun alkulehdiltä avioliiton asettamisesta. Jumala loi aluksi miehen. Aadam oli ensin yksin, mutta sitten Jumala loi hänelle kumppaniksi naisen: ”Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: ’Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu’. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos. 2:22–24). Tekstin kuvaus siitä, että Jumala toi naisen miehen luo, tuo mieleen häät. Nykyäänkin monesti morsiamen isä saattaa tyttärensä alttarille sulhasen luo. Tässä on nyt kuvattuna ensimmäinen hääseremonia!

Jeesus vahvistaa sen, että kyseisessä tekstissä on kyse avioliiton asettamisesta, kun hän viittaa siihen opettaessaan avioeroon liittyen: ”Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: ’Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?’ Hän vastasi ja sanoi: ’Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?” (Matt. 19:3–5). Raamatun opetuksen perusteella on selvää, että Jumala on asettanut avioliiton nimenomaan miehen ja naisen välille.

Raamatun alkuluvuista käy myös ilmi, että sukupuoliyhteys kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Jumala sanoi nimenomaan avioparille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa” (1 Moos. 1:28). Muualla Raamattu tuomitseekin kaikki avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet haureudeksi. Tämä tuomio koskee niin eri sukupuolta kuin samaa sukupuoltakin olevien avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Muualla Raamatussa ei oikeastaan ole varsinaista avioliitto-opetusta, joka olisi olennaista aiheen kannalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei Raamatulla olisi muuta sanottavaa siihen, ovatko homoseksuaaliset suhteet hyväksyttäviä. Homosuhteiden vastustaminen Raamattuun vedoten perustuu ennen kaikkea niihin Raamatun jakeisiin, joissa sanotaan samaa sukupuolta olevien sukupuoliyhteyttä synniksi. Syvennymme nyt niistä keskeisimpiin.

Sodoman ja Gomorran tuho – 1 Moos. 19; Hes. 16:49–50

Sodoman ja Gomorran tuhosta kerrotaan 1 Moos. 19:ssa. Samasta luvusta käyvät ilmi tapahtumat, jotka edelsivät tuhoa ja olivat syynä sille. Kyseisessä luvussa kuvataan, kuinka miehistä koostuva väkijoukko haluaa raiskata Lootin luo menneet enkelit, joita he pitivät miehinä. Väkijoukko sanoo nimenomaisesti: ”Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin.” (1 Moos. 19:5). Sitä, että asukkaat halusivat nimenomaan yhtyä miehiin, korostaa se, että Loot yritti tarjota tyttäriään vieraidensa sijaan. Nämä eivät kuitenkaan kelvanneet kaupungin miehille. Nämä jumalattomat ajatukset johtivat kaupungin tuhoon, ja vaikka voisi ajatella, että Raamattu tuomitsisi väkijoukon suunnitelmat sen tähden, että niissä oli kyse raiskaamisesta, on huomioitava, miten teksti korostaa useammalla tavalla sitä, että miesten välinen sukupuoliyhteys on vielä aivan erityisellä tavalla tuomittavaa.

Joskus Sodoman tuhon syyksi sanotaan homoseksuaalisten suhteiden sijaan itsekkyys ja köyhien ylenkatsominen. Tätä perustellaan viittaamalla Hesekielin kirjan luvun 16 jakeeseen 49. Jos kuitenkin perehdytään tarkemmin siihen, mitä Hesekiel sanoo, käy ilmi, että hän paljastaa tuhon syyn vasta seuraavassa jakeessa: ”He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.” (Hes. 16:50). Hesekiel puhuu tässä kauhistuksesta yksikössä toisin kuin suomalaiset käännökset. Tämä on tärkeä huomioida, koska Hesekiel oli pappi ja hänen kirjassaan voi nähdä monia viittauksia Kolmannen Mooseksen kirjan pyhyyslakiin, joka oli hänelle pappina hyvin tuttu. Kolmannessa Mooseksen kirjassa kauhistus yksikössä liitetään mm. juuri homoseksuaalisiin suhteisiin.

Miesten kanssa makaavat miehet ovat Jumalalle kauhistus – 3 Moos. 18:22; 20:13

Kolmannessa Mooseksen kirjan 18. luvun jakeessa 22 ja 20. luvun jakeessa 13 sanotaan samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteita kauhistukseksi. Ensimmäisessä näistä lukee: ”Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.” Teksti sanoo siis, että sukupuoliyhteys miehen kanssa on synti. Se on kauhistus. Lähtökohtana jakeessa on se, että sukupuoliyhteys tapahtuu miehen ja naisen välillä ja siitä poikkeaminen tuomitaan.

Homoliittoja puoltavat vetoavat usein siihen, että osana Mooseksen lakia nämä kiellot eivät koskisi meitä, koska Mooseksen laki ei ole kokonaisuudessaan kristittyjä sitova. On totta, ettei Mooseksen lain rituaalilait ja yhteiskunnallinen lainsäädäntö sido kristillistä Kirkkoa. Kolmannessa Mooseksen kirjassa tuodaan kuitenkin näiden kohtien yhteydessä ilmi se, että Jumala inhosi kanaanilaisia kansoja niiden seksuaalisten syntien vuoksi. Herra sanoo: ”älkää vaeltako sen kansan tapojen mukaan, jonka minä karkoitan teidän tieltänne; sillä kaikkia näitä he ovat tehneet ja nostaneet minun inhoni.” (3 Moos. 20:23) Tämä viittaa siihen, että esitetyt kiellot eivät poikkeuksellisesti koske vain Israelia. Tämä näkökohta saa vahvistuksensa siitä, että Uusi testamentti painottaa tämän lainsäädännön ajankohtaisuutta kristityille, mutta menen siihen kohta. Myös kuolemantuomio, joka annetaan rangaistukseksi näistä teoista, kertoo, ettei kyse ollut aikasidonnaisesta rituaalilainsäädännöstä, koska rituaalisista rikkeistä ei ollut näin kovia rangaistuksia. Toisaalta on toki niin, ettei kristittyjä ole sidottu tuomitsemaan Vanhan testamentin määräämin rangaistuksin.

Luonnollisen vaihtamista luonnottomaan – Room. 1:24–28

Painavin kaikista jaksoista aiheemme kannalta löytyy Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Siinä samaa sukupuolta olevien väliset sukupuolisuhteet tuomitaan luonnottomiksi. Paavalin kovia sanoja on yritetty selittää vain oman aikansa sukupuolisuhteita koskeviksi. On ajateltu, etteivät ne tuomitsisi nykyisiä suhteita, jotka eivät olisi ollenkaan sellaisia, jollaisiksi Paavali kuvaa samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteet. Aika usein väitetään, että Paavali kuvaisi vain alistussuhteita, joita antiikissa oli nuoremman ja vanhemman miehen välillä. Nämä ajatukset kaatuvat kuitenkin siihen, että Paavali kuvaa suhteet nimenomaan vastavuoroisiksi: ”miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.” (Room. 1:27). Vielä epäuskottavammaksi asian tekee se, että Paavali mainitsee myös samanlaiset suhteet naisten välillä (Room. 1:26).

Kaikkein keskeisin kysymys Paavalin opetuksen kannalta on se, mitä apostoli tarkoittaa luonnottomuudella tässä yhteydessä. Avain tähän kysymykseen löytyy perehtymällä tekstiyhteyteen ja sen viittauksiin luomiskertomukseen.

Paavalin käsitystä luonnottomuudesta määrittää luomisjärjestys: Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeesta 18 alkaa jakso, jossa on monia viittauksia luomiskertomukseen. Paavali lähtee liikkeelle siitä, että Jumala on luonut meidät, ja koko luomakunta todistaa hänestä. Ihmiset ovat kuitenkin hylänneet todellisen Jumalan tuntemisen ja alkaneet palvoa epäjumalia. Tästä rangaistuksena Jumala on hylännyt heidät himoihinsa. Tästä seuraavat luonnottomat seksuaalisuhteet. Paavali lähtee siis liikkeelle luomisesta. Tämä vie ajatukset jo Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan. Hän etenee kuvaamaan epäjumalanpalvelusta sanoilla, jotka muistuttavat suuresti Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jaetta 6: ”ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” (Room. 1:23) Ensimmäisessä Mooseksen kirjassahan sanotaan: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”

Ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, on siis nyt tehnyt itselleen eläinten kaltaisia epäjumalankuvia. Ihminen, jonka olisi pitänyt vallita eläimiä, on tullutkin niiden vallittavaksi. Paavali tuo ilmi sen, että luomisjärjestys on mennyt aivan mullinmallin. Tämä on tausta, jota vasten hän sanoo samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteita luonnottomiksi. Paavalin ajatuskulun mukaan siinä, missä pitäisi olla Aadamin ja Eevan välinen avioliitto, siihen kuuluva sukupuoliyhteys ja Jumalan siunaus ja käsky hankkia lapsia, onkin nyt täysin päinvastaista.

Miesten kanssa makaavat miehet eivät peri Jumalan valtakuntaa – 1 Kor. 6:9; 1 Tim. 6:8–10

Viimeisenä merkittävistä kohdista, joita on käytetty homosuhteista vastaan, ovat 1. Korinttolaiskirjeen 6. luvun jae 9 ja Paavalin ensimmäisen kirjeen Timoteukselle 1. luvun jakeet 8–10, joissa sanotaan, että tiettyjä paheita harjoittavat eivät voi periä Jumalan valtakuntaa. Ensimmäisessä näistä kohdista esiintyvät sanat ”malakoi” ja ”arsenokoitai”, jälkimmäisessä kohdassa vain sana ”arsenokoitai”. Nämä kummatkin sanat ovat vaikeasti käännettäviä, mutta niiden on kuitenkin yleisesti ymmärretty viittaavan sellaisiin miehiin, jotka ovat sukupuoliyhteydessä toisten miesten kanssa. Erityinen paino tulee antaa Kolmannen Mooseksen kirjan 18. luvun jakeelle 22, jonka kreikankielisen käännöksen, (Septuaginta-käännöksen mukaan), voi nähdä taustana Paavalin käyttämälle sanalle ”arsenokoitai”. Se on yhdistelmä sanoista, jotka tarkoittavat ”makaamista” ja ”miestä”.

Raamattu: ei homosuhteille, mutta kyllä ehdottomalle armolle jokaista kohtaan

Johtopäätöksenä on todettava, että Raamattu kategorisesti sanoo homosuhteita Jumalan tahdon vastaisiksi. Se ei kiinnitä huomiota siihen, minkälainen suhde seksin taustalla on, vaan se lähtökohtaisesti torjuu tällaisen sukupuoliyhteyden. Minkäänlaisia poikkeuksia ei ole. Siksi ne, jotka haluavat pitäytyä Raamattuun, eivät voi tehdä muuta kuin tunnustaa tämän.

Haluan vielä lopuksi sanoa pari asiaa: Raamatun mukaan kaikki ovat langenneet. Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat kadotustuomion alla. Yhtä vaivaavat homoseksuaaliset halut, toista painaa katkeruus, kolmannella on ongelmia alkoholin kanssa. Joku on laiska, toinen juoruaja, kolmas ahne. Kaikki ovat Jumalan sanan mukaan kadotustuomion alla.

Todellista rakkaudettomuutta on selitellä synti pois. Meidän selityksemme synnille pitävät meidät poissa Vapahtajamme armon yhteydestä. Jumalan tahtohan on, ettei yksikään syntinen joutuisi kadotukseen. Siksi hän lähetti Poikansa maailmaan kärsimään sen rangaistuksen, jonka olemme ansainneet. Yksikään synti ei ole niin suuri eikä yksikään ihminen niin toivottomassa tilassa, ettei Jeesuksen armo voisi häntä pelastaa. Kun uskomme Jeesukseen, kaikki tekemämme paha, kaikki paha, mitä meissä on, on kertakaikkisesti anteeksiannettu. Siksi tänäänkin Jumala kutsuu jokaista katumaan tekemäänsä pahaa ja uskomaan Jeesuksen. Ja sitten hänen armonsa varassa saamme kilvoitella syntiä vastaan odottaen sitä päivään, kun iäisyys koittaa ja olemme synnistä kokonaan vapaita.

Pastori Kimmo Närhin iltahartaus joululeirillä Siitamajalla 29.12.2016

Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, psalmiteksti

Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi. Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua. Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:97-105.

Eräs suuri koettelemus Jumalan lapsille on hurskaitten esikuvien puute, ja suuri siunaus, jos heitä on. Miten suuri tuki lapselle, nuorelle ja vanhemmallekin uskovalle on, jos hänen kodissaan ja ympäristössään on vakaita uskovia, jotka uskontunnustuksellaan ja elämällään antavat hyvän, seurattavan esikuvan. Kun seurakunnassa Jumalan sana asuu runsaana, sitä innolla kuullaan ja tutkitaan ja ollaan valmiita sitä seuraamaan ja noudattamaan, heikot vahvistuvat, arat rohkaistuvat ja epäilevät pääsevät oikeaan varmuuteen. Ja jos uskovien yksimielinen joukko jollakin paikkakunnalla vielä olisi väestön enemmistönä, voimme kuvitella, mitenkä valtavan hieno asia se olisi. Tuollaisia kukoistuksen aikoja on kuitenkin harvoin.

Usein uskovat ovat sangen yksin. Monasti on jopa niin kuin tekstistämme käy ilmi, että nuoremmat joutuvat ottamaan kantaa - eivät vain oman ikäpolvensa epäuskoisia vastaan - vaan jopa omia vanhempiaan ja opettajiaan vastaan, kun nämä eivät pysy Jumalan sanassa. Ei ole kysymys vain Jumalan sanan tutkimisesta rauhallisissa olosuhteissa, vaan taistelutilanteista, viettelyksistä ja kiusauksista. Kysymys on uskossa säilymisestä, oikeasta Kristuksen tuntemisesta ja hyvän omantunnon säilyttämisestä.

Missä meillä on Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä?

Jumalan sana on valo

Psalminkirjoittaja lausuu: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." Ilman Jumalan sanaa elämä täällä maailmassa on kuin meren pohjaan vaipuneessa sukellusveneessä olemista. Syntinen ihminen on pimeyden ja kuoleman vanki. Tähän vankilaan ei kuulu taivaallisten pelastusjoukkojen vaimeita koputusääniä, eivätkä näiden pelastusyritykset jää toivottomiksi, vaan Jumala lähetti oman Poikansa meidän pimeyteemme ja hän tuli meille tieksi iankaikkiseen elämään. Hänhän kukisti kuoleman sovittamalla maailman synnin, hankki syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan mielisuosion ja hän voi lohduttaa sanomalla: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6.

Jumala ei ole vain lähettänyt Poikansa keskuuteemme, vaan hän on sytyttänyt meille kirkkaan valon, nimittäin sanansa valon. Vanhan ja Uuden testamentin sana on Jumalan sana, sana Kristuksesta ja Jumalan armosta hänessä. Se ei ole epäselvä tai hämärä sana, vaan se valaisee meille tien perille taivaaseen asti. Se karkottaa pimeyden sydämestä, kun se antaa omantunnon rauhan syntien anteeksisaamisessa ja vakuuttaa, että Kristus on jokaisen ihmisen syntien sovitus ja että Kristus on apu ja hyvä turva suurimmallekin syntiselle.

Kun usko syttyy, se ottaa kiinni Jumalan sanasta, aivan tarttuu siihen ja pitää siitä kiinni. Kiusaukset ja viettelykset tahtovat irrottaa uskovan Jumalan sanasta ja johdattaa hänet muualle eli etsimään omia tunteitaan, ymmärtämään uskonasiat järkensä valossa tai kieltämään kaikki.

Epäuskoinen maailma ylistää omaa fiksuuttaan ja omaa hurskauttaan. Lahkot eli harhassa olevat kirkot ovat onnettomasti epäjohdonmukaisia ja ovat siirtyneet pois terveeltä Jumalan sanan pohjalta järkeilynsä, tunteilunsa ja kokemustensa vangeiksi.

Me olemme pimeys, mutta Jumalan sana on valo. Jos haluamme soveltaa itseemme Jeesuksen sanan, jonka hän sanoi apostoleilleen: "Te olette maailman valkeus", ei meidän sovi saarnata sitä, mitä itse ajattelemme tai teemme, vaan meidän tulee pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, kuten Jeesus sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Silloin meissä oleva valo ei ole omaa pimeyttämme, vaan Jumalan sanan taivasvaloa.

Jumalan sana on suuri viisaus

Psalmin kirjoittaja ylistää Jumalan sanaa monesta syystä. Hän on tullut sen hyvin tuntemaan ja sen aarteet ovat avautuneet hänelle. "Kaiken päivää minä sitä tutkistelen", hän sanoo. Kristityllä, joka tuntee hyvin Jumalan sanan, on tämän sanan tähden rikas elämä. Sananjulistajalla, joka tuntee Raamattunsa ja sen oikean opin, on paljon annettavaa kuulijoilleen. Hän voi tuoda sanan aarrekammiosta esiin uutta ja vanhaa.

Psalminkirjoittaja oli saanut sanasta viisautta, taitoa, ymmärrystä, jopa hunajan makeutta ja elämän pyhitystä. Kun kysymme millaista viisautta hän oli saanut, Raamattu vastaa: Suurin viisaus on tuntea Jeesus Kristus ja hänet ristiinnaulittuna.

Vastustajat ja vihamiehet esiintyivät viisaina ja taitavina ja yrittivät kietoa kuulijat pauloihinsa. Israelissa oli aikoja, jolloin kuninkaat valheprofeettoineen kääntyivät palvelemaan epäjumalia. Silloin psalminkirjoittaja joutui panemaan vastatusten heidän viisautensa ja sen viisauden, jonka hän oli saanut Jumalan sanasta. Ja niin hän kirjoittaa: "Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi."

Joudutko ottamaan kantaa korkeita auktoriteetteja vastaan, kun nämä eivät seuraa Jumalan sanaa? Niin joutui psalminkirjoittajakin. Hän joutui asettumaan opettajiaan ja vanhoja kunnioitettuja isiä vastaan, mutta yhdestä hän ei halunnut luopua, ja se yksi oli Jumalan sana. Hän ymmärsi sen kestävän arvon. Jumalan käskyistä eli asetuksista hän sanoi: "Ne ovat minun omani iankaikkisesti." Niin ovat meidänkin omiamme Jumalan sanan ja sakramenttien lupaukset. Ihmispolvet vaihtuvat, sana jää ja sanan varassa saavutamme armosta ja lahjana autuaan iankaikkisuuden. Ihmisauktoriteetit väistyvät, Jumalan auktoriteetti pysyy. Ihmisajatukset eivät auta, Jumalan aivoitus, hänen pelastussuunnitelmansa sen sijaan toimii. Ja tämä sana antaa rohkeuden kulkea uskon tietä muista riippumatta.

Jumalan sana on uskovalle rakas

Psalminkirjoittaja sanoo: "Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas." Tällaisessa yhteydessä Raamattu ei tarkoita lailla evankeliumin vastakohtaa eli Jumalan vaativaa ja tuomitsevaa tahtoa, vaan koko Jumalan sanaa, jolla Jumala ohjaa ja opastaa ihmistä autuuteen. Lailla Jumala vaikuttaa synnintuntoa, evankeliumilla hän lohduttaa. Pääasia on juuri evankeliumi, tuo suloinen, hunajainen anteeksiantamuksen sana.

Miten usein kuuleekaan aivan toisenlaista suhtautumista Jumalan sanaan.

Joillekuille se on kuin jokin ikävä kahle, josta on päästävä irti. Jumalattomat sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Sen mukaan he toimivat ja yrittävät tukahduttaa Jumalan sanan oikean julistuksen. Mutta niistä niskoittelijoista, jotka tulivat kääntymykseen, Raamattu sanoo: "Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostaan." Ps. 107:14-15. Jumalan sana vapauttaa, pelastaa tästä kuoleman varjon maasta. Siksi tuo sana on rakas. Pelastuneet sanovat kiitollisina: "Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps. 107:20.

Jotkut ajattelevat, ettei koko Jumalan sanan opilla ole väliä, kunhan uskoo pääasian. Mutta se, joka noin kevytmielisesti ajattelee Jumalasta, tuskin todellisella uskolla uskoo pääasiaakaan, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther huomauttaa. Psalminkirjoittajamme ei tunne sellaista valikoivuutta, vaan sanoo tekstissämme: "Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua." Ja psalmin lopulla hän lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus". Ps. 119:160.

Uskovan sydämessä on siis rakkaus Jumalan sanaan, koska siellä on rakkaus Jumalaan. Jeesus sanoo: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Joh. 14:23-24. Jos rakastamme Jumalaa, rakastamme hänen sanaansa; jos emme rakasta Jumalaa, emme rakasta myöskään hänen sanaansa.

Tutkija voi innostuneesti tutkia tieteen ja järjen menetelmin Raamattua. Hän voi olla ihastunut Raamatun kieleen, historiaan, etiikkaan, kulttuuriin, mutta se ei ole rakkautta Jumalaan. Se ei ole armon saaneen tuhlaajapojan rakkautta Isään. Se ei nouse uskosta, vaan ihmisestä itsestään. Sille, joka rakastaa Jumalan sanaa todellisesti, sana on sielun turva.

Oikea rakkaus torjuu kaiken, mikä on ristiriidassa sen kanssa. Neljä eri kertaa tässä psalmissa kirjoittaja sanoo vihaavansa valhetta ja kaksimielisiä. "Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan." Hänellä on suoranainen inho väärää oppia kohtaan. Rakkaus Jumalan sanaan ei ole aitoa, jos sen rinnalla ei ole vihaa valheopetusta kohtaan.

On hyvä, jos meillä on myönteinen, parhain päin ymmärtävä asenne ihmisiä kohtaan. Väärää oppia emme kuitenkaan saa selittää parhain päin ja siten antaa sille vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkea väärää oppia tulee vastustaa ja vihata, se tulee torjua eikä sille saa antaa sijaa seurakunnassa, sillä "vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan", Gal. 5:9.

"Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee", sanoi Vapahtaja, Matt. 18:7. Miten voimme varjeltua niiden keskellä? Tekstimme opetus on: Meidän tulee ihmisiä pelkäämättä Pyhän Hengen voimalla pysyä Jumalan sanassa, pitää siitä kiinni. Ja jotta voisimme pitää siitä kiinni, meidän tulee rukousmielin tutkia sitä, omaksua se ja ymmärtää sen sanoma. Emme tunne vielä silloin Raamattua, jos vaikka osaisimme sen ulkoa alusta loppuun, vaan meidän tulee sisäistää sen pelastussanoma. On paljon hyötyä siitä, että tuntee Raamatun kertomukset ja raamatunhistorian, mutta jotta se jäsentyisi meille, tarvitsemme sen sanoman eli evankeliumin opin tuntemuksen. Tässä katekismus on suuri apu. Evankeliumin opin valossa voimme sitten ymmärtää oikein päin meille vaikeita ja hämäriä kohtia. Viettelysten tullessa voimme pitää kiinni Raamatun selkeistä kohdista ja kumota selvillä Raamatun sanoilla harhat.

Pitäessämme kiinni pyhän Raamatun sanasta, seuraamme Hyvän Paimenemme ääntä. Se ääni säilyttää Jeesuksen omat Isän pelastavassa ja hoitavassa kädessä. Amen.

Markku Särelä

Pastori Vesa Hautalan saarna 22.10.2017 Tampereella

Tässä kirjoituksessa uskonpuhdistaja Martti Luther johdattaa meidät ihanalla tavalla tähän kauniiseen psalmiin 23. Erityisesti hän antaa hyviä ohjeita niille, jotka elävät hajallaan kaukana sellaisilta paikkakunnilta, joilla voi kuulla selvää ja puhdasta Jumalan sanaa.

Pastori Vesa Hautalan saarna 22.7.2018 Orivedellä

Pastori Dani Puolimatkan päätöshartaus uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2017

Te kansankirkon papit, jotka vastustatte niin sanottua naispappeutta, olette uskonne ja käytäntönne vuoksi tulilinjalla. Teitä vastustavat kansan enemmistö, tiedotusvälineet, epäuskoinen maailma sekä kaikki kansankirkon piispat, pappien valtaenemmistö ja suuri joukko kirkkokansaa.

Vaikka haluatte edelleen pysyä kansankirkossa, minun sallittaneen kuitenkin kirjoittaa teille virkakysymyksessä puolustuspuhe, Plädoyer. Olen tottunut siihen, että usein kansankirkkoon kuuluvat papit suhtautuvat meikäläiseen tietyllä tavalla ja siitä syystä Plädoyer'ni ei ehkä ole odotettu. Tunnen kuitenkin sydämessäni tarvetta kirjoittaa teille – esimerkiksi sen etiopialaisen kannustamana, joka auttoi profeetta Jeremian kaivosta, mutatis mutandis (Jer. 38).

Oikeauskoinen kirkko myötäelää tunnustajien kanssa

Olisi suuri erehdys ajatella, että on kysymys vain kansankirkon pulmasta. Kun ulkonaisen kristikunnan piirissä syntyy vakavia opin ja elämän kiistoja, se koskettaa tavalla tai toisella koko Kristuksen Kirkkoa. Kristuksen Kirkko on näet globaali ja yksi. Oikein on viitattu Raamatun sanaan: "Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa" (1 Kor. 12:26).

Harhautuminen jonkin ulkonaisen kirkon piirissä voi koitua pahennukseksi muissakin kirkoissa. Myös siinäkin tapauksessa, että jokin kirkko torjuu selkeästi harhan, sen yksittäiset jäsenet saattavat harhan vaikutuksesta sen saaman julkisuuden tähden heikentyä opissa ja tunnustuksessa, jopa tulla sen viemiksi. Jos totuuden tunnustajia kohtaa vaino harhautuneessa kirkossa, oikeauskoinen kirkko ei ainoastaan myötäelä tunnustajien kärsimyksessä, vaan kokee myös ristinalaisuutta omankin uskonsa ja kantansa tähden.

Opin puhtaus ja vihamiehen kylvö

Kristuksen kirkko ja sen globaalisuus on ymmärrettävä kirkon puhtaiden, pettämättömien tuntomerkkien valossa. Kristuksen Kirkko on näet näkymätön ja on varmuudella löydettävissä sieltä, missä armonvälineet ovat jatkuvassa käytössä. Kirkon olemassaolo on sikäli täysin riippuvainen armonvälineiden puhtaudesta, että Jumala vaikuttaa uskoa vain oikealla Jumalan sanan opilla ja asettamillaan sakramenteilla. Harha ei koskaan vaikuta uskoa eikä sitä vahvista. Se on aina vahingollinen, olkoon miten pieni tahansa. Asialla on kuitenkin myös käänteinen puolensa. Kirkon olemassaolo on sikäli riippumaton armonvälineiden täydestä puhtaudesta, että harhauskoisissakin kirkoissa on Jumalan lapsia, mikäli oikeata Jumalan sanaa on niissä sen verran jäljellä, että usko voi syntyä ja säilyä. Jumala hallitsee vihollistensakin keskellä. Me ihmiset emme kuitenkaan voi nähdä sydämeen emmekä voi määritellä, onko sellaisella, joka pitäytyy kirkkonsa harhaan, kysymys onnellisesta vai onnettomasta epäjohdonmukaisuudesta. Jumala on sitonut meidät pysymään puhtaassa sanassaan ja käskenyt meitä huolehtimaan siitä, ettemme osallistu toisten oppisynteihin. Siellä, missä Jumalan sana on puhtaana, kuuluu Kristuksen ääni ja vain se. Missä oikean Jumalan sanan lisäksi saa kuulua muitakin ääniä, siellä vihamies ei kylvä omia siemeniään vain salaa yöllä, vaan aivan luvan saaneena myös päivän valolla.

Puhun raamatullisen virkaopin ja –käytännön puolesta. Oppi ja käytäntö kulkevat käsi kädessä. Oppi johtaa käytäntöön, ja käytäntö kertoo, mikä oppi on. En puolusta sellaiseen kirkkolaitokseen kuulumista, jossa harhalla on olemassaolon oikeus totuuden rinnalla tai jossa harha pitää totuutta vääryyden vallassa. Kuitenkin puolustan niitä, jotka puhuvat totuuden puolesta riippumatta siitä, missä kirkollisessa yhteydessä he ovat. Samalla saanen puhua myös johdonmukaisen Jumalan sanaan pitäytymisen puolesta, ettemme lankeisi kiusaajan epäjohdonmukaisuuden ansaan.

Luterilaisuuden perusperiaatteet

Luterilainen uskonpuhdistus syntyi evankeliumin kirkastumisesta Martti Lutherille ja hänen opetustaan seuranneille evankelisille seurakunnille. Tämä merkitsi luterilaisille isille 1500-luvulla koko kristillisen opin ymmärtämistä ja omaksumista evankeliumin mukaisena. Jokainen opinkohta otettiin sitä koskevista raamatunkohdista ja pyrittiin pitämään tarkka vaari siitä, ettei mihinkään uskonkohtaan tai seurakunnan käytäntöön sekoitettu mitään evankeliumin kanssa ristiriidassa olevaa. Luterilainen tunnustuksemme puhuu "evankeliumin opista". Se tarkoittaa sillä kristillisen opin koko sisältöä.

Evankeliumin oppia ajatellen oli kaksi perussääntöä. 

Ensimmäinen oli raamattuperiaate, se, että pyhä Raamattu on opin ja elämän ylin ohje, jonka alle kaikki opettajat on asetettava. Tämä merkitsi tunnustusta siitä, että Raamattu on sisältönsä puolesta selkeä, niin että se voi toimia normina kristilliselle kirkolle. Vasta myöhemmin tämä asia on asetettu kysymyksenalaiseksi siellä, missä usko Raamattuun Jumalan sanana on joko kokonaan menetetty tai missä se on heikentynyt.

Toinen uskonpuhdistuksen perussääntö oli yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskosta –periaate. Näitä kahta periaatetta ei saanut kirkossa loukata eikä hämärtää ja niistä oli pidettävä kiinni koko kristillisen opin alueella. Luterilainen tunnustus hylkää eräitä paavikirkon väärinkäytöksiä, kuten luostarilupaukset, toteamalla vain lyhyesti, että ne ovat evankeliumin vastaisia. Silloin asiaa ei tarvinnut tarkemmin perustella, koska evankeliumi oli luterilaisille kirkas.

Oli myös tärkeä kolmas periaate. Se ei varsinaisesti koskenut itse oppia, ei siis sitä, mistä oppi ammennetaan ja millainen sen sisältö on, vaan se koski sananjulistusta ja seurakuntaelämää. Se oli yksin sanasta –periaate eli se, että usko syntyy ja säilyy yksinomaan armonvälineiden vaikutuksesta. Armonvälineitä olivat pyhä kaste, evankeliumi eri sanallisissa muodoissaan ja pyhä ehtoollinen. Evankeliumin sanalliset muodot olivat varsinkin kirjoitettu sana, saarna, rippi ja veljien keskinäinen lohdutus.

Tämä käytännön periaate teki seurakuntaelämän tärkeäksi. Kokoonnuttiin seurakuntina sanan ja sakramenttien äärelle sunnuntaista sunnuntaihin jumalanpalveluksiin julkisen saarnaviran johdolla. Koko seurakuntaelämälle antoivat edellä mainitut periaatteet sisäisen harmonian, concordian eli yksimielisyyden opissa (ns. magnus consensus). Concordia luonnehti aitoa luterilaista kirkollisuutta. Jumalan sana oli julistettava puhtaasti ja sakramentit toimitettava Kristuksen asetuksen mukaan. Omiatuntoja ei saanut sitoa asioihin, joista Jumalan sana ei ole antanut määräyksiä. Raamatunkohta, johon Luterilaiset tunnustuskirjat eniten viittaavat, kuuluu: "Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä" (Matt. 15:9). Harmoniaan kuului myös seurakunnan sisäinen yhteys niin, ettei ollut sisäisiä jakautumisia eri korostuksiin, ryhmäkuntiin tai klikkeihin.

Mitä olennaista kansankirkossa on menetetty

Rakkaat ystävät, te, jotka kansankirkossa vastustatte niin sanottua naispappeutta, huomatkaa, minkä olette jo ajat sitten menettäneet kirkollisessa elämässänne. Olette menettäneet aidon luterilaisen kirkon ja sen yhteyden. Augsburgin tunnustus sanoo: "Kristillisen kirkon todelliseen yhteyteen riittää, että siinä yksimielisesti puhtaan ymmärryksen mukaisesti evankeliumi saarnataan ja sakramentit Jumalan sanan mukaan jaetaan." (VII uskonkohta, saksalaisen tekstin mukaan, käännös MS.) Kansankirkon itsestään nimessään käyttämät epiteetit "evankelinen" ja "luterilainen" eivät ole pitkään aikaan vastanneet todellisuutta. Olette menettäneet sen, mitä luterilaisuus olemukseltaan on alun perin ollut ja mikä tänäänkin on sen aitouden shibbolet, tuntomerkki. Olette menettäneet concordian, luterilaisen opin yksimielisyyden. Se ei toteudu kansankirkon seurakuntien elämässä, ei sen sisäisellä kirkkokunnallisella tasolla eikä sen suhteissa ulospäin. Kun Raamattuun perustuva ja tunnustuksessa ilmituotu yksimielisyys evankeliumin opissa on kadotettu, se on hukassa myös itse evankeliumissa. Kysymys ei ole vain kehästä, vaan nimenomaan itse ytimestä. Mutta ei myöskään vain ytimestä, vaan koko asiasta. Kansankirkon pasuuna ei kutsu seuraamaan vain yhtä ääntä, vaan se soi epäselvästi. Kun evankeliumi on kansankirkolle epäselvä, ei tarvitse ihmetellä Yhteistä lausuntoa vanhurskauttamisesta paavikirkon kanssa.

Siellä, missä yksimielisyys on kadotettu evankeliumin ytimessä ja sen koko opissa, ei ole uskon ja opin analogiaa, joka sitoisi Raamatun yhdeksi kokonaisuudeksi ja Jumalan ilmoitukseksi. Niitä, jotka pitäytyvät Raamatun sanaan niin kuin se lukee, ivataan. Kun he pitäytyvät kirjaimelliseen, tekstiyhteyden mukaiseen tulkintaan aikasidonnaisen tulkintatavan sijasta, heidät leimataan. (Kysymys vertauksista ja muista kielikuvista kuuluu toiseen asiayhteyteen. Toki kuvatkin on selitettävä sellaisina kuin kuvat ovat!)

Raamattu, traditio

 Rakkaat ystävät, – haluaisin sanoa: commilitones, – on vain kaksi tietä. Joko otamme Raamatun vastaan Jumalan sanana, joka on syntynyt Pyhän Hengen innoituksesta, ja sitoudumme yksin siihen tai sitten otamme tradition uskon normiksi antamaan viime kädessä tulkinnan Raamatulle. Traditio voi olla suljettu, kuten ortodokseilla. Se voi olla laajentuva, kuten paavikirkolla. Se voi olla myös kehityksen alainen ja vanhaa halveksiva, kuten ns. naispappeuden kannattajilla. Tradition mukaan tulo opin lähteeseen tuo siihen inhimillisen lisätekijän, harhan, ja on aimo askel paavikirkon uskonkäsitystä kohden. Paavikirkolle on leimaavaa synergismi, Jumalan ja ihmisen yhteistyö, ei vain opissa kääntymyksestä, vaan myös opit traditiosta ja neitsyt Marian saastattomasta sikiämisestä nostavat ihmisen kuviteltuun yhteistyöhön lunastuksen, pelastuksen omistamisen ja ilmoituksen asiassa Jumalan kanssa. Vertaa myös puheita neitsyt Mariasta kanssalunastajana ja "ihmisen lukua" Ilmestyskirjassa!

Sanainspiraatioon tunnustautuen

 Opin taisteluissa kestämme terveellä Raamatun pohjalla vain sanainspiraatioon tunnustautuen (2 Tim. 3:16; 2 Piet. 1:21). Kirjoitetusta Sanasta kiinni pitäen ja siihen niin vedoten kuin se lukee ja sitä asiayhteyden mukaan oikein soveltaen Vapahtaja voitti kiusaajan. Sanasta kiinni pitäen Luther kumosi Zwinglin ehtoollista koskevan harhan. Kun on luovuttu sanainspiraatiosta, ei tarvitse kummeksua Porvoon sopimusta ja selän kääntämistä yhdelle merkittävimmistä uskonpuhdistajan taisteluista.

 Sanasta kiinni pitäen torjumme saarnavirkaa koskevan harhan. Vaikka tässä traditio tulee tueksemme, se ei ratkaise emmekä saa siihen vedota niin kuin se ratkaisisi. Perustelemalla opin saarnavirasta pyhällä Raamatulla saamme rohkeasti antaa kunnian Jumalalle. Raamatun opetusta seurakunnan paimenen virasta ei voi kumota perkele eikä ihminen.

Discordia

 Kansankirkon opillisen discordian eli erimielisyyden alku juontaa historiassa kauas, hyvinkin parinsadan vuoden taakse, kun evankeliumin oppi hämärtyi järkeisopin ja muuten hyvää tarkoittaneen pietismin vaikutuksesta. Tällä discordialla ei kuitenkaan ollut pitkään aikaan kirkkolain turvaa. Vasta vuoden 1870 kirkkolain muutos virallisti discordian. Silloin kansankirkko muutti tunnustuspykälänsä sanamuodon poistaen siitä sanan "oppi" sillä nimenomaisella tarkoituksella, että ns. beckiläinen vanhurskauttamisoppi sai hyväksytyn aseman. Sen jälkeen kansankirkko on ollut opin suhteen vapaa eikä ketään ole voitu velvoittaa pysymään luterilaisessa opissa. Tilanteeseen on kansankirkossa ajan oloon totuttu. Ei ole kuulunut konservatiivisimpienkaan taholta vaatimusta koko kirkon opillisesta yksimielisyydestä luterilaisen tunnustuksen perustalla. Kansankirkon yhdistäväksi tekijäksi on tullut opillinen discordia. Irralleen otettuna papinvalapykälän sanamuoto on tiukka. Kuitenkin niitä omantunnonarkoja, jotka eivät ole voineet hyväksyä luterilaista oppia, ovat piispat ennen ordinaatiota rauhoittaneet selittämällä, että koska papinvalapykälää on tulkittava tunnustuspykälän valossa, ei papinvalapykäläkään tiukasta sanamuodostaan huolimatta sido luterilaiseen oppiin.

Särö discordiassa

 Niin sanotun naispappeuspäätöksen myötä v. 1986 kansankirkon yhteisesti hyväksyttyyn discordiaan tuli vakava särö. Koska päätös koski koko kansankirkon järjestystä, rakennetta ja toimintaa, siihenastista oppia koskevaa discordiaa ei voitu soveltaa kirkon järjestykseen. Kirkko ei näet voi toimia johdonmukaisesti päättämässään järjestyksessä, ellei sen järjestyksen suhteen vallitse concordia. Kaksi erilaista järjestystä näet tarkoittaisi kahta eri kirkkoa.

 Kun luterilaisen opin concordia perustuu evankeliumin voittamien sydänten yhteiseen uskoon ja oppiin, niin kansankirkon uuden järjestyksen vaatima concordia viran ulottamisessa naisiin perustuu lakiin, pakkoon ja alistamiseen. Periaatteen kannalta aidon luterilaisen concordian ulkopuolella ovat ne, joiden tunnustus ei ole yhteneväinen luterilaisen tunnustuksen kanssa, ja he löytävät omantunnon ja toiminnan vapauden aidon luterilaisen kirkon ulkopuolelta. Nyt kansankirkon vaatima concordia niin sanotussa naispappeuskysymyksessä eroaa kuitenkin aidosta luterilaisesta opin concordiasta ratkaisevasti ja on sen vastakohta. Se näet säilyttää kaikilta muilta osin discordian, mutta edellyttää ehdottomasti alistumista kirkon järjestystä koskevaan concordiaan. Se suosittaa lähtöä kansankirkosta niille, jotka eivät halua mukautua, ja myöntää tässä kysymyksessä omantunnon vapauden vain sen ulkopuolella. Se haluaa lakiin perustuvaa concordiaa, kun se vaatii alistumista kirkon päättämään uuteen järjestykseen ja kun se on valmis hyväksymään sillä pohjalla tapahtuvan oppia ja käytäntöä koskevan mukautumisen, jonka ei tarvitse perustua uskoon tai vakaumukseen. Ymmärrämmehän mitä tämä merkitsee?

Vetoomus

 Vetoan niin sanotun naispappeuden torjujiin. Älkää pyrkikö siihen, että saisitte kansankirkossa jonkin suojaisen nurkan yhteisessä discordiassa. Se on epäjohdonmukainen ratkaisuyritys. Ajatelkaa loppuun asti, mitä merkitsee kieltäytyminen yhteistyöstä ns. naispapin kanssa, jos kuitenkin samalla olette valmiita yhteistyöhön ns. naispappeuden hyväksyvien miespappien ja sen päättämän kirkon kanssa. Jos yhteistyöstä kieltäytyminen rajoittuu naissukupuoleen ja vain oppikokonaisuuden (corpus doctrinae) yhden jäsenen (unus articulus: de ministerio ecclesiastico) yhteen osaan (una particula: de sexu pastoris), teidän on vaikeata puolustautua sukupuolista syrjimissyytettä vastaan.

 Vaikka ns. naispappeus on kristillisessä oppikokonaisuudessa vain yhden uskonkohdan yhden osan yksityiskohta, se on kuitenkin koko oppikokonaisuuden puhtaana säilymiseen vaikuttava perustavan tärkeä asia, jonka Raamattu perustelee sanomalla: "Nainen petettiin ja joutui rikkomukseen" (1 Tim. 2:14).

 Asettakaa kunnioitettujen isienne ratkaisu pysyä kansankirkossa Jumalan sanan ja todellisen tilanteen valoon. Olette nähneet, että heidän ratkaisunsa on johtanut umpikujaan. Jos he voisivat nähdä teidän asemanne, tuskin he vaatisivat teitä pysymään kansankirkossa. Tuomitsematta isien henkilökohtaista uskoa on tullut aika nähdä, että he erehtyivät kirkkokysymyksessä, kun asettuivat vastustamaan tunnustuksellisten seurakuntien syntyä eivätkä lähteneet samalle tielle 1920-luvulla.

Hapatteen laki on väistämätön

Kiihtyvällä tavalla toteutuu Raamatun varoitus: "Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan" (Gal. 5:9). Väärää oppia voimme hapatteen lisäksi verrata käen poikaseen pikkulinnun pesässä. Kun se kasvaa isoksi, se työntää pikkulinnun poikaset pesästä alas. Väärä oppi haluaa ensiksi viisauden maineen, sen myötä olemassaolonoikeuden, sitten tunnustettuja asemia ja oppituoleja ja lopulta yksinvallan. Naispappeuskysymys ei ole se vähäinen alkuhapate, joka on hapattamassa koko taikinaa. Se on kylläkin indikaattori, joka osoittaa kirkon luopuneen jo sitä ennen evankeliumin opista monessa kohdassa.

Lupa lähteä Egyptistä

 Kun piispat ja eräät muut niin sanotun naispappeuden kannattajat kehottavat raamatullisesta virkaopista kiinni pitäviä jättämään kansankirkon ja perustamaan oman kirkon tai liittymään meihin, heillä voi olla siihen erilaisia syitä. Jätän ne tässä pohtimatta. Ehkä Jumalan enkelit ovat panneet heidät kehottamaan teitä eroamaan kansankirkosta ja tehneet "faraon" halukkaaksi laskemaan "Israelin" pois (vrt. 2 Moos. 12:33).

 Israel otti tilaisuudesta vaarin ja lähti Egyptistä. Aika näyttää, mitä maassamme tapahtuu. Nyt olisi tilaus Sanasta ja tunnustuksesta kiinni pitävän, hengeltään aidon evankelisen kirkon kaikinpuoliselle vahvistamiselle. Näistä Jerusalemin raunioista voisi kohota Herran huone, jossa julistettaisiin kalliisti lunastettujen sielujen lohdutukseksi: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa." (Val. 3:22–23.)

Raamattu kertoo tätä muistuttavasta tilanteesta näin: "Ja nähdessään kansanjoukot hänen [Jeesuksen] tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: 'Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.'" (Matt. 9:36–38). Niin kuin monessa muussakin uskon asiassa tässäkin usko kulkee edellä, tunteet laahaavat perässä. Ensiksi lähdetään matkaan, sitten nähdään, kuinka Jumala auttaa yli milloin mistäkin vaikeudesta. Näin Jeesus sanoo: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani" (Joh. 7:17).

Paimen ja lammas

Apostolit kokosivat kristityt seurakuntiin ja erottivat heidät synagogasta. Ne, jotka eivät seuranneet apostolista sanaa, eivät olleet heidän lampaitaan. Lammas seuraa paimenen ääntä ja pysyy laumassa paimenen ympärillä. Paimen kulkee edellä, näyttää tietä, ja lammas seuraa. Ajamalla ei saa lampaita kulkemaan oikeaan suuntaan. Jo Mooses sanoi: "Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni" (2 Moos. 32:26). Jeesus totesi niistä, jotka eivät seuranneet uskossa hänen ääntänsä: "Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani" (Joh. 10:26) ja lisäsi: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua." (Joh. 10:27). Tämä asettaa virkaopin oikeaan uomaansa.

Lupaukset kantavat ristin tiellä

 Paimenen toimeentulo on toissijaista, uskollinen lauman hoito on ensisijaista. Nyt kysytään meiltä paimenilta, uskommeko Jeesuksen sanan ja seuraammeko sitä. Jeesus ohjasi apostoleja viran hoitoon näillä sanoilla: "Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan. Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille." (Matt. 10:38–42).

 Siitä ruoasta, jolla Jeesus ruokki kansan, jäi yksi vasullinen tähteitä jokaista apostolia varten. Jos otamme ristimme ja seuraamme Jeesusta, me pienetkin [pauli] saamme oman vasumme ruokaa ja myös lasillisen raikasta vettä elämän helteessä. Tämäkään ei jää toteutumatta.

 Jeesuksen äänen seuraaminen synnyttää lauman. Se synnyttää myös yksimielisyyden. Jeesuksen äänen seuraamisella on ihana lupaus. Jeesus sanoo: " Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä... Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni." (Joh. 10:10–11,27–28). 

Pastori Vesa Hautalan saarna 4.2.2018 Tampereella

Pastori Kimmo Närhin puhe uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 3.11.2018

5. lopp. jälk. sunnuntaina. II vuosikerta, evankeliumi

Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: 'Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti. Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: 'Selitä meille vertaus pellon lusteesta.' Niin hän vastasi ja sanoi: 'Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.' Matt.13:34-43,

Jeesus kertoi opetuslapsilleen kaksi eri kylväjävertausta.

Toisessa vertauksessa kylväjä kylvää siementä ja siemenet putoilevat eri paikkoihin: tien oheen, kallioperälle, orjantappuroihin ja hyvään maahan. Tässä vertauksessa siemen on Jumalan sana. Toiset hylkäävät sen heti kohta, toiset uskovat vain ajaksi, mutta on myös niitä, jotka uskovat sen jääden sen varaan ja pelastuen iankaikkiseen elämään.

Toisessa vertauksessa Jeesus kertoo miehestä, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa, mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi, lustekin tuli näkyviin. Tämä aiheutti hämmästystä palvelijoiden keskuudessa, jotka kyselivät: "Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?" Tätä vertausta Jeesus nyt selittää meille tekstissämme. Kuinka on mahdollista, että oikeasta kylvöstä huolimatta pelto kasvaa oikean vehnän ohella valhevehnääkin ja mitä sille on tehtävä? Näihin asioihin Vapahtajamme antaa meille vastaukset.

1. Kuinka on mahdollista, että siellä, missä on oikea Jumalan sana ja uskovien seurakunta, on myös epäuskoisia kaikenlaisine epäuskoisine käsityksineen ja harhoineen

Kun Jeesus selitti tämän vertauksen hän selvästi sanoi, että pelto on maailma. Se ei ole siis tässä vertauksessa seurakunta, eikä Jeesus sano, että valhevehnä saa vapaasti rehottaa seurakunnassa. Muilla opetuksillaan Jeesus toi esiin, kuinka on toimittava katumattomien julkisyntisten ja harhaoppisten suhteen. He eivät ole seurakuntaa, vaan he ovat sen ulkopuolella. Palaamme tähän asiaan lähemmin myöhemmin.

Kun Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan, se kokoaa ympärilleen Jumalan seurakunnan, joka toistuvasti, jatkuvasti, polvesta toiseen käyttää sanaa ja sakramentteja.

Mutta nyt tapahtuu, että kristittyjen kodeissa, joissa lapset kasvatetaan Jumalan pelkoon ja joissa he antavat ihania uskon tunnustuksiakin, heistä osa menee maailmaan, toiset loppuiäkseen, toiset lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi. Heistä jotkut omaksuvat jopa mitä oudompia kristillisen uskon vastaisia pakanallisia ajatuksia. Toiset tulevat kiedotuiksi himoihinsa elämään paheellisesti, toisten ajatusmaailma pimenee niin, että he uskovat valheen ja pitävät sitä suurena viisautena.

Tapahtuu myös, että sellaisetkin, jotka käyvät säännöllisesti sanankuulossa ja tunnustavat uskonsa, jättävät puhtaan sanan ja mieltyvät johonkin muuhun, kuka mihinkäkin, tai tekevät tekoja, jotka murehduttavat uskovien mielet, mutta eivät kadu tekemisiään, vaan puolustelevat niitä.

Lustetta eli valhevehnää on vehnäpellossa. Se ei johdu Jumalasta eikä hänen sanastaan. Sitä eivät ole kylväneet oikeauskoisen seurakunnan uskolliset paimenet, vaan Vapahtajamme sanoo selvästi, että sen on tehnyt vihamies, tuo kiusaaja, joka ärjyvän leijonan tavoin kulkee ympäriinsä etsien kenet saisi raateleviin hampaisiinsa.

Kunpa uskovat ymmärtäisivät, kuinka voimakas vihollinen meillä on, vihollinen, jolla ei ole todellista rakkautta, vaan joka on täynnä vihaa, vihollinen, joka naamioituu valkeuden enkeliksi ja ymmärtäväiseksi ja rakastavaksi hengeksi, mutta joka on ollut alusta asti valhettelija ja murhaaja, joka turmelee ja tappaa sekä mielen että ruumiin ja hävittää jumalanpelon ja oikean rakkauden!

Vihamies kylvää lustetta yöllä ihmisten nukkuessa. Yö on siellä, minne Jumalan sanan kirkas valo ei tuo päivää. Pahin, tuhoisin kylvö tapahtuu sellaisissa olosuhteissa, kun Jumalan seurakunta, sen uskolliset jäsenet ja paimenet eivät ole tai edes voi olla paikalla pahan kylvöä estämässä. Tilaisuuksia pahan kylvölle kyllä löytyy. Elämä on kerta kaikkiaan sellaista, ettei ulkoapäin voida ketään varjella sen varjopuolilta. Itsekunkin on valvottava, kammottava pahaa ja pidettävä kiinni Jumalan sanasta sekä torjuttava omantunnon ja sydämen tasolla pahan kylvö. Jokainen on itse vastuussa siitä, mitä ottaa vastaan. Jumala ei ole epäuskoon syyllinen, vaan vihamies ja ihminen itse, joka antaa itseään petkuttaa.

2. Mitä valhevehnälle on tehtävä

Vertauksessa palvelijat sanoivat perheenisännälle: "'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?' Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.' "

Jumala, joka Vanhan testamentin ajan Israeliin oli säätänyt miekankäytön ja kivittämisen harhaoppisten ja jumalattomien hävittämiseksi, sääti toisen järjestyksen Uuteen liittoon. Nyt Kristuksen kirkko ei saa tarttua miekkaan eikä käyttää maallisia rangaistuksia. Niiden käyttö kuuluu maalliselle esivallalle ajallisen elämän asioissa. Sen sijaan kristillisen kirkon tulee torjua ja kumota harhaoppiset Jumalan sanalla ja sulkea katumattomat ja lihan mukaan julkeasti vaeltavat syntiset pois seurakunnasta ja synninpäästön sijaan sitoa heidät synteihinsä, jotta he katuisivat ja kääntyisivät. Tämän tulee tapahtua ilmitulleiden tosiasioiden perusteella. Kristuksen lampaan tulee seurata Kristuksen ääntä, mutta paeta vierasten ääntä.

Se peruste, jolla Kristus kieltää valhevehnän hävittämisen, on se, ettei sen mukana menisi myös oikeata vehnää. Meidän ihmisten on näet mahdotonta nähdä sydämiin emmekä voi tietää, mikä kunkin lopullinen kohtalo on. Vasta viimeisenä päivänä tulee ilmi, ketkä ovat vehnää, ketkä valhevehnää, ja silloin vasta on erottelun aika. "Elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Mitään epäpyhää ei pääse taivaaseen, ja niin on hyvä.

Täällä alhaalla uskovien kunnia ei näkynyt. Mutta silloin on toisin, kun synnin ruumis on riisuttu ja olemme pukeutuneet lopullisesti näkemisessä sekä ruumiin että sielun puolesta Kristuksen kirkkauden pukuun. Kristus sanoo siitä: "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon."

Olet Kristuksen lunastama. Olet pyhässä kasteessa erotettu tämän maailman saastutuksesta Kristuksen pyhien joukkoon. Sinä, joka nyt huokaat synnin ruumiissa, mutta panet turvasi Jumalan armoon, kerran loistat niin kuin aurinko taivaallisen Isäsi valtakunnassa. Tämä kaikki on omaasi armosta uskon kautta ja se tulee ilmi sinä päivänä, kun Vapahtajasi ilmestyy. Ota siis suunnaksesi taivas. Pysy sillä tiellä ja karta vihamiehen kylvöä kuten myrkkyä ainakin.

      Armoon, armoon ainoastaan, suojaan suuren sovinnon.
      Jeesus rakas, otat vastaan; Annoit armotuomion,
      Siihen tahdon turvata, Jeesus, muista minua.
      Juho Valve SK 1967 238:3

Amen.

Markku Särelä