Palmusunnuntaina. I vsk:n epistola

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2:5-11.

Alkukirkon yhtenä uskontunnustuksena oli tekstimme sana "Jeesus Kristus on Herra". Ne, jotka olivat tulleet tuntemaan Jeesuksen, lausuivat tämän tunnustuksen iloisin ja kiitollisin mielin. Haluamme tänään tutkia näitä sanoja, jotta tämä olisi meidänkin riemullinen tunnustuksemme.

1. Jeesus oli Herra silloinkin, kun hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti.

Kun juutalaiset ja pakanat katselivat Jeesusta, he eivät nähneet hänessä mitään poikkeavaa. Hän oli näöltään samanlainen juutalainen mies kuin muutkin. Hän käveli, vaelsi paikasta toiseen, puhui, keskusteli, teki havaintoja, söi, joi, nukkui. väsyi, uupui, itki, tuli tuskaan, kärsi ja kuoli. Hänet voitiin vangita, häntä kuulusteltiin, hänet tuomittiin. Häntä voitiin halveksia, pilkata, lyödä, ruoskia, sylkeä vasten kasvoja, naulita ristille. Profeetta sanoo hänestä: "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." Jes. 53:2-3.

Kuitenkin kaiken aikaa hän oli Herra. Sanoohan pyhä Raamattu, että ihmiset ristiinnaulitsivat "kirkkauden Herran" (1 Kor. 1:27). Tällä apostoli Paavalin sanalla on Vanhan testamentin tausta. Kun Salomo oli rakentanut temppelin ja oli sen vihkiäisjuhla, Salomo rukoili: "...Sinun pappisi, Herra Jumala, olkoot puetut autuuteen, ja sinun hurskaasi riemuitkoot siitä, mikä hyvä on. Herra Jumala, älä hylkää voideltuasi; muista armolupauksiasi, jotka annoit Daavidille, palvelijallesi." (2 Aik. 6:41-42). Ja sitten Raamattu jatkaa: "Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin, niin että papit eivät voineet mennä Herran temppeliin; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan ja rukoilivat ja kiittivät Herraa siitä, että hän on hyvä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

Kun Salomo, rauhan kuningas, toimitti Jumalan säätämät uhrit uudessa temppelissä, Herran kirkkaus täytti temppelin, kansa lankesi kasvoillensa maahan ja kiitti Jumalaa hänen armostaan. Kun Kristus-kuningas uhrasi itsensä maailman syntiuhrina, silloin ristiinnaulittiin kirkkauden Herra, silloin lepytettiin Jumalan vanhurskas viha syntisiä kohtaan ja tuli rauha. Tästä rauhanteosta Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Sovitus tarkoittaa tässä sovun eli rauhan aikaansaamista. Hän, itse "kirkkauden Herra", hankki iankaikkisen armon meitä syntisiä varten. Ja mitä se merkitsi hänelle?

Tekstimme kertoo, että hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Tekstimme korostaa erityisesti tuota häpeällistä, nöyryyttävää kuolemaa. Voi, miten vaikeata meille on, kun meitä nöyryytetään ja kun ylpeyttämme loukataan ja kolautetaan. Vaikeata se on, vaikka Kristuksen tähden joutuisimme kärsimään. Emme osaa pitää kunniana, kun Jumala katsoo meidät arvollisiksi kärsimään hänen nimensä tähden. Mutta kirkkauden Herra alentuu. Hän tulee todelliseksi ihmiseksi, ei palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien edestä. Ihmiseksi tulo sinänsä ei merkinnyt vielä alennusta; olisihan hän voinut tosi Jumalana silti vaatia, että häntä tulee Herrana palvella. Mutta hänen ihmiseksituloonsa yhdistyi vapaaehtoinen kuuliaisuus ihmisille annettua Jumalan lakia kohtaan. Hän, lain Herra, tuli lain alaiseksi. Hän alentui rakastamaan ihmiskunnan hylkiöitä, hän alentui rakastamaan yhteiskunnan kovapintaisia itserakkaita ylpeilijöitä, meitä monenlaisia, kaikenkarvaisia ihmisiä, jotka eivät ole ansainneet hänen rakkauttaan, vaan vain vihan ja rangaistuksen. Hän, lain antaja, alentui ihmisille annetun lain alaisuuteen, osoittamaan kuuliaisuutta Jumalan pyhää lakia kohtaan, siitä riippumatta, että se johti kärsimykseen ja yhä suurempaan häväistykseen.

Kristus alentui syvälle, jopa silloinkin, kun hän selvin ihmeteoin osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Messias. Hän alentui siihen, ettei hänellä ollut sijaa omassa temppelissään, sillä pyhällä paikalla, missä hän Salomon aikana oli näyttänyt kirkkautensa. Hän alentui siihen, että Israelin johtajat ja opettajat hylkäsivät hänet vastoin Jumalan sanan ja Kristuksen tunnustekojen todistusta. Hän kulki tiensä loppuun asti tehtävälleen uskollisena. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän oli kuin karitsa, joka ei suutansa avannut.

Minkä tähden? Sitä varten, että hän oli tullut meidän takaajaksemme, meidän sijaamme, että hän oli ottanut omikseen meidän syntivelkamme ja että hän maksoi ne. Sitä varten, että meidän sydämemme murtuisi, että me saisimme piston sydämeemme ja kääntyisimme sen puoleen, joka on iankaikkinen rakkaus ja panisimme sydämemme turvan Jumalan Karitsaan, joka on ottanut pois maailman synnin.

Rakkaus toi Jumalan Pojan maailmaan. Rakkaus sai hänet olemaan kuuliainen Isän tahdolle ja Jumalan laille. Rakkaus sai hänet antamaan henkensä koko maailman edestä. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä", sanoo Jeesus.

Laki, jonka Jeesus täytti lunastustyössään, ei siis voi meitä syyttää. Hän ei tullut itsensä tähden maailmaan, vaan meidän syntisten tähden, ja niin myös kaikki, mitä hän teki, tapahtui meidän tähtemme. Kun Jeesus täytti lain meidän sijassamme, laki ei voi tuomita meitä kadotukseen. Sillä ei ole siihen valtaa. Tuo lain kirjoitus on naulittu ristiin, pois meitä syyttämästä, tehottomaksi tehtynä, koska sen vaatimukset ovat tulleet Kristuksessa täytetyiksi. Kun Kristus uhrasi itsensä viattomana meidän edestämme, tämä uhri on kertakaikkinen, lopullinen, ja Jumala on sen hyväksynyt ja kuitannut herättämällä Poikansa kuolleista.

Kristuksen syvä alennus, niin käsittämätön kuin se meille onkin, on ihana lohdutus kaikkia synnin ja lain syytöksiä vastaan. Kun se on tapahtunut koko maailman edestä, saat sinäkin olla varma siitä, että syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avoin käydä sisään. Jeesus, joka alentuessaan oli kirkkauden Herra, olkoon myös sinun sydämesi Herra, hän, josta Raamattu sanoo: "Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

2. Kristus on Herra myös korotuksen tilassa

Tekstimme sanoo Kristuksen korotuksesta: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

Kristuksen ihmiseksituloon ja korotukseen liittyy suuri salaisuus, jonka Raamattu meille paljastaa. Jumaluutensa puolesta Kristus oli Isän kanssa täysin yhdenvertainen, hän oli alennuksenkin tilassa kirkkauden Herra. Mutta ihmisyytensä puolesta hän oli Isää alempi. Kun hänet korotettiin, korotus koski hänen inhimillistä luontoaan; jumaluuttahan ei voi mihinkään korottaa. Nyt siis Jeesus inhimillisen luontonsa puolesta korotettiin Isän oikealle puolelle, yhtäläiseen kunniaan ja valtaan kuin Isällä. Näin siis Jumalan luona on meidän veljemme, meidän edustajamme, ylittämättömässä kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tuntee meidän heikkoutemme, meidän tarpeemme, meidän hätämme, koska hän oli alennuksen tilassa niistä osallinen ja kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, kuitenkin siten, ettei hän itse tehnyt syntiä. "Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." (Hebr. 2:18) "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." (Hebr. 4:15) Miten lohdullinen asia! Korkeimmalla paikalla on meidän edesvastaajamme, takaajamme, hän, joka on luvannut: "Kun minä tulen, otan minä teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

Kun Salomon temppeli vihittiin, Herran kirkkaus täytti temppelin ja kansa kumartui maahan Herran kirkkauden edessä. Kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, jokainen joutuu tunnustamaan, että hän on Herra. Miten ihanaa onkaan niiden, jotka ovat panneet häneen iankaikkisen elämän toivon, saada se tunnustaa. Miten hirmuista on niiden langeta elävän Jumalan eteen, jotka ovat hänet hyljänneet, häntä halveksineet eivätkä ole häneen sielunsa turvaa panneet.

Jos jo silloin, kun Kristus oli alennuksen tilassa, hänen vastustajansa lankesivat maahan, kun Jeesus kiinniotettaessa sanoi nuo hänen jumaluudestaan todistavat sanat: "Minä olen", kuinka paljon enemmän silloin, kun hän tulee kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa ja kutsuu kansat haudoistaan eteensä tuomiolle, he joutuvat tunnustamaan: Sinä olet Herra, eivätkä he voi vastustaa, kun hän sanoo: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut," Miten suloista oli ahdistuneelle sydämelle, kun Jeesuksen armo kirkastui ja sai uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi. Kuinka paljon suloisempaa on nähdä tämä rakas Vapahtaja kasvoista kasvoihin ja saada kuulla hänen kutsunsa: "Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

Kristus on Herra: Kun hän sulkee, ei kukaan avaa. Kun hän avaa, ei kukaan sulje. Käy siis iloisin mielin autuuden porteista sisälle ja tunnusta: "Minun Herrani ja minun Jumalani."

Amen.

Markku Särelä

Pastori Dani Puolimatkan puhe Tampereen seurakunnan joulujuhlassa 4.12.2017

18. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä. Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli – ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin – niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."(Joh. 10:23–38)

”Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan.”, vaativat juutalaiset kiihdyksissään. Jeesus oli kyllä moneen kertaan osoittanut, että hän on Jumalan lupaama Kristus, eli Messias, mutta juutalaiset eivät halunneet uskoa häntä. Kyse ei ollut siitä, että Jeesuksen opetus olisi ollut epäselvää, vaan haluttomuudesta tunnustaa totuutta.

Meidän aikanamme sana ”Kristus” on vakiinnuttanut paikkansa nimen ”Jeesus” perässä eikä siitä ole kauheasti kiistelyä, väittikö Jeesus olevansa Kristus vai ei. Kuuma kysymys Jeesuksen persoonaan liittyen on enneminkin se, väittikö hän olevansa tosi Jumala. Olen esimerkiksi kuullut useamman muslimin sanovan: Näytä minulle evankeliumeista edes yksi kohta, jossa Jeesus sanoo: ”Minä olen Jumala. Palvokaa minua.”.

Jeesus on tosi Jumala

Väite, että Jeesus ei olisi opettanut olevansa Jumala, on jo pelkästään Johanneksen evankeliumin valossa käsittämätön. Sanotaanhan evankeliumin ensimmäisessä jakeessa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” (Joh. 1:1). Kun juutalaiset syyttivät Herraamme sapatin rikkomisesta hänen parannettuaan sairaan sapattina, hän rinnasti itsensä Isään sanoessaan: ”Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä” (Joh. 5:17). Sitten evankelista toteaa: ”Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.” (Joh. 5:18). Juutalaiset yrittivät raivoissaan kivittää hänet myös silloin, kun Jeesus lausui: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".” (Joh. 8:58). Käyttämämme raamatunkäännös kääntää Jeesuksen sanat epätarkasti. Itse asiassa Jeesus sanoi heille: ”ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen”. Raamatunkäännös kääntää väärin myös samassa luvussa aikaisemmin Jeesuksen lausumat sanat: ”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” (j. 24). Alkutekstin mukaan: ”ellette usko, että minä olen, niin te kuolette synteihinne.” Vielä raamatunkäännöksemme kääntää erään vastaavan kohdan väärin: kun Juudas Iskariot oli johdattanut joukon sotilaita Getsemaneen vangitsemaan Jeesuksen, Vapahtaja astui esiin ja kysyi heiltä, ketä nämä etsivät. Kun he olivat sanoneet etsivänsä Jeesus Nasaretilaista, raamatunkäännöksessämme sanotaan: ”Jeesus sanoi heille: ’Minä se olen’. – – Kun hän siis sanoi heille: ’Minä se olen’, peräytyivät he ja kaatuivat maahan.” (Joh. 8:5-6). Vaikuttava kohtaus – mutta vielä vaikuttavampi, kun huomioimme, että Jeesus ei sanonut ”minä se olen”, vaan ”minä olen”. Juuri tämän tähden joukot kaatuivat maahan.

Jo näistä esimerkeistä huomaamme, että Jeesus väittää selvästi olevansa Jumala ja vaatii uskoa jumaluuteensa pelastuksen ehtona. Hän on Jumala, joka lausui Moosekselle palavasta pensaasta: ”’Minä olen se, joka minä olen’. – – ‘Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne’.” (2 Moos. 3:14). Päivän evankeliumissa Jeesus lausuu vielä aivan suoraan, että hän ja Isä ovat yhtä. Sen lisäksi hän julistaa, että hänen tekonsa ovat Isän tekoja. Jeesusta kuunnelleet juutalaiset ymmärsivät aivan oikein, että Jeesus väitti olevansa tosi Jumala, koska he poimivat jälleen kiviä maasta kivittääkseen Jeesuksen. He sanoivat: ”Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi”. He siis käsittivät sen, että Jeesus väitti olevansa Jumala, mutta he eivät ymmärtäneet, että Jumala on kolmiyhteinen.

Jeesus varjelee omansa iankaikkiseen elämään

Mutta miksi on niin oleellista, että Jeesus on tosi Jumala? Siksi, että vain Jumala kykenee pelastamaan ihmisen. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: ”Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” (Jes. 43:11). Siksi sanoihin ”Jeesus pelastaa” sisältyy jo hänen jumaluutensa tunnustaminen. Vain hän voi pelastaa meidät, koska me olemme Aadamin lapsina langenneet niin syvälle. Syntimme taakka on niin suuri, että emme voi päästä siitä omin voimin vapaaksi. Olemme niin kietoutuneita sen kahleisiin, että emme voi rimpuilla niistä irti. Me tarvitsemme Vapahtajan, koska ”kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää [häneltä] iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” (Ps. 49:7–9). Tämän takia päivän evankeliumi on niin suunnattoman lohdullinen. Sehän julistaa meille, että meillä on juuri sellainen Vapahtaja, jota tarvitsemme – ei pelkkä ihminen, josta ei olisi ollut lunastamaan meitä, vaan tosi Jumala! Hänen verensä vuoti ristillä maksuksi meidän synneistämme. Niin hän on lunastanut meidät itselleen. Me olemme hänen omiaan.

Jeesuksen jumaluuden tunnustaminen oli 300-luvulla suuri kiistakysymys. Aleksandrian piispa Athanasios Suuri oli oikean uskon tinkimätön puolustaja tuolloin ja oikeaa oppia edustaneen rintaman johtohahmo. Hän ymmärsi tarkasti sen, että jos Jeesus ei olisi tosi Jumala, kristillinen pelastusoppi menettäisi perustansa, koska silloin Jeesuksen merkitys ihmisen pelastuksessa kaventuisi vain esikuvan antamiseen. Athanasios joutui oikeaan oppiin tunnustautumisen tähden viettämään neljästäkymmenestäviidestä vuodestaan piispana yhteensä seitsemäntoista viidessä eri maanpaossa. Syntyikin sanonta ”Athanasios vastaan maailma”, kun lähes kaikki muut piispat olivat omaksuneet Jeesuksen jumaluuden kieltäneen harhan, areiolaisuuden. Athanasios kuitenkin jaksoi taistella, koska hän tiesi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa: jos Jumalan sanan opetus Jeesuksen jumaluudesta kiellettäisiin, koko kristillinen usko menettäisi perustansa. Siksi me tarvitsemme samanlaista ehdottomuutta kuin Athanasios pitäessämme kiinni Jeesuksen jumaluuden tunnustamisesta!

Voi hyvin olla, että emme useinkaan tiedollisella tasolla epäile Jeesuksen jumaluutta, mutta elämän erilaisten ahdistusten keskellä on vaarana unohtaa se, että aivan kaikki on Kristuksen käsissä. On hyvin helppo unohtaa, mitä käytännössä tarkoittaa, että Jeesus on tosi Jumala. On monenlaisia tilanteita, joissa päivän evankeliumi voi auttaa meitä kiinnittämään huomiomme siihen, että meidän Vapahtajamme on Jumala: ehkä uskonelämäsi on harmaata ja Jumala tuntuu kaukaiselta. Siksi katso tähän ihmiseksi tulleeseen Jumalan Poikaan, jossa voit nähdä Isän, koska Poika on Isässä ja Isä Pojassa! Ehkä sinusta tuntuu siltä, että et vain kerta kaikkiaan pääse eroon omantuntosi syytöksistä, samat synnit painavat aina uudestaan ja uudestaan, mutta katso, tässä on Vapahtaja, joka on kärsinyt ja kuollut edestäsi ja lupaa antaa sinulle iankaikkisen elämän! Ehkä koet olevasi horjuva uskossasi ja pelkäät, että et kestä siinä loppuun saakka, mutta kuule, mitä Jeesus, kaikkivaltias Jumala, vakuuttaa sinulle, joka olet hänen omansa: ”he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni”. Voimme olla varmoja siitä, että Kristus on voimallinen pitämään meistä huolta, koska Isä ja Poika ovat olemuksellisesti yhtä: ”Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yksi.”

Jeesus on jo moneen kertaan näyttänyt sanansa kautta meille olevansa Jumala. Hän tekee niin jatkossakin, jotta me, hänen lampaansa, säilyisimme siinä rauhassa, jota maailma ei voi antaa. Me olemme hänen omiaan, koska hän on kasteessa lahjoittanut meille kristillisen uskon ja niin ottanut meidät lammaslaumansa jäseniksi. Hän on antanut meille lampaan korvat, joilla kuulemme, mikä opetus on häneltä ja mikä ei. Kun pitäydymme siihen, mitä hän on antanut apostoleilleen julistettaviksi, varjellumme uskossa. Jumalan Poika on Hyvä Paimenemme. Hän antoi henkensä lammastensa edestä. Hän johdattaa meidät kaikkivaltiaalla kädellään tämän elämän pimeiden laaksojen läpi iankaikkisille laitumille.