Joh. 7:14–18 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?» Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

Jotkut uskomukset elävät ilman, että niiden olemassaoloa tiedostetaan. Meidän länsimaalaisten ihmisten ajattelua värittää monta myyttiä, yksi keskeisimmistä on edistyksen myytti. Tämän myytin kaikuja kuulee, esimerkiksi silloin, kun sanotaan, ettemme elä enää keskiajalla, vaan 2000-luvulla. Taustaoletuksena tokaisussa on se, että ihmisen moraali ja ymmärrys kehittyisivät vuosisatojen varrella.

Edistyksen myytti heijastuu siihen, miten kristillistä uskoa arvioidaan. On hyvin tyypillistä ajatella, että uskon pitää kehittyä, jotta se voi puhutella tämän päivän ihmistä; meidän tulee jättää taaksemme entisaikojen ahdasmielisyyden kahleet, jotta Jeesuksen evankeliumi voisi levitä. Nämä oman aikamme kysymykset ja kehitysideat on hyvä pitää mielessä, kun käymme nyt tutkimaan päivän evankeliumia.

Jeesuksen opin alkuperä on taivaallinen

Jerusalemissa vietettiin lehtimajajuhlaa, ja Jeesuksella oli kansalle asiaa. Niinpä hän päätti nousta Jerusalemin temppeliin opettamaan. Se profeetta, jota kaikki profeetat olivat ennustaneet, oli saapunut sinne, minne hän kuului. Jeesus opetti temppelissä Jumalan sanaa niin syvällisesti ja Raamatun hyvin tuntien, että se herätti suurta ihmetystä.

Juutalaisilla oli tuolloin lukuisia koulukuntia Vanhan testamentin tulkintaperinteineen. Oli kuuluisten rabbien kuten Hillelin tai Gamalielin koulua. Tiedettiin kuitenkin, että Jeesus oli galilealainen maalainen, joka ei ollut saanut korkeaa koulutusta keneltäkään. Siksi kummeksuttiin sitä, kuinka hän tunsi Kirjoitukset niin hyvin. Juutalaiset sanoivatkin ihmetellen: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”

Jeesus vastasi ihmettelyyn: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” Tämä vastaus on tavattoman rohkea. Hän sanoo, että hän on saanut sanomansa suoraan Jumalalta. Hän ei julista mitään omaansa, vaan ainoastaan sen, minkä on saanut Isältä jo ennen maailman luomista. Hänen oppinsa on oikea, koska se on alkuperältään taivaallinen.

Kun pohdimme, pitäisikö meidän alkaa sorvata oppia uusiksi, meidän tulee muistaa se, mitä Jeesus tässä sanoo. Koska Jeesus on saanut oppinsa taivaasta, se on aina ajankohtainen. Se on varmasti totta kaikkina aikoina, koska Jumala on totuus. Oikean opin alkuperä velvoittaa meitä pitäytymään siihen sellaisena kuin se on. Oppi ei kehity eikä muutu. Jos edistymme siitä, mitä Jeesus on antanut meille uskottavaksi, olemme langenneet pois totuudesta emmekä enää palvele oikeaa Herraa.

Jeesuksen oppi vakuuttaa itsestään

Kuinka sitten tämän päivän ihmiset, joilla ei ole juuri mitään yhteistä ajanlaskun alussa eläneiden kanssa, voivat vakuuttua kristinuskosta? Kuinka tänä monien totuuksien aikana kukaan voi sitoutua siihen, että vain yksi uskonto olisi oikeassa oppeineen? Jeesus jatkaa tekstissämme: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” Vapahtaja sanoo aivan suoraan, että voimme tietää, onko hänen oppinsa Jumalasta vai ei. Koettelemisen kriteeriksi hän sanoo sen, että teemme taivaallisen Isämme tahdon.

Tämä tahto kiteytyy Raamatun sanoissa: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1 Tim. 2:4). Se tekee Jumalan tahdon, joka heittäytyy Jeesuksen varaan. Jumalan suurimpana haluna on se, että epätoivoisina siitä, mitä itse olemme, laitamme sydämemme turvan siihen, mitä Jeesus teki edestämme. Hän ei halua, että yksikään kuolisi synneissään, vaan että jokainen voisi tunnustaa Jeesuksen Vapahtajaksi. Tämä on sen taivaallisen sanoman ydin, jota Jumalan Poika tuli tuomaan, ja se, joka ottaa tämän sanoman uskolla vastaan, tietää opin olevan Jumalasta.

Joku voi väittää vastaan: ”Jeesus vaatii uskoa sen ehtona, että hänen sanomaansa pidetään totena. Tällaisilla kriteereillä mitä tahansa voi väittää todeksi!” Mutta nyt keskeinen ero on siinä, että kukaan muu ei voi antaa samaa, mitä Jeesus. Kukaan ei voi antaa samanlaista varmuutta kuin hän. Jokainen muu uskonnollinen opettaja jättää meidät rauhattomuuteen siitä, olemmeko totuudessa. Niin kauan kuin omatunto ei voi levätä siinä, mitä Jeesus on jo tehnyt edestämme, se on hirveässä tekojen vankeudessa etsimässä yhä uusia keinoja vakuuttuakseen siitä, että kaikki on hyvin.

Se vakuuttuneisuus, jonka saamme, perustuu siihen, että uskon vaelluksen myötä, meillä syventyy ymmärrys omasta pahuudestamme ja Jeesuksen armon suuruudesta. Jos kristillisen vaelluksen haluaa jotenkin lyhyesti tiivistää, se on juuri sitä, että me näemme itsemme yhä raadollisemmin, mutta Jeesuksen armon aina suurempana. Ja tämä uskossa kasvaminen vie kaiken uskottavuuden muilta vapahtajilta ja totuuksilta. Kaikki muuthan vaativat meiltä hyveellistä elämää autuuden ehtona. Mutta kun ymmärrämme, ettei meistä kerta kaikkiaan ole pelastamaan itseämme, tiedämme, että vain Jeesuksen julistama ehdottoman armon sanoma voi pelastaa. Vain se voi olla totta.

Jeesuksen oppi antaa kaiken kunnian Jumalalle

Evankeliumitekstin lopussa Jeesus antaa vielä toisen oikean julistajan ja oikean opetuksen tuntomerkin. Hän sanoo: ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” Oikea oppi antaa kunnian yksin Jumalalle. Oikea julistaja ei etsi mitään muuta kuin Lähettäjänsä kunniaa.

Pyyteettömän rakkauden Jumalaan tulee leimata kaikkea julistustyötä. Tässä Jeesus on kaikkein korkein esikuva, jonka jäljessä me muut kompuroimme. Hänen lisäkseen ei ole yhtään, jolla olisi täysin puhtaat motiivit työnsä takana. Ihmisellä on suuri halu loistaa. On tarve esitellä taitojaan. Tämä koskee niin saarnaajia kuin kaikkia muitakin. Tämä loistamisen halu nousee siitä, että perustamme sen, keitä me olemme, siihen, mitä muut sanovat meistä. Haluamme saada ylistystä, koska se korostaa arvoamme. Jos noudattaisimme ensimmäistä käskyä uskollisesti, meidän arvomme kuitenkin perustuisi siihen, mitä Jumala sanoo meistä Poikansa tähden eikä siihen, mitä olemme itsessämme.

Siksi meidän tulee muistaa, että juuri silloin, kun haemme Jeesukselta apua syyllisyyteemme, Jumala saa kaiken kiitoksen. Silloin, kun etsimme Jeesukselta apua vaelluksemme ongelmiin, Jumalan uskollisuus kirkastuu. Silloin, kun haemme Jeesukselta taivaallista viisautta, Jumala saa kaiken kunnian. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’.” (1 Kor. 1:30-31) Huomatkaa, että Jeesuksessa meillä on alusta loppuun kaikki, mitä tarvitsemme, jotta voimme olla Jumalan omia ja varjeltua iankaikkiseen elämään! Kun olemme täysin riippuvaisia Jumalasta, Lähettäjämme saa kaiken kunnian. Meidän ei tule kerskata mistään muusta kuin hänestä.

Kaikki muu oppi kuin se, mitä Jeesus julisti, etsii ihmiskunniaa. Tämä on totta niiden oppien kohdalla, joita julistetaan kristikunnan ulkopuolella, mutta myös niiden ei-raamatullisten oppien suhteen, joita julistetaan kristikunnan sisällä. Raamattu sanoo: ”pitäkää silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room. 16:17-18). Tuimia sanoja. Huomaamme, että apostoli sanoo aivan yleisesti, että missä tahansa kohdassa poikkeavat palvelevat julistuksessaan omaa vatsaansa, eli siis omia halujaan. Kristillisten julistajien kohdalla tämä on totta tietysti sikäli kuin he julistavat väärää oppia.

Nämä vakavat sanat muistuttavat meitä siitä, kuinka paha ihmisen liha on ja millaista hulluutta Kristuksen oppi on sille. Siksi ne kehottavat meitä turvaamaan sanaan ja lapsenmielellä ottamaan vastaan sen opin, joka siitä löytyy. Kun otamme uskoen vastaan Kristuksen julistuksen, voimme olla varmoja siitä, että opillamme on taivaallinen alkuperä, sillä on voima vakuuttaa itsensä totuudellisuudesta ja se antaa kaiken kunnian Jumalalle.

Usein kuulee asetettavan oppi ja elämä kristillisessä uskossa toistensa vastakohdiksi. Sen mukaan kristillinen usko olisi elämää, mutta ei oppia. Kumpaa se sitten on: oppia vai elämää? Todettakoon heti kohta, että Raamattu ei esitä tällaista kysymystä. Koko kysymyksenasettelu on kristilliselle uskolle vieras, sillä sekä oppi että elämä kuuluvat kris-tilliseen uskoon.

Jeesuksen antama lähetystehtävä on opetustehtävä: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. " (Matt. 28:19,20) Raamattu puhuu kaikkialla kristillisestä opista kunnioittavasti. Apostolit puolustavat sitä torjumalla harhaoppeja. He edellyttävät seurakuntien kaitsijoiksi asetettavilta miehiltä, että he "pysyvät kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet." (Tiit. 1 :9) Raamattu ei tarkoita opilla jotakin sanoilla saivartelemista, vaan oppi on itse Jumalan oma ilmoitus meille. Se on saarnaa, lakia ja evankeliumia, meidän omilletunnoillemme. Kristillinen usko ei ole mitä tahansa syyttämistä, ymmärtämistä, hyväksymistä tai anteeksiantamista, - ei, vaan kristillisellä uskolla on Jumalan sille antama sisältö, oppi.

Kristillinen opetus synnyttää elämää

Omassatunnossaan ahdistunut synnintuntoinen ihminen löytää lohdutuksen Kristuksen evankeliumista. Meillä on syntien anteeksisaaminen hänen verensä kautta. Häneen uskoen olemme päässeet osallisiksi iankaikkisesta elämästä. Kristuksen kuuliaisuus tulee meidän tottelemattomuutemme vastapainoksi. Ilolla kuulemme ja tutkimme kaikkea sitä, mitä hän on tehnyt ja sanassaan luvannut. Kristillisen uskon eri opinkohdat tulevat meille rakkaiksi. "Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. " (Matt. 4:4) Puolustamme sitä, mikä on meille rakasta. Emme halua hukata sitä, minkä kautta Jumala antaa meille uuden elämän ja varjelee meidät siinä. Opissa pysyminen on elämän ja kuoleman kysymys. Seurakunnan kaitsija muistaa apostolin kehotuksen: "Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat. " (1 Tim. 4: 16)

Uudestisyntyneet Jumalan lapset haluavat noudattaa Jumalan tahtoa. Myös sitä varten he tarvitsevat Raamatun opetusta, että tietäisivät, mitkä ovat hyviä ja oikeita tekoja Jumalan edessä.

past. Markku Särelä

Matt. 7:15–21Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

Harhaa ja hedelmää

Viimeisten viiden vuoden aikana oveani on koputettu moneen kertaan. Sisään on tullut jehovan todistajia ja mormoneja. Kummankin lahkot edustajat ovat todistelleet sitä, että ulkonainen kristikunta on vaipunut syvään luopumukseen ja että vain heidän liikkeellään on totuus. Olen kuullut, mitä erinäisimpiä syitä sille, miksi juuri mormonit tai jehovan todistajat ovat oikeassa, mutta yksi peruste on toistunut usein: hyvät hedelmät.

Lahkolaiset eivät väsy painottamasta sitä, miten suuri keskinäinen rakkaus heidän liikkeessään vallitsee. He eivät myöskään kyllästy kertomasta, kuinka nopeasti liike on levinnyt maailmanlaajuisesti. Sekä jehovan todistajien että mormonien liikkeiden synty sijoittuu 1800-luvulle. Kasvu on ollut vajaan parin sadan vuoden aikana huimaa, koska nykyään maailmanlaajuisesti mormoneja on noin 15 miljoonaa ja jehovan todistajia 8 miljoonaa. Liikkeiden kannattajat näkevät tällaisen kasvun kertovan siitä, että heidän oppinsa on oikea. Tässä on hedelmää, joka todistaa, että työssä on ollut Jumalan siunaus. Kasvu on merkki siitä, millaisen rakkauden Jumala on antanut heidän sydämissään kadonneita sieluja kohtaan.

Lahkolaisten puhe hedelmistä voi herättää epäilystä ja ihmetystä – varsinkin, jos meidän kirkkomme koko on murheena. Siksi perehdymme nyt ensin siihen, mitä oikeastaan ovat Jeesuksen mainitsemat hedelmät ennen kuin käymme läpi muuta tekstimme opetusta.

Profeettojen hedelmät

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Raamatussa hyviin tekoihin viitataan hedelmänä, esimerkiksi galatalaiskirjeessään apostoli Paavali mainitsee joukon Hengen hedelmiä, joita Pyhä Henki vaikuttaa kristityissä. Kaikki nämä ovat hyveitä, joista lähimmäisemme hyötyy. Johanneksen evankeliumissa Vapahtaja kuvaa itsensä viinipuuksi ja opetuslapsensa oksiksi, joiden tulee tuottaa hyvää hedelmää, eli hyviä tekoja. Jos oksa ei tuota hedelmää, se katkaistaan pois ja heitetään tuleen. Näin korostuu hyvien tekojen luovuttamaton merkitys uskovan elämässä.

Mutta nyt käsitellessämme Matteuksen evankeliumin seitsemättä lukua, haluaisin tuoda huomionne sanoihin: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät”. Kristus ei sano vain, että tunnemme profeetat hedelmistä, vaan, että tunnemme heidät heidän hedelmistään. Jeesus puhuu tässä hedelmistä, jotka ovat profeetoille ominaisia.

No, mitä ovat profeettojen hedelmät? Ne ovat tietysti heidän julistustaan. Olivathan oikeat profeetat niitä, joille Jumala oli uskonut ilmoitusta julistettavaksi ja kun he toimivat tässä Lähettäjänsä tahdon mukaan, he tuottivat hedelmää. Vain profeetta, joka julistaa sen, minkä on saanut Jumalalta julistettavaksi, tekee taivaallisen Isän tahdon. Niin profeettojen ennen kuin sananjulistajien nykyäänkin tulee ennen kaikkea kirkastaa Kristusta. Heidän tulee tuoda taivaallista sanomaa siitä, mitä Jumalan Poika on tehnyt meidän syntisten edestä. Heidän pitää julistaa koko Jumalan sanan totuutta mitään siihen lisäämättä ja mitään ottamatta pois.

Jumalan rakkaudesta kertoo se, että hän käskee tutkimaan profeettojen hedelmiä. Hän ei halua, että uskomme, mitä tahansa. Hän tahtoo, että tänäänkin me synnin ja monenlaisten elämänvaivojen rasittamat saamme kuulla: Jumalan Poika tuli ihmiseksi, kärsi ja kuoli edestäsi. Hän sovitti kaikki syntisi. Luota vain siihen, mitä Jeesus teki edestäsi, niin saat kaiken tekemäsi pahan anteeksi. Kaikki sinun syntisi pyyhitään pois, kun lepäät vain siinä, että Jeesus oli uskollinen edestäsi. Hän riittää sinulle. Hän on luvannut kantaa sinut iankaikkiseen elämään armonsa turvissa. Tämän Jumala haluaa sinun kuulevan ja painavan sydämeesi. Älä anna minkään riistää tätä lohdutusta sinulta! Jos joku niin yrittää tehdä, hän ei ole Isästä, vaan perkeleestä. Häntä Kristus ei tunne. Hän on väärä profeetta. Hänellä voi olla ihmeellinen ulkokuori, hyveellinen elämä ja suunnaton maine, mutta ne kaikki ovat vain raatelevan suden lampaan vaatteita, ellei suusta kuulu raamatullinen julistus.

Harhaa tulee kammota

Herramme korostaa väärien profeettojen vaarallisuutta, kun hän käskee meitä: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja”. Heidän opetukseensa sopii mainiosti myös se, mistä apostoli Paavali kirjoittaa toisaalla: ”kammokaa pahaa” (Room. 12:9). Meitä käsketään kavahtamaan ja kammoamaan. Kristus ei odota sitä, että suhtaudumme neutraalisti tai välinpitämättömästi harhaan, vaan hän haluaa, että suorastaan inhoamme sitä emmekä ole minkäänlaisessa hengellisessä kanssakäymisessä sitä opettavien kanssa. Meidän tulee todella vihata sitä, mitä Jumala vihaa. Meidän tulee vihata väärää oppia palavasti minkäänlaisia kompromisseja tekemättä.

Niin pyhä Raamattu siis torjuu meiltä täysin sellaisen asenteen, että pahoittelisimme sitä, mitä Jumala sanassaan opettaa. Kiusaus tällaiseen on silloin, kun on jokin emotionaalisesti ladattu aihe ja joudumme olemaan tiukkoja: jos esimerkiksi avoliittoon aikova selittää meille, että hän haluaa vain rakastaa toista ihmistä ja elää tämän rinnalla eikä voi syystä tai toisesta mennä juuri nyt naimisiin, emme saa reagoida sanomalla hänelle, että mielellämme sallisimme hänelle tuon synnin, mutta Jumala on ankea emmekä hänen tähtensä voi sitä tehdä. Ei, vaan meidän tulee ymmärtää syvemmin se, että Jumalan käskyjen takana on aina rakkaus ja ihmiselämän paras. Siksi kaikki hänen tahtonsa vastainen on elämää tuhoavaa ja kammottavaa.

Jeesuksen sanat haastavat meitä pohtimaan sitä, rakastammeko oikeaa oppia, sillä oikea kavahtaminen ja kammoaminen nousee vain siitä, että totuus on meille rakas. Kuulin kerran erään tuttavani sanovan, että jos hän asuisi Etelä-Saksassa, hän liittyisi varmaankin roomalaiskatoliseen kirkkoon. On hyvä kysyä: voisitko sanoa samaa? Mikä estäisi sinua? Oletko tapatunnustuksellinen luterilainen? Oletko ehdoton uskosi suhteen? Vai luotatko siihen, että pastori tuntee opinkohdat oikein eikä sinun tarvitse olla niistä niin tietoinen? Ovatko Jumalan sanan totuudet sinun sydämesi ilo? Kammoatko sitä, mikä on harhaa ja rakastatko sitä, mikä on totta?

En kerro tuttavastani sen takia, että voisimme olla ylemmyydentuntoisia. Minua suretti suuresti, kun kuulin nuo sanat. Jos hän todella tuntee roomalaiskatolisen opin, silloinhan ne kertovat siitä, ettei hänelle ole kirkastunut ollenkaan se, miksi uskonpuhdistus oli välttämätön. Ne viittaavat siihen suuntaan, että hän ei ole ollut sellaisissa omantunnon kauhuissa, että hänelle olisi valjennut se, että jos Jeesus ei riitä, olemme hukassa. Toisaalta on mormoneja ja jehovan todistajia, jotka ovat kääntyneet kristityiksi ja menettäneet maineensa ja perheensä. On kristityiksi kääntyneitä muslimeja, jotka menettävät henkensä Vapahtajamme nimen vuoksi. Onko sinulla tällaista ehdottomuutta Jeesuksen tähden, vai oletko enemmän kuin tuo tuttuni?

Teot kertovat, onko totuus harhaa rakkaampaa

Kysymyksiin vastaus löytyy teoista. Onhan vaivatonta vakuuttaa, että Jeesus menee yli kaiken muun, mutta suuri kysymys on, meneekö oikeasti. Näkisin, että suuri koetinkivi totuuden rakastamiselle ovat sosiaaliset suhteemme. Kun vaarana on se, että saisimme ystävä- tai tuttavapiirissämme oudon tai ankean ihmisen leiman siitä, jos pitäytyisimme näkyvästi totuuteen, pistämme lampun mieluummin vakan alle.

Konkretisoidaan tätä: jos näet ystäviäsi ja joku käyttää Jumalan nimeä väärin hokien herranjumalaa tai jotain muuta vastaavaa, reagoitko tähän mitenkään. En sano, että tarvitsisi jyrkästi ärähtää, vaan ihan vain sanoa, että tuo tuntuu sinusta pahalta, koska Jumalan nimi on sinulle rakas. Tai jos jotain läheistäsi haukutaan hänen selkänsä takanaan ilkeämielisesti, nousetko puolustamaan totuutta etkä anna asian olla? Onko totuus ja kahdeksas käsky sinulle niin tärkeä, että haluat olla ”vähän ikävä tyyppi”, kunhan saat puolustettua sitä, minkä tiedät oikeaksi? Tai oletko kertomatta Jeesuksesta kenellekään, koska pelkäät liikaa? Onko sinulle mukavuudenhaluisuutesi ja pelossa rypemisesi tärkeämpää kuin se, että kadoksissa olevat voisivat tulla tuntemaan evankeliumin Jeesuksesta kauttasi?

Ainakin omassa suussani on huokaus: Herra armahda. Ei ole mitään, mistä ylpeillä. Ainoana kerskauksen on vain Jeesus, jolta löydämme sen uskollisuuden, mitä itsellämme ei ole. Meidän kerskauksenamme voi olla vain tuo risti, jolla syntimme sovitettiin. Kerskauksenamme on Totuus, joka toi pelastavan sanoman meille suurille syntisille, jotta me saisimme elää.

Pietari kirjoittaa: ”olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla” (1 Piet. 3:15). Tutut sanat, jotka korostavat sitä, miten jokaisen meistä tulee vastata kyselijöillä. Ehkä nämä sanat voivat ahdistaa heikkoutemme edessä, mutta toisaalta ne ovat hyvin lohduttavia. Ensinäkin ne puhuvat varmasta toivosta, joka meillä on. Hän on Jeesus. Toiseksi, huomaamme, miten kaikkien tuntemasta kieltäjästä, voi tulla Jeesuksesta todistamiseen kehottaja. Jeesus voi tehdä sinustakin rohkean, niin ettet häpeä uskoasi, vaan rohkaiset muitakin kertomaan Jeesuksesta toisille. Tämä käy vain sitä kautta, että evankeliumi antaa rauhan mielellesi ja Jeesus tulee asumaan sinuun ja avaa siten huulesi puhumaan Jumalasi suurista teoista.

Lopuksi

Totuus ja harha. Totuus tekee vapaaksi, mutta harha vie orjuuteen. Harha asettaa eteemme helpon tien ja vakuuttaa, että on perusteltua kulkea sitä pitkin kohti iankaikkista elämää. Se asettaa eteemme järkevän tien, jolta ei puutu hyviä hetkiä ja ihmiskunniaa. Kuitenkin on mahdotonta, että harha tuottaisi koskaan Jumalan mielenmukaista hedelmää ja veisi perille taivasten valtakuntaan. Sanoohan Vapahtaja: ”Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?” Totuus taas kutsuu kuolemaan. Hän kutsuu kunkin ottamaan ristinsä ja seuraamaan itseään. Hän kutsuu tielle, joka on kaita ja ankara, mutta sen lopussa ei kuulu tuomio: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Matt. 7:23), vaan ihana kutsu: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt. 25:34).

Jeesus kutsuu sinua tänään seuraamaan itseään. Hän kutsuu sinua uskomaan totuuteen. Hän kutsuu sinua rakastamaan itseään ja sanaansa. Lähde jälleen seuraamaan häntä. Lähde iloiten, sillä mitä ikinä kohtaatkaan, hän kulkee rinnallasi. Lähde rauhassa, sillä kaikki syntisi, heikkoutesi ja puutteesi hän peittää omalla vanhurskaudellaan. Lähde seuraamaan, sillä hän vakuuttaa: pysy sanani totuudessa, niin se tekee sinut vapaaksi. Se tekee sinut vapaaksi synneistäsi, se tekee sinut vapaaksi ahdistuksistasi, se tekee sinut vapaaksi perkeleestä, kuolemasta ja helvetistä. Se tekee sinut todella vapaaksi. Kun sinulla on Jeesus ja hänen sanansa, elät totuudessa ja kuulet kerran Vapahtajasi kutsuvan sinut taivaan iloon.