Apostoli Paavali opettaa Israelista perusteellisesti Roomalaiskirjeessä luvuissa 9-11. Jos haluamme päästä selville, mikä Israelin asema on Uuden Testamentin aikana, meidän on erityisesti tutkittava näitä lukuja. Vanha Testamentti sisältää paljon ennustuksia ja opetuksia Israelista. Mutta useat ennustukset ovat toteutuneet jo Vanhan Testamentin aikana. Lisäksi useat ennustukset sisältävät värikästä kuvakieltä: On ajallisesta elämästä otettuja kuvia, jotka on tulkittava hengellisesti. Tätä eivät kaikki ole ymmärtäneet. Jopa monet Jeesuksen ajan juutalaiset Herodesta myöten käsittivät Messiaan valtakunnan maalliseksi. Sen tähden saamme olla erityisen kiitollisia, että Pyhä Henki on puhunut suoranaisesti apostoli Paavalin suulla ja selittänyt meille Israelin arvoituksen.

Samoin kuin Jeesuksen aikana monet käsittivät Messiaan valtakunnan maalliseksi, niin nyt monet tulkitsevat hengellistä Israelia koskevia asioita maallista Israelia koskeviksi. Niinpä ei ole harvinaista, että aivan vakavissaan opetetaan lihallisen Israelin kääntymystä kansakuntana Jumalan puoleen. Kun syvennymme Roomalaiskirjeeseen, näemme, ettei "koko Israelin" pelastuminen suinkaan tarkoita sitä.

Israelin suuri lahja ja paatumus

Apostoli Paavalilla oli "suuri murhe ja ainainen kipu sydämessä" israelilaisten tähden. He olivat hänen veljiään, sukulaisia lihan puolesta. He olivat saaneet osakseen Jumalan suuren siunauksen: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, heistä on Kristus lihan puolesta, hän joka on yli kaiken, Jumala ylistetty iankaikkisesti." Apostolin tuska on ymmärrettävää tässä valossa. Israelilaiset olivat se kansa, jonka Jumala oli armossaan valinnut liittokansakseen. Sen keskuudessa Jumala oli armossaan läsnä. Se sai Jumalan lain, Kristuksesta todistavan jumalanpalveluksen, profeetat ja lopulta itse Jumalan Pojan. Ja kuitenkaan se ei uskonut. Suuri osa paadutti sydämensä. Suuri osa jäi epäuskonsa tähden kirouksen alle. Apostoli Paavali toivoi, että hänet olisi kirottu heidän sijastaan. Mutta se ei ollut mahdollista. Jo Jeesus joutui todistamaan heille, etteivät he ole Aabrahamin lapsia. Me voimme ymmärtää Israelin aseman paremmin, jos vertaamme sitä omiin seurakuntiimme. Niissä on opetettu paljon Jumalan sanaa, kirkkaasti ja puhtaasti. Kenenkään ei olisi tarvinnut jäädä epätietoiseksi siitä, miksi Karitsa on kuollut ristillä. Tarjolla on ollut opetusta lapsille pienestä pitäen, rippikoulussa on erityisellä huolella opetettu uskon asiat ja seurakunnat tarjoavat opetusta jatkuvasti. Mutta moni on mennyt maailmaan, moni on tullut haluttomaksi kuulemaan Jumalan sanaa. Nämä eivät ymmärrä olla ollenkaan kiitollisia siitä suuresta armosta mikä heille on tullut varsinkin kun vertaamme niihin, jotka ahdistuneina rämpivät epäselvän opetuksen ryteikössä. Kun sitten joku tulee tuntemaan seurakuntamme ja totuuden ja liittyy mukaan, hän ei voi olla ihmettelemättä sitä paatumusta, mitä monella seurakunnissamme syntyneellä ja kasvaneella on. Nämä paatuneet ovat verrattavissa niihin juutalaisiin, jotka olivat saaneet kaiken tämän valtavan kirkkauden ja armon osaksensa, aivan lähellensä, ja Jumalan Pojan keskellensä, mutta eivät kuitenkaan ottaneet häntä vastaan. He olivat lihan puolesta Paavalin sukulaisia. Paavali korostaa sanaa "lihan puolesta". Samoin jos ajattelemme niitä keskuudessamme kasvaneita, jotka eivät ole omaksuneet uskon asiaa, me voimme sanoa, että he ovat syntymänsä perusteella "meikäläisiä", he ovat historiallisesti meikäläisiä, mutta ei uskon mukaan. Heidän ovat isät, kuten juutalaisillakin oli isät.

Onko Jumalan sana mennyt harhaan

Kun kerran kaikki eivät usko, niin onko Jumalan sana sitten mennyt harhaan? Näin
ajattelevat ne jotka uskovat, että koko Israel kääntyy. He nimittäin väittävät, että jos koko Israel ei käänny, niin silloin Jumalan sana ei pidä paikkaansa. Mutta apostoli Paavali selittää asian toisin. "Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia." Apostoli tekee selvän eron lihallisen Israelin ja hengellisen Israelin välillä. Kaikki israelilaiset eivät ole paatuneet. Jumalalla on kaikkina aikoina ollut uskova "jäännös" (9:27). Lihallinen Israel perusti tekoihin (9:30-32) eikä voinut pelastua. He eivät olleet todellisia Aabrahamin lapsia (Joh. 8:39, 40). "Ne jotka uskoon perustautuvat , ovat Aabrahamin lapsia" (Gal. 3:7).

Koko pitkän Israelin historian aikana on aina ollut niin, että vain osa on uskonut. Erämaavaelluksen aikana suuri osa Egyptistä lähteneistä jäi taipaleelle. Vain Joosua ja Kaaleb pääsivät Kaananin maahan (1. Kor. 10. luku). Profeettojen aikana Jumala sai tavan takaa nuhdella kansaa ja rangaista sitä. Oli epäjumalanpalvelusta, karkeata syntielämää ja sydänten paatumista Jumalan sanan varoituksilta. Profeetat tunnustivat, että vain jäännös oli jäänyt jäljelle. Vanhan Testamentin aikanakin vain jäännös pelastui, ja niin tapahtuu Uuden Testamentin aikana. Mutta Jumalan sana ei mene harhaan. Epäuskoiset eivät ole todellinen Israel. He ovat lihanpuolesta, mutta eivät hengen puolesta.

Kymmenennessä luvussa apostoli Paavali vie tämän asian huippuun. Koko luku puhuu uskosta ja uskon syntymisestä. Paavali torjuu juutalaisen luulon, että vanhurskaus voitaisiin saavuttaa lain kautta. "Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo" (10:4). "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi" (j. 10). "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään" (j. 11). "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu" (j. 13). "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta" (j. 17). Näin apostoli Paavali osoittaa, että todellinen Israel syntyy siten, että on Jumalan sana, jota julistetaan ja joka sitten uskotaan. Ja tässä asiassa "ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat" (j. 12). Ei siis kansalaisuus ja syntyperä sinänsä merkitse mitään. Sillä on kyllä ollut merkitystä sikäli, että Jumalan sana tuli, tulivat lupaukset ja liitot, tuli jumalanpalvelus, tuli Kristus. Mutta se kaikki menettää pelastavan, todellisen ja lopullisen merkityksensä, jos ei ole uskoa. Ilman uskoa ei saada hengellisen Israelin kansalaisuutta. Ja niin tässä 10. luvussa Paavali tuleekin siihen, että suuri osa lihallisesta Israelista paatuu: "Herra kuka uskoo meidän saarnamme koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden" (j. 16, 21).

Pelastuuko juutalaisista enää ketään?

Ajatelkaamme tuota tilannetta sellaisena kun Paavali sen koki. Ajatelkaamme, mitenkä apostolien aikana Jumalan sana julistettiin selvästi ja kirkkaasti juutalaisille, mitenkä he olivat nähneet Jeesuksen ihmeet, joita he eivät voineet kieltää. He olivat nähneet, kun rammat kävelivät ja sokeat saivat näkönsä. He olivat läsnä kun Jumalan poika riippui ristillä ja sovitti heidän syntinsä. He kuulivat kun pakanallisten sotilaiden täytyi tunnustaa: "Totisesti tämä on Jumalan poika". Ja kuitenkin, kaikesta huolimatta he paaduttivat sydämensä eivätkä uskoneet. Eikö silloin tule mieleen ajatus: mitä sellaisesta kansasta, kyllä he ovat nyt kokonaan ja lopullisesti hyljänneet Jumalan ja Jumala on hyljännyt heidät. Samoin me saatamme niistä meikäläisistä, jotka kuuluvat seurakuntiimme tai ovat kuuluneet, mutta jotka paaduttavat sydämensä.


Tähän kysymykseen Paavali vastaa 11. luvussa. " Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa" (j. 1). Paavali oli hyvä esimerkki. Hän oli vastustanut Kristusta. Mutta hän kuului Jumalan valittuihin, siihen "kansaan, jonka Jumala on edeltä tuntenut" (j. 2). Paavalista tuli oikea hengellisen Israelin jälkeläinen, kun hän kääntyi ja uskoi Jeesukseen. Samoin eivät kaikki ne, jotka elivät epäuskossa Paavalin kirjoittaessa kirjettään Roomalaisille, jääneet epäuskoonsa. Profeetta Eliaan aikana oli jäännös, joka pelastui. "Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan" (Room.11:5). Ne valitut, jotka eivät uskoneet olivat tosin "evankeliumin kannalta vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden" (Room.11:28). Tässä jäännöksessä Jumala sitten toteutti armovalintansa siten, että nämä kääntyivät ja uskoivat. Epäuskossa ollessaan he olivat öljypuun kuivia pois hakattuja oksia. Mutta kun he kääntyivät, heidät oksastettiin uudestaan. "Epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää" (Room.11:20). "Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen" (Room.11:23). Apostoli ei sano, että kaikki oksastettaisiin. Hän puhuu vain jäännöksestä. Totuudeksi jää Jeesuksen sana: "Se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät" (Matt.7:13). Tämän Jeesus sanoi juutalaisille, jotka luulivat pääsevänsä taivaaseen teoillaan. Vaikka siis paatumuksessa elävien juutalaisten synti on erittäin raskas. Jumala voi antaa heille vielä etsikon ajan ja totuuden hetken ja kääntää heidät. On olemassa jäännös armonvalinnan mukaan. Jos juutalaisille oli ihme, että pakanat oksastettiin jaloon öljypuuhun, niin samanlainen ihme oli pakanoille se, että Jumala oksasti vielä juutalaiset takaisin. Sen tähden apostoli sanoo: "Sillä minä en tahdo, veljet, ettette olisi oman viisautenne varassa, pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut" (Room.11:25). Paatumus ei siis ollut koko Israelia koskeva, vaan vain osaa, joskin hyvin suurta osaa. Tämä paatumus vallitsee siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle, siis maailman loppuun asti. Professori Aapeli Saarisalo lisää käännökseensä "osaksi" sanan jälkeen sanan "aikaa", mutta sitä ei ole alkutekstissä ja se on vastoin koko yhteyttä. Apostoli on koko näissä luvuissa 9-11 puhunut siitä, että osa uskoo ja osa ei usko.

"Kaikki Israel on pelastuva"

Kun apostoli sanoo, että "niin kaikki Israel on pelastuva" (Room.11:26), viittaa hän edellä puhumaansa. "Niin" on sama kuin "sillä tavalla". Alkukielen sana ei tarkoita "sen jälkeen". Sen jälkeen kun pakanain täysi luku on tullut sisälle, ei kukaan pelastu. "Kaikki Israel" pelastuu edellä kerrotulla tavalla: Jumala oksastaa jälleen katkenneet Israelin oksat uskon kautta jaloon öljypuuhun, hengelliseen Israeliin eli Jerusalemiin eli Siioniin. Se on sitten se todellinen Israel. Jos "kaikki Israel" tarkoittaisi lihallista Israelia, niin silloin kaikkien juutalaisien täytyisi pelastua, ei vain jonakin lopunaikana, vaan kaikkina aikoina. Mutta siitähän tässä ei ole kysymys.

Ne, jotka opettavat koko lihallisen Israelin kääntymystä, ovat yleensä myös tuhatvuotisopin kannalla. He luulevat, että Israelin kääntymyksen jälkeen juutalaiset tekevät lähetystyötä menestyksellisesti pakanain keskuudessa ja silloin vallitsisi erityinen rauhan aikakausi. Tähän he etsivät tukea jostakin Vanhan Testamentin ennustuksista. Erehdys on siinä, että nuo ennustukset eivät puhu maallisesta, vaan hengellisestä rauhasta ja siitä, kun evankeliumi lähti apostolien toimesta kaikkeen maailmaan. Apostolithan olivat juutalaisia. Kysymys ei ole jostain vielä tulevasta ajasta, vaan Uuden Testamentin ajasta, jota apostolit sanoivat "viimeiseksi ajaksi" (esim. 1. Joh. 2:18). Juutalaiset eivät voisi luullun kansallisen kääntymyksensä jälkeen tehdä lähetystyötä menestyksellisesti, koska juutalaisten paatumus kestää siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle? Lähetystyö olisi sen jälkeen turhaa ja toivotonta. Tässä näkyy, mihin ristiriitoihin joudutaan, kun ei pysytä selvässä Jumalan sanassa.

Israelin maallinen valtakunta

Monet eivät pysy siinä yksinkertaisessa uskossa, että jäännös juutalaisista kääntyy ja pelastuu ja että osa paatuu ja joutuu kadotukseen. Sen lisäksi, että he hylkäävät tämän selvän Raamatun opin, he panevat erityistä merkitystä Israelin maalliselle valtiolle. On tosin totta, että Israelin kansa on merkkinä täällä maailmassa, Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Matt.24:34; Kirkkoraamattu puhuu tässä harhaanjohtavasti ´sukupolvesta´, kysymyksessä on juutalaiset, siis sukukunta, eikä vain yksi sukupolvi.) Sitten Jeesus lisäsi "taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa" (Matt.24:35). Juutalaiset, vaikka he eivät suureksi osaksi uskokaan Jeesukseen, joutuvat olemassaolollaan todistamaan Jeesuksen sanan pitävän paikkansa. Niinpä kaikki ne, jotka ovat yrittäneet hävittää juutalaisia, ovat epäonnistuneet. Juutalaisia ei voi hävittää maailmasta, koska heidän täytyy olla merkkinä Jeesuksen sanan paikkansapitävyydestä. Siitä syystä he eivät ole myöskään sekaantuneet muihin kansoihin, vaan ovat vieraissa maissa vuosituhanten kuluessa säilyttäneet kansallisuutensa. Mutta juutalaiset eivät pelastuneet sen tähden, että he yhä olisivat Jumalan pyhä kansa.

Uudessa Testamentissa ei ole selvää kohtaa Israelin maallisesta valtakunnasta. Eräs kohta saattaa siihen viitata. Opetuslapset kysyivät; "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan? (Ap.t.1:6)" Jeesus vastasi: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka" (Ap.t.1:7-8). Jumala hallitsee paitsi armonvaltakunnassaan myös voimanvaltakunnassaan käyttäen siinä täällä maailmassa hyväkseen valtakuntia ja esivaltaa. Jeesuksen vastaus saattaa viitata siihen, että hän rakentaa voiman valtakunnan alueella Israelille valtakunnan. Sen ajat ja hetket Isä olisi asettanut oman valtansa voimalla. Sitä ei voisi ennustaa Raamatun nojalla, koska kristittyjen asia ei ollut lainkaan sitä tietää. Se olisi muutenkin asia, joka ei ollenkaan olisi hengellinen eli seurakunnan asia. Jeesus kehottaa opetuslapsia tekemään oman työnsä: saarnaamaan evankeliumia Kristuksesta kaikkialla maailmassa. Mitä Jumala sitten tekee oman voiman valtakuntansa alueella, siitä kristittyjen ei tarvitse murehtia eikä se asia heille kuulu. Jos siis Jeesuksen sana sisältää viitteen Israelin maallisesta valtakunnasta, mikä on hyvin mahdollista, koska Jeesus on kaikkitietävä ja pitää kaiken voimassa, niin se sama sana tekee Israelin valtakunnasta puhtaasti maallisen asian. Tämä merkitsee myös sitä, että jos Israel ajetaan maasta pois tai jos se häviää sodan, Raamattu ei ole rauennut tyhjiin. Uskomme ei kaadu, vaikka Israelin sotajoukot kaadettaisiinkin. Sen kyllä tiedämme Raamatusta, että Israelin kansa tulee olemaan vainottu, koska se on itsensä kironnut. Mutta silti sitä ei voida hävittää sukupuuttoon.

Lopuksi

Lopuksi vielä korostaisin sitä, että menettelemme väärin, jos otamme jotakin Vanhan Testamentin kuvaannollisia kohtia ja lähdemme niistä liikkeelle. Sen sijaan menettelemme oikein, kun lähdemme siitä, mitä Kristuksen apostolit opettavat. Paavali selvittää Israel-kysymyksen näissä luvuissa (Room. 9-11). Siitä on etsittävä Israelia koskeva selvä Raamatun oppi. Sen opetuksen valossa meidän on sitten tutkittava muita raamatunkohtia, jotka puhuvat Israelista.

Israelia koskeva Raamatun opetus on vakava varoitus kaikille seurakunnille ja kristityille, joille Jumalan sana on tullut. Vain Kristus pelastaa eivät arvokkaimmat perinteet. Sen tähden meidän tulee valvoa ja säilyttää usko Kristukseen, syntiemme sovittajaan. Seurakuntien velvollisuus on nuhdella penseyttä ja käsitellä Jumalan sanan mukaan kaikkea paatumusta. Mutta samalla Israel on myös lohduttavana esimerkkinä. Siinä voi olla kymmeniä epäuskon sukupolvia, kun sitten joku löytää Kristuksen. Kun Jumala on estänyt maailmaa hävittämästä juutalaisia, hän on siten toteuttanut omia suunnitelmiaan ja selin palvellut hänen parasta. Samoin nykyään. Me voimme huoata raskautettuina niiden vuoksi, jotka hylkäävät evankeliumin. Mutta joskus, ehkä sukupolvien päästä, voi näiden jälkeläisistä nousta miehiä ja naisia, jotka kulkevat isien pyhiä uskon polkuja.



Markku Särelä

(Luterilainen 3/72)

Matt. 22:1–14: Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

Tekstissämme puhutaan Jumalan Pojan hääjuhlista. Siinä puhutaan myös tietystä murrosvaiheesta, kun Vanha liitto vaihtui uuteen. Kysymys liittyy myös siihen, ketkä kuuluvat Jumalan valittuun kansaan. Kun puhumme Jumalan valitusta kansasta, seurakunnasta, Kirkosta, sanan varsinaisessa merkityksessä, ja siitä, ketkä siihen kuuluvat, niin silloin vastaus Vanhan ja Uuden liiton aikana on sama. Mutta kun puhumme Jumalan kirkosta sanan epävarsinaisessa merkityksessä, silloin vastaus on eri. Tutkimme tänään tekstimme pohjalta, ketkä kuuluvat Jumalan seurakuntaan sanan varsinaisessa merkityksessä, ja myös Uuden ja Vanhan liiton välistä eroa, mitä tulee Jumalan seurakuntaan sanan epävarsinaisessa merkityksessä.

1. Jumalan seurakunta oli ulkoisesti eri Vanhassa ja Uudessa liitossa

On tietenkin aluksi hyvä todeta, mitä tarkoitamme, kun puhumme kirkosta varsinaisessa ja epävarsinaisessa merkityksessä. C.F.W. Walther kirjoittaa kirjassaan Kirkko ja virka, että ”Kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä on pyhien yhteisö, so. kaikki ne, jotka Pyhä Henki on evankeliumilla kutsunut kadotetusta, kirotusta ihmissuvusta, ne jotka todella uskovat Kristukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat pyhitetyt ja yhdistetyt Kristukseen.”

Samoin hän kirjoittaa, että ”Epävarsinaisessa merkityksessä kutsutaan Raamatun mukaan myös kaikkien kutsuttujen näkyvää, sekä hyvistä että pahoista koostuva, yhteisöä kirkoksi, so. kaikkien niiden yhteisöä, jotka tunnustautuvat ja pitäytyvät saarnattuun Jumalan Sanaan ja käyttävät pyhiä sakramentteja.”

Toisin sanoen, sanan varsinaisessa merkityksessä kirkolla tarkoitetaan niitä, jotka uskovat Jeesukseen, ja epävarsinaisessa merkityksessä kirkolla tarkoitetaan sitä näkyvää joukkoa, joka ulkoisesti tunnustautuu Jumalan sanaan ja käyttää sakramentteja. Kun nyt puhumme aluksi kirkosta sanan epävarsinaisessa merkityksessä, niin voimme Raamatusta havaita, että Vanhassa ja Uudessa liitossa se joukko, joka ulkoisesti on tunnustautunut Jumalan sanaan ja armonvälineisiin, on ollut eri. Vanhassa liitossa Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa. Jumala uskoi sanansa Israelin kansalle, niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.” (Room. 3:1–2) Jumala teki heidän kanssaan liiton Siinain vuorella. Edelleen Paavali kirjoittaa: ”heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta.”  (Room. 9:4–5) Vanhassa liitossa Jumalan sana oli Israelin kansan keskellä, heille annettiin ohjeet juhla-ajoista, jumalanpalveluksesta ja uhreista. Heidän keskellään oli Vanhan liiton sakramentit. Näin siis Vanhassa liitossa Israelin kansa oli Jumalan kansa, Jumalan Kirkko, sanan epävarsinaisessa merkityksessä.

Niin myös Jeesus, kun hän lähetti maanpäällisen toimintansa aikana opetuslapset julistamaan ilosanomaa, sanoi: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.” (Matt. 10:5–7)

Päivän tekstissämme puhutaan kutsuvieraista, joille kutsut ensin lähetettiin. Juutalaiset olivat näitä päivän tekstimme kutsuvieraita, jotka oli kutsuttu häihin. Heille oli julistettu Jumalan sana. Kerta toisensa jälkeen he olivat kuitenkin kääntäneet selkänsä Jumalalle ja hänen sanalleen. He tappoivat ne profeetat, jotka Jumala lähetti heidän luokseen. Nyt itse Kuninkaan Poika oli tullut ihmiseksi. Juutalaisia kutsuttiin Jumalan Pojan hääaterialle, mutta Israel hylkäsi Messiaansa. Jeesus ”tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:11), niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa. Vielä sen jälkeenkin, kun Jeesus oli astunut ylös taivaaseen, Israel hylkäsi ja vainosi niitä, jotka kutsuivat Israelia kääntymykseen ja uskomaan Jeesukseen. Tästä kertookin tekstimme, kun se sanoo, että kutsuvieraat ”ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.”

Jeesus sanoo hieman myöhemmin Matteuksen evankeliumissa: ”Sen tähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.” (Matt. 23:34–38)

Israelin kansa hylkäsi liiton, jonka Jumala oli tehnyt sen kanssa. Kun Messias tuli, he hylkäsivät myös hänet. Jumala yritti uudestaan ja uudestaan kutsua Israelin kansaa parannukseen, mutta uudestaan ja uudestaan se tappoi Jumalan lähettämät profeetat. Niinpä vuonna 70 jKr. roomalaiset sotilaat tuhosivat Jerusalemin kaupungin ja temppelin ja juutalaiset hajotettiin kaikkialle maailmaan. Juuri tähän viittaa tekstimme sanat: ”Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.” Vanha liitto oli rauennut. Tämä sama asia käy ilmi välittömästi ennen vertausta jota käsittelemme. Siinä Jeesus kertoo ylipapeille ja fariseuksille toisen vertauksen, josta käy ilmi kuinka heidän käy sen tähden, että he hylkäävät Jeesuksen. ”Sen tähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21:43)

Niin Israelin kansa ei enää Uudessa liitossa ole se ulkoinen näkyvä joukko, joka on Jumalan kirkko sanan epävarsinaisessa merkityksessä. Jeesus lähetti ylösnousemuksensa jälkeen apostolit tekemään opetuslapsiksi kaikki kansat, kastamalla ja opettamalla. Tästä kertoo päivän tekstimme, kun kuningas lähetti palvelijansa kutsumaan häihin keitä vain tapasivat. Apostolit lähtivät julistamaan evankeliumia Kristuksesta kaikille, keitä vain tapasivat. Ja tähän joukkoon kuuluvat tietysti myös juutalaiset. Eivät juutalaiset joutuneet pelastuksen ulkopuolelle, myös juutalaiset pelastuvat uskon kautta Kristukseen, ja Paavali puhuukin roomalaiskirjeessä, kuinka Israelin kansaa on kohdannut osaksi paatumus. Tämä tarkoittaa sitä, että aina on myös niitä juutalaisia, jotka evankeliumin sanan kautta tulevat uskoon ja turvaavat Jeesukseen omana Messiaanaan ja Jumalanaan.

Tänäkin päivänä evankeliumi leviää ja kutsuu yhä uusia ihmisiä kaikista kansoista tulemaan Jumalan Pojan hääaterialle. Niin nyt kaikki ne Uuden liiton seurakunnat, joiden keskuudessa julistetaan Jumalan sanaa, joissa kaikuu evankeliumi Jeesuksesta, ja jonka keskuudessa on käytössä Uuden liiton sakramentit, kaste ja ehtoollinen, nämä ovat Jumalan kirkko sanan epävarsinaisessa merkityksessä. Jos haluat tietää, mistä voit löytää Jumalan kansan maan päällä, niin Jumalan sana ja sakramentit ovat kirkon pettämättömät tuntomerkit. Missä armonvälineet ovat, siellä on varmasti myös Jumalan kansaan kuuluvia.

Tänä päivänä kristillinen kirkko on myös samankaltaisessa tilanteessa kuin Israelin kansa Vanhan liiton aikaan. Moni israelilainen lankesi epäjumalanpalvelukseen, vaikka heidän keskellään oli Jumalan sana ja sakramentit. Tänä päivänä puolestaan moni, joka on kasvanut kristillisen kirkon keskellä jättää kirkon yhteyden ja luopuu uskosta. Moni on saanut lapsesta asti kasvaa Jumalan sanan ja sakramenttien keskellä. Mutta aivan niin kuin tekstissämme sanotaan, että ”he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen”, niin on moni lähtenyt pois pitäen jotain muuta tärkeämpänä kuin Jumalan sanaa ja sakramentteja. Olkoot tämä ja myös Israelin kansa meille varoittavina esimerkkeinä, että emme halveksisi Jumalan kutsua tulla Jumalan Pojan hääaterialle. Että emme halveksisi armonvälineitä, joiden kautta meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, pelastus ja iankaikkinen elämä. Olkoon tämä myös meille kutsuna rukoilla niiden puolesta, jotka ovat jättäneet armonvälineiden yhteyden.

2. Jumalan kansaan on varsinaisesti kuulunut aina vain uskovat

Sitten pääsemme toiseen kohtaamme. Nimittäin siihen, ketkä kuuluvat Jumalan kansaan, Jumalan Kirkkoon, sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka Vanhassa liitossa Jumalan kansa oli Israel, niin eivät silti kaikki israelilaiset kuuluneet Jumalan Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Paavali kirjoittaa: ”Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset"; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.” (Room. 9:6–8)

Se, että joku oli ulkonaisesti israelilainen, ei tarkoittanut sitä, että hän oli todellisesti osa Jumalan valittua kansaa, niin kuin Paavali edelleen kirjoittaa: ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room. 2:28–29) Vanhassa liitossakin vain ne, jotka todella uskoivat Jumalaan, jotka eivät yrittäneet pelastua omien tekojensa kautta vaan panivat turvansa tulevaan Messiaaseen, vain he kuuluivat Jumalan Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tämä sama koskee myös Uutta liittoa. Eivät ne, jotka ulkoisesti ovat kristillisen seurakunnan jäseniä, kuulu automaattisesti Kristuksen Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Luther sanoo Schmalkaldenin opinkohdissa, ketkä todella kuuluvat Jumalan seurakuntaan: ”Sillä Jumalan kiitos, seitsenvuotias poikanen tietää näinä aikoina, mikä seurakunta on, nimittäin uskovaiset, pyhät, lampaat, jotka kuulevat paimenensa äänen.” Ainoastaan ne, jotka sydämessään uskovat ja turvaavat Jeesukseen, kuuluvat todella Kristuksen ruumiiseen, Kristuksen Kirkkoon.

Tätä opettaa myös päivän tekstimme kun siinä kerrotaan miehestä, joka oli kyllä tullut häihin, mutta jolle ei ollut kelvannut juhlapuku. Tuohon aikaan oli tavallista, että kuningas antoi vieraille juhlapuvun. Kyse ei siis ollut siitä, että miehellä ei esimerkiksi ollut varaa hankkia juhlapukua. Hänelle ei ollut kelvannut se vaate, jonka kuningas oli hänelle antanut. Hänet heitettiin pois hääjuhlista ulos pimeyteen. Tämä kertoo meille sen, että kristillisen kirkonkin keskellä on niitä, jotka kyllä ulkoisesti ovat jäseniä ja ovat armonvälineiden yhteydessä, mutta joille ei kelpaa se juhlapuku, jonka Jumala heille antaa armonvälineiden kautta, nimittäin Kristuksen vanhurskaus. He haluavat tulla omin vaattein, toisin sanoen, omin teoin, taivaan hääaterialle. Heille ei kelpaa lahjavanhurskaus, vaan he haluavat tulla omaan vanhurskauteensa puettuna.

Ethän sinä vain kuvittele, että voisit tulla taivaan hääjuhlaan omissa ryysyissäsi? Omassa vanhurskaudessasi, joka Jumalan edessä on kuin saastainen vaate? Kaikki sellaiset heitetään pois hääjuhlasta ulos pimeyteen, jossa on itku ja hammasten kiristys.

Niin, itsessämme me todella olemme sellaisia, että emme voisi käydä taivaan hääjuhliin. Ei meillä ole sellaista juhlapukua, jota tarvitsemme. Mutta Jumala antaakin tarvitsemamme juhlapuvun täysin ilmaiseksi. Tämä puku on Jeesuksen vanhurskaus. Jeesus täytti Jumalan lain täydellisesti kaikkien puolesta. Hän sovitti koko maailman synnin ristillä. Jeesuksella on täydellisen puhdas juhlapuku. Ja tämä juhlapuku lahjoitetaan kaikille uskon kautta Jeesukseen. 

Jo pyhässä kasteessa päällesi on puettu Kristuksen vanhurskaus, niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27) Siinä olet saanut omaksesi täydellisen juhlapuvun, jossa voit astua taivaan hääjuhlaan. Sen puvun voit pukea joka päivä uudestaan ja uudestaan, kun joka päivä tunnustat Jumalalle syntisi ja turvaat siihen, mitä Jeesus on puolestasi tehnyt, kun turvaat niihin lupauksiin, mitkä Jumala on kasteeseen liittänyt. Kun Kristuksen vanhurskaus on puettu päällesi, ei Jumala näe sinun syntejäsi. Kristuksen juhlapuku, hänen lahjavanhurskautensa, peittää kaiken sinun syntisi ja saastaisuutesi. Niin sinä olet Jumalan silmissä puhdas ja pyhä. Näin sinä kuulut uskon kautta Kristuksen ruumiiseen, hänen todelliseen Kirkkoonsa. Niin sinäkin, kaikkien muiden Jeesukseen uskovien kanssa, pääset kerran Kristuksen vanhurskauteen puettuna Jumalan Pojan hääaterialle, joka ei pääty koskaan. Aamen.

”Ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt”, Room. 9:6

Pidin aikuisten raamattuleirillä v. 1971 esitelmän aiheesta Israelin asema Ut:n seurakunnassa. Esitelmä on julkaistu Luterilaisessa no 3/1972 ja eripainoksena sekä viimeksi lyhennelmänä Concordia –lehdessä 5/2003. Koska esitelmästä on kulunut jo yli 30 vuotta, on syytä käsitellä asiaa jälleen. Sen lisäksi, mitä nyt sanon, viittaan mainittuun esitelmään.

Kristikunnan piirissä on olemassa erilaisia harhakäsityksiä Israelista. Pietistisissä ja hurmoksellisissa piireissä Israelia pidetään Jumalan valittuna omaisuuskansana ja uskotaan, että lopulta kaikki juutalaiset pelastuvat. Juutalaisvaltion perustamisen he katsovat erityiseksi ajan merkiksi lähestyvästä maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta. Jotkut arvelevat, että juutalaisten joukkokääntymys tapahtuu Kristuksen tullessa. Mutta mitä tarkoittaa apostoli Paavalin lausuma: ”Niin kaikki Israel on pelastuva.”?

Periaate, jonka Room. 9:6 lausuu

 Ensiksi haluaisin kiinnittää huomionne kohtaan Room. 9:6. Siinä Herran apostoli lausuu hyvin tärkeän, yleisen Raamatun selitysperiaatteen: ”Ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt”. Kun selitämme pyhää Raamattua tai harjoitamme muuta kristillistä opetustointa, meidän on toimittava tämän raamatunkohdan mukaisesti. Sen apostoli lausuu, kun hän käsittelee Israel-kysymystä ja Israelille pelastuksesta annettua lupausta. Tätä periaatetta on luonnollisesti noudatettava kaikessa Raamatun selittämisessä ja kristillisessä työssä.

Apostolin lausumasta käy ilmi, että hän pitää Jumalan sanaa eli Raamattua sellaisena, jota on mahdollista selittää siten, ettei se mene harhaan, ja jota sen periaatteen mukaisesti myös tulee selittää. Ajatukset, joiden mukaan Raamattu sisältäisi erilaisia, keskenään ristiriitaisia käsityksiä ja oppeja ja joiden mukaan olisi mahdotonta tulla mihinkään yksiselitteiseen tulokseen Raamatun opista, eivät sovi yhteen tämän apostolin sanan kanssa.

Apostoli ei lähde esittelemään tai kumoamaan kaikkia asiasta mahdollisesti liikkeellä olleita käsityksiä. Hän esittää Roomalaiskirjeensä luvuissa 9-11 vain yhdenlaisen Israelia koskevan opin. Sille on ominaista se, että kun Israel siten ymmärretään, Jumalan sana ei mene harhaan, vaan säilyttää yhtenäisyytensä ja osuu kohdalleen myös historian kulun kanssa.

Yllättävän vähän on kiinnitetty huomiota tämän raamatunkohtaan sisältämään periaatteeseen, vaikka se on erittäin tärkeä. Se ehkä johtuu siitä, että siihen aikaan kun luterilainen kirkko harjoitti tämän periaatteen mukaista teologiaa, asia oli itsestään selvyys. Ja sitten kun Raamatun yhtenäisyydestä paljolti luovuttiin luterilaista perua olevissa valtakirkoissa, tämä periaate koettiin kiusalliseksi eikä asiaan tietystikään haluttu kiinnittää huomiota.

Vapahtajan opetus Jumalan valtakunnasta

 Toiseksi haluaisin kiinnittää huomiotanne siihen tapaan, jolla Vapahtaja itse opetti Jumalan valtakunnasta. Tämä on merkityksellistä, koska Herran apostoli ei voi opettaa toisin kuin hänen lähettäjänsä. Muuten hän ei olisi apostoli. On siis varottava jonkin kohdan selittämistä niin, että Raamattu joutuu itsensä kanssa ristiriitaan, ja samalla siis sitä, että apostoli olisi eri kannalla kuin Herra.

Vapahtaja opetti niin kuin se, jolla on valta. Hän ei lähtenyt sille tielle, jota ehkä monet odottavat meiltä, että meidän olisi kahlattava läpi koko Raamattu ja osoitettava, ettei se missään puhu koko ulkonaisen Israelin tai Juudan kansan kääntymyksestä eikä maanpäällisestä onnen valtakunnasta Messiaan tai juutalaisten johdolla. Tällaista saa turhaan etsiä Vapahtajan opetuksista.

Sen sijaan Vapahtaja puhui taivasten valtakunnasta. Jo tällä käsitteellä hän siirsi katseen ylös maasta ja maallisista. Hän ei suostunut juutalaisten maalliseksi kuninkaaksi, Joh. 6:15. Hän aloitti julkisen toimintansa Kapernaumissa antamalla halvatulle miehelle synnit anteeksi, mihin fariseukset ja kirjanoppineet pahentuivat (Luuk. 5:21; Matt. 9:3; Mark. 2:6). Se, että Jeesus julisti evankeliumia ja syntien anteeksiantamusta toi heti yhteentörmäyksen juutalaisten uskonnollisen eliitin kanssa. Se, että Vapahtaja otti vastaan syntisiä ja antoi syntejä anteeksi, oli se peruskohta, jossa hänen oppinsa ja juutalaisten ajatukset menivät ristiin.

Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta ei tule tänne maailmaan nähtävällä tavalla. Matt. 24:23: ”Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.” Luuk. 17:20-21: ”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä." Se on sisäinen, hengellinen asia. Jumalan valtakunta ei murtautunut tähän maailmaan näkyvänä Jeesuksen ylösnousemuksen myötä. Jeesus ilmestyi ylösnoustuaan vain opetuslapsilleen ja uskovilleen, ja lähetettyään opetuslapsensa julistamaan evankeliumia, nousi ylös taivaaseen. Pyhän Hengen vuodatus ulkonaisista merkeistä huolimatta oli Hengen vuodatus, ja se varusti ja lähetti kirkon evankeliumin työhön. Kun Jumalan valtakunta tulee Kuninkaansa myötä viimeisenä päivänä, se on kuin salaman leimaus idästä länteen ja silloin toteutuu Jeesuksen lupaus: ”Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte” (Joh. 14:3-4).

Kun siis Jeesus ei lähtenyt selittämään Vanhan testamentin moninaisia kuvallisia ennustuksia kohta kohdalta, hän vakuutti kirkkonsa Jumalan valtakunnan luonteesta toista tietä. Ympäristön väärät Raamatun tulkinnat olivat syöpyneet syvälle ihmisten ajatusmaailmaan. Jopa apostolien, varsinkin Pietarin, oli vaikea asettua sen tosiasian eteen, että Messias oli kärsivä ja että evankeliumi oli vietävä myös pakanoille, Matt. 16:22; Apt. 10:14-15, 26 ja että ”jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen”, Apt. 10:35. Emmauksen tien kulkijatkin odottivat jotakin muuta Jeesuksen ylösnousemuksesta kuin mitä todella tapahtui, koska he sanoivat: ”… meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat. Luuk. 24:20-21.

Se toinen tie, jolla Jeesus vakuutti kirkkonsa Jumalan valtakunnan hengellisestä laadusta ja oikeasta Israelista, oli ensiksikin evankeliumin saarna. Sen uskominen siirsi sydämet hengelliselle alueelle. Tämä oli päätapa tuossa vakuuttamisessa.
Toiseksi Jeesus osoitti, että Messiaan piti kärsimän ja kuoleman ja sitten nouseman ylös kuolleista, ja että se tapahtui, koska niin oli kirjoitettu. Hän toi julki raamatullisen Messias-kuvan ihmisten tekemien kuvien tilalle. Näiden selkeiden Messias-ennustusten valossa tuli jokaisen ymmärtää Vanha testamentti ja jäädä näiden selkeiden sanojen ja kuvien varaan. Niin uskovat tekivätkin. Siitä meillä on hyvänä esimerkkinä kuoleva ristin ryöväri ja hänen uskonsa kuolevan Jeesuksen valtakuntaan. Ryöväri rukoili: ”Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.”

Kolmanneksi Jeesus osoitti valtakuntansa hengellisen luonteen torjumalla kaikki yritykset tehdä se maanpäälliseksi näkyväksi valtakunnaksi.
Neljänneksi Jeesus osoitti valtakuntansa hengellisen luonteen käytännön tietä. Mitään ulkonaista, maallista valtakuntaa ei tullut, mutta sydämiä voittava evankeliumin saarna lähti voimallisesti maailmaan. Apostolien tuli olla hänen toimintansa silminnäkijöitä. He näkivät hänen kärsimyksensä ja ristiinnaulitsemisensa, hänet ylösnousseena ja hänen nousevan taivaaseen, mutta he eivät voineet todistaa mitään maallisesta valtakunnasta eivätkä he kiinnittäneet uskovien toivoa mihinkään täällä ajassa, vaan heidän tuli kiinnittää mielet siihen, mikä ylhäällä on.

Eräitä tärkeitä opinkohtia, jotka väärä oppi Israelista voi turmella

Kysymys Israelin asemasta voi olla kristityllä yhteydessä siihen, miten hän ymmärtää koko muun kristillisen opin tai se on hänelle vain irrallinen yksityiskohta ilman että hän olisi ajatellut sen yhteyksiä muuhun kristillisen uskon sanomaan. Jälkimmäisessä tapauksessa asia ei ole hänelle opin kysymys, vaan vain kysymys siitä, kuinka sanat ”niin koko Israel on pelastuva” on ymmärrettävä. Hänet voidaan vapauttaa vääristä käsityksistä osoittamalla hänelle, mistä kyseisessä kohdassa on kysymys. Mutta jos asia liittyy laajemmin hänen uskoonsa ja hänen käsityksiinsä opillisella tasolla, häntä voidaan auttaa vain, jos hänet saadaan ”sydämestänsä kuuliaiseksi” apostolisen opin muodolle, Room. 6:17. Se merkitsee sitä, että hänen uskolleen tulee laskea oikea perustus (vrt. Hebr. 6:1).

 Apostolisen opin muoto on esitetty apostolisessa uskontunnustuksessa. Siinä on selvästi lausuttu ensiksikin, että Kristus on tuleva taivaasta tuomitsemaan elävät ja kuolleet, ja toiseksi, että uskomme yhden pyhän kristillisen ekklesian, kirkon eli seurakunnan. Jälkimmäinen asia vie meidät oikeaan vanhurskauttamisoppiin ja kirkko-oppiin.

Kristuksen kirkko on yksi, sillä on vain yksi Messias eikä toista ole tuleva. On vain yksi tie Jumalan tykö, ja se tie on Herra Kristus ja usko häneen. Uskon synnyttämiseksi on olemassa vain yksi tapa, ja se on armonvälineiden, sanan ja sakramenttien, käsillä olo. On vain yksi armonaika, ja se on ”tänä päivänä, kun kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne”, Hebr. 4:7. On otettava huomioon, että tämä opetus sanotaan sekä erityisesti juutalaisille Hebrealaiskirjeessä että kaikille muillekin 2 Korinttolaiskirjeessä: ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä”, 2 Kor. 6:2. Nuo ”tänä päivänä” ja ”nyt” asettavat pelastumisen siihen aikaan, jolloin evankeliumi on kuultavissa. Se ei ole kuultavissa enää kuoleman jälkeen eikä Kristuksen tullessa tuomiolle.

Oikeaan vanhurskauttamisoppiin kuuluu edelleen se, ettei kukaan ihminen eikä mikään kansa ole itsessään muita otollisempi Jumalan valintaan. Jumala ei valinnut Israelia omaisuuskansakseen Vanhassa liitossa sen ominaisuuksien perusteella, vaan yksinomaan rakkautensa ja valansa tähden. 5 Moos. 7:7: ”Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat, vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne.” Valinnan toteuttamisesta Raamattu sanoo, että se tapahtuu ”Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen”, 2 Tess. 2:13. Jeesuksen ajan epäuskoisia juutalaisia odotti pahempi tuomio kuin Sodomaa ja Gomorraa. Paavalilla oli murhe epäuskoisten heimolaistensa tähden ja hän olisi halunnut olla kirottu pois heidän tähtensä, jos se olisi ollut mahdollista. Jumalan armovalinnan toteutumiseen jäi kaikille tuolloin vain yksi tapa: Hengen pyhitys ja usko totuuteen. Apostoli sanoo molempien, sekä juutalaisten että pakanoiden, eli kaikkien pelastuvan uskosta, Room. 3:30; 9:30, ja uskon kautta, Room. 3:30, 1:17, ja vanhurskauden tulevan uskon kautta ”kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta”, Room. 3:22. Käsitteet uskosta ja uskon kautta ovat vaihtoehtoisia eivätkä merkitse eri pelastustietä juutalaisille ja pakanoille.

Jumalan iankaikkisuudessa tekemä armovalinta ei täällä ajassa toteudu ilman evankeliumin saarnaa, vaan Jumalan sanan julistuksen välityksellä. Siinä Pyhä Henki vaikuttaa, evankeliumilla hän kääntää epäuskoisen sydämen Kristukseen uskovaksi, ja tämän hän toteuttaa täällä ajassa. Kun ylkä tulee, silloin tyhmät neitsyet jäävät ulkopuolelle, Matt. 25:1-10. Tämän vertauksen Jeesus puhui nimenomaan juutalaisille. Kääntymystä ei tapahdu sen jälkeen, kun Kristus ilmestyy viimeisenä päivänä, ei myöskään juutalaisten kääntymystä. Kun ”Jumala ei armolahjojansa ja kutsumistansa kadu”, Room. 11:29, niin hän ei myöskään kadu sitä tapaa, jolla hän toteuttaa kutsumisensa. Niin kuin sekä juutalaisille että pakanoille on yksi Messias ja yksi Kirkko, niin on molemmille myös sama oppi, sama evankeliumi ja samat armonvälineet sekä sama tapa, jolla Pyhä Henki vaikuttaa kääntymyksen. Room. 10:12: ”Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.”

Maalliset ja hengelliset valtapiirit eli regimentit on pidettävä toisistaan erillään. Siinä, että joku on juutalainen, ei ole mitään sinänsä hengellistä sen enempää kuin jos joku on suomalainen, venäläinen, kiinalainen, intialainen tai amerikkalainen. Vain usko Kristukseen vie meidät hengelliseen regimenttiin, ei rotu, kansallisuus tms.

Jumalan antama yleinen siveyslaki on myös kaikille kansoille sama, sama sekä juutalaisille että meille suomalaisille. Jos katsomme jonkin asian olevan ristiriidassa yleisen siveyslain kanssa meidän suomalaisten tekemänä, se on myös vastoin samaa siveyslakia juutalaisten tekemänä. Ja jos jokin teko on hyväksyttävä ja yhteiskunnallisesti vanhurskas juutalaisen tekemänä, se on sitä myös suomalaisen tekemänä. Jos tarkoitus ei pyhitä meidän tekojamme, ei se pyhitä muidenkaan tekoja. Kaikki kansat ovat saman siveyslain alaisia.

Sellainen ero juutalaisten ja pakanoiden välillä oli, että pakanakristityt ympättiin juutalaiseen kirkkoon, vaikka ei synagogaan. Messias oli juutalaisista, ja evankeliumi lähti Jerusalemista juutalaisten apostolien toimesta pakanoille. Apostolit menivät ensiksi synagogiin viemään pelastuksen sanan ja sitten vasta he kääntyivät pakanain puoleen. Mutta tämäkin kääntyy päinvastaiseksi, kun Jumala kiihottaa juutalaisia uskoon ”ymmärtämättömän kansan kautta”, siis uskovien pakanoiden kautta, Room. 10:19.

Toinen ero oli siinä, että juutalaisilla oli paljon etuuksia pakanoihin verrattuna erikoisen historiansa tähden Vanhan liiton kansana. Apostoli sanoo Room. 9:4-5: ”…ovat israelilaisia; heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!” Samantapaista voimme kuitenkin sanoa myös niistä, jotka ovat pakanakansojen keskellä kasvaneet kristillisen kirkon yhteydessä, mutta jotka ovat uskosta luopuneet. Heilläkin on kaste, tietoa evankeliumista jne.

Mistä Israelista Raamattu puhuu, kun se sanoo koko Israelin pelastuvan

”Eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel”, Room. 9:7. Oikea Israel on Israel Hengen mukaan. Vain ne, jotka uskovat tai tulevat uskomaan Kristukseen Jeesukseen, ovat Israel. Vain sitä koskevat Jumalan armolliset lupaukset taivasten valtakuntaan pääsemisestä. Israelista ”lihan mukaan” eli luonnollisen polveutumisen mukaan tähän hengelliseen Israeliin kuuluu vain jäännös. Myös eteenpäin katsottaessa on ”tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan”, Room. 11:5. Siinä on tämä ehto: ”Jos eivät jää epäuskoonsa”, Room. 11:23. Israelia on kohdannut ”osaksi paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut”, Room. 11:25. Paatumus ei ole täydellinen, kaikkia juutalaisia koskeva, vaan osittainen. Kuinka suuresta osasta on kysymys, sitä Jumala ei ole tarkasti ilmoittanut. Jesaja lausuu: ”Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." Jes. 6:13. Se, että paatumus kestää siihen asti, ”kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle”, ei sisällä väitettä, että paatumus sen jälkeen hellittäisi ja sitten juutalaiset kääntyisivät. Sen jälkeen ei enää kukaan käänny. Koska silloin evankeliumin aika päättyy, ei myöskään kukaan voi enää paaduttaa sydäntään sitä vastaan. Silloin jokainen korjaa paatumuksensa hedelmät.

”Niin (οὔτως) kaikki Israel on pelastuva”

 Kun apostoli oli esittänyt, mikä oikea, pelastuva Israel on ja kuinka se pelastuu, hän toteaa: ”Niin kaikki Israel on pelastuva”, Room. 11:26. Se on yhteenveto, lopputulos edellä sanotusta. Tässä on kreikan houtoos, οὔτως -sana käännetty sanalla ”niin”, ja monet ymmärtävät, että se tarkoittaa samaa kuin ’sitten’. Uudessa testamentissa tämä sana aina ilmaisee tapaa. Se viittaa edellä olevaan ja merkitsee: ’asiain näin ollen’, ’siis’, ’niin’ (Luther: also, engl. so, ruotsin så), mutta ei koskaan ’sitten’, ’sen jälkeen’. Toisin sanoen: Koska asiat ovat niin kuin tässä on kuvattu, niin kaikki Israel on pelastuva. Yksikään Kristukseen uskova juutalainen ei jää pelastuksen ulkopuolelle Kristuksen ilmestyessä, ja näitä uskovia löytyy maailman loppuun asti. Kun asia ymmärretään näin, Raamattu ei mene harhaan. KR 1992 kääntää sanan houtoos: ’sen tapahduttua’. Se on runoilua.

 Se, että tekstissä on futuuri ’on pelastuva’johtuu siitä, että pelastus toteutuu viimeisenä päivänä, kun Kristus saapuu. Raamattu näet puhuu viimeisestä päivästä pelastuksena uskoville, Room. 13:11, Hebr. 9:28.

Juutalaisista pelastuu osa kaikkina aikoina siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle. Juutalaiset ovat siis merkityksellinen lähetystyökohde maailman loppuun asti. Iankaikkisen pelastuksen näkökulma antaa jokaisen ihmisen elämälle erityismerkityksen. Senkin vuoksi kansanvainot ja kansanmurhat, myös antisemitismi, ovat tuomittavia.

Israelin valtio

Israelin valtio on puhtaasti maallinen asia sen jälkeen, kun Messias on jo tullut. Vanhan testamentin aikana maa oli luvattu israelilaisille sillä ehdolla, että he pysyvät uskollisina Herralle. Ja kun he olivat uskottomia, kymmenen heimoa hävisi niin, ettei heistä paljoakaan tiedetä. Juudakin joutui karkotukseen Babyloniin, ja Vapahtajan aikana se oli roomalaisten ikeen alla. Jotta Messias saattoi suorittaa lunastustyönsä ja täyttää häntä koskevat Vanhan testamentin ja varsinkin Mooseksen lain ennustukset ja esikuvat, siihen tarvittiin toteutusympäristö: Israelin kansa, maa ja valtio, Jerusalemin kaupunki, temppeli, uhrit jne. Kun Messias sitten tuli ja täytti ennustukset, kun hän tuli uhratuksi syntiuhrina ja kun hän pystytti hengellisen valtakuntansa, kaikki Vanhan liiton seremonialain säädökset, myös Israelin maata ja valtiota koskevat, olivat täyttäneet tarkoituksensa ja kumottiin tarpeettomina. Hebr. 7:18: ”Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön.”

Israelin juutalaisvaltion syntymisen aatteellisena pohjana olivat 1800-luvulla syntyneet siionismi ja sitä tukeva yleinen kansallisuusaate. Neuvostoliiton juutalaisille muodostamassa Juutalaisten autonomisessa alueessa Kiinan rajalla oli 1950-luvulla noin 30 %:n juutalaisvähemmistö.

Israelin valtion olemassaololla on Jumalan kaitselmuksen piirissä oma merkityksensä kristilliselle kirkolle ja yksittäisten juutalaisten kääntymiselle kristinuskoon. Paikat, joissa Vapahtaja ja hänen profeettansa ja apostolinsa elivät, ovat nähtävissä, ja niillä on oma ulkonainen todistusarvonsa. Kuitenkaan kristillinen usko ei seiso eikä kaadu Israelin valtion mukana. Raamatun mukaan juutalaisten sukukunnan olemassaolo maailman loppuun asti on osoitus Raamatun sanan pysymisestä, Matt. 24:34-35. Sen sijaan juutalaisvaltion synty, pysyminen tai lakkaaminen ei ole uskon tai opin asia. Siitä ei ole Raamatussa ilmoitusta.

Juutalaisia asuu Israelissa vähemmän kuin muualla maailmassa. Juutalaisen kääntyminen kristinuskoon ja erottautuminen uskonnollisesti juutalaisyhteisöstä on kaikkialla ristinalainen asia ja kysyy Jumalan antamaa uskon rohkeutta. Kristillinen lähetystyö on kielletty Israelissa.

Omaisuuskansa

Apostoli Pietari sanoo: ”Mutta te [jotka uskotte] olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ’ette olleet kansa’, mutta nyt olette ’Jumalan kansa’, jotka ennen ’ette olleet armahdetut’, mutta nyt ’olette armahdetut’." 1 Piet. 2:9. Tässä Raamattu omistaa Jumalan omaisuuskansan nimen niille, jotka uskovat. Uuden liiton aikana Israel lihan mukaan ei ole Jumalan valittu kansa tai omaisuuskansa. Tämä nimitys kuuluu Kristukseen uskoville, hänen Kirkolleen, maallisesta kansallisuudesta riippumatta.