Toisena sunnuntaina loppiaisesta, I vuosikerran evankeliumiteksti

Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.’ Niin hän sanoi heille: ’Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?’ Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. (Luuk. 2:42–52)

Onko sinulta koskaan kadonnut lapsi näkyvistä hetkeksi? Ehkä pidemmäksikin aikaa kuin vain hetkeksi? Sellaisessa paikassa, jossa näin ei pitäisi käydä, kuten kaupungilla tai suuren väenpaljouden keskellä? Varmaan jokainen, jolle näin on käynyt, on kokenut jotain siitä huolesta, mikä tällaisessa tilanteessa syntyy. Tähän ei tarvita pitkää hetkeä, jo se, että lapsi on kadoksissa pari sekuntia, riittää siihen, että vanhempi alkaa kokea jotain siitä suuresta tuskasta, kun oma lapsi on kadoksissa.

Miten suuri tuska mahtoikaan siis Marialla olla, kun hänelle valkeni, että Jeesus ei ollutkaan mukana siinä sukulaisten ja tuttavien joukossa, joka oli palannut Jerusalemista kotiin pääsiäisjuhlilta. Toki Jeesus oli tässä vaiheessa jo kaksitoistavuotias, mutta Maria ei ollutkaan kadottanut Jeesusta pariksi sekunniksi, vaan Jeesus oli kadonnut Jerusalemin kaupunkiin ja Maria oli nyt päivänmatkan päässä Jerusalemista. Lisäksi, Maria ei tiennyt, oliko Jeesus Jerusalemissa vai oliko hänelle tapahtunut jotain esimerkiksi matkalla.

Eikä se varmaankaan vähentänyt Marian tuskaa, että hänen poikansa, josta hänen kuului huolehtia, oli Jumalan Poika, luvattu Messias, jonka oli määrä lunastaa Israel ja koko maailma sen synneistä. Jumala oli uskonut Marian tehtäväksi huolehtia itse Jumalan Pojasta, ja nyt hän oli kadoksissa Marialta.

Maria varmasti myös muisti esimerkiksi sen, mitä Simeon oli hänelle sanonut heidän viedessään Jeesusta temppeliin pienenä vauvana: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä”. (Luuk. 2:34–35) Kenties Maria kauhuissaan mietti, onkohan nyt tämä Simeonin ennustus käynyt toteen ja jotain kauheaa tapahtunut Jeesukselle.

Ja varmasti Marialle oli jäänyt myös unohtumattomasti mieleen, kuinka Jeesuksen ollessa vielä pieni lapsi kuningas Herodes oli tavoitellut Jeesusta tappaaksensa hänet, ja Joosefin ja Marian oli paettava Egyptiin enkelin kehotuksesta. Jeesusta ei siis uhannut ainoastaan tavalliset vaarat, vaan itse paholainen aivan erityisesti yritti tuhota Jeesuksen.

Näin huomaamme tekstistämme, kuinka Jumala joskus sallii omilleen suuriakin koettelemuksia. Sellaisia koettelemuksia, jossa ihminen joutuu epätoivon partaalle. Näinhän Jumala koetteli esimerkiksi Joosuaa, kun Ain kaupungin asukkaat voittivat Israelin taistelussa. Raamattu kertoo meille, että silloin ”Joosua repäisi vaatteensa ja lankesi kasvoilleen maahan Herran arkin eteen ja oli siinä iltaan saakka, hän ja Israelin vanhimmat; ja he heittivät tomua päänsä päälle. Ja Joosua sanoi: ’Voi, Herra, Herra, minkä tähden toit tämän kansan Jordanin yli antaaksesi meidät amorilaisten käsiin ja tuhotaksesi meidät? Oi, jospa olisimme päättäneet jäädä tuolle puolelle Jordanin!” (Joos. 7:6–7) Näin Joosua oli joutunut niin epätoivoiseen tilanteeseen, että oli hetkellisesti unohtanut kaikki Jumalan lupaukset Kanaanin maan valloituksesta.

Entä mikä on sinun koettelemuksesi? Mitä asioita sinä olet kohdannut elämässäsi? Milloin sinä olet ollut sellaisissa koettelemuksissa, että olet joutunut epätoivon partaalle? Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja kullekin ihmiselle Jumala sallii juuri sellaisia koettelemuksia, kuin on heille tarpeen. Joidenkin koettelemukset ovat suurempia kuin toisten.

Näin Jumala tällaisten koettelemusten kautta kasvattaa omiaan vahvistaen heidän uskoaan ja toisaalta pitää heidät nöyränä, muistuttaen heitä, että heillä ei ole itsessään mitään voimaa uskoa, vaan yksin Jumala synnyttää ihmisessä uskon ja ylläpitää sen. Näin Jumala varjelee omiaan siltä, että he ylpistyisivät ja luulisivat oman itsensä tähden olevansa vahvoja uskossa. Samoin Jumala toisaalta Raamatussa olevien esikuvien kautta lohduttaa meitä, niin että kun itse olemme tällaisissa ahdistuksissa, me tiedämme, että emme ole ainoita, joita tällaiset koettelemukset ovat kohdanneet.

Vaikka ulkoiset koettelemukset voivatkin olla hyvin suuria, niin eikö kuitenkin kaikkein suurin tuska ole ihmisellä silloin, kun hänen omatuntonsa on kauhistunut Jumalan lain edessä, eikä hän löydä rauhaa. Silloin kun näet vain oman syntisi ja syyllisyytesi, etkä pysty uskomaan Jumalan armoon Kristuksessa, silloin kaikki on yhtä pimeyttä ja synkeyttä, epätoivoa ja kuolemaa. Kun sinusta tuntuu siltä, kuin Jumala ei välittäisikään sinusta tai ei haluaisi armahtaa juuri sinua. Niin kuin myös Daavid lauloi psalmissaan: ”Minä sanoin hädässäni: ’Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä.’” (Ps. 31:22) Tai niin kuin Daavid vielä laulaa: ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini. Sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa. Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:9–10) Tältä tuntuu silloin, kun synnit piinaavat omaatuntoa päivästä päivää, vuodesta toiseen. Tältä tuntuu silloin, kun Jeesus on kadonnut näkyvistä. Kun Jeesus on kadoksissa.

Mistä sitten Jeesus voisi löytyä? Marialtakin oli Jeesus kadoksissa. Hän ei löytänyt Jeesusta sukulaisten ja tuttavien luota. Hän löysi Jeesuksen yhdestä aivan tietystä paikasta. Kun Maria ja Joosef vihdoin löysivät Jeesuksen temppelistä, Maria sanoi Jeesukselle: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.” Jeesus vastasi äidilleen: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Marian ja Joosefin olisi tullut tietää, mistä Jeesus löytyy.

Samoin mekin, kaikkien koettelemusten ja ahdistusten, epätoivon ja synkkyyden, omantunnon piinan ja kauhun keskellä, kuitenkin tiedämme, että Jeesus on aina löydettävissä, vaikka meistä ei koettelemusten keskellä siltä tuntuisikaan. Omasta sydämestäsi ja tunteistasi et voi epätoivosi keskellä Jeesusta löytää, eikä sinun Jeesusta omasta sydämestäsi tulisikaan etsiä. Mutta on yksi paikka, missä hän aina on. Yksi paikka, missä Jeesus on läsnä sinua varten, missä hän on Isänsä asialla, missä hän on niissä, mitkä hänen Isänsä ovat. Nimittäin Jumalan sanassa. Jumalan sana on se pyhäkkö, josta me voimme tänä päivänä löytää Jeesuksen aina läsnä olevana, toimittamassa Isänsä asioita, nimittäin antamassa meille syntien anteeksiantamuksen evankeliumin sanan kautta.

Etsi siis Jeesusta aina hänen sanastaan. Sanallaan Jeesus lohduttaa ja rohkaisee sinua, sanallaan hän vahvistaa uskoasi ja ylläpitää sitä, sanallaan hän kantaa sinua kaikissa sinun koettelemuksissasi. Jos siis tänäänkin sinua vaivaa sinun syntisi, kaikki ne synnit, mitkä olet viime viikon aikana tehnyt, tai jos edelleen menneisyytesi synnit piinaavat sinun omaatuntoasi eivätkä anna sinulle rauhaa, niin tänään olet tullut paikkaan, jossa Jeesus on läsnä. Täältä voit löytää Jeesuksen, joka sanassaan ja sakramentissaan lahjoittaa sinulle syntien anteeksiantamuksen ja rauhan omalletunnollesi.

Jeesus on kuollut ristillä kerta kaikkiaan sinun syntiesi puolesta, niin kuin Pietari kirjoittaa: ”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä.” (1 Piet. 3:18) Tai niin kuin heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” (Hebr. 9:11–12) Ristillä Kristus kertakaikkisesti lunasti kaikki maailman ihmiset heidän synneistään. Tämä lunastus on voimassa iankaikkisesti. Niinpä sinäkin saat tänään uskolla tarttua tähän Kristuksen ansaitsemaan lunastukseen. Et sinä voi siihen tuoda mitään lisää omalla kärsimiselläsi. Yksin Kristuksen veri voi sinut puhdistaa sinun synneistäsi ja yksin Kristuksen veri riittää, niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa: ”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1 Joh. 1:7)

Tämä Kristuksen veri annetaan sinulle myös tänään sinun syntiesi anteeksiantamiseksi pyhässä ehtoollisessa. Siinä Kristus on sanansa kautta läsnä armollisena sinua varten. Kristus antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä sinun uskosi vahvistukseksi. Tule siis tänään myös ehtoolliselle ja kaikkien koettelemustesi ja omantuntosi piinan sinua vaivatessa löydä ehtoollisesta Jeesus, joka armahtaa sinua ja vahvistaa ja lohduttaa sinua. Tule ja löydä Jeesus, joka antaa sinulle rauhan ja toivon. Silloin voit myös yhdessä Daavidin kanssa laulaa: ”Kiitetty olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa. Minä sanoin hädässäni: ’Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä.’ Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin.” (Ps. 31:21–22) Aamen.

Jumala voi tehdä pahastakin hyvää

Sen jälkeen kun Joosef oli haudannut isänsä, hän palasi Egyptiin, hän ja hänen veljensä sekä kaikki, jotka hänen kanssaan olivat menneet hautaamaan hänen isäänsä. Mutta Joosefin veljet pelkäsivät, kun heidän isänsä oli kuollut, ja ajattelivat: "Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä olemme hänelle tehneet." He lähettivät Joosefille tämän sanan: "Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: 'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan.' Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa. Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: "Katso, me olemme sinun orjiasi!" Mutta Joosef vastasi heille: "Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa? Tosin te pyritte saamaan aikaan pahaa minua vastaan, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa. Älkää siis pelätkö. Minä elätän teidät, vaimonne ja lapsenne." Hän lohdutti ja rauhoitti heitä.(1 Moos. 50:14–22)

Rakkaat kristityt! Voiko pahasta tulla hyvää? Tämä teksti vastaa kysymykseen Joosefin elämänvaiheiden kautta.

Muistatte varmasti mitä Joosefille tapahtui. Hän oli isänsä suosiossa, mutta veljet olivat hänelle kateellisia. He lavastivat Joosefin kuoleman ja myivät hänet orjaksi. Joosef joutui egyptiläisen Potifarin talouteen, missä hän kohosi vähitellen koko talouden hoitajaksi. Joosef kuitenkin joutui uudelleen vastoinkäymisiin, kun Potifarin vaimo olisi halunnut hänet rakastajakseen, mutta Joosef ei suostunut, ja Potifarin vaimo järjesti hänet kostoksi väärillä syytöksillä vankilaan. Mutta Jumala ei unohtanut Joosefia, vaan hän pääsi vankilan päällikön suosioon. Selitettyään oikein faraon ylimmän juomanlaskijan ja leipurin unet Joosef päätyi lopulta faraon eteen selittämään tämän näkemät enneunet. Joosefin viisaus teki niin suuren vaikutuksen, että farao asetti hänet koko Egyptin toiseksi ylimmäksi mieheksi, ja niin Joosef pelasti Egyptin tulevalta nälänhädältä. Nälänhädän aikaan hänen veljensä lähtivät Kanaanin maasta ostamaan elintarvikkeita ja tulivat Joosefin eteen. Joosef koetteli veljiään ja huomasi heidän sydäntensä muuttuneen. Joosef ilmaisi itsensä heille ja haetti isänsä sekä koko sukunsa asumaan Egyptiin.

Nyt kaikkien näiden tapahtumien jälkeen Jaakob oli kuollut. Joosefin veljet pelkäsivät, että Joosef käyttäisi valtaansa kostaakseen heille, kun isä ei enää ollut näkemässä. Veljet eivät luottaneet Joosefin anteeksiantoon. Mutta Herraan turvaavan ei pidä kantaa kaunaa eikä kostaa. Siksi Joosefkaan ei niin tehnyt. Hän oli antanut veljilleen anteeksi ja niin hän nyt rohkaisi ja lohdutti heitä. ”Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa?” Jumala oli nähnyt hyväksi tehdä Joosefin veljien pahan teon kautta hyvää, eikä ollut Joosefin asia lähteä Jumalan sijassa kostamaan veljille. Joosef on esimerkki anteeksiantamisesta.

Mitä muuta hänen vaiheistaan voi oppia? Joosef ei katkeroitunut. Hän teki oikein, vaikka olosuhteet olivat vastaan. Hän noudatti Jumalan tahtoa ollessaan orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Hän joutui kärsimään siitä, mutta ei hylännyt uskoaan Jumalaan.

Vastoinkäymisten kohdatessa voi tulla kiusaus katkeroitua ja hylätä Jumala. Joosefin kohtalo näyttää kuitenkin sellaista, mikä on aina totta vaikka ei näy: Jumala on omiensa kanssa. Kaikkien kohtalo ei ole Egyptin kakkosmieheksi nouseminen, kaikkia Jumala ei näkyvällä tavalla korota, mutta kaikkien kärsivien lastensa luona Jumala on. Kaikki on hänen kädessään. Tästä seuraa se, että kaikki on lopulta hänen lastensa parhaaksi, niin Jumala on luvannut.

Antakoon Jumala anteeksi, mitä olemme tässä rikkoneet. Jos hengelliset silmämme olisivat avoinna, emme niin helposti epäilisi hänen rakkauttaan. On syntiä vastoinkäymisen tullen unohtaa Jumala tai poiketa hänen tieltään. Valitamme turhaan ja olemme kärsimättömiä. Rikomme Jumalan käskyjä. Tämä on ilmentymää syntisestä kiittämättömyydestä ja piittaamattomuudesta Jumalaa kohtaan, joka kadottaa, ellei Jumalan armo tule avuksi.

Mutta katuvalle, Kristukseen turvaavalle Jumala antaa anteeksi. Älä siis lannistu vaikeuksissa. Jumala ei ole unohtanut sinua. Seuraa yhä hänen tahtoaan ja jatka uskonkilvoitustasi. Jumala ei ole hylännyt sinua. ”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” (Gal. 6:9)

Joosefin elämän suuri opetus on, että Jumala voi tehdä pahastakin hyvää. Raamattu opettaa samaan tapaan muissakin kohdissa: ”Tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen päätöksensä mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8:28) Tästä seuraa: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen”. (1 Piet. 5:7) Tämä opetus antaa meille uutta näkökulmaa elämään ja sen vaikeuksiin.

Ei kuitenkaan aina ole helppo uskoa, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Tuskin se oli sitä Joosefillekaan. Eihän kaikki kärsimys suinkaan aina käänny tässä maailmassa hyväksi. Monesti kyllä vaikeiden asioiden kautta seuraa jotakin hyvää. Usein voi löytää kärsimyksistä jotain mielekkyyttä, hyötyä tai tarkoitusta, jos katsoo asioita oikeasta näkökulmasta. Mutta on myös paljon kärsimystä, jolla ei ole mitään havaittavaa positiivista vaikutusta, joka ei käänny paremmaksi eikä lopu. Tämän asian tunsivat jo Vanhan testamentin pyhät, jotka psalmeissa valittavat sitä, miten jumalattomat sortajat menestyvät, mutta viattomat kärsivät. Paljon jää vielä vastausta vaille.

Lopulta jää mahdollisuus vain katsoa suureen totuuteen, josta Joosefin vaiheet ovat esikuva: Jeesukseen. Monien Vanhan testamentin henkilöiden vaiheissa voi nähdä paljon samaa kuin Kristuksessa. He ovat esikuvia Jeesuksesta. Jeesus on Jumalan lopullinen vastaus.

Miten näemme Joosefin elämänvaiheissa Jeesuksen?

Joosef hoiti tehtävänsä hyvin orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Samoin Kristus oli kuuliainen alennuksen tilassaan, ”orjan muodon” ottaneena ihmisenä (Fil. 2:7), eikä suostunut perkeleen kiusauksiin.

Kateelliset veljet kävivät Joosefin kimppuun. Jeesuksen veljet, siis hänen oman kansansa jäsenet, juonittelivat surmatakseen hänet – kateudesta, kuten evankelista kertoo. Mutta eivät ainoastaan juutalaiset, vaan koko ihmiskunta on hänen veljiään, samaa lihaa ja verta. Ja meihin kaikkiin sopii profeetan sana: ”hänet – – on runneltu meidän pahojen tekojemme tähden”. (Jes. 53:5) Kuitenkin Jeesus rukoili pahantekijöilleen armoa ja sovitti kaikkien ihmisten synnit verellään. Jeesus osoitti samanlaista anteeksiantavaisuutta kuin Joosef – tai oikeastaan Joosefin anteeksiantamuksessa näkyy jotain siitä, mitä on Kristuksen jumalallinen anteeksiantamus; niin moni asia Raamatussa (ja maailmassa) kertoo jotain Jumalan ominaisuuksista ja teoista niille, joilla on silmät nähdä. Jumala antaa anteeksi synnit ja rikokset.

Niin kuin Joosefin veljien, ei meidänkään siis ole syytä pelätä, että Vapahtajamme anteeksiantamus vaihtuisi rankaisemiseen. Minkä hän on antanut anteeksi, sen hän on antanut anteeksi. Hän ei nosta uudelleen esiin vanhoja syntejämme, jotka hän on upottanut kuin meren syvyyksiin, kuten profeetta Miika sanoo. (Miika 7:19) Jumala ei muutu, hänen anteeksiantamuksensa ei muutu. Ihmiset voivat epäillä hänen anteeksiantamustaan tai hylätä sen kokonaan, mutta Jumala pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei voi kieltää itseään (2 Tim. 2:13): Jumala on herättäessään Kristuksen kuolleista julistanut, että uhri koko maailman syntien edestä on annettu, ja niin hän on julistanut maailman synnit Kristuksessa anteeksi annetuiksi. Tämä ei voi muuttua, sillä se on Jumalan teko.

Jeesuksen kärsimyksen kautta Jumala on korottanut hänet korkeammalle kaikkea muuta. Farao teki Joosefista Egyptin hallitsijan, mutta Jumala korotti Jeesuksen (hänen inhimillisen luontonsa puolesta) oikealle puolelleen hallitsemaan koko maailmankaikkeutta.

Joosefin kärsimysten kautta suuri joukko ihmisiä pelastui nälänhädältä. Jeesuksen kokeman pahan kautta Jumala on tehnyt monin verroin enemmän hyvää kuin Joosefin vastoinkäymisten. Kärsimyksensä ja kuuliaisuutensa kautta Kristus vanhurskautti monet (Jes. 53:11, Room. 5:19), siis koko maailman: se tarkoittaa, että Jeesuksessa on kaikkien syntien anteeksiantamus ja pelastus.

Ja tässä on lopullinen, perimmäinen voitto, voitto synnistä, kuolemasta ja kaikesta pahasta. Jeesus on voittanut, ja hänen valtakuntansa tulee. Kaiken langenneen maailman pahan ja kärsimyksen jälkeen Jumala lausuu viimeisen sanansa: hän tekee kaikki uudeksi. (Ilm. 21:5) Kun ”kaikki jälleen asetetaan kohdalleen” (Apt. 3:21), löytyy lopullinen vastaus siihen, miten paha kääntyy hyväksi.

Joutuessamme kärsimään me kärsimme, kuten Herrammekin joutui kärsimään tässä maailmassa. Mutta meitä kohtaa myös se, mikä kärsimyksen jälkeen kohtasi Kristusta: ylösnousemus ja ikuinen elämä. Kun olemme Jumalan lapsia, olemme myös ”Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room. 8:17)

Voimme kiittää Jumalaa kaikesta, mikä meitä kohtaa: ”kiitos, sillä tämä oli sielulleni tarpeellista”. Tiedämme, että tämän elämän rosoista ja säröistä kasvaa iankaikkisuudessa jotakin kaunista. Jumala kirkastaa kärsimyksemmekin niin, että ne tulevat meille kunnian kruunuksi; ei ansiosta vaan armosta, armopalkkana. Jumala kääntää kaiken kunniakseen ja hyvyytensä ylistykseksi. Niin hän tekee varmasti myös vastoinkäymisille ja kärsimyksille, joko tässä elämässä tai sitten iankaikkisuudessa. Sellainen Jumala on.

Tämä ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, joita meillä nyt saattaa olla. Mutta Jeesuksen kautta tunnemme Jumalan, joka on hyvä ja joka on kanssamme kaikkina elämän hetkinä, ja joka antaa syntimme anteeksi. Ja meillä on luja toivo siitä, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.