Ihmisen ei ole tarpeen tietää tulevia asioita. Me uskomme, että Jumala johdattaa meidän elämäämme ja auttaa meitä. Nykyäänkin on kaikenlaisia selvänäkijöitä. He eivät ole Jumalan asialla ja heitä tulee karttaa.
Kun Paavali ajoi hengen pois, nainen tuli normaaliksi eikä enää kyennyt ennustamaan. Isännät raivostuivat tästä suunnattomasti. He halusivat kostaa Paavalille. He ottivat Paavalin ja Silaan kiinni ja veivät heidät torille hallitusmiesten eteen. Täällä he esittivät perättömiä syytöksiä, mutta eivät kertoneet, mitä todella oli tapahtunut. Ja torilla kaikki kansa nousi heitä vastaan. Ihmisten väärät syytökset ja tuntemattomien raivo heitä kohtaan oli Paavalille tuttua. Näin oli ennenkin käynyt. Vaikka hän teki vain hyvää, ihmiset kostivat sen pahalla. Silaalle tämä oli ensimmäinen kerta.
Päälliköt revittivät Paavalin ja Silaan vaatteet, antoivat lyödä heitä raipoilla ja lopuksi, kun miehet olivat jo aivan nääntyneet, heittivät heidät vankilaan. Vanginvartija sai ankaran käskyn vartioida rauhanhäiritsijöitä tarkasti. Siksi hän vei heidät sisimpään vankityrmään ja pani vielä jalkapuuhun. Mutta Paavali sai huomata, että Jumala oli antanut hänelle parhaan mahdollisen työtoverin. Silas oli yhtä rohkea kuin Paavalikin. Myös hän piti etuoikeutenaan kärsiä Jeesuksen tähden.
Niinpä keskiyöllä pimeässä tyrmässä jalkapuuhun sidotut miehet hämmästyttivät muita vankeja. He olivat täynnä verinaarmuja ruoskaniskujen jäljiltä. Kukaan ei ollut sitonut heidän haavojaan, mutta he rukoilivat ja veisasivat kiitoslauluja. Toiset vangit kuuntelivat ihmetellen. Silloin aivan äkkiarvaamatta tuli maanjäristys. Koko vankilan perustukset järkkyivät, lukitut ovet avautuivat ja kahleet irtosivat vankien jaloista ja käsistä. Ihmeellinen oli Jumala, jota nämä miehet julistivat.
Kun vanginvartija heräsi, hän näki, mitä vankilassa oli tapahtunut. Hän joutui kauhun valtaan. Hän saisi hengellään vastata vankien paosta, siksi hän tarttui miekkaansa ja ojensi sen itseään kohden. Paavali näki tämän ja huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä". Niin vartija pyysi valoa ja juoksi Paavalin ja Silaan eteen langeten maahan. Hän talutti heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Vanginvartija vei Paavalin ja Silaan kotiinsa, missä he saarnasivat Jumalan sanaa kaikille, jotka siellä olivat. Suuri ilo täytti vanginvartijan kodin. Hänet ja kaikki hänen perheensä jäsenet kastettiin. Hän laittoi aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
"Älä tee itsellesi mitään pahaa!"
Aamulla päälliköt lähettivät sanan, että Paavali ja Silas pitää päästää vapaiksi. Vanginvartija kertoi tämän Paavalille, mutta Paavali vastasi: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä, jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankeuteen; ja nytkö he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei niin, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos." Oikeudenpalvelijat kertoivat nämä sanat päälliköille. Silloin he pelästyivät kovin, kun kuulivat, että Paavali ja Silas olivat Rooman kansalaisia. Rooman laki soi omille kansalaisilleen monia oikeuksia ja virkamiesten piti noudattaa lakia. Päälliköt tulivat ja suostuttelivat Paavalia ja Silasta lähtemään ja he lähtivätkin. Mutta vielä ennen lähtöään he kävivät Lyydian luona ja rohkaisivat kaikkia Jumalan sanalla.
Koko Filipin seurakunta näki, että Jumala voi kääntää pahankin palvelemaan tarkoituksiaan. Seurakuntaan oli liittynyt koko vanginvartijan perhe. Ja vaino oli saanut niin nolon lopun, että hallitusmiehet varmasti antoivat kristittyjen toimia rauhassa.