Kolossan seurakunta

Rooman valtakunnan Aasia –nimisessä provinssissa oli pieni paikkakunta, jonka nimi  oli Kolossa. Se oli aikaisemmin ollut kukoistava teollisuuskaupunki, mutta Paavalin aikana se oli jäänyt syrjään. Se sijaitsi Meander-joen sivujoen varrella tuliperäisellä alueella. Paavalin lähetysmatkat olivat kulkeneet sekä Kolossan eteläpuolitse että pohjoispuolitse, mutta siellä Paavali ei ollut käynyt. Seurakunta oli syntynyt sinne Epafras -nimisen pastorin työn tuloksena. Seurakunta oli vielä nuori, mutta siellä oli hyvä järjestys ja luja usko Kristukseen. Jokin oli kuitenkin aiheuttanut seurakunnassa hämmennystä. Pastori Epafras oli vakavasti huolissaan seurakuntansa tilasta ja kohtalosta, siksi hän lähti pitkälle ja vaaralliselle matkalle Roomaan.

Matkalla Epafras poikkesi Filipissä ja sai toimittaa Filipin seurakunnan lähetin virkaa ja tuoda Filipin seurakunnan lähetyksen Paavalille. Raamattu kutsuu Filipin seurakunnan lähettiä nimellä Epafroditus, mutta on useita syitä olettaa, että Epafras ja Epafroditus olivat sama henkilö. Oma seurakunta kutsui pastoriaan lyhennetyllä nimellä tuttavallisesti, mutta Filipin seurakunta puhutteli häntä koko nimellä. (Lue aiheesta lisää: Kolossan seurakunta, Markku Särelä, STLK, 1974)

Matka Roomaan oli vaarallinen ja lopputulos oli, että Epafras vangittiin. Näin hänestä tuli Paavalin vankitoveri, samoin oli käynyt Aristarkukselle ja Timoteuksellekin.

Paavali sanoo Epafraasta, että hän on uskollinen Kristuksen palvelija. Hän on esimerkki hyvästä sielunpaimenesta. Epafras oli väsymätön esirukoilija. Hän rukoili oman seurakuntansa jäsenten puolesta mutta myös naapuriseurakunnan Laodikean puolesta ja myös Hierapolissa olevien kristittyjen puolesta. Ehkä seurakunnat noilla paikkakunnilla olivat syntyneet kolossalaisten lähetystyön tuloksena tai yhteistyö muutoin oli voimakasta. Epafraalla oli aivan erityinen huolen aihe. Kolossan seurakuntaan oli päässyt joku tai joitakuita hurmahenkisiä, jotka levittivät harhaoppia. Uskovilta vaadittiin ihmistekoja, erikoisia juhlatapoja ja korostettiin näkyjä. Epafras vastusti sellaista julistusta, hän tahtoi seurakunnan toimivan raittiilla tavalla Jumalan Sanaan perustuen. Epafras tarvitsi tukea, siksi hän tuli hakemaan vahvistusta opetukselleen Paavalilta ja lähti vaivojaan kaihtamatta matkalle Roomaan.

Pa62.jpg
Epafras oli vakavasti sairas.

Paavali kirjoitti tärkeän kirjeen kolossalaisille korostaen Jeesuksen hankkimaa sovitusta, johon ihminen ei voi eikä saa mitään lisätä. Kirjeen toisena kirjoittajana mainitaan Timoteus. Kirjeessä menevät seurakunnalle myös Epafraan omat terveiset. Epafras ei voinut lähteä paluumatkalle kotiseurakuntaansa, sillä hän oli vankina. Epafras oli myös vakavasti sairaana, jopa kuolemankielissä. Emme tiedä, miksi hän sairasti, oliko häntä pahoinpidelty, oliko hän joutunut näkemään nälkää ja kurjissa oloissa  saanut jonkin tarttuvan taudin. Alkukirkon pyhät joutuivat kestämään meille aivan käsittämättömiä vaikeuksia evankeliumin tähden. Kuitenkin hän jaksoi rukoilla ja kantaa huolta seurakunnastaan.

Paavalin luona Roomassa oli myös Tykikus. Hän sai tehtäväkseen viedä Paavalin kirjeen Kolossan seurakunnalle. Mitä sitten tiedämme tästä lähetistä? Apostolien Teoissa mainitaan aasialainen Tykikus samassa yhteydessä kuin Aristarkuskin. Hän siis useiden muiden saattajien mukana seurasi Paavalia Jerusalemiin Efeson hopeaseppien aiheuttaman mellakan jälkeen.

Paavali kirjoittaa suosituksen Tykikuksesta Kolossan seurakunnalle: ” Kaikista minun oloistani antaa teille tiedon Tykikus, rakas veli ja uskollinen palvelija, minun kanssapalvelijani Herrassa. Hänet minä lähetän teidän tykönne juuri sitä varten, että saisitte tietää tilamme ja että hän lohduttaisi teidän sydämiänne”. Paavali lopettaa kirjeensä kolossalaisille: ”Ja sanokaa Arkippukselle: "Ota vaari virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin toimitat." Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.” Arkippus oli nyt Kolossan seurakunnan paimenena, hänet tiedettiin uskolliseksi, mutta hänkin tarvitsi rohkaisua ja kehotusta erikoisesti nyt, kun Epafras oli poissa ja harhaopettajien vaikutus piti perata pois seurakunnasta. Kolossan seurakunta oli elävä, taisteleva seurakunta. Jumalan Sanalla se oli saavuttava voiton.

Tykikus sai matkaansa kolme tärkeää kirjettä, jotka hän uskollisesti saattoi perille. Ensimmäinen meni Efesoon, toinen Kolossaan ja kolmas eräälle seurakunnan jäsenelle, Filemonille.  Tykikuksen mukana matkusti myös Onesimus.

Pa65.jpg
Paavali ja sairasvuoteella lepäävä Epafras käyvät yhdessä läpi kirjeitä,
joita Paavali lähetti eri puolille valtakuntaa syntyneille seurakunnille niiden uskon vahvistamiseksi.