Rooma oli rikas. Yhteiskunnassa oli rikkaat ylimykset, hyvin toimeen tulevat sotilaat, kauppiaat ja käsityöläiset. Vain pienellä osalla ylhäisiä henkilöitä oli Rooman kansalaisoikeudet. Kansalaisuuden saattoi saada syntymässä perheen perintönä niin kuin Paavali oli saanut, mutta myös ostamalla. Hinta oli kallis, joten siihen oli vain rikkaimmilla varaa. Kansalaisilla oli oikeuksia, joita muilla ei ollut. Heitä ei esimerkiksi voinut rangaista ilman laillista tuomiota. Äärimmäisessä tapauksessa kansalainen saattoi asiassaan vedota keisariin. Niin myös Paavali oli tehnyt ja siksi hän oli nyt Roomassa.
Suuri joukko ihmisistä oli orjia. He olivat isäntiensä omaisuutta vailla ihmisoikeuksia. Heitä saattoi ostaa ja myydä, heitä piiskattiin ja ruoskittiin, jos he eivät osanneet olla isännilleen mieliksi. Heidän henkensä ei ollut minkään arvoinen. Jos orja karkasi, hänet sai kuka tahansa tappaa. Kuitenkin monet orjat olivat taitavia, lahjakkaita ja sivistyneitä. Varakkaiden perheiden lapsilla oli yksityisopettajana tavallisesti sivistynyt orja. Hyvän isännän luona uskollinen ja taitava orja saattoi päästä huomattavaankin asemaan, mutta enimmäkseen orjien osa oli kurja.
Paavali tapasi Roomassa erään isäntänsä luota karanneen orjan. Miehen nimi oli Onesimus. Hän oli karannut Kolossasta Filemonin luota, joka oli harras kristitty. Filemon lienee myös ollut melko varakas, sillä hänellä oli niin iso koti, että se oli koko seurakunnan kokoontumispaikka. Sinne myös Paavali pyysi Filemonia valmistamaan hänelle majoitustilaa, kun Paavali matkallaan sinne poikkeasi. Onesimus oli jotenkin osunut kuulemaan Paavalin julistusta Roomassa. Jumalan Sana vaikutti hänen sydämeensä ja Jeesus pysäytti karkulaisen matkan. Hän muisti isäntänsä hyvyyttä, hän tahtoi palvella myös Paavalia niin kuin vain parhaiten osasi.
Paavali kirjoitti kirjeen Filemonille. Siinä hän pyysi, että Filemon ottaisi Onesimuksen takaisin rakkaana veljenä. Vielä Paavali vakuutti, että jos Onesimus on jotakin vahinkoa aiheuttanut isännälleen, Paavali maksaisi sen henkilökohtaisesti. Lue, miten kauniisti Paavali kirjoittaa:
”Niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki - pyydän sinua poikani puolesta, jonka minä kahleissani synnytin, Onesimuksen puolesta,sinulle ennen hyödyttömän, mutta nyt sekä sinulle että minulle hyödyllisen, hänet minä lähetän sinulle takaisin, hänet, se on: oman sydämeni.
Olisin tahtonut pidättää hänet tykönäni, että hän sinun sijassasi olisi palvellut minua, joka olen evankeliumin tähden kahleissa; mutta ilman sinun suostumustasi en tahtonut tehdä mitään, ettei hyvyytesi olisi ikäänkuin pakollinen, vaan vapaaehtoinen.
Sillä ehkäpä hän sentähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, ei enää orjana, vaan orjaa enempänä: rakkaana veljenä, ylen rakkaana jo minulle, kuinka paljoa enemmän sitten sinulle, sekä ihmisenä että Herran omana!”
Kirjeen vei perille Tykikus kuten Kolossan seurakunnallekin menneen kirjeen. Varmasti Onesimuksen paluumatka Tykikuksen kanssa oli jännittävä. Varmaankin hän oli peloissaan, sillä hänelle kuului kuolemanrangaistus. Mutta toisaalta uskon ilo täytti hänen sydämensä ja toivo ja luottamus siihen, että Filemon, joka oli saman Herran palvelija ja siis hänen veljensä, varmasti antaisi hänelle anteeksi. Niin sitten tapahtuikin.
Paavali ei vastustanut yhteiskunnan järjestystä, vaikka se oli epäoikeudenmukainen monille sen jäsenille. Kuitenkin kristinuskon rakkauden ja veljeyden sanoma vähitellen mursi orjuuden myös yhteiskuntaelämästä, kun uskovia henkilöitä tuli hallitsijoiksi. Raamattu opettaa meitä olemaan kuuliaisia esivallalle ja yhteiskunnan järjestykselle kuitenkin niin, että tottelemme enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän ei tule taistella vääryyttä vastaan terroriteoilla, väkivallalla tai minkäänlaisella laittomuudella. Oikeutta pitää edistää rohkeasti laillisilla keinoilla, mutta Jumalan Sanan vastaiseen tekoon ei pidä suostua esivallankaan vaatimuksesta.
Onko meidän yhteiskunnassamme enää orjia? Voi, valitettavasti niin monet ovat ihmisten orjia, yleisen mielipiteen orjia, huumaavien aineiden orjia, monenlaisten himojen orjia. Raamattu sanoo jokaista ihmistä synnin orjaksi, jos hän ei usko Jeesukseen. Se on kuvaava vertaus. Jumalattoman ihmisen osa on kurja. Sielunvihollinen ei anna rauhaa eikä toivoa. Ja pahinta on, että epäuskossa pysyvä synnin orja joutuu kerran iankaikkiseen kadotukseen, sinne missä on itku ja hammasten kiristys.
Mutta kiitos olkoon Jeesuksen, hän on tullut vapauttamaan kaikki synnin orjat! Kun uskomme syntimme anteeksi Jeesuksessa, me emme enää ole orjia vaan vapaita armolapsia, kuten Onessimus ja Filemon. Paavali kirjoitti Rooman kristityille: ”Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" ja galatalaisille: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”