Matka kulki pitkin Via Appiaa, Rooman kuuluisinta tietä. Se oli leveä, kivillä päällystetty, suora tie. Siellä oli nähty kulkevan monenlaista väkeä: Keisari henkivartioineen, Rooman kuuluisia legioonia, sotapäälliköiden voittojaan juhlivia riemukulkueita, kauppiaita ja muita matkustavaisia. Mutta surkeimpia kaikista olivat vankisaattueet. Synkät, kahleisiin sidotut ihmiset laahustivat vastahakoisesti sotilaiden hoputtaessa eteenpäin. Ohikulkijoiden korviin kuului kirouksia, piiskanlyöntejä ja vaikerrusta.

Tällä kertaa Roomaan saapui seurue, joka poikkesi kaikista muista. Se oli vankisaattue vartijoineen, joukossa kahleita kantava Paavali. Mutta mukana oli muitakin, Paavalin ystäviä ja Rooman seurakunnan vastaanottojoukko. Varmaan tämä joukko herätti kummastusta, kaikkien kasvoilla oli ilo ja rauha ja he keskustelivat innokkaasti keskenään. Mitä iloitsemista saattoi olla vangin tulossa Roomaan tuomiolle?

Sadanpäämies Julius vei vankisaattueen perille. Hän oli syvästi kiintynyt Paavaliin ja puhui luultavasti Paavalin puolesta. Hän ja muut Paavalin vartijat tiesivät, ettei Paavali ollut tehnyt mitään rikollista. He olivat kokeneet suuria ihmeitä matkan aikana ja saaneet paljon lohdutusta, kun Paavali puhui heille Jumalan Sanaa. Niinpä Paavalia ei pantu vankityrmään tavallisten vankien tavoin, vaan hän sai asettua asumaan omaan vuokra-asuntoon, jossa hän sai asua häntä vartioivan sotamiehen kanssa. Paavalin toive päästä Roomaan oli toteutunut. Mutta miten kummallisella tavalla! Jumalan tiet ovat meille usein mahdottomat käsittää, sen vain tiedämme, että ne ovat meille parhaaksi. Paavali oli vankeutensa johdosta saanut todistaa Jeesuksesta kuninkaiden, maaherrojen ja korkeiden sotapäälliköiden edessä. Jumalan Sanasta olivat päässeet osallisiksi kaikki haaksirikkoutuneen laivan matkustajat sekä myös syrjäisen Meliten saaren asukkaat. (nykyisin Malta) Paavalille oli tärkeintä saada todistaa Jeesuksesta. Kerran hän kirjoitti korinttolaisille: ”Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!”

Päästyään Roomaan Paavali aloitti heti lähetystyön. Ensimmäiseksi hän kutsui kokoon juutalaisten johtohenkilöt. Hän halusi puhua heimoveljilleen, että heidän Messiaansa, jota he odottivat, oli jo tullut. Paavali kertoi heille, miten hän oli Roomaan joutunut. Juutalaiset sanoivat, etteivät olleet kuulleet hänestä mitään pahaa ja niin he halusivat kuulla, mitä hänellä oli sanottavanaan. Niin he määräsivät päivän ja heitä tuli vielä suurempi joukko Paavalin majapaikkaan kuulemaan Paavalin todistusta. Paavali puhui heille aamuvarhaisesta iltaan saakka selittäen ja todistaen Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta. Mutta he eivät uskoneet Paavalin todistusta Jeesuksesta. Niin he erosivat ja Paavali sanoi heidän lähtiessään: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne, sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'  Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen."

Roomassa Paavali asui erillisessä asunnossa vartioituna kaksi vuotta ja hän sai ottaa vastaan vieraita.