Paavali oli vangittuna matkalla Roomaan. Laivalla oli Paavalin ja hänen tovereidensa lisäksi muitakin vankeja, sotilaita, merimiehiä ja kenties muitakin matkalaisia, kaikkiaan 276 henkeä. Laiva ajelehti myrskyssä, kaikki mahdollinen lasti oli heitetty mereen. Matkustajat ja miehistö olivat epätoivoisia. Vain Paavali puhui rohkeasti Jumalaan turvaten. Kaksi viikkoa oli ajelehdittu, kunnes yöllä miehistö huomasi, että vesi kävi matalammaksi. Lähestyttiin rantaa. Laivan perästä laskettiin ankkurit, ettei ajauduttaisi karille. Niin odotettiin aamun koittoa. Merimiehet yrittivät karata ja he sitä varten he laskivat veneen laivasta mereen, mutta Paavali huomasi heidän aikeensa ja sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: ”Elleivät nuo pysy laivassa, niin te ette voi pelastua.” Silloin sotamiehet hakkasivat veneen köydet irti ja se pääsi menemään.

Hiukan ennen päivän valkenemista Paavali kehotti kaikkia nauttimaan ruokaa: ”Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet. Sentähden minä kehotan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei yhdeltäkään teistä  ole hiuskarvaakaan päästä katoava.” Kun Paavali oli tämän sanonut, hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään. Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja rupesivat hekin syömään. Sen jälkeen laivaa kevennettiin vielä heittämällä viljalasti mereen.

Päivä nousi. Edessä oli saari ja saaren rannassa näkyi lahti, johon saatettiin laskea laiva. Ankkurit hakattiin irti ja jätettiin mereen ja laiva ohjattiin lahteen. Laiva joutui kuitenkin riutalle, keulapuoli tarttui kiinni mutta peräpuoli hajosi ryskyen aaltojen voimasta. Hätää ei kuitenkaan enää ollut. Ranta oli lähellä. Sotilaat pelkäsivät vankien karkaavan, mutta sadanpäämies kielsi tappamasta heitä, sillä hän tahtoi säästää Paavalin. Niinpä sitten sadanpäämies kehotti uimataitoisia ensin lähtemään rantaa kohti. Loput saivat laivankappaleita ja muita lautoja, joiden varassa pääsivät rantaan. Niin kaikki pelastuivat, kuten Paavali oli sanonutkin.

Tässäkin tapahtumassa me näemme ihmisen pienuuden. Me olemme avuttomat luonnon voimien edessä. Ei ole turvaa toisesta ihmisestäkään. Moni haluaa vaaran uhatessa pelastaa vain oman nahkansa kuten merimiehet tässä. Mutta meidän Taivaallinen Isämme ei meitä jätä eikä hylkää. Hän pelasti Paavalin ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan. Hän myös varjelee meitä, mitkä vaiheet meitä ikinä elämässä kohtaavatkin. Siksi me saamme kulkea turvallisella mielellä Jeesuksen omina kohti taivaan kotia.

Laiva haaksirikkoutui, mutta kaikki pääsivät rantaan.