Rooman keisarin sotaväenosasto valvoi Jerusalemin rauhaa. Kaupunki oli levoton ja sotilaat olivat aina valmiina tarttumaan häiriöihin. Sotaväen osaston päällikkö, Klaudius Lysias oli pelastanut Paavalin kansan raivolta. Paavalia pidettiin nyt vangittuna samassa linnassa, missä Klaudius Lysias majaili. Hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt Paavalista ajatella, hän oli ymmällään. Paavali oli paitsi Rooman kansalainen myös juutalainen. Hän ei ollut kapinallinen eikä hän näyttänyt rikolliselta. Mutta mistä juutalaiset häntä syyttivät, sitä päällikkö ei ollut saanut selville. Siksi hän käski ylipappien ja neuvoston kokoontua käsittelemään Paavalin asiaa. Heti seuraavana päivänä Paavalin vangitsemisen jälkeen hänet vietiin neuvoston eteen.

Neuvostossa oli edustajansa ylipapeilla, kirjanoppineilla ja kansan vanhimmilla. Neuvostoon kuului kaikkiaan 71 jäsentä. Ylipapit ja kirjanoppineet  kuuluivat yleensä fariseusten lahkoon. Kansan vanhimmat olivat kaupungin ylimyksistä valittuja maallikoita. Heitä oli enemmistö. He kuuluivat saddukeusten lahkoon. Saddukeukset sanoivat, ettei ole ylösnousemusta ei enkeliä tai henkeä. Fariseukset taas uskoivat kumpaankin. Opillinen riita jakoi neuvoston kahdeksi taistelevaksi ryhmäksi.

Tämä tuomioistuin oli tuominnut Jeesuksen. Sama neuvosto tuomitsi Stefanuksen. Aikaa oli kulunut ja jäsenet neuvostossa vaihtuneet, mutta kaikki oli muuten ennallaan. Neuvostoa johti ylimmäinen pappi. Tähän aikaan sillä paikalla oli Ananias-niminen mies. Historia tuntee hänet ahneena ja väkivaltaisena. Moraalinsa puolesta hän ei lainkaan sopinut tehtävään.

Kun Paavali tuotiin sisään, hän aloitti heti puolustuspuheensa: “Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti.“ Silloin Ananias käski lyödä Paavalia suulle. Ja Paavali vastasi: “Jumala on lyövä sinua, sinä valkoiseksi kalkittu seinä, istutko sinä minua tuomitsemassa lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?“ Neuvoston jäsenet alkoivat kiihtyä. Jotkut vastasivat Paavalille “Herjaatko sinä ylimmäistä pappia?“ Johon Paavali vastasi, ettei hän tiennyt, että tuo henkilö oli ylimmäinen pappi. Ehkei Paavali tuntenut häntä tai sitten Paavali tarkoitti, ettei kukaan, joka vastoin lakia käskee lyödä, voi olla oikea ylimmäinen pappi. Neuvoston jäsenet olivat kiihdyksissään. Tilanne alkoi näyttää uhkaavalta. Silloin Paavali huusi: “Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana.“ Tuskin hän oli tämän sanonut, kun neuvosto jakautui kahteen riitelevään joukkoon. Syntyi kova huuto. fariseukset puolustivat Paavalia ja sanoivat, etteivät löydä mitään pahaa hänestä. Mutta saddukeukset syyttivät Paavalia yhä kiivaammin. Tilanne oli sekasortoinen. Päällikkö Klaudius Lysias pelkäsi taas Paavalin puolesta ja käski viedä hänet kasarmiin turvaan. Jokin Paavalissa herätti Klaudiuksen myötätunnon. Ehkä Klaudiuskin inhosi vääriä tuomareita, moraalittomia lainvalvojia. Paavali oli heille täydellinen vastakohta. Klaudiuksen täytyi ihailla Paavalin rohkeutta, hänen vahvaa uskoaan siihen sanomaan, jota hän julisti.

Mutta illalla kasarmissa Paavali kävi levolle yksinäisessä vankihuoneessaan. Rohkeintakin ihmistä pelottaa, kun henki on vaarassa. Varmaan Paavalinkin mieli oli levoton, mutta hän jätti itsensä, ystävänsä, kaikki seurakunnat ja koko lähetystyön rukouksessa Jumalan armolliseen huomaan. Ja yöllä Jeesus itse seisoi Paavalin luona lohduttamassa ja rohkaisemassa häntä sanoen: “Ole turvallisella mielellä, sillä niin kuin sinä olet todistanut minusta Jerusalemissa, niin sinun pitää todistaman minusta myös Roomassa.“

Yöllä Paavalin luona seisoi Jeesus.