Kesän kuluessa vietetään kirkkovuodessa kirkastussunnuntaita. Silloin muistellaan, miten kolme apostolia sai nähdä Taaborin vuorella Jeesuksen jumalallisen kirkkauden.

Opetuslapset pelästyivät näkyä. Jumalan kasvoista kasvoihin nähnyt ei Vanhassa Testamentissa voinut elää. Syntinen ei voi kestää Jumalan kirkkautta sen täydessä loistossa. Se kirkkaus paljastaa ja tuomitsee kaiken pahuuden ihmisessä.

Jeesuksessa kuitenkin loistaa Jumalan armon kirkkaus. Se ei polta syntistä, vaan tuo valon sielun pimeyteen. Paradoksaalisesti tämä armon valo loistaa kaikkein kirkkaimmin Golgatan pimeydessä: kun Jeesus riippui ristillä ja päivä pimeni, hänen rakkautensa ihmiskuntaan paistoi kaikkein kirkkaimmin. Jeesus sovitti synnit, niin että häneen uskova ihminen voi kohdata Jumalan kirkkauden ja kerran jopa katsoa Jumalaa kasvoihin, ja kuitenkin elää. Niinpä kristityt on myös kutsuttu heijastamaan Jumalan kirkkautta omassa elämässään.