Pastori, teol.tri^hc Markku Sakari Särelän muistolle

Markku Särelä syntyi Lempäälän Nurmen kylässä 10.7.1936, kuoli Tampereen Kaukajärvellä 18.10.2024.
Hän saavutti 88 v, 3 kk, 8 pv iän.

Markku oli neljäs kaikkiaan kahdeksan sisaruksen parvessa.

 Kun Markku oli vielä pieni 1930-luvun lopulla, perhe muutti Lempäälän Nurmelta ensin Nokialle ja sieltä Mouhijärvelle Rienilän kylään. Talvisodan jälkeen välirauhan aikana perhe jälleen muutti Mouhijärvellä Soperoon, syrjäkylään, joka on linnuntietä n. 4 km etäisyydellä kirkonkylästä Uotsolasta. Asuinpaikka oli entisen kyläsepän pikkutila, jossa oli huonokuntoiset rakennukset. Heti sodan jälkeen isä rakensi uuden pirtin hirrestä rintamamiestalojen tyyppipiirustuksia seuraten.

Soperosta käsin Markku kävi kansakoulua Uotsolassa kulkien metsäpolkuja pitkin sen noin 4,5 km matkan. Kansakoulua hän kävi 6 luokkaa, minkä jälkeen koulun johtajaopettajan vanhemmille esittämän vakavan vetoomuksen jälkeen pyrki ja pääsi 1949 Tampereelle ns. Kolarin kouluun, Tampereen toiseen lyseoon, jossa oli silloin lyhennetty kolmiluokkainen keskikoulu ja kolmiluokkainen lukio. Markku kirjoitti ylioppilaaksi v. 1956.

Koulun aloittamisessa oli pieni myöhempään elämään vaikuttava episodi. Piti valita, meneekö A- vai B- luokalle. Markku valitsi ensimmäisen eli A:n. Vasta sitten paljastui, että se tarkoitti, opiskeleeko vieraana kielenä venäjää vai saksaa. A:lla oli venäjä.

Tampereella kouluajan hän asui osin vanhempien siskosten kanssa ja osin vieraissa hyyryläisenä. Kesälomat kuluivat Keski-Suomessa Rauma-Repolan metsänperkaustyömailla.

Kouluaikana Tampereella oli kolmen tai neljän pojan pieni piiri, joka syventyi uskon asioihin. Tuttavuus jatkui vielä kouluajan jälkeenkin. Muistaakseni sitä piiriä kutsuttiin ”Kipinäkerhoksi”.

Varusmiespalveluksen hän suoritti Niinisalossa Mittauspatteristossa ja sai alikersantin arvon. Palvelusajan kesä meni Topografikunnan tarkkavaakituskomennuksella Lapissa.

Tulevaa elämänuraa miettiessään Markku ensin ajatteli opiskella metsänhoitajaksi, koska luonto ja metsä häntä erityisesti kiinnostivat ja ehkä myös kesätöillä metsänperkauksilla oli vaikutuksensa. Kun hän kuitenkin kävi asiassa painia omantuntonsa kanssa, hän päätyi kirjoittautumaan Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Näissä yhteyksissä, joita yksityiskohtia en tunne, ilmeisesti jo ennen yliopistoon kirjoittautumistaan hän tuli tutustumaan tunnustukselliseen luterilaisuuteen. Siihen aikaan vaikuttivat pastorit A.A. Uppala Hämeenlinnassa ja läntisessä piirissä sekä G.A. Aho Lahdessa ja itäisessä piirissä. Jo kouluajalta vanha ystävä Raimo Koski-Homi oli myös aloittamassa opinnot.

Yliopisto-opintojen alkuaikana Markku pääsi toisten kirkkomme teologiopiskelijoiden tavoin noin vuodeksi Saksaan SELK:n teologiseen korkeakouluun Oberurselissa. Opetus oli vielä vakaasti tunnustuksellista ja saksan kielikin tuli harjoitukseen. 1962 Markku valmistui Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi (nyk. maisteri) ja sai kutsun Amerikkaan vikaariksi, s. o. harjoittelevaksi pastoriksi, New Yorkissa olleeseen itsenäiseen tunnustukselliseen luterilaiseen Betania -seurakuntaan, jota hän palveli noin vuoden ajan 1962–1963. Se seurakunta oli silloin vielä pääosin suomenkielinen. Myöhemmin myös pastori Efraimson palveli sitä lähdettyään Suomesta.

Palattuaan Amerikasta Markku sai kutsun läntisen seurakuntapiirin, eli Hämeenlinnan, Koskenpään ja Kyyjärven seurakuntien pastoriksi ja hänet vihittiin pastorin virkaan 3.11.1963. Niihin aikoihin pastori Uppala jäi eläkkeelle ja Markku hoiti yksin koko laajaa seurakuntapiiriä, osallistui kirkkokunnan tehtäviin ja Luterilaisen toimittamiseen.

Varsinaisen seurakuntatyön ohessa Markku teki laajaa kirjallista työtä. Kirjoitti, käänsi ja toimitti kirjoja ja kirjoituksia — kaikki tunnustuksellista luterilaisuutta. Tunnustuksena työstään Markku sai teologian kunniatohtorin arvon Amerikassa Missourisynodin teologisessa Springfieldin korkeakoulussa v. 1994.

Ensimmäisistä kirjatöistä 1970-luvun alussa on ehkä merkittävin kirja ”Lapsikaste on raamatullinen”, joka on käännetty myös venäjäksi ja on siellä levinnyt. Siinä torjutaan Raamatun opetuksilla uudelleenkastajien opit. Kun Neuvostoliitto purkautui ja tuli vapaammat mahdollisuudet liikkumiseen ja kirjallisuuden toimittamiseen, ryhdyttiin merkittävään venäjänkieliseen kirjalliseen työhön. Markku oli uudistanut kirkkomme Kristinopin ja niin se käännettiin myös venäjäksi. Siitä on ajan kuluessa otettu useita uusintapainoksia ja viety Inkeriin ja Venäjälle tuhansia kappaleita. Sitten käännettiin eri osia luterilaisista tunnustuskirjoista ja lopulta koko paksu Sovintokirja, ”Kniga Soglasija”. Kristinoppi on käännetty monelle kielelle: venäjä, viro, latvia, liettua, englanti, ruotsi, ukraina, igbo (Nigeria).

Kun kirkkomme sai uusia työntekijöitä, Markku keskittyi kirjalliseen työhön. Häneltä ilmestyi neliosainen Saarnakirja ”Rauha teille”, jossa on yhteensä liki 2000 sivua. Sitä on ulkopuolella kutsuttu ”Särelän postillaksi”. Siinä kirjassa on vähintään yksi, monesti useampi, saarna jokaiselle kirkkovuoden pyhäpäivälle.

Lähes viimeisillä voimillaan Markku ryhtyi tekemään suurtyötä, kääntämään Raamattua, kun Kansankirkon toimittama uusin Raamatun käännös on osoittautunut monelta osin kelvottomaksi. Tämä, ns. STLK:n Raamattu, on ulkopuolellakin monien luterilaisesta tunnustuksesta kiinni pitävien keskuudessa saanut tunnustusta. Käännös perustuu tarkasti alkukieliin ja siitä tulee esiin, että koko kirja on esitys Kristuksesta ja Hänen sovitustyöstään. Kirjassa on liki 1400 sivua pientä, tiheää tekstiä.

Vielä vähän ennen tämän maallisen vaelluksen päättymistä Markku alkoi kääntää saksasta tri Carl Manthey-Zornin Psalmien selitysteosta, joka on paksu kirja. Lopulta kuitenkin voimat hiipuivat ja hän sai viimeksi käännetyksi psalmin 42 selityksen, joka sekin jäi lopusta vähän kesken.

Kesällä 1998 Evankeliumiyhdistyksen ja muiden itseään tunnustuksellisina luterilaisina pitävien piirien edustajat järjestivät vanhurskauttamisaiheesta kokouksen Kokemäellä. Sinne oli myös STLK kutsuttu ja pyydetty puheenvuoron pitämistä. Markku laati etukäteen aiheesta tutkimuksen, joka julkaistiin kirjana ”Kristus meidän edestämme”. Otan tähän otteen sen esipuheesta, ikään kuin Markun testamenttina:

”Joka kerta kun sananpalvelija ryhtyy opettamaan vanhurskauttamista, hän on kutsumuksensa pyhimmällä paikalla, pyhille kerta kaikkiaan annetun uskon ja sen pääuskonkappaleen parissa. Lihan heikkouden tähden hänen on "pelolla ja suurella vavistuksella" (1 Kor. 2:3; Fil. 2:12) kilvoiteltava esittääkseen puhtaasti sen, minkä Jumalan sana, pyhä Raamattu, meille ilmoittaa, ettei hän perustaisi kuulijoittensa uskoa "ihmisviisauteen, vaan Jumalan voimaan" (1 Kor. 2:5) ja ristiinnaulitun Herran Kristuksen varaan (1 Kor. 2:2), ja ettei hän kadottaisi sieluja ja riistäisi kunniaa Herraltamme. Samalla Sanassa sisällä olevan julistajan sydämen täyttää suuri kiitollisuus Jumalaa kohtaan, joka lähetti ainoan Poikansa meille todella riittäväksi ja täydelliseksi vanhurskaudeksi, jossa kelpaamme Jumalalle. Mikä ilo onkaan kirkastaa Kristusta syntisille ja osoittaa, kuinka varmalla ja lujalla pohjalla pelastuksemme on, kun se tapahtuu yksin Kristuksen tähden hänen jo toimittamansa, kaikkia ihmisiä koskevan lunastuksen nojalla, yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain tekoja.”

Kalle Särelä (veli)

Katso tästä video Markku Särelän puheesta vuodelta 2010: Jumalan antama rohkaisu ja turva

Pastori Markku Särelä saatettiin viimeiselle matkalleen 16.11.2024 omaisten, sukulaisten ja seurakuntalaisten saattelemana Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Siunauksen toimitti pastori Marko Kailasmaa.