Noin 60 vuotta sitten opettajani tuli luokkaan. Hän ei puhunut mitään, mutta rupesi piirtämään liitutaululle suureen kokoon jotakin. Me kaikki oppilaat hiljennyimme seuraamaan, mitä hän sinne piirsi. Taululle ilmestyi: 7 * 8 = 56. Tuo on kuulemma kaikkein vaikein kertotaulu. Mutta tällä tempulla se jäi ikuisesti ainakin minun mieleeni. Se tarttui näkömuistiini.

Toinen oppii, kun kirjoittaa itse asiat paperille. Tätäkin käytettiin aikoinaan koulussa hyväksi – joskus jopa rangaistuksena.

Te lapset opitte nopeammin asioita kuin me aikuiset, iäkkäämmistä ihmisistä puhumattakaan. Niinpä lapsena kannattaa painaa mieleensä asioita. Sananlasku sanoo: ”Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa (eli osaa).”

Laulu on erinomainen opetusmuoto. Kun osaa laulun, muistaa sen sanat ja jos sanoissa on joku opetus, niin se jää mieleen. Itse osaan laulun: Aurinko laskee länteen. Niinpä muistan aina, että se laskee länteen – ei itään. Jotkut vanhukset sairastuvat muistisairauteen niin, että unohtavat tuttuja ja tavallisia asioita. Mutta silti olen nähnyt, että laulut voivat säilyä heidänkin mielessään.

Mitä sitten kannattaa opetella? Raamatun kertomuksia ja lauseita tietysti. Niissä on iankaikkisen elämän sanat. Myös hengellisiä lauluja ja virsiä kannattaa opetella ulkoa. Osaatkin jo varmasti: Jumala loi auringon, kuun ja järvet ja puut, ihmisen myös… Enkeli taivaan lausui näin: Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt… Muistatko, missä virressä lauletaan: Vaan luotan, että sovitit myös minun syntini. Sä kuolit, että pääsisin luo Isän Jumalan…Jeesus meitä rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa… Joka sanan kuulee ja sitä noudattaa, hän viisaasti rakentaa. Huomaatko, miten ihan muutamassa laulussa on jo keskeisiä, tärkeitä uskonasioita.

Osaatko jo laulun:

Hyvä paimen rakastaa pientä, pientä karitsaa.
Hänen paimenolallaan suojan maailmassa saan.

Hyvä paimen armahtaa pientä, pientä karitsaa.
Synnit, monet anteeks suo. Uuteen eloon voimaa tuo.

Hyvä paimen johdattaa pientä, pientä karitsaa.
Kantaa, kunnes laskee sen, helmaan Isän taivaisen.

Julkaistu Luterilaisessa 3/2024