Johdantoa

Kristillisellä kirkolla on ilman kirkkojen kokousten päätöksiäkin ollut selkeä kanta pelkästään Jumalan ilmoituksen nojalla, että pyhään saarnavirkaan voidaan kutsua ainoastaan siihen kykeneviä ja soveltuvia miehiä ja että Jumala ei ole tarkoittanut saarnavirkaa naisille. Niinpä uskonpuhdistaja Martti Luther opettaa tätä asiaa kirjoituksissaan, vaikka se ei ollut hänen aikanaan samalla tavalla ajankohtainen kysymys kuin nyt. Luther opetti saarnaviran kuulu van vain miehille siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä opetus oli Raamatussa ja hän opetti kaikkea sitä, mitä Raamattu opettaa.

Lutherin periaatteesta, että kirkon tulee opettaa kaikkea Jumalan sanan oppia on valitettavasti laajasti luovuttu. Kun lisäksi useita evankeliumeitten ja muiden Raamatun kirjojen saarnavirkaa koskevia opetuksia on saarnoissa käsitelty yksipuolisesti soveltaen niitä yleiseen hengelliseen pappeuteen ja virasta vaieten, ei ole ihme, ettei kristikansa eivätkä usein paimenetkaan ymmärrä oppia saarnavirasta. Usein jo terminologiakin sekoittaa. Suomessa puhutaan "papeista" , " pappisvirasta" , saksassa "hengellisistä" (die Geistlichen}ja venäjässä kreikkalaiskatolinen kirkko on johtanut "pyhä" -sanasta vastaavat termit. Kuitenkin kaikki uskovat ovat pappeja ja pyhiä, kaikilla heillä on Henki ja he kaikki ovat hengellisiä.

Puhuessamme käsitteellisesti tarkasti emme käytä mainittuja termejä paimenista ja paimenvirasta. Katolisilla kirkoilla ja niiltä vaikutteita saaneilla protestanttisilla teologeilla terminologiaan liittyy epäraamatullinen oppi ordinaation vaikutuksesta viranhaltijan persoonaan.

Tehdessämme eron persoonan ja viran välillä toki muistamme, että evankeliumin saarna on papillista palvelusta, jonka tuloksena syntyy pakanoista " otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri" (Room. 15:16; Apologia, XXIV ,34, suom. 1990 s. 226; ks. myös Apt. 13:2; Fil. 2: 17) . Vaikka itse saarnavirka on pyhä Jumalan säätämyksenä ja hengellinen, koska Pyhä Henki toimii sanan ja sakramenttien kautta, pastorikin on pyhä ja hengellinen vain sikäli kuin hän uskoo Vapahtajaansa kuten muutkin uskovat. Ilman uskoa pastori on "kadotuksen lapsi" kuten Juudas.

Modernin eksegetiikan vaikutuksesta ja teologien erinäisistä vääristä ennakko-oletuksista johtuen Raamattu on sulkeutunut monilta teologeilta eivätkä he näe oikeaksi torjua naispappeutta niillä raamatunkohdilla, joita esimerkiksi Luther käytti. Näitä olivat 1 Kor. 14:34 ja 1Tim. 2:12-13; 3:2 (St. L. 1-11,63,89; XIV ,1865; XVI,2280).

Seuraavassa en yritä seurata modernia eksegetiikkaa, joka enää harvoin löytää Raamatusta perusteita naispappeuden torjumiselle tai jolle Raamattu on suurelta osalta sulkeutunut kirja, vaan pyrin yksinkertaisesti tuomaan esille sen lapsenomaisen uskon perusteineen, mikä minulle on Raamatusta virkakysymyksessä kirkastunut.

Evankeliumeitten opetuksia

Ensiksi on syytä katsoa, mitenkä saarnavirka on syntynyt. Luterilainen tunnustuksemme (Apologia XIII, 11) sanoo siitä: " Perustuuhan sananpalveluksen virka Jumalan käskyyn ja suurenmoiset lupaukset koskevat sitä. " (Nam ministerium verbi habet mandatum Dei et habet magnificas promissiones [Room.1, Jes. 55]). Apologia perustelee Raamatulla ainoastaan nämä suurenmoiset lupaukset. Sen ajan oloissa se ei kuitenkaan pidä välttämättömänä mainita, missä kohden Raamatussa tätä koskeva Jumalan käsky on. Joudumme siis itse etsimään sitä Raamatusta.

On huomattava, että saarnavirka ei alkanut vasta Kristuksesta, vaan se oli olemassa sanan virkana Aadamista alkaen. Näin luterilaiset isät ovat asian aivan oikein käsittäneet. Emme paneudu tähän nyt lähemmin. Sen sijaan meitä kiinnostaa, mitenkä Ut:n saarnavirka alkoi ja mihin se perustui.

Löydämme Ut:n viran, kun seuraamme, mitenkä Vapahtaja kutsui apostolit, mitä hän heille opetti saarnavirasta ja kuinka hän heidät lähetti. Nämä kolme asiaa on tarpeen pitää mielessä, jotta asia muodostaisi eheän kokonaisuuden. Tätä opetusta tarkentaa ja täydentää muu Ut:n opetus (Apostolien teot, kirjeet, Ilmestyskirja) . Perustana saarnaviralle on siis Kristuksen toiminta ja sen pohjana on vuorostaan Isän Pojalle antama lähetys: "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät" (Joh. 20:21) . Isä ei nähnyt hyväksi lähettää Poikaansa uudeksi eevaksi, vaan uudeksi aadamiksi, jollaisena hän on koko ihmiskunnan, sekä miesten että naisten, Vapahtaja.

Suuremmasta opetuslapsijoukosta Jeesus valitsi 12, joille hän antoi myös apostolin nimen (Luuk. 6: 13) . Hän oli luvannut: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia" (Matt. 4:19, Mark. 1:17, Luuk. 6:13-16). Kysymyksessä oli tiettyjä henkilöitä koskeva valinta ja kutsu sekä tähän liittyvä virkanimi, jota ei ollut muilla. Jeesus kutsui ylösnoustuaan vielä välittömästi pakanain apostolin, Paavalin. Juudaksen tilalle seurakunta valitsi Mattiaan. Toisena ehdokkaana oli Joosef, jota sanottiin Barsabbaaksi. (Apt. 1 :23,26) Kaikki nämä 15 henkilöä olivat miehiä.

Apostoleitten kutsumista seurasi noin 3-vuotinen opetusjakso, jona aikana he olivat Vapahtajan seurassa, hänen opetuslapsinaan ja suorittivat tehtäviä Herran käskystä ja lähettämänä Israelin kansan keskuudessa. Heidän saamansa opetus sisälsi opetusta myös virasta. Jopa evankeliumeitten ulkopuolelta Apostolien teoista löydämme saarnavirkaa koskevan Herran itsensä lausuman sanan: " Autuaampi on antaa kuin ottaa." (Apt. 20:35). Useat Jeesuksen opetukset puhuvat saarnavirasta, esim. Joh. 10 Hyvästä Paimenesta ja alipaimenista. Joskus opetuslasten piti tarkistaa, puhuiko Jeesus saarnaviran haitijoista vai kaikista uskovista. Pietari kysyi kerran: " Herra, meistäkö sinä sanot tämän vertauksen vai myös kaikista muista?" (Luuk. 12:41). Tässä Pietari sekä erottaa sananpalvelijat muista uskovista että rinnastaa nämä heihin. Kaikilla ei ole virkaa, mutta sananpalvelijoiden on tarkoitus olla myös Jeesukseen uskovia, vaikka sakramenttien teho ei riipukaan henkilökohtaisesta uskosta. Tähän kohtaan, lukuun Luuk. 12, palaamme tarkemmin myöhemmin.

Jeesus lupasi antaa avaimet uskonsa tunnustaneelle Pietarille (Matt. 16:19) sekä kaikille opetuslapsilleen (Matt. 18: 18). Kun Jeesus oli ylösnoussut, hän lähetti opetuslapsensa maailmaan julistamaan evankeliumia. Joh. 20: 19-23, Matt. 28: 18-20, Luuk. 24:45-49, Mark. 16:15-16. Kysymyksessä oli Jumalan sanan koko oppi eli evankeliumin saarna, keskuksena syntien anteeksisaaminen Kristuksen nimessä. Emme voi tässä nyt paneutua viran ja kirkon väliseen suhteeseen eli siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että avaimet on annettu koko kirkolle eikä vain yksittäisille henkilöille, kuten Pietarilie, ja että kuitenkin itse sanan virka on vain eräillä.

Tästä kaikesta olemme huomanneet, että Vapahtaja perusti Ut:n sanan palvelusviran kutsumalla, opettamalla ja lähettämällä apostolit koko maailmaan.

Palaamme nyt Luuk. 12. lukuun. Siitä näemme, että virka ei rajoittunut apostoleihin, vaan jatkuu maailman loppuun asti, koska niin on oleva Herran tuloon asti (j. 46-47). Tästä käy ilmi myös viran luonne. Virassa olijat ovat palvelijoita (ho doulos,, orja' , maskuliini) , joiden tulee antaa ruokaosa ajallansa Herran "palvelijoille" (tous paidas, maskuliini) ja palvelijattarille (taspaidiskas, feminiini) . Palvelijoina virassa on vain miehiä, ruokittavina on sekä miehiä että naisia. Kun viranhoitajista käytetään sanaa doulos, orja, kertoo se paimenen erityisestä alamaisuudesta Herraa kohtaan ja tilintekovelvollisuudesta. Heitä sanotaan myös" huoneenhaltijoiksi" :

" Kuka siis on se uskollinen (pistos) ja ymmärtäväinen huoneenhaltija (oikonomos) , jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa (ton sitometrion)?" (j.42) . Tämä sama opetus samoin käsittein toistuu kirjeissä, ks. esim. 1 Kor. 4:1-2: huoneenhaltija, oikonomos ja uskollinen, pistos), Koi. 1 :7 (syndoulos, pistos diakonos), Tiit. 1 :7 (oikonomos) , 1 Piet. 4: 10 (oi-konomos) !

Viran tehtävänä on ruokkia Kristuksen lampaat. Sama aihe toistui, kun Vapahtaja asetti kieltäjä-Pietarin uudestaan apostolin virkaan, Joh. 21 (verbit poimainoo ja boskoo sisältävät paitsi lampaiden varjelemisen pedoilta myös niiden ruokkimisen laitumella). Jeesuksen virkaopetuksessa on ensisijaisena huolena, että lampaat tulevat ruokituiksi, ei se, millainen asema ja toimeentulo on paimenilla. Heille jää uskonvaraiseksi asiaksi, että Jumala pitää heistä tarpeellisen huolen. Kukin apostoli saa korillisen palasia, tähteitä, kun ovat ensiksi ruokkineet kansan (Joh.6) . Paimenten on oltava valmiita luopumaan hyvistä päivistä, uhrautumaan ja antamaan omastaan ja heidän tulee muistaa, että autuaampaa on antaa kuin ottaa (Apt. 20: 35) . Jeesus torjui sellaisen, joka pyrki saarnavirkaan itsekkäin pyytein sanomalla: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla on pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi" (Matt. 8:20) . Sosiaaliset motiivit (tasa-arvo, mahdollisuus yhtäläisiin virkoihin, akateemisen loppututkinnon mukainen virka ja edut tms) perusteina ns. naispappeudelle ovat paitsi lihallisia, niin myös jyrkässä ristiriidassa Jeesuksen virkaopetuksen kanssa. Luther lausuu: "Herra on ottanut saarnaviralta kaiken maallisen mahdin ja vallan sekä määrännyt, että sen tulee olla vain palvelusvirka, jossa on vaivaa ja työtä" (St.L. XIII, 1204). Ja toisessa paikassa: "Niillä, joilla on saarnavirka, on sana vain sitä varten, että he sillä muita palvelevat, ei sitä varten, että he tekisivät itsensä herroiksi" (St.L. XIII, 1239) . Ja vielä: " Joka haluaa uskollisesti hoitaa saarnavirkaa, sen tulee antautua vaaraan ja köyhyyteen:" (St. L. XI,1376).

Kun saarnavirka alkoi Kristuksen kutsusta, opetuksesta ja lähetyksestä ja kun hän kutsui vain miehiä ja tämä pysyy voimassa siihen asti, kunnes Herra tulee, ei ns. naispappeudelle jää mahdollisuutta. Saarnavirka on ainoa virka, jonka Kristus perusti. Voimme sanoa: Kristus ei ole perustanut saarnavirkaa eikä mitään muutakaan virkaa naispappeja varten.

Sen sijaan jää mahdolliseksi, että uskovat naiset toimivat kirkossa kaikissa niissä muissa tehtävissä, mitä kristillisellä kirkolla pyhänä hengellisenä papistona on tarjota, tietysti sillä edellytyksellä, ettei Iuomisjärjestyksiä loukata. Nämä tehtävät ovat saarnaviran apuna (C.F. W. Walther: Hilfsämter) .

Kun Kristus asetti pyhän ehtoollisen sakramentin, vain apostolit olivat paikalla, ja he olivat kaikki miehiä. Heille Kristus sanoi; "Tehkää tämä." Näin saarnaviran asiaksi tuli sakramentin toimittaminen ja jakaminen. Paimenet ovat Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoita (1 Kor.4:1).

Jeesuksen muutkin puheet huoneenhaitijoista ja uskollisuudesta vähimmässä ovat virkaopetusta (Luuk. 16).

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa huoneenhaltijat, paimenet ja kalastajat (vrt. "ihmisten kalastajat", Matt. 4:19, Mark. 1:17) olivat miehiä. Vanhatestamentillinen, leeviläinen pappeus oli uskottu vain miehille. Kun se kuitenkin päättyi Uuden liiton alkaessa, kunnianimen papisto ja yleisen pappeuden oikeudet sai Kristuksen uskova seurakunta, uskovat naiset mukaanlukien: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka pimeydestä on kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa" (1.Piet. 2:9). Vaikka evankeliumin apostolinen saarna oli papillista toimitusta ("papillisesti toimittaakseni evankeliumin palvelusta", Room. 15:16), Ut:n viranhaitijoista käytettiin uusia nimiä, ja näiden nimien silloinen yhteiskunnallinen käyttö sopi hyvin yhteen sen kanssa, että Jeesus kutsui vain miehiä saarnavirkaan.

Jotakin merkitystä on myös havainnolla, että vaikka naisilla oli milloin mitäkin heistä tärkeää asiaa Jeesukselle (ks. Matt. 20:21), yksikään nainen ei ilmaissut halukkuuttansa apostoliksi tai edes laajempaan 70 opetuslapsen piiriin, eikä Jeesus itsekään kutsunut ketään naista.

Apostoleitten ja alkuseurakunnan yhteinen todistus

Olen hämmästellyt sitä, miksi keskustelussa on niin vähän viitattu Apt. 1 :een, joka on merkittävä kohta saarnaviran miehisyydelle. Johtuisiko se siitä, että on unohdettu uskoIlisten luterilaisten dogmaatikkojen opetus, että Ut:n saarnavirka sai alkunsa apostoleitten virasta. Ehkä ei ole käsitetty sitä, että Kristus perusti vain yhden viran, saarnaviran, joka on evankeliumin julistamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Ehkä on ajateltu, että alkukirkossa oli monenlaisia virkoja, kuten apostolin, evankelistan, kaitsijan ja opettajan virat. Uskolliset luterilaiset puhuivat kuitenkin siitä, että Kristuksen perustamalla yhdellä viralla on erilaisia gradus, mutta että kysymyksessä ei ole itse asiassa eri virat. Apostoleilla toki oli sellaisia tehtäviä, joita muilla ei ollut. He olivat silminnäkijätodistajia ja niitä välikappaleita, joiden kautta Pyhä Henki johdatti koko totuuteen antamalla Ut:n kirjoitetun Sanansa. Ut:n kanonisilla kirjoituksilla tuli olemaan heidän arvovaltansa. Mutta ei tule unohtaa, että saarnavirka apostoleista maailman loppuun asti tuli perustetuksi apostoleitten kutsumisella. (Adolf Hönecke: " Das ordentliche Predigtarnt ist die von Gott selbst gewollte Fortsetzung des ausserordentlichen Apostelarnts, und ist in und rnit dern Aposte/amt göttlicher Stiftung." Dogrnatik IV, 180)

Oma kysymyksensä on saarnaviran suhde rakkaudenpalveluun, diakoniaan, joka vaatisi oman esityksensä.

Kun apostolit olivat koolla Jerusalemissa ennen helluntaita ja läsnä olivat Jeesuksen äiti Maria ja muut tunnetut uskovat vaimot, Herran veljet ja yhteensä noin 120 henkeä, Pietari otti esille kysymyksen siitä, kuka olisi valittava apostoliksi Juudaksen tilalle. Juudas "oli meidän joukkomme luettu", hänellä oli ollut (palvelus)"virka" (diakonia, Apt. 1:17), "kaitsijan toimi" (episkopee, Apt. 1 :20), "palvelus" ja" apostolinvirka" (diakonia, apostolee, Apt. 1:25). Siitä hän "vilpistyi pois" (Apt. 1 :25). Toisen miehen piti tulla hänen tilalleen, koska oli kirjoitettu: " Ottakoon toinen hänen kaitsijantoimensa" (Ps. 109:8). Tässä psalmi 109 käyttää sanaa ,toinen' , hepr. a.å.er. Sana on maskuliini. Pietari jatkaa: "Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet otettiin meiltä ylös, tuleman hänen ylösnousemuksensa todistajaksi meidän kanssamme." (Apt. 1 : 21-22) .

Tämän Pietarin opetuksen mukaisesti he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin ja Mattiaan. Apostoleitten ja seurakunnan yhteistoiminta tapahtuu yksissä tuumin. Vanhan testamentin ennussana ratkaisee sukupuolen. Varmasti Pietari olisi voinut esittää muutakin asian tueksi, mutta yksikin Raamatun sana riitti. Koko kirkko, kaikkia apostoleja, Herran veljiä ja äitiä myöten yhtyi siihen. Näin meillä on - ei vain apostoli Paavalin todistukset - vaan kaikkien apostoleitten ja koko ensimmäisen seurakunnan todistus miehisen saarnaviran puolesta. Mutta se ei ole vain heidän todistuksensa, vaan se on todistus, jolla on kanonisen Raamatun kirjan normatiivinen arvo. Samalla tämä kohta osoittaa, että kirkolle riittää yksikin selkeä raamatunkohta, jopa Vt:n kohta, opin ja käytännön tueksi.

Apostoli Paavalin todistus

Olen edellä jo useampia kertoja viitannut Paavaliin. Apostoli Paavalillahan on paljon opetusta saarnavirasta. Sitä on kaikkialla hänen kirjeissään. Pastoraalikirjeitten (1 ja 2 Tim., Tiit.) ohella erityisesti 1 ja 2 Kor . sisältävät paljon virkaopetusta. Lisäksi Apostoleitten teot kertovat hänen toimistaan ja opetuksestaan .

Paavali ei vain runsaasti opeta saarnavirasta, vaan hän myös organisoi seurakuntien toimintaa ja opettajien kutsumista. Ei ole yhtään esimerkkiä naisesta, joka olisi toiminut saarnavirassa Paavalin perustamissa seurakunnissa tai seurakunnissa, joiden toimintaa hän organisoi tai joissa hän kävi. Ei ole myöskään yhtään esimerkkiä missään muualla naisesta saarnavirassa apostolisessa kirkossa.

Apostoli Paavalin kirjeissä esiintyy parissa kohden nimenomainen kielto, että nainen ei saa opettaa, ja lisäksi nimenomainen lausuma, että viranhaltijan tulee olla mies. Jakso 1 Kor. 14:29-40 käsittelee profetoimista. Sillä ymmärrettiin pääsääntöisesti Raamatun profetioiden eli tekstien selittämistä. Se saattoi merkitä myös "tulevien tapahtumien ennustamista. Tässä ei ole kysymyksessä ennustaminen, vaan opetustoimi: "että kaikki saisivat opetusta ja kehoitusta" (j. 31). Tämä ei ollut sallittua naisille, vaan "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissanne" (j. 34) . Se oli käytäntö" kaikissa pyhien seurakunnissa" (j. 33) . Asia ei ollut millään tavoin epäselvä alkukirkossa. Perusteena oli alamaisuus, minkä "laki" määrää (j. 34). Asian takana oli korkea auktoriteetti. Se ei nojannut Paavalin henkilökohtaiseen mielipiteeseen, vaan kaikkina aikoina pätevään arvovaltaan ja normiin, pyhään Raamattuun ja siinä ilmaistuun Iuomisjärjestykseen, pysyvään Jumalan tahtoon. Tätä ei voinut muuttaa toiseksi muka Pyhäitä Hengeltä saatu uusi ilmoitus tai kokemus, sillä: " Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky" (j. 37). "Laki" ja "Herran käsky" pitävät yhtä. Herran apostoli antaa tiedoksi "Lailla" perustellun "Herran käskyn" . Tällainen toiminta kuuluu hyvän järjestyksen'ja rauhan piiriin. "Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala." (j. 33). "Kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä" (j . 40) .

Teksti on tässä aivan selvä. Jotkut ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, ettei asia ole näin yksinkertainen, koska 1 Kor. 11 :5 puhuu naisprofeetoista. Siinä näet rinnastetaan naisten profeetallinen puhe heidän rukoukseensa ja niitä pidetään sallittuina. Apostoli edellyttää kuitenkin naisilta, että he pitävät profetoidessaan ja rukoillessaan päässään "valtaa" eli "vallanalaisuuden merkkiä" ; he olivat näet miehen vallan alaisia. Nyt 1 Kor. 14 osoittaa selvästi, että saarnaviralle kuuluva seurakunnan opettaminen ei ollut naisille sallittua ja tässä, 1 Kor. 11 :5, täytyi olla kysymys jostakin muusta, ei siis opetusvirasta, vaan jostakin rajoitetummasta ja vähemmän julkisesta. Meille ei ole kerrottu yksityiskohtaisesti Raamatussa, millaisessa tilanteessa naisten profetoiminen ja rukoileminen 1 Kor. 11 :5:n mukaisesti oli sallittua. Asia mainitaan erityisten Hengen lahjojen yhteydessä, lahjojen, jotka vähitellen lakkasivat. Luterilainen periaate on selittää Raamattua niin, että selitys on uskon eli opin mukainen (Room. 12:6). Toinen periaate on, että oppi on perustettava selville raamatunkohdille ja hämäriä kohtia on selitettävä selvien kohtien valossa. Niinpä 1 Kor. 11 :5 ei voi kumota sitä, mitä 1 Kor. 14 sekä koko muu raamattuaineisto viran miehisyydestä selvästi opettaa. " Jos joku ei tätä tunnusta, ei häntä itseäänkään tunnusteta " (j. 38). Tämä muistuttaa Kristuksen sanasta apostoleilleen: " Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa; mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa" (Matt. 10:32) .

Jakso 1 Tim. 2:9-15 käsittelee naisen asemaa ja kutsumusta. Se on johdantona jaksolle 3: 1- 7, joka käsittelee saarnavirkaa.

Edellä apostoli Paavali on lausunut: (Kristuksesta) todistus oli annettava aikanansa ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa" (1 Tim. 2:7). Tämä jälkeen hän jatkaa välittömästi: "minä tahdon" (j. 8) ja "minä en salli" (j. 12) sekä vielä "Varma on se sana" (3:1). Täten nämä naisen asemaa ja kutsumusta sekä saarnavirkaa koskevat opetukset ovat apostoli Paavalin henkilökohtaisella apostolin viran arvovallalla mitä Iujimmin vahvistetut. Hänen opetuksensa takana, viimeisenä arvovaltana, on hänen lähettäjänsä.ylösnoussut Kristus, Herra. Ja tämän opetuksen hylkääminen, jos se tehdään tahallisesti ja tieten, merkitsee johdonmukaisesti ottaen asettumista "uskon ja totuuden" (1 Tim. 2:7) ulkopuolelle, apostolin viran ulkopuolelle ja niin itse asiassa Kristuksen kirkon ulkopuolelle. Kristus on sanonut: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua: ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Ja joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt" (Luuk.10:16).

Paavali opettaa tässä naisen asemasta ja kutsumuksesta: "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä." Tässä apostoli ei vain kiellä naisilta julkista opetusvirkaa luomisjärjestyksen tähden ja siksi, että nainen petettiin, vaan hän opettaa uskon hedelmänä ja sydämen asenteena naiselle alistuvuutta sekä Jumalan että myös ihmisten edessä. On syytä muistuttaa itseämme ja kysyä, emmehän vain ole laiminlyöneet tätä opetusta. On aihetta myös kutsua kaikkia uskovia naisia jalosti kaunistamaan Kristuksen oppia apostolin kuvaamalla hurskaalla, jumalisella vaelluksella ja antaa heille tunnustusta, kun he niin tekevät vastoin kaikkea maailman kielteistä propagandaa.

Tämän opetuksen jälkeen apostoli siirtyy opettamaan, millaisia seurakunnan kaitsijoiden tulee olla ja keitä voidaan kutsua ja asettaa virkaan. Hän puhuu koko ajan maskuliineista ja sanoo nimenomaisesti: "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies..." (3:2). Tätä on mahdotonta lukea: 'yhden miehen vaimo'. Sellaiselle tulkinnalle ei löydy apostolista arvovaltaa; viimeinen apostoli kuoli jo ajat sitten. Kaanon on sulkeutunut, niin ,ettei siihen voi tulla uusia kirjoja tai uusia opetuksia, ja se on myös sisäisesti opissa yhtenäinen. Kohdan tekstiyhteyskään ei salli sellaista tulkintaa.

Ilmestyskirjan opetusta

Ilmestyskirjassa on seitsemän kirjettä Vähän Aasian seurakuntien enkeleille. Kysymyksessä eivät ole taivaalliset enkelit, eivät seurakuntien suojelusenkelit, sillä Jumala antaa viestinsä heille välittömästi ilman apostolista sanaa, vaan kysymyksessä ovat seurakuntien paimenet, Kristuksen lähettiläät ('enkeli' , lähettiläs) . Hekin ovat maskuliineja. Vaikka taivaan enkelit eivät avioidu (Mark. 12:25), vaan elävät hengellistä elämää, niin Raamattu kuvaa heidät kuitenkin taistelijoiksi, sankareiksi ja antaa heille miehisiä nimiä, Gabriel, Miikael (apokryyfikirjoissa lisäksi Rafael ja Uuriel).

Ilm. 2:20 varoittaa: "Se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, lisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua." Vertauskuvan taustana on kuningas Aahabin vallanhimoinen vaimo, lisebel, joka toi Israeliin epäjumalanpalveluksen. Tällä naisella Tyatiran seurakunnassa ei ollut saarnavirkaa, vaan hän itse sanoi itseään profeetaksi ja toimi saarnaviran ulkopuolella vaikutusvaltaisesti ja omavaltaisesti opettaen väärin ja eksyttäen.

Ilm. 17: 19 puhuu portosta, "suuresta Babylonista, maan porttojen ja kauhistuksien äidistä" , kuvaten antikristuksen valtakunnan juopumuksen ja uskottomuuden valtakunnaksi. Tämä kuva ei sovellu suoraan naispappeuskysymykseen; kuitenkin se sopii siltä osin kuin se varoittaa uskottomuudesta Jumalan sanalle. Henki on silloin sama Iuopumuksen, ylimielisyyden, Sanasta piittaamattomuuden henki kuin antikristuksellakin. Olihan Sakarja jo kirjoittanut naisesta opettamassa (Luther: istuminen on opettamista) Herran seurakunnassa: "Tämä on jumalattomuus" (Sak. 5:7-8).

LOPPUPÄÄTELMÄ

Viime kädessä ns. naispappeuskeskustelussa on kysymys Kristuksen arvovallasta ja siitä, saako Raamattu ratkaista asian vai ei. Raamatun sana ja opetus on aivan kirkas: Jumalan tahto on, että pyhään saarnavirkaan kutsutaan ja asetetaan vain siihen kykeneviä ja soveltuvia miehiä.

Raamatun todistus miehisestä saarnavirasta on kaikkialla sama. Asiaa koskevat kohdat tukevat toisiaan. Minusta kaikkein selkeimmät kohdat ovat nuo Lutherin käyttämät: 1 Kor. 14:34-35 ja 1 Tim. 2:12 ja 3:2. Evankeliumeitten ja Apostolien tekojen todistus tuo asialle tukevan pohjan sekä laajuutta ja syvyyttä, ja niitä tulisi myös opettaa kristikansalle.

Emme voi palvella Jumalaa ja edistää hänen valtakuntaansa omavalintaisin toimin ristiriidassa hänen käskynsä kanssa. Kuningas Saul, joka laiminlöi noudattaa Herran käskyä tarkoituksenmukaisuussyistä, 'hyvin motiivein' , menetti kuninkuutensa ja sai kuulla Herran sanan: "Kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva... ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." (1 Sam. 15: 22,29).

Markku Särelä

STLK:n teologipäivä

Helsinki 2.4.1996

... talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet"
1 Tim. 6:20-21.