Pyhäinpäivänä, I vsk:n evankeliumiteksti

Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12.

Rakkaat kristityt, autuaat Jumalan lapset!

Meillä on tänään pyhäinpäivä ja samalla vietämme uskonpuhdistusjuhlaa.

Pyhäinpäivänä muistelemme autuaasti poisnukkuneita kiittäen Jumalaa omaa uskontaisteluamme tukevasta ja meitä niin monin tavoin kannustavasta esikuvasta, siitä, minkä virsi kuvaa näin:

      Sä voima olit heidän taistossaan

     Ja kallio, kun riehui myrskyt maan.

     Sä yössä olit valkeutenaan. Halleluja!
     VK 1938/1943 129:2.

Saman tuen ja voiman Jumala on luvannut meillekin.

Uskonpuhdistusjuhlassa taas muistelemme sitä Jumalan suurta armotyötä, jonka hän teki Martti Lutherin kautta, kun hän Jumalan sanalla puhdisti kirkon teko-opista, erilaisista väärinkäytöksistä ja harhoista.

Nämä kaksi juhlamme aihetta sopivatkin hyvin yhteen.

Tekstimme vie meidät Jeesuksen jalkojen juureen vuorelle kuulemaan hänen saarnaansa autuaitten ihanasta osasta.

1. Autuaita ovat armahdetut

Eikö olisi ihanaa, jos mekin voisimme olla rinteellä ja kuulla Jeesuksen sanovan meille: "Autuaita olette te"? Mutta niinhän me olemmekin. Tämä kirkko on vuori, jossa Jeesus puhuu. Ja hänen sanansa kaikuu tässä kirjassa, pyhässä Raamatussa. Mutta kysymme: koskevatko hänen autuaaksijulistuksensa meitäkin? Katsokaamme tekstistämme, keille hän puhuu.

Jeesus sanoo puheensa alussa: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Jeesus puhuu tässä sekä yleisesti että rajoittavasti: Yleisesti siten, että hän puhuu kaikista hengellisistä köyhistä, ketään heistä poissulkematta. Rajoittavasti siten, että hän sulkee pois kaikki, jotka eivät ole hengellisesti köyhiä.

Näin hän jakaa ihmiset kahteen ryhmään: Autuaihin, näihin ikionnellisiin ja onniteltaviin, sekä niihin, joiden yli kaikuu Jumalan ankara syytös ja tuomio: "Voi teitä, - -, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! - - kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" Matt. 23:27,33.

Tekstissämme Jeesus ei tällä kerralla puhu siitä, että kaikki ovat luonnostaan hengellisesti köyhiä, sellaisia, joilta puuttuu kaikki oma kelvollisuus Jumalan edessä, vaan hän puhuu ihmisistä heidän sieluntilansa kannalta, siitä, mitä he sydämessään tuntevat ja itsestään ajattelevat, niin kuin seuraavat sanat osoittavat: "Autuaita ovat murheelliset - - autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat - -"

Julistaako Jeesus nyt tänään sinut riemullisesti autuaaksi? Vai julistaako hän sinulle itkien voi-huutonsa?

Jos olet hengellisesti köyhä, murheellinen syntiesi tähden ja lohdutuksen tarpeessa, hiljainen, nälkäinen ja janoinen, olet autuas, ikionnellinen.

Hengellisesti köyhä on se, jolla ei ole ansioita Jumalan edessä, vaan joka on kurja syntisäkki, Jumalan pyhän lain ankarasti tuomitsema ja joka tuntee Jumalan vihaa ja tunnustaa syyllisyytensä Daavidin sanoin: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi." Tällainen sielu on murheellinen. Tästä murheesta apostoli Paavali sanoo: "Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman." (2 Kor. 7:10.)

Syntiensä tähden murheellinen ei voi kerskata teoistaan Jumalan edessä, sillä Jumalan laki on tehnyt tyhjiksi hänen vastaväitteensä ja puolustelunsa. "Minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (Room. 3:19). Näin tehdessään laki synnyttää vihaa Jumalaa kohtaan, koska laki vaatii vanhurskautta, jota ihmisellä ei ole. Niin ihmisellä on karmiva nälkä ja polttava jano, mutta ei keinoa sen sammuttamiseen. Laki aiheuttaa nälän, mutta se ei kerro, miten nälkä saadaan poistetuksi. Evankeliumi sen sijaan tyydyttää nälän ja sammuttaa janon, sillä se lahjoittaa meille Kristuksen puutteettoman vanhurskauden.

Nälkäisiä on kahdenlaisia.


On nälkäisiä, jotka eivät tiedä, millä nälkä tyydytetään, ja niitä, jotka sen jo tietävät, siis niitä, joille evankeliumi on jo tullut. Ihminen ei voi luonnostaan osata kaivata evankeliumia, vaikka hänellä lain satuttamana olisi nälkä eli syyttävä omatunto, sielun ahdistus ja paha olo. On tarve päästä siitä eroon, mutta ei ole oikeata tietoa eikä oikeita keinoja eikä voimaa. Ihmiskeinot ovat johtaneet monenlaiseen epäjumalanpalveluun ja jopa ateismiin.

On nälkäisiä, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja sen Jumalan armosta ja voimasta uskoneet. Heillä on tietoa ja kokemusta siitä, mikä tyydyttää nälän. He astuvat Kristuksen ravittaviksi sanan ja sakramenttien äärelle ja viljelevät muillakin tavoin Jumalan sanaa.

Löydätkö itsesi nälkäisten joukosta? Jos et löydä, ei Jeesus sinua lohduta. Sinä olet saanut jo lohdutuksesi. Mutta toivottavasti sinulle vielä tulee nälkä.

Sinä, joka olet nälkäinen, köyhä, syntiesi tähden murheellinen, kuule mitä Jeesus sinulle lupaa.

Köyhille hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Missä nyt siis on köyhyytesi? Olet upporikas. Tässä lupauksen sanassa on sinulla jo nyt, jo tällä hetkellä taivasten valtakunta. Valtakunta, joka on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Valtakunta, joka on iankaikkinen. Valtakunta, jossa sinulla on aarteista korkein, itse kolmiyhteinen Jumala, hänen armonsa, hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistäsi, hänen autuutensa, hänen turvansa, hänen lapseutensa, jopa osallisuus Jumalan kirkkauteen ja hänen kunniaansa. Raamattu sanoo: "- - kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen." (Kol. 1:12-14).

Ajan rahtusen kestää tämä ulkonainen synnin alainen köyhyyden tila, mutta sisäisesti olemme jo rikkaita. Iäti kestää se autuus, joka jo nyt on uskossa alkanut ja joka kirkkaudessa jatkuu ilman tätä synnin ruumista iankaikkisesti. Raamattu sanoo: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2 Kor. 8:9.) Jeesus lohduttaa: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32.) Sinä murheellinen, rohkaistu uskomaan nämä sanat omalle kohdallesi. Lupaahan Jeesus: "He saavat lohdutuksen." Tällaiset lohdulliset lupaukset ottavat pois murheen syyt. Niissä on läsnä kaikki se, mistä Raamattu sanoo: "Ihmisen Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot." (1 Joh. 3:8.) Noiden kiusaajan tekojen vuoksi tosin koemme erilaista kärsimystä, mutta voitto on jo Kristuksessa saatu. Se annetaan meille Jumalan sanassa ja usko omistaa sen. Raamattu sanoo: "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1 Joh. 5:4-5.)

2. Autuaita tekemisessä

Edellä Jeesus julisti autuaiksi niitä, joille Jumala armosta ilman heidän tekojansa antaa armonsa ja taivasten valtakunnan kaikkine aarteineen. Sitten hän puhuu myös niistä, jotka ovat autuaita tekemisissään. Hän ei tarkoita sitä, että he teoillaan ansaitsivat autuuden, vaan hän tarkoittaa sitä, että heillä on autuas, onniteltava osa siinä, millaisia he ovat ja mitä he tekevät, ei sen vuoksi, mitä he tekevät, vaan sen vuoksi, mitä Jumala armosta ilman heidän ansiotaan heille lupaa ja antaa. Jeesus sanoo: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman."

Laupeus on uskon hedelmä. Se on sellainen sydämen asenne, joka tulee sen seurauksena, että ihminen on saanut nuo suuret miljardivelkansa Jumalalta anteeksi. Sellainen ihminen, joka sen uskoo, käsittää, että lähimmäinen on hänelle vain vähän velkaa, ja hän antaa mielellään sen hänelle anteeksi ja toivoo kaikkea hyvää hänelle. Laupias tekee mielellään myös hyvää lähimmäiselleen, jopa vihollisilleen. Ja Vapahtajamme sanoo, että laupiaat ovat autuaita, sillä he saavat laupeuden. Huomaa tarkoin: He eivät ole autuaita sen tähden, että he ovat laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat laupeuden. Nyt kun he ovat saaneet uskon lahjan, heidän sydämensä on uudistunut ja heillä on laupias sydän. Se taas, joka ei ole eikä halua olla laupias, ei ole uskonut Jumalan armoa omalle kohdalleen. Jaakob sanoo: "Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi." (Jaak. 2:13.)

Sitten Jeesus puhuu puhdassydämisistä. Puhdassydäminen voi olla vain se, jonka sydämen Jeesus on puhdistanut anteeksiantamuksellaan. Armon omistamisen kannalta tämä puhdistus on täydellinen, sillä se nojaa Kristuksen toimittamaan puhdistukseen. Elämän kannalta ajateltuna se on epätäydellinen, koska vanha ihminen ja periturmelus pysyy meissä kuolemaan asti. Uudistus on alulla. Kuitenkin tämä alulla oleva uudistus on Jumalalle otollista, sillä Jumala puhdistaa uskovan jäljelle jääneestä syntisyydestä anteeksiantamuksellaan. Sydän, jonka Jumala on puhdistanut, kysyy ja etsii sitä, mikä Jumalan on, mitä Jumala on sanonut ja käskenyt, ja panee pois omat ajatukset ja luulot siitä, mikä on oikein ja mikä on luvallista ja sallittua. Luther sanoo: "Puhdas sydän taas on se, joka katsoo siihen, mitä Jumala sanoo, ja sitä ajattelee sekä asettaa Jumalan sanan omien ajatustensa paikalle. Sillä sana yksin on puhdas Jumalan edessä, niin se on itse puhtaus, niin että kaikki mikä sen varassa riippuu ja sen kautta tapahtuu, tulee ja sanotaan puhtaaksi." (St. L. VIII, 382.) Puhdassydäminen pitää siis Jumalan pyhät kymmenen käskyä kunniassa ja ojentaa elämäänsä niiden mukaan. Puhdassydäminen suuntaa uskonsa kokonaisen Jumalan sanan mukaan sallimatta syntiselle lihalleen poikkeuksia.

Vielä Luther sanoo: "Se, joka tarttuu kiinni Jumalan sanaan ja pysyy uskossa, voi kestää Jumalan edessä ja katsoa häneen armollisena Isänään. Hänen ei tarvitse pelätä, että Jumala seisoisi hänen takanaan kurikka kädessä. Hän on varma, että Jumala katsoo häneen armollisesti ja ystävällisesti nauraen kaikkien taivaassa olevien enkeleitten ja pyhien kanssa. Katso, tätä Kristus tarkoittaa tällä sanalla, että vain puhdassydämiset näkevät Jumalan." (Luther, St. L. VIII, 388.)

Vielä teoista puhuessaan Jeesus mainitsee rauhantekijät.

Kristus itse on suurin rauhantekijä. Siitä Raamattu sanoo: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:14-18.)

Kun olemme Kristuksen kautta päässeet sovintoon ja rauhaan Jumalan kanssa, haluamme levittää Jumalan rauhaa toistenkin sydämiin ja olla rauhantekijöitä sanan tässäkin merkityksessä. Haluamme myös elää sovinnossa lähimmäistemme kanssa ja muistaa Raamatun sanaa: "Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa." (Room. 12:18.)

3. Autuaita vainoissa

Epäuskoinen maailma, erityisesti ne, jotka ovat mielestään hurskaimpia uskovia, mutta jotka eivät todella tunne evankeliumia, nostattavat kuitenkin riidan ja vainon rauhantekijöitä kohtaan. Ja kun uskovat pitävät kiinni Jumalan sanasta ja oikeasta vanhurskauttamisopista eivätkä luovu siitä, heitä pidetään riidan nostattajina ja hajottajina. Jeesus rientää kuitenkin heidän tuekseen ja sanoo lohdullisesti: "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

Varsinaista ristiä elämässä on se, mikä johtuu uskosta Jeesukseen, ja siitä Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu vainosta vanhurskauden tähden ja itsensä tähden. Helposti nämä vainotut saisivat ihmisten suosion, jos he luopuisivat Jumalan sanan opista. Mutta he eivät voi siitä luopua menettämättä taivasosuuttaan, sillä se on heille paljon kallisarvoisempi kuin katoava ihmissuosio. Ja minkä lohdutuksen Jeesus heille antaa. Hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Tässä lahjassa on heidän autuutensa. Kannattaa kestää vainoakin, ettei tätä lahjaa vain menetä.

Oikeat uskovat eivät halua menettää sitä, minkä Kristus on heille kalliilla uhrillaan hankkinut ja josta he ovat tulleet osallisiksi ja jota he ovat saaneet maistaa pyhässä kasteessa, evankeliumin sanassa ja ehtoollisessa. Sen säilyttääkseen heillä on halu sanankuuloon, halu, joka voittaa monenlaiset esteet. Vaarallinen on sellaisen ihmisen sieluntila, joka ei sanasta välitä, tai joka heppoisin perustein voi jäädä pois sanankuulosta.

Emme tunnusta Kristuksen nimeä palkan toivossa. Vaikeankaan ristin alla emme rohkenisi ajatella palkituksi tulemista, koska tiedämme, miten heikkoja tunnustajia, saamattomia työntekijöitä ja rohkeuden puutteesta kärsiviä olemme ja kuinka vanha ihmisemme kaiken likaa ja tahrii. Katseemme suuntautuu Kristukseen ja hänen armoonsa, jonka turvissa olemme Isälle otollisia. Apostoli Paavali sanoo: "Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!" (1 Kor. 9:16.) Jumalan sana saa kaiken hyvän aikaan. Se yksin pelastaa sieluja.

Palkka, josta Jeesus puhuu, on siis sellainen, ettei sitä makseta ansiosta, vaan pelkästä armosta, pelkästä Jumalan hyvyydestä. Ne, jotka tavoittelevat ansiota ja vaativat palkkaa, eivät sitä saa, vaan tulevat rangaistukseen. Ne, jotka eivät sitä vaadi, ne, jotka eivät ole sitä ansainneet, saavat sen, jopa suuren armopalkan taivaissa. Tätä asiaa ei voi järjellä käsittää eikä sitä epäuskoinen ymmärrä.

Kuitenkin kun Jeesus kutsui apostolinsa eturivin taisteluun ja puhui heitä kohtaavasta vainosta, hän varusti heitä kohtaamaan sen, mikä kohdata täytyy, sanomalla: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

Risti meilläkin on ollut kannettavana. Emme kuitenkaan voi verrata sitä suuruudessa veritodistajien kärsimyksiin, mutta laadultaan se on samaa. Se on Kristukselle vihamielisen maailman vainoa hänen nimensä ja oppinsa tunnustajia kohtaan. Se on Jeesus-vihaa. Ja saman sanan, minkä Jeesus antoi lohdutukseksi apostoleilleen, apostolit ovat vuorostaan kirjoittaneet Pyhässä Hengessä meitä varten.

Risti eli vaino on merkki siitä, että kuulumme Jeesuksen joukkoon. Miten mitättömiä olemmekin, emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vähäisen ristimme kanssa sitä samaa joukkoa, jota suuret kärsijät, profeetat, apostolit ja kaikkien aikojen veritodistajat edustavat. Tämä joukko kiittää Kristusta pelastuksestaan ja antaa kunnian hänelle kestämisestään ja varjeltumisestaan.

Siihen kiitokseen mekin yhdymme ja sanomme Raamatun sanoilla: "Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." (Ef. 3:20-21.)

Markku Särelä

Pyhäinpäivän virret VK 38: SK 91:1,2,5  VK 128:1,4,5  128: 1,2,4

Pyhäinpäivänä, I vsk:n epistolateksti

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Ilm. 7:13-17.

Tämän pyhäinpäivän saarnateksti tuo eteemme kolme asiaa, jotka väistämättä kuuluvat kristilliseen elämään. Nämä asiat ovat ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä. Raamatun mukaan nämä asiat kuuluvat kaikille kristityille. Kaikki pyhät ovat olleet ahdistettuja. Kaikki ovat uskoneet Karitsan veren perusteella syntinsä anteeksi. Kaikki ovat myös iankaikkisesta elämästä osallisia. Tässä saarnassa on tarkoituksena tarkastella, mitä merkitsee, että olemme osallisia ahdistuksesta, Karitsan verestä ja iankaikkisesta elämästä.

1. Ahdistus

Arkipäivän kielenkäytössä sana "ahdistus" on hyvin tavallinen. Sillä voidaan tarkoittaa monia asioita. Se on usein yleisnimi, jota käytetään ihmisen pahasta olosta silloin, kun sen syytä ei tiedetä. Tyypillistä sille on, että monet ongelmat kasaantuvat ihmisen mielessä kimpuksi, jota on hyvin vaikea selvittää. Tässä Ilmestyskirjan kohdassa, kuten Raamatussa yleensäkin, ahdistus merkitsee jotain muuta.

Kun Jeesus puhui maailmanlopun ennusmerkeistä, hän puhui myös ahdistuksesta: "Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään." (Matt. 24:21-22) Näihin aikoihin liittyvät vakavat ihmiskuntaa koskevat vaikeudet. Vapahtaja sanoo: "Te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." (Matt.24:6-7) On huomattava, että voimme sekä menneisyydessä että nykyisyydessä havaita näiden ennustusten toteutumista. Meidän ei tule pyrkiä laatimaan tulevaisuutta koskevia ennustuksia ahdistuksen tulosta ja yksityiskohdista. Olennaista on, että joka hetki olemme Vapahtajan yhteydessä, valmiina siirtymään iankaikkiseen iloon. Ahdistukseen, josta Kristus puhuu, kuuluu myös väärien Kristusten esiintyminen. Hän sanoo: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta." (Matt. 24:5) Tällaista kirkon historia tuntee. Joidenkin lahkojen johtajat ovat väittäneet itseään Kristukseksi. Roomalaiskatolisen kirkon oppi paavin asemasta liittyy myös tähän. Sen mukaan paavi ei ole ainoastaan Pietarin vaan myös Kristuksen sijainen maan päällä. Tämän huomaamme karkeaksi harhaksi jo sillä perusteella, että Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Meidän kanssamme oleva Vapahtaja ei tarvitse eikä hänellä voi olla sijaista. Tunnustuskirjoissa osoitetaan, kuinka paavius vääristää evankeliumin ja loukkaa Jumalan kunniaa: "... paavin oppi on monin kerroin ristiriidassa evankeliumin kanssa, ja kolmella tavalla hän esiintyy röyhkeästi jumalallisen arvovallan haltijana: 1) Hän ottaa itselleen oikeuden muuttaa Kristuksen opin ja Jumalan asettamat jumalanpalveluksen muodot; hän vaatii, että hänen oppiaan ja kulttejaan on tarkoin noudatettava kuten jumalallisia ainakin. 2) Hän ottaa vallan päästää ja sitoa, ei vain eläviä vaan myös vainajien sieluja. 3) Paavi ei salli kirkon eikä kenenkään häntä arvostella, vaan asettaa oman arvovaltansa kirkolliskokousten ja koko kirkon tuomion yläpuolelle. Mutta se, ettei alistu kirkon eikä kenenkään tuomittavaksi, se juuri on itsensä jumalaksi tekemistä." (Paavin valta ja yliherruus, Tunnustuskirjat 1990, s. 290) Ihmisiä, jotka joko salatusti tai avoimesti korottavat itsensä Kristukseksi, on esiintynyt jo pitkään. Tämä on osa ahdistusta, joka maailmaa kohtaa ennen viimeistä päivää. Monia muitakin kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia vaikeuksia liittyy tämän ajan tapahtumiin. Kaikkina aikoina eläneet kristityt ovat joutuneet tällaisten asioiden kanssa tekemisiin. Kuitenkin juuri ennen Kristuksen paluuta ahdistus voimistuu ja saavuttaa huippunsa. Me emme tiedä, kuinka kaukana se aika on.

Vaikka Raamattu ei tarkoita sanalla "ahdistus" epämääräistä pahaa oloa, joutuvat kristityt kokemaan myös sisäistä pahaa oloa. Perisynnin tähden me jokainen kannamme sydämessämme kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia asioita. Oma syntisyytemme saa aikaan pahaa oloa, kun se vaikuttaa pahan omantunnon ja vaikeuttaa suhteita toisiin ihmisiin ja ohjaa meitä luottamaan itseemme Jumalan sijasta. Meistä lähtöisin olevaa hurskautta kuvaa Jes. 64:6: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Tällainen täysin kieroutunut hurskaus asuu yhä meidän sydämessämme. Se pyrkii ottamaan meidät valtaansa. Apostoli Paavali tunsi itsessään synnin valtavan vaikutuksen. Hän kirjoitti itsestään: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18-19) Tämä on totta jokaisen kristityn kohdalla. Paavali ei elänyt karkeissa synneissä, mutta silti hän tunnusti näin. Samanlaisia asioita ovat joutuneet kaikki muutkin kristityt kokemaan. Meidänkin elämässämme on asioita, joissa havaitsemme tekevämme väärin. Pahoista teoistamme on joskus myös seurauksena ikäviä asioita. Tästä syystä mieli usein masentuu. Jumalan laki osoittaa, että omassa varassamme emme voi päästä iankaikkiseen iloon. Tarvitsemme jatkuvasti turvaksemme evankeliumin, josta kaikki pyhät kaikkina aikoina ovat eläneet. Sen evankeliumin perustana on Karitsan veri.

2. Karitsan veri

Kaikille kristityille on yhteistä, että he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tuntevat syntinsä ja tietävät tarvitsevansa puhdistuksen. He uskovat, että heidän kaikki syntinsä ovat anteeksi annetut Jeesuksen tähden. Jeesuksen veri puhdistaa synneistä siksi, että Jeesus kärsi pelkästään toisten ihmisten puolesta. Hän täytti kokonaan Jumalan lain. Hänen laintäyttämyksensä luetaan meidän hyväksemme. Apostoli Paavali kirjoittaa: "... yhden (Jeesuksen) kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room. 5:19) Tässä sana "monet" merkitsee yhden vastakohtaa, suurta ihmisjoukkoa, kaikkia. Näin ollen hänen kuolemansa on todellinen armon lähde, ja me olemme vapaat lain orjuudesta. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän... meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa." (Hebr. 9:11-14) Iankaikkinen lunastus on tapahtunut. Puhdistuslähde on avoinna. Meidän kannaltamme puhdistautuminen ei ole ajankohtainen vasta sitten, kun kuolemme tai Kristus palaa. Sen sijaan vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on jokapäiväinen asia tässä ajassa. Vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on samaa kuin uskoa, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut Kristuksen tähden. Jotta osaamme elää armosta joka päivä, meidän on tarpeen tietää, missä pääsemme puhdistuksesta osallisiksi.

Eräs mies oli tullut uskoon. Hän iloitsi Karitsan verestä ja kertoi siitä työpaikallaankin. Kerran eräs työtoveri kysyi häneltä, mistä sitä Karitsan verta saa. Kysymys voidaan asettaa myös toisin: "Mistä usko syntyy ja mistä se saa vahvistusta?" Silloin mies ei vielä osannut vastata, mutta myöhemmin asia selvisi. Vapahtajan puhdistava veri, syntien anteeksiantamus, tulee omaksemme sanassa ja sakramenteissa. Tämä tieto on meille tärkeä, jotta itse löydämme tien puhdistuslähteelle ja osaamme neuvoa sinne toisiakin.

Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka Jumalan sana tuo Jeesuksen veren kautta puhdistuksen ja syntien anteeksiantamuksen: "Mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:13-18) Tässä osoitetaan, että Kristuksen armotyö on ainoa pelastuksen perusta sekä juutalaisille että muille. Kun tekstissä esiintyy sana "molemmat", on kyse juutalaisista ja muista kansoista. Jeesuksen veri on pelastuksen lähde kaikkien kansojen kaikille uskoville. Vapahtajan veri on saanut aikaan sen, että meillä on pääsy Isän luo iankaikkiseen elämään. Käskyjen laki säädöksineen on tehty tehottomaksi. Jumalan laki osoittaa synnin. Se osoittaa, että ihmisperäinen hurskaus on kuin saastainen vaate. Kristuksen sovitustyön tähden olemme vapaat tuosta hirvittävästä lain orjuudesta. Kun Vapahtaja oli maan päällä, hän julisti evankeliumia. Hänen opetuslapsensa kuulivat sitä ja uskoivat. Heille Kristus sanoi: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut." (Joh. 15:3) Nyt sama rauhan julistus on ulottuvillamme Raamatussa ja julistetussa Jumalan sanassa.

Karitsan veren puhdistava voima kohtaa ihmisen myös pyhässä kasteessa: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta." (Ef. 5:25-26) Pyhässä kasteessa on Vapahtaja pessyt meidät puhtaiksi synneistämme. Siitä muistuttavana vertauskuvana luultavasti useimmilla meistä on ollut valkoinen puku yllä kastehetkellä. Ulkonaisella merkillä ei tosin ole merkitystä kasteen sisällön kannalta, mutta valkoinen puku kauniilla tavalla muistuttaa meitä Vapahtajan armotyöstä. Kasteessa vaeltaminen merkitsee jokapäiväisessä katumuksessa ja uskossa palaamista kasteen liittoon.

Vapahtajan veri tulee osaksemme myös pyhässä ehtoollisessa. Kristus sanoo ehtoollisleivästä: "Tämä on minun ruumiini." (Matt. 26:26) Viinistä hän sanoo: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:28) Vapahtaja ei rajoita anteeksiantamusta niin, että se kuuluisi monille mutta ei kaikille. Tässäkin sana "monet" merkitsee rajoittamatonta ihmisjoukkoa, kaikkia. Ehtoollispöydässä Jumalan Pojan pyhä ruumis ja veri tuovat anteeksiannon omaksemme.

Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen varassa elivät ne kristityt, jotka ennen meitä ovat päässeet taivaan iloon. Armonvälineisiin he turvautuivat. Niiden kautta Kristus antoi rauhan heidän sydämeensä. Sen rauhan varassa he siirtyivät iankaikkiseen iloon. Kun me käytämme armonvälineitä, olemme yhtä joukkoa kaikkien pyhien kanssa. Meillä on sama lohdutus. Tie iankaikkiseen elämään on auki myös meille. Koska Jumala on antanut armonvälineet meille pelastukseksi, on meidän tarpeen käyttää niitä ahkerasti. Samoin on tarpeen, että Jumalan armon avulla säilytämme ne aivan puhtaina. Kun Martti Luther alkoi julkisesti taistella roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyviä harhoja vastaan, hän korosti, kuinka tärkeää on, että puhdas evankeliumi on kaikkien ulottuvilla. Yksi hänen laatimistaan teeseistä kuuluu: "Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi." (62. teesi) Tätä aarretta vastaan on hyökätty monella tavalla. Keskiajalla opetettiin, että kirkon aarre on pyhimysten hyvät työt, joita kirkko myi ihmisille. Nykyisin esitetään usein, että kirkon aarre olisi tarjota ihmisille tilaisuus tehdä uskonratkaisu ja päättää tulla uskovaksi. Tällä tavoin ihmisiä kuitenkin ohjataan etsimään aarretta omista tai toisten ihmisten teoista ja ajatuksista. Tämä johtaa väistämättä armonvälineiden halveksimiseen ja vääristelyyn. Koko kirkon kaksituhatvuotisen historian ajan on keskeisin kysymys ollut armonvälineiden puhtauden säilyminen. Kaikkia armonvälineitä, sanaa, kastetta ja ehtoollista vastaan on hyökätty ja edelleen hyökätään. Mutta armonvälineiden puhtaus on mitä tärkein asia. Se on tärkeää itsemme kannalta. Tarvitsemme oikean lohdutuksen. Samoin se on tarpeen muiden ihmisten kannalta. On tärkeää, että puhdas Jumalan sana ja oikein toimitetut sakramentit ovat ihmisten ulottuvilla. Niiden yhteyteen voimme iloisin mielin kutsua toisia. Kun pyrimme pitämään armonvälineet puhtaina, on kaikkein keskeisintä, että itse elämme niiden varassa. Se merkitsee elämistä yksin armosta, uskomista syntien anteeksisaamiseen yksin Kristuksen tähden. Tämä johdattaa meidät pitämään arvossa kastettamme. Se johdattaa meidät sanan äärelle lukemaan ja kuulemaan evankeliumia. Samoin Kristuksen ruumis ja veri, jotka ehtoollisessa saamme, ovat meille tärkeitä. Tämä merkitsee yhteyttä niihin lahjoihin, jotka Jumala on omilleen antanut. Jumalan armo on meidän ainoa turvamme. Siitä pääsemme osallisiksi armonvälineissä. Siksi armonvälineiden säilyttäminen puhtaina on mitä riemullisin asia. Keskeisintä on, että me jokainen itse elämme Jumalan armon varassa. Tämä merkitsee osallisuutta syntien anteeksiantamuksesta, joka antaa ilon ja rauhan. Olemme Karitsan veren puhdistamia.

3. Iankaikkinen elämä

Valkeisiin vaatteisiin puettu joukko pääsee iankaikkiseen iloon. He tulevat suuresta ahdistuksesta. Iankaikkisuudessa ei ole enää minkäänlaista ahdistusta. Sinne ovat päässeet uskossa Vapahtajaan kuolleet rakkaamme. Mutta kuten huomasimme, Karitsan veri ja puhdistus synneistä on omanamme jo täällä, keskellä ahdistusta. Siksi voimme sanoa elävämme uskossa iankaikkista elämää jo nyt. Ne, jotka ovat jo kirkkaudessa, ovat päässeet sinne armon turvin. Samasta armosta saamme mekin elää. Jo täällä saamme juoda iankaikkisen elämän lähteestä.

Kun pääsemme iankaikkisuuteen, loppuvat kaikki murhetta tuottavat asiat. Tämän vakuuttaa lupaus: "Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään." (Ilm. 7:16-17) Mitkään murheet eivät vaivaa. Poissa ovat toisten tuottamat vaivat. Omien puutteidenkaan tuomat hankaluudet eivät seuraa mukana. Siellä on pelkkää iloa, jota kuvataan näin: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4) Mitkään murheet eivät enää edes muistu mieleen. On vain täydellinen ilo. Siinä ilossa ovat meitä ennen perille päässeet Vapahtajan omat. Heidän jäljissään, armon varassa, saamme mekin kulkea jäljellä olevan taipaleemme.

Paitsi että iankaikkisuudessa loppuvat kaikki vaivat, siellä saamme nähdä kirkkaana ja kasvoista kasvoihin sen, mitä nyt katsomme kuin usvan takaa. Se, mitä sana ja sakramentit lahjoittavat jo nyt, on kaikessa loistossaan silmiemme edessä iankaikkisuudessa. Täällä ajassa näemme vain hämärästi. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1 Kor.13:12) Tässä ajassa meillä on esteitä, joiden tähden emme voi nähdä Jumalan kirkkautta täydessä loistossaan. Syntiemme tähden emme voisi elää, jos näkisimme Jumalan kirkkauden ilman mitään estettä. Iankaikkisuudessa kaikki synnit ovat poissa. Siellä saamme katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. On huomattava, että arvoituksen tavoin näkeminen ei merkitse epävarmuutta syntien anteeksisaamisesta tai Vapahtajan luokse pääsemisestä. Ei, Jumalan sanan perusteella näemme aivan tarkasti sen, mitä meidän on tarpeen nähdä. Aivan tarkasti tiedämme, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut. Vapahtaja on ottanut pois syntimme ja puhdistanut meidät armollaan. Tämän armon varassa eläminen on iankaikkista elämää. Anteeksiantamus tuo jo nyt iloisen mielen. Saamme jo nyt jättää kaikki taakkamme ja aavistaa, miltä tuntuu, kun Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme.

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme. Varjele meitä, ettemme masentuisi ahdistuksista, vaan entistä lujemmin luottaisimme sinun apuusi. Varjele armonvälineet puhtaina keskellämme ja auta meitä ahkerasti käyttämään niitä autuudeksemme. Kiitos ennen meitä eläneistä uskovista, joiden esimerkki rohkaisee meitä. Kiitos, että Kristus on puhdistanut meidät synneistämme ja että saamme armon varassa tulla luoksesi iankaikkiseen iloon. Amen.

Markku Särelä

Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

Jeesus on Autuas

Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

"Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

Jeesuksessa olet Autuas

Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

*****

Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Aamen.

 Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022