Pyhäinpäivänä, I vsk:n evankeliumiteksti

Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12.

Rakkaat kristityt, autuaat Jumalan lapset!

Meillä on tänään pyhäinpäivä ja samalla vietämme uskonpuhdistusjuhlaa.

Pyhäinpäivänä muistelemme autuaasti poisnukkuneita kiittäen Jumalaa omaa uskontaisteluamme tukevasta ja meitä niin monin tavoin kannustavasta esikuvasta, siitä, minkä virsi kuvaa näin:

      Sä voima olit heidän taistossaan

     Ja kallio, kun riehui myrskyt maan.

     Sä yössä olit valkeutenaan. Halleluja!
     VK 1938/1943 129:2.

Saman tuen ja voiman Jumala on luvannut meillekin.

Uskonpuhdistusjuhlassa taas muistelemme sitä Jumalan suurta armotyötä, jonka hän teki Martti Lutherin kautta, kun hän Jumalan sanalla puhdisti kirkon teko-opista, erilaisista väärinkäytöksistä ja harhoista.

Nämä kaksi juhlamme aihetta sopivatkin hyvin yhteen.

Tekstimme vie meidät Jeesuksen jalkojen juureen vuorelle kuulemaan hänen saarnaansa autuaitten ihanasta osasta.

1. Autuaita ovat armahdetut

Eikö olisi ihanaa, jos mekin voisimme olla rinteellä ja kuulla Jeesuksen sanovan meille: "Autuaita olette te"? Mutta niinhän me olemmekin. Tämä kirkko on vuori, jossa Jeesus puhuu. Ja hänen sanansa kaikuu tässä kirjassa, pyhässä Raamatussa. Mutta kysymme: koskevatko hänen autuaaksijulistuksensa meitäkin? Katsokaamme tekstistämme, keille hän puhuu.

Jeesus sanoo puheensa alussa: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Jeesus puhuu tässä sekä yleisesti että rajoittavasti: Yleisesti siten, että hän puhuu kaikista hengellisistä köyhistä, ketään heistä poissulkematta. Rajoittavasti siten, että hän sulkee pois kaikki, jotka eivät ole hengellisesti köyhiä.

Näin hän jakaa ihmiset kahteen ryhmään: Autuaihin, näihin ikionnellisiin ja onniteltaviin, sekä niihin, joiden yli kaikuu Jumalan ankara syytös ja tuomio: "Voi teitä, - -, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! - - kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" Matt. 23:27,33.

Tekstissämme Jeesus ei tällä kerralla puhu siitä, että kaikki ovat luonnostaan hengellisesti köyhiä, sellaisia, joilta puuttuu kaikki oma kelvollisuus Jumalan edessä, vaan hän puhuu ihmisistä heidän sieluntilansa kannalta, siitä, mitä he sydämessään tuntevat ja itsestään ajattelevat, niin kuin seuraavat sanat osoittavat: "Autuaita ovat murheelliset - - autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat - -"

Julistaako Jeesus nyt tänään sinut riemullisesti autuaaksi? Vai julistaako hän sinulle itkien voi-huutonsa?

Jos olet hengellisesti köyhä, murheellinen syntiesi tähden ja lohdutuksen tarpeessa, hiljainen, nälkäinen ja janoinen, olet autuas, ikionnellinen.

Hengellisesti köyhä on se, jolla ei ole ansioita Jumalan edessä, vaan joka on kurja syntisäkki, Jumalan pyhän lain ankarasti tuomitsema ja joka tuntee Jumalan vihaa ja tunnustaa syyllisyytensä Daavidin sanoin: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi." Tällainen sielu on murheellinen. Tästä murheesta apostoli Paavali sanoo: "Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman." (2 Kor. 7:10.)

Syntiensä tähden murheellinen ei voi kerskata teoistaan Jumalan edessä, sillä Jumalan laki on tehnyt tyhjiksi hänen vastaväitteensä ja puolustelunsa. "Minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (Room. 3:19). Näin tehdessään laki synnyttää vihaa Jumalaa kohtaan, koska laki vaatii vanhurskautta, jota ihmisellä ei ole. Niin ihmisellä on karmiva nälkä ja polttava jano, mutta ei keinoa sen sammuttamiseen. Laki aiheuttaa nälän, mutta se ei kerro, miten nälkä saadaan poistetuksi. Evankeliumi sen sijaan tyydyttää nälän ja sammuttaa janon, sillä se lahjoittaa meille Kristuksen puutteettoman vanhurskauden.

Nälkäisiä on kahdenlaisia.


On nälkäisiä, jotka eivät tiedä, millä nälkä tyydytetään, ja niitä, jotka sen jo tietävät, siis niitä, joille evankeliumi on jo tullut. Ihminen ei voi luonnostaan osata kaivata evankeliumia, vaikka hänellä lain satuttamana olisi nälkä eli syyttävä omatunto, sielun ahdistus ja paha olo. On tarve päästä siitä eroon, mutta ei ole oikeata tietoa eikä oikeita keinoja eikä voimaa. Ihmiskeinot ovat johtaneet monenlaiseen epäjumalanpalveluun ja jopa ateismiin.

On nälkäisiä, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja sen Jumalan armosta ja voimasta uskoneet. Heillä on tietoa ja kokemusta siitä, mikä tyydyttää nälän. He astuvat Kristuksen ravittaviksi sanan ja sakramenttien äärelle ja viljelevät muillakin tavoin Jumalan sanaa.

Löydätkö itsesi nälkäisten joukosta? Jos et löydä, ei Jeesus sinua lohduta. Sinä olet saanut jo lohdutuksesi. Mutta toivottavasti sinulle vielä tulee nälkä.

Sinä, joka olet nälkäinen, köyhä, syntiesi tähden murheellinen, kuule mitä Jeesus sinulle lupaa.

Köyhille hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Missä nyt siis on köyhyytesi? Olet upporikas. Tässä lupauksen sanassa on sinulla jo nyt, jo tällä hetkellä taivasten valtakunta. Valtakunta, joka on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Valtakunta, joka on iankaikkinen. Valtakunta, jossa sinulla on aarteista korkein, itse kolmiyhteinen Jumala, hänen armonsa, hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistäsi, hänen autuutensa, hänen turvansa, hänen lapseutensa, jopa osallisuus Jumalan kirkkauteen ja hänen kunniaansa. Raamattu sanoo: "- - kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen." (Kol. 1:12-14).

Ajan rahtusen kestää tämä ulkonainen synnin alainen köyhyyden tila, mutta sisäisesti olemme jo rikkaita. Iäti kestää se autuus, joka jo nyt on uskossa alkanut ja joka kirkkaudessa jatkuu ilman tätä synnin ruumista iankaikkisesti. Raamattu sanoo: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2 Kor. 8:9.) Jeesus lohduttaa: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32.) Sinä murheellinen, rohkaistu uskomaan nämä sanat omalle kohdallesi. Lupaahan Jeesus: "He saavat lohdutuksen." Tällaiset lohdulliset lupaukset ottavat pois murheen syyt. Niissä on läsnä kaikki se, mistä Raamattu sanoo: "Ihmisen Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot." (1 Joh. 3:8.) Noiden kiusaajan tekojen vuoksi tosin koemme erilaista kärsimystä, mutta voitto on jo Kristuksessa saatu. Se annetaan meille Jumalan sanassa ja usko omistaa sen. Raamattu sanoo: "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1 Joh. 5:4-5.)

2. Autuaita tekemisessä

Edellä Jeesus julisti autuaiksi niitä, joille Jumala armosta ilman heidän tekojansa antaa armonsa ja taivasten valtakunnan kaikkine aarteineen. Sitten hän puhuu myös niistä, jotka ovat autuaita tekemisissään. Hän ei tarkoita sitä, että he teoillaan ansaitsivat autuuden, vaan hän tarkoittaa sitä, että heillä on autuas, onniteltava osa siinä, millaisia he ovat ja mitä he tekevät, ei sen vuoksi, mitä he tekevät, vaan sen vuoksi, mitä Jumala armosta ilman heidän ansiotaan heille lupaa ja antaa. Jeesus sanoo: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman."

Laupeus on uskon hedelmä. Se on sellainen sydämen asenne, joka tulee sen seurauksena, että ihminen on saanut nuo suuret miljardivelkansa Jumalalta anteeksi. Sellainen ihminen, joka sen uskoo, käsittää, että lähimmäinen on hänelle vain vähän velkaa, ja hän antaa mielellään sen hänelle anteeksi ja toivoo kaikkea hyvää hänelle. Laupias tekee mielellään myös hyvää lähimmäiselleen, jopa vihollisilleen. Ja Vapahtajamme sanoo, että laupiaat ovat autuaita, sillä he saavat laupeuden. Huomaa tarkoin: He eivät ole autuaita sen tähden, että he ovat laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat laupeuden. Nyt kun he ovat saaneet uskon lahjan, heidän sydämensä on uudistunut ja heillä on laupias sydän. Se taas, joka ei ole eikä halua olla laupias, ei ole uskonut Jumalan armoa omalle kohdalleen. Jaakob sanoo: "Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi." (Jaak. 2:13.)

Sitten Jeesus puhuu puhdassydämisistä. Puhdassydäminen voi olla vain se, jonka sydämen Jeesus on puhdistanut anteeksiantamuksellaan. Armon omistamisen kannalta tämä puhdistus on täydellinen, sillä se nojaa Kristuksen toimittamaan puhdistukseen. Elämän kannalta ajateltuna se on epätäydellinen, koska vanha ihminen ja periturmelus pysyy meissä kuolemaan asti. Uudistus on alulla. Kuitenkin tämä alulla oleva uudistus on Jumalalle otollista, sillä Jumala puhdistaa uskovan jäljelle jääneestä syntisyydestä anteeksiantamuksellaan. Sydän, jonka Jumala on puhdistanut, kysyy ja etsii sitä, mikä Jumalan on, mitä Jumala on sanonut ja käskenyt, ja panee pois omat ajatukset ja luulot siitä, mikä on oikein ja mikä on luvallista ja sallittua. Luther sanoo: "Puhdas sydän taas on se, joka katsoo siihen, mitä Jumala sanoo, ja sitä ajattelee sekä asettaa Jumalan sanan omien ajatustensa paikalle. Sillä sana yksin on puhdas Jumalan edessä, niin se on itse puhtaus, niin että kaikki mikä sen varassa riippuu ja sen kautta tapahtuu, tulee ja sanotaan puhtaaksi." (St. L. VIII, 382.) Puhdassydäminen pitää siis Jumalan pyhät kymmenen käskyä kunniassa ja ojentaa elämäänsä niiden mukaan. Puhdassydäminen suuntaa uskonsa kokonaisen Jumalan sanan mukaan sallimatta syntiselle lihalleen poikkeuksia.

Vielä Luther sanoo: "Se, joka tarttuu kiinni Jumalan sanaan ja pysyy uskossa, voi kestää Jumalan edessä ja katsoa häneen armollisena Isänään. Hänen ei tarvitse pelätä, että Jumala seisoisi hänen takanaan kurikka kädessä. Hän on varma, että Jumala katsoo häneen armollisesti ja ystävällisesti nauraen kaikkien taivaassa olevien enkeleitten ja pyhien kanssa. Katso, tätä Kristus tarkoittaa tällä sanalla, että vain puhdassydämiset näkevät Jumalan." (Luther, St. L. VIII, 388.)

Vielä teoista puhuessaan Jeesus mainitsee rauhantekijät.

Kristus itse on suurin rauhantekijä. Siitä Raamattu sanoo: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:14-18.)

Kun olemme Kristuksen kautta päässeet sovintoon ja rauhaan Jumalan kanssa, haluamme levittää Jumalan rauhaa toistenkin sydämiin ja olla rauhantekijöitä sanan tässäkin merkityksessä. Haluamme myös elää sovinnossa lähimmäistemme kanssa ja muistaa Raamatun sanaa: "Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa." (Room. 12:18.)

3. Autuaita vainoissa

Epäuskoinen maailma, erityisesti ne, jotka ovat mielestään hurskaimpia uskovia, mutta jotka eivät todella tunne evankeliumia, nostattavat kuitenkin riidan ja vainon rauhantekijöitä kohtaan. Ja kun uskovat pitävät kiinni Jumalan sanasta ja oikeasta vanhurskauttamisopista eivätkä luovu siitä, heitä pidetään riidan nostattajina ja hajottajina. Jeesus rientää kuitenkin heidän tuekseen ja sanoo lohdullisesti: "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

Varsinaista ristiä elämässä on se, mikä johtuu uskosta Jeesukseen, ja siitä Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu vainosta vanhurskauden tähden ja itsensä tähden. Helposti nämä vainotut saisivat ihmisten suosion, jos he luopuisivat Jumalan sanan opista. Mutta he eivät voi siitä luopua menettämättä taivasosuuttaan, sillä se on heille paljon kallisarvoisempi kuin katoava ihmissuosio. Ja minkä lohdutuksen Jeesus heille antaa. Hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Tässä lahjassa on heidän autuutensa. Kannattaa kestää vainoakin, ettei tätä lahjaa vain menetä.

Oikeat uskovat eivät halua menettää sitä, minkä Kristus on heille kalliilla uhrillaan hankkinut ja josta he ovat tulleet osallisiksi ja jota he ovat saaneet maistaa pyhässä kasteessa, evankeliumin sanassa ja ehtoollisessa. Sen säilyttääkseen heillä on halu sanankuuloon, halu, joka voittaa monenlaiset esteet. Vaarallinen on sellaisen ihmisen sieluntila, joka ei sanasta välitä, tai joka heppoisin perustein voi jäädä pois sanankuulosta.

Emme tunnusta Kristuksen nimeä palkan toivossa. Vaikeankaan ristin alla emme rohkenisi ajatella palkituksi tulemista, koska tiedämme, miten heikkoja tunnustajia, saamattomia työntekijöitä ja rohkeuden puutteesta kärsiviä olemme ja kuinka vanha ihmisemme kaiken likaa ja tahrii. Katseemme suuntautuu Kristukseen ja hänen armoonsa, jonka turvissa olemme Isälle otollisia. Apostoli Paavali sanoo: "Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!" (1 Kor. 9:16.) Jumalan sana saa kaiken hyvän aikaan. Se yksin pelastaa sieluja.

Palkka, josta Jeesus puhuu, on siis sellainen, ettei sitä makseta ansiosta, vaan pelkästä armosta, pelkästä Jumalan hyvyydestä. Ne, jotka tavoittelevat ansiota ja vaativat palkkaa, eivät sitä saa, vaan tulevat rangaistukseen. Ne, jotka eivät sitä vaadi, ne, jotka eivät ole sitä ansainneet, saavat sen, jopa suuren armopalkan taivaissa. Tätä asiaa ei voi järjellä käsittää eikä sitä epäuskoinen ymmärrä.

Kuitenkin kun Jeesus kutsui apostolinsa eturivin taisteluun ja puhui heitä kohtaavasta vainosta, hän varusti heitä kohtaamaan sen, mikä kohdata täytyy, sanomalla: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

Risti meilläkin on ollut kannettavana. Emme kuitenkaan voi verrata sitä suuruudessa veritodistajien kärsimyksiin, mutta laadultaan se on samaa. Se on Kristukselle vihamielisen maailman vainoa hänen nimensä ja oppinsa tunnustajia kohtaan. Se on Jeesus-vihaa. Ja saman sanan, minkä Jeesus antoi lohdutukseksi apostoleilleen, apostolit ovat vuorostaan kirjoittaneet Pyhässä Hengessä meitä varten.

Risti eli vaino on merkki siitä, että kuulumme Jeesuksen joukkoon. Miten mitättömiä olemmekin, emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vähäisen ristimme kanssa sitä samaa joukkoa, jota suuret kärsijät, profeetat, apostolit ja kaikkien aikojen veritodistajat edustavat. Tämä joukko kiittää Kristusta pelastuksestaan ja antaa kunnian hänelle kestämisestään ja varjeltumisestaan.

Siihen kiitokseen mekin yhdymme ja sanomme Raamatun sanoilla: "Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." (Ef. 3:20-21.)

Markku Särelä

Pyhäinpäivän virret VK 38: SK 91:1,2,5  VK 128:1,4,5  128: 1,2,4

Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Jesajan näyn luvussa 6, jakeissa 1–7:

”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. He huusivat toisilleen ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa." Kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Sanoin: "Voi minua, sillä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli ottanut pihdeillä alttarilta, ja kosketti sillä suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut huuliasi; niin on velkasi poistettu ja syntisi sovitettu." – Näin Jumalan pyhää sanaa Jesajan näyn kuudennesta luvusta.

Profeetta Jesaja sai nähdä taivaaseen. Jumalan läsnäolon pyhyys sai hänet tunnustamaan syntisyytensä. Jesaja tunnusti ja julisti näin, ettei taivaaseen pääse mitään syntistä eikä epäpyhää.

Profeetan synnintunnustus oli hätähuuto Kaikkivaltiaalle. Jesajan sanat ”voi minua” kuvaavat syntisyytemme syvyyden. Sydämessään ja omassatunnossaan Jesaja tunnusti rikkoneensa Jumalan tahdon, poispoikenneensa Hänen oikeasta ja oikeutetusta laistaan ja niin ansainneensa Jumalan pyhän tuomion.

Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Oletko kokenut sen, miten omatuntosi syyttää sinua lankeemuksistasi? Silloin tiedät mitä Jesaja tunnusti. Hän sai nähdä enemmän kuin me, mutta pelastuksen tarve Pyhän Jumalan edessä oli sama kuin meillä.

Kuule siksi rakas ystävä, miten heti Jesajan luokse lensi serafi kädessään hehkuva kivi. Huomaathan, ettei hän edes mennyt ensin hakemaan sitä taivaan alttarilta, vaan se oli sieltä hänellä jo otettuna.

Sillä kuulithan sanat: ”kivi, jonka hän oli ottanut pihdeillä alttarilta.” Tässä on Jumalan armotahto ja laupeus meitä syntisiä kohtaan. Jo ennen kuin me saamme kääntyä ja katua, on Hänen armonsa ja anteeksiantamuksensa meitä kohtaan jo valmiina.

Sen Rakas Taivaallinen Isämme meille lahjoittaa. Ja sen esikuvana serafi tässä kosketti Jesajan huulia ja samalla koko hänen ruumistaan ja sieluaan, koko persoonaa ja olemusta. Näin Jumalan armo kätkee meidät aivan kokonaan suojelukseensa.

Ja niin oli Jesajankin koko velka poistettu ja kaikki synnit sovitettu. Katseemme kääntyy taivaan alttariin, jolta kivi oli otettu. Se alttari on Jumalan Pyhän Pojan, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliin elämän ja veren pyhittämä. Sillä alttarilla on Hänen ristinsä. Koska vain Hänen, Jumalan Karitsan, Syntiuhri toi sovinnon Kaikkivaltiaan ja koko ihmiskunnan välille. Ja sen alttarin paikkana on myös meidän ajallinen alttarimme ja sen ehtoollisen sakramentti täällä kirkossamme.

Ja siksi Kristuksen tähden siltä taivaalliselta alttarilta säteilee ja virtaa meillekin sula Jumalan armo, laupeus ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan. Hänestä apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeensä luvussa 5, jakeissa 8–11 seuraavasti: ”Jumalan rakkaus meitä kohtaan on siinä, että Kristus, kun vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljon ennemmin siis nyt, kun olemme julistetut vanhurskaiksi hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta. Sillä jos tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman kautta, kun vielä olimme vihan alaisia, paljon ennemmin pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut, emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä Jumala on kerskauksemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta nyt olemme sovituksen saaneet.” Näin Roomalaiskirjeen 5. luvussa.

Siksi katsomme vielä tuota Kiveä, joka kosketti Jesajan huulia. Hän on Kristus Itse. Hän eli ja kuoli sinunkin puolestasi ja Häneen on sinun uskosi. Saat ottaa vastaan Vapahtajasi Hänen tosiruumiissaan ja tosiveressään Hänen pyhässä ehtoollisen sakramentissaan. Siinä Jeesus koskettaa sinun huuliasi, koko ruumistasi ja koko sieluasi antaen sinulle täyden anteeksiantamuksen ja pelastuksen.

Kuulemme Hänestä laupiaan sanan Efesolaiskirjeen toisen luvun jakeista 19–22: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perheväkeä, apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa, ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” Näin Efesolaiskirjeen toisessa luvussa.

Rakkaat ystävät, meillä on suuri juhlapäivä. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja Uskonpuhdistuksen muistojuhlaa. Ja juhlimme myös ensimmäisten seurakuntiemme perustamisen satavuotisjuhlaa. Sillä ensi kuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Lahden Vapaan Evankelis-Luterilaisen Seurakunnan perustamisesta. Juhlapäivämme sopii siis erityisesti juuri tänne Lahden kirkollemme.

Kaikkivaltias Jumala sanoo neljännessä käskyssään, Toisen Mooseksen kirjan luvussa 20, jakeessa 12: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

Tätä Jumalan käskyä meidän tulee seurata kaikessa elämässämme. Siksi uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää tätä käskyä Kristinopissaan seuraavin sanoin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä, olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.” Näin Martti Luther.

Mikä olisikaan kuuliaisempaa ja uskollisempaa jo taivaskutsun saaneiden isien ja äitien tottelemista kuin heidän tunnustuksensa ja uskonoppinsa noudattaminen.

Sen saman suun tunnustuksen ja sydämen uskon altis seuraaminen, jonka he ovat testamenttinaan, perintönään ja aarteenaan meille jättäneet.

Harhaoppien levitessä ja epäuskon kasvaessa maailmassa me haluamme määrätietoisesti, mutta samalla myös levollisesti, pitää esillä ja jäädä Jumalan puhtaan armon evankeliumin varaan. Tässä uskossamme Jumala meitä auttakoon. Tämä pelastuksen ilosanoma julistaa meille Kristuksen ansaitseman kaikkien syntien täyden anteeksiantamuksen ja armon Jumalan edessä ja antaa meille iankaikkisen elämän. Jumala on jo lukenut hyväksemme vanhurskauden Kalliin Poikansa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden.

Kukaan ei voi tulla omassa voimassaan Jumalan eteen. Sillä silloin kukaan ei kestä. Emme voi esitellä yhden yhtäkään tekoamme sillä päästäksemme taivaaseen. Siksi meidän tulee tunnustaa syntimme ja niin ottaa uskossa vastaan Jumalan täysimääräinen armahdus meitä kohtaan.

Tullaksemme osallisiksi Jumalan armosta tunnustakaamme katumuksessa ja uskossa syntimme taivaalliselle Isällemme ja rukoilkaamme häneltä armoa ja syntien anteeksiantamusta itse kukin sydämissämme näin sanoen:

Rippisaarna Lahdessa pyhäinpäivänä 4.11.2023 pastori Marko Kailasmaa

Pyhäinpäivänä, I vsk:n epistolateksti

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Ilm. 7:13-17.

Tämän pyhäinpäivän saarnateksti tuo eteemme kolme asiaa, jotka väistämättä kuuluvat kristilliseen elämään. Nämä asiat ovat ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä. Raamatun mukaan nämä asiat kuuluvat kaikille kristityille. Kaikki pyhät ovat olleet ahdistettuja. Kaikki ovat uskoneet Karitsan veren perusteella syntinsä anteeksi. Kaikki ovat myös iankaikkisesta elämästä osallisia. Tässä saarnassa on tarkoituksena tarkastella, mitä merkitsee, että olemme osallisia ahdistuksesta, Karitsan verestä ja iankaikkisesta elämästä.

1. Ahdistus

Arkipäivän kielenkäytössä sana "ahdistus" on hyvin tavallinen. Sillä voidaan tarkoittaa monia asioita. Se on usein yleisnimi, jota käytetään ihmisen pahasta olosta silloin, kun sen syytä ei tiedetä. Tyypillistä sille on, että monet ongelmat kasaantuvat ihmisen mielessä kimpuksi, jota on hyvin vaikea selvittää. Tässä Ilmestyskirjan kohdassa, kuten Raamatussa yleensäkin, ahdistus merkitsee jotain muuta.

Kun Jeesus puhui maailmanlopun ennusmerkeistä, hän puhui myös ahdistuksesta: "Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään." (Matt. 24:21-22) Näihin aikoihin liittyvät vakavat ihmiskuntaa koskevat vaikeudet. Vapahtaja sanoo: "Te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." (Matt.24:6-7) On huomattava, että voimme sekä menneisyydessä että nykyisyydessä havaita näiden ennustusten toteutumista. Meidän ei tule pyrkiä laatimaan tulevaisuutta koskevia ennustuksia ahdistuksen tulosta ja yksityiskohdista. Olennaista on, että joka hetki olemme Vapahtajan yhteydessä, valmiina siirtymään iankaikkiseen iloon. Ahdistukseen, josta Kristus puhuu, kuuluu myös väärien Kristusten esiintyminen. Hän sanoo: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta." (Matt. 24:5) Tällaista kirkon historia tuntee. Joidenkin lahkojen johtajat ovat väittäneet itseään Kristukseksi. Roomalaiskatolisen kirkon oppi paavin asemasta liittyy myös tähän. Sen mukaan paavi ei ole ainoastaan Pietarin vaan myös Kristuksen sijainen maan päällä. Tämän huomaamme karkeaksi harhaksi jo sillä perusteella, että Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Meidän kanssamme oleva Vapahtaja ei tarvitse eikä hänellä voi olla sijaista. Tunnustuskirjoissa osoitetaan, kuinka paavius vääristää evankeliumin ja loukkaa Jumalan kunniaa: "... paavin oppi on monin kerroin ristiriidassa evankeliumin kanssa, ja kolmella tavalla hän esiintyy röyhkeästi jumalallisen arvovallan haltijana: 1) Hän ottaa itselleen oikeuden muuttaa Kristuksen opin ja Jumalan asettamat jumalanpalveluksen muodot; hän vaatii, että hänen oppiaan ja kulttejaan on tarkoin noudatettava kuten jumalallisia ainakin. 2) Hän ottaa vallan päästää ja sitoa, ei vain eläviä vaan myös vainajien sieluja. 3) Paavi ei salli kirkon eikä kenenkään häntä arvostella, vaan asettaa oman arvovaltansa kirkolliskokousten ja koko kirkon tuomion yläpuolelle. Mutta se, ettei alistu kirkon eikä kenenkään tuomittavaksi, se juuri on itsensä jumalaksi tekemistä." (Paavin valta ja yliherruus, Tunnustuskirjat 1990, s. 290) Ihmisiä, jotka joko salatusti tai avoimesti korottavat itsensä Kristukseksi, on esiintynyt jo pitkään. Tämä on osa ahdistusta, joka maailmaa kohtaa ennen viimeistä päivää. Monia muitakin kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia vaikeuksia liittyy tämän ajan tapahtumiin. Kaikkina aikoina eläneet kristityt ovat joutuneet tällaisten asioiden kanssa tekemisiin. Kuitenkin juuri ennen Kristuksen paluuta ahdistus voimistuu ja saavuttaa huippunsa. Me emme tiedä, kuinka kaukana se aika on.

Vaikka Raamattu ei tarkoita sanalla "ahdistus" epämääräistä pahaa oloa, joutuvat kristityt kokemaan myös sisäistä pahaa oloa. Perisynnin tähden me jokainen kannamme sydämessämme kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia asioita. Oma syntisyytemme saa aikaan pahaa oloa, kun se vaikuttaa pahan omantunnon ja vaikeuttaa suhteita toisiin ihmisiin ja ohjaa meitä luottamaan itseemme Jumalan sijasta. Meistä lähtöisin olevaa hurskautta kuvaa Jes. 64:6: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Tällainen täysin kieroutunut hurskaus asuu yhä meidän sydämessämme. Se pyrkii ottamaan meidät valtaansa. Apostoli Paavali tunsi itsessään synnin valtavan vaikutuksen. Hän kirjoitti itsestään: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18-19) Tämä on totta jokaisen kristityn kohdalla. Paavali ei elänyt karkeissa synneissä, mutta silti hän tunnusti näin. Samanlaisia asioita ovat joutuneet kaikki muutkin kristityt kokemaan. Meidänkin elämässämme on asioita, joissa havaitsemme tekevämme väärin. Pahoista teoistamme on joskus myös seurauksena ikäviä asioita. Tästä syystä mieli usein masentuu. Jumalan laki osoittaa, että omassa varassamme emme voi päästä iankaikkiseen iloon. Tarvitsemme jatkuvasti turvaksemme evankeliumin, josta kaikki pyhät kaikkina aikoina ovat eläneet. Sen evankeliumin perustana on Karitsan veri.

2. Karitsan veri

Kaikille kristityille on yhteistä, että he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tuntevat syntinsä ja tietävät tarvitsevansa puhdistuksen. He uskovat, että heidän kaikki syntinsä ovat anteeksi annetut Jeesuksen tähden. Jeesuksen veri puhdistaa synneistä siksi, että Jeesus kärsi pelkästään toisten ihmisten puolesta. Hän täytti kokonaan Jumalan lain. Hänen laintäyttämyksensä luetaan meidän hyväksemme. Apostoli Paavali kirjoittaa: "... yhden (Jeesuksen) kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room. 5:19) Tässä sana "monet" merkitsee yhden vastakohtaa, suurta ihmisjoukkoa, kaikkia. Näin ollen hänen kuolemansa on todellinen armon lähde, ja me olemme vapaat lain orjuudesta. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän... meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa." (Hebr. 9:11-14) Iankaikkinen lunastus on tapahtunut. Puhdistuslähde on avoinna. Meidän kannaltamme puhdistautuminen ei ole ajankohtainen vasta sitten, kun kuolemme tai Kristus palaa. Sen sijaan vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on jokapäiväinen asia tässä ajassa. Vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on samaa kuin uskoa, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut Kristuksen tähden. Jotta osaamme elää armosta joka päivä, meidän on tarpeen tietää, missä pääsemme puhdistuksesta osallisiksi.

Eräs mies oli tullut uskoon. Hän iloitsi Karitsan verestä ja kertoi siitä työpaikallaankin. Kerran eräs työtoveri kysyi häneltä, mistä sitä Karitsan verta saa. Kysymys voidaan asettaa myös toisin: "Mistä usko syntyy ja mistä se saa vahvistusta?" Silloin mies ei vielä osannut vastata, mutta myöhemmin asia selvisi. Vapahtajan puhdistava veri, syntien anteeksiantamus, tulee omaksemme sanassa ja sakramenteissa. Tämä tieto on meille tärkeä, jotta itse löydämme tien puhdistuslähteelle ja osaamme neuvoa sinne toisiakin.

Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka Jumalan sana tuo Jeesuksen veren kautta puhdistuksen ja syntien anteeksiantamuksen: "Mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:13-18) Tässä osoitetaan, että Kristuksen armotyö on ainoa pelastuksen perusta sekä juutalaisille että muille. Kun tekstissä esiintyy sana "molemmat", on kyse juutalaisista ja muista kansoista. Jeesuksen veri on pelastuksen lähde kaikkien kansojen kaikille uskoville. Vapahtajan veri on saanut aikaan sen, että meillä on pääsy Isän luo iankaikkiseen elämään. Käskyjen laki säädöksineen on tehty tehottomaksi. Jumalan laki osoittaa synnin. Se osoittaa, että ihmisperäinen hurskaus on kuin saastainen vaate. Kristuksen sovitustyön tähden olemme vapaat tuosta hirvittävästä lain orjuudesta. Kun Vapahtaja oli maan päällä, hän julisti evankeliumia. Hänen opetuslapsensa kuulivat sitä ja uskoivat. Heille Kristus sanoi: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut." (Joh. 15:3) Nyt sama rauhan julistus on ulottuvillamme Raamatussa ja julistetussa Jumalan sanassa.

Karitsan veren puhdistava voima kohtaa ihmisen myös pyhässä kasteessa: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta." (Ef. 5:25-26) Pyhässä kasteessa on Vapahtaja pessyt meidät puhtaiksi synneistämme. Siitä muistuttavana vertauskuvana luultavasti useimmilla meistä on ollut valkoinen puku yllä kastehetkellä. Ulkonaisella merkillä ei tosin ole merkitystä kasteen sisällön kannalta, mutta valkoinen puku kauniilla tavalla muistuttaa meitä Vapahtajan armotyöstä. Kasteessa vaeltaminen merkitsee jokapäiväisessä katumuksessa ja uskossa palaamista kasteen liittoon.

Vapahtajan veri tulee osaksemme myös pyhässä ehtoollisessa. Kristus sanoo ehtoollisleivästä: "Tämä on minun ruumiini." (Matt. 26:26) Viinistä hän sanoo: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:28) Vapahtaja ei rajoita anteeksiantamusta niin, että se kuuluisi monille mutta ei kaikille. Tässäkin sana "monet" merkitsee rajoittamatonta ihmisjoukkoa, kaikkia. Ehtoollispöydässä Jumalan Pojan pyhä ruumis ja veri tuovat anteeksiannon omaksemme.

Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen varassa elivät ne kristityt, jotka ennen meitä ovat päässeet taivaan iloon. Armonvälineisiin he turvautuivat. Niiden kautta Kristus antoi rauhan heidän sydämeensä. Sen rauhan varassa he siirtyivät iankaikkiseen iloon. Kun me käytämme armonvälineitä, olemme yhtä joukkoa kaikkien pyhien kanssa. Meillä on sama lohdutus. Tie iankaikkiseen elämään on auki myös meille. Koska Jumala on antanut armonvälineet meille pelastukseksi, on meidän tarpeen käyttää niitä ahkerasti. Samoin on tarpeen, että Jumalan armon avulla säilytämme ne aivan puhtaina. Kun Martti Luther alkoi julkisesti taistella roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyviä harhoja vastaan, hän korosti, kuinka tärkeää on, että puhdas evankeliumi on kaikkien ulottuvilla. Yksi hänen laatimistaan teeseistä kuuluu: "Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi." (62. teesi) Tätä aarretta vastaan on hyökätty monella tavalla. Keskiajalla opetettiin, että kirkon aarre on pyhimysten hyvät työt, joita kirkko myi ihmisille. Nykyisin esitetään usein, että kirkon aarre olisi tarjota ihmisille tilaisuus tehdä uskonratkaisu ja päättää tulla uskovaksi. Tällä tavoin ihmisiä kuitenkin ohjataan etsimään aarretta omista tai toisten ihmisten teoista ja ajatuksista. Tämä johtaa väistämättä armonvälineiden halveksimiseen ja vääristelyyn. Koko kirkon kaksituhatvuotisen historian ajan on keskeisin kysymys ollut armonvälineiden puhtauden säilyminen. Kaikkia armonvälineitä, sanaa, kastetta ja ehtoollista vastaan on hyökätty ja edelleen hyökätään. Mutta armonvälineiden puhtaus on mitä tärkein asia. Se on tärkeää itsemme kannalta. Tarvitsemme oikean lohdutuksen. Samoin se on tarpeen muiden ihmisten kannalta. On tärkeää, että puhdas Jumalan sana ja oikein toimitetut sakramentit ovat ihmisten ulottuvilla. Niiden yhteyteen voimme iloisin mielin kutsua toisia. Kun pyrimme pitämään armonvälineet puhtaina, on kaikkein keskeisintä, että itse elämme niiden varassa. Se merkitsee elämistä yksin armosta, uskomista syntien anteeksisaamiseen yksin Kristuksen tähden. Tämä johdattaa meidät pitämään arvossa kastettamme. Se johdattaa meidät sanan äärelle lukemaan ja kuulemaan evankeliumia. Samoin Kristuksen ruumis ja veri, jotka ehtoollisessa saamme, ovat meille tärkeitä. Tämä merkitsee yhteyttä niihin lahjoihin, jotka Jumala on omilleen antanut. Jumalan armo on meidän ainoa turvamme. Siitä pääsemme osallisiksi armonvälineissä. Siksi armonvälineiden säilyttäminen puhtaina on mitä riemullisin asia. Keskeisintä on, että me jokainen itse elämme Jumalan armon varassa. Tämä merkitsee osallisuutta syntien anteeksiantamuksesta, joka antaa ilon ja rauhan. Olemme Karitsan veren puhdistamia.

3. Iankaikkinen elämä

Valkeisiin vaatteisiin puettu joukko pääsee iankaikkiseen iloon. He tulevat suuresta ahdistuksesta. Iankaikkisuudessa ei ole enää minkäänlaista ahdistusta. Sinne ovat päässeet uskossa Vapahtajaan kuolleet rakkaamme. Mutta kuten huomasimme, Karitsan veri ja puhdistus synneistä on omanamme jo täällä, keskellä ahdistusta. Siksi voimme sanoa elävämme uskossa iankaikkista elämää jo nyt. Ne, jotka ovat jo kirkkaudessa, ovat päässeet sinne armon turvin. Samasta armosta saamme mekin elää. Jo täällä saamme juoda iankaikkisen elämän lähteestä.

Kun pääsemme iankaikkisuuteen, loppuvat kaikki murhetta tuottavat asiat. Tämän vakuuttaa lupaus: "Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään." (Ilm. 7:16-17) Mitkään murheet eivät vaivaa. Poissa ovat toisten tuottamat vaivat. Omien puutteidenkaan tuomat hankaluudet eivät seuraa mukana. Siellä on pelkkää iloa, jota kuvataan näin: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4) Mitkään murheet eivät enää edes muistu mieleen. On vain täydellinen ilo. Siinä ilossa ovat meitä ennen perille päässeet Vapahtajan omat. Heidän jäljissään, armon varassa, saamme mekin kulkea jäljellä olevan taipaleemme.

Paitsi että iankaikkisuudessa loppuvat kaikki vaivat, siellä saamme nähdä kirkkaana ja kasvoista kasvoihin sen, mitä nyt katsomme kuin usvan takaa. Se, mitä sana ja sakramentit lahjoittavat jo nyt, on kaikessa loistossaan silmiemme edessä iankaikkisuudessa. Täällä ajassa näemme vain hämärästi. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1 Kor.13:12) Tässä ajassa meillä on esteitä, joiden tähden emme voi nähdä Jumalan kirkkautta täydessä loistossaan. Syntiemme tähden emme voisi elää, jos näkisimme Jumalan kirkkauden ilman mitään estettä. Iankaikkisuudessa kaikki synnit ovat poissa. Siellä saamme katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. On huomattava, että arvoituksen tavoin näkeminen ei merkitse epävarmuutta syntien anteeksisaamisesta tai Vapahtajan luokse pääsemisestä. Ei, Jumalan sanan perusteella näemme aivan tarkasti sen, mitä meidän on tarpeen nähdä. Aivan tarkasti tiedämme, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut. Vapahtaja on ottanut pois syntimme ja puhdistanut meidät armollaan. Tämän armon varassa eläminen on iankaikkista elämää. Anteeksiantamus tuo jo nyt iloisen mielen. Saamme jo nyt jättää kaikki taakkamme ja aavistaa, miltä tuntuu, kun Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme.

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme. Varjele meitä, ettemme masentuisi ahdistuksista, vaan entistä lujemmin luottaisimme sinun apuusi. Varjele armonvälineet puhtaina keskellämme ja auta meitä ahkerasti käyttämään niitä autuudeksemme. Kiitos ennen meitä eläneistä uskovista, joiden esimerkki rohkaisee meitä. Kiitos, että Kristus on puhdistanut meidät synneistämme ja että saamme armon varassa tulla luoksesi iankaikkiseen iloon. Amen.

Markku Särelä

Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

Jeesus on Autuas

Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

"Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

Jeesuksessa olet Autuas

Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

*****

Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Aamen.

 Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Kalliit kristityt,

Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus ottamaan vasaran poiskin minulta ja näyttämään taidon uudelleen.

Täälläkin on rakennustaidon osaajia paikalla. Ja se on puhutteleva lähtökohta, kun vietämme Pyhäinpäivää ja juhlimme Uskonpuhdistusta. Sillä siinäkin on pohjimmiltaan kyse rakennustaidosta ja siinä edellä eläneiden tottelemisesta: nimittäin Kristuksen seurakunnan rakennustaidosta.

Myös sen ylläpitämisessä on huolehdittava siitä, että se on kestävälle perustukselle rakennettu. On varmistettava, ja että sen opin seinät ovat suorassa, puhtaan evankeliumin kestävä katto kunnossa suojana epäuskon sateilta ja myrskyiltä sekä kirkkaat armon ikkunat avoinna maailmaan.

Myös uskonpuhdistajille 500 vuotta sitten oli selvää, että he rakensivat jo ennen aikaa olleelle Jumalan armotahdolle sekä luomisessa ja ihmiskunnan historiassa kuullulle Jumalan sanalle. Näin he luottivat uskonsa ja opetuksensa profeettojen julistuksen ja apostolisen tunnustuksen varmalle perustalle. Uskonpuhdistajat perustivat paluun puhtaan Jumalan sanan äärelle siihen, että Raamatussa kuuluu Jumalan armo, autuus ja pelastus. Näin he palauttivat uskovat lujalle Kaikkivaltiaan sanan perustalle.

Vanhurskauttamisoppi on kristillisen opin pääkohta. Se oli myös keskeinen luterilaisessa uskonpuhdistuksessa. Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan vanhurskauttamisessa Jumala lahjoittaa ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden eli Hänen kuuliaisuutensa. Näin Vapahtajamme vanhurskauden perusteella Jumala vanhurskauttaa meidät eli julistaa meidät vapaaksi synneistämme pitäen meitä Hänelle kelpaavina Synnittömän Poikansa tähden. Saamme siten pelastuksen iankaikkiseen elämään yksin uskosta Kristukseen, yksin Hänen vuokseen ilman mitään omaa ansiotamme. Tästä tulee luterilaisuuden tunnuslause ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”.

Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Augsburgin tunnustuksessa, kohdassa neljä ´Vanhurskautus´ tämä tunnustetaan seuraavasti: ”Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi.” (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5) 

Uskonpuhdistajiemme esimerkkiä noudattaen emme puhu reformaatiosta eli uudelleen muotoilusta, vaan uskonpuhdistuksesta – koska samalla puhumme kalliista evankeliumista, johon uskomme, ja joka siksi täytyy olla ihmistekojen ja ihmisuskomusten harhoista vapaa.

Aivan samoin kuin puhdistamme ajallisia asioita, on oltava ensin se mitä puhdistamme.
Se meillä on kirkkaassa evankeliumin sanassa. Toiseksi lopputulos ei saa olla puhdistettavan asian ja lian yhteistulos, vaan epäpuhtauksista vapaa esine tai asia. Samoin on uskonpuhdistuksen kohdalla. Sillä usko on elämämme kallein aarre, siksi se ja sitä kirkastava oppi tulee pitää puhtaana kaikista harhaopeista ja epäuskosta.

Kristillisessä kirkossa kaiken tulee perustua oppiin, kuten Kristus sanoo lähetyskäskyssään: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heidät pitämään kaiken, minkä olen käskenyt teidän pitää. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Aamen.”(Matt. 28:19–20)

Ja uskonpuhdistajat saivat valtavan paljon aikaan! He tekivät suuren työn erottautuessaan määrätietoisesti niistä väärinkäytöksistä ja harhaisesta opetuksesta, joka silloin oli jo pitkään vallinnut kirkossa. Se oli heille ehdoton omantunnon kysymys, joka vaati uhrautumista ja luopumista, sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.

Kalliit ystävät, katsokaa ja lukekaa Luterilaisia tunnustuskirjoja. Löytäkää sieltä uskollinen opetus ja oppi väärentämättömän Jumalan sanan puoleen. Kuulkaa siellä Kristuksen lempeä opetus siitä, miten Hän on jo sovittanut koko ihmiskunnan kaikki synnit, lunastanut kaikki kadotuksesta ja kuolemasta, ja miten Hän haluaa kuuluttaa armon evankeliumiaan koko maailmassa.

Kaikki Kristuksen kirkon toiminnassa ja tavoitteissa tulee palvella tätä. Uskollisuus Jumalan sanalle on yhtä Vapahtajamme seuraamisen kanssa. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Silloin saamme myös luottaa Kristuksen johdatukseen Hänen seurakuntansa elämässä.

Mutta uskonpuhdistajat eivät rakentaneet vain aikansa ihmisille, vaan he tekivät uhrauksia vaatineen työnsä ja perustuksensa myös kaikille tuleville sukupolville. Siksi he Jumalan armosta rakensivat ja kokosivat aikojen loppuun asti kestävän tunnustuksen ja opin.

Se linnoitus kestää sodat ja myllerrykset. Se kestää ihmisten kapinan. Jaksaapa se vielä kaiken kehityksen ja ihmiskunnan itsekkyydenkin. Se tunnustus torjuu harhaopit ja väärät tiet, ja johtaa jokaisen uskollisen sukupolven Herramme ja Vapahtajamme luokse.

Ensimmäiset tunnustukselliset seurakunnat

Maamme ensimmäisten tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi sata vuotta. Tänne Lahteen perustettiin Lahden Vapaa Evankelis-Luterilainen Seurakunta 16.12.1923. Ja Lahtea seurasi Hämeenlinnan alueella asuvat. Hämeenlinnan Vapaa Evankelis-Luterilainen Seurakunta perustettiin 18.1.1924.

Ennen toista maailmansotaa perustettiin tunnustuksellisia luterilaisia seurakuntia muuallekin maahan, muun muassa Karjalaan, seuduille, jotka jouduttiin sodan jälkeen luovuttamaan pois. Niistä seurakuntalaiset siirtyivät evakkoina kanta-Suomeen, eniten juuri tänne Lahden seudulle.

Seurakuntamme muodostivat yhteisen kirkkokunnan, joka rekisteröitiin vuonna 1929.
Ja erityisenä mainintana vielä tämä vuonna 1950 valmistunut kaunis kirkkomme.

Omien seurakuntien perustaminen oli sekä maallikoille että pastoreille ehdoton omantunnon kysymys, kuten se oli ollut uskonpuhdistajille. He eivät voineet jäädä harhaoppien ja ihmisajatusten vahingoittamaan valtionkirkkoon.

Pitkään monet olivat rukoilleet ja nähneet vaivaa valtionkirkon muuttamisen puolesta, mutta sen kehityssuunta oli erittäin valitettava. Valtakirkko oli jo tuolloin sekä kirjatun järjestyksensä että saarnaviran haltijoiden oppisuuntautumisen ja opetusten myötä paennut pois Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen turvista.

Mutta siksi oli perustettava Jumalan sanan mukaan ja sen perustuksella toimivia omia seurakuntia. Herramme ei ole tarkoittanut ketään pakotettavan Hänen seurakuntansa jäseneksi. Siksi valtion- tai niin sanotun kansankirkon asetelma velvoittavana rakennelmana oli jo itsessään Jumalan sanan vastainen, mistä onkin seurannut monia ongelmia.

Herätysliiketoimintakaan ei ymmärrettävästi seurakuntiemme perustajille riittänyt, koska lähetystyö toteutuu Jumalan sanalle uskollisten seurakuntien elämässä. Sillä Kristuksen kirkolla on lähetystehtävä. Sitä varten ei tarvitse perustaa erillisiä järjestöjä. – On kuvaavaa, että herätysliikkeiden jääminen yhdistyksinä valtionkirkon sisään ja eläminen siellä monella tapaa syrjittyinä on tuttua meidänkin ajallemme.

Vähiin ovat aikanamme käyneet Jumalan sanalle uskolliset kirkot. Siksi me perustamme uskomme edelleen määrätietoisesti siihen, että Raamattu on kokonaisuutensa ainoa opin perusta, Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan sanaa, ja että Luterilaiset Tunnustuskirjat ovat Raamatun mukaiset selitykset oikeasta opista.

Niinpä meillä on tänään paljon syytä myös kiitokseen. Uskonpuhdistajia ja luterilaista oppia seuraten seurakuntiemme perustajat rakensivat kestävälle perustalle. Kirkkomme on tullut tunnetuksi Raamatulle ja luterilaiselle tunnustukselle uskollisesta opetuksesta ja elämästä, lukuisista suomenkielisistä ja vieraskielisistä julkaisuista, kristinopin monipuolisesta levittämisestä, ahkerasta jumalanpalvelustoiminnasta sekä runsaista leireistä nyt viime vuosikymmenet Siitaman leirikeskuksessa Orivedellä.

Olemme pitäneet yhteyttä myös samoin tunnustaviin luterilaisiin kirkkoihin eri maissa. Lähetystyössä olemme viimeisimpänä lähettäneet monia ukrainan- ja venäjänkielisiä katekismuksia sodan runtelemaan Ukrainaan.

Emme siis juhli nyt vain seurakuntiemme ensimmäistä sadan vuoden jaksoa, vaan samalla myös uskonpuhdistusta ja ennen kaikkea Jumalan väärentämätöntä sanaa ja siinä kuultavaa lupausta kristillisen seurakunnan säilymisestä aina Kristuksen paluuseen asti.

Kuulkaamme siksi Jumalan sanaa Luukkaan evankeliumin luvusta 12, jae 32: ”Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Ja apostoli Paavalin kirjeestä Filippiläisille, sen luvusta 1, jakeesta 3 jakeeseen 6: ”Kiitän Jumalaani joka kerta kun teitä muistelen, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin sen ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen saattava päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” Näin Jumalan sanaa kirjeessä filippiläisille.

Evankeliumin ensipäivä on jo ikuisuudessa ennen kaiken luomista Isän Jumalan hyvässä ja lempeässä armotahdossa. Se tehtiin tiettäväksi Jeesuksen synnittömässä sikiämisessä, kaikin osin lainkuuliaisessa elämässä, kaikessa kärsimyksessä ja kuolemassa sekä viimein ylösnousemuksessa. Ja Kristuksen Jeesuksen päivä on Hänen voittoisan paluunsa hetki, jonka jälkeen alkaa iankaikkinen elämä.

Naulaajia

Jumala lupaa sanassaan Kristuksen seurakunnan säilyvän Hänen Poikansa toiseen tulemiseen asti. Rivit saattavat käydä harvoiksi ja väki vähentyä, mutta rintamalinja pitää, koska se on Kaikkivaltiaan perustama ja kaiken aikaa Hänen puolustamansa.

Rakkaat ystävät, emme siis elä jokainen sukupolvi erillään, vaan olemme perineet sen kalliin evankeliumin aarteen, jonka edellämme uskoneet polvet ovat meille jättäneet, ja minkä julistamisen puolesta he ovat rukoilleet. Viestikapula on Jumalan Pyhä Sana, Raamattu. Se siirtyy opetuksessa kädestä käteen, vanhemmilta ja isovanhemmilta aina seuraaville.

Silloin välitämme lapsillemme myös sen apostolisen seurakunnan perinnön, jolle niin uskonpuhdistajat kuin seurakuntiemme perustajatkin ovat olleet uskollisia. He ovat pyytäneet myös meille Jumalan siunausta ja uskollisuutta omissa vaiheissamme, vaikka eivät ole meitä nähneet ja tunteneet.

Saamme sanoa, että he ovat naulanneet Raamatun opin ja luterilaisen tunnustuksen kiinni, jotta se pysyisi, ja jotta Kristuksen kirkon perustaa ei mikään murtaisi. Siksi tätä tunnustuksen ja opin naulaa ei tule irrottaa, eikä korvata millään.

Sillä se on myös evankeliumin naula, ja siksi sitä ei tarvitse myöskään suoristaa eikä oikoa, koska se on suorin ja selvin kaikista. Sen tiesi myös uskonpuhdistajamme Martti Luther, joka naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen 31. lokakuuta vuonna 1517.

Teeseissä oli suuri sisältö ja suurta oli myös tapa niiden julkaisemisesta. Olkoonkin, että tuolloin oli tapana julkaista kannanottoja juuri ovissa, mutta ajattele nyt, kallis kuulija, naulaavasi jotakin tämän kirkkomme tai jonkin muun merkittävän rakennuksen oveen tai seinään. Siinä on oltava varma asiastaan.

Juuri tuo naulaaminen on puhutellut minua paljon. Jo sillä Luther halusi kertoa, että ”tässä seison, enkä muuta voi.” Nauloin lävistetty asia on varma ja pysyvä.

Elämässämme meitä pistävät kyllä monet asiat kuin naulat. Syntiemme ja rikkomustemme naulat ovat vääristyneitä ja epäpuhtaita, mutta Jumalan sana ei sitä koskaan ole. Kaikkivaltiaan pyhä laki on sekin naula ja se voi pistää syvästi ja kipeästi. Mutta se ei ole koskaan epäpuhdas eikä kiero. Ja sen pituuskin on säädetty. Siihen liitetty armon kanta pysäyttää sen juuri Jumalan tahtomaan kohtaan ja hetkeen.

Luota siksi, rakas ystävä, että sinunkin ahdistuksellasi ja kärsimykselläsi on rajansa. Sillä Herramme antaa vapautuksen hetken. Hän vetää satuttavat naulamme pois viimeistään ja kokonaisuudessaan taivaan portilla. Taivaassa ei ole enää mitään kipua eikä kärsimystä, koska Vapahtajamme on siellä kanssamme. Sinne aina Kärsivällinen Taivaan Isämme meitä johdattaa ja matkallamme opettaa meitä elämään.

Siksi on vielä yhdet naulat, joista saamme julistaa. Ne ovat Herramme Jeesuksen Kristuksen ristin naulat. Jos ne eivät olisi lävistäneet Pyhää Jumalan Poikaa, turhaa olisi kaikki työ seurakunnassa, merkityksetöntä olisi kaikki vaivannäkömme ja ahkerointimme.

Mutta nytpä nuo perisynnin, kaikkien ihmiskunnan tekosyntien, rikkomusten ja laiminlyöntien kieroimmat ja kivuliaimmat naulat aiheuttivat Herramme kuoleman. Ne naulat löivät ristinpuuhun kiinni kaikkien ihmisten kaikkien aikojen synnit.

Ne kaikki Vapahtajamme kärsi ja sovitti, eikä siksi Häneen uskossa turvautuville ole enää mitään iankaikkisen kärsimyksen naulaa kärsittävänä. Turvautukaamme siksi Tähän Ristin Herraan kaikissa seurakuntiemme vaiheissa ja omassa elämässämmekin.

*****

Mutta on meillä huolikin. Se on kysymys siitä kuka ja ketkä tarttuvat toimeen, kun sinun ja minun käteni eivät enää jaksa. Missä ovat ne Jumalan sanalle ja luterilaiselle opille uskolliset, jotka vielä ahkeroivat evankeliumin julistamisessa ja seurakuntiemme rakentamisessa, kun me väsymme ja kun meille koittaa taivaskutsu?

Vain Kristus antaa seurakunnalleen kasvun, ainoastaan Hän on Ainoa Todellinen Rakentaja Pyhän Henkensä kautta. Ja tässä työssä Hän ottaa ja pitää omansa mukanaan. Meidän tulee siis huolehtia siitä, että opetamme kuten isäni minua naulaamaan, pitäen jälkikasvumme ja tulevat polvet puhtaan Jumalan sanan opetuksessa ja Hänen sakramenttiensa turvissa. Meidän tulee välittää heille niiden kallis perintö väärentämättömänä ja rukoilla sen puolesta, että he tekevät niin osaltaan seuraavilleen aina Herramme paluuseen asti.

Ahkeroikaa siksi seurakunnan elämään osallistumisessa. Tunnustakaa sitä Raamatullista oppia, jolle niin apostolit, alkuseurakunta kuin uskonpuhdistajatkin olivat uskollisia. Kertokaa evankeliumin aarteista niin monelle polvelle eteenpäin kuin saatte nähdä. Tulkaa jumalanpalveluksiimme, veisatkaa virsiä ja Siionin kannelta, lukekaa usein Raamatun sanaa, olkaa uskossa ja rukouksessa kestävät, ja eläkää todeksi Kristuksen kirkon tuntomerkit.

Kristus sanoo sanassaan: ”Katso, tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi.” (Ilm. 3:11)

Hiljennymme rukoukseen uskonpuhdistajamme Martti Lutherin sanoin:

Pyhä Kaikkivaltias Jumala, katso, olen tyhjä astia, joka on kovasti sen tarpeessa, että se täytetään. Herrani, täytä se, olen uskossa heikko; vahvista minua. Olen rakkaudessa kylmä. Lämmitä minut, tee minut kuumaksi, että rakkauteni vuotaisi yli lähimmäisilleni. Minulla ei ole lujaa, kestävää uskoa, vähän väliä epäilen enkä pysty täydellisesti luottamaan sinuun. Voi Herra, auta minua, lisää minulle uskoa ja luottamusta.

Kaikki mitä minulla on, on sinussa, sinun vallassasi. Minä olen köyhä, sinä olet rikas, sinä olet tullut tänne köyhiä armahtamaan. Minä olen syntinen, sinä olet vanhurskas. Minussa asuu synnin sairaus, mutta sinussa vanhurskauden täysi aarre. Siksi pysyn tykönäsi, sinulle minun ei tarvitse mitään antaa, sinulta kaiken saan.

Kuinka ihmeellinen oletkaan, sinä rakkauden Jumala, joka hallitset meitä niin ihmeellisellä, niin ystävällisellä tavalla. Sinä korotat meidät, kun alennat meidät maahan. Sinä teet meidät vanhurskaiksi, kun teet meistä syntisiä. Sinä kuljetat meitä kohti taivasta, kun syökset meidät helvettiin. Sinä annat meille voiton, kun sallit meidän joutua tappiolle.

Sinä lohdutat meitä, kun jätät meidät murheen valtaan. Sinä teet meistä iloisia, kun annat meidän parkua surusta. Sinä saat meidät laulamaan, kun panet meidät itkemään. Sinä teet meistä vahvoja, kun kärsimme. Sinä teet meistä rikkaita, kun lähetät meille köyhyyden. Sinä teet meistä herroja, kun panet meidät palvelemaan.

Olet antanut taivaan meille ilmaiseksi, lahjaksi. Itse emme ole tehneet mitään sen hyväksi, emmekä pysty tekemään: Kristus, meidän Herramme, olet kalliisti ostanut sen verelläsi. Siitä meillä on kirjeesi ja asiakirjasi: evankeliumin ikuinen lupaus ja sen päällä sinetti: Sinä olet meidät kastanut ja vielä: kun tunnemme heikkoutta ja hätää, saamme sinun käskystäsi ruumiisi ja veresi pyhässä ehtoollisessasi.

Anna meille armosi, auta meitä pitämään tallessa lupauksen sanasi, ettei vihollinen niitä meiltä riistäisi. Auta, ettei menestys tekisi meistä varmoja, eikä murhe saisi meitä sulkeutumaan, vaan että aina eläisimme pelossasi, vahvoina ainoastaan uskossa Sinun ja Poikasi Jeesuksen Kristuksen, tunnustamisessa, niin että suussamme ja sydämessämme olisi aina pyhä Isä meidän -rukouksesi.

Sinun Poikasi, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan puhe Pyhäinpäivänä Uskonpuhdistuksen muistojuhlassa 4.11.2023 Lahdessa

Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa oleville. Samoin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt. 5:13–16)

Aamen.

Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Lahjasuolan varassa

Jeesuksen vuorisaarna laittaa meidät pienelle paikalle. Kristuksen sana on terävä miekka, joka osoittaa, ettemme kukaan omassa elämässämme ja omalla vaelluksellamme ole maan suola ja maailman valo.

Sillä perisyntimme ja syntisyytemme on totta. Siksi yksikään ihminen ei voi tulla Jumalan eteen röyhistellen ja ansioitaan esitellen. Syntiin langettuaan ihmiskunta on käynyt itsessään ja teoissaan mauttomaksi suolaksi ja pimeäksi lampuksi.

Tuossa hetkessäkin Jeesuksen edessä moni painoi päänsä syntinsä muistaen ja tunnustaen. He myönsivät sen, etteivät he olleet sellaisia mitä Jeesus saarnassaan sanoi. – Mutta Kallis ystävä, huomaathan, että jos ei olisi sanomaa pelastuksesta, Jeesus ei olisi tätäkään sanaansa saarnannut. Sillä juuri sanassaan Hän tulee vierellemme, anteeksiantamukseksemme ja pelastukseksemme.

Jo vuorisaarnansa alussa Jeesus kutsui luokseen monia ihmisryhmiä aloittaen hengessä köyhistä, murheellisista ja heistä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano.

Rakas ystävä, kuulutko sinä näihin? Kannatko murhetta lankeemuksistasi, elämästäsi tai lähimmäisistäsi? Koetko itsesi monella tapaa riittämättömäksi? Kaipaatko anteeksiantamusta ja armoa? Onko sinulla vanhurskauden nälkä ja jano?

Kuule miten juuri sinulle tässä puhuu Vapahtajamme, joka syntyi neitsyestä Veljeksemme, jotta sinulla on ikuinen pelastus. Lunastajasi eli kaikessa synnittömän elämän, kärsi ja kuoli, jotta sinulla on iankaikkinen elämä. Ja Taivaallinen Isä herätti Hänet kuolleista Esikoisena kaikista kuolemaan käyneistä, jotta Hän avasi sinulle taivaan oven ja odottaa sinua perillä.

Näin suuri on Pyhän Kaikkivaltiaan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan. Sinulla on juuri tässä elämäsi hetkessä evankeliumin aarre. Sinulle kuuluu tänäänkin Jumalan armo, anteeksiantamus ja laupeus Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä meillä on pelastuksen varmuus ja rauha.

Siksi saarnamme kysymys ei ole ”millainen suola ja valo sinä olet?” vaan ´Millainen suola ja valo sinulla on´. Sillä sanoessaan te olette maan suola, Jeesus ei sano, että suola olisi teistä. Siis vaikka te nyt olettekin suola, ei se ole alun perin teissä syntynyt.

Tässäkin osa kuulijoista ymmärsi sydämissään, että on olemassa toinen, joka on tuo Totinen Suola. Keskellämme on Vapahtaja, joka täyttää ja täytti Jumalan kaiken lain. Siksi vuorisaarnan sanat, kuten Jumalan sana kaikkiaan, kääntää katseemme itsestämme Kristukseen.

Liitonsuola suojaa

Vanhan testamentin aikaan suola oli merkki Jumalan liitosta. Kolmannen Mooseksen kirjan toisessa luvussa, jakeessa 13, Jumala sanoo: ”Jokainen ruokauhrilahjasi suolaa suolalla äläkä anna Jumalasi liitonsuolan puuttua ruokauhristasi. Jokaiseen uhrilahjaasi sinun on tuotava suolaa.”

Suola esti uhrilihaa pilaantumasta ja siten uhri säilyi pidempään, koska suola vähentää kosteutta ja torjuu näin bakteereita. – Suola näkyi liitonsuolana myös ihmisten välisissä sopimuksissa. Se teki sopimuksesta pysyvän ja kestävän. Ulkoisella suolalla osoitettiin se mikä ihmisten välillä oli jo sovittu – tahto, sitoutuminen ja liittyminen yhteiseen asiaan.

Kelvottomaksi käyneellä suolalla taas Jeesuksen aikana puhdistettiin lattiapintoja, koska se sitoo vielä kosteutta, muttei kelpaa enää ruokiin. Pilaantunut suola on joutunut väärien aineiden sekaan tai kosteuden voittamaksi.

Meidän ihmisten laita on samoin. Siksi Jeesus varoittaa siitä, että kieltäessämme Hänet ja Hänen sanansa teemme suolamme mauttomaksi eli kelpaamattomaksi. Jumalan meille antama suola on Raamatun oppi ja siinä kestävä sopimuksemme Jumalan kanssa.

Myös sen tehtävä on puhdistaa. Kaikkivaltiaan sanan laki osoittaa syntisyytemme ja silloin se satuttaa, kuten suola tekee haavassa. Mutta oikein säilytettynä uskon suola myös suojelee. Jumala opettaa meitä sanassaan, Galatalaiskirjeen kolmannen luvun, jakeissa 24–26 seuraavasti:

”Niin ollen laista on tullut meille kurittaja Kristukseen, että meidät julistettaisiin uskosta vanhurskaiksi. Mutta uskon tultua me emme enää ole kurittajan alaisia. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” Näin apostoli Paavalin kirjeessä Galatalaisille.

Kuvaavaa on se mistä suolaa Israelissa löytyy. Sitä saadaan satoja metrejä syvästä laaksosta. Elintärkeiden ruoka-aineiden säilöminen lähtee kuolleesta ja karusta ympäristöstä. Samoin mekin itsessämme kuolleet ja alhaalla kuoleman laaksossa vaeltavat voimme vain ottaa uskossa vastaan ylhäältä Jumalan puhdistavan ja säilyttävän suolan.

Siksi emme saa sekoittaa myöskään Raamatun ja luterilaisten Tunnustuskirjojen oppia harhateiden, ihmisviisauksien eikä lihan omavanhurskauteen, muuten suolamme pilaantuu ja se ei kelpaa Jumalan edessä.

Suolaton merkitsee siis luopumista Jumalan tahdosta ja Hänen pelastuksensa viisaudesta. Sellainen on suolattomuutta, joka voidaan kääntää alkukielestä sanoilla ”puhua hulluutta”.

Uskonpuhdistajiemme jalanjäljissä meidän on kysyttävä itseltämme: Julistammeko me puhtaasti koko Jumalan pyhää sanaa. On pidettävä huolta siitä, ettei kristillisyytemme ole ajassa vaihtelevaa muotikristillisyyttä, joka on ihmisoppien hapattama. Siinä vaietaan synnistä ja Jumalan tahdon vastaisesta elämästä, mutta silloin peittyy myös evankeliumin valo ja suola. Sellainen ei enää kristillisyyttä olekaan.

Muistakaamme Herramme sana Luukkaan evankeliumin luvusta 6, jae 26: ”Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.” Ja Jaakobin kirjeen neljännen luvun neljännestä jakeesta: ”Maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan.” Vaarallisin synneistä on epäuskon ja kieltämisen synti, koska se paaduttaa ja kadottaa. Sen merkkinä on Lootin vaimo. Hän muuttui suolapatsaaksi, koska ei totellut Jumalan varoitusta kääntyä ja katsoa miten Herra hävitti Sodoman kaupungin.

Siksi meidänkään ei tule katsoa taaksemme yrittääksemme paeta mennyttä. Meidän tulee luottaa, että aivan kaikki syntimme, myös nykyiset ja tulevatkin, ovat jo anteeksiannetut. Jätämme siksi kaiken elämämme Herramme huomaan.

Luterilaisen uskonpuhdistuksen toiseen sukupolveen kuulunut teologi Martin Chemnitz opettaa teoksessaan Enchiridion, joka on vastikään käännetty suomeksi nimellä Taivaallisten opinkohtien käsikirja seuraavasti Jumalan aikaansaamasta kutsusta uskoon:

”Kutsuminen tapahtuu siis sanan kautta todellisessa Kirkossa. Tämän takia uskontunnustuksessakin yhdistyvät kaksi uskonkohtaa: uskominen yhteen, pyhään ja katoliseen eli yhteiseen kirkkoon sekä pyhien yhteyteen. Ihmisiä on siis alati kehotettava eroamaan väärästä kirkosta. Heidän tulee julkisesti tunnustautua ja liittyä sen seurakunnan jäseniksi, jolla on todellisen Kristuksen Kirkon tuntomerkit.” Näin Martin Chemnitz.

Tämän opetuksen perusteena ja tavoitteena on se, että Jumalan sana puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Tämä on välttämätöntä, jotta evankeliumin armo olisi avoinna kaikille. Sillä koko maailman autuus on totta tänäänkin ja ajan loppuun asti.

Tämä oli luovuttamattoman suuri omantunnon kysymys myös sata vuotta sitten kirkkomme ensimmäisten seurakuntien perustajille. Armon evankeliumi ja siinä luoksemme tuleva Vapahtajamme on kallis arvoisin aarteemme. Siksi evankeliumia ei saa peittää millään, vaan se tulee säilyttää ja julistaa puhtaana ja kirkkaana myös tuleville sukupolville.

Kukaan ei tule Jumalan suolaksi itsensä tähden, vaan aina Jeesuksen tahdosta ja armosta. Hänen vuokseen saamme kutsua myös lähimmäisiämme pelastukseen. Sillä Vapahtajamme liittosuola ei erota, vaan yhdistää yhteisenä seurakuntaruumiina Häneen. Myös tämä on suuri kiitoksen aihe näin Pyhäinpäivänä ja Uskonpuhdistuksen juhlassa.

Siksi emme saa luopua toivosta kenenkään kohdalla, vaan kutsua uskollisesti kaukana ja lähellä eläviä Jeesuksen pelastustyön turviin Hänen lampaikseen, Hänen seurakuntansa jäseniksi. Sillä lopullinen suolan poisheittäminen ja jalkoihin tallominen tapahtuu vasta kerran iankaikkisuuden alkaessa. Yhä on armon aika.

Jeesuksen suola ei ole katkeruutta eikä kiivautta vihassa, vaan uskon suola on rukousta, ahkeruutta ja vaivannäköä Herramme ja lähimmäistemme tähden. Kristuksen suola on annettu armollisuudeksi rakkauden sanoissa ja töissä, uuden toivon löytämiseksi siellä missä toivoa ei näytä olevan, lempeydeksi Hänen armonsa julistamisessa, polvistumiseksi itkevien ja surevien kanssa, rohkaistumiseksi uupuneiden vierellä.

Kristuksen valo pitää omanaan

Siksi Jeesus antoi nämä ja kaikki sanansa uskon herättämiseksi – kaikkien Häneen uskossa turvautuvien suolaamiseksi Hänen synnittömyydellään ja pyhyydellään.

Hän yllätti armollaan nämäkin kuulijansa, jotka olivat monien vaatimusten rasittamat. Samalla Jeesus valmisti seuraajiaan myös siihen, että epäuskoinen maailma vainoaa Hänen omiaan. Kristuksen lamppu loistaa kirkkaasti juuri siksi, että maailman pimeys hyökkää sitä vastaan.

Sodat kyllä jatkuvat maailmassa ja Hänen seurakuntaansa vainotaan aina Hänen paluuseensa asti, mutta lohtumme on Hänen valossaan. Siinä, että kuten ajallisetkin lamput loistavat vain siihen laitetun valon avulla, niin mekin olemme lamppuja, joille Jumala antaa uskon valonsa. Tämä valo perustuu yksin Kristuksen täydellisyyteen ja Hänen uhrikuolemaansa meidän edestämme.

Jumala opettaa sanassaan apostoli Paavalin kirjeessä roomalaisille, kuudennen luvun jakeissa 3–5 seuraavasti: ”Vai ettekö tiedä, että kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, mekin samalla tavalla vaeltaisimme uudessa elämässä. Sillä jos olemme hänen kanssaan kasvaneet yhteen yhtäläisessä kuolemassa, samoin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” Näin Jumalan sanaa Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa.

Pelastus ei siis ole kasvuprosessi eikä täydellistyminen. Se ei ole Jumalan ja ihmisen yhteistyö, vaan yksin Jumalan teko alusta loppuun. Tämä vanhurskauttamisopin kallis aarre oli uskonpuhdistuksen keskeisin opetus ja siinä uskovien palauttaminen siihen Raamatulliseen apostoliseen oppiin, joka kestää kaiken synnin ja elämämme painolastin.

Jumala antaa ja vaikuttaa ajallaan myös pyhittymisen. Me saamme turvautua yksin uskossa Kristukseen ja elää Hänen sanansa ja sakramenttiensa suojassa.

Muistakaamme siksi erityisesti tänään Pyhäinpäivänä Jumalan sana Hebrealaiskirjeen luvusta 12, jakeista 1 ja 2: ”Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjolla olevan ilon sijasta kärsi ristin häpeästä välittämättä, ja istuutui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.”

Lapsiamme varten

Suolalla on uskossamme vielä laajempikin merkitys. Jeesuksen seuraajat ovat suolana, jotta Herran tahto ja johdatus saisivat tapahtua koko ihmiskunnan elämässä. Se tulee julistaa joka sukupolvelle ja kaikissa maailmanhistorian vaiheissa, jotta kaikki Isän valitsemat olisivat lopulta valmiit Herramme paluun hetkeen.

Tämä Jeesuksen sanoma antaa meille kutsun ja tehtävän julistaa Häntä myös tuleville sukupolville. Siinä meidän on torjuttava kaksi ensisijaista kiusausta: Ensimmäinen on se, että nostamme kieltämisen ja epäuskon vastustuksessa kätemme pystyyn ja vaikenemme Herran totuudellisista sanoista. Toinen taas on se, että mukaudumme aikamme harhaoppeihin.

Siksi on tuikitärkeää kuulla oikein nämä Jeesuksen sanat suolasta ja valosta. Sillä juuri sanassaan Jumalan Poika herättää uskon ja pelastuksen. Sanoessaan, ettei lamppua sytytetä ja panna vakan alle, Jeesus osoittaa, ettemme voi sytyttää uskon lamppua itse, vaan Hän tekee sen Pyhän Henkensä kautta.

Lisäksi meille kirkastuu, että uskovien hyvät teot ovat vain ja ainoastaan Jeesuksen hyviä tekoja. Kristus on se valo, joka saa ihmisiä maailmasta kääntymään ja uskomaan Häneen. (Joh. 15:8; Fil. 1:11; 1. Piet. 2:12!)

Kristus ottaa uskovat niin läheisesti omikseen, että Hän saa julistaa meille nämä sanansa: ”Te olette maan suola… Te olette maailman valo.”

Huomaathan, ettei tässä ole kysymystä eikä kehotusta, vaan Jumalallinen ja levollinen toteamus: ”Te olette.” – Tämä on varma rauha siitä, että Kristuksen uskon suola johdattaa taivaaseen. Vapahtajamme on liitonsuolamme ja armonsuolamme, joka puhdistaa ja pitää meidät suojassa synnin ja kuoleman kelvottomuudelta sekä harhateiden kosteudelta.

Kristuksen seurakunta on valoa antava huoneen lampunjalka. Se on osa lahjaksi saamaamme palvelutehtävää uskomme tunnustamisessa ja viemisessä lähimmäistemme luokse. Niin toteutuu Raamatun lupaus Jumalan armosta kaikkialle loistavana lamppuna.

Rakas ystävä, saat omistaa Kristuksen uskossa Vapahtajanasi. Hänen valonsa paljastaa kyllä vaikeitakin asioita, mutta ne on armollista kohdata Valon Herran armollisessa läsnäolossa, koska Hän on jo kaiken anteeksiantanut.

Saat Lunastajasi kanssa lohduttaa lähellä eläviäsi sanoen: Älä pelkää, kaikki on sinun puolestasi sovitettu ja anteeksiannettu. Kanssasi on Hän, joka totisesti on koko maailman valo, ja niin olette yhdessä valkeus Herrassa. Vaeltakaa siis valkeuden lapsina. (Ef. 5:8)

Siksi rakas ystävä, sinä saat olla suola, koska sinulla on Kristuksen armon suola. Sinä olet armosta maailman valo, koska sinulla on Vapahtajamme anteeksiantamuksen valo.

Sillä Hän yksin on pelastuksen suolasi ja valosi.

Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Pastori Marko Kailasmaan saarna ehtoollisjumalanpalveluksessa pyhäinpäivänä 4.11.2023 Lahdessa.