Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Kalliit kristityt,

Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus ottamaan vasaran poiskin minulta ja näyttämään taidon uudelleen.

Täälläkin on rakennustaidon osaajia paikalla. Ja se on puhutteleva lähtökohta, kun vietämme Pyhäinpäivää ja juhlimme Uskonpuhdistusta. Sillä siinäkin on pohjimmiltaan kyse rakennustaidosta ja siinä edellä eläneiden tottelemisesta: nimittäin Kristuksen seurakunnan rakennustaidosta.

Myös sen ylläpitämisessä on huolehdittava siitä, että se on kestävälle perustukselle rakennettu. On varmistettava, ja että sen opin seinät ovat suorassa, puhtaan evankeliumin kestävä katto kunnossa suojana epäuskon sateilta ja myrskyiltä sekä kirkkaat armon ikkunat avoinna maailmaan.

Myös uskonpuhdistajille 500 vuotta sitten oli selvää, että he rakensivat jo ennen aikaa olleelle Jumalan armotahdolle sekä luomisessa ja ihmiskunnan historiassa kuullulle Jumalan sanalle. Näin he luottivat uskonsa ja opetuksensa profeettojen julistuksen ja apostolisen tunnustuksen varmalle perustalle. Uskonpuhdistajat perustivat paluun puhtaan Jumalan sanan äärelle siihen, että Raamatussa kuuluu Jumalan armo, autuus ja pelastus. Näin he palauttivat uskovat lujalle Kaikkivaltiaan sanan perustalle.

Vanhurskauttamisoppi on kristillisen opin pääkohta. Se oli myös keskeinen luterilaisessa uskonpuhdistuksessa. Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan vanhurskauttamisessa Jumala lahjoittaa ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden eli Hänen kuuliaisuutensa. Näin Vapahtajamme vanhurskauden perusteella Jumala vanhurskauttaa meidät eli julistaa meidät vapaaksi synneistämme pitäen meitä Hänelle kelpaavina Synnittömän Poikansa tähden. Saamme siten pelastuksen iankaikkiseen elämään yksin uskosta Kristukseen, yksin Hänen vuokseen ilman mitään omaa ansiotamme. Tästä tulee luterilaisuuden tunnuslause ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”.

Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Augsburgin tunnustuksessa, kohdassa neljä ´Vanhurskautus´ tämä tunnustetaan seuraavasti: ”Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi.” (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5) 

Uskonpuhdistajiemme esimerkkiä noudattaen emme puhu reformaatiosta eli uudelleen muotoilusta, vaan uskonpuhdistuksesta – koska samalla puhumme kalliista evankeliumista, johon uskomme, ja joka siksi täytyy olla ihmistekojen ja ihmisuskomusten harhoista vapaa.

Aivan samoin kuin puhdistamme ajallisia asioita, on oltava ensin se mitä puhdistamme.
Se meillä on kirkkaassa evankeliumin sanassa. Toiseksi lopputulos ei saa olla puhdistettavan asian ja lian yhteistulos, vaan epäpuhtauksista vapaa esine tai asia. Samoin on uskonpuhdistuksen kohdalla. Sillä usko on elämämme kallein aarre, siksi se ja sitä kirkastava oppi tulee pitää puhtaana kaikista harhaopeista ja epäuskosta.

Kristillisessä kirkossa kaiken tulee perustua oppiin, kuten Kristus sanoo lähetyskäskyssään: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heidät pitämään kaiken, minkä olen käskenyt teidän pitää. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Aamen.” (Matt. 28:19–20)

Ja uskonpuhdistajat saivat valtavan paljon aikaan! He tekivät suuren työn erottautuessaan määrätietoisesti niistä väärinkäytöksistä ja harhaisesta opetuksesta, joka silloin oli jo pitkään vallinnut kirkossa. Se oli heille ehdoton omantunnon kysymys, joka vaati uhrautumista ja luopumista, sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.

Kalliit ystävät, katsokaa ja lukekaa Luterilaisia tunnustuskirjoja. Löytäkää sieltä uskollinen opetus ja oppi väärentämättömän Jumalan sanan puoleen. Kuulkaa siellä Kristuksen lempeä opetus siitä, miten Hän on jo sovittanut koko ihmiskunnan kaikki synnit, lunastanut kaikki kadotuksesta ja kuolemasta, ja miten Hän haluaa kuuluttaa armon evankeliumiaan koko maailmassa.

Kaikki Kristuksen kirkon toiminnassa ja tavoitteissa tulee palvella tätä. Uskollisuus Jumalan sanalle on yhtä Vapahtajamme seuraamisen kanssa. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Silloin saamme myös luottaa Kristuksen johdatukseen Hänen seurakuntansa elämässä.

Mutta uskonpuhdistajat eivät rakentaneet vain aikansa ihmisille, vaan he tekivät uhrauksia vaatineen työnsä ja perustuksensa myös kaikille tuleville sukupolville. Siksi he Jumalan armosta rakensivat ja kokosivat aikojen loppuun asti kestävän tunnustuksen ja opin.

Se linnoitus kestää sodat ja myllerrykset. Se kestää ihmisten kapinan. Jaksaapa se vielä kaiken kehityksen ja ihmiskunnan itsekkyydenkin. Se tunnustus torjuu harhaopit ja väärät tiet, ja johtaa jokaisen uskollisen sukupolven Herramme ja Vapahtajamme luokse.

Ensimmäiset tunnustukselliset seurakunnat

Maamme ensimmäisten tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi sata vuotta. Tänne Lahteen perustettiin Lahden Vapaa Evankelis-Luterilainen Seurakunta 16.12.1923. Ja Lahtea seurasi Hämeenlinnan alueella asuvat. Hämeenlinnan Vapaa Evankelis-Luterilainen Seurakunta perustettiin 18.1.1924.

Ennen toista maailmansotaa perustettiin tunnustuksellisia luterilaisia seurakuntia muuallekin maahan, muun muassa Karjalaan, seuduille, jotka jouduttiin sodan jälkeen luovuttamaan pois. Niistä seurakuntalaiset siirtyivät evakkoina kanta-Suomeen, eniten juuri tänne Lahden seudulle.

Seurakuntamme muodostivat yhteisen kirkkokunnan, joka rekisteröitiin vuonna 1929.
Ja erityisenä mainintana vielä tämä vuonna 1950 valmistunut kaunis kirkkomme.

Omien seurakuntien perustaminen oli sekä maallikoille että pastoreille ehdoton omantunnon kysymys, kuten se oli ollut uskonpuhdistajille. He eivät voineet jäädä harhaoppien ja ihmisajatusten vahingoittamaan valtionkirkkoon.

Pitkään monet olivat rukoilleet ja nähneet vaivaa valtionkirkon muuttamisen puolesta, mutta sen kehityssuunta oli erittäin valitettava. Valtakirkko oli jo tuolloin sekä kirjatun järjestyksensä että saarnaviran haltijoiden oppisuuntautumisen ja opetusten myötä paennut pois Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen turvista.

Mutta siksi oli perustettava Jumalan sanan mukaan ja sen perustuksella toimivia omia seurakuntia. Herramme ei ole tarkoittanut ketään pakotettavan Hänen seurakuntansa jäseneksi. Siksi valtion- tai niin sanotun kansankirkon asetelma velvoittavana rakennelmana oli jo itsessään Jumalan sanan vastainen, mistä onkin seurannut monia ongelmia.

Herätysliiketoimintakaan ei ymmärrettävästi seurakuntiemme perustajille riittänyt, koska lähetystyö toteutuu Jumalan sanalle uskollisten seurakuntien elämässä. Sillä Kristuksen kirkolla on lähetystehtävä. Sitä varten ei tarvitse perustaa erillisiä järjestöjä. – On kuvaavaa, että herätysliikkeiden jääminen yhdistyksinä valtionkirkon sisään ja eläminen siellä monella tapaa syrjittyinä on tuttua meidänkin ajallemme.

Vähiin ovat aikanamme käyneet Jumalan sanalle uskolliset kirkot. Siksi me perustamme uskomme edelleen määrätietoisesti siihen, että Raamattu on kokonaisuutensa ainoa opin perusta, Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan sanaa, ja että Luterilaiset Tunnustuskirjat ovat Raamatun mukaiset selitykset oikeasta opista.

Niinpä meillä on tänään paljon syytä myös kiitokseen. Uskonpuhdistajia ja luterilaista oppia seuraten seurakuntiemme perustajat rakensivat kestävälle perustalle. Kirkkomme on tullut tunnetuksi Raamatulle ja luterilaiselle tunnustukselle uskollisesta opetuksesta ja elämästä, lukuisista suomenkielisistä ja vieraskielisistä julkaisuista, kristinopin monipuolisesta levittämisestä, ahkerasta jumalanpalvelustoiminnasta sekä runsaista leireistä nyt viime vuosikymmenet Siitaman leirikeskuksessa Orivedellä.

Olemme pitäneet yhteyttä myös samoin tunnustaviin luterilaisiin kirkkoihin eri maissa. Lähetystyössä olemme viimeisimpänä lähettäneet monia ukrainan- ja venäjänkielisiä katekismuksia sodan runtelemaan Ukrainaan.

Emme siis juhli nyt vain seurakuntiemme ensimmäistä sadan vuoden jaksoa, vaan samalla myös uskonpuhdistusta ja ennen kaikkea Jumalan väärentämätöntä sanaa ja siinä kuultavaa lupausta kristillisen seurakunnan säilymisestä aina Kristuksen paluuseen asti.

Kuulkaamme siksi Jumalan sanaa Luukkaan evankeliumin luvusta 12, jae 32: ”Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Ja apostoli Paavalin kirjeestä Filippiläisille, sen luvusta 1, jakeesta 3 jakeeseen 6: ”Kiitän Jumalaani joka kerta kun teitä muistelen, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin sen ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen saattava päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” Näin Jumalan sanaa kirjeessä filippiläisille.

Evankeliumin ensipäivä on jo ikuisuudessa ennen kaiken luomista Isän Jumalan hyvässä ja lempeässä armotahdossa. Se tehtiin tiettäväksi Jeesuksen synnittömässä sikiämisessä, kaikin osin lainkuuliaisessa elämässä, kaikessa kärsimyksessä ja kuolemassa sekä viimein ylösnousemuksessa. Ja Kristuksen Jeesuksen päivä on Hänen voittoisan paluunsa hetki, jonka jälkeen alkaa iankaikkinen elämä.

Naulaajia

Jumala lupaa sanassaan Kristuksen seurakunnan säilyvän Hänen Poikansa toiseen tulemiseen asti. Rivit saattavat käydä harvoiksi ja väki vähentyä, mutta rintamalinja pitää, koska se on Kaikkivaltiaan perustama ja kaiken aikaa Hänen puolustamansa.

Rakkaat ystävät, emme siis elä jokainen sukupolvi erillään, vaan olemme perineet sen kalliin evankeliumin aarteen, jonka edellämme uskoneet polvet ovat meille jättäneet, ja minkä julistamisen puolesta he ovat rukoilleet. Viestikapula on Jumalan Pyhä Sana, Raamattu. Se siirtyy opetuksessa kädestä käteen, vanhemmilta ja isovanhemmilta aina seuraaville.

Silloin välitämme lapsillemme myös sen apostolisen seurakunnan perinnön, jolle niin uskonpuhdistajat kuin seurakuntiemme perustajatkin ovat olleet uskollisia. He ovat pyytäneet myös meille Jumalan siunausta ja uskollisuutta omissa vaiheissamme, vaikka eivät ole meitä nähneet ja tunteneet.

Saamme sanoa, että he ovat naulanneet Raamatun opin ja luterilaisen tunnustuksen kiinni, jotta se pysyisi, ja jotta Kristuksen kirkon perustaa ei mikään murtaisi. Siksi tätä tunnustuksen ja opin naulaa ei tule irrottaa, eikä korvata millään.

Sillä se on myös evankeliumin naula, ja siksi sitä ei tarvitse myöskään suoristaa eikä oikoa, koska se on suorin ja selvin kaikista. Sen tiesi myös uskonpuhdistajamme Martti Luther, joka naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen 31. lokakuuta vuonna 1517.

Teeseissä oli suuri sisältö ja suurta oli myös tapa niiden julkaisemisesta. Olkoonkin, että tuolloin oli tapana julkaista kannanottoja juuri ovissa, mutta ajattele nyt, kallis kuulija, naulaavasi jotakin tämän kirkkomme tai jonkin muun merkittävän rakennuksen oveen tai seinään. Siinä on oltava varma asiastaan.

Juuri tuo naulaaminen on puhutellut minua paljon. Jo sillä Luther halusi kertoa, että ”tässä seison, enkä muuta voi.” Nauloin lävistetty asia on varma ja pysyvä.

Elämässämme meitä pistävät kyllä monet asiat kuin naulat. Syntiemme ja rikkomustemme naulat ovat vääristyneitä ja epäpuhtaita, mutta Jumalan sana ei sitä koskaan ole. Kaikkivaltiaan pyhä laki on sekin naula ja se voi pistää syvästi ja kipeästi. Mutta se ei ole koskaan epäpuhdas eikä kiero. Ja sen pituuskin on säädetty. Siihen liitetty armon kanta pysäyttää sen juuri Jumalan tahtomaan kohtaan ja hetkeen.

Luota siksi, rakas ystävä, että sinunkin ahdistuksellasi ja kärsimykselläsi on rajansa. Sillä Herramme antaa vapautuksen hetken. Hän vetää satuttavat naulamme pois viimeistään ja kokonaisuudessaan taivaan portilla. Taivaassa ei ole enää mitään kipua eikä kärsimystä, koska Vapahtajamme on siellä kanssamme. Sinne aina Kärsivällinen Taivaan Isämme meitä johdattaa ja matkallamme opettaa meitä elämään.

Siksi on vielä yhdet naulat, joista saamme julistaa. Ne ovat Herramme Jeesuksen Kristuksen ristin naulat. Jos ne eivät olisi lävistäneet Pyhää Jumalan Poikaa, turhaa olisi kaikki työ seurakunnassa, merkityksetöntä olisi kaikki vaivannäkömme ja ahkerointimme.

Mutta nytpä nuo perisynnin, kaikkien ihmiskunnan tekosyntien, rikkomusten ja laiminlyöntien kieroimmat ja kivuliaimmat naulat aiheuttivat Herramme kuoleman. Ne naulat löivät ristinpuuhun kiinni kaikkien ihmisten kaikkien aikojen synnit.

Ne kaikki Vapahtajamme kärsi ja sovitti, eikä siksi Häneen uskossa turvautuville ole enää mitään iankaikkisen kärsimyksen naulaa kärsittävänä. Turvautukaamme siksi Tähän Ristin Herraan kaikissa seurakuntiemme vaiheissa ja omassa elämässämmekin.

*****

Mutta on meillä huolikin. Se on kysymys siitä kuka ja ketkä tarttuvat toimeen, kun sinun ja minun käteni eivät enää jaksa. Missä ovat ne Jumalan sanalle ja luterilaiselle opille uskolliset, jotka vielä ahkeroivat evankeliumin julistamisessa ja seurakuntiemme rakentamisessa, kun me väsymme ja kun meille koittaa taivaskutsu?

Vain Kristus antaa seurakunnalleen kasvun, ainoastaan Hän on Ainoa Todellinen Rakentaja Pyhän Henkensä kautta. Ja tässä työssä Hän ottaa ja pitää omansa mukanaan. Meidän tulee siis huolehtia siitä, että opetamme kuten isäni minua naulaamaan, pitäen jälkikasvumme ja tulevat polvet puhtaan Jumalan sanan opetuksessa ja Hänen sakramenttiensa turvissa. Meidän tulee välittää heille niiden kallis perintö väärentämättömänä ja rukoilla sen puolesta, että he tekevät niin osaltaan seuraavilleen aina Herramme paluuseen asti.

Ahkeroikaa siksi seurakunnan elämään osallistumisessa. Tunnustakaa sitä Raamatullista oppia, jolle niin apostolit, alkuseurakunta kuin uskonpuhdistajatkin olivat uskollisia. Kertokaa evankeliumin aarteista niin monelle polvelle eteenpäin kuin saatte nähdä. Tulkaa jumalanpalveluksiimme, veisatkaa virsiä ja Siionin kannelta, lukekaa usein Raamatun sanaa, olkaa uskossa ja rukouksessa kestävät, ja eläkää todeksi Kristuksen kirkon tuntomerkit.

Kristus sanoo sanassaan: ”Katso, tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi.” (Ilm. 3:11)

Hiljennymme rukoukseen uskonpuhdistajamme Martti Lutherin sanoin:

Pyhä Kaikkivaltias Jumala, katso, olen tyhjä astia, joka on kovasti sen tarpeessa, että se täytetään. Herrani, täytä se, olen uskossa heikko; vahvista minua. Olen rakkaudessa kylmä. Lämmitä minut, tee minut kuumaksi, että rakkauteni vuotaisi yli lähimmäisilleni. Minulla ei ole lujaa, kestävää uskoa, vähän väliä epäilen enkä pysty täydellisesti luottamaan sinuun. Voi Herra, auta minua, lisää minulle uskoa ja luottamusta.

Kaikki mitä minulla on, on sinussa, sinun vallassasi. Minä olen köyhä, sinä olet rikas, sinä olet tullut tänne köyhiä armahtamaan. Minä olen syntinen, sinä olet vanhurskas. Minussa asuu synnin sairaus, mutta sinussa vanhurskauden täysi aarre. Siksi pysyn tykönäsi, sinulle minun ei tarvitse mitään antaa, sinulta kaiken saan.

Kuinka ihmeellinen oletkaan, sinä rakkauden Jumala, joka hallitset meitä niin ihmeellisellä, niin ystävällisellä tavalla. Sinä korotat meidät, kun alennat meidät maahan. Sinä teet meidät vanhurskaiksi, kun teet meistä syntisiä. Sinä kuljetat meitä kohti taivasta, kun syökset meidät helvettiin. Sinä annat meille voiton, kun sallit meidän joutua tappiolle.

Sinä lohdutat meitä, kun jätät meidät murheen valtaan. Sinä teet meistä iloisia, kun annat meidän parkua surusta. Sinä saat meidät laulamaan, kun panet meidät itkemään. Sinä teet meistä vahvoja, kun kärsimme. Sinä teet meistä rikkaita, kun lähetät meille köyhyyden. Sinä teet meistä herroja, kun panet meidät palvelemaan.

Olet antanut taivaan meille ilmaiseksi, lahjaksi. Itse emme ole tehneet mitään sen hyväksi, emmekä pysty tekemään: Kristus, meidän Herramme, olet kalliisti ostanut sen verelläsi. Siitä meillä on kirjeesi ja asiakirjasi: evankeliumin ikuinen lupaus ja sen päällä sinetti: Sinä olet meidät kastanut ja vielä: kun tunnemme heikkoutta ja hätää, saamme sinun käskystäsi ruumiisi ja veresi pyhässä ehtoollisessasi.

Anna meille armosi, auta meitä pitämään tallessa lupauksen sanasi, ettei vihollinen niitä meiltä riistäisi. Auta, ettei menestys tekisi meistä varmoja, eikä murhe saisi meitä sulkeutumaan, vaan että aina eläisimme pelossasi, vahvoina ainoastaan uskossa Sinun ja Poikasi Jeesuksen Kristuksen, tunnustamisessa, niin että suussamme ja sydämessämme olisi aina pyhä Isä meidän -rukouksesi.

Sinun Poikasi, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan puhe Pyhäinpäivänä Uskonpuhdistuksen muistojuhlassa 4.11.2023 Lahdessa