Pastori Markku Särelän saarna 28.6.2020

Pastori Dani Puolimatkan saarna 12.6.2016 Siitamajalla

Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.' Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." Luuk. 15:1-10.

Herran kansalla on välistä riemullisia aikoja täällä maailmassa. Ne ovat aikoja, jolloin ihmiset tulevat tuntemaan syntinsä ja Jumalan vetäminä hakeutuvat turvaan Jeesuksen tykö. Tällaista tapahtui myös Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aikana. Tekstimme sanoo: ”Ja kaikki syntiset ja publikaanit tulivat kuulemaan häntä.” Miten riemullista onkaan Jumalan kansalle, kun se saa kokea tällaista. Mekin haluamme huutaa Jumalan puoleen ja pyytää, että hän antaisi vielä tällaisia ihmeellisiä armon ja heräämisen aikoja lapsillemme, ystävillemme, kansallemme ja aivan vento vieraille, vieläpä kaikkialla maailmassa. Mutta ennen kaikkea

1. Meidän itsemme täytyy tajuta, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä.

Miten usein Vapahtaja törmäsikään siihen, että Israelin opettajat eivät tajunneet sitä, että hän oli tullut etsimään kadonneita ja pelastamaan syntisiä.

Israelissa oli Jeesuksen aikana selkeä, määrätietoinen kirkollinen organisaatio. Jerusalemissa oli upea temppeli ja siinä säädetty uhrijumalanpalvelus. Kaikilla paikkakunnilla oli synagogat, joihin tavan mukaan kokoonnuttiin säännöllisesti joka sapatti. Lisäksi tämä synagogaverkosto ulottui myös niiden keskuuteen, jotka asuivat Israelin ulkopuolella laajassa Rooman valtakunnassa. Pakanoita oli liittynyt siihen kaikkialla, ja heitä tuli myös Jerusalemiin rukoilemaan.

Mutta jossakin vaiheessa oli hävinnyt opettajilta ja heitä seuraavalta kansalta ymmärrys siitä, miksi tuo kaikki oli olemassa ja mitä varten työtä tehtiin. Suola oli käynyt mauttomaksi, ja oli lähellä sitä, että se oli tykkänään heitettävä pois ihmisten tallattavaksi. Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 7:13). Jos kirkolta häviää käsitys olemassaolonsa perusteista, se ei ole enää todellinen kirkko, vaan maailman temmellyskenttä. Niin tapahtuikin, että Jerusalem hävitettiin eikä juutalaisten uskonnollinen toiminta ole sen jälkeen palannut siihen, mistä vielä oli jotakin jäljellä Jeesuksen aikana.

Kun Jeesus otti vastaan syntisiä ja söi heidän kanssaan, fariseukset nurisivat. Olisihan Jeesus heille kelvannut, jos hän olisi ylistänyt heidän hartauttaan, heidän näyttäviä tekojaan ja heidän lähetysintoaan. Mutta sitä he turhaan häneltä odottivat. Heidän hartauden harjoituksestaan Jeesus sanoi heitä moittien: ”He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'” (Matt. 23:5-7) Ja: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (Matt. 15:8) Heidän teoistaan Jeesus sanoi: ”Mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee” (Matt. 23:3). Heidän lähetysinnostaan Vapahtaja lausui: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15).

Miten me ymmärrämme kirkon tehtävän? Tajuammeko, että Jeesus ottaa ja haluaa ottaa vastaan syntisiä? Vai luulemmeko, että kirkon työssä on kysymys pintakuoren kiillottamisesta, itsekehusta, itsensä korottamisesta halveksittujen yläpuolelle ja pelastuksen hankkimisesta omilla teoilla? Jos noin kuvittelemme, millä mielellä lähestymme niitä, jotka ovat ulkopuolella, ja minkä kuvan heille välitämme Kristuksen kirkosta? Jos tuollainen on perimmäinen ajatuksemme, miten lähestymme langenneita. Emmekö silloin halua kiillottaa heidän ulkokuorensa, mutta onko meillä lohdun sanaa heidän syyttävälle ja aralle tunnolleen? Ja entä mikä siinä tapauksessa on oman sydämemme tila? Emmekö silloin kuulemalla kuule, emmekä kuitenkaan kuule?

Kun tajuamme sen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä, iloitsemme siitä suuresti omasta puolestamme ja haluamme kuulla, kun hän puhuu meille iankaikkisen elämän sanoja. Silloin haluamme vetää myös toisia saman armon alle Jeesuksen uhriverellä puhdistettaviksi, jotta heidän huono, syyttävä omatuntonsa pääsisi Jumalan rauhaan ja heidän tuskaisuutensa, pelokkuutensa ja arkuutensa väistyisi ja he voisivat iloita siitä, että ovat armahdettuja ja saavat kutsua itseään Jumalan lapsiksi, joita he ovatkin.

Omistaaksemme itsellemme Jumalan armon ja saadaksemme rauhan sydämeemme, me tarvitsemme selvän tietoisuuden siitä, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja meidän tulee se uskoa pitämällä kiinni Jumalan sanasta.

 2. Vertaus kadonneesta lampaasta vahvistaa uskoamme siihen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä

Jeesus kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta tehdäkseen selvääkin selvemmäksi sen, että hän on tullut etsimään kadonneita. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'” Ja hän vielä lisäsi: 'Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.”

Taivaassa pyhät enkelit loistivat kirkkautta ja ylistivät Jumalaa. Mutta Jumalan Pojan sydämellä olivat syntiin langenneet, kadonneet lampaat. Heitä hän lähti etsimään ja antamaan henkensä heidän edestänsä, että he pelastuisivat ja löytäisivät armon. Eksyksissä oleva lammas poukkoilee hätäpäissään sinne tänne eikä löydä laumaan. Mutta Kristus tuli, että hän nostaisi meidät eksyneet olalleen ja kantaisi taivaan kotiin perille asti. Ja kun syntinen tulee tässä armonajassa mielenmuutokseen ja pääsee Hyvän paimenen tukeville hartioille hänen kannettavakseen, taivaassa iloitaan ja riemuitaan suuresti. Suuri riemu on yhdestäkin, joka kääntyy.

Kun näin on, älä jää epätoivoon, vaan rohkaistu uskomaan. Kun näin on, rohkaise myös toisia eksyneitä uskomaan, että Jeesus juuri nyt, kun he kuulevat evankeliumia, nostaa heitä olalleen ja alkaa kuljettaa heitä kotiin.

3. Vertaus kadonneesta rahasta kehottaa seurakuntaa etsimään kadonneita ja ottamaan heidät Jumalan armon osallisuuteen

Jeesus kertoi vertauksen myös naisesta, joka kadotti hopearahan. Hän sanoi: ”Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Tällä vertauksella Jeesus haluaa erityisesti lähestyä paitsi naisia myös seurakuntia. Sillä seurakunta on Raamatussa Kristuksen morsian, ja seurakunta on pantu etsimään kadonneita. Raamatussa puhutellaan kaupunkeja tyttäriksi ja tarkoitetaan niiden asukkaita. Esimerkiksi ”tytär Siion” (mm. Joh. 12:15) tarkoittaa Siionin kaupungin eli Jerusalemin asukkaita, ja erityisesti Kristuksen seurakuntaa. Niin tässä vertauksessakin on Raamatun kielenkäytön mukaista ymmärtää Jeesuksen opettavan, kuinka seurakunnan tulee etsiä kadonneita.

Seurakunnan tulisi siis oivaltaa, että eksyneet ovat arvokkaita hopearahoja, joita on tarkasti etsittävä, ja kun raha löytyy, on kaikilla uskovilla aihetta ilojuhlaan. Sillä kun enkelit iloitsevat kadonneen löytymisestä, emmekö mekin? Ihmisen sielun tekee arvokkaaksi se hinta eli ne lunnaat, mitkä siitä on maksettu. Jokainen sielu on arvokas, sillä Jeesus on kärsinyt ja kuollut jokaisen edestä. Kun meitä ei ole lunastettu kullalla eikä hopealla, vaan paljon niitä arvokkaammalla eli Jumalan Pojan viattomalla kärsimisellä ja kuolemalla, hänen pyhällä, kalliilla verellään, voihan silloin ihmistä verrata hopearahaan, vaikka hän itsessään on vain tomu ja tuhka. Näin Jumalan rakkaus on tehnyt arvottomasta kallisarvoisen. Tämän saamme ja meidän tuleekin aina muistaa, uskoa omaksi autuudeksemme evankeliumi ja pitää tarjolla elämän sanaa kaikkia varten, että he pelastuisivat.

Markku Särelä

Nauhajumalanpalvelus 28.6.2020. Virret VK38: 321:1,3,4  395:1–2  319:1,5,7,8  487  201

Rippisaarna ja kehotus synnintunnustukseen 16.6.2024 Siitamajalla

Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Toisessa Mooseksen kirjassa, sen luvussa 20, jakeessa 12: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

Kalliit lapset. Tämä Kaikkivaltiaan sana on neljäs käsky Jumalan kymmenessä käskyssä. Ja siksi tämä on vakava ja tärkeä Taivaallisen Isämme käsky totella vanhempiamme, isovanhempiamme ja kaikkia teitä kaitsevia ja opettavia. Meitä aina rakastava Taivaan Isä on antanut kaikki kasvattajanne teidän parhaaksenne. He opettavat, varjelevat ja suojelevat teitä, jotta teillä olisi elämässänne kaikki hyvin. Siksi teidän tulee kunnioittaa ja totella heitä.

Ja myös te kalliit varttuneemmat. Tämä sana on Jumalan puhuttelu meille kaikille. Hän kysyy, olemmeko me Hänen sanalleen uskollisia kasvattajia ja opettajia? Saatammeko uskollisesti lapsemme, lastenlapsemme ja kaikki kasvatusvastuullamme olevat Jumalan pyhän sanan ja sakramenttien äärelle? Entä olemmeko kuuliaisia ja palvelevia Kristuksen seurakunnan jäseniä ja tunnollisia maamme kansalaisia? Myös kaikkeen siihen Pyhä Jumala haluaa, että te, lapset ja nuoret kasvatte, ja että te vanhemmat vahvistutte.

Siksi uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa tätä käskyä seuraavin sanoin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä. olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.”

Rakkaat ystävät, siksi nämä sanat koskevat meitä kaikkia. Olemme kaikki Taivaallisen Isämme lapsia. Tämä on myös käsky, jota seuraa Jumalan lupaus: ”että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” Luojamme on antanut meille kauniin isänmaan. Kiitämme Häntä siitäkin. Hänen varma ja pysyvä siunauksen sanansa kantaa
sukupolvelta toiselle. Siinä kuuluva armon evankeliumimme on kallein perintömme, jonka lapsillemme annamme.

Mutta Pyhä Jumala antaa meille myös iankaikkisen elämän taivaassa. Sillä Hänen Pyhä Poikansa, Vapahtajamme Jeesus Kristus, kunnioitti oikein ja kaikessa Isäänsä ja täytti jokaisen Lähettäjänsä käskyn. Siksi uskoessamme Jeesukseen mekin turvaudumme Hänen laintäyttämiseensä, synnittömyyteensä ja lahjavanhurskauteensa, jotka Isä Jumala lukee meillekin Poikansa tähden. Niin saamme elää Hänen kanssaan ikuisesti.

Talleta siksi sinä pieni tai jo enemmän elämää nähnyt ystävä tämä aina tarkasti sydämeesi. Usko Vapahtajaasi Jeesukseen, joka on sinutkin pelastanut ja kantanut kaikkien rikkomustesi kuorman.

Tullaksemme osallisiksi Jumalan armosta tunnustakaamme katumuksessa ja uskossa syntimme taivaalliselle Isällemme ja rukoilkaamme häneltä armoa ja syntien anteeksiantamusta itse kukin sydämissämme näin sanoen:

Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef. 2:1-10.

Jumalan sanan kuuleminen on lohdullinen, mutta myös vakava asia. Se on lohdullinen silloin, kun meille seurakunnassa kaikuu Hyvän Paimenen kutsuva, hoitava ja ravitseva ääni sieluja ruokkivana, omiatuntoja lääkitsevänä ja taivaaseen johdattavana. Se on vakava asia ensiksikin siitä syystä, että on kysymys meidän iankaikkisesta kohtalostamme, ja toiseksi siitä syystä, että seurakunnan pastorin eli paimenen on tehtävä tili siitä, kuinka hän on hoitanut hänelle uskotut sielut, siis siitä, onko hän totuudessa julistanut heille pelastuksen evankeliumin.

Tekstissämme apostoli Paavali lohduttaa uskovia sillä tosiasialla, että Jumala on tehnyt heidät hengellisesti eläviksi ja että he ovat pelastetut uskon kautta. Tämä esittää meille tärkeän kysymyksen: Olemmeko me hengellisesti eläviä vai kuolleita? Olemmeko osallisia pelastuksesta vai kuljemmeko kohti iankaikkista kadotusta?

Elämällämme on ajallinen tarkoitus ja iankaikkinen päämäärä. Ajallisen elämämme tarkoitus riippuu ajallisesta kutsumuksestamme. Sen avulla emme saavuta iankaikkista määränpäätämme. Vaikka sekin on tärkeä ja omantunnon mukaan hyvin hoidettava ja vaikka uskossa eläessämme palvelemme sillä Jumalaa, se ei kuitenkaan pelasta meitä eikä vie meitä Jumalaa lähemmäksi eikä anna meille hengellistä elämää. Toisin on asianlaita Jumalan meille antaman taivaskutsun. Tarkastelemme sitä nyt tekstimme valossa.

1. Jumala tekee eläväksi

Jokainen ihminen on luonnostaan hengellisesti kuollut. Tätä ihminen ei tahdo ymmärtää, vaan sen käsittämiseen tarvitaan Pyhän Hengen valaiseminen. Pakanauskonnot lähtevät siitä, että ihminen voi omilla pyrkimyksillään päästä Jumalan yhteyteen tai saavuttaa jonkinlaisen onnellisuuden tilan. Sekä roomalaiskatolinen että kreikkalaiskatolinen kirkko ovat hyvin kiihkeästi sillä kannalla, että ihminen ei ole luonnostaan hengellisesti kuollut ja että ihminen voi myötävaikuttaa kääntymisessään, koska hänellä on vapaa tahto. Reformoidut uudestikastajapiirit korostavat ihmisen vapaata tahtoa ja ratkaisua eivätkä pidä luonnollista ihmistä perisynnin alaisena eikä hengellisesti kuolleena. Raamatun todistus on kuitenkin selvä: "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan." Tämä on tekstimme todistus. Se on lukemattomien raamatunkohtien todistus. Ja sen vahvistaa oikea kristillinen kokemuskin.

Miten paljon tuskaa monet ovatkaan kokeneet sen tähden, että julistajat ovat panneet heidät tekemään omaa ratkaisua, jota he eivät ole voineet tehdä. Kristuksesta ja hänen armostaan he ovat hyvinkin voineet puhua, mutta ovat panneet sen ihmisen oman ratkaisun taakse eivätkä ole saarnanneet sitä vapaasti uskolla omistettavaksi.

Muista, rakas kuulijani, Jumala tekee eläväksi. Kuollut ei herätä itseään henkiin. Se on evankeliumia, että Jumala kääntää ihmisen. Se, että ihmisen olisi itse itsensä käännettävä, on vääristynyttä lakia eikä lainkaan evankeliumia. Jumala lähetti kirkkonsa julistamaan sellaista sanomaa, jossa ihminen löytää levon sielulleen.

Jos olet joutunut painimaan tämän asian kanssa, niin selvitä itsellesi Raamatun oppi perisynnistä ja usko, ettet sinä itse voi itseäsi kääntää. Tekstimme lausuu: "Me olimme vihan lapsia niinkuin muutkin." Siis kaikki ovat suljetut saman tuomion alle. Kaikki olivat luonnostaan synteihinsä kuolleita ja sen tähden vihan lapsia. Pelastuksemme ei ole siinä, että me itse käännämme itsemme, vaan tässä: "Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa." Jumala tekee eläväksi. Hän kääntää ihmisen. Hän antaa uskon. Hän säilyttää uskossa. Hän vie perille. Tästä löytää rauhan, kuten laulussa sanotaan:

Se tieto sielun rauhoittaa Ja rinnan tuskat lientää;

Hän yksin lohdun varman saa, Ken Sanan luokse rientää. SK 1967 98:4.

Apostoli ylistää Jumalan armoa siksi vaikuttavaksi syyksi, jonka ansiosta uskovat ovat tulleet eläviksi ja pelastuneet. Hän sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

Ihmeellinen on Jumalan armo. Se antaa rauhan. Se tekee eläväksi. Se ei vaadi. Se vain lahjoittaa sen, minkä Kristus on meille hankkinut.

2. Eläväksi tekeminen tapahtuu armonvälineiden vaikutuksesta

Jumala on asettanut erityisen järjestelmän, jolla hän tekee hengellisesti kuolleista hengellisesti eläviä. Tämä järjestelmä on armonvälineet, evankeliumin sana ja sakramentit. Missä ne ovat käytössä, siellä Pyhä Henki toimii, saa hengellisesti kuolleet virkoamaan ja säilyttää heitä hengissä. Se on hyvin erikoinen järjestelmä. Ihminen voi paaduttaessaan sydämensä elämän sanalta jäädä hengelliseen kuolemaansa ja epäuskoonsa ja joutua omasta syystään kadotukseen. Mutta evankeliumi voi tunkeutua ihmeellisiä teitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja Jumalalla voi olla omia sielläkin, mistä me emme ehkä voi odottaa heitä löytyvän. Kuitenkin Jumala haluaa, että hänen ilosanomaansa julistetaan avoimesti ja julkisesti kaikkialla kaikkien uskottavaksi ja että sitä varten Jumalan lapset kokoontuvat seurakuntina ja ylläpitävät julkista saarnavirkaa, todistavat itse uskostaan ja kutsuvat toisiakin kuulemaan eläväksi tekevää sanaa.

Mitäpä kristikunta olisi ilman kastetta? Mitä ilman rippiä ja ehtoollista? Mitä ilman säännöllisiä jumalanpalveluksia ja sananjulistusta? Ja kun nämä käyvät vähiin tai vääristyvät, häämöttää loppu. Silloin ei vanhurskauden aurinkoa, Kristusta, näy taivaalla, silloin kuu, Kristus-valoa heijastava evankeliumi valaise yötä ja tähdet, sananjulistajat, tippuvat taivaalta eivätkä siis tee sitä mitä pitäisi, vaan häärivät maallisissa ja puhuvat omiaan. Herätäksemme kuolleista ja pysyäksemme elossa tarvitsemme sanan ja sakramentit. Luterilainen kristitty on oppinut antamaan niille arvon.

Saarnatekstissämme apostoli Paavali ei varsinaisesti käsittele sanaa ja sakramentteja. Mutta hän puhuu siitä erityisesti kirjeensä neljännessä luvussa. Hän todistaa siinä, että niin kuin Jumala on yksi, kastekin on yksi. Hän puhuu apostoleista, profeetoista, evankelistoista, paimenista ja opettajista, jotka Jumala on antanut seurakunnan rakentamiseen. Ja monin muinkin sanoin hän tuo tässäkin kirjeessään tämän esiin.

Kun Jumala tekee eläväksi, tarvitaan sitä varten Jumalan toiminta ja hän toimii lupauksensa mukaan sanassa ja sakramenteissa. Kun seurakunnan toiminta tapahtuu niiden alla, silloin olemme Pyhän Hengen vaikutuspiirissä. Jumalan sanalla on se lupaus, ettei tule takaisin Jumalan tykö tyhjänä, vaan se menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. Näin profeetta Jesaja todistaa kirjansa 55. luvussa.

Ne, jotka halveksivat sanaa ja sakramentteja, ja ne, jotka muuttavat niitä joksikin toiseksi, eivät voi toivoa pelastuvansa. Kristus sanoo: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh. 6:63). Ja kun tämä ei kaikille kelpaa ja Vapahtaja kysyy meiltä: "Tahdotteko tekin mennä pois", tähän me ja koko Jumalan seurakunta vastaa uskovan Pietarin kanssa: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh. 6:68-69). Amen.

Markku Särelä

Pastori Dani Puolimatkan rippisaarna 12.6.2016 Siitamajalla

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

"Kulkiessaan siitä ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua." Noustuaan tämä seurasi häntä. Hänen aterioidessaan tämän kodissa tapahtui, katso, että tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Kun fariseukset näkivät sen, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: "Miksi opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?" Mutta kun Jeesus sen kuuli, hän sanoi: "Terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." (Matt. 9:9–13) Aamen.

Jeesus sanoo: ”Seuraa minua”

Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Rakkaat Ystävät, tänään erityisesti te lapset, Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

"Seuraa minua", kutsuu Vapahtajamme Jeesus Kristus. Tässä Hän puhui veronkerääjänä toimineelle Matteukselle, mutta niin Herramme kutsuu meitä kaikkia. Hän vetää omikseen ja pitää taivaan valtakunnan kansalaisina niin teidät pienet kuin meidät isommatkin.

Jäit ehkä miettimään mitä sana ”publikaani” tarkoittaa. Sillä sanalla kutsuttiin Rooman valtakunnan tullimaksujen ja verojen kerääjiä. Sana tulee latinankielestä ja tarkoittaa valtiota ja yhteiskuntaa. Publikaanit edustivat työssään Rooman valtakuntaa, mutta he olivat kuitenkin kansallisuudeltaan juutalaisia. Muut juutalaiset eivät pitäneet siitä, että publikaanit olivat roomalaisten palveluksessa. Heidän katsottiin olevan siten roomalaisten puolella. Roomalaiset aiheuttivat tällä tavoin epäsopua valloittamansa maan kansalaisten kesken, jotta kansat eivät kapinoisi Roomaa vastaan.

Monet veronkerääjistä kuitenkin kokosivat samalla salaa itselleen varoja. Tilaisuus teki varkaan. Tämän vuoksi myös publikaanit mainitaan Raamatussa yhdessä julkisyntisten kanssa. Muistamme lisäksi toisen Raamatun kertoman publikaanin. Hänen nimensä oli Sakkeus. Jumala paljasti myös hänen keränneen varoja enemmän kuin mihin hänellä oli tehtävänsä puolesta oikeus. Jumala kuitenkin sanoo sanassaan: ”Älä varasta.” (2 Moos. 20:15) ja ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Apt. 5:29) Nämä tulee meidänkin kristittyinä muistaa, kun elämme uskovina.

Armon ja tuomion törmäyksiä

Olemme tänään päättyvällä Lastenleirillämmekin pelanneet ja leikkineet. Oletko kallis
ystävä, huomannut mitä silloin helposti tapahtuu, kun yhdessä juoksemme, mutta katsomme eri suuntiin? Silloin törmäämme helposti toisiimme. Onneksi olemme leirillämme välttyneet vakavilta törmäyksiltä. Tässäkin kuulemassamme tekstissä tapahtui kaksi törmäystä. Ensimmäinen koitti, kun Jeesus tuli Matteuksen luokse. Hän sanoi tälle ”Seuraa minua”. Jeesus paljasti ”minua”-sanallaan Matteukselle sen, että Hän tunsi Matteuksen sydämen. Herramme näki siellä myös kaiken sen ahneuden, johon myös Matteus oli veronkerääjänä langennut. Tässä oli Jumalan pyhän tahdon laki. Matteus tunnusti sydämessään tehneensä väärin. Tämä törmäys sattui Matteukseen, ja niin pitikin, jotta hän kääntyi ja tuli parannukseen. Se kipu tapahtui kuitenkin Jeesuksen tahdosta ja koko ajan Hänen huolenpidossaan. Sillä huomaathan miten heti tuossa samassa lauseessa kuului jo Jeesuksen anteeksiantamus ja armo. Kun Hän sanoi ”Seuraa minua”, niin siinä jo ensimmäisessä”seuraa”-sanassa oli kutsu käydä uskossa Jeesuksen armon turviin.

Tuona hetkenä Matteus ymmärsi uskossa, että ellei olisi Sovittajaa ihmisten synneille, hänenkin rikkomuksilleen, niin hänelläkään ei olisi pelastusta ja iankaikkista elämää. Kaikki olisi hukassa. Ja niin ”minua”-sanasta tulikin lopulta anteeksiantamuksen julistus niin Matteukselle kuin kaikille muillekin uskoville. Tämän anteeksiantamuksen sanan sanoi Vapahtajamme, joka sillä kertoi olevansa kaikessa Synnitön ja Nuhteeton jokaisen ihmisen edestä, Matteuksenkin. Jeesus kärsi myös kaikki hänenkin ahneutensa ja varastamisen syntinsä.

Tämä törmäys koitui lopulta Matteukselle iankaikkiseksi elämäksi. Siksi Hän seurasi Jeesusta. Hän ei voinut jäädä entiseen. Jeesus oli hänelle kuin happipullo syvällä aaltojen alla sukeltavalle, kuin vesileili kuivan autiomaan vaeltajalle, kuin lämpöpuku avaruusmatkaajalle. Kukaan ei hylkää niitä. Samoin ei syntinsä tunnistava ja tunnustava voi paeta Armollisen  Pelastajan luota pois, vaan pysyy Hänen luonaan. Jeesus avasi näin Matteuksen sydämen uskolle ja Hänen seuraamiselleen. Ja niin uskossa kuuliaisena Matteus avasi kotinsa Jeesukselle. Tämä on tärkeä kehotuksen sana meille jokaiselle siihen, että annamme Jeesuksen hallita elämäämme ja myös sitä ajallista meillä on.

Sydämemme avaaminen ei ole meidän vallassamme. Sen tekee yksin Herra Jeesus Pyhän Henkensä kautta. Ja sen jälkeen meidän tulee uskossa ja kuuliaisuudessa seurata
Hänen tahtoaan. Niin olivat saaneet tässäkin kuulemassamme tekstissä monet syntiset tehdä. He olivat Matteuksen tavoin törmänneet Jeesuksessa omaan syntisyyteensä ja sen vuoksi Jumalan sanan tuomioon. Mutta Jeesus oli kääntänyt heidänkin katseensa ja elämänsä jo taivasta kohti. Ja niin törmäyksestä Jeesuksen kanssa oli avautunut uskossa armon ja pelastuksen ovi.

Siksi rakas ystävä: tämä ei tarkoittanut, eikä tarkoita edelleenkään sitä, että Jeesus sanoisi syntinsä ja syntisyytensä tunnustaneille ja Hänen armahtamilleen, että eläkää vaan siten kuin ennenkin, menkää samoja teitä ja tehkää ihan mitä huvittaa. Sillä silloin ei mitään kääntymystä olisi tapahtunutkaan. Ei, vaan Hänen seurassaan on edessä vapauttava tie, joka alkaa siitä, että synnit on saatu uskoa anteeksi, niin menneet kuin ihmeellisellä tavalla tulevatkin rikkomukset. Tässäkin armahdettujen koko elämä oli käännetty toiseen kurssiin. Täysin synnittömiä ei heistäkään täällä ajassa tullut, kuten ei tule kenestäkään niin kauan kuin elämme maan päällä. Mutta nyt heilläkin oli Vapahtaja ja Hänessä Jumalan edessä kestävä armo. Tätä on aito ja kestävä parannuksen tekeminen – pakenemista kaiken aikaa Kristuksen turviin. Pelastuksen tie alkaa ja päättyy vain Kristuksessa. Se ei ole omin voimin ponnistelemista pelastuksen kilvoittelemiseksi, vaan kiitollista elämää täysin lahjaksi saadusta ja aivan kokonaisesta pelastuksesta. Silloin vaellamme Jumalan tahdon mukaan ja lähimmäisiämme, ennen kaikkea uskonveljiä ja -sisaria palvellen, kääntyen kaiken aikaa pois synnistä Jumalan puoleen. Näin mekin liitymme jo täällä ajassa siihen iloon, joka kerran taivaassa on täydellinen.

Fariseusten tuomio

Tekstimme kertoo myös avoimesta uskostamme Jeesukseen. Toisin kuin veronkerääjät olivat koonneet väärin itselleen salassa ja synnintekijät tehneet väärin muiden katseilta piilossa, olivat Jeesus, opetuslapset ja muut uskovat nyt julkisesti yhdessä. Tämä on tärkeä Kristuksen seurakunnan merkki. Kokoonnumme niin, että jokainen saa tulla kuulemaan Jumalan sanaa ja saa myös kutsun Kristuksen seurakunnan jäseneksi. Samalla tämä on armollinen kehotus jokaiselle Jeesukseen uskovalle elää tunnustavana kristittynä kaikkialla omassa elämässään. Fariseuksetkaan eivät olisi nähneet Jeesusta ja Hänen armahtamiaan yhdessä, elleivät he olisi olleet julkisesti koolla. Juuri siksi fariseukset nyt tulivat ja sanoivat syytöksensä.

Ja silloin tapahtui tekstimme toinen törmäys. Fariseukset törmäsivät Jeesukseen ja Häneen jo uskoviin. Sydämissään fariseukset tuomitsivat Jeesuksen. He ajattelivat, ettei Hän voi olla edes Jumalan profeetta saati sitten Jumalan Poika, kun Hän söi syntisten kanssa, eli tuon ajan tapaa noudattaen näytti ystävyytensä heitä kohtaan. Näin väärin ja itselleen vahingoksi epäuskoiset tuomitsivat Jeesuksen. Onkin kovin kuvaavaa, että fariseus-nimitys merkitsee ´syntisten ihmisten seuraa karttavaa ihmistä´. Totisesti, missä aarteemme on, siellä on myös sydämemme. Juutalaiset uskonnolliset johtajat kuvittelivat kelpaavansa Jumalan edessä yksin ilman Vapahtajaa. He yrittivät löytää aarteen itsestään ja omista teoistaan. Niissä ei kuitenkaan koskaan ole mitään aarretta, sillä kaikilla Jeesuksen armahtamilla se oli ja on aina vain Jeesuksessa.

Fariseukset pitivät itseään myös syntyperänsä vuoksi hurskaina, kun taas armahduksen saaneet syntiset olivat ainoastaan Jeesuksen lahjapelastuksen tähden vanhurskaita. Terveiksi itsensä luulevat eivät pyydä Parantajaamme parantamaan heitäkin. Fariseukset tuomitsivat toiset, mutta eivät itseään. Sen sijaan heidän olisi tullut tunnustaa syntinsä Jeesukselle ja liittyä armahdettuina toisten seuraan. Kolmen kirjaimen ero ja poistaminen omavanhurskaan ja vanhurskaan välillä osoittaa pelastuksen ja erottaa ihmiskunnan uskoviin ja uskostaosattomiin. Uskossa omistamme Jeesuksen, ja koska Hän on vanhurskas, niin Hän on omamme jo meillekin antamassaan lahjavanhurskaudessa eli täydessä kelpaamisessa Taivaalliselle Isälle. On aina vain Yksi Ainoa Synnitön, Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, kaikki muut ovat syntisiä, toiset jo uskossa armahdettuja syntisiä, toiset syntisiä, joita Jeesus yhä kutsuu pelastukseen. Näin on koko ihmiskunnan kohdalla maailman loppuun asti. Olemme kaikki syntisairaita ja vain Jeesuksessa, Suuressa Parantajassamme, terveitä.

Juutalaiset oppineet eivät epäuskossaan ymmärtäneet Jeesukseen uskovien saaneen syntinsä Vapahtajamme vuoksi anteeksi, ja että sama armo oli tarjolla heillekin. Huomaathan siksi, että fariseukset katsoivat sekä omavanhurskaudessaan että tuomiossaan yhä menneeseen. He määrittelivät itsensä pyhiksi ja toiset syntisiksi sen mukaan mitä ennen oli tapahtunut, syntisten kohdalla sen mukaan mitä nämä olivat ennen tehneet.

Siksi Jeesus sanoo: "terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat” sekä ”en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Aivan jokaista ihmistä Jeesus kutsuu. Kaikkien synnit Hän kantoi ja siksi jokaiselle on Hänessä avoinna pelastus ja tie taivaaseen. Mutta jotka fariseusten tavoin pitävät itseään elämänsä loppuun asti synnittöminä kieltävät tämän pelastuksen ja siksi he joutuvat viimeisenä päivänä lopulliseen ja pysyvään törmäykseen Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Jeesukseen uskoville ei ole kuitenkaan enää viimeisenä päivänä mitään törmäystä, ei mitään tuomion sanaa, vain armon kutsu käydä taivaan päättymättömään iloon.

Jeesus haluaa laupeutta

Jeesus tiesi fariseusten osaavan kirjoitukset eli meidän Vanhana testamenttina tuntemamme Jumalan sanan. Siinä Jumala ilmoittaa profeetta Hoosean kirjassa, luvussa 6, jakeessa 6, seuraavasti: ”haluan laupeutta enkä uhria.” Tämän sanan Jeesus päivän evankeliumissamme toistaa. Ja sen sanoessaan Jeesus antoi myös fariseuksille mahdollisuuden muistaa mitä Hän sanoo tuossa samassa Hoosean kirjan kuudennessa luvussa, heti sen seuraavassa jakeessa, eli jakeessa 7: ”mutta he ovat Aadamin tavoin rikkoneet liiton ja olleet siinä minulle uskottomia.” Jeesus herätteli näin fariseuksiakin, että he olisivat ymmärtäneet kuuluvansa näihin Aadamin tavoin Jumalan liiton rikkoneisiin eli syntisiin.

Esiolevainen Jeesus Kristus oli kulkenut jo vuosituhannet kansansa keskuudessa, rohkaissut ja kaitsenut laumaansa. Hän tunsi kansansa, niin kuin Hän tuntee meistä jokaisen. Siksi jos fariseukset olisivat uskossa ymmärtäneet tämän, olisi lain törmäys ja evankeliumin parannus tapahtunut heillekin Jeesuksessa. Lain piston myötä he olisivat kääntyneet ja muistaneet, mitkä sanat jäivät vielä tuohon Hoosean kirjan kuudennen luvun kuudenteen jakeeseen. Siinä Jumala sanoo: ”haluan laupeutta enkä uhria, ja… Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja” Juutalainen kansa oli antanut Jumalalle polttouhreja ja nyt fariseukset pitivät itseään ja elämäänsä Jumalalle kelpaavana uhrina. Jeesus kuitenkin muistutti siitä, että niiden sijaan Jumala odotti kuitenkin Hänen tuntemistaan uskossa.

Ja juuri siinä heidänkin edessään oli Jumalan Poika, Jumala Itse. Heilläkin oli tilaisuus tuntea eli uskoa Jumalaan Jeesuksessa, joka sovitti koko ihmiskunnan Taivaallisen Isän kanssa ja lunasti kaikki kuolemasta. Siksi Kristus julistaa nyt kaikille laupeutta – armon evankelimia uskon syntymiseksi Häneen. Tämän Laupeuden Herran olivat publikaanit ja muut entiset julkisyntiset saaneet ottaa vastaan. Siksi heidän uskonsa pysyi Kristuksessa ja heidän katseensa nousi jo kohti taivasta.

Käy siis sinäkin rakas Jumalan lapsi, iältäsi vielä nuorempi tai jo pidemmälle elämään ehtinyt, turvallisin mielin Laupiaan Herrasi armon suojiin. Turvaa aina uskossa Hänen armoonsa. Hän on sinun parannuksesi, armosi ja autuutesi. Kuulkaamme vielä lopuksi Hoosean kirjan kuudennen luvun jae kolme, jossa on Jumalan kehotussanana meillekin: ”Tuntekaamme, ahkeroikaamme tuntea Herra. Hänen ilmestymisensä on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.”

Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 3. Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina 16.6.2024 lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 2.7.2017

Pastori Dani Puolimatkan saarna lastenleirin päätösjumlanpalveluksessa 17.6.2018 Orivedellä