Elävää vettä

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: – – ’joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.’"

Johanneksen evankeliumi 4:13–14

Kaikki ihmiset kaipaavat jotain. Se, mitä ihmiset kaipaavat, on luonnollisesti se asia, josta he ajattelevat löytävänsä onnen. Kuitenkin vain yksi asia voi tuoda ihmiselle pysyvän onnen.

Jumala loi ihmisen elämään yhteydessä Jumalaan. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, tämä Jumalan ja ihmisen välinen yhteys rikkoontui. Siitä lähtien kaikki ihmiset ovat syntyneet tähän maailmaan synnin ja kadotuksen alaisina. Ihminen kaipaa päästä takaisin Jumalan yhteyteen, vaikka ei sitä tajuaisikaan.

Sitä varten Jeesus tuli. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, jotta hän voisi sovittaa ristillä koko maailman synnin. Nyt jokaisella on pääsy takaisin Jumalan luokse. Uskon kautta Jeesukseen ihminen saa omakseen syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Jeesus voi antaa ihmiselle sellaista vettä, että ihminen ei enää koskaan janoa. Jeesus sammuttaa janosi, hän antaa sellaisen onnen, joka pysyy iankaikkisesti.