Saarnaajan kirja

Saarnaajan kirja CM Z INFO

Saarnaajan kirja, Manthey-Zorn Carl

Kirja on ilmestynyt huhtikuussa 2023

Lue kirja pdf-muodossa


Tri Carl Manthey-Zorn oli vanhamissourilainen oikeaoppinen luterilainen teologi. Hän eli 1846 – 1928. Hän oli syntynyt Schlesvigissä Saksassa, mutta siirtyi luterilaiseen Missourisynodiin, jossa hän toimi Concordia seminaarissa teologian professorina.

Zornilla oli taito esittää pyhän Raamatun totuuksia selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Hän kirjoitti saksaksi. Suomeksi ovat toistaiseksi ilmestyneet hänen hartauskirjansa Täksi päiväksi sekä Ensimmäisen Timoteuskirjeen selitys Paimenvirasta.

Saarnaajan kirjan selitys on hämmästyttävän ajankohtainen. Se puhuttelee erityisesti nuoria ja vanhuksia, mutta antaa myös hyviä saarnaohjeita pastoreille. Se tarjoaa aihepiiriinsä liittyvää tietoa laajasti koko Raamatusta. Zorn on raittiisti luterilainen. Hän ei missään kohden poikkea luterilaisten Tunnustuskirjojen opista. Hän kehottaa käyttämään ilolla kaikkia Jumalan antamia lahjoja ennen kuin ”pahat päivät tulevat”. Hän kuitenkin muistuttaa, että iloitessa tulee noudattaa Jumalan sanassaan antamia käskyjä.

Hinta 5 € sis alv.

Saksasta suomentanut Markku Särelä. Kannen on suunnitellut Kimmo Pälikkö.

Kirja on pehmeäkantinen A5-kokoinen ja siinä on 91 sivua.

 ISBN: 978-952-7174-09-8 (sid.) ja 978-952-7174-10-4.

 

Lue kirjoja

    • All
    • G. A. Aho
    • Virpi Apponen
    • Rupert Efraimson
    • Matti Leisola
    • Martti Luther
    • Carl Manthey–Zorn
    • Tuula Matikainen
    • Samuel H. Nafzger
    • Franz Pieper
    • Kimmo Pälikkö
    • Georg Stöckhardt
    • A. Aijal Uppala
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Runokirjat
    • Hartauskirjat
    • Raamatunselitys
    • Lastenkirjat
    • Seurakunta
    • Luominen
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki