Markku Särelä
  • Sinun kuninkaasi tulee sinulle

    1. adv. sunn. I vsk:n evankeliumi

    Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne." Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.'" Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa! Matt. 21:1-9.

    Rakas Herran seurakunta tänä adventtina!

    "Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle. Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla." (Sak. 9:9) Näin profeetta Sakarja kutsui Vanhan testamentin Herran kansaa riemuitsemaan tulevasta Messiaasta. Näin Raamattu kehottaa Uudenkin liiton seurakuntaa iloitsemaan tänä adventtiaikana, uuden kirkkovuoden alkaessa. Saamme astua uuteen kirkkovuoteen riemuiten.

    1. Saamme iloita, koska kuninkaallamme on valta

    Kuningas, jolla ei ole valtaa, ei voi kansaansa auttaa. Ja taas sellainen hallitsija, jolla vaikka hänellä olisi tosin suurikin valta, mutta jolla ei ole rakkautta kansaansa, orjuuttaa kansaa omien itsekkäitten pyyteittensä hyväksi. Mutta Kristus on kuningas, jolla on sekä valta että rakkaus. Sanoohan tekstimme: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.'

    Se, että hän tuli hiljaisena, kertoo hänen suuresta rakkaudestaan syntisiä kohtaan. Itämaan tietäjät tulivat kumartamaan "juutalaisten kuningasta" (Matt. 2:2). Saavuttuaan Israeliin heidän matkansa kulki vallan keskuksesta Jerusalemista pieneen Beetlehemin kaupunkiin, maallisen hallitsijan Herodeksen palatsista siihen vaatimattomaan rakennukseen, josta Joosef ja Maria olivat saaneet toistaiseksi vuokrata Jeesus-lapselle ja itselleen majapaikan. Jumalan Poika tuli rakkaudessaan ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden, ja siksi hän alentui niin syvästi. Kuningas hän oli jo silloin, kun itämaan tietäjät häntä kumarsivat ja toivat hänelle lahjoja. Kuningas hän oli silloin, kun hän puhui opetuslapsilleen vertauksia Jumalan valtakunnasta. Kuningas hän oli silloin, kun hän synninpäästöllä avasi taivasten valtakunnan portit halvautuneelle miehelle. Kuningas hän oli silloin, kun hän käveli pois niiden keskitse, jotka halusivat työntää hänet jyrkänteeltä alas. Kuningas hän oli silloin, kun hän herätti Nainin lesken pojan kuolleista ja antoi hänet äidilleen. Kuningas hän oli silloin, kun hän ratsasti Messiaana aasilla Jerusalemiin. Kuningas hän oli silloin, kun orjantappurakruunu painettiin hänen päähänsä. Kuningas hän oli silloin, kun ristin ryöväri rukoili: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Kuningas hän oli silloin, kun hän sanoi: "Se on täytetty" ja kallisti päänsä ja antoi henkensä Isänsä käsiin. Kuningas hän oli silloin, kun hän nousi kuolleista kalliopaasien estämättä. Kuningas hän oli silloin, kun hän sanoi: "Saul, Saul, miksi vainoat minua." Kuningas hän on ollut kaiken aikaa, kun hän on evankeliumillaan lahjoittanut valtakuntansa uskovilleen vuosisadasta toiseen. Kuningas hän oli silloin, kun hän kirkasti sinulle armonsa ja teki sinusta taivasten valtakunnan asukkaan. Kuningas hän oli juuri äsken, kun hän pyhässä kasteessa otti valtakuntaansa nämä pikku kaksosvauvat. Kuningas hän on silloin, kun hän tulee suuressa kunniassa ja kokoaa kaikki kansat eteensä tuomiolle.

    Ja millainen kuningas? Kuningas, jolla on valta ja jolla on rakkaus syntisiin. Tekstimme kertoo hänestä, että hän tiesi täsmälleen, mistä ja miten hän saa itselleen aasin ratsuksi ilmestyäkseen kuningas-Messiaana Jerusalemiin. Evankelista Matteus kertoo Jeesuksen lausuman: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne."

    Ja evankelista Luukas kertoo lisäksi erään erikoisen yksityiskohdan: "Ja lähetetyt menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin hän oli heille sanonut. Ja heidän päästäessään varsaa sen omistajat sanoivat heille: 'Miksi te päästätte varsan?' Niin he sanoivat: 'Herra tarvitsee sitä.'" (Luuk. 19:32-34). Kaikki tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Jopa Kristus osoitti tällä ihmeteollaan, ettei hän ollut lain alainen pakosta, vaan meidän hyväksemme, vapaaehtoisesti, kun aasin omistajat kyselevät aasiensa perään ja saavat kuulla: "Herra tarvitsee niitä." ja uskovina ihmisinä myöntyvät siihen. Kuningas Kristus on nöyrä ja hiljainen, alennuksen tilassa, käyttäen kirkkauttaan vain sikäli kuin se oli tarpeen lunastustyön kannalta. Näemme siis hänessä, yhdessä ja samassa persoonassa, jumalallisen kaikkivallan ja kaikkitietävyyden, ja nämä yhdistyneinä itsensä koko maailman syntien tähden uhraavaan rakkauteen.

    Millainen on sinun adventtikuninkaasi? Onko hän tämä valkeuden kuningas ja rauhan ruhtinas? Oi sinua onnellista, jos sinulla on Kristus kuninkaana. Hän on iankaikkinen kuningas ja hänen valtakuntansa on horjumaton. Silloin sinun asiasi ovat iankaikkisesti hyvin. Itse olet kurja syntinen. Mutta muista, että Kristus on jo ottanut pois sinun syntisi ja hyvittänyt ne Jumalalle ja lepyttänyt hänen vihansa. Kristus on armon ruhtinas.

    On olemassa myös toinen ruhtinas ja toinen valtakunta. Se on pimeyden ruhtinas ja hänen valtansa orjiinsa nähden. Se on kammottava valta, rakkaudeton valta. Se on sen valta, joka on ollut murhaaja alusta asti ja joka on valheen isä. Voi sitä, joka jää tuon ruhtinaan jyrän alle.

    Mutta Kristus tuli, tehdäkseen tyhjäksi perkeleen teot ja kukistaakseen hänen valtansa. Sen hän teki alennuksen ja kärsimyksen tietä. Ja "vanhurskas ja auttaja hän on", kuten hänestä oli ennustettu. Hänellä on halu, valta ja keinot auttaa meitä. Ja kaikkein tärkein apu on jo tullut: Lunastus on jo toimitettu. Nyt tarvitsemme vain jatkuvasti uskon, joka omistaa sen, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt.

          Herraasi voit sä luottaa, Ah sielu, ainiaan.
          Epäillen älä kysy, Tuleeko auttamaan.
          Hän rakkaudessansa, Sun rientää avukses
          Ja poistaa tuskas, vaivas Ja kaiken kurjuutes,

          Miks epäilet, vaikk onkin Niin suuret syntisi
          Ne armostansa aivan Pois pyyhkii Herrasi.
          Hän syntisiä tullut On pelastamahan
          Ja auttamahan heitä Lapsiksi Jumalan. VK 1938/1943 5:7-8

    2. Saamme iloita, koska kuninkaamme tulee jatkuvasti luoksemme

    Evankeliumimme on suorasanainen kertomus siitä, mitä tapahtui. Samalla se sisältää havainnollisen kuvan Kristuksen valtakunnasta ja opettaa meille erityisesti sitä, kuinka Kristus tulee luoksemme.

    Ratsastaessaan Jerusalemiin Messias-kuninkaana, aasit kuljettivat Jeesusta ja tavallinen kansa levitti vaatteita ja palmunoksia hänen eteensä. "Aaseja" tarvitaan vieläkin Jeesuksen kuljettamiseen. Vaikka aasi muuten luonnoltaan on itsepäinenkin, kun niikseen tulee, niin nämä aasit taipuvat vastustamatta Herran tahtoon. Nuorella varsalla Vapahtaja ratsastaa ja sen emä seuraa sivulla. Samoin Herra kutsuu työmiehiä eloonsa saarnavirkaan. Ja tämän viran tulee kuljettaa Jeesusta ihmisten sydämiin evankeliumin suloisella saarnalla ja pyhillä sakramenteilla. Me pastorit olemme Jeesuksen aaseja. Kysymys ei ole oman tahdon noudattamisesta, vaan Jeesuksen kuljettamisesta sinne, minne hän on kulloinkin matkalla. Se tarkoittaa sitä, että pysymme puhtaassa Jumalan sanassa ja alttiisti vaivoja pelkäämättä viemme Jeesusta hänen sanallaan ja sakramenteillaan ihmissydämiin.

    Tuolloin Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja esiintyi ensi kerran avoimesti Messiaana. Niin myös saarnaviran tulee julistaa, että Jeesus on Kristus, luvattu Vapahtaja, ja että jokaisen tulee uskoa häneen. Ja että kaikki muut messiaat, jotka tulevat hänen jälkeensä ja ottavat hänen paikkansa tai jotka hänen sijaansa lupaavat jotakin parempaa, ovat vääriä messiaita ja vääriä profeettoja. Yksin Kristus Jeesus on tie, totuus ja elämä. Vain hänen kauttaan päästään Isän tykö. Mutta hän onkin varma ja luotettava tie.

    Jerusalemista Jeesuksen tie kulki muutaman päivän kuluttua kaupungin ulkopuolelle, Golgatalle. Niin myös saarnaviran tulee kuvata kuulijoiden silmäin eteen Jeesus Kristus ristiinnaulittuna (Gal. 3:1). Sellaisessa saarnassa Kristus tulee jatkuvasti luoksemme ja siitä me saamme Pyhän Hengen ja uskon lahjan. Kiitä Jumalaa sydämessäsi aina, kun kuulet häntä selvästi ja puhtaasti julistettavan. Syntinen voi pelastua vain armosta. Siksi me tarvitsemme armonruhtinaan, Herran Jeesuksen Kristuksen, vanhurskaudeksemme.

    Vapahtajamme ratsasti hiljaisena, kuitenkin kansa ylisti häntä Hoosianna-hymnein. Niin Kristus tulee sydämiimmekin ulkonaista julkisuutta ja hälinää karttaen, kuin salaa, hiljaisesti. Ja hän on valinnut itselleen tien tulla sanan ja sakramenttien välityksellä. Mutta siellä, missä hän on sydämiin käynyt, kaikuvat kiitosvirret muidenkin kuulla ja tämän kuninkaan kulkua juhlistetaan ja autetaan uskovien hyvillä teoilla ja uhrimielellä. Palmunoksamme ja vaatteemme eli risumme ja ryysymme hän sallii levitettävän eteensä, sillä hän ei etsi ulkonaista loistoa, vaan syntisen pelastusta, ja sen saatuaan aikaan hänelle kelpaa pelastetun köyhä kiitos. Ja se on hänelle arvokkaampi kuin upeat juhlasalit ja hienot konsertit ammattiesiintyjineen.

    Miten suuri ilo onkaan avuttomalle syntiselle, että Jeesus on tullut kuninkaana hänenkin tykönsä ja antanut hänellekin valtakuntansa. Onhan hän sanonut: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän taivaallinen Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32) Kuoleman vakavan tosiasian edessä ristin ryöväri rukoili: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Ja kuningas, orjantappuroin kruunattu, lupasi valalla vannoen: "Totisesti minä sanon sinulle: Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:42-43) Synti oli tuonut kirouksen, kirous kuoleman, iankaikkinen kuolema helvetin piinan. Kristus toi siunauksen, siunaus anteeksiantamuksen, anteeksiantamus iankaikkisen elämän, iankaikkinen elämä iäisen autuuden. Tyhjiksi on Kristuksessa tehty kaikki perkeleen teot. Tämä kaikki tarjotaan ja tuodaan sinulle uskossa omistettavaksi uutena kirkkovuotena. Se annetaan lahjana, ilmaiseksi, ketään pois erottelematta, jokaiselle, joka uskoo.

    Ota se uskolla vastaan, ja niin se myös sinulla on.

    Kristuksen valtakunta on kuningaskunta. Se ei ole tasavalta. Ja kuitenkaan se ei ole diktatuuri, kylmä ja tyly saneluvalta. Kuninkaamme on kunnian kuningas, ja kuitenkin niin erilainen. Hän on kunniassaan niin korkea, että kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään. Jopa kun hän tulee tuomiolle, Jumala sanoo: "Kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." (Hebr. 1:6) Vertaapa nyt hänen korkeaan jumalalliseen majesteettiinsa sitä, että hän on tehnyt uskovansa hengellisiksi kuninkaiksi ja papeiksi ja kutsuu heitä ystävikseen. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni." (Joh. 15:13-15)

    Tällainen ystävä sinulla on alkaneena uutena kirkkovuotena. Hänelle voi uskoutua. Häneen voi luottaa. Hän ei petä. Hän ei jätä.

          Se autuas, ken Jeesukseen, Jos kuinka käypi luottaa.
          En ystävähän sellaiseen, Mä koskaan turvaa suotta.
          Hän ystävä on parahin. Hän auttaa voi ja tahtookin
          Suruissa, iloissakin.

          Hän on niin hyvä, laupias, Niin altis auttamahan,
          Tarvitsijalle armias Lahjoistaan jakamahan,
          Hän, hallitsija taivahan, Käy veljeks kaikkein halvimman,
          Kuin ois se vertaisensa. VK 1938/1943 130:1,3

    Häntä saamme rukoilla saman virren sanoilla:

          Myös minun köyhän luokseni Käy, Jeesus, armahainen.
          Tee sydän asunnoksesi, Tää halpa, vajavainen.
          Sua ilman on se iloton, Vaan siinä kun sun majas on,
          On siellä juhlariemu. VK 1938/1943 130:5.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Sovituksen virka

    Pastori Markku Särelän saarna 11.4.2021

  • Stefanoksen muistopäivänä

    Pastori Markku Särelän saarna 26.12.2020

  • STLK:n ja LRS:n opin yksimielisyys ja kirkollinen yhteys

  • Suuri kärsijä Job julistaa: "Minä tiedän lunastajani elävän"

    24. Kolm. jälk. sunn. = 6. lopp. jälk. sunn.

    Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi! Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä [ruumiissani ollen] nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni. Job. 19:23.27.

    Jobin kirjan aihe

    Tekstimme on eräästä pyhän Raamatun ehkä kaikkein ihmeellisimmästä kirjasta, Jobin kirjasta. Pyhässä Raamatussa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän, kun sitä tarkastellaan siltä kannalta, mikä on välttämätöntä ja hyödyllistä pelastuksemme kannalta. Jumalalla on antanut meille tämän kirjan erityisellä tarkoituksella. Jobin kirja ei käsittele kärsimyksen ongelmaa yleensä, vaan aivan erityistä kysymystä. Tätä: Kuinka vanhurskas Jumala voi sallia hurskaittensa kärsivän, jopa aivan ylen määrin? Onko Jumala epäoikeudenmukainen, kun hän sen sallii? Tekeekö Jumala väärin?

    Eikö meillekin ole tuttua tuollainen kysely? Kun meitä kohtaa sisimpäämme ravisteleva elämän vaikeus tai onnettomuus, eikö mieleemme nouse kysymys: Miksi? Miksi minulle? Mitä pahaa olen tehnyt, että tämä tapahtuu minulle?

    Nämä kysymykset ovat ikivanhoja. Elihän Job jo patriarkka Jaakobin ja Mooseksen välisenä aikana ja oli nähtävästi Eesaun pojanpojanpoika. Job taistelee ystäviensä kanssa näiden kysymysten parissa.

    Runoasu kärsimystä ilmentämässä

    Kirja saa ahdistusten puserruksessa runollisen asun. Heprealainen runous ei ole muodon runoutta. Sen rytmi ei nojaa mittaan, ei tavujen määrään, ei loppusointuihin, vaan ajatuskulkuun, sanojen painoon ja asioiden toistoon. Kärsivällä ihmisellä ei ole apua ulkonaisesta muodosta. Häntä ei auteta sanahelinällä. Hän tarvitsee vahvemman avun. Sanoohan Raamattu: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen." 1 Kor. 13:1. Jumalan rakkaus kärsivää kohtaan pukeutuu sanoihin ja asioihin, joihin voi tarttua.

    Menestystä seuraa kärsimys Jobilla

    Job oli mahtava, huomattavassa asemassa oleva mies, jolla oli suuri omaisuus. Monet pitävät häntä Idumean eli Edomin kuninkaana. Hän oli nuhteeton ja rehellinen mies, joka pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa (Job 1:8). Hän oli hurskaudessaan esikuvallinen, sillä Jumala itse antoi hänestä sen tunnustuksen, ettei ollut hänen vertaistaan maan päällä. Silloin saatana sanoi Jumalalle: "Suottako Job pelkää Jumalaa? Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata. Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi." (Job 1:9-11) Kiusaajan ajatus oli, ettei Jobin hurskaus ja rakkaus Jumalaan ollut pyyteetöntä ja aitoa. Siis Jobin kannatti pelätä Herraa, ja kiusaajan mielestä saamansa siunauksen tähden Job olisi ollut hurskas.

    Paholainen ei voi sietää hurskaita uskovia, sillä heidän esikuvallaan ja toiminnallaan on suuri merkitys. Sen vuoksi hän ahdistaa heitä monella vaivalla. Usein nämä hyökkäykset saavat muodon kateellisten ihmisten toiminnassa. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen johtuu usein kateudesta, ja se suuntautuu varsinkin uskonsa tunnustavia ihmisiä kohtaan. Ja kun uskovaa kohtaavat onnettomuudet, saatetaan häntä syyttää joko vasten kasvoja tai takanapäin ja tulkita onnettomuudet taikauskoisesti Jumalan rangaistuksiksi.

    Jumalan sallimus

    Jumala salli kiusaajan tehdä pahaa Jobille. Jumala asetti sille kuitenkin rajat. Job menetti omaisuutensa, lapsensa ja terveytensä ja joutui suuriin ahdistuksiin, mutta ahdistustenkin keskellä Job säilytti uskonsa eikä halunnut syyttää Jumalaa siitä, mitä hänelle tapahtui.

    Ylösnousemususko kantaa kärsimyksissä

    Tekstimme on ihana todistus Jobin uskosta ja lohdutus jokaiselle, joka joutuu kärsimyksiin. Job panee turvansa Lunastajaan ja tämän voittoon kuolemasta ja kaikesta pahasta. Job tunnustaa uskonsa: "Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä."

    Toisin sanoen: Jos Lunastajani elää, hän, joka on minun Lunastajani, silloin minäkin elän hänen kanssaan. Jos hän kerran seisoo multien päällä, kun kaikki muut ovat haudatut, turhaan häntä vastaan nousevat ihmiset. Hän on voittamaton. Jos kerran Lunastajani, joka on ottanut syntini sovittaakseen ja niistä lunnaat maksaakseen, elää, on synnin valta nujerrettu, synnin kirous, tuo sairauttakin kovempi kuolema, voitettu, ja minäkin saan elää. Ovathan silloin syntini anteeksiannetut, ja minäkin nousen ylös Vapahtajani kanssa.

    Mikä ihana lohdutus! Meiltä voidaan viedä kaikki muu, mutta ei Jumalaa. Voidaan viedä koti, perhe, omaiset, ystävät, terveys, maine ja lopulta henkikin. Mutta Jumalaa ei voi tehdä olemattomaksi. Hänen lupauksiaan ja sakramenttejaan eivät ihmiset voi peruuttaa. Niin kuin Jumala on, niin ovat myös hänen lupauksensa niin ja amen. Toivomme ei ole tässä elämässä, vaan tulevassa. Toivomme ei ole maan päällä, vaan taivaassa on kotimaamme. Sinne suuntaamme katseemme. Siellä on perintömme, josta apostoli Pietari sanoo, että se on turmeltumaton ja katoamaton.

    Apostoli Paavali joutui suuriin koettelemuksiin. Saatanan enkeli rusikoi häntä. Valheveljet puhuivat hänestä pahaa. Häntä ruoskittiin, pahoinpideltiin. Hän koki suuria vaaroja. Hänet vangittiin. Häntä syytettiin oikeudessa valheellisesti. Kun Paavalilla oli vaikeata, hänellä oli sama lohdutus kuin Jobilla. Hän sanoi keskellä elämän ahdistuksia: "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto" (Fil. 1:21) Ja kun lähdön aika oli jo käsillä, hän joutui valittamaan, että monet ystävät jättivät hänet peläten omaa nahkaansa ja että eräs vaskiseppä Aleksanteri oli tehnyt hänelle paljon pahaa. Mutta tietäen tulevansa teloitetuksi, hän käänsi katseensa ylös ja ylisti Jumalaa sanoen: "Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen." (2 Tim. 4:18).

    Usko kaikissa olosuhteissa

    Kärsimystensä keskellä Job nöyrtyi ja tunnusti, että Jumala on vanhurskas, joka ei tee vääryyttä.

    Tekstimme kehottaa meitä kaikissa olosuhteissa säilyttämään uskon, uskon Kristuksen tähden armolliseen Jumalaan, uskon ruumiin ylösnousemukseen ja taivaalliseen iankaikkiseen elämään, jolloinka paha on saanut palkkansa, ja uskon Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Tapahtuu maailmassa mitä tahansa pahuutta ja vääryyttä, kohtaa ketä tahansa millainen kärsimys hyvänsä, syy ei ole Jumalassa. Hän on vanhurskas. Hän tekee aina oikein, ja hän on iankaikkinen rakkaus.

    Sen sijaan kiusaaja on tuonut synnin maailmaan ja villitsee ihmisiä ja kokonaisia kansoja ja valtajärjestelmiä toteuttamaan omaa pahaa tahtoaan.

    Onnettomuudet voivat johtua monista syistä

    Kun yksittäistä ihmistä kohtaavat onnettomuudet, se voi johtua eri syistä. Ahneus voi johtaa taloudellisiin riskeihin ja häviöihin. Paheellinen elämä voi aiheuttaa ansaituksi rangaistukseksi murheellisia seurauksia. On olemassa Jumalan tuomioita, kun hän nousee kiivaudessaan niitä vastaan, jotka hänet hylkäävät. On myös koettelemuksia, joiden kautta Jumala vetää tykönsä, ettemme pysyisi valvomattomina epäuskossa tai liukuisi väärälle tielle. Mutta on myös kärsimyksiä, jotka eivät johdu jostakin erityisestä synnistä, vaan jotka kohtaavat kaikkein vakavimpiakin ja hurskaimpiakin uskovia, kun Jumala sallii kiusaajan heitä ahdistaa. Sellainen oli Job, sellainen sokeana syntynyt mies, sellainen oli se sairas nainen, jossa oli ollut heikkouden henki 18 vuotta, jonka Jeesus paransi ja jota Jeesus kutsui Aabrahamin tyttäreksi, siis uskovaksi. Sellaisia on aina ollut jokaisessa sukupolvessa.

    Kun itse joudumme ahdistuksiin, koetelkaamme itseämme Jumalan sanan valossa. Jos olemme väärin tehneet, ottakaamme Jumalan nuhde vastaan. Jos kuljemme epäuskon tietä, palatkaamme oikealle tielle. Jos kärsimme syyttä Kristuksen tähden, kantakaamme ristimme katsoen sen kunniaksi ja olkaamme osaamme tyytyväiset.

    Jos taas onnettomuudet kohtaavat muita, olkaamme varovaisia, ettemme tulkitse väärin niiden syitä ja aiheuta murhetta niille, joilla jo muutenkin on vaikeata.

    Muista sinäkin: Lunastajasi elää

    Muistakaamme tämän ajan ahdistuksissa tämä: "Minä tiedän Lunastajani elävän." Saamme sanoa pyhän Raamatun sanoilla: "Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: 'Kuolema on nielty ja voitto saatu.' 'Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?' Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" 1 Kor. 15:54-57.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Suuri on Jumalan uskollisuus

    Pastori Markku Särelän saarna 31.12.2020

  • Suurten katastrofien sanoma (Iltahartaus, 2 Tim 3:1)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2011 Siitamajalla

  • Syntinen ei voi omin voimin tulla vanhurskaaksi

    Pastori Markku Särelän raamattutunti Raamattuleirillä 5.7.2011
    Leirin teemana "Kristus meidän vanhurskautemme"

  • Syysjuhlan alkuhartaus, 2 Kor. 5:1-10

    Pastori Markku Särelän alkuhartaus Syysjuhlassa 2010 Siitamajalla

  • Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani

    Ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina, osa II vuosikerran evankeliumitekstiä

     Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.Matt. 16:18.

    Oletko saanut sen kalliin uskon, että saat olla elävänä kivenä Kristuksen temppelissä ja rakentua siinä toisten kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä? Silloin löydät tässä Jumalamme ja Herramme Kristuksen sanassa mitä lohduttavimman ja riemastuttavimman kiinnekohdan uskollesi. Haluamme nyt ammentaa tästä lupauksen sanasta sydämillemme lohdutusta ja riemua.

    Olemme varmasti yksimielisiä siitä, että tämä nykyinen maailmanaika on paha ja että se loppua kohden käy yhä pahemmaksi. Paikallisesti voi jossakin, missä Jumala kokoaa valittujansa seurakuntaansa, tapahtua ilahduttavia käänteitä parempaan, mutta kokonaistilanne ei maailmanlaajuisesti näytä paranevan. Omassa maassamme koemme suurta luopumusta, mikä erityisesti murehduttaa mieliämme. Ehkä kyselemme, mitä on edessäpäin ja mitä olisi tehtävä. Vaikka Pyhä Henki tulee murheelliseksi uskovien sydämissä ja huokaa syvään, Jumala on kuitenkin järjestänyt asiat siten, että uskoville löytyy Jumalan sanasta saman Hengen lohdutusta ja virvoitusta Kristuksen Kirkon kovimpiinkin vaiheisiin.

     1. Mikä on se kallio, jolle Kristus rakentaa seurakuntansa

    Tekstimme on siitä erittäin tärkeästä keskustelusta, jonka rakas Vapahtajamme kävi opetuslastensa kanssa siitä, kuka hän on. Hän kysyi: ”Kenen te sanotte minun olevan?” Siihen Pietari ehätti vastaamaan kuin kaikkien nimissä: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Tämän vastauksen Jeesus hyväksyi sanomalla: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Ja Jeesus jatkoi: ”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja helvetin portit eivät sitä voita.” Toisin sanoen, Pietari, sinä olet mies kalliolla, ja sille samalle kalliolle, jolla sinä olet, minä rakennan koko seurakuntani.

    Alkutekstissä on kalliosta käytetty sanaa petra, ja Pietarista sanaa Petros. Samaan tapaan voisi joku, joka on kotoisin Kallion kaupunginosasta Helsingissä, saada nimekseen Kalliola, siis mies, joka asuu Kalliossa. Nimi Pietari tahtoo siis ilmaista, että Simon Joonaan Poika on kalliolla.

    Kun tutkimme tätä Jeesuksen sanaa, niin huomaamme, että hän ylistää Pietaria autuaaksi sen johdosta, että hän on sillä kalliolla, jolla kaikki muutkin autuaat, hänen koko Kirkkonsa, tulevat olemaan. Pietari ei ole siis jokin harvinainen poikkeus. Hän on tässä kohden jokaisen uskovan, jokaisen pelastuvan perikuva, prototyyppi. Olennaista on, että hän on kalliolla ja että taivaallinen Isä on ilmoittanut hänelle, kuka Jeesus on. Tämä on totta jokaisesta uskovasta, koko Kristuksen Seurakunnasta.

    Mikä tämä kallio sitten on? Se on Pietarin tunnustus: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Se ei ole inhimillisen järjen kehitelmä. Se ei ole Pietarin nerokas oivallus. Vaan se on Pietarin Kristus- tunnustus, taivaallisen Isän antama ja ilmoittama. Se on Jumalan oma sana Jeesuksesta. Se on elävän Jumalan antama sana ja tieto jokaiselle uskottavaksi ja omistettavaksi.

    Tässä ei ole olennaista niinkään se, että juuri apostoli Pietari lausui tuon tunnustuksen. Yhtä hyvin se olisi voinut olla joku toinenkin apostoli. Mutta merkityksellistä tässä yhteydessä on se, että Pietari aivan heti kohta tämän jälkeen alkoi puhua omiaan ja tahtoa Jeesusta pois kärsimyksen tieltä. Tämä osoittaa sen, ettei Jeesus rakenna Kirkkoaan Pietarin heikolle lihalle, hänen lankeilevalle persoonalleen, vaan että se kallio, jolle Kristus Kirkkonsa rakentaa, on jotakin muuta. Jos Kirkko olisi rakennettu Pietarille, kuten paavikirkko opettaa, se ei voisi vastustaa helvetin voimia ja kavaluutta eikä Jeesuksen sana voittavasta Kirkosta voisi toteutua.

    Niin, mikä siis on se kallio, jolle Seurakunta on rakennettu? Se on se Pietarin tunnustus, jossa yhdistyy kaksi asiaa. Nämä asiat ovat Jumalan ilmoitus ja Kristus. Tämän asian lausuu Raamattu itse uskovista näin: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” Ef. 2:19–22. Tämä kaikki merkitsee sitä, että Jumala antaa meille voiton sen uskon kautta, joka turvaa Raamatun ilmoittamaan Kristukseen ja ammentaa uskonsa ja oppinsa siitä sekä karkottaa kiusaajan Sanalla. Tämä merkitsee edelleen sitä, että Jumalan seurakunnalle Raamattu ei ole lakikirja tai säädöskokoelma, vaan ennen kaikkea kirja Kristuksesta ja hänen tuomastaan voitosta. Jumalan Kirkko ei suinkaan hylkää lakia, vaan vahvistaa sen, mutta se ei rakenna pelastustaan oman lain täyttämisensä, vaan armon varaan Kristuksessa.

    Kun helvetin portit eivät voita Jumalan seurakuntaa, silloin kestää se perustus, jolle seurakunta on rakennettu. Kestää Raamattu ja kestää Kristus. Jumalan sanaa vastaan on kiusaaja maailman alusta asti marssittanut epäuskon joukkonsa. Monia voittoja kiusaaja onkin saavuttanut epäuskoisissa, mutta aina Raamattu on kestänyt ja ratkaisutaistelu on jo käyty. Sen voitti meidän veljemme ja Vapahtajamme Herra Kristus täyttämällä viimeistä piirtoa myöten pyhän Raamatun ennustukset ja pitämällä kiinni kirjoitetusta Sanasta. ”Se on täytetty!”. Täytetty on kaikki lain vaatimukset, loppuun suoritettu koko lunastustyö. Velkamme on kokonaan maksettu. On uskon, autuuden omistamisen ja ilon otollinen aika.

    Kiusaaja on kaikkina aikoina pyrkinyt sysäämään Kristuksen paikaltaan Seurakunnan päänä, kulmakivenä ja perustuksena. Se on tapahtunut karkealla tavalla kieltämällä tykkänään hänen jumaluutensa, kuten juutalaisuus, islam ja modernit teologit tekevät, ja hieman peitetymmällä, salakavalammalla tavalla rajoittamalla hänen lunastustyötänsä, kuten tekevät esimerkiksi paavikirkko, synergistit ja itse asiassa kaikki ne, jotka kieltävät yleisen vanhurskauttamisen. On muistettava, että jääminen lain alle yhdessä kohdassa, on kokonaan armosta lankeamista ja koko lain tuomittavaksi jäämistä. Sanoohan apostoli: ”Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain” (Gal. 5:3).

    Se kallio, jolle Jeesus rakentaa Kirkkonsa, on pyhän Raamatun sana sekä Kristus ja hänen lunastustyönsä. Raamatun Kristus sanassa ja sakramenteissa meille aivan henkilökohtaisesti ojennettuna ja jaettuna on kallio, jota helvetin portit eivät voita. Se kallio on kestävä ja vankkumaton. Se kallio ei ole väärin, turmeltuneella järjellä käsitetty Raamattu, vaan Kristuksesta käsin ymmärretty Jumalan sana. Autuas olet siis myös sinä, jolla on Raamattuun perustuva usko Kristukseen. Mutta jos sivuutat Raamatun ilmoituksen ja Kristuksen työn, sinulle käy kuin hairahtuneelle Pietarille, joka sai kuulla Jeesuksen sanan: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." (Matt. 16:23). Silloin et ole Jumalan sanan kalliolla, vaan ihmisajatuksissa. Niistä, jos niihin olet joutunut, sinun, rakas ystävä, on palattava parannuksessa oikealle, kestävälle perustalle, ilmoitetun Kristuksen varaan pyhän kasteesi armoliittoon. Muuten et pelastu.

     2. Kristus itse rakentaa Hengellään Kirkkonsa

    Herra Kristus sanoo: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” Kuka siis rakentaa Kirkon? Kristus, hän itse.

    Miten suuri lohdutus tämä totuus mahtoikaan olla apostoleille, kun he Jeesuksen käskystä lähtivät monenlaisten vaarojen ja vastustuksen tielle julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan! He saivat lähteä tietoisina siitä, että työ sittenkin onnistuu. Ja eikö paljoa ennemmin tämä ole valtava lohdutus meille, kun me näemme enimmäkseen pyrkimystä vain raunioittaa Kirkkoa eikä sitä rakentaa. Meillä on syvä huoli ja sydämen rukous Kristuksen Kirkon tulevaisuudesta ja läheistemme uskoon tulemisesta. Mutta meitä lohduttaa tieto, että Kristus itse rakentaa Kirkkonsa. Ja hän voi tehdä monin verroin enemmän kuin mitä me voimme ja ymmärrämme. Meidän on oltava uskollisia siinä, mikä meille on uskottu, mutta itse työn hedelmät on jätettävä Herran käsiin. Niin on hyvä.

    Vaikka Herra itse rakentaa Kirkkonsa, hän kuitenkin käyttää tässä työssä meitä uskovia ihmisiä. Niin kuin hän lupasi antaa Pietarille, tuolle uskovalle, kalliolla seisovalle miehelle, taivasten valtakunnan avaimet, niin hän on antanut ne koko Kirkollensa, kaikille, jotka ovat samalla kalliolla Kristuksessa Jumalan sanan perustalla. Niitä, jotka ovat julkisessa saarnavirassa ja jotka julistavat apostolis-profeetallista sanaa, pyhä Raamattu kutsuu Kristuksen ”työtovereiksi” (2 Kor. 6:1), mutta se myös sanoo kaikkia uskovia ”kuninkaalliseksi papistoksi”, jonka tehtävänä on julistaa Jumalan jaloja tekoja (1 Piet. 2:9). Kun siis uskovat toimivat täällä maailmassa evankeliumin asialla Kristuksen käskyn mukaisesti, silloin Kristus itse rakentaa Kirkkoansa. Tämä työ tapahtuu taivaaseen astuneen Kristuksen siunaavien kätten alla (Luuk. 24:51) ja hänen lohdullisen lupauksensa suojassa: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20).

    Kirkkonsa rakennustyöhön Kristus lupasi meille Puolustajan, Pyhän Henkensä, joka ottaa hänen omastaan ja julistaa meille (Joh. 16:14). Niin tämä rakentaminen on laadultaan hengellistä, kuten apostoli Paavali sanoo: Kristuksessa ”tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä” (Ef. 2:22). Tuloksena on hengellinen Kirkko, jokaiselta kiveltään ja jäseneltään, Kirkko, jota emme voi fyysisin silmin täällä nähdä. Uskomme ja tunnustamme sen olemassaolon: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”

    Tämä hengellinen temppeli on Pyhän Hengen luomus, ja koska Pyhä Henki on Kristuksen Henki, se on Kristuksen rakentama. Jumaluuden persoonat eivät vedä eri suuntiin, vaan toimivat yhdessä samaan suuntaan. Samalla kun ymmärrämme Kristuksen Seurakunnan hengelliseksi temppeliksi, on meidän tarkasti pitäydyttävä pyhän Raamatun opetukseen Pyhän Hengen toiminnasta. Hän ottaessaan Kristuksen omasta ja jakaessaan sen uskoville, ei tee sitä ilman välineitä. Pyhä Henki jakaa meille Jumalan armoa sanalla ja sakramenteilla, kuten Jeesus sanoo: ”ottaa minun omastani ja julistaa teille”.

    Jotta Kristuksen Kirkko voisi rakentua Jumalan tahtomalla tavalla hengelliseksi huoneeksi, siihen tarvitaan armonvälineet ja niiden asiallinen, Raamatun opettama käyttö. Luterilainen tunnustus sanoo tämän kokoavasti Augsburgin tunnustuksen 7. uskonkohdassa: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Tämä tapahtuu paikallisseurakunnassa.

    Tämä yksinkertainen totuus on maassamme sitä mukaa hämärtynyt kuin puhdas Jumalan sana ja evankeliumin oikea ymmärrys on seurakuntien omasta julistuksesta hävinnyt. Oikeaan seurakunnalliseen toimintaan Kristus on antanut uskovilleen vallan ja valtuudet suoraan jo kasteessa saatuna lahjana.

    Helvetin portilla ei ole jumalallista oikeutta tunkeutua Kristuksen ja hänen seurakuntansa väliin ja estää Kirkolta puhtaiden armonvälineiden käyttö. Uskovilla on aina niihin oikeus, ja jos vainonalaisissa tai täysin yksinäisissä olosuhteissa seurakunnallinen kokoontuminen ei ole mahdollista, Kristus huolehtii sanallaan yksinäisestäkin uskovasta niin kuin parannukseen tulleesta Joonasta meripedon vatsassa. Siinä ulkonaisessa toivottomuudessa, ahtaudessa ja pimeydessä Joona tunnusti: ”Herrassa on pelastus” (Joona 2:10).

     3. Jumalan Seurakunta on rakennus

    Kiinnitämme nyt huomiotamme siihen, että Kristuksen Kirkko on rakennus, jota nyt rakennetaan täällä ajassa. Olemme selvillä siitä, että rakentaminen vaatii rakennuspaikan, varoja, piirustukset ja suunnitelmat, rakennusluvan sekä paljon työtä ja valmiiksi saattamisen, vieläpä lopputarkastuksenkin. Kun nyt uskovat ovat mukana tässä Kristuksen rakennustyössä, on meidän tarpeen tuntea, miten se tapahtuu. Toisin sanoen meidän on tarpeen tuntea se, millä tavoin Jumala kokoaa valittujensa täyden luvun iankaikkiseen elämään.

    Rakennuspaikka on koko maailma, missä ikinä ihmisiä on. ”Menkää kaikkeen maailmaan”, Jeesus sanoi. Varat rakentamiseen ovat jo koossa yhden miehen ansaitsemina. Ne ovat Jeesuksen antamat lunnaat. Apostoli Pietari sanoo: ”Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1 Piet. 1:18–19). Piirustukset on Jumala jo tehnyt ja hän on antanut kaikki tarvittavat, aivan selvät rakennusohjeet Sanassaan. Hän on ilmoittanut suunnitelmansa saada rakennus täysin valmiiksi viimeiseen päivään mennessä. Hänen suunnitelmaansa kuuluu, että evankeliumi on saarnattava kaikessa maailmassa kaikille kansoille. Siihen kuuluu edelleen se, että evankeliumi kokoaa eri paikkakunnilla uskovat Jumalan ja Kristuksen seurakunniksi ja että niissä julkisen saarnaviran välityksellä hoidetaan sielut sanan saarnalla ja sakramenteilla ja että tämä jatkuu totuudessa polvesta toiseen, edellisen polven siirtäessä nousevalle polvelle sen, mihin itse on uskonut. Virrentekijä sanoo: ”Ja meidän polkuamme saa Taas lapsemmekin taivaltaa. He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme.”
    (VK 1938 462:4). Ajalliset olosuhteet, kuten kyntäminen ja muu elinkeinoelämä, ovat paljon muuttuneet ja yhä muuttuvat. Joudumme ja saamme niihin mukautua, vaikka se voi tehdä kipeääkin. Mutta uskon asia on tarkoitettu pysyväiseksi. Sitä varten tarvitsemme itsellemme ja lapsillemme seurakunnan, jossa luterilainen tunnustus toteutuu, niin että Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja sakramentit jaetaan oikein Kristuksen asetuksen mukaan ja että se tapahtuu yksimielisesti koko opissa ja kaikissa sen kohdissa. Tämän puutteeseen ei ole mukautuminen. Meidän on muistettava, että Kristus on antanut uskovilleen täyden avaintenvallan, paimenten kutsumisoikeuden ja kokoontumisvapauden kuulemaan hänen ääntänsä. Sen hän teki jo kasteessa, kun hän synnytti meidät uudesti ja teki meidät kuninkaalliseksi papistokseen.

    Kristus kysyy: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?” Toisin sanoen, hän kysyy meiltä: ’Olettehan selvillä kirkollisesta tilanteesta? Tiedättehän missä mennään?’ Ja hän kysyy myös meiltä: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Ja kun hän kuulee vastauksen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, hän heti ennättää vakuuttamaan soveltaen tuota Pietarille lausumaansa sanaa tähän tapaan: ’Sinä olet minun sanani ja työni lujalla kalliolla. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja helvetin portit eivät sitä voita.’ Ja sen jälkeen hän heti lisää: ’Minä olen antanut sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.’ Jeesus ikään kuin sanoo: Ryhdy rakennustyöhön. Sinulla on kaikki, mitä tarvitset. Sinulla on rakennuslupa, varat, tarvikkeet ja ohjeet. Älä loukkaa minua äläkä halveksi minun antamaani lupaa, valtaa ja käskyä. Älä kysy neuvoa lihalta ja vereltä (vrt. Gal. 1:16).

    Paavali ei kysynyt neuvoa ”lihalta ja vereltä” saatuaan Kristukselta kutsun apostoliksi evankeliumin työhön. Hän ei kysynyt neuvoa edes Jerusalemissa olevilta arvostetuilta pyhiltä ja suurilta apostoleilta (Gal. 1:17). Niin älä sinäkään kysy ihmisten, heistä parhaimpienkaan, inhimillistä neuvoa, kun on kysymyksessä Jumalan tahto Kristuksen Kirkon rakentamisessa, vielä vähemmän älä pyydä lupaa tai hae oikeutta helvetin porteista toteuttaaksesi minun tahtoani. Seuraa vain Vapahtajan ja hänen apostoliensa käskyjä ja ohjeita Jumalan seurakunnan rakentamisessa.

    Aivan eri asia on kysyä Jumalan sanan neuvoa ja ohjausta niiltä, jotka sen tuntevat. Pyysihän Etiopian hoviherrakin ohjausta evankelista Filippukselta Raamatun ymmärtämisessä ja pääsi sillä opetuksella Vanhasta liitosta Uuteen liittoon ja sen kasteen riemulliseen osallisuuteen.

    Jumalan muuttumaton tahto on, että on olemassa totuudessa pysyviä seurakuntia ja niillä oikea saarnavirka maailman loppuun asti. Tätä tahtoa emme saa vastustaa, ettemme olisi helvetin porttien asialla. Tällaisten seurakuntien olemassaolon ja työn edistäminen on Kristuksen Kirkon rakentamista sen oikeiden tuntomerkkien mukaan.

    Kristus hallitsee vihollistensakin keskellä ja vie myös sieltä voittosaalista. Meidän asiamme ei ole kuitenkaan tieten liittoutua hänen vihollisiinsa ja edistää millään tavoin heidän työtään.

    Kun loppukatselmus tulee, silloin kootaan koko Kristuksen Seurakunta, tuo Ylkänsä vanhurskaudella vaatetettu morsion hääjuhlaan, ja tässä seurakunnassa ei ole oleva tahraa eikä ryppyä eikä muuta sen kaltaista, vaan se on oleva ihana ja kaikin tavoin moitteeton hääasussaan.

     4. Kristuksen Kirkkoon käydään sisälle armon portista

    Yleensä kristillisen kirkkorakennuksen voi helposti tunnistaa sen päätuntomerkistä, rististä. Myös Kristuksen Kirkolla on pettämättömät tuntomerkkinsä, joiden nojalla se voidaan löytää ja siihen pitäytyä. Ne ovat ne armonvälineet, joilla Pyhä Henki ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille. On monenlaisia muitakin tuntomerkkejä, kuten esimerkiksi rukous ja vainonalaisuus, mutta ne eivät ole pettämättömiä, koska niitä voi olla myös ulkokultailijoilla ja harhauskoisilla. Mutta missä sana ja sakramentit eli armonvälineet ovat puhtaina ja oikeina jatkuvassa käytössä, siellä täytyy olla Jumalan seurakunta sen pettämättömän lupauksen mukaan, että Jumalan sana ei palaa tyhjänä takaisin (Jes. 55:8–11). Ja koska Pyhä Henki on totuuden Henki, tulee näiden välineiden olla totuudessa puhtaat. Jos niihin sekaantuu valhetta, se on merkki helvetin porttien hävittävästä toiminnasta, mitä todellinen Kristuksen Kirkko ei saa koskaan sallia eikä koskaan salli. Se tuntee kiusaajan juonet ja uskoo todeksi Raamatun sanan: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (Gal. 5:9).

    Kaupunkiin käytiin portista. Siinä hoidettiin monenlaisia virallisia ja epävirallisia asioita, käytiin myös oikeutta. Jos vihollinen onnistui valtaamaan portin, sen katsottiin saaneen kaupungin valtaansa. Jumalan kaupungin portti on siinä, missä Jumala ilmoittaa itsensä ja ilmestyy meille armoinensa, kuten patriarkka Jaakob sanoi: ”Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti” (1 Moos. 28:17). Toisin sanoen, missä on Jumalan sana ja pyhä evankeliumi, siinä on taivaan portti avoinna meidän syntisten käydä sisälle synneistä päästettyinä. Tälle portille tulemme jo tässä elämässä, emme vasta kuoleman jälkeen. Tulemme joka kerta, kun saamme kuulla ja uskoa synninpäästön sanan evankeliumin sanassa ja ehtoollisen sakramentissa. Sille portille ja siitä sisään meidät kannettiin, kun meidät tuotiin pyhälle kasteelle, tuolle virkistävälle, armorikkaalle elämän lähteelle. Tästä portista käymme sisälle Jumalan kaupunkiin ja hänen pyhään temppeliinsä rukoillen publikaanin uskon rukousta: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”. Siitä portista käymme uskon kautta vanhurskaina sisälle ja rakennumme elävän Jumalan huoneeksi Hengessä.

    On myös toisia portteja, helvetin portteja. Kun taivaan portilla jaetaan oikeutta Jumalan hyvän, armollisen tahdon ja totuuden mukaan, niin helvetin porteilla vallitsee valheen voima ja kiusaajan kadottava vimma, vaikka rakkaudesta puhuttaisiinkin. Taivaan portilla Jumala sanoo: ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes. 1:18). Helvetin porteilla on monenlaisia oppeja ja vaatimuksia pelastuksen saavuttamiseksi, ja niillä vääristetään kaikella perkeleen juonikkuudella Kristuksen hankkima oikeus syntisen käydä sisään armon porteista. Yhteistä kaikille noille on valheen valta ja vaatimus, että ihmisen on ansaittava itse autuus teoillaan.

    Valheen valta on siinä, ettei pyhän Raamatun sana saa olla uskon ja opin ainoa ohje ja tuomari, eikä Kristus ”lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 10:4).

    Kristuksen laumaan tullaan vain yhdestä ovesta, kuten Kristus sanoo: ”Minä olen lammasten ovi” (Joh. 10:7). Siihen tullaan vain yhden opin opettamina, kuten Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” (Joh. 10:27–28). Tai: ”He tulevat kaikki Jumalan opettamiksi” (Joh. 6:45). Helvettiin taas käydään monista ovista ja porteista.

    Nyt nämä, taivaan portti ja helvetin portit, ovat toisiaan vastaan. Ne käyvät oikeutta aivan erilaisin perustein. Helvetin portit ryntäävät Jumalan porttia vastaan. Jeesus kuvaa sitä näin: ”Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu” (Matt. 7:25). Taistelussa valheen, epäuskon ja teko-opin moninaisia hyökkäyksiä ja totuuden vääristelyä vastaan Jumalan Seurakunnalla on Jeesuksen luja, lohdullinen ja riemullinen lupaus: ”Helvetin portit eivät sitä voita”.

     Markku Särelä. 23.8.2005.

     

  • Tärkeimpiä Raamatun selitysperiaatteita

    Puuttuu

    Tärkeimpiä Raamatun selitysperiaatteita

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

    Lue kirja pdf-muodossa (387.12 KB)

  • Tarvitsemme kestävyyttä

    Pastori Markku Särelän saarna 6.12.2020

  • Täynnä armoa ja totuutta (Joulukirkon saarna, Joh. 1:1-14)

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2013 Siitamajalla

  • Täysi, valmis vanhurskaus uskolla omistettavaksi (Hartaus, 2 Kor. 5:19-21)

    Pastori Markku Särelän hartaus Pääsiäisjuhlassa 8.4.2012 Lahdessa

  • Te löydätte lapsen

    Jouluna, Luuk. 2

    Joulu on lapsenmielisten juhla, sillä joulun sanoma voidaan omaksua ainoastaan lapsenomaisella uskolla. Niin kuin Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi, niin sellainen on myös joulun rauhan sanoma.

    Ihmisviisaus voi tämän maailman asioissa olla huikaiseva, mutta se ei voi auttaa ihmistä taivaan valtakunnan asioissa. Ajallinen viisaus näet suuntautuu tähän maailmaan ja sillä on merkitystä vain tämän maailman asioissa, mutta evankeliumi Kristuksesta nostaa mielemme Jumalan luo taivaallisiin ja sen merkitys on yliajallinen.

    Aina kun ihminen on yrittänyt älyllään ratkaista tuonpuoleisia ja luoda kuvan Jumalasta ja pelastustiestä, hän on rakentanut epäjumalan ja ihmistekoihin perustuvan pelastuksen. Ihmisen itse muovaama jumala ei ole ihmisen ajatusta korkeampi, mutta se ilmoituksen Jumala, johon Kristuksen Kirkko uskoo, sanoo: "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne." (Jes. 55:8-9) Todellinen Jumala on paljon, paljon suurempi kuin mitä me ymmärrämme. Niin ovat myös Jumalan ominaisuudet ja teot.

    Murskaava on Jumalan viha hänen evankeliuminsa halveksijoita kohtaan. Raamattu sanoo: "Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä. Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään." (Jer. 23: 19-20)

    Ja ennen kaikkea, katso Jumalan rakkauden suunnitelmaa Kristuksessa ja sen toteutumista hänen ihmiseksi tulossaan ja suuressa kärsimyksessään tunteaksesi sen leveyden ja pituuden, sen syvyyden ja korkeuden. Ihmeellinen on meidän Jumalamme, joka niin suurresti on rakastanut meitä syntisiä.

    Sen vuoksi tarvitsemme lapsenomaista, Jumalan lahjoittamaa, hänen alkamaansa ja päättämäänsä uskoa. Tässä mielessä haluamme tutkia jouluevankeliumin sanaa: "Te löydätte lapsen."

    1. Löydä Jeesuksen avulla ihmislapsi

    Jumalan suunnitelmiin ei kuulunut lisätä ihmiskuntaa tuottamalla aikuisia ilman, että he varttuvat sikiövaiheen, lapsuuden ja nuoruuden kautta täysi-ikäisyyteen. Samanlaisen tien hän antoi myös oman Poikansa kuljettavaksi. Kun Jumalan Poika tuli lunastamaan meidät, hän tuli tällaiseen elämänosaamme. Kun neitsyt Maria kantoi rintansa alla sitä, mikä oli siinnyt Pyhästä Hengestä, Elisabet sanoi: "Kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?" (Luuk. 1:43). Elisabet kutsui Herrakseen tuota muutaman päivän tai korkeintaan jonkin viikon ikäistä ihmistainta Marian kohdussa. Näin huomaamme, että Jumala antaa suuren merkityksen sille, mikä on lasta, kehittyvää ja varttuvaa. Hän antaa sille niin suuren arvon, että hän panee Poikansa kulkemaan saman tien, mikä meidän ihmisyyteemme kuuluu. Lapsi, jopa jo ennen syntymäänsä, on Jumalan rakkauden ja Kristuksen lunastustyön kohde. Jumala on toteuttanut lupauksensa: "Minä olen sinun ja sinun siemenesi Jumala,"

    Kun löydämme Jeesus-lapsen seimessä, löydämme myös yleensä lapsen Jumalan luomana ja todellisena ihmisenä. Aikamme on suureksi osaksi hukannut Jeesus-lapsen seimessä makaamassa, mutta eikö se ole hukannut ylipäätänsäkin lapsen? Lapsi ei saa kypsymisensä mukaan varttua itsenäisiin tahdonratkaisuihin, vaan hänen annetaan tehdä omia ratkaisuja ilman vanhempien vastuullista ohjausta ennen kuin hän ymmärtää seurauksia. Kun lapsi ei opi kunnioitusta ja kuuliaisuutta vanhempiaan kohtaan, hän ei opi kuuliaisuutta myöskään Jumalan käskyjä kohtaan. Hänestä ei tule isonakaan aikuista, vaan suuri lapsi, jota kuljettavat omat itsekkäät mieliteot. Jeesuksesta sen sijaan Raamattu sanoo, että hän oli vanhemmilleen alamainen ja että hän varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä (Luuk. 2:51-52).

    Kun lapsi menettää lapsuutensa itsekkyytensä uhrialttarille, hän ei kasva kasteen armon osallisuudessa ja uskossa, vaan varsin varhain hän kulkee maailmaan. Kristuksen Kirkkoa tulevat kohtaamaan vaikeat ajat. Jos lapsi ei saa olla lapsi, ei toteudu Jeesuksen sana: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." On herättävä huomaamaan Jeesuksen seimen äärellä kaksi asiaa. Ensiksikin: Lapsuus on Jumalan luomistekoja. Taistelkaa sen puolesta, että lapsi saa varttua lapsena turvallisesti kuuliaisuudessa Jumalan asettamille auktoriteeteille kohti aikuisuutta ja että hän saa säilyttää lapsenuskonsa. Toiseksi: Löytäkää Seimen Lapsi, hän. joka meidän sijassamme oli kuuliainen hamaan ristin kuolemaan asti.

    2. Löytäkää Seimen Lapsi Jumalan sanasta

    Paimenet menivät Beetlehemin seimelle enkeliltä saamansa sanan neuvomina. Paimenet sanoivat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Mikä suoraviivainen lapsenomainen usko! Se, mitä enkelit heille kertoivat, oli Herran sana. Se oli tapahtunut, siis tosiasia, fakta. Heidän ei tarvitse mennä seimelle uskoakseen, vaan he lähtevät sinne, koska he uskovat. Ota sinäkin vastaan joulun evankeliumi samanlaisella uskolla. Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Hän tuli tekemään sinun hyväksesi kaiken sen, mitä syntiesi sovitus vaati. Kun koko elämäsi sikiämisestä kuolemaasi asti asetetaan Jumalan lain tuomion alle, et voi Jumalalle kelvata ja kestää hänen edessään ilman Välimiestä. Mutta kun elämäsi päälle asetetaan Kristuksen kuuliaisuus ja pyhyys sikiämisestä Golgatan ristinkuolemaan asti, olet turvassa tuomiolta.

    Kristuksen syntyminen sai jatkokseen lapsuuden, nuoruuden ja miehuuden. Näin Jumalan rakkaus säteilee sinun elämäsi joka vaiheeseen sen ensi alusta lähtien. Raamattu sanoo: "Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:3-4)

    Näin lapsenomainen usko käsittää ihmisen Jumalan luomisteoksi. Synti ei ole osa alun perin Jumalan luomaa ihmistä, vaan se on perästäpäin syntiinlankeemuksessa tullut turmelus, mikä ei ihmisyyteen kuulu. Se on meissä sikiämisestä hautaan asti, mutta sen Kristus tuli sovittamaan. Nyt meillä on hänessä syntien anteeksi saaminen Jumalan armon rikkauden mukaan.

    Jouluna syntyi Vapahtaja maailmalle. Se on suuri ilo jokaiselle uskovalle. Usko sinäkin Raamatun sana ja lausu iloiten profeetta Jesajan kanssa: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9:5)

    Markku Särelä 25.12. 2004

  • Te olette Jumalan perhettä

    1 lopp. jälk. s. III vsk:n ev.

    Hänen [Jeesuksen] vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella. Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella." Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Matt. 12:46-50.

    Tekstissämme Jeesus opettaa meille aiheesta, jonka apostoli Paavali pukee sanoihin: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä." (Ef. 2:19) On hyvin lohdullista, että Jeesus tunnustaa uskovansa omaksi perheväekseen.

    1. Jumala ei tunnusta meitä uskoviaan omikseen luonnollisen syntyperämme mukaan

    Kesken Jeesuksen saarnan hänen äitinsä ja veljensä tahtoivat puhutella häntä. Raamattu ei kerro meille siihen syytä, mutta sen täytyi olla heistä jokin hyvin tärkeä asia, niin tärkeä, että Jeesuksen olisi ollut syytä keskeyttää puheensa ja kuunnella heitä. Joku tulee sanomaan Jeesukselle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella."

    Maria oli uskova, hurskas ihminen, mutta nyt hän teki pahan erehdyksen yhdessä Jeesuksen veljien kanssa. Sukulaisuuteen vedoten he halusivat päästä Jeesuksen puheille ja keskeyttivät hänet hänen kaikkein tärkeimmässä tehtävässään.

    Marian ja Jeesuksen veljien käytöksestä havaitsemme muun muassa seuraavat synnit, jotka vaikeuttavat yllättävän usein Jumalan seurakunnan elämää. 1. Kun pastori julistaa Jumalan sanaa tai jos hän saarnan ulkopuolella yrittää tuoda sitä esille, häntä ei kuunnella, vaan puhutaan omia ja tämän maailman asioita. Jotkut jouduttuaan pahan omantunnon valtaan ovat varsin taitaviakin ohjaamaan keskustelua heitä miellyttävämmille raiteille. 2. Katsotaan, että omat maalliset asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ensi sijalla, ja Jeesuksen asia tulee vasta sen jälkeen. Tai mikä vielä pahempaa, seurakunnan olisi muutettava toimintatapansa. Se ei saisi pitää pääasianaan evankeliumin julistamista, vaan sen täytyisi olla tukena ja ymmärtäjänä ihmisten elämässä ja ottaa heidän tarpeensa huomioon. Nämä tarpeet eivät kuitenkaan olisi sielun tarpeita ja omantunnon hoitamista Jumalan armolla. 3. Seurakunnan ja pastorin tulisi ymmärtää, kuinka tärkeä henkilö asianomainen on. Olisi ymmärrettävä hänen yhteiskunnallinen asemansa, kunniakas sukunsa tai se, että hänen omaisissaan on ollut koko seurakunnassa kunnioitettuja uskon miehiä ja naisia. 4. Kun seurakunta valitsee luottamushenkilöitä tai pastoria, jotkut panevat enemmän painoa asianomaisen kotitaustalle kuin hänen omalle tunnustukselleen. 5. Mariasta, Jeesuksen äidistä on tehty epäjumala ja rukousten kohde.

    Tämäntapaista olen kohdannut niiden yli 40 vuoden aikana, jotka olen ollut saarnavirassa. Eikä niitä ole esiintynyt vain meillä, vaan kaikkialla maailmassa. Ongelma, jonka tekstimme tuo meille esiin, ei ollut vain Marian ja Jeesuksen veljien pulma, vaan yleisinhimillinen taipumus tuntea Jeesus ja hänen omansa lihan eikä Hengen mukaan. Meidän tulisi osata tiedostaa tämä vääräksi ja synnilliseksi sekä karttaa sitä Kristuksen todellisina opetuslapsina.

    Apostoli Paavali murehti heimolaistensa tähden, kun he eivät olleet ottaneet vastaan evankeliumia. Hän sanoi: "Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta." (Room. 9:3) He olivat veljiä lihan mukaan, mutta eivät Hengen mukaan. Kaikkina aikoina on Kristukseen uskovilla ollut suuri murhe sen takia, että heidän rakkaat omaisensa eivät ole olleet veljiä ja sisaria Hengen mukaan. Me emme voi tätä ristiriitaa poistaa. Se ei ole meidän vallassamme. Raamattu sanoo: "Usko ei ole joka miehen." (2 Tess. 3:2) Toisin sanoen, kaikki eivät usko. Mitä voimme tehdä, on antaa lapsillemme kristillinen kasvatus ja opetus silloin, kun he vielä ovat pieniä. Sitten jos he menevät maailmaan, kodin esikuva puhuttelee edelleen ja esirukouksessa voimme viedä asian Jumalan eteen.

    2. Olemme Jumalan lapsia vain uudestisyntymisen nojalla

    Raamatun totuus on, ettei Jumala tunne meitä lapsikseen luonnollisen syntymämme nojalla, vaan yksinomaan uudestisyntymisen perusteella. Tosin olemme hänen lapsiaan luomisen nojalla. Mutta koska olemme syntiinlangenneita ja perisynnin turmelemia, suhteemme Jumalaan ei ole lapsen suhde Isään. Uudestisyntymisessä hän on antanut meille paljon kunniakkaamman ja korkeamman aseman kuin mitä maallinen syntymämme voi meille antaa. Luonnollinen syntyperämme liittää meidät Jumalan edessä perisynninalaiseen sukuun ja Jumalan vihan ja iankaikkisen häpeän ansainneeseen ihmiskuntaan. Jumalasta syntyminen kasteesta ja sanasta sen sijaan liittää meidät uskon kautta iankaikkiseen Jumalaan, taivaan valtakuntaan, syntien anteeksisaamiseen, ruumiin ylösnousemiseen, ansaitsemattomaan kirkkauteen ja kaikkiin niihin muihin hengellisiin aarteisiin, jotka Kristus on meille ansainnut. Raamattu sanoo: "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä." (Kol. 3:1-2)

    Tekstissämme Jeesus osoittaa, ketkä kuuluvat hänen perhekuntaansa, hänen seurakuntaansa. Jeesus kysyi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja sen jälkeen hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Rinnakkaistekstissä Luukkaan evankeliumissa on asia lausuttu hieman pidemmästi: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät." (Luuk. 8:21)

    Jos siis haluat kuulua Jeesuksen perheväkeen, sinun tulee kuulla Jumalan sana ja tehdä sen mukaan. Jos et sitä kuule etkä sitä seuraa, et kuulu Jumalan perheeseen etkä voi lohduttautua sillä, että Jumala on Isäsi.

    Tässä yhteydessä emme saa ymmärtää Jumalan sanan kuulemista ja sen noudattamista lain mukaan, ei siis siten, että tarkastelisimme sitä Kristuksen, Jumalan armon ja uskon ulkopuolella. Eihän kukaan syntinen voi täyttää Jumalan lakia eikä kukaan voi omilla voimillaan liittyä Jumalan perheväkeen.

    Jumalan sanan kuuleminen tässä yhteydessä tarkoittaa sen vastaanottamista, sen uskomista ja sitä, että panee sielunsa turvan Kristukseen. Se tekee taivaallisen Isän tahdon, joka uskoo hänen Poikaansa. Raamattu sanoo: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut." (1 Joh. 3:23) Näin taivaallisen Isämme tahto lapsiinsa nähden on kahtalainen. 1. evankeliumin kannalta lausuttuna: Se, että me uskomme Kristukseen ja pelastumme hänen kauttaan armosta ilman lain tekoja. 2. Lain toteuttamisen eli "uuden käskyn" (1 Joh. 2:7,8) kannalta lausuttuna: Se, että me uskon hedelmänä, uusina ihmisinä, hänen lapsinaan, pelastuksen lahjaksi saaneina rakastamme toisiamme. Tällaiset Jeesus tunnustaa veljikseen ja sisarikseen.

    Taivaallisen Isän tahdon teemme uskon kautta. Sillä usko omistaa Kristuksen täydellisen laintäyttämyksen, joka luetaan meidän hyväksemme. Ja ilman uskoa ei kukaan voi täyttää Jumalan lakia, ei kokonaan eikä edes vähäisintä osaa. Mutta kun uskomme Jeesukseen, meillä on täydellinen laintäyttämys Jumalan edessä eikä Jumala katsele meitä sen mukaan, mitä olemme itsessämme, vaan hän näkee meidät Kristuksessa oleviksi ja itselleen otollisiksi.

    Siinä, että olemme pyhässä kasteessa syntyneet Jumalan lapsiksi ja olemme Kristuksen päällemme pukeneet, on suuri lohdutus. Jokainen normaali isä ja äiti rakastaa lapsiaan ja pitää heistä huolta. Eikö paljoa ennemmin taivaallinen Isä rakasta meitä, kun hän rakasti koko maailmaa lähettämällä Poikansa lunastukseksi? Aivan varmasti. Jumalan rakkauden ketju on pitkä: iankaikkisuudessa hän jo teki pelastussuunnitelman, toteutti sen ajassa Poikansa kautta, lähetti evankeliumin sanan kaikkeen maailmaan ja kokoaa perheväkensä Henkensä toimesta sanalla ja sakramenteilla ja vie sen taivaan iloon.

    On suuri kunnia saada olla Jumalan perheväkeä ja Jeesuksen veljiä ja sisaria. Antakaamme mekin kunnia hänelle tekemällä taivaallisen Isämme tahdon.

    Markku Särelä

  • Te olette Jumalan temppeli

    Septuagesimasunnuntaina. II vsk:n epistola.

    Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"; ja vielä: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi." Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan. 1 Kor. 3: 7-23.

    1. Suuri kunnia

    Kun usko Kristukseen syntyy ihmissydämessä, tapahtuu ihmeellisiä asioita. Ihminen, joka aikaisemmin pelkäsi joutuvansa helvetin vaivaan syntiensä tähden, oppi tuntemaan evankeliumin ja luottamaan siihen, että Kristus oli hänen puolestansa kärsinyt hänen syntiensä rangaistuksen ja että nyt hänen syntinsä ovat anteeksiannetut. Pelon ja ahdistuksen tilalle tuli Jumalan ihmeellinen rauha. Ei tarvinnut pelätä kadotukseen joutumista. Sai olla varma syntiensä anteeksisaamisesta, varma siitä, että pääsee taivaaseen, että on Jumalan lapsi ja Vapahtajan oma, että olemme uskosta vanhurskaita. Olethan sinäkin, ystäväni, kokenut jotakin tällaista? Olet saanut omistaa omalle kohdallesi Jumalan suuren armon.

    Uskosta vanhurskauttamisen seurauksena aivan välittömästi kolmiyhteinen Jumala asettui asumaan sydämiimme. Tästä tekstimme sanoo: "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä." Tästä asiasta on kristikunnassa ollut kiistoja, jotka luterilainen tunnustus on ratkaissut opettamalla selkeästi, mitä Jumalan asuminen meissä tarkoittaa. Se lausuu: "On totta, että Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki, iankaikkinen olemuksellinen vanhurskaus - asuu uskon kautta niissä, jotka on valittu ja jotka Kristus on vanhurskauttanut ja sovittanut Jumalan kanssa. Ovathan kaikki kristityt Jumalan eli Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen temppeleitä; Pyhä Henki saa heidät tekemään sitä, mikä on oikein. Mutta tämä Jumalan asuminen uskovissa ei ole samaa kuin se uskonvanhurskaus, jota Paavali tähdentää, josta hän käyttää nimitystä Jumalan vanhurskaus ja jonka takia meidät julistetaan Jumalan edessä vanhurskaiksi. Jumalan asuminen uskovissa on uskonvanhurskauden seuraus; uskonvanhurskaus ei taas ole mitään muuta kuin sitä, että synnit annetaan anteeksi ja kurja syntinen armahdetaan ja otetaan Jumalan omaksi yksin Kristuksen kuuliaisuuden ja ansion perusteella."

    Näin luterilainen tunnustus siis opettaa Raamatun mukaan, että Jumala asuu uskovassa, mutta emme pelastu tämän Jumalan meissä asumisen tähden, vaan yksin Kristuksen tähden, uskon kautta häneen.

    Asialla on suuri merkitys uskovalle. Onhan jo aivan ihmeellinen asia, että Jumala tekee asumasijansa ihmisen sydämeen. Kun sydän on puhdistettu Jumalan armolla Kristuksen ansion hyväksilukemisen kautta, kertoo Jumalan meissä asuminen todella siitä, miten puhtaiksi uskon kautta olemme tulleet, vaikka itsessämme olemme vain syntisäkkejä. Kaikkein pyhin Vanhan liiton temppelissä oli puhtaalla kullalla sivelty. Niin todella puhtaita siis olemme Kristuksen ansion hyväksilukemisen tähden, että sydämemme kelpaa kolmiyhteiselle Jumalalle asumasijaksi ja temppeliksi.

    Tällaista kunniaa emme osanneet lainkaan odottaa, kun kamppailimme synnintunnossa ja omantunnontuskissa ja kyselimme, kuinka voimme pelastua ja voimmeko saada syntimme anteeksi. Emmekä nytkään tunne tätä pyhyyttämme emmekä kelvollisuuttamme Jumalalle aisteillamme, vaan sanan ja kasteemme nojalla saamme sen uskoa ja todella uskommekin.

    2. Velvoittava asia

    Ymmärrämme, että temppeli on pyhä paikka, paikka missä julistetaan ja kuullaan Jumalan sanaa. Siellä Jumala on läsnä, hän itse ja myös hänen enkelinsä. Hän on läsnä sanassa ja sakramenteissa ja puhuu niiden kautta kuulijoille ja tulee jokaisen sydämeen, joka sanan uskoo ja armon omistaa.

    Kun hän tulee sydämeemme, siitäkin tulee pyhä paikka, jumalanpalveluspaikka, jossa Jumala palvelee meitä jatkuvasti armollaan ja jossa me myös palvelemme häntä rukouksin ja uhrein.

    Se, että olemme Jumalan temppeli, ei ole ainoastaan suuri kunnia, vaan se on myös pyhä velvoite. Olemme Jumalan temppeli yksityisinä uskovina, mutta myös yhdessä Kristuksen seurakuntana. Yksittäisessä uskovassa Jumala asuu uskon kautta, seurakunnassa hän on läsnä sanassaan ja sakramenteissaan. Velvollisuutemme on pitää sekä sydämemme että seurakunta puhtaana.

    Olemme hyvin perillä siitä, että sydämessämme on paljon pahaa. Sydämemme voi olla puhdas vain uskon kautta. Jos usko häviää sieltä, Kristuksen veri ei sitä puhdista. Olemme myös tietoisia siitä, ettei tänne maailmaan voi muodostaa puhdasta seurakuntaa siinä mielessä, että siinä olisi varmuudella vain pelkkiä uskovia, koska teeskentely on mahdollista. Eikä Jumala edellytäkään meiltä kykyä nähdä sydämiin. Mutta hän käskee meitä harjoittamaan veljellistä kuria niin, ettei seurakunta hyväksy katumatonta mielialaa, ei ilmeistä jumalattomuutta eikä Jumalan käskyjen polkemista keskuudessaan. Heikkoutta vaelluksessa seurakunta joutuu sietämään jokaisen jäsenen kohdalla. Jumala on antanut sanassaan myös käskyn, ettei seurakunta saa suvaita evankeliumin vastaista opetusta eikä poikkeamista missään kohden evankeliumin opista. Seurakunnan tulee olla siis puhdasoppinen.

    Temppelin likaamisesta apostoli lausuu: "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette."

    Mitä meidän olisi otettava huomioon, ettemme turmelisi Jumalan temppeliä?

    Meidän on siis torjuttava Jumalan sanan kanssa ristiriidassa oleva viisaus. Meidän on oltava nöyriä Jumalan sanan edessä ja taivuttava sen alle.

    Meidän tulee sanoutua irti eriseuraisuudesta, klikeistä, lahkoista, väärästä opista ja väärästä hengellisyydestä. Emme saa olla niihin osallisia. Raamattu tuntee osallisuussynnit. Se sanoo: "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa." 2 Joh. 1:9-10.

    Edelleen meidän tulee vaeltaa Jumalan käskyjen mukaan 1 Kor. 6:18-19: "Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne."

    Ja meidän on tarpeen koetella itseämme, ettei väärä henki saa sijaa meidän sydämissämme eikä meidän seurakunnassamme. Apostoli kirjoittaa: "Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta; olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta teitä kohtaan. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." 2 Kor. 13:4-5.

    Mistä sitten tunnemme, että Kristus on meissä? Siitä on varma merkki se, että meillä on raamatullinen usko: pelastumme yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta Kristukseen, ilman lain tekoja. Tästä uskosta pitäkäämme kiinni ja olkaamme varmoja siitä, ettemme joudu uskossamme häpeään, sillä siitä on takeena Jumalan varma ja luotettava sana. Amen.

    Markku Särelä

  • Tehkää parannus ja kääntykää!

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on kirkastanut Poikansa Jeesuksen, jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, kun tämä oli päättänyt hänet päästää. Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat. Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne. Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin. Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty [Biblia: josta teille ennen saarnattu on], Kristuksen Jeesuksen." Apt. 3:12-20.

    Kalliit kristityt!

    Tekstissämme apostoli Pietari todistaa meille, että "elämän ruhtinas" oli meidän keskellämme, mutta hänet me tapoimme. Tämä on Raamatun todistus syntiinlangenneesta, Jumalasta pois kääntyneestä, luulohurskaasta maailmasta. Kuoleman varjon maassa sukupolvet elävät, väistyvät pois ja haudataan. Se on jokaisen sukupolven ankara kokemus, mutta kun meidän ihmisten keskelle tuli se, jossa oli elämä ja jolla oli kaikki elämään liittyvät salat tiedossaan, niin hänet me tapoimme.

    Tämä olisi ollut onnettomuuksien onnettomuus, ellei kuitenkin ihmisen pahuudesta ja tyhmyydestä huolimatta olisi toteutunut Jumalan iankaikkinen rakkauden suunnitelma. Pietari julistaa: "Hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat." Kuolema ei voinut kahlita elämän ruhtinasta eikä kiusaaja saada häntä saaliikseen. Meidän sijaiskärsijämme Kristus voitti kuoleman vallan, siis myös meidän kuolemamme. Hän edusti meitä ja koko maailmaa, kun hän kärsi, kuoli ja nousi kuolleista.

    Mitä tästä nyt seuraa? Apostoli Pietari lausuu sen tekstissämme: "Tehkää siis parannus ja kääntykää!"

    1. Parannus on välttämätön, että syntimme pyyhittäisiin pois

    Kun Pietari julisti, ihmiset tiesivät, mistä heidän oli tehtävä parannus. He olivat vähät välittäneet Jeesuksesta. He eivät olleet uskoneet häneen, vaan olivat häntä halveksineet, vainonneet ja pilkanneet. Oli tehtävä parannus epäuskosta, Jeesuksen hylkäämisestä ja koko siitä väärästä uskonnollisuudesta, jonka vallassa he olivat. Lisäksi itse kullakin oli omat epäuskon hedelmänsä, jotka oli hylättävä.

    Jos lähestymme jotakuta ja hän kääntää meille selkänsä, tiedämme, mitä se merkitsee. Kun Jumala lähestyy meitä ja jos me käännämme hänelle selkämme, on tästä tehtävä parannus. Siis mistä? Mistä käännyttävä ja mihin päin? Vastaus riippuu siitä, oletko uskossa vai epäuskon vallassa.

    Jos olet epäuskossa, sinun on tehtävä parannus epäuskostasi ja sen hedelmistä. Ei puolinaista kääntymystä, vaan täyskäännös. On tultava Jumalan eteen hänen armahdettavakseen, seuraamaan Vapahtajan suloista paimenääntä, kun hän kuljettaa laumaansa taivaan ihanuuteen.

    Jos olet uskossa, sinun on vaellettava jatkuvassa parannuksessa: vanha ihminen on upotettava jokapäiväisen parannuksen kautta. Sitä ei saa laiminlyödä yhdeksikään päiväksi, ja kun lihan heikkouden tähden vanha ihmisemme saa meissä vallan, se on kiiruusti kuoletettava.

    Miksi parannus on niin välttämätön. Tekstimme vastaa: "että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Synti on se paha asia. Se loukkaa Jumalaa. Se tuo kirouksen tekijälleen. Se tekee lähimmäisen elämän raskaaksi. Parannuksessa synti pyyhitään pois. Ihminen ei itse pyyhi sitä pois, vaan Jumala tekee sen. Tämä synnin pois pyyhkiminen saattaa kuntoon välit Jumalan kanssa ja tekee ihmisestä taivaskelpoisen. Tämä poispyyhkiminen on synnin anteeksiantamista. Se tapahtuu sen nojalla, mitä elämän ruhtinaamme Jeesus on tehnyt. Hänen sovitustyönsä nojalla meille annetaan synnit anteeksi, Pyhä Henki asettuu meidän sydämiimme ja todistaa meille kasteemme armoliiton nojalla ja muilla evankeliumin ihanilla lupauksilla, että olemme Jumalan lapsia. Syyttävän omantunnon sijalle astuu sydämiimme Jumalan rauha. Turvaamme Jeesukseen. Uskomme häneen. Olemme siunattuja, emme enää kirottuja.

    Katumus ja usko muodostavat parannuksen. Niiden seurauksena kaikki on nyt aivan uutta. Tunnemme Jumalan, joka on meitä niin rakastanut, että antoi alttiiksi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Kun olemme löytäneet rakastavan Isän, meillä on nyt uusi suhde lähimmäisiimmekin. Löydämme heidätkin uudella tavalla, rakkaina kanssalunastettuina, joiden pelastumista rukoilemme.

    Silloin meille ovat tulleet virvoituksen ajat Jumalan armolupauksista. Meille on käynyt niin kuin kävi Emmauksen tien kulkijoille, kun Jeesus selitti heille kirjoituksia. He eivät edes vielä tajunneet, että Jeesus puhui heille. Ja silti he saattoivat perästä päin todistaa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" (Luuk. 24:32).

    2. Parannus on välttämätön, jotta meillekin tulisivat virvoituksen ajat Herran kasvoista

    Toiseksi syyksi, miksi meidän on tehtävä parannus, Pietari sanoo seuraavan: "että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista".

    Pietari ei puhu virvoituksesta, joka tulee armonvälineistä, siitä, kun "häntä nyt edeltä julistetaan", vaan Pietari puhuu nyt siitä virvoituksesta, joka tulee suoraan Herran kasvoista. Hän puhuu taivaallisesta kirkkaudesta, kun saamme katsella Herraa kasvoista kasvoihin ja kuten psalmissa sanotaan (Ps. 17:15): "Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella." Jotta Kristuksen tulemus tuomiolle koittaisi meille virvoittavana, on kääntymys täällä armonajassa välttämätön, sillä Isän tykö ei ole muuta kuin yksi tie. Ja se tie on tämä, minkä Jeesus on sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6).

    Kun Kristus tulee kunniassaan ja me saamme hänet nähdä, koemme sen vielä valtavampaa, kuin mitä patriarkka Jaakob koki, kun Herra ilmestyi hänelle. Jaakob sanoi: "Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut" (1 Moos. 32:30). Sillä sen jälkeen aikaa ei ole enää oleva eikä siis paluuta tähän raadolliseen elämään, on vain autuas, ikionnellinen iäisyys ja rauha, jota ei mikään riko. Silloin Kristus hallitsee "seppelöitynä kunnialla ja kirkkaudella" (Ps. 8:6).

    Yhdythän sinäkin tähän virrentekijän toivomukseen:

          "Oi jos mä sinne pääsisin
          Ja kunniasi näkisin,
          Oi Herra Sebaot." Virsi 615:3.

    On kuitenkin tarpeen, ettei tämä jää sellaiseksi toiveeksi, jonka alla ihminen elää hirvittävässä epävarmuudessa ja kadotuksen pelossa. Jumala haluaa antaa meille lohdullisen ja varman iankaikkisen elämän toivon.

    Pelastusvarmuus tulee siitä, että omistamme itsellemme ne lohdulliset Jumalan sanat, jotka kertovat, että Kristus on koko maailman syntien sovitus (1 Joh. 2:2) ja että Jumalalle ei ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että hän kääntyy ja elää (Hes. 33:11). Jumala tahtoo jokaisen pelastuvan, ja jokaisen synnit Jeesus on jo sovittanut. Pane siis turvasi Kristukseen, aivan rohkeasti, ja omista itsellesi Jumalan armolupaukset. Siitä saat varmuuden iankaikkisesta autuudesta.

    Silloin voit yhtyä tuon saman virrentekijän Laurentius Laurinus vanhemman kauniiseen, uskon varmuutta henkivään säkeistöön:

          "Ah, siihen iloon taivahan mua, Jeesus, auttaos.
          Sun kuolos kautta katkeran mua sinne saattaos.
          Mä siihen sanon aamenen ja luotan sinuun, Armoinen,
          Oi Herra Sebaot." (Virsi 615:7)

    Amen.

    Markku Särelä

  • The Word is the Fountain of Life

    The word is the fountain of life, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    The Word is the Fountain of Life

    Translated by Rupert L. Efraimson, in 1995, Images by Kimmo Pälikkö

    Read the Book

  • Tulkaa järkiinne!

    Joulun jälkeisenä sunnuntaina II vuosikerran evankeliumi

    Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät." Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Ps. 2.

    Kalliit kristityt, erityisesti te lapset ja nuoret, jotka olette olleet täällä Siitamajan joululeirillä. Vuosi on kohta kulunut ja pois on pian vierähtänyt kohta koko ajallinen elämämmekin. Tarvitsemme viisautta käyttääksemme aikamme oikein. Tekstimme sanoo meille tänään: "Tulkaa... järkiinne."

    1. Menettelemme tyhmästi, jos vastustamme Jumalan pelastussuunnitelmaa

    Meidän on hyvä tietää jo lapsesta lähtien, että täällä maailmassa on kova taistelu. Siinä on kaksi osapuolta, Jumala ja paholainen. Jumala on hyvän ja oikean puolella. Jumala haluaa pelastaa meidät taivaan iloon. Paholainen sen sijaan vastustaa Jumalaa ja hänen hyviä aikomuksiaan. Hän haluaa tuhota kaiken hyvän, minkä Jumala on luonut ja minkä Jumala on säätänyt oikeiksi elämän arvoiksi. Paholainen haluaa estää evankeliumin julistamisen ja sen kuulemisen, ettei kukaan pelastuisi. Siksi tämä vihollinen viettelee ihmisiä epäuskoon ja moniin muihin suuriin synteihin. Hän haluaa vahingoittaa meidän ajallista elämäämme ja aivan erityisesti sieluamme saadakseen meidät kanssaan loputtomaan iankaikkiseen tuskaan.

    Tekstimme kertoo meille tästä taistelusta. Se puhuu meille siitä, että on olemassa Jumalan vihollisia, jotka aivan tietoisesti ja harkiten häntä vastustavat. Tekstimme sanoo: "Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä.'"

    Elämme tällaista aikaa, jolloinka aito kristillinen usko pyritään hävittämään maailmasta. Sen tilalle halutaan tuoda jotakin muuta. On käynnissä kiivas propagandasota, jossa selitetään maailman synty niin, ettei Luojaa tarvita. Olisi muka vain kehitystä, sattumaa, vuosimiljoonia. Tämän saman asian kääntöpuoli on ihmisen rajaton vapaus. Ei olisi viimeistä tuomiota, ei vastuuta teoista, ei taivasta, ei helvettiä. Vaaditaan suvaitsevaisuutta. Loppujen lopuksi ateistinen enemmistö sanelisi elämän ja etiikan ehdot ja vaatisi niihin mukautumaan.

    Onko sitten kaikki yhdentekevää? Onko kaikki vapaata. Saako jokainen tehdä, mitä haluaa? Eikö pahasta saa nuhdella? Eikö väärintekijöitä saa rangaista? Pitäisikö kristillisessä kirkossa saada julistaa harhoja? Pitäisikö suvaita sitä, että ihmiset vietellään pois Kristuksen turvasta hurmoksellisuuteen tai järkeilyyn? Tätä kaikkea kiusaaja vaatii. Ja maailman mahtavat ja viisaat kokoontuvat, lyövät päänsä yhteen miettiäkseen suunnitelmia, kuinka vastustaa Jumalaa.

    Epäuskoiset ihmiset kokevat, että Jumala on heidän toiveittensa ja pyrkimystensä tiellä ja että uskovat pyrkivät kahlehtimaan heidän vapauttaan. He sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."

    Mutta mitä siitä sanoo Jumala? Näin: "Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan." Kaikella on aikansa. Armonaika on vielä käsillä, ja Jumala on pitkämielinen. Hän ei tahdo yhdenkään hukkuvan, vaan että jokainen syntinen kääntyy väärältä tieltään. Kuitenkin jo nyt Herra pilkkaa epäuskoisten tyhmää ylimielisyyttä ja uhmaa. Hän nauraa heille. Kun he nauravat Jumalalle ja kääntävät hänelle selkänsä, Herrakin nauraa heille, ja kerran hän on kääntävä heistä pois armolliset kasvonsa lopullisesti. Herra sanoo: "Tulkaa siis järkiinne!" On tyhmää paaduttaa sydämensä. On suorastaan järjetöntä nousta Jumalaansa ja Luojaansa vastaan. Lapset, nuoret ja me kaikki, painetaan tämä syvälle sydämeemme!

    2. Menettelemme tyhmästi, jos emme käytä hyväksemme meille annettua armonaikaa

    Kaikki epäuskoiset eivät kuitenkaan nouse avoimeen, julkiseen kapinaan, vaan monet elävät elämäänsä omalla epäkristillisellä tavallaan sen kummemmin liittoutumatta ja suunnitelmia tekemättä Jumalaa vastaan. Heillä voi olla monenlaisia henkilökohtaisia syitä ja verukkeita, miksi he eivät usko. Heidän omatuntonsa voi olla jonkin verran rauhatonkin, mutta pakottavaa tarvetta parannukseen ja sanankuuloon heillä ei ole. Jotkut ajattelevat, että ehtiihän sitä myöhemmin. Ensiksi pitäisi nauttia tämän elämän iloista. Ja tuntuu kuin uskon asiasta olisi vain haittaa tässä vaiheessa. Toiset kokoavat omaisuutta, rahaa ja osakkeita. Mutta kun heidän aikansa tulee lähteä, tuolla ei ole mitään arvoa. Eivät he voi ottaa sitä mukaansa, eikä heitä edes lasketa taivaan portille kolkuttelemaan, vaan suoraan heidän on mentävä sinne, missä on itku ja hammasten kiristys. Tyhmää on jättää armonaikansa käyttämättä. Tyhmää on jättää Jumalan armo silloin vastaanottamatta, kun se tulee luo. Raamattu sanoo: "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'" (Luuk. 12:20) ja vielä: "Kun sanotaan: 'Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.'" (Hebr. 3:15)

    Olen ollut saarnavirassa neljäkymmentä vuotta. Sinä aikana olen nähnyt monenlaisia ihmiskohtaloita. Toiset ovat olleet uskossa ehkäpä lähes koko ikänsä, kasteensa hetkestä lähtien. Toiset ovat tulleet kääntymykseen kuolinvuoteellaan ja saaneet ryövärin armon. Toiset ovat nuoruudessaan palanneet itkien ja syvästi katuen maailman teiltä. Mutta on ollut myös niitä, joille Jumalan armo ei ole kelvannut ja jotka ovat lähteneet täältä pois, ilman että jäljelle jääneet olisivat saaneet mitään merkkiä heidän kääntymyksestään. On ollut niitä, jotka elämänsä parhaissa voimissa on temmattu pois, äkkiarvaamatta. Kukaan ei tiedä elämänsä hyvinä päivinä, millä tavalla hänen pitää täältä lähteä, eikä sitä, milloin se tapahtuu. Muuta neuvoa ei ole, kuin että meidän tulee aina valvoa ja olla valmiit.

    On tyhmää olla välinpitämätön evankeliumin sanalle. On tyhmää jäädä pois sitä kuulemasta. On tyhmää viettää epäuskoista elämää. Lapset, nuoret ja me kaikki: Jumalaa ei voi palvella puolinaisella sydämellä. Kuningas Daavid neuvoi poikaansa Salomoa: "Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti." (1 Aik. 28:9) Tämä on hyvä, tuiki tarpeellinen neuvo.

    3. Menettelemme viisaasti, kun tervehdämme uskossa ja rakkaudessa Jumalan Poikaa

    Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, on ainoa tie Jumalan tykö. Jos sitä tietä kuljemme, tulemme varmasti perille. Jos käännymme pois siltä tieltä lavealle maailman tielle, emme pelastu. Tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat."

    Tekstimme julistaa autuaiksi ne, jotka Herraan turvaavat. Kun syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä, on onnellista ja autuasta elää. Kun hän on sielumme turva, meillä ei ole hätää, ei edes silloin, kun ajallinen elämämme päättyy kuolemaan. Tulemme Jeesuksen tykö taivaaseen, meillä on osa vanhurskaitten ylösnousemuksessa eikä meitä tuomita.

    Se on todella ymmärtäväinen ja viisas, joka uskoo Jeesukseen ja jolle Jeesus on rakas Vapahtaja ja ystävä. Jo vanhassa Israelissa oli tapana, että läheiset tervehtivät toisiaan suudelmalla. Apostolisessa kirkossa se tapa jatkui uskonveljien kesken ja sitä sanottiin "pyhäksi suunannoksi" (Room. 16:16). Se oli läheisen yhteenkuuluvuuden merkki. He olivat rakkaita ystäviä ja samaan uskon perhettä. Tekstissämme kehotetaan antamaan suuta Pojalla. Se tarkoittaa sitä, että tunnustamme rakkaaksi veljeksi, joka tuli yhdeksi meistä ihmisistä ja lunasti meidät.

    Uskon asia on sydämen asia. Se on myös vakava asia, jonka kanssa ei tule olla leväperäinen, ei omahyväinen, ei itseensä luottava. Sen vuoksi tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella." Uskoon liittyy vakaa Herran pelko. Siihen liittyy myös autuuden ilo, suuri kiitollisuus siitä, että Vapahtaja on nostanut olalleen minut heikon, eksyneen lampaansa ja kantaa minut taivaan kotiin. Koska tunnemme oman vajavuutemme, iloitsemme vavistuksella.

    On suurta viisautta uskoa Jeesukseen, turvata häneen ja rakastaa Häntä ja Hänen armoaan. Se on viisautta, joka tulee Jumalalta. Ottakaamme sydämellemme Herran sana. "Tulkaa siis järkiinne."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Tulkaa pitoihin!

    Pastori Markku Särelän saarna 1. adventtisunnuntaina 1.12.2013 Tampereella

  • Tunnustukselliset seurakunnat 80-vuotta, juhlapuhe 1

    Pastori Markku Särelän teologinen esitelmä Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • Tunnustuksemme apostoli ja ylipappi

    Pastori Markku Särelän saarna 10.1.2021

  • Usko, järki ja tunteet

    Pastori Markku Särelän saarna 9.5.2021

  • Usko, joka antaa rauhan

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko." Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Joh. 20:19-31

    Pääsiäisen suuren sanoman Raamattu ilmaisee lyhyesti kahdella tavalla. Emmauksen tien kulkijat ilmoittivat sen apostoleille sanoilla: "Herra on totisesti noussut ylös" (Luuk. 24:). Ja ylösnoussut Vapahtaja itse ilmaisi sen sanoen: "Rauha teille!" Tämä Ylösnousseen Kristuksen rauhanjulistus synnyttää ja vahvistaa uskoa, joka antaa rauhan. Tästä haluamme tänään puhua tekstimme valossa.

    1. Usko, joka antaa rauhan, perustuu jo tehtyyn rauhaan

    Ihmisen syntikuorma oli kuin korkea, tultasyöksevä tulivuori Jumalan edessä, jonka yli hän ei voinut päästä Jumalan tykö. Mutta se ei ollut vain este tulla Jumalan tykö, vaan merkitsi myös ansaittua omantunnon kärsimystä ja tuskaa. Ihmisellä itsellään ei ollut mitään keinoa siirtää pois tuota vuorta, vaan yrittäessäänkin niin tehdä hän vain lisäsi syntiään eikä päässyt yhtään lähemmäksi Jumalaa eikä saanut rauhaa.

    Pyhä Raamattu, Jumalan sana, lausuu meille: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Kol. 2:14-18. Tämä sana lausuu, että Kristus on meidän rauhamme, että hän teki rauhan ja että hän julisti rauhaa.

    Tämä rauhanteko ei lähde meistä, vaan kysymyksessä on rauha, jonka Kristus on jo tehnyt Jumalan ja ihmiskunnan välille. Hän lepytti Jumalan ankaran vihan syntisiä kohtaan maksamalla meidän syntivelkamme ja hyvittämällä sen Jumalalle. Ensiksi on siis Jumalan vihan lepyttäminen. Vasta sitä seuraa rauhantila meidän sydämiimme ja pahasta omastatunnosta vapautuminen.

    Paavilainen hurskauskäsitys lähtee siitä, että ihmisen on itse lepytettävä Jumala tai se on toisten tehtävä huonompien puolesta, nimittäin niiden, jotka ovat siihen teoillaan kyenneet, tai sitten se, mikä vielä jää jäljelle, on hyvitettävä kiirastulessa. Tämä on täysi vastakohta sille, mistä Raamattu puhuu.

    Kristus on jo tehnyt rauhan. Ja tämä rauhanteko on tapahtunut Jumalan edessä, ja Jumala on hyväksynyt Poikansa täydellisen kuuliaisuuden, katkeran kärsimyksen ja sijaiskuoleman ihmiskunnan syntien sovituksena ja Hänen vihansa lepyttämisenä. Jumala on saanut sen hyvityksen, minkä hänen vanhurskautensa vaati. Ja niin syntyi eheä, särötön rauha.

    Se usko, joka antaa rauhan meidän omalletunnollemme, perustuu siis Kristuksen jo tekemään rauhaan. Miten hyvä onkaan uskoa valmiiseen rauhaan. Tämän rauhanteon varaan Kristus perusti saarnaviran toiminnan. Hänhän sanoi: "'Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.' Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: 'Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.'"

    2. Usko, joka antaa rauhan, uskoo apostoleitten todistuksen

    Apostolit lähtivät julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan. Alun perin sana evankeliumi tarkoitti ilosanomaa saavutetusta voitosta. Kun Israel kävi herran sotia ja Jumala antoi heille voiton, ilosanoman tuoja lähti kuuluttamaan vuorilta, että voitto oli saatu ja rauha tullut. "Kuinka suloiset ovat ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa."

    Nyt Uuden liiton aikana Kristuksen noustua kuolleista, näitä rauhan sanoman tuojia ovat apostolit ja muut sananjulistajat, jotka kertovat, että Kristus on voittanut vihollisemme, synnin, kuoleman ja kiusaajan, ja että nyt on rauhan aika, Jumalan viha on lepytetty ja me saamme panna turvamme Kristukseen ja uskoa sellaisina kuin olemme, että syntimme ovat anteeksiannetut. Tämä oli apostoleitten tehtävä. Tähän työhön he saivat Pyhän Hengen, kun Kristus puhalsi heidän päälleen ja antoi heille vallan antaa syntejä anteeksi. Saarnavirka ei ole siis jokin hengetön virka, vaan se on hengellinen virka. Sen tehtävänä on antaa synnit anteeksi Kristuksen täytetyn työn nojalla katuville, mutta pidättää anteeksiantamus katumattomilta siihen asti, kunnes katuvat.

    Kun Kristus puhalsi opetuslastensa päälle ja antoi heille Pyhän Hengen, se ei koskenut heidän omaa uskoansa eikä myöskään helluntaina annettuja erityisiä ihmelahjoja eli Pyhän Hengen näkyvää vuodattamista, vaan se koski kristilliselle kirkolle annettua saarnavirkaa eli evankeliumin julistamisen virkaa. Siten Kristus ei kytkenyt syntien anteeksisaamista julistajan uskoon, vaan synninpäästön sanaan. Niinpä luterilaiset tunnustukset korostavatkin sitä, että saarnaviran toimitusten pätevyys ei riipu julistajan henkilökohtaisesta uskontilasta, vaan jumalattomatkin voivat toimittaa oikeat sakramentit. Jos siis kuka hyvänsä, uskova tai epäuskoinen, kirkon nimissä julistaa oikein Jumalan sanaa, antaa synninpäästön ja toimittaa hänen asetuksensa mukaisen sakramentin, se on Jumalan edessä pätevä, ja tämän työn kohde saa uskoa saaneensa siinä synninpäästön Jumalalta ja hänen tulee olla myös varma, että sen sai.

    Tästä meillä on apostoleitten todistus heidän sanassaan. He olivat koolla, kun Jeesus ilmestyi heidän keskelleen ylösnousseena ja antoi heille tämän vallan ja lähetti heidät tähän tehtävään. Apostolit ovat sen meille kertoneet, ja heidän sanansa varaan on apostolinen kirkko rakennettu.

    Luther sanoo tämän kohdan johdosta: "... jos en saa syntiäni anteeksi, ellei rippi-isällä ole Pyhää Henkeä (eikä kukaan saata olla varma toisesta, onko hänellä Henki), milloin voisin olla synneistäpäästöstä varma ja saada levollisen omantunnon? Silloin laitani olisi aivan niin kuin ennenkin."

    Luther jatkaa: "Vastaus: otin tämän esille, niin että tällä asialla olisi oikea perustus. Ei ole mitään epäilystä, että syntiä ei sido eikä anna anteeksi kukaan muu kuin vain se, jolla on Pyhä Henki niin varmasti, että sinä ja minä sen tiedämme, kuten nämä Kristuksen sanat vakuuttavasti todistavat. Mutta se ei ole kukaan muu kuin kristillinen kirkko, so. kaikkien Kristukseen uskovien yhteisö; yksin sillä on nämä avaimet, sitä ei sinun pidä epäillä. Ja joka sen ohella omii avaimet itselleen, on oikea paatunut kirkonryöstäjä, olipa hän sitten paavi tai kuka hyvänsä. Juuri kirkosta on jokainen varma, että sillä on Pyhä Henki - - Siitä seuraa, että paavin tulee olla virassaan kaikkien palvelijoiden palvelija, kuten hän kehuukin olevansa, vaikka ei toimikaan siten, ja että kehtolapsellakin niin kuin kaikilla, joilla on Pyhä Henki, on suurempi oikeus avaimiin kuin hänellä."

    Avaimet on annettu koko kirkolle, ja seurakunnan paimen hoitaa niitä seurakunnan nimessä. On siis lohdullista uskoa, että hänen saarnansa, synninpäästönsä ja sakramenttinsa ovat Jumalan edessä päteviä, kunhan kaikki tapahtuu apostolisen Sanan mukaan. Saamme niistä Jumalan rauhan sydämiimme uskon kautta aivan kuin Jeesus itse seisoisi ylösnousseena keskellämme ja sanoisi meille: "Rauha teille!"

    Kolmanneksi kiinnitämme tekstissämme huomion siihen, että

    3. Usko, joka antaa rauhan, ei etsi näkyväisiä

    Pitkänäperjantaina apostolit olivat hajaantuneet, mutta sen jälkeen he kokoontuivat yhteen lukittujen ovien taakse. Silloin Jeesus ilmestyi heille ja antoi heille käskyn antaa syntejä anteeksi.

    Tuomas ei kuitenkaan ollut heidän kanssaan, kun Jeesus ensi kerran ilmestyi heille. Kun Tuomas kuuli siitä, hän sanoi: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko." Tuomas halusi varmuuden asiasta voidakseen uskoa. Tämän varmuuden hän halusi perustaa näkemiselle ja koskettamiselle. Hän oli tottunut siihen, että Jeesus oli aistein nähtävissä ja käsin kosketeltavissa, kuten apostoli Johannes hänestä sanoo: "Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta." 1 Joh. 1:1. Jos kerran Jeesus oli noussut ylös, asia ei voinut olla toisin. Kun kerran todellinen ihminen oli pantu hautaan, todellisen ihmisen oli tarvinnut nousta sieltä ylös, jos kerran hän oli ylösnoussut. Tämä päättely oli oikea. Mutta oliko oikein olla uskomatta toisten apostolien todistusta?

    Ei ollut, ja sen vuoksi Jeesus nuhteli Tuomasta. Koko myöhempi kirkko on tässä asiassa apostolien todistuksen varassa. Tämä todistus ei ole kuitenkaan ilman siihen liittyvää Pyhän Hengen todistusta, joka sanaan ja sakramentteihin liittyvänä todistaa sydämillemme todeksi tämän asian.

    Niinpä Jeesus nuhtelee Tuomasta ja jokaisen epäuskoa ja todisteluvaatimuksia, kun hän sanoo: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

    Tuomaalla oli kolme syytä uskoa apostolien todistus. Ensiksikin se piti yhtä Vanhan testamentin ennustusten kanssa. Toiseksi Kristus oli sanonut sen opetuslapsille etukäteen. Ja kolmanneksi Kristus oli liittänyt apostoleitten todistukseen Pyhän Henkensä, kun hän oli sanonut: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Ja nyt Pyhä Henki todisti apostolien sanassa, kun he kertoivat Tuomaalle, että he olivat nähneet Jeesuksen. Tuomaan järkeily aiheutti hänessä hengellisen pimeyden, ja Jeesuksen oli saatava hänet uskon pohjalle.

    Todellinen usko, se usko, joka pelastaa ja antaa rauhan, uskoo Kristuksen ylösnousseeksi. Heitä sinäkin pois lihasi vaatimukset näkemisestä ja tuntemisista ja usko sanan ja sakramenttien todistus.

    Mutta miksi sitten Tuomas sai koskettaa Jeesusta? Tuomaksen oli määrä olla yksi apostoleista, yksi Jeesuksen elämän ja ylösnousemuksen silminnäkijätodistajista. Jumalan suunnitelmiin kuului, että Jeesuksen ylösnousemuksella oli todisteet myös siinä havaintomaailmassa, jossa aistein tehdään havaintoja. Siten Jumala käänsi Tuomaan epäuskon palvelemaan tätä näkökohtaa. Mies, johon mitkä tahansa puheet eivät tehonneet, vakuuttui siitä, että hänen edessään oli se mies, jonka seurassa hän oli ollut kolme vuotta. Ja Tuomas lausui kauniin ja oikean tunnustuksen: "Minun Herrani ja minun Jumalani." Tuomaan oli uskottava asia myös ja nimenomaan niillä perusteilla, joilla sukupolvet myöhemmin hänen jälkeensä uskovat Kristukseen.

    Usko, joka antaa tunnolle rauhan, ei etsi näkyväisiä, vaan suuntautuu Sanassa ilmoitettuun Kristukseen ja tähyää kohden iankaikkista rauhan valtakuntaa taivaissa.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Uskon kilvoittelu on Jaakobin painia

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, Vanhan Testamentin teksti

    Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut, iski hän häntä lonkkaluuhun, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan. Ja mies sanoi: "Päästä minut, sillä päivä koittaa." Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob." Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut." Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi." Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä. Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut." Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa. Sentähden israelilaiset eivät vielä tänäkään päivänä syö reisijännettä, joka kulkee lonkkaluun yli; sillä hän iski Jaakobia lonkkaluuhun, reisijänteen kohdalle. 1 Moos. 32:25-32.

    "Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan", huudahtaa apostoli Paavali (Room. 8:31). Mutta entä sitten, kun havaitsemme olevamme taistelussa itse Jumalaa vastaan, miten voimme selviytyä voittajina?

    Painia omassatunnossa

    Jaakob oli profeetta, jolle Jumala ilmestyi ja puhui. Niin myös tekstimme tapahtuma on profeetallinen ilmestys, jonka avulla Jumala ilmoitti tulevillekin polville suuria, ihmeellisiä asioita. Jaakobin paini oli taistelua sekä omassatunnossa että ruumiillisesti. Sen, että se oli painia omassatunnossa, näemme siitä, että hän pyysi vastustajaltaan siunausta. Sen, että se oli fyysinen koitos, havaitsemme siitä, että hän tämän jälkeen lopun elämäänsä ontui jalkaansa. Usein taisteluihimme Jumalan kanssa liittyvät nämä molemmat: sekä omatunto että ulkonainen elämä, kuten terveys, omaisuus, omaiset, ystävät, maine jne. Jos ajallinen elämämme on kaikin puolin hyvin, harvoin omatuntomme herää ja pysyy hereillä Jumalan edessä.

    Uhkana menettää kaikki

    Jaakob oli palaamassa vuosia kestäneeltä pitkältä matkalta. Hän oli lähtenyt kotoaan yksin, nyt hänellä oli suuri perhe. Hän oli saanut esikoissiunauksen veljensä heikkoutta hyväksi käyttämällä ja pettämällä vanhan isänsä. Hän pelkäsi palata veljensä eteen. Vuosien takainen synti palasi Jaakobin mieleen ja alkoi ahdistaa häntä, vaikka hän oli sitten vaeltanutkin Herran edessä. Nyt oli tosi paikka edessä, sillä Eesau oli lähtenyt häntä vastaan 400 miehen voimalla. Jaakob kääntyi Jumalan puoleen ja sanoi: "Isäni Aabrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä, joka sanoit minulle: 'Palaja maahasi ja sukusi luo, niin minä teen sinulle hyvää!' Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa. Pelasta minut veljeni Eesaun käsistä, sillä minä pelkään, että hän tulee ja tuhoaa minut ynnä äidit lapsineen. Olethan itse sanonut: 'Minä teen sinulle hyvää ja annan sinun jälkeläistesi luvun tulla paljoksi kuin meren hiekka, jota ei voida lukea sen paljouden tähden.'" (1 Moos. 32:9-12). Jaakob vetoaa Jumalan lupauksiin aidon uskovan ihmisen tavoin. Uskon elämä on Jumalan armollisiin lupauksiin vetoamista.

    Taistelu yöllä

    Jaakob oli vienyt perheensä Jordanin yli, mutta palasi itse takaisin sen toiselle puolelle yöksi. Siellä yksinäisyydessä hän kohtaa Jumalansa ja käy taistelunsa. Kun joudumme tosi ahtaalle sisimmässämme, Jumala johdattaa asiat siten, että olemme yksin. Kauan sitten eräs henkilö oli lähtenyt laivaristeilylle, missä hän koki suurta yksinäisyyttä ja hänen mieleensä palautui raskas synti, jonka hän oli nuorempana tehnyt. Tuli omantunnon hätä, joka ei sieltä palattuakaan antanut rauhaa. Ei tullut uni silmään ja aamulla hyvin varhain hän otti minuun yhteyttä ja pyysi apua. Opastin hänet armon varaan Herran Kristuksen turviin.

    Kun Jumala tavoittaa omantunnon ja ottaa ihmisen puhutteluunsa, ihmisvilinästä ei ole apua. Tällaisessa taistelussa tunnon turruttaminen on vain tie pettävään näennäisrauhaan. Tarvitaan voitto Jumalasta. Taistelun tulee päättyä rauhantekoon.

    Erikoista tekstissämme on, että Jaakob joutuu taisteluun Jumalan kanssa sen jälkeen, kun hän on lausunut aivan oikean uskon rukouksen. Voi tapahtua, että uskova ihminen voi jonkin syntinsä tähden joutua koviin sisäisiin taisteluihin. Niin voi tapahtua milloin tahansa, usein kuolinvuoteella.

    Jaakob ei voinut nukkua koko yönä, vaan päivänkoittoon asti hänen oli taisteltava. Ulkonainen kuvasi sisäistä. Yö vallitsi omassatunnossa siksi, kunnes armon aurinko nousi. Siihen asti hänellä oli myös nimenä Jaakob, petturi, ja vasta siunauksen saatuaan hänestä tuli Israel, se, joka on taistellut Jumalan kanssa ja voittanut.

    Jaakob ei hellitä otettaan

    Jumala ilmestyi Jaakobille miehen hahmossa ja paini hänen kanssaan. Jaakob ottaa miehestä tiukan otteen eikä laske häntä menemään ja sanoo: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Kun joudut omantunnon taisteluihin, älä sinäkään hellitä. Tule yön pimeydestä aamunkoittoon. Tule omantunnon vaivoista sydämen rauhaan. Tule kirouksesta siunattavaksi. Miten tämä voi tapahtua?

    Emme voi voittaa Jumalaa koskaan häntä syyttämällä, hänet sivuuttamalla tai hänet hylkäämällä. Jumalasta voi saada voiton vain ottamalla kiinni Jumalan omista sanoista, kietomalla hänet hänen omiin lupauksiinsa ja pitämällä kiinni siitä, ettei Jumala voi valahdella eikä pettää. Niin Jaakob teki jo ennen käymäänsä suurta taistelua, niin hän teki taistellessaan. Hän pyysi siunausta. Olihan Jumala luvannut jo Aabrahamille: "Sinun siemenessäsi tulevat kaikki kansat siunatuiksi." Täytyihän siunauksen silloin kulkea polvesta toiseen, kunnes Vapahtaja tulee maailmaan. Ja vaikka Jaakob oli saanut isältään Iisakilta esikoissiunauksen petoksella, niin tuon pahankin täytyi palvella Jumalan suunnitelmia ja toteuttaa annettua lupausta Messiaasta. Kun Jumala painin päätteeksi siunasi Jaakobin, se merkitsi kahta asiaa. Jumala antoi anteeksi Jaakobin petoksen ja Jumala lupasi varjella hänen perheensä niin, että luvattu Messias voi aikanaan syntyä, niin että myös Jumalan armolupauksilla on kate. Jumala ei voinut peruuttaa lupauksiaan Jaakobin tähden, vaan hänen täytyi pysyä niissä itsensä tähden.

    Kiedo Jumala omiin sanoihinsa

    Usko ottaa Jumalan kiinni hänen omista lupauksistaan ja sanoistaan. Kanaanilainen vaimo tunnusti itsensä pahaiseksi koiranpenikaksi, mutta piti kiinni siitä, että hän saa syödä muruja, jotka pöydältä tippuvat. Sokea mies huusi, vaikka muut estelivät: "Daavidin poika, armahda minua." Koska Kristus on luvattu Vapahtaja, vieläpä koko maailman Vapahtaja, mekin saamme vedota hänen nimeensä, jossa kaikki kansat ovat tulleet siunatuiksi. Jaakobin painissa Jumala itse kiedotaan hänen omiin lupauksiinsa, ja niin hän ei voi meitä hylätä eikä jättää yön yksinäisyyteen, vaan painissa koittaa aamu, päivä valkenee ja me jäämme Jumalan siunauksen varaan ja omaantuntoon tulee rauha. Muistathan, kun Jeesus astui ylös taivaaseen, miten hänen kätensä olivat. Hän kohotti ne siunaukseen. Näiden Jeesuksen siunaavien kätten alla saat elää.

    Väistä siis näyttää siltä kuin Jumala olisi meitä vastaan. Mutta todellisuudessa Jumala on meidän puolellamme, myös silloin kun joudumme hänen kanssaan taisteluun. Jeesus sanoi: "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin" (Luuk. 16:16). Kun tulemme sisään taivasten valtakuntaan, usko voittaa vaikeudet ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin. Tämä Jaakobin paini itsekunkin on käytävä sisimmässään ja tartuttava uskolla Kristuksen armoon ja sovellettava itselle se, mitä hän on edestämme tehnyt, ja pidettävä kiinni Jumalan lupauksista. Se on tehtävä vastoin omantunnon syytöksiä, vastoin kiusaajan kuiskauksia, jopa silloin, kun Jumala panee meidät kokeeseen ja taistelee kanssamme siunatakseen meitä.

    Taistelussa tulee vammoja

    Jaakobin lonkka nyrjähti taistelussa, ja hän oli invalidi sen jälkeen koko lopun elämänsä. Me tarvitsemme tämäntapaisia muistutuksia kertomaan toisaalta siitä, että sallimalla pahan Jumala on varjellut meidät vielä pahemmasta, ja toisaalta siitä, että olemme saaneet suuren siunauksen. Jos terveys menee, se on sittenkin vähäinen asia, kunhan saamme olla vanhurskasten ylösnousemuksessa. Jos talomme ja meille niin rakkaat muistoesineet palavat, mitä siitä, kunhan emme joudu ikuiseen tuleen. Jos menetämme maineemme, senkin haluamme kestää, saammehan taivaassa uuden nimen (Ilm. 2:17). Kun katselemme vammojamme, älkäämme katkeroituko, vaan ajatelkaamme sitä siunausta, mikä on tullut osaksemme ja suunnatkaamme katseemme ylös Jumalan luo, "joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa" (Ef. 1:3).

    Amen.

    Markku Särelä

  • Uskon taistelua

    Pastori Markku Särelän saarna 25.10.2020

  • Uskon voitto koettelemuksissa

    2. paastonaikainen sunnuntai I vuosikerran evankeliumi

    Ja Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille. Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni." Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme." Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: "Herra, auta minua." Mutta hän vastasi ja sanoi: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat." Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot." Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve. Matt. 15:21-28. Vertaa myös rinnakkaistekstiä Mark. 7:24-31.

    On suuri Jumalan siunaus ja varjelus, jos elämä voi kulkea ilman suuria järkytyksiä. Kun niin tapahtuu, me emme useinkaan osaa olla siitä kiitollisia Jumalalle, kaiken hyvän antajalle, vaan meillä on kiusaus ajatella, että kaikki hyvä on vain meidän omaa ansiotamme. Niinpä Jumala näkee hyväksi järkyttää meitä välistä ankarilla koettelemuksilla, jotta ymmärtäisimme oman tilamme, kääntyisimme uskossa hänen puoleensa, pyytäisimme häneltä apua ja uskoisimme elämämme hänen haltuunsa. Kanaanilainen vaimo on meille oivana esimerkkinä siitä, että usko voittaa koettelemuksissa.

    1. Koettelemusten kourissa

    Jeesus kulki matkallaan Tyyron ja Siidonin seuduilla, siis Välimeren rannikolla. Tällä kanaanilaisten alueella asui eräs syntyään syyrofoinikialainen kreikatar, siis pakana. Häntä oli kohdannut tavaton järkytys. Hänen pientä rakasta tytärtään vaivasi kovasti riivaaja. Kukapa voisi ymmärtää äidin tuskan, kuka tyttären ahdistuksen?

    Usein ihmiset suurten koettelemusten kohdatessa kyselevät: Miksi tämä tapahtuu minulle? Mitä pahaa olen tehnyt, että Jumala minua näin rankaisee? Toiset tuntevat sekä tuskaa että häpeää. On myös tarjolla auttajia, sellaisiakin, jotka tekevät asian pahemmaksi ja lopulta lisäävät kärsivien tuskaa.

    Vaimo on kuullut Jeesuksesta. Tieto Israelin uskosta ja myös Jeesuksen toiminnasta oli levinnyt laajalle, jopa pakanain keskuuteen. Varmasti vaimo oli kuullut Jeesuksesta, ja hänellä oli ehkä jo sitä ennen ollut tietoa Israelin uskosta ja messiasodotuksesta. Nyt hän saa jostakin tietää, että Jeesus on tullut sinne, missä hän asuu. Ja hän päättää mennä Jeesuksen luo ja pyytää häneltä apua.

    Mutta...

    Niin, Jeesus kätkeytyy. Jeesus menee erääseen taloon eikä tahdo, "että kukaan saisi sitä tietää" (Mark. 1:24). Se oli kuin merkki siitä, että hän halusi olla rauhassa ja ettei häntä häirittäisi. Evankelista Markus kertoo: "Mutta hän ei saanut olla salassa, vaan heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä, tuli hän ja lankesi hänen jalkojensa juureen." (Mark. 7:24-25.) Nainen tunkeutuu Jeesuksen luo kaikista estelyistä huolimatta, tuo vihoviimeinen pakana, jota ihmiset pitivät kuin Jumalan kiroamana.

    Nainen huutaa tuskassaan: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni." Ensiksi Jeesus kätkeytyi, nyt hän vaikenee.

    Oletko kokenut koettelemuksissasi jotakin samanlaista? On kuin Jeesus olisi piilossa. On kuin Jumala vaikenisi eikä kuulisi. On kuin Jumala ei olisikaan rakkaus. On kuin Jeesus kohtelisi sinua tylysti.

    Opetuslapsetkin rukoilevat Jeesusta: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme." He näkevät äidin tuskan ja hellittämättömyyden. Mutta Jeesus sanoo: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Tässä on vielä ankarampi isku. Jeesus vetoaa kutsumukseensa ja sanoo sen rajoittuvan Israelin heimoon. Mutta vaimo tulee hänen luokseen, kumartuu maahan hänen edessään ja sanoo: "Herra, auta minua." Eli: Herra, vastaa minun huutooni ja auta. Mitä Jeesus tekee? Jos jo edellinen isku oli kova, nyt seuraa vielä kovempi: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." On kuin hän sanoisi: Sinä olet jaloissa pyörivä koiranpenikka. Otettaisiinko leipä lapsilta ja annettaisiin sinulle?

    Ehkäpä olet kokenut samankaltaista. Näyttää kuin mikään ei auttaisi, eivät toisten esirukoukset, eivät omat rukoukset.

    2. Usko löytää lohdun sanan lupauksista

    On kuitenkin yksi asia, joka auttaa vaikeuksissa eteenpäin. Se on hellittämätön usko. Katsokaamme uskon valossa nyt uudestaan Jeesuksen sanoja ja menettelyä.

    Ennen kuin menemme niihin lähemmin, kerron erään tapauksen, jonka pastori A. Aijal Uppala kertoi. Eräs nuorehko mies oli taistellut perustavan uskon kysymyksen kanssa, saako hän olla varma siitä, että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut. Päästäkseen tästä varmuuteen, hän ajatteli tarvitsevansa jonkin todisteen eli merkin. Hän päätti mielessään, että jos hän saa heitetyksi kiven niin ja niin pitkälle, se olisi merkki siitä, että hänkin saa uskoa. Mies epäonnistui. Se tuntui silloin tosi pahalta, mutta myöhemmin hän oli kiitollinen Jumalalle siitä, ettei hän ollut sallinut hänen onnistua. Jos hän olisi onnistunut, hän olisi rakentanut uskonsa väärälle pohjalle. Jumala johdattikin hänet sitten Sanan perustalle Kristuksen varaan, ja siitä löytyi autuuden varmuus. Kanaanilaisen vaimon usko ohjaa meitä tarkastelemaan asioita tältä, oikealta kannalta.

    Kun Jeesus kätkeytyy meidän silmiltämme ja tunteiltamme, hän on silti löydettävissä. Hän on opetuslastensa kanssa seurakunnassaan, siellä, missä hänen sanansa oikein julistetaan ja sakramentit jaetaan hänen asetuksensa mukaan. Hän on läsnä täydellä armollaan. Sanassaan hän tulee luoksemme myös silloin, kun kammiossamme yksinäisyydessä häntä avuksi huudamme. Mutta jos tahallisesti hylkäämme oikean seurakuntayhteyden ja Jumalan sanan, hän pysyy meiltä kätkössä. Kanaanilainen vaimo tunsi Jeesuksen Daavidin pojaksi eli Messiaaksi. Vaimo tunsi Raamatun ennustukset, ja niin hän saattoi kääntyä sen puoleen, jonka ihmeellisestä terveeksi tekevästä voimasta oli ennustettu.

    Kun Jeesus viittaa siihen, ettei häntä ole lähetetty muuta kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö, hän ei sulje kanaanilaista naista pois armon piiristä. Vaimon on vain kuuluminen Israelin huoneeseen ja hänen on oltava kadonnut lammas. Vanhassa testamentissa oli säädökset siitä, kuinka pakanat pääsivät Israelin kansan yhteyteen. Se ei siis ollut tykkänään poissuljettua. Siellä Israelin huoneessa tämä nainen sanoo olevansa, kun hän syö muruja, jotka hänen herrainsa pöydältä putoavat. Nainen lukee itsensä kadonneisiin kuuluvaksi, vieläpä koiranpenikaksi. Ei hän ole herra eikä herrojen lapsi, mutta siitä ei päästä mihinkään, etteikö hän ole heidän huoneessaan ja etteikö hän saa syödä lattialle tippuvia murusia ja elää niistä. Nainen on niin vahva Sanassa ja uskossa, että hän helposti hädän pakottamana löytää Jeesuksen koettelevista sanoista ne kohdat, jotka usko ymmärtää avun lupauksiksi. Hän kietoo Jeesuksen tämän omiin sanoihin. Kun kerran noin sanot, silloinhan sinun täytyy auttaa minua, ei minun pyyntöni tähden, vaan oman lupauksesi tähden.

    Nainen ei pyydä Jeesusta kotiinsa, jotta voisi parantaa hänen tyttärensä, vaan uskoo, että Jeesus voi tehdä sen kaukaakin.

    Jeesus sanoo: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot." Ja Raamattu kertoo: "Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve."

    Meille on kerrottu tämä erikoinen tapahtuma Jeesuksesta ja kanaanilaisesta naisesta lohdutukseksi, ettemme avun viipyessä menettäisi luottamustamme Jumalan rakkauteen Kristuksessa. Tärkeintä on olla Israelin huoneessa, siis olla Jumalan kansaa, olla Jumalan lapsi ja elää päivittäin syntien anteeksisaamisessa Jeesuksen nimessä. Kristus on koko maailman Vapahtaja, sinunkin rakas Vapahtajasi.

    Ajallisen elämän koettelemuksissa voimme kokea Jumalan moninaista apua ja johdatusta, mutta myös sitä, että hän viivyttää apuaan. Silti hän pysyy rakkautena. Ja vaikka joutuisimme koko elämämme kulkemaan raskasta ja vaivalloista tietä, hän pysyy rakkautena silloinkin. Usko katsoo yli ajan. Se katsoo tuonpuoleisiin ja kestää sen lupauksen varassa, että kerran kaikki on hyvin.

    Jeesuksen maallinen matka päättyi Golgatan ristille. Kuitenkin hän perusti iankaikkisen valtakunnan ja hallitsee ylösnousseena ja taivaaseen astuneena iankaikkisesti. Autuas on se, joka uskoo, vaikka ei näe.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Uskon, toivon ja rakkauden lähteelle!

    Puuttuu

    Uskon, toivon ja rakkauden lähteelle!

    Markku Särelä

    Lue kirja pdf-muodossa (682.88 KB)

  • Uskonpuhdistuksen merkittävimmät asiat

      1. Armon kirkastuminen
      2. Jumalan Sanan eli pyhän Raamatun ratkaiseva merkitys kristilliselle kirkolle
      3. Oikean kirkon löytyminen

    Pastori Markku Särelän puhe uskonpuhdistusjuhlassa 30.10.2021

  • Uskoon tullut nainen ja epäuskoinen mies

    Pastori Markku Särelän saarna 28.2.2021

  • Uskovat ovat omaisuuskansa ja pyhä pappisvaltakunta

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Uskovien elävä toivo

    Pastori Markku Särelän saarna 25.4.2021

  • Uudestisyntyminen

    Johdantoa

    Kristillisessä kirkossa saa opettaa vain pyhän Raamatun ilmoittamaa oppia. ”Ei pidä järkeillä yli sen, mikä on kirjoitettu.” (1 Kor. 4:6) Jokaiselle opille tulee olla selvä raamattunäyttö. Pyhä Raamattu on ainoa opin lähde. Se on myös itsessään selvä: ”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo tielleni.” (Ps. 119:105) Se on Pyhän Hengen inspiroima, eli ”henkeyttämä” Jumalan ilmoitus meille iankaikkiseksi elämäksi. Jos jollekin opille ei ole raamattunäyttöä, sellainen oppi ei ole kristillinen, vaan se on harhaa, syntiin langenneen, perisynnin alaisen ihmisen järkeilyä ja haaveilua, eikä se sido omaatuntoa.

    Jos siis esimerkiksi joku opettaa, että ainoastaan kaste on se väline, jolla Jumala uudestisynnyttää ihmisen, hänen tulee esittää sille selkeä raamattunäyttö. Hänen tulee joko esittää sellainen raamatunkohta, joka sanoo uudestisyntymisen tapahtuvan ainoastaan kasteen kautta, tai osoittaa, ettei Raamattu yhdistä uudestisyntymistä mihinkään muuhun välineeseen kuin kasteeseen. Sitä ennen hänen täytyy määritellä, mitä uudestisyntyminen on Raamatun mukaan. Kukaan ei ole kyennyt eikä kykene esittämään sellaista raamatunkohtaa.

    Mikä sitten riittää raamattunäytöksi? Joskus ajateltiin, että raamattunäyttöön tarvitaan vähintään kaksi raamatunkohtaa. Sitä perusteltiin sillä, että Raamatun mukaan jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. Jeesus kuitenkin usein perusteli asian vain yhdellä kohdalla ja sitä hän edellyttää myös meiltä. ”Kuinka luet?”, hän kysyi lainoppineelta. (Luuk. 10:26) Kun lainoppinut vastasi Raamatun mukaan, Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit.” (Luuk. 10:28) Vaatimus vähintään kahdesta todistajasta koskee meitä ihmisiä ihmisten välisissä asioissa, ei Raamatun sanaa, joka on Jumalan sana. Jos nimittäin Jumala on sanonut jotakin yhdessäkin kohdassa, on meidän se uskottava. Siinä, että sekä evankeliumin sana että kaste uudestisynnyttävät, emme ole kuitenkaan vain yhden raamatunkohdan varassa, vaan molempiin on lukuisia kohtia.

    Jeesus ja Nikodeemus

    Sana ’uudestisyntyä’ esiintyy ensimmäisen kerran Joh. 3:3:ssa, kun Jeesus sanoo Nikodeemukselle: ”Totisesti, totisesti sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.”  Jeesus halusi siis jostakin syystä käyttää aivan uutta käsitettä tehdäkseen Nikodeemukselle selväksi, miten Jumalan valtakuntaan tullaan sisälle. C.F.W. Walther lausuu: ”Uudestisyntyminen on peitesana, jolla Kristus haluaa herättää tarkkaavaisuutemme, eikä se käsitä mitään muuta kuin uuden, todellisen uskonelämän sydämissämme. Sen, minkä Kristus lausui peitetyllä tavalla puhuessaan uudesta syntymästä iankaikkiseen elämään, hän ilmaisi selvin, peittämättömin sanoin tekstissämme näin: ’Niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin täytyy Ihmisen Poika ylentää, jotta jokaisella, joka uskoo häneen, olisi iankaikkinen elämä.’” (Kolmiykseydenpäivän evankeliumisaarnassa.)  Nikodeemus oli fariseuksia. Heistä Raamattu sanoo: ”Mutta fariseukset ja lainoppineet hylkäsivät Jumalan tarkoituksen itseään kohtaan eivätkä ottaneet häneltä (Johannekselta) kastetta.” (Luuk. 7:30) Nikodeemus oli kysynyt Jeesukselta: ”Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesi sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5)

    Nikodeemuksen kysymys sisälsi hänen urautuneen järkensä päätelmän ihmisen omasta ratkaisusta ja tekemisestä pelastuksen asiassa. Tämän Vapahtaja halusi torjua puhuessaan syntymisestä ”vedestä ja Hengestä”, mikä ei tapahdu ihmisen omin ponnisteluin. Syntyminen jo sinänsä pelkkänä sananakin torjuu ihmisen oman ratkaisun. Mutta Jeesuksen tarkoitus meni vieläkin syvemmälle. Kun Nikodeemus oli asiasta ymmällä, Jeesus nuhteli häntä ja sanoi: ”Sinä olet Israelin opettajia etkä tätä tiedä!” (Joh. 3:10) Nikodeemuksen olisi pitänyt olla selvillä uudestisyntymisestä, koska hän oli Israelin opettajia. Hänen olisi pitänyt tuntea Vanhan testamentin kirjoitusten nojalla, kuinka Jumalan valtakuntaan tullaan sisälle ja mitä uudestisyntyminen on. Jeesus sanoi: ”Lihasta syntynyt on liha, ja Hengestä syntynyt on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen äänen, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Niin on jokaisen laita, joka on syntynyt Hengestä.”

    Sanalla ”liha” Jeesus viittaa jokaisen ihmisen luonnolliseen syntymään. Ilman Hengen uudeksiluovaa toimintaa lihasta syntyy vain liha, ei siis yhteyttä Jumalaan ja hänen valtakuntaansa. Lihasta syntynyt ei ole Jumalan lapsi, vaan ihminen tarvitsee tullakseen Jumalan lapseksi uuden, erilaisen syntymisen. Näin Jeesus johdattaa Nikodeemuksen ajattelemaan sitä, mitä ihmiselle ja koko ihmiskunnalle on tapahtunut, kun kenelläkään ei ole luonnollisen syntymisen nojalla yhteyttä Jumalaan eikä hänen valtakuntaansa. Ihminen on kuoleman alainen eikä hänellä ole itsessään iankaikkista elämää. Apostoli Pietari perustelee uudestisyntymisen tarpeen samalla, kun hän puhuu uudestisyntymästä. Hän sanoo: ”Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja iäti pysyvän sanan kautta. Sillä: ’kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki ihmiskunnia kuin ruohon kukka. Ruoho kuivuu ja sen kukka varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti.’ Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:23–25) Profeetta Jesaja oli kirjoittanut: ”Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, muuta Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. ” (Jes. 40:6,7)

    Koska siis lihasta syntyy vain liha, ihmiseltä puuttuu kaikki hengellinen. Jumalan luomana hänellä on tosin vielä vähän aikaa tämä ajallinen elämä, mutta siihen ei sisälly mitään hengellistä. Hän on synteihinsä kuollut, täysin ilman kykyä kääntyä Jumalan puoleen ja synnyttää itseensä iankaikkista elämää.

    Kun Jeesus puhuu Nikodeemukselle uudestisyntymisen tarpeesta ja nuhtelee häntä siitä, ettei hän tunne Raamattua, hän ei viittaa ainoastaan Hesekielin ennustuksiin Hengen saamisesta (Hes. 36:25ss.), vaan paljon laajemmin koko Vanhan testamentin sanomaan ja erityisesti syntiinlankeemuskertomukseen.

    Luomisessa saatu elämä

    Kun Jumala oli luonut ihmisen, Raamattu sanoo siitä: ”Herra Jumala oli tehnyt maan tomusta ihmisen ja puhaltanut hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä oli tullut elävä sielu.” (1 Moos. 2:7) Ihminen oli luotu eläimistä poikkeavalla tavalla Jumalan kuvaksi, hengelliseksi olennoksi, jolla oli eläimistä poikkeava erityinen suhde Jumalaan. Ihminen ei ollut ainoastaan maasta, vaan hän oli saanut myös ylhäältä, Jumalasta, hengellisen elämän. Alkutilassaan ihminen oli synnitön Jumalan kuva. ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet.” (1 Moos. 1:26.)

    Ihmisen lankeemuksen aiheuttama kuolema oli kahtalainen. Ensiksikin se oli välitön yhteyden katkeaminen Jumalaan eli hengellinen kuolema. Tämä oli pääkuolema. Se näkyi mm. siinä, että ihminen pakeni Jumalaa, jonka kanssa hän oli sitä ennen seurustellut aivan turvallisesti. Toiseksi oli ajan kuluttua tapahtuva kuolema eli ruumiillinen kuolema. Tätä kuolemaa Jumala ei toteuttanut heti, vaan hän jätti ihmiselle armonajan ja halusi rakkaudessaan toteuttaa iankaikkisuudessa tekemänsä lunastuspäätöksen. Tätä syntiin langenneen ihmisen kuoleman tilaa Nikodeemus ei ollut lainkaan käsittänyt, vaikka hän oli Israelin opettajia. Siitä kuoleman tilasta Nikodeemuksen tuli herätä henkiin eli uudestisyntyä ylhäältä, Hengestä. Sillä Jumala ”ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien” (Matt. 22:32). Nikodeemuksen tuli päästäkseen Jumalan valtakuntaan saada hengellinen syntymä eli tulla hengellisesti eläväksi. Ihmiskunnan lankeemus Aadamissa hengelliseen kuoleman tilaan on uudestisyntymisen tarpeen lähtökohta.

    Uudestisyntymisessä lahjoitetaan uusi, hengellinen elämä

    Uudestisyntynyttä ihmistä sanotaankin Raamatussa uudeksi luomukseksi. ”Siis jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus.” (2 Kor. 5:17) ”Ympärileikkaus ei ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.” (Gal. 5:16) Kristus on ”Jumalan luomakunnan alku” (Ilm. 3:14). Hän on myös uuden luomakunnan alku, sen esikoinen (Kol. 1:18), ja hän asettuu jo täällä ajassa uskon kautta ihmisen sydämeen. Niin ihminen saa uuden hengellisen elämän ja hän tulee liitetyksi Jumalan valtakuntaan. Daavid rukoilee: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän, ja anna minulle uusi, vahva henki.” (Ps. 51:12) ”Uusi luomus” palauttaa meille sen, mitä menetimme syntiinlankeemuksessa. Uudestisyntyminen palauttaa meille yhteyden Jumalaan, mutta se ei palauta meitä vielä täällä ajassa alkutilaan, sillä meihin jää vanha ihminen, ”synnin ruumis” (Room. 6:6). Mutta ”siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella (Matt. 19:28), meidät asetetaan luomisessa saatua alkutilaa korkeammalle, kirkkauden tilaan, niin ettemme enää voi langeta. ”Kristus… on muuttava alennustilamme ruumiin olemuksen kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.” (Fil. 3:21) ”Kun Kristus, meidän elämämme ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.” (Kol. 3:4)

    Uudestisyntymistä merkitseviä käsitteitä

    Raamatun käyttämä käsite- ja kuvamaailma uudestisyntymisen tapahtumasta on erittäin monipuolinen. Se ei siis rajoitu vain yhteen käsitteeseen. Niitä on monia. Mainitsen niistä seuraavat:

    Uusi luominen. ”Sillä olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten” (Ef. 2:10).

    Henkiin herättäminen ja eläväksi tekeminen uskon kautta. ”Ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa myös olette hänen kanssaan herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan antaen teille anteeksi kaikki rikokset.” (Kol. 2:12–13). ”Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.” (Ef. 2:1) ”Jos siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä ylhäällä on.” (Kol. 3:1)

    Unesta herääminen ja kuolleista nouseminen uuteen elämään. ”Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee” (Ef. 5:14) ”Olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, mekin samalla tavalla vaeltaisimme uudessa elämässä.” (Room. 6:4) ”… olet kuollut. Herää valvomaan.” (Ilm. 3:1-2)

    Siirtyminen kuolemasta elämään. ”Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään” (1 Joh. 3:14)

    Sanan vastaanottaminen ja Jumalan lapseksi tuleminen. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänen sanansa vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi" (Joh. 1:12)

    Synnistä vapauttaminen. "Olette synnistä vapautetut" (Room. 6:22).

    Paluu eksyksistä sielujen Paimenen luo. "Sillä [te] olitte eksyksissä kuin lampaat, mutta nyt olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo" (1 Piet. 2:25).

    Silmien avaaminen ja kääntymys pimeydestä valkeuteen. "Avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen" (Apt. 26:18)

    Usko. "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, ja että teillä uskoessanne olisi elämä hänen nimessään." (Joh. 20:31) "Sillä te olette kaikki Jumalan lapsia uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (Gal. 3:26) "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt." (1 Joh. 5:1) "Vanhurskas on elävä uskosta." (Hepr. 10:38, Hab. 2:4) "Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessään… jolla on Poika, sillä on elämä." (1 Joh. 5:10,11)

    Kristuksen eläminen uskovissa. "Olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, häneen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:20)

    Hengen antaminen ja saaminen. ”Joka siis antaa teille Hengen, saako hän sen aikaan lailla vai uskon saarnalla?” ”Lain teoistako saitte Hengen vai uskon saarnasta?” (Gal. 3:2,5) ”… uskon kautta saisimme luvatun Hengen.” (Gal. 3:14) ”Hän on antanut meille Henkensä.” (1 Joh. 4:13)

    Vanhurskaaksi julistaminen. ”Selvää on, että ketään ei julisteta vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta’.” (Gal. 3:11)

    Kristuksen päälle pukeminen. ”Sillä kaikki te, jotka olette kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27)

    Jumalan tuntemus. "Olette tulleet tuntemaan Jumalan – paremminkin, kun Jumala tuntee teidät…" (Gal. 4:9)

    Uudestaan synnyttäminen. "Lapsukaiseni, jotka minun täytyy uudestaan synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä." (Gal. 4:19)

    Armoihin ottaminen ja elämä kuolleista. "Mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?" (Room. 11:15) "Olette kaikki kanssani armosta osallisia." (Fil. 1:7)

    Armosta pelastaminen uskon kautta. "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta. Se ei ole teistä. Se on Jumalan lahja." (Ef. 2:8.)

    Pääsy Isän luo. Meillä "on pääsy yhdessä Hengessä Isän luo." Ef. 2:18.

    Rakentuminen Jumalan asumukseksi Hengessä. "Hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:22.)

    Kristuksen asuminen uskon kautta sydämissä. "Että hän antaisi Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne." (Ef. 3:16,17)

    Uuden ihmisen päälleen pukeminen. "Teidän tulee… pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen." (Ef. 4:24)

    Osalliseksi tuleminen evankeliumista. "Kiitän siitä, että olette osallisia evankeliumiin sen ensi päivästä alkaen:" (Fil. 1:5)

    Elämän saaminen sanasta. "Tarjolla pitäessänne elämän sanaa." (Fil. 2:16)

    Vanhurskauden omistaminen. "Omistavan sen vanhurskauden, joka tulee… uskon kautta Kristukseen." (Fil. 3:9). "Vanhurskas on elävä uskosta." (Hepr. 10:38, Hab. 2:4)

    Evankeliumin hedelmä. "Josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka… kantaa hedelmää… josta kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa." (Kol. 1:5,6)

    Soveliaiksi tekeminen pyhien perintöosaan. "Kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi pyhien perintöosaan valkeudessa." (Kol. 1:12)

    Kristus uskovissa. "Kristus teissä, kirkkauden toivo." (Kol. 1:27)

    Kristuksen omaksi ottaminen. "Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran." (Kol. 2: 6)

    Pukeutuminen uuteen. "Olette pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan." (Kol. 3:10)

    Evankeliumin tuleminen. "Evankeliumimme tuli luoksenne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä." (1 Tess. 1:5)

    Sanan vastaanottaminen. "Otitte sanan vastaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ilolla." (1 Tess. 1:6) "Saatuanne saarnaamamme Jumalan sanan otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana." (1 Tess. 2:13) "Ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi sielunne pelastaa." (Jaak. 1:21)

    Kääntymys. "Kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan luo palvelemaan elävää ja oikeaa Jumalaa." (1 Tess. 1:9)

    Puhuminen pelastumiseksi. "… estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumisekseen." (1 Tess. 2:16)

    Kutsu evankeliumilla. "Siihen hän on myös kutsunut teidät evankeliumillamme omistamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden." ( 2 Tess. 2:14)

    Pesu. "Hän pelasti meidät. laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." (Tiit. 3:5) "Hän on pessyt meidät synneistämme verellään." (Ilm. 1:5)

    Valaistuminen, osalliseksi tuleminen Pyhästä Hengestä ja Jumalan sanan ja taivaallisten voimien maistaminen. "… jotka kerran ovat valaistut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailman voimia." (Hepr. 6:4-5)

    Uusi liitto. "…solmin… uuden liiton… Panen lakini heidän sydämeensä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä, ja olen heidän Jumalansa." (Hepr. 8:8,10. Ks. myös Hepr. 10:16)

    Puhtaaksi vihmominen pahasta omastatunnosta.".. sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä." (Hepr. 10:22)

    Valaistuksi tuleminen. "Tultuanne valaistuksi…" (Hepr. 10:32)

    Uudestisyntyminen sanan kautta. ”Hän on… uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta… te olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta… Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:3,23,25) ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luotujensa ensi hedelmä.” (Jaak. 1:18)

    Kutsuminen. ”… joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1 Piet. 2.9)

    Pelastuminen evankeliumin kautta kasteessa."… Vesi pelastaa nyt meidätkin kasteena… Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta." (1 Piet. 3:21)

    – "Sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi… että heillä olisi hengessä elämä, kuten Jumala elää." (1 Piet. 4:6)

    Osallisuus jumalallisesta luonnosta lupausten kautta. "Hän on lahjoittanut meille mitä suurimmat ja kalliit lupaukset, että niiden kautta olisitte jumalallisesta luonnosta osallisia…" (2 Piet. 1:4)

    Voitelu Pyhältä. "Teillä on voitelu Pyhältä" (1 Joh. 2:20).

    Mitä uudestisyntyminen on

    Näistä kohdista näemme, että uudestisyntyminen on hengellinen henkiin virkoaminen, hengellisen elämän saaminen. Se saadaan ja siinä pysytään uskon kautta. Raamattu kytkee hengellisen elämän uudestisyntymiseen. Juuri hengellinen elämä eli yhteys Jumalaan puuttui Nikodeemukselta. Ilman hengellistä elämää ei voi puhua uudestisyntymisestä. Uudestisyntyneen ihmisen vastakohta on ihminen, joka elää synnynnäisessä kuoleman tilassaan ja Jumalan vihan alla (Joh. 3:36). Raamattu ei puhu teoreettisesti uudestisyntymisestä, vaan yhdistää siihen aina Pyhän Hengen osallisuuden ja todellisen hengellisen elämän. Sille, joka on uudestisyntynyt, on palautunut yhteys Luojaansa ja hän elää todellista hengellistä elämää.

    Nikodeemus ei tuntenut sitä, miten hengellinen elämä tulee hengellisesti kuolleeseen ihmiseen, eikä edes koko asian tarpeellisuutta. Hän oli Israelin opettajia, jonka olisi pitänyt tuntea asia Vanhan testamentin nojalla. Vanha testamentti ei käytä lainkaan uudestisyntymissanaa, mutta puhuu itse asiasta. Meidän ei tulekaan tutkia vain itse sanaa uudestisyntyminen, vaan sitä koskevaa asiaa. Kysymys siis kuuluu: Mikä antaa synteihinsä kuolleelle ihmiselle hengellisen elämän? Mikä palauttaa ihmiseen Jumalan kuvan, johon hänet luotiin, mutta jonka ihminen kadotti syntiinlankeemuksessa? Hengellisen elämän saaminen oli mahdollista Vanhan liitonkin aikana. Se voitiin siis saada ilman kastetta, sillä vasta Johannes Kastaja aloitti kastetoiminnan.

    Jos uudestisyntyminen ja pelastus kytketään ainoastaan kasteeseen, unohdetaan Mooses ja Elia, jotka olivat kirkastusvuorella ja jotka siis kuuluivat pelastettuihin. Samalla unohdetaan suuri joukko muita pyhiä, jotka elivät ennen Kristuksen tuloa. Myöskään ristin ryöväri ei kuuluisi pelastuneisiin. Hänen aikanaan kaste oli jo käytössä, mutta kääntymisensä jälkeen häntä ei voitu kastaa.

    Apostoli Pietari puhuu selvästi evankeliumin sanan uudestisynnyttävästä voimasta. Hän kirjoittaa Herran sanasta: ”Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja iäti pysyvän sanan kautta. Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki ihmiskunnia kuin ruohon kukka. Ruoho kuivuu ja sen kukka varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti.´ Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:23–25) Sanan uudestisynnyttävää voimaa ei saa siis kieltää!

    Kaste taas on välttämätön pelastukseen niille, jotka elävät Uuden liiton aikana, jos heidän on mahdollista saada kaste (Matt. 28:19-20. Joh. 3:5). Vanha sanonta on pätevä: Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen, kadottaa.

    Sanan eläväksitekevä voima

    Kaiken eläväksitekemisen lähtökohta on Jumalan sana. Sanalla Jumala loi maailman ja antoi ihmiselle elämän, sekä ajallisen että hengellisen.

    Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti sanon teille: sillä, joka uskoo minuun, on iankaikkinen elämä.” (Joh. 6:47) Tätä ennen Jeesus sanoi: ”Profeetoissa on kirjoitettuna: ’He tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.’ Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee tyköni.” Uusi hengellinen elämä on siis niillä, jotka ovat Jumalan opettamia, niillä, joissa Jumalan sana on vaikuttanut uskon. Jeesus sanoi samassa yhteydessä: ”Henki on se, joka tekee eläväksi, liha ei mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä puhun teille, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63) Edellisessä luvussa Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän mene tuomiolle, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24). Vielä Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun tyköni, ei tule koskaan nälkä, eikä sille, joka uskoo minuun, tule koskaan jano.” Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Poikani, kuuntele sanoja, kallista korvasi kuulemaan puhettani. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämeesi, sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää.” (Sananl. 4:20–22) Ei ole epäselvää, mikä on elämän lähde, eikä se, mikä sen meille välittää ja miten siitä tullaan osalliseksi. Kolmiyhteinen Jumala on elämän lähde, mutta meille, syntisille, Jeesus, elämänruhtinas, on se, joka on ansainnut meille sovitusteollaan elämän. Tämän elämän, iankaikkisen elämän, omistamme yksinomaan uskon kautta. Tämä oli totta jo Vanhankin liiton aikana.

    Kaste ja uudestisyntyminen

    Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoo Vähässä katekismuksessa kasteesta, että se on ”Jumalan sanan yhteydessä … armorikas elämän vesi ja uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä” ja perustelee sen Raamatulla: ”Hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.” (Tiit. 3:5) Kaste on asetettu Jumalan sanalla, ja sana on antanut sille elämää antavan uudestisynnyttävän voiman. Tämä oli ennustettu jo Vanhassa testamentissa. Hesekiel kirjoittaa: ”Vihmon päällenne puhdasta vettä, niin että puhdistutte. Kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista epäjumalistanne teidät puhdistan. Annan teille uuden sydämen, ja uuden Hengen annan teidän sisimpäänne. Poistan ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni annan sisimpäänne ja vaikutan sen, että vaellatte käskyjeni mukaan, noudatatte oikeuksiani ja pidätte ne.” (Hes. 36:25–27)

    Ei ole siis mitään epäilystä siitä, etteikö kaste vaikuta uudestisyntymistä. Asia on yhtä kiistaton kuin se, että sana vaikuttaa uudestisyntymisen. Eräille on tuottanut vaikeutta, miten nämä kaksi asiaa sopivat yhteen. Raamattu ei näe asiassa mitään ongelmaa. Se puhuu molemmista aivan vapaasti.

    Pietari kirjoittaa hajalla asuville valituille muukalaisille, että he olivat saaneet kasteessa pelastuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta (1 Piet. 3:21). Se taas on uudestisyntymisen tae iankaikkiseen elämään. Sama apostoli kirjoittaa sanasta: ”Te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja iäti pysyvän sanan kautta… Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:23–25). Tässä kohdassa hän puhuu julistetusta sanasta.

    On olemassa sääntö: Jos Raamattu puhuu yhdestä asiasta kahdella tavalla, on kumpikin jätettävä voimaan. Muussa tapauksessa Raamattu ei ole uskomme ohjeena, kuten sen pitäisi olla, vaan menemme järkeilyllämme yli sen, mikä on kirjoitettu vastoin apostolin sanaa: ”Ei pidä järkeillä yli sen, mikä on kirjoitettu.” (1 Kor. 4:6) Seurakunnat noilla alueilla eivät olleet kovin vanhoja, joten kirjeiden saajilla oli tuoreessa muistissa sekä heidän kuulemansa sananjulistus että heidän kasteensa. Seurakunnissa oli myös pieniä lapsia. On huomattava, että sekä sanan että kasteen vaikutus tähtää samaan eli uudestisyntymiseen ja lopulliseen pelastumiseen eli Jumalan valtakunnan näkemiseen. Toista ei pidä erottaa toisesta vaikutuksensa puolesta, vaikka niillä olisikin ajallista eroa. Ne vahvistavat toisiaan. Toista ei saa hylätä sen takia, että on jo toisesta osallinen.

    Usko ja uudestisyntyminen

    Ilman Kristusta ja ilman Kristuksen omistavaa uskoa ihminen ei ole otollinen Jumalalle, sillä ”ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen” (Hepr. 11:6). Jos ihmisellä ei ole uskoa, hänellä ei ole myöskään hengellistä elämää. Hän on synteihinsä kuollut, vaikka olisi kastettu. Uudestisyntyessään kasteessa ihminen ei saa sellaista uutta ihmistä, joka olisi olemassa silloinkin, kun kastettu lankeaa uskosta. Uudestisyntyminen on todellisuutta vain uskon yhteydessä. Hengellistä elämää ei ole irrallaan uskosta. Jos taas kastamaton ihminen sanoo uskovansa, mutta kieltäytyy ottamasta vastaan kastetta, hän siten osoittaa, ettei ole todellisessa uskossa eikä myöskään uudestisyntynyt.

    Mikäli uudestisyntymisen katsotaan tapahtuvan ja olevan todellisuutta ilman uskoa, se johtaa kahteen kohtalokkaaseen harhaan, nimittäin lihanpyhyysoppiin ja Kristuksen sovitusteon syrjäyttämiseen ja sen riittävyyden väheksymiseen.

    Tunnetusti uskonpuhdistaja Martti Luther opettaa uudestisyntymisen tapahtuvan armonvälineiden vaikutuksesta. Hän ei sulje pois evankeliumin eikä kasteen vaikutusta. Hän jopa lausuu aikansa munkeista, että he eivät ole uudestisyntyneitä.

    Markku Särelä

  • Vaeltakaamme suoraan totuuden mukaan

    Pastori Markku Särelän saarna 14.2.2021

  • Vähä Katekismus ja Kristinoppi

    Vähä Katekismus ja Kristinoppi, Martti Luther, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Vähä Katekismus ja Kristinoppi

    Toimittaja Markku Särelä, kuvitus Kimmo Pälikkö, Julkaisija STLK

    Lue Vähä katekismusta ja kristinoppia 

  • Vähä Katekismus ja Kristinoppi, englanninkielinen

    Small Catechism and An Explanation of Christian Doctrine, Martin Luther, The Confessional Lutheran Church of Finland

    Vähä Katekismus ja Kristinoppi, englanninkielinen

    Suomenkielisestä perusteoksesta käännöstyön teki pastori Rupert Efraimson. 

    Read the book

  • Vähän aikaa

    Pastori Markku Särelän saarna 10.5.2020

  • Valhevehnävertaus - varoitus vihamiehen kylvöstä

    5. lopp. jälk. sunnuntaina. II vuosikerta, evankeliumi

    Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: 'Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti. Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: 'Selitä meille vertaus pellon lusteesta.' Niin hän vastasi ja sanoi: 'Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.' Matt.13:34-43,

    Jeesus kertoi opetuslapsilleen kaksi eri kylväjävertausta.

    Toisessa vertauksessa kylväjä kylvää siementä ja siemenet putoilevat eri paikkoihin: tien oheen, kallioperälle, orjantappuroihin ja hyvään maahan. Tässä vertauksessa siemen on Jumalan sana. Toiset hylkäävät sen heti kohta, toiset uskovat vain ajaksi, mutta on myös niitä, jotka uskovat sen jääden sen varaan ja pelastuen iankaikkiseen elämään.

    Toisessa vertauksessa Jeesus kertoo miehestä, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa, mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi, lustekin tuli näkyviin. Tämä aiheutti hämmästystä palvelijoiden keskuudessa, jotka kyselivät: "Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?" Tätä vertausta Jeesus nyt selittää meille tekstissämme. Kuinka on mahdollista, että oikeasta kylvöstä huolimatta pelto kasvaa oikean vehnän ohella valhevehnääkin ja mitä sille on tehtävä? Näihin asioihin Vapahtajamme antaa meille vastaukset.

    1. Kuinka on mahdollista, että siellä, missä on oikea Jumalan sana ja uskovien seurakunta, on myös epäuskoisia kaikenlaisine epäuskoisine käsityksineen ja harhoineen

    Kun Jeesus selitti tämän vertauksen hän selvästi sanoi, että pelto on maailma. Se ei ole siis tässä vertauksessa seurakunta, eikä Jeesus sano, että valhevehnä saa vapaasti rehottaa seurakunnassa. Muilla opetuksillaan Jeesus toi esiin, kuinka on toimittava katumattomien julkisyntisten ja harhaoppisten suhteen. He eivät ole seurakuntaa, vaan he ovat sen ulkopuolella. Palaamme tähän asiaan lähemmin myöhemmin.

    Kun Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan, se kokoaa ympärilleen Jumalan seurakunnan, joka toistuvasti, jatkuvasti, polvesta toiseen käyttää sanaa ja sakramentteja.

    Mutta nyt tapahtuu, että kristittyjen kodeissa, joissa lapset kasvatetaan Jumalan pelkoon ja joissa he antavat ihania uskon tunnustuksiakin, heistä osa menee maailmaan, toiset loppuiäkseen, toiset lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi. Heistä jotkut omaksuvat jopa mitä oudompia kristillisen uskon vastaisia pakanallisia ajatuksia. Toiset tulevat kiedotuiksi himoihinsa elämään paheellisesti, toisten ajatusmaailma pimenee niin, että he uskovat valheen ja pitävät sitä suurena viisautena.

    Tapahtuu myös, että sellaisetkin, jotka käyvät säännöllisesti sanankuulossa ja tunnustavat uskonsa, jättävät puhtaan sanan ja mieltyvät johonkin muuhun, kuka mihinkäkin, tai tekevät tekoja, jotka murehduttavat uskovien mielet, mutta eivät kadu tekemisiään, vaan puolustelevat niitä.

    Lustetta eli valhevehnää on vehnäpellossa. Se ei johdu Jumalasta eikä hänen sanastaan. Sitä eivät ole kylväneet oikeauskoisen seurakunnan uskolliset paimenet, vaan Vapahtajamme sanoo selvästi, että sen on tehnyt vihamies, tuo kiusaaja, joka ärjyvän leijonan tavoin kulkee ympäriinsä etsien kenet saisi raateleviin hampaisiinsa.

    Kunpa uskovat ymmärtäisivät, kuinka voimakas vihollinen meillä on, vihollinen, jolla ei ole todellista rakkautta, vaan joka on täynnä vihaa, vihollinen, joka naamioituu valkeuden enkeliksi ja ymmärtäväiseksi ja rakastavaksi hengeksi, mutta joka on ollut alusta asti valhettelija ja murhaaja, joka turmelee ja tappaa sekä mielen että ruumiin ja hävittää jumalanpelon ja oikean rakkauden!

    Vihamies kylvää lustetta yöllä ihmisten nukkuessa. Yö on siellä, minne Jumalan sanan kirkas valo ei tuo päivää. Pahin, tuhoisin kylvö tapahtuu sellaisissa olosuhteissa, kun Jumalan seurakunta, sen uskolliset jäsenet ja paimenet eivät ole tai edes voi olla paikalla pahan kylvöä estämässä. Tilaisuuksia pahan kylvölle kyllä löytyy. Elämä on kerta kaikkiaan sellaista, ettei ulkoapäin voida ketään varjella sen varjopuolilta. Itsekunkin on valvottava, kammottava pahaa ja pidettävä kiinni Jumalan sanasta sekä torjuttava omantunnon ja sydämen tasolla pahan kylvö. Jokainen on itse vastuussa siitä, mitä ottaa vastaan. Jumala ei ole epäuskoon syyllinen, vaan vihamies ja ihminen itse, joka antaa itseään petkuttaa.

    2. Mitä valhevehnälle on tehtävä

    Vertauksessa palvelijat sanoivat perheenisännälle: "'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?' Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.' "

    Jumala, joka Vanhan testamentin ajan Israeliin oli säätänyt miekankäytön ja kivittämisen harhaoppisten ja jumalattomien hävittämiseksi, sääti toisen järjestyksen Uuteen liittoon. Nyt Kristuksen kirkko ei saa tarttua miekkaan eikä käyttää maallisia rangaistuksia. Niiden käyttö kuuluu maalliselle esivallalle ajallisen elämän asioissa. Sen sijaan kristillisen kirkon tulee torjua ja kumota harhaoppiset Jumalan sanalla ja sulkea katumattomat ja lihan mukaan julkeasti vaeltavat syntiset pois seurakunnasta ja synninpäästön sijaan sitoa heidät synteihinsä, jotta he katuisivat ja kääntyisivät. Tämän tulee tapahtua ilmitulleiden tosiasioiden perusteella. Kristuksen lampaan tulee seurata Kristuksen ääntä, mutta paeta vierasten ääntä.

    Se peruste, jolla Kristus kieltää valhevehnän hävittämisen, on se, ettei sen mukana menisi myös oikeata vehnää. Meidän ihmisten on näet mahdotonta nähdä sydämiin emmekä voi tietää, mikä kunkin lopullinen kohtalo on. Vasta viimeisenä päivänä tulee ilmi, ketkä ovat vehnää, ketkä valhevehnää, ja silloin vasta on erottelun aika. "Elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

    Mitään epäpyhää ei pääse taivaaseen, ja niin on hyvä.

    Täällä alhaalla uskovien kunnia ei näkynyt. Mutta silloin on toisin, kun synnin ruumis on riisuttu ja olemme pukeutuneet lopullisesti näkemisessä sekä ruumiin että sielun puolesta Kristuksen kirkkauden pukuun. Kristus sanoo siitä: "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon."

    Olet Kristuksen lunastama. Olet pyhässä kasteessa erotettu tämän maailman saastutuksesta Kristuksen pyhien joukkoon. Sinä, joka nyt huokaat synnin ruumiissa, mutta panet turvasi Jumalan armoon, kerran loistat niin kuin aurinko taivaallisen Isäsi valtakunnassa. Tämä kaikki on omaasi armosta uskon kautta ja se tulee ilmi sinä päivänä, kun Vapahtajasi ilmestyy. Ota siis suunnaksesi taivas. Pysy sillä tiellä ja karta vihamiehen kylvöä kuten myrkkyä ainakin.

          Armoon, armoon ainoastaan, suojaan suuren sovinnon.
          Jeesus rakas, otat vastaan; Annoit armotuomion,
          Siihen tahdon turvata, Jeesus, muista minua.
          Juho Valve SK 1967 238:3

    Amen.

    Markku Särelä

  • Vanhempien oikeus ja velvollisuus on kasvattaa lapsensa kristillisesti

    Pastori Markku Särelän oppitunti Syysjuhlilla 2006 Siitamajalla

  • Vapaaksi omantunnon taakoista (Saarna, Matt 11:25-30)

    Pastori Markku Särelän saarna 11.9.2011 Siitamajalla

  • Varma pelastuksen sana

    13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen. 1 Tim. 1:12-17.

    Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana ei katoa.

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Pyhitä meidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Amen.

    Ihmisellä on eriskummallinen taipumus omaksi vahingokseen tehdä varmoista uskon asioista epävarmoja. Tämä vika juontaa alkunsa siitä, että ihminen meni kiusaajan asettamaan kavalaan ansaan ja alkoi epäillä, onko Jumala tosiaankin sanansa takana. "Onko Jumala todella sanonut", on kiusaajan kysymys. Kristuksen kirkko puolestaan julistaa: "Näin sanoo Herra" (1 Sam. 2:27).

    Jumala puhuu selvästi ja yksinkertaisesti. Vaikka Jumalan viisaus on niin laajaa, niin syvällistä ja niin korkeata, ettemme voi koskaan päästä sille tasolle, hän on kuitenkin puhunut meille selkeästi ja ymmärrettävästi pyhässä Raamatussa. Sen kuin siitä luemme. Rikkaalle nuorukaiselle Jeesus sanoi: "Kuinkas luet" (Luuk. 10:26). Fariseuksille hän lausui: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Apostoli Paavali tähdensi: "Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor. 1:13).

    Kun Martti Lutherille selvisi evankeliumi ja koko sen oppi, hän joutui suureen taisteluun kiusaajan kylvämiä epävarmuusoppeja vastaan ja korostamaan sitä, että pyhä Raamattu on selkeä ja että Jumalan teot ja lupaukset ovat varmoja. Niinpä hän päättää jokaisen uskonkappaleen sanoihin: "Tämä on totisesti totta." Nämäkin sanat kuuluvat luterilaisen kristityn uskontunnustukseen.

    Haluamme nyt tekstimme nojalla perehtyä tarkemmin pelastuksemme varmaan sanaan.

    1. Kristuksen täytetty työ antaa pelastusvarmuuden

    Tekstimme sanoo: "Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Kun Paavali haluaa vahvistaa nuorta Timoteusta uskossa ja virkansa hoidossa, hän tuo esiin Kristuksen sovitustyön. Jos sinäkin haluat vahvistua uskossa, Kristukseen sinun on katseesi kiinnitettävä eikä minnekään muualle. Tässä kirjeessään apostoli sanoo Kristusta "meidän toivoksemme" (1 Tim. 1:1) ja lausuu hänestä: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa" (1 Tim. 2:5-6). Paavali siis korostaa voimakkaasti Jumalan Pojan ihmiseksituloa ja hänen tuloaan maailmaan. Se ei ollut jokin turistimatka, vaan aivan toisenlainen matka. Sillä matkalla hän omaksui itseensä ihmisluonnon syntisen lihan kaltaisuudessa, mutta ilman syntiä. Sillä matkalla hän sälytti päälleen ihmiskunnan synnit. Sillä matkalla hän maksoi lunnaat koko maailman syntien edestä. Sillä matkalla hän ihmissilmin näki ja koki, kuinka poislangenneita, perisynnin tyystin turmelemia ihmiset ovat. Hän näki heidän paatumuksensa ja itki. Hän koki heidän ivansa, ruoskintansa, ristinnaulitsemisensa, ja hän kärsi - hän kärsi, koska hänen piti kärsimän Jumalan vihan alla suorittaessaan lunnaat meidän synneistämme Jumalalle. Siltä matkalta hän vei ihmisluonnon taivaaseen nousten esikoisena kuoloon nukkuneista ja tullen meille tieksi Jumalan tykö. Ja niin hän on meidän välimiehemme, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan tykö.

    Tämä kaikki on nyt tehty. Sitä ei voi poistaa, ei muuksi muuttaa. Se on ja pysyy. Se on todellinen asia. Jumalan Poika on tosi ihminen, lunastustyön kaikkien edestä täyttänyt, ja sellaisena hän on meidän puolustajamme ja välimiehemme Jumalan edessä.

    Kun haluat päästä uskon varmuuteen, katso Kristusta, katso hänen täytettyä tekoaan. "Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä", vakuuttaa Raamattu (1 Tim. 2:6). Kun synnit ovat sovitetut ja Kristus on kuolleista herätetty vapaana maailman syntitaakasta, on myös maailma päästetty synneistä. Siinä on myös sinunkin synninpäästösi. Olemme lunastetut eli vapaiksi ostetut. Kun kalvava epävarmuus ja epäily tahtoo tunkeutua sisimpääsi, katso kiireesti, hellittämättä Kristukseen. katso häneen sanan ja sakramenttien lupauksissa.

    Jos Kristuksen lunastustyössä olisi jotakin puutteellista, jotakin korjattavaa, jotakin täydennettävää, emme voisi koskaan olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta. Mutta nyt tuo teko ei ole vain ihmisen Jeesuksen teko, vaan samalla Jumalan Pojan teko. Kun hän on siitä sanonut: "Se on täytetty" (Joh. 19:30), ei asiassa ole mitään epävarmaa. Ja kun hän jätettyään tuolle hirvittävälle kärsimyksen ja kuoleman tielle maailman syntitaakan nousi kirkastettuna, syntien painosta vapaana kuolleista Isän herättämänä, lunastuksemme on Jumalan sinetöimä varmalla, vertaamattomalla tavalla.

    2. Saamme pelastusvarmuuden, koska pelastuksen varma sana koskee suurimpiakin syntisiä

    Apostoli Paavalilla oli sydämessä hyvin kipeä muisto. Hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Sen vuoksi hän tunnusti itsensä syntisistä suurimmaksi. Ja sehän jos mikä on suuri synti, että nousee sitä vastaan, minkä Jumala on asettanut kaikkein korkeimmaksi asiaksi tässä maailmassa, nimittäin Kristuksen tuntemista vastaan. Saulus halusi tukahduttaa evankeliumin, sen, minkä ainoan asian tähden maailma vielä on pystyssä. Mutta Jumala käänsi asioiden kulun. Sauluksesta tuli Paavali, jonka Jumala pani evankeliumin asialle. Ja kun Paavali sanoo: "Hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan", hän kiinnittää huomion siihen, että apostolin työ vaati uskollisuutta niin kuin jokaisen sananpalvelijan työ vaatii. Sanotaanhan siitä Raamatussa saman apostoli Paavalin kirjoittamana: "Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi" (1 Kor. 4:2). Mutta kun apostolien tehtävänä oli välittää meille varma Jumalan sana, Paavali kiinnittää huomiomme vielä suurempaan asiaan. Jumala on antanut sanansa varmana ja taattuna uskollisen apostolin kautta, jonka Jumala itse teki kykeneväksi virkaansa ja uskolliseksi siinä. Lukiessamme pyhää Raamattua, emme siis kiinnitä huomiotamme sen kirjoittajien inhimillisiin heikkouksiin ja lankeemuksiin, vaan kiinnitämme huomiomme siihen ihmeeseen, että Jumala on antanut meille syntisten ihmisten välittämänä, kun he olivat Pyhän Hengen inspiraation alaisia, oman erehtymättömän, varman ja taatun sanansa. Raamatun kirjoittajien omat henkilökohtaiset puutokset, heikkoudet ja synnit eivät koske sitä sanaa, jonka Jumala on meille heidän kauttansa antanut. Apostoli sanoo: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Pidä siis sydämessäsi tämä sana varmana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoisena äläkä siinä horju, sanovat kiusaajan epäilevät opetuslapset mitä tahansa.

    Tekstimme kiinnittää sitten huomiota apostoli Paavalin syntisyyteen, mutta aivan tietyssä tarkoituksessa; ei sitä varten, että epäilisimme pelastuksen varmaa sanaa, vaan sitä varten, että ymmärtäisimme tämän sanan koskevan juuri meitäkin. Näinhän saamme lukea: "Mutta sentähden minä" - syntisistä suurin - "sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."

    Oletko sinä suuri syntinen? Miten sen mittaisit? Jos katsot muita ihmisiä ja vertaat itseäsi heihin, syntisyytesi suuruus riippuu siitä, miten elävästi tunnet syntisi. Se mittari pettää, ellei sinulla ole samalla tarkempaa mittaria. Jos katsot yhteiskunnallista lakia ja kansalaiskuntoasi, saatat olla ihmisten edessä hyvä ihminen. Mutta jos asetut Jumalan eteen ja katsot itseäsi hänen lakinsa kuvastimesta, niin syntisyytesi paljastuu suureksi, hävettäväksi, inhottavaksi, niin että on aivan vaikeata kuvata sen suuruutta niin, ettei sitä vähättelisi. Ja kun katsot syntisyyttäsi sen rangaistuksen valossa, minkä Jumalan laki siitä määrää, ei todellakaan ole kysymys mistään vähäisestä asiasta. Sillä Jumalan laki katsoo jokaisen ihmisen niin suureksi syntiseksi, että hän on ansainnut Jumalan iankaikkisen vihan ja armottomuuden. Kun tämä kirkastuu sydämellemme, olemme suuria syntisiä. Emme silloin kysele, onko ehkä joku toinen suurempi syntinen kuin minä itse, vaan kysymme: miten saan syntini anteeksi, kuinka pelastun.

    Nyt apostoli Paavali sanoo itseään syntisistä suurimmaksi ja kuitenkin hän sanoo saaneensa armon itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Hän ottaa oman syntisyytensä esille sitä varten, että mekin uskoisimme, että Jumala on suurille syntisille armollinen Poikansa tähden. Pelastuksen varma sana koskee siis suurimpiakin syntisiä. Tässä Paavali on meille esikuva.

    Kun apostoli Paavali oli vakuuttanut Timoteuksen näillä valtavilla armon sanoilla, hän puhkesi kiitokseen ja ylisti Jumalaa: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen." Hän päättää ylistyksensä Pyhän Hengen antamaa varmuutta uhkuvaan sanaan: "Amen." Niin mekin sanomme: Amen, totisesti, kiitetty olkoon Jumalan pyhä ja kallis nimi varmasta pelastuksen sanasta. Amen.

    Markku Särelä

  • Varoittava esimerkki

    Pastori Markku Särelän saarna 9.8.2020

  • Varokaa epäjumalia

    Pastori Markku Särelän saarna 27.12.2020

  • Veisatkaa Herralle uusi virsi

    Kynttilänpäivänä. Vanhan testamentin teksti.

    Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle, kaikki maa. Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa. Sillä Herra on suuri ja sangen ylistettävä, hän on peljättävä yli kaikkien jumalain. Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat. Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä. Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys. Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa. Ps. 96:1-9.

    Tekstimme käskee meitä veisaamaan Herralle uuden virren. Se ei tarkoita sitä, että meidän olisi ryhdyttävä virsirunoilijoiksi ja sepitettävä vanhojen virsien lisäksi tai niiden tilalle uusi virsi. Se ei tarkoita sitä, etteivät ne vanhat virret, joita kirkko on ikiajoista veisannut, kelpaisi. Se ei tarkoita sitä, että kristillisessä kirkossa pitäisi olla aina kaikkea uudistamassa ja hylätä edellisten sukupolvien ajan laulut ja usko ja osoittautua moderneiksi nykyajan ihmisiksi. Haluamme nyt uskomme lujitukseksi tänä kynttilänpäivänä tutkia tekstistämme, mitä on uuden virren veisuu.

    1. Veisaamme uutta virttä, kun tunnemme Jumalan pelastusteot

    Päivän tekstimme sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle, kaikki maa. Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa." Tästä huomaat, että uusi virsi on kaikille kuuluva. Koko maan tulee sitä julistaa. Se ei ole aikasidonnainen. Se ei ole vain jonkin yhden kansan asia, vaan tätä virttä tulee veisata kaikkien kansojen seassa. On siis kysymyksessä yleispätevä, yleismaailmallinen, globaali ja universaali, yli aikain ulottuva, vanhentumaton, kulumaton, aina uutena pysyvä virsi.

    Tämä virsi julistaa Jumalan pelastustekoja ja antaa kunnian Jumalalle. Se on Kristus-virsi, evankeliumivirsi, Jumalan armon ja omantunnon rauhan virsi. Se on kiitosvirsi pelastuksen lahjasta.

    Se on ikiaikainen virsi, jota Jumalan lapset ovat veisanneet siitä lähtien, kun Jumala lupasi Vapahtajan, ja jota he veisaavat siihen saakka, kunnes valittujen täysi luku on tullut sisälle, ja joka sitten jatkuu Karitsan ylistyksenä iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin taivaan autuudessa.

    Virsi on uusi, koska evankeliumi on sellainen asia, "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat" (1 Kor. 2:9). Jumala on sen ilmoittanut (1 Kor. 2:10). Ihminen ei ole sitä keksinyt eikä voi keksiä.

    Luonnollinen ihminen voi veisata uuden virren sanoja ulkonaisesti, mutta se ei ole uuden virren todellista veisuuta. Kun tekstimme sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi", se tarkoittaa sellaista veisuuta, joka on Jumalalle otollista, ja se voi tapahtua vain uskossa sydämen sisäisenä asiana.

    Tekstimme on itse asiassa parannussaarna. Koko maailman kaikkina aikoina tulee kääntyä epäuskosta uskoon, teko-opista armon oppiin, vanhan virren veisuusta uuden virren veisaamiseen. vieraista jumalista todellisen, elävän Jumalan puoleen, "sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat". Vain se, joka tuntee evankeliumin ja omistaa sydämessään sen lohdutuksen, veisaa uutta virttä. Kaikkien tulisi sitä veisata, mutta kaikki eivät kykene sitä veisaamaan.

    Mutta mikäpä sinun on veisata uutta virttä! Kristus on ottanut pois syntisi. Sinun ei tarvitse niitä itse sovittaa. Olet saanut ne anteeksi, ja Jumalan armo kestää iankaikkisesti ja on uusi joka aamu. Sellaisena kuin olet, saat uskoa Jeesukseen ja olla aivan varma pyhän kasteen ja evankeliumin sanan kuten myös pyhän ehtoollisen sakramentin nojalla syntiesi anteeksisaamisesta, Jumalan lapseudesta ja iankaikkisesta elämästä.

    Epäuskoinen maailma veisaa vanhaa virttä, vaikka se uusisi laulunsa joka ikinen päivä. Maailman virsi ei tunne Kristusta eikä hänen sovitustyötään. Se on ihmiskeskeistä toivotonta ujellusta, vaikuttakoon miten virkeältä tahansa. Se ei anna toivoa kenellekään synnin syytteissä eikä kuoleman ja tuomion edessä. Vanhan virren veisuusta on tehtävä parannus. Myös ulkokullatut veisaavat sydämessään vanhaa virttä, vaikka he laulaisivat Raamatun sanoilla tai veisaisivat moniäänisesti mitä sointuvammin kristikunnan ylevimpiä, Kristuksen armoa ylistäviä virsirunouden tuotteita. Uuden virren veisuu edellyttää kääntymystä, uudestisyntymistä, kasteessa vaeltamista, uutta ihmistä ja vanhan kuolettamista.

    Uusi virsi nousee huojentuneesta, iloisesta sydämestä, vapaaehtoisesti, pakottamatta. Se on armon löytäneen sydämen spontaani vastaus saatuun synninpäästöön. Vain armosta elävä sydän voi veisata uutta virttä. Vaikka käskemättäkin sitä veisaamme, kehotus siihen on meille hyvin tarpeellinen. Meitä näet käsketään siihen, jotta tukahduttaisimme vanhan ihmisemme estelyt ja tietäisimme, että se on Herralle otollinen uskossa tehtynä, ja ymmärtäisimme, että Jumalan lasten asiana on viedä evankeliumia eteenpäin.

    2. Veisaamme uutta virttä, kun levitämme evankeliumia

    Kristus antoi kirkolleen käskyn viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. Apostoleille oli täysin selvää, että evankeliumi on totuus, joka sulkee pois kaiken ihmisperäisen uskon asioissa. Niiden juutalaisten, jotka olivat hylänneet Jeesuksen Messiaana, oli käännyttävä. Pietari julisti heimolaisilleen: "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte" (Apt. 2:36). Yhdellekään juutalaiselle hän ei antanut toivoa selviytyä ilman Jeesusta. "Koko Israelin huoneen" oli tiedettävä, että hän oli Messias. Ja kun apostolit menivät pakanain luo, he julistivat: "Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" (Apt. 17:30).

    Uutta virttä ei veisata siellä, missä ajatellaan ihmisten pelastuvan ilman uskoa Jeesukseen, ovatpa nämä juutalaisia, islamin uskoisia, buddhalaisia tai muita ei-kristittyjä. Vaikka kristinusko on suvaitsevainen siinä mielessä, että se lähestyy ihmisiä ystävällisesti eikä käytä pakkokäännytystä, se on kuitenkin ehdoton. Totuus on yksi, ja pakanauskonnot, juutalaisuus ja islam eivät edusta totuutta eikä niiden varassa voi pelastua. Rakkaus niiden edustajiin edellyttää tätä ehdottomuutta. Kristus-uskon ja muiden uskontojen välille ei voida rakentaa siltaa eikä tehdä niiden kanssa kompromissia.

    Tekstimme sanoo: "Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä. Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys." Herran pyhäkkö on hänen seurakuntansa, se joukko, joka uskoo Jeesukseen. Tämä joukko antaa kunnian Jumalalle. Hän voi saada kunnian meiltä vain sitä tietä, että uskomme Jeesukseen maailman Vapahtajana ja panemme sielumme turvan Pyhän Hengen voimasta yksin armoon. Hänelle tulee väkevyys ja voima sitä kautta, ettemme kuvittele voivamme itse pelastaa itseämme emmekä vaikuttaa itse kääntymystämme, vaan uskomme, että Jumala yksin vaikuttaa kaiken.

    Koska Jumala vaikuttaa kääntymyksen ja saa aikaan uuden virren veisaamisen, Jumalan seurakunta julistaa evankeliumia puhtaana, sellaisena, jollaisena Jumala on sen meille antanut pyhässä Raamatussa. Tekstimme sanoo: "Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia". Jumalan nimi on Jumala sellaisena, kuin hän on itse itsensä ilmoittanut sanassaan ja teoissaan. Sen tähden Jumala saa kunnian silloin, kun hänen nimensä pyhitetään, eli "kun Jumalan sana opetetaan selvästi ja puhtaasti ja myös me, Jumalan lapsina, sen mukaan pyhästi elämme". Jumalalta taas riistää kunnian ja hänen nimensä häpäisee se, "joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan Sana opettaa". Tämän olemme oppineet jo Katekismuksesta.

    Uuden virren veisuu merkitsee paitsi pelastuksen omistamista Jeesuksessa myös valtavaa tehtävää Kristuksen omille täällä maailmassa. Tekstimme kehottaa: "Tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa." Käymme Herran eteen pyhässä kaunistuksessa, Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneina. Kumarramme häntä taivaan ja maan Luojana ja Herrana. Kun tulemme hänen esikartanoihinsa, hänen paikallisseurakuntansa keskuuteen, sinne, missä kuulemme autuuden sanaa ja osallistumme Herran pöytään, emme tule tyhjin käsin. Meille on rakas Herramme asia ja haluamme sitä edistää ja olla mukana tässä työssä. Olemme oppineet itämaan tietäjiltä, millä tavoin tulemme kumartamaan Israelin kuningasta. Kristukseen kastettuina ja uskovina mekin olemme pappeja ja kuninkaita, kuten Raamatustamme olemme saaneet lukea. Mutta tämän pyhän asemamme olemme saaneet kuningasten Kuninkaalta ja sen osoitamme kumartamalla häntä ja tuomalla hänelle lahjoja. Hänen sanansa opastaa meitä: "Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan" (2 Kor. 16:2). "Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa" (2 Kor. 9:7). Tämäkin on uuden virren veisaamista, kun se tapahtuu tällä tavalla ilolla armon alla.

    Kun Jumalan seurakunta veisaa uutta virttä, se on turvallista eloa armossa ja iloista Herran Jeesuksen ylistämistä. Jotta emme käsittäisi tätä itsetyytyväisellä ja lihallisella tavalla, Jumalan sana tekstissämme liittää tähän hyvin tärkeän näkökohdan. Se sanoo: "Vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa."

    Oikea usko ei ole kevytmielisyyttä eikä myöskään kepeäkenkäisyyttä, vaan se on jumalanpelkoa, johon liittyy turvallisuuden ohella oman syntisyyden syvä tunto ja käsitys vaaranalaisuudesta kiusaajan kierrellessä saalista etsivän ärjyvän leijonan tavoin. Raamattu muistuttaa meitä tästä monin paikoin eikä turhaan. Se sanoo: "Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi" (Fil. 2:12-13). "Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla" (Hebr. 12:28). Ottakaamme tämä sydämellemme ja niin veisatkaamme uutta virttä jo täällä ajassa muistaen sitä, minkä virren tekijä lausuu:

          Ah, siellä toisin soitellaan Ja uutta virttä veisataan,
          Kun urut uudet pauhaa. Kas, siellä luona Kristuksen
          Mä jälkeen matkan myrskyisen Saan tuta taivaan rauhaa.
          Soittain, Laulain Voiton virttä Saan sua kiittää, Jeesukseni,
          Joka voitit sydämeni. VK 1938/1943 31:6.

    Markku Särelä

  • Veisatkaamme voiton virttä

    3. paast. aik. sunn. III vsk:n epistola.

    Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet. Ilm. 15:2-4.

    Rakkaat Jumalan lapset!

    Jumalan lapsen on lohdullista olla selvillä siitä, että hänen asiansa eivät ole niin kurjasti, kuin miltä ne näyttävät. Tätä erityisesti Ilmestyskirja monine näkyineen korostaa. Se kuvaa, kuinka Jumalan lapset tosin kärsivät täällä maailmassa ja pahan voimat ryntäävät raivoisasti uskollisia Kristuksen todistajia vastaan, mutta voitto on Kristuksen ja hänen evankeliuminsa, se on Jumalan ja hänen omiensa. Raamattu sanoo: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa." (2 Kor. 2:14). Aina - voittosaatossa!

    1. Saamme voiton, koska kaikki elämämme vaiheet ovat Jumalan rakastavissa käsissä

    Kiinnitämme huomiomme tekstimme perusteella ensiksi siihen, että kaikki elämämme vaiheet ovat Jumalan hellissä, rakastavissa käsissä.

    On totta, kuten tekstimme sanoo, että Jumalan viha täyttyy. Johannes näki taivaassa seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta. Niillä Jumala rankaisee jumalatonta maailmaa. Nämä vitsaukset olivat paiseet, meren muuttuminen vereksi, jokien ja lähteiden muuttuminen vereksi, auringon paahde, pedon valtakunta pimenee ja he pureskelevat kielensä rikki tuskissansa, koko maanpiirin kuninkaat nousevat sotaan Kristusta vastaan ja lopulta tulee maailman loppu. Kaikissa näissä vaiheissa seurakunta varjeltuu taivaan autuuteen, mutta jumalattomat kokevat Jumalan vihan ja hänen tuomionsa. Kysymyksessä ovat hengelliset taistelut, joista Ilmestyskirja kertoo vertauskuvin. Paha nostattaa kannattajansa kaikkea sitä hyvää vastaan, joka on lähtöisin Jumalasta. Tulee harhaoppeja, hyökätään puhdasta evankeliumia vastaan, hylätään totuus, luovutaan myös ulkonaisesta moraalista ja maallinen lainsäädäntö kääntyy tarkoitustaan vastaan suojaamaan ja edistämään pahaa. Mutta kaikki tämä tuottaa tuskaa kannattajilleen eikä anna heille sisäistä lepoa eikä rauhaa.

    Apostoli Johannes näki "ikään kuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet". Taivaassa myrskyinen maailman meri on tyyntynyt ja välkkyy kirkkaana kuin kristalli. Tulella tuo meri oli sekoitettu, monella vaivalla, ahdistuksella ja vainolla, joista Jumalan kansa kärsi täällä eläessään. Mutta he seisovat voittajina sen päällä ja soittavat voittajien riemuvirttä.

    Miten hyvä onkaan katsoa Jumalan kansan tilaa täyttymyksestä käsin. Silloin valkenee meille myös tämän hetken ahdistusten tarkoitus. Jumala johdattaa kansaansa niin, että hän tekee heille toivotuksi taivaan autuuden. Hän johdattaa kansaansa siten, ettei heidän sydämensä pääse kiintymään tähän maailmaan, vaan että he tietävät voivansa odottaa jotakin parempaa. Vaikka Isä kurittaakin ja antaa vaikeita aikoja, hän antaa myös voiton, lopullisen voiton, jonka jälkeen ei enää ole muuta kuin pelkkää autuutta. Taivaallinen Isämme kääntää pahatkin asiat palvelemaan valittujensa iankaikkista parasta.

    Tämän saat turvallisesti uskoa omalle ja rakkaitten uskonveljiesi ja -sisartesi kohdalle.

    2. Taivaassa kaikuu voiton virsi, - miksi ei siis jo nyt?

    Miten monia tappioita Jumalan lapset kokevatkaan matkalla taivaaseen. Oma elämä ei ole ryhdikästä. Taistelussa kiusauksia vastaan tulee tappioita. Jokapäiväisessä elämässä on suurta raihnaisuutta. Kysymme laulun sanoin: "Saako tällainen, heikko, vaivainen, tulla, Jeesus, yhteyteesi?" Mutta aina usko vakuuttaa: "Saa, kun itse tällaisen sä lunastit, kalliin veres tähteni kun vuodatit!" (Sk 1967 535:3)

    Jeesuksen armon voimin ja sen kantamina teemme matkaamme. Aina sittenkin saamme nousta tappioista hänen voittonsa varaan. Ja kun olemme perillä, viritämme voiton virren. Miten usein täällä joudummekaan laulamaan ahdistetun, heikon ihmisen virttä, mutta siellä kaikuu voiton virsi.

    Täällä alhaalla Jumalan seurakunta kokee myös sellaisia tappioita, että harhat saavat jalansijaa ja uskovia menee maailmaan tai siirtyy harhojen valtaan. Mutta Johannes näkee taivaassa valittujen täyden luvun, ne, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta. Sittenkin Kristuksen seurakunta tulee perille. Vain ne, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, vaan kumarsivat petoa, joutuvat sinne, minne petokin. Jumala varjelee omansa, mutta hän varjelee heidät totuuden sanallaan. Ne, jotka siitä luopuvat, joutuvat tappiolle, mutta Jumalan sana kestää ja hänen kansansa kestää sen varassa.

    Siellä perillä veisataan Mooseksen virttä. Se on voiton virsi. Se on virsi Karitsan voitosta, virsi hänen kiitoksekseen. "Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: 'Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet.'"

    Kun Mooses oli saanut kansan turvaan faraon sotajoukoilta Punaisen meren yli, hän viritti kiitosvirren. Jo nyt on aihetta veisata kiitosvirttä sen johdosta, että Kristus on voittanut sijaiskärsimyksellään kaikki vihollisemme ja että hän on noussut ylös Isän luo ja hallitsee voimassa ja kunniassa. Me emme ole kuitenkaan vielä perillä lopullisessa turvassa. Mutta sekin koittaa, ja silloin kaikuu lopullisen voiton virsi. Enää sen jälkeen ei tule yhtään tappiota, ei yhtään menetystä. Jumala saa sen kunnian, mikä hänelle kuuluu, ja me saamme häiriintymättömän rauhan ja ikuisen onnen.

    Koska olet viimeksi virittänyt voiton virren? Saamme toki jo nyt veisata sitä; kuljemmehan jo nyt voittosaatossa; onhan Kristus jo kuolemallaan kukistanut vihollisemme ja ylösnoussut hallitakseen iankaikkisesti. Syntimme ovat sovitetut, kuolema on kukistettu, kiusaajan pää on murskattu. Raamattu sanoo: "Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1 Joh. 5:4-5). Ja: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor. 2:14).

    Voitto saadaan täällä ajassa. Sitä juhlitaan, vaikkakin vaimeasti, jo nyt. Mutta kerran me laulamme voiton virttä pidäkkeittä, kun toteamme: Tätä on olla Kristuksen verellä puhtaaksi pesty pyhässä kasteessa. Tätä on olla armosta autuas. Tätä on saada olla aina Herran kanssa ja katsella häntä kasvoista kasvoihin. Tätä on yhtyä toisten autuaitten kanssa Kristuksen ylistykseen.

    Veisaamme: "Oi suuri Voitonruhtinas, Sä Juudan jalopeura,
    Sua kiittää aina voitostas Sun pyhiesi seura.
    Sä kuolon kahleet katkaisit Ja portit taivaan aukaisit,
    On päässäs voiton kruunu.(VK 1938/1943 75;5)
    Ja kun täältä lähteissäni Olet sydämessäni,
    Viimeisessä hädässäni Voitan viholliseni.
    Turvaksi kun sinut saan, Pääsen luokses kunniaan.
    Haavais turvissa kun lähden, Perin ilon niiden tähden.
    (VK 1938/1943 56:6)

    Ah, siellä toisin soitellaan Ja uutta virttä veisataan,
    Kun urut uudet pauhaa. Kas, siellä luona Kristuksen
    Mä jälkeen matkan myrskyisen Saan tuta taivaan rauhaa.
    Soittain, Laulain Voiton virttä Saan sua kiittää, Jeesukseni,
    Joka voitit sydämeni. (VK 1938/1943 31:6)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Viettäkäämme juhlaa

    Ensimmäisenä pääsiäispäivänä, III vuosikerran epistolateksti

    Rippipuhe

    Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. 1 Kor. 5:7-8.

    Rakkaat Kristuksen viattomalla verellä kalliisti lunastetut ehtoollisvieraat!

    Saamme tekstimme sanoilla kutsua toinen toistamme: "Viettäkäämme juhlaa!" Tämä on mahdollista, koska Kristus on totisesti ylösnoussut ja pääsinpäivä on tullut. Jumalan kansa on päässyt pakkotyöstä Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Israelin kansan oli Egyptissä raadettava ja rakennettava toisen kansan paremman elintason hyväksi varastokaupunkeja. Mutta kun Jumala johdatti sen sieltä pois, sille säädettiin pääsiäisjuhla vapautumisen muistoksi. Ja sille luvattiin profeetan ennustuksessa vieläkin parempi tulevaisuus kuin Kanaanin maassa. Jesaja lausui Uuden liiton ajasta: "Te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä... He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä;... Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn." Jes. 65:18-22.

    Jumalan kansa on päässyt velkavankeudesta. Se on vapaaksi ostettu.Se on lunastettu kansa. Se elää armosta, iloitsee autuudestaan ja tekee sydämen halusta, vapaaehtoisesti, kenenkään pakottamatta, Jumalan valtakunnan työtä.

    Säälittävä on ihminen, joka on lain alla ja jota lain ruoskalla ajetaan pyhitykseen ja hyviin tekoihin. Hän ei koskaan voi iloita työnsä hedelmistä, sillä laki jää aina häneltä täyttämättä, mikään teko ei ole kyllin hyvä ja vaikka hän kuinka parhaansa tekee, silti laki tuomitsee ja omatunto soimaa.

    Mutta miten autuas onkaan uskova, kun hän saa panna täyden sielunsa turvan Herraan Jeesukseen ja luottaa siihen, että Kristus on tehnyt kaiken autuuteen vaadittavan hänen edustajanaan ja takaajanaan. Sellaisina kuin olemme saamme tulla Jeesuksen tykö. Hän riisuu meidät taakoistamme ja sanoo: 'Poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut, mene rauhaan.'

    Ottakaamme siis sydämellemme tekstimme sana:

    1. "Peratkaa pois vanha hapatus"

    Vaikka Israelin kansalla oli kovaa, kun se teki pakkotyötä, se ei ollut kuitenkaan vielä pahinta, mikä voi ihmistä kohdata. Se ei ollut helvetin loputonta tuskaa, vaan siellä oli lihapatoja, joiden ääressä sai tyydyttää nälkänsä ja joita kärsimättömät israelilaiset erämaassa kaipasivat. Antaisimme väärän kuvan maailmassa elämisestä, jos sanoisimme ihmisten siellä välttämättä vain kärsivän. Ei suinkaan niin, vaan maailman lapsilla on omat ilonsa, ja monta kertaa heillä on paljon paremmin kuin israelilaisilla Egyptissä. Mutta se, mitä heiltä puuttuu, on Kristuksen verellä puhtaaksi vihmottu omatunto, rauha Jumalan kanssa ja autuuden kristillinen toivo. Maailman lapset eivät ole omassatunnossaan heränneet huomaamaan tilaansa Jumalan edessä.

    Nyt apostoli haluaa varoittaa meitä uskovia, ettemme olisi valvomattomia ja palaisi epäuskon tilaan. Hän kehottaa meitä perkaamaan pois vanhan hapatuksen. Tuo vanha hapatus on uudestisyntymätön, vanha ihminen kaikkine pahoine himoineen ja epäuskon mielineen. On tarpeen kuolettaa vanha ihminen joka päivä. Jos Kristus ristiinnaulittuna siirtyy silmiemme edestä pois, tilalle tulee jotakin muuta, sellaista, mikä orjuuttaa, mikä tekee happamaksi ja mikä karkottaa juhlamielen eli autuuden ilon.

    Vanhan hapatuksen pois perkaaminen tarkoittaa jokapäiväistä parannusta, jatkuvaa kääntymystä ja kokonaisvaltaista uudestisyntymistä. Sen yhteyteen ei sovi mikään synti, ei mikään itsekkyys, ei mikään rakkaudettomuus, ei mikään ilkeys, ei mikään pahuus, ei mikään ahneus, ei mikään haureus, ei juopottelu, ei maailmanmielisyys eikä mikään väärä oppi. Tuo kaikki paha on pois pantava ja synniksi tunnustettava. Paavali sanoo: "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa." 1 Kor. 6:9-10.

    Ja Paavali jatkaa: "Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on herättävä meidätkin voimallansa. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!" 1 Kor. 6:14-15.

    Kun vietämme Jumalan Hengessä pääiäistä, johtaa se elämän ojentumiseen. Emme elä lihan mukaan. Syntinen liha tosin meissä pysyy ja vaikuttaa, mutta me itse luemme sille kuolemantuomion ja hautaamme sen päivittäin pyhän kasteen veteen.

    2. Pukeutukaamme puhtaaseen juhlapukuun

    Apostoli sanoo: "Onhan meidän pääsiäislampaamme Kristus teurastettu." Kun Jumala asetti pääsiäisen Israelin kansalle Egyptissä, heidän tuli teurastaa virheetön, vuoden vanha karitsa ja syödä se, sitten kun se oli tulessa kypsennetty. Karitsan verellä piti sivellä oven pihtipielet ja kamana. Missä näin tapahtui, rangaistus ei kohdannut talon väkeä. Kynnykselle verta ei sivelty sen vertauskuvana, että Kristuksen veri on pyhä veri, jota ei saa tallata. Kun siis Paavali sanoo, että Kristus, meidän pääsiäislampaamme on teurastettu, hän osoittaa, että me olemme päässeet Jumalan tuomiosta ja rangaistuksesta vapaiksi.

    Kun pyhässä ehtoollisessa nautimme Kristuksen ruumiin ja veren, älkäämme tallatko sitä jaloillamme, siis älkäämme nauttiko sitä kääntymättömin, epäuskoisin mielin. Sillä se, mitä ehtoollisessa saamme, on Jumalan Pojan pyhä ruumis ja veri, kärsimyksen helteessä ja tulessa meitä varten valmistettu. Tämä Kristuksen kärsimys on puhdistustuli, oikea kiirastuli, jollaista toista ei tule ja jota ei enää tarvita. Kristuksessa on näet täydellinen puhdistus. Sanoohan Raamattu, että Kristus on "toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa." Hebr. 1:3. Tästä seuraa, että "jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas". 1 Joh. 3:3.

    Suuri on siis se lahja, jonka ehtoollisessa saamme. Siinä meidät puhdistetaan syntien anteeksiantamuksella kaikesta happamasta.

    Näkyköön se myös elämässämme. Raamattu kehottaa meitä: "Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne." Fil. 4:8-9.

    Juhliin pukeudumme parhaisiimme. Pukeutukaamme Kristuksen ylösnousemuksen juhlan viettämiseen kahdella kauniilla tavalla. Pukekaamme Kristus päällemme vanhurskauden puvuksemme uskossa ja samalla myös siksi puvuksi, joka kertoo ulospäin, että olemme taivasmatkalla.

    Markku Särelä

  • Virvoituksen ajat

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen, Jeesuksen. Apt. 3:18-20.

    Kalliit kristityt Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa!

    Tekstimme puhuu meille virvoituksen ajoista. Varmasti me kaikki odotamme virvoituksen aikoja. Monella meistä on mielessämme aikoja, jolloin Jumalan sana tuli meidän sydämellemme kalliiksi ja rakkaaksi ja kuinka sitä meille saarnattiin, opetettiin ja selitettiin. Tunsimme sieluissamme, että me virvoittauduimme. Olimme hengellisellä levähdyspaikalla. Rohkaistuina ja iloisina saimme lähteä koteihimme ja siellä elää siitä samasta evankeliumista, minkä olimme kuulleet.

    Tänäänkin tarvitsemme tällaista virvoituksen aikaa. Tarvitsemme sitä vielä huomisellekin päivälle, sitä mukaa kuin Jumala vielä huomisen päivän antaa meille tulla. Haluamme kysyä tänään, ensiksikin, että miten täällä ajassa nämä virvoituksen ajat meille tulevat. Voi olla, että meillä on erilaisia ajatuksia, kuvitelmiakin siitä, millaisia ne olisivat ja kuinka ne tulisivat. Sen tähden meidän on syytä kiinnittää huomiomme siihen, mitä tekstimme meille sanoo. Se puhuu meille siitä, mitä profeetat olivat puhuneet, kaikki profeetat. Jumala oli nimittäin nyt täyttänyt sen, minkä kaikki profeetat olivat edeltä ilmoittaneet, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän --- hänen Voideltunsa piti kärsimän.

    Jeesuksen aikana odotettiin virvoituksen aikoja. Ja monet ymmärsivät, että kun Messias tulee, niin silloin nuo ajat koittavat ja että ne ajat ovat aivan erilaisia kuin kaikki muut ajat, mitä siihen mennessä on ollut. He ajattelivat, että silloin Israel pääsee kunniaan, silloin kaikki pakanakansat tunnustavat, että se on oikea Jumalan kansa, palvelevat sitä, tekevät työtä sen hyväksi, ja Israel pääsee eroon Rooman valtakunnan rasittavasta ja häpeällisestä ikeestä ja kaikki on toisin. Kristus tuli, mutta tätä aikaa ei tullut. Ja kun hän olikin toisenlainen, mitä odotettiin, niin juutalaiset pahentuivat häneen. He ristiinnaulitsivat Jeesuksen Kristuksen. Mutta nyt tekstimme julistaa meille: Jumalan Voidellun piti kärsimän. Ei hän tullut tänne tekemään maanpäällistä kunniakasta valtakuntaa ja luomaan Israelille uutta tulevaisuutta, vaan hän tuli lunastamaan maailman. Hän tuli kulkemaan kärsimyksen tien, ristinalaisuuden, pilkan ja häpeän tien. Ja siinä, tässä Kristuksessa, tuli meille Jumalan valtakunta. Kunnian tietä ihminen lihallisessa mielessään etsii. Siinä samassa lihallisessa mielessä ihmiset ovat keksineet ja ujuttanet Raamatun totuuden sekaan omia ajatuksiaan Jumalan valtakunnasta ja ajatelleet, että sitten joskus kuitenkin nuo ajatukset toteutuvat ja täällä maan päällä epäuskoinen maailma saa nähdä, että kristityt olivat oikeassa ja että he ovat kunniakas Jumalan kansa.

    Mutta kun apostoli saarnaa kuulijoillensa, hän sanoo: "Hänen Voideltunsa piti kärsimän." Näin hän asettaa meidätkin etsimään virvoitusta aivan toisaalta kuin mistä meidän lihamme sitä etsii. Sen tähden hän sanoo: "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Tässä ajassa virvoituksen ajat tulevat parannuksen saarnasta. Teille on opetettu, mitä parannus on. Siinä on kaksi osaa, toinen on katumusta omien syntiensä tähden ja toinen on uskoa siihen, että Kristus on synnit kantanut ja sovittanut ja että hänessä ne ovat anteeksiannetut. Jos siis etsit virvoituksen aikoja, etsi silloin parannuksen saarnaa. Kuule sitä kuulevin korvin ja kätke se sydämeesi uskolla. Ja tämä saarna on saarna synnistä ja saarna armosta, saarna sinun synneistäsi, ja saarna Jumalan armosta sinua kohtaan. Katumussaarna edeltää lohdutussaarnaa.

    Tänä aikana me aivan erityisesti tarvitsemme Jumalan tahdon opettamista, tarvitsemme kymmentä käskyä, jotka sanovat meille, mikä on oikein, mikä on väärin. Jumala on kansallensa antanut nuo käskyt, ei sitä varten, että me polkisimme ne maahan, ei sitä varten, että me lihallisessa mielessämme ajattelisimme, että me voimme toisinkin tehdä ja ottaa itsellemme vapauden, vaan kyllä meille kuuluvat käskyt, jotka sanovat meille, miten meidän on rakastettava Jumalaa yli kaiken, kaikesta sydämestämme, kaikesta mielestämme ja kaikesta sielustamme. Ja meille kuuluvat myös ne käskyt, jotka viittaavat lähimmäisiimme alkaen neljännestä käskystä kymmenenteen asti. Vaikka tämä maailma on täynnä milloin minkäkinlaista lihallista pyydettä ja himoa, niin Jumalan käskyt ovat niin ja amen tänä päivänä ja viimeisenä päivänä. Ne sanovat meille, millaisia me olemme. Ne sanovat meille, mitä meidän pitää tehdä. Ne sanovat meille, mitä me olemme ansainneet. Ne julistavat, että olet syntinen, Jumalan tahdon rikkoja, ja että sinulla omilla voimillasi, teoillasi, ei ole mitään menemistä Jumalan eteen, niin että autuuteen tulisit. Et voi tekoihisi vedota, vaan kadotuksen olet ansainnut, ja sinne olet matkalla, mikäli epäuskossa olet.

    "Tehkää siis parannus ja kääntykää", sanoo apostoli Pietari. Juutalaiset, joille hän tässä tekstissämme puhuu, olivat hylänneet Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Voidellun. He odottivat virvoituksen aikoja, mutta eivät niitä voineet löytää sieltä, mistä he luulivat niiden tulevan. Tämä sama sana koskettaa meitä samalla tavalla. Emme voi löytää virvoituksen aikoja omilla ansioillamme ja omilla teoillamme. Jumalan laki on annettu sitä varten, että jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä. Tässä näkyy, missä on synnintunto, missä sitä ei ole. Sydämessä, jossa on synnintunto, ei puolustauduta Jumalan edessä, eikä myöskään Jumalan seurakunnan edessä, vaan tunnustetaan, että me olemme hänen tahtonsa rikkojia. Mutta missä tullaan Jumalan kasvojen eteen erilaisin itsepuolustuksin, ehkäpä valheellisin syytöksin lähimmäistä kohtaan, siellä ei ole todellista synnintuntoa. Jotta virvoituksen ajat voivat tulla sydämiimme, tarvitsemme synnintuntoa, jossa tunnustamme itsemme Jumalan käskyjen rikkojiksi ja kadotuksen ansainneiksi.

    On tarpeen tulla uskoon. Usko tulee lohdutussaarnasta. Se tulee siitä saarnasta, joka meille kertoo, että Kristuksen piti kärsimän, piti kärsimän meidän syntisten, langenneitten, poispoikenneittein tähden. Muuten meille ei voitu anteksiantamusta hankkia. Mutta tämä Kristuksen kärsimys sai sen aikaan ja nyt anteeksiantamus on jo hankittu. Rauha Jumalan ja maailman välille on solmittu Kristuksen kuolemassa. Sitä Jumalan sana meille julistaa, ja se myöskin kutsuu meitä Jumalan tykö, Kristuksen tykö. Miten sydämellisesti Vapahtajamme puhuikaan niille, jotka olivat tulleet synnintuntoon. Hän lausui heille: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon". Tai hän saattoi sanoa: "Missä ovat sinun tuomitsijasi? En minäkään sinua tuomitse". Sille, joka ei mitään ole, jonka laki on murjonut, painanut alas syvimpään helvettiin ja kadotuksen syövereihin, sinne alas tulee Kristus armollaan, ja hän lohduttaa, auttaa ja vakuuttaa, että synnit ovat anteeksiannetut. Ja silloin myöskin virvoitus tulee sydämeen, virvoituksen aika, sillä uskon kautta pyhään evankeliumiin me uudestisynnymme, rakentuu jälleen yhteys Jumalan ja ihmisen välille, me pelastumme ja meillä on rauha sydämessämme.

    Erityisesti nykyaikana meidän on korostettava ja teroitettava sitä, että tämä lohdutus löytyy juuri Kristus-saarnasta, joka on anteeksiantamuksen saarna. Sitä ei pidä etsiä valhe-evankeliumeista. Niitä on paljonkin tarjolla nykypäivinä ja on aina ollut. Jotkut julistavat ns. sosiaalista evankeliumia. Sillä ymmärretään sitä, että ihmisten elinolosuhteiden parantaminen olisi varsinaista evankeliumia ja kirkon varsinaista työtä. Mutta eihän se ole evankeliumia, sehän on lakia, eikä sillä tiellä saada hyvää omaatuntoa eikä syntien anteeksiantamusta.

    Toiset taas yrittävät auttaa ihmisiä erilaisilla ihmeillä, lupaamalla heille terveyttä ja ihmeparannuksia. Ei tämäkään ole evankeliumia, kaukana siitä. Kysymyksessä ovat ajallisen elämän asiat eivätkä iankaikkiset. Kyllähän me Jumalalle saamme rukouksessa esittää tarpeemme ja jäädä siihen, mikä on hänen tahtonsa ja sopeutua siihen, mitä hän antaa. Saamme pyytää häneltä myös terveyttä, ja velvollisuutemmekin on rukoilla sairaitten puolesta. Mutta aina meidän tulee muistaa, että tämä on kuitenkin ajallista. Kaikkien meidän on kerran kuoltava, ja silloin tulee tuomio. Ja siinä ei auta, onko elämämme ollut terveen vai sairaan ihmisen elämää täällä. Mutta jokaisella, jolla on usko Herraan Kristukseen, on turva sinä päivänä ja siinä hetkessä.

    Maailmassa on liikkeellä evankeliumia, joka etsii tunnekuohua ja erilaista hurmosta, ihanaa oloa, niinkuin jotkut sanovat. Mutta eihän sekään ole evankeliumia eikä se ole mikään todiste siitä, että olisi todellinen usko. Se on ihmisessä olevaa. Mutta se, mihinkä usko nojaa, on Kristus. Usko nojaa siihen, mikä on meidän ulkopuolellamme, siihen vanhurskauteen, jonka Kristus on meille hankkinut, siihen uhriin, jonka hän on meidän edestämme antanut. Kristillinen kirkko julistaa Kristusta, ja hänet on korkealle korotettava ja häntä saarnattava, että hänestä tulisivat nämä virvoituksen ajat. Hän on se syntisten ystävä, joka kutsuu luokseen taakankantajat ja hän on se, joka masentuneelle, syyttävälle sydämelle antaa virvoituksen, kun hän julistaa oman rauhansa.

    Ehkä usein meitä häiritsee ajatus, jonka mukaan virvoituksen ajat ovat käsillä, kun uskovia on paljon. Ajattelemme, että jos meidän kirkkomme täyttyisi ääriään myöten, meidän toimintamme menisi eteenpäin, niin että seurakuntia voitaisiin perustaa joka paikkakunnalle, kirkkoja rakentaa, niin siinä olisi virvoituksen aika. Eikä se huono aika olisikaan, jos nämä ihmiset tulisivat totuuden tuntoon, ja näin tapahtuisi. Olisihan se heille virvoituksen aikaa. Mutta entä nyt, silloin kun Jumalan seurakunta kulkee vähäisenä joukkona, kun elämme aikakautta, jolloinka ihmiset luopuvat uskosta, ja jolloinka kääntymystä näyttää tapahtuvan varsin vähän, miten silloin? Virvoituksen aika on ihmisen sydämessä, sen ihmisen, joka uskoo. Silloin se on käsillä jokaisella uskovalla, vaikka hän olisi yksin tässä maailmassa, koska virvoitus on syntien anteeksiantamuksen omistamisesta johtuvaa, ja kun meillä tämä armo on, kyllä me silloin olemme myös virvoituksen saaneita.

    Meidän on siis nähtävä, että virvoituksen ajat tulevat tässä ajassa parannuksen saarnasta ja ovat niillä, jotka uskovat. Sen tähden parannuksen saarnaa tulee pitää yllä. Jotta tämä parannuksen saarna kaikuisi ja virvoituksen ajat jatkuisivat me rukoilemme Herraa lähettämään uskollisia työmiehiä eloonsa.

    Virvoituksen ajat tulevat vielä toisellakin tavalla. Meille sanotaan, että ne "tulisivat Herran kasvoista, ja että hän lähettäisi teille hänet, joka on edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen". Apostolit olivat kysyneet ennen Jeesuksen taivaaseen astumista: "Tälläkö ajalla sinä rakennat Israelille valtakunnan?" He olivat saaneet vastaukseksi, että heidän ei tule tietää aikoja eikä määrähetkiä, vaan että he ovat Kristuksen todistajia alkaen Jerusalemista maan ääriin asti. Israelille rakennetaan valtakunta. Mutta milloin? Sitä samaa sanaa, toisin vain käännettynä, käytetään tässä tekstimme yhteydessä, kun sanotaan: "Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan." --- Sanoilla "jolloin kaikki kohdallensa asetetaan" viitataan siihen, kun Kristus tulee toisen kerran, kun hän tulee tuomiolle. Silloin tapahtuu kohdallensa asettaminen eli rakentaminen. Silloin Jumalan valtakunta näyttäytyy kirkkaudessa. Niin saamme säilyttää toivon, että kerran virvoituksen ajat tulevat Herran kasvoista, kun kaikki asetetaan kohdallensa. Ne tulevat silloin todelliselle Israelille, toisin sanoen Kristuksen seurakunnalle, sille, joka on Israel, ei lihan mukaan, vaan hengen mukaan, sille Israelille, johon mekin, pakanakristityt, olemme ympätyt. Ja mikä virvoitus se silloin on! Se on häiriintymätön, iankaikkinen autuus. Se on todellinen pyhien yhteys. Se on Kristuksen valta, jota mikään ei siellä häiritse eikä vastusta. Se on taivaallista elämää ilman syntiä, kiusaajaa, sairautta, tuskaa, kuolemaa. Saamme "ravita itsemme hänen muotonsa katselemisella".

    Niin siis meitä lohdutetaan tänä päivänä sillä, että me saamme virvoittautua syntiemme anteeksisaamisesta Kristuksessa, ja että meitä odottaa sitten täydellinen virvoitus kun Herramme Jeesus Kristus tulee. Amen.

    Markku Särelä

  • Yleinen pappeus ja pyhä saarnavirka

    Pastori Markku Särelän saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 2.11.2013 Lahdessa

  • Ymmärrätkö myös, mitä luet?

    Pastori Markku Särelän oppitunti Uskonpuhdistusjuhlassa 2011 Lahdessa