Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti
Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on kirkastanut Poikansa Jeesuksen, jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, kun tämä oli päättänyt hänet päästää. Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat. Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne. Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin. Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty [Biblia: josta teille ennen saarnattu on], Kristuksen Jeesuksen." Apt. 3:12-20.
Kalliit kristityt!
Tekstissämme apostoli Pietari todistaa meille, että "elämän ruhtinas" oli meidän keskellämme, mutta hänet me tapoimme. Tämä on Raamatun todistus syntiinlangenneesta, Jumalasta pois kääntyneestä, luulohurskaasta maailmasta. Kuoleman varjon maassa sukupolvet elävät, väistyvät pois ja haudataan. Se on jokaisen sukupolven ankara kokemus, mutta kun meidän ihmisten keskelle tuli se, jossa oli elämä ja jolla oli kaikki elämään liittyvät salat tiedossaan, niin hänet me tapoimme.
Tämä olisi ollut onnettomuuksien onnettomuus, ellei kuitenkin ihmisen pahuudesta ja tyhmyydestä huolimatta olisi toteutunut Jumalan iankaikkinen rakkauden suunnitelma. Pietari julistaa: "Hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat." Kuolema ei voinut kahlita elämän ruhtinasta eikä kiusaaja saada häntä saaliikseen. Meidän sijaiskärsijämme Kristus voitti kuoleman vallan, siis myös meidän kuolemamme. Hän edusti meitä ja koko maailmaa, kun hän kärsi, kuoli ja nousi kuolleista.
Mitä tästä nyt seuraa? Apostoli Pietari lausuu sen tekstissämme: "Tehkää siis parannus ja kääntykää!"
1. Parannus on välttämätön, että syntimme pyyhittäisiin pois
Kun Pietari julisti, ihmiset tiesivät, mistä heidän oli tehtävä parannus. He olivat vähät välittäneet Jeesuksesta. He eivät olleet uskoneet häneen, vaan olivat häntä halveksineet, vainonneet ja pilkanneet. Oli tehtävä parannus epäuskosta, Jeesuksen hylkäämisestä ja koko siitä väärästä uskonnollisuudesta, jonka vallassa he olivat. Lisäksi itse kullakin oli omat epäuskon hedelmänsä, jotka oli hylättävä.
Jos lähestymme jotakuta ja hän kääntää meille selkänsä, tiedämme, mitä se merkitsee. Kun Jumala lähestyy meitä ja jos me käännämme hänelle selkämme, on tästä tehtävä parannus. Siis mistä? Mistä käännyttävä ja mihin päin? Vastaus riippuu siitä, oletko uskossa vai epäuskon vallassa.
Jos olet epäuskossa, sinun on tehtävä parannus epäuskostasi ja sen hedelmistä. Ei puolinaista kääntymystä, vaan täyskäännös. On tultava Jumalan eteen hänen armahdettavakseen, seuraamaan Vapahtajan suloista paimenääntä, kun hän kuljettaa laumaansa taivaan ihanuuteen.
Jos olet uskossa, sinun on vaellettava jatkuvassa parannuksessa: vanha ihminen on upotettava jokapäiväisen parannuksen kautta. Sitä ei saa laiminlyödä yhdeksikään päiväksi, ja kun lihan heikkouden tähden vanha ihmisemme saa meissä vallan, se on kiiruusti kuoletettava.
Miksi parannus on niin välttämätön. Tekstimme vastaa: "että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Synti on se paha asia. Se loukkaa Jumalaa. Se tuo kirouksen tekijälleen. Se tekee lähimmäisen elämän raskaaksi. Parannuksessa synti pyyhitään pois. Ihminen ei itse pyyhi sitä pois, vaan Jumala tekee sen. Tämä synnin pois pyyhkiminen saattaa kuntoon välit Jumalan kanssa ja tekee ihmisestä taivaskelpoisen. Tämä poispyyhkiminen on synnin anteeksiantamista. Se tapahtuu sen nojalla, mitä elämän ruhtinaamme Jeesus on tehnyt. Hänen sovitustyönsä nojalla meille annetaan synnit anteeksi, Pyhä Henki asettuu meidän sydämiimme ja todistaa meille kasteemme armoliiton nojalla ja muilla evankeliumin ihanilla lupauksilla, että olemme Jumalan lapsia. Syyttävän omantunnon sijalle astuu sydämiimme Jumalan rauha. Turvaamme Jeesukseen. Uskomme häneen. Olemme siunattuja, emme enää kirottuja.
Katumus ja usko muodostavat parannuksen. Niiden seurauksena kaikki on nyt aivan uutta. Tunnemme Jumalan, joka on meitä niin rakastanut, että antoi alttiiksi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Kun olemme löytäneet rakastavan Isän, meillä on nyt uusi suhde lähimmäisiimmekin. Löydämme heidätkin uudella tavalla, rakkaina kanssalunastettuina, joiden pelastumista rukoilemme.
Silloin meille ovat tulleet virvoituksen ajat Jumalan armolupauksista. Meille on käynyt niin kuin kävi Emmauksen tien kulkijoille, kun Jeesus selitti heille kirjoituksia. He eivät edes vielä tajunneet, että Jeesus puhui heille. Ja silti he saattoivat perästä päin todistaa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" (Luuk. 24:32).
2. Parannus on välttämätön, jotta meillekin tulisivat virvoituksen ajat Herran kasvoista
Toiseksi syyksi, miksi meidän on tehtävä parannus, Pietari sanoo seuraavan: "että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista".
Pietari ei puhu virvoituksesta, joka tulee armonvälineistä, siitä, kun "häntä nyt edeltä julistetaan", vaan Pietari puhuu nyt siitä virvoituksesta, joka tulee suoraan Herran kasvoista. Hän puhuu taivaallisesta kirkkaudesta, kun saamme katsella Herraa kasvoista kasvoihin ja kuten psalmissa sanotaan (Ps. 17:15): "Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella." Jotta Kristuksen tulemus tuomiolle koittaisi meille virvoittavana, on kääntymys täällä armonajassa välttämätön, sillä Isän tykö ei ole muuta kuin yksi tie. Ja se tie on tämä, minkä Jeesus on sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6).
Kun Kristus tulee kunniassaan ja me saamme hänet nähdä, koemme sen vielä valtavampaa, kuin mitä patriarkka Jaakob koki, kun Herra ilmestyi hänelle. Jaakob sanoi: "Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut" (1 Moos. 32:30). Sillä sen jälkeen aikaa ei ole enää oleva eikä siis paluuta tähän raadolliseen elämään, on vain autuas, ikionnellinen iäisyys ja rauha, jota ei mikään riko. Silloin Kristus hallitsee "seppelöitynä kunnialla ja kirkkaudella" (Ps. 8:6).
Yhdythän sinäkin tähän virrentekijän toivomukseen:
"Oi jos mä sinne pääsisin
Ja kunniasi näkisin,
Oi Herra Sebaot." Virsi 615:3.
On kuitenkin tarpeen, ettei tämä jää sellaiseksi toiveeksi, jonka alla ihminen elää hirvittävässä epävarmuudessa ja kadotuksen pelossa. Jumala haluaa antaa meille lohdullisen ja varman iankaikkisen elämän toivon.
Pelastusvarmuus tulee siitä, että omistamme itsellemme ne lohdulliset Jumalan sanat, jotka kertovat, että Kristus on koko maailman syntien sovitus (1 Joh. 2:2) ja että Jumalalle ei ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että hän kääntyy ja elää (Hes. 33:11). Jumala tahtoo jokaisen pelastuvan, ja jokaisen synnit Jeesus on jo sovittanut. Pane siis turvasi Kristukseen, aivan rohkeasti, ja omista itsellesi Jumalan armolupaukset. Siitä saat varmuuden iankaikkisesta autuudesta.
Silloin voit yhtyä tuon saman virrentekijän Laurentius Laurinus vanhemman kauniiseen, uskon varmuutta henkivään säkeistöön:
"Ah, siihen iloon taivahan mua, Jeesus, auttaos.
Sun kuolos kautta katkeran mua sinne saattaos.
Mä siihen sanon aamenen ja luotan sinuun, Armoinen,
Oi Herra Sebaot." (Virsi 615:7)
Amen.
Markku Särelä
