Joulun jälkeisenä sunnuntaina II vuosikerran evankeliumi

Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät." Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Ps. 2.

Kalliit kristityt, erityisesti te lapset ja nuoret, jotka olette olleet täällä Siitamajan joululeirillä. Vuosi on kohta kulunut ja pois on pian vierähtänyt kohta koko ajallinen elämämmekin. Tarvitsemme viisautta käyttääksemme aikamme oikein. Tekstimme sanoo meille tänään: "Tulkaa... järkiinne."

1. Menettelemme tyhmästi, jos vastustamme Jumalan pelastussuunnitelmaa

Meidän on hyvä tietää jo lapsesta lähtien, että täällä maailmassa on kova taistelu. Siinä on kaksi osapuolta, Jumala ja paholainen. Jumala on hyvän ja oikean puolella. Jumala haluaa pelastaa meidät taivaan iloon. Paholainen sen sijaan vastustaa Jumalaa ja hänen hyviä aikomuksiaan. Hän haluaa tuhota kaiken hyvän, minkä Jumala on luonut ja minkä Jumala on säätänyt oikeiksi elämän arvoiksi. Paholainen haluaa estää evankeliumin julistamisen ja sen kuulemisen, ettei kukaan pelastuisi. Siksi tämä vihollinen viettelee ihmisiä epäuskoon ja moniin muihin suuriin synteihin. Hän haluaa vahingoittaa meidän ajallista elämäämme ja aivan erityisesti sieluamme saadakseen meidät kanssaan loputtomaan iankaikkiseen tuskaan.

Tekstimme kertoo meille tästä taistelusta. Se puhuu meille siitä, että on olemassa Jumalan vihollisia, jotka aivan tietoisesti ja harkiten häntä vastustavat. Tekstimme sanoo: "Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä.'"

Elämme tällaista aikaa, jolloinka aito kristillinen usko pyritään hävittämään maailmasta. Sen tilalle halutaan tuoda jotakin muuta. On käynnissä kiivas propagandasota, jossa selitetään maailman synty niin, ettei Luojaa tarvita. Olisi muka vain kehitystä, sattumaa, vuosimiljoonia. Tämän saman asian kääntöpuoli on ihmisen rajaton vapaus. Ei olisi viimeistä tuomiota, ei vastuuta teoista, ei taivasta, ei helvettiä. Vaaditaan suvaitsevaisuutta. Loppujen lopuksi ateistinen enemmistö sanelisi elämän ja etiikan ehdot ja vaatisi niihin mukautumaan.

Onko sitten kaikki yhdentekevää? Onko kaikki vapaata. Saako jokainen tehdä, mitä haluaa? Eikö pahasta saa nuhdella? Eikö väärintekijöitä saa rangaista? Pitäisikö kristillisessä kirkossa saada julistaa harhoja? Pitäisikö suvaita sitä, että ihmiset vietellään pois Kristuksen turvasta hurmoksellisuuteen tai järkeilyyn? Tätä kaikkea kiusaaja vaatii. Ja maailman mahtavat ja viisaat kokoontuvat, lyövät päänsä yhteen miettiäkseen suunnitelmia, kuinka vastustaa Jumalaa.

Epäuskoiset ihmiset kokevat, että Jumala on heidän toiveittensa ja pyrkimystensä tiellä ja että uskovat pyrkivät kahlehtimaan heidän vapauttaan. He sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."

Mutta mitä siitä sanoo Jumala? Näin: "Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan." Kaikella on aikansa. Armonaika on vielä käsillä, ja Jumala on pitkämielinen. Hän ei tahdo yhdenkään hukkuvan, vaan että jokainen syntinen kääntyy väärältä tieltään. Kuitenkin jo nyt Herra pilkkaa epäuskoisten tyhmää ylimielisyyttä ja uhmaa. Hän nauraa heille. Kun he nauravat Jumalalle ja kääntävät hänelle selkänsä, Herrakin nauraa heille, ja kerran hän on kääntävä heistä pois armolliset kasvonsa lopullisesti. Herra sanoo: "Tulkaa siis järkiinne!" On tyhmää paaduttaa sydämensä. On suorastaan järjetöntä nousta Jumalaansa ja Luojaansa vastaan. Lapset, nuoret ja me kaikki, painetaan tämä syvälle sydämeemme!

2. Menettelemme tyhmästi, jos emme käytä hyväksemme meille annettua armonaikaa

Kaikki epäuskoiset eivät kuitenkaan nouse avoimeen, julkiseen kapinaan, vaan monet elävät elämäänsä omalla epäkristillisellä tavallaan sen kummemmin liittoutumatta ja suunnitelmia tekemättä Jumalaa vastaan. Heillä voi olla monenlaisia henkilökohtaisia syitä ja verukkeita, miksi he eivät usko. Heidän omatuntonsa voi olla jonkin verran rauhatonkin, mutta pakottavaa tarvetta parannukseen ja sanankuuloon heillä ei ole. Jotkut ajattelevat, että ehtiihän sitä myöhemmin. Ensiksi pitäisi nauttia tämän elämän iloista. Ja tuntuu kuin uskon asiasta olisi vain haittaa tässä vaiheessa. Toiset kokoavat omaisuutta, rahaa ja osakkeita. Mutta kun heidän aikansa tulee lähteä, tuolla ei ole mitään arvoa. Eivät he voi ottaa sitä mukaansa, eikä heitä edes lasketa taivaan portille kolkuttelemaan, vaan suoraan heidän on mentävä sinne, missä on itku ja hammasten kiristys. Tyhmää on jättää armonaikansa käyttämättä. Tyhmää on jättää Jumalan armo silloin vastaanottamatta, kun se tulee luo. Raamattu sanoo: "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'" (Luuk. 12:20) ja vielä: "Kun sanotaan: 'Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.'" (Hebr. 3:15)

Olen ollut saarnavirassa neljäkymmentä vuotta. Sinä aikana olen nähnyt monenlaisia ihmiskohtaloita. Toiset ovat olleet uskossa ehkäpä lähes koko ikänsä, kasteensa hetkestä lähtien. Toiset ovat tulleet kääntymykseen kuolinvuoteellaan ja saaneet ryövärin armon. Toiset ovat nuoruudessaan palanneet itkien ja syvästi katuen maailman teiltä. Mutta on ollut myös niitä, joille Jumalan armo ei ole kelvannut ja jotka ovat lähteneet täältä pois, ilman että jäljelle jääneet olisivat saaneet mitään merkkiä heidän kääntymyksestään. On ollut niitä, jotka elämänsä parhaissa voimissa on temmattu pois, äkkiarvaamatta. Kukaan ei tiedä elämänsä hyvinä päivinä, millä tavalla hänen pitää täältä lähteä, eikä sitä, milloin se tapahtuu. Muuta neuvoa ei ole, kuin että meidän tulee aina valvoa ja olla valmiit.

On tyhmää olla välinpitämätön evankeliumin sanalle. On tyhmää jäädä pois sitä kuulemasta. On tyhmää viettää epäuskoista elämää. Lapset, nuoret ja me kaikki: Jumalaa ei voi palvella puolinaisella sydämellä. Kuningas Daavid neuvoi poikaansa Salomoa: "Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti." (1 Aik. 28:9) Tämä on hyvä, tuiki tarpeellinen neuvo.

3. Menettelemme viisaasti, kun tervehdämme uskossa ja rakkaudessa Jumalan Poikaa

Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, on ainoa tie Jumalan tykö. Jos sitä tietä kuljemme, tulemme varmasti perille. Jos käännymme pois siltä tieltä lavealle maailman tielle, emme pelastu. Tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat."

Tekstimme julistaa autuaiksi ne, jotka Herraan turvaavat. Kun syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä, on onnellista ja autuasta elää. Kun hän on sielumme turva, meillä ei ole hätää, ei edes silloin, kun ajallinen elämämme päättyy kuolemaan. Tulemme Jeesuksen tykö taivaaseen, meillä on osa vanhurskaitten ylösnousemuksessa eikä meitä tuomita.

Se on todella ymmärtäväinen ja viisas, joka uskoo Jeesukseen ja jolle Jeesus on rakas Vapahtaja ja ystävä. Jo vanhassa Israelissa oli tapana, että läheiset tervehtivät toisiaan suudelmalla. Apostolisessa kirkossa se tapa jatkui uskonveljien kesken ja sitä sanottiin "pyhäksi suunannoksi" (Room. 16:16). Se oli läheisen yhteenkuuluvuuden merkki. He olivat rakkaita ystäviä ja samaan uskon perhettä. Tekstissämme kehotetaan antamaan suuta Pojalla. Se tarkoittaa sitä, että tunnustamme rakkaaksi veljeksi, joka tuli yhdeksi meistä ihmisistä ja lunasti meidät.

Uskon asia on sydämen asia. Se on myös vakava asia, jonka kanssa ei tule olla leväperäinen, ei omahyväinen, ei itseensä luottava. Sen vuoksi tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella." Uskoon liittyy vakaa Herran pelko. Siihen liittyy myös autuuden ilo, suuri kiitollisuus siitä, että Vapahtaja on nostanut olalleen minut heikon, eksyneen lampaansa ja kantaa minut taivaan kotiin. Koska tunnemme oman vajavuutemme, iloitsemme vavistuksella.

On suurta viisautta uskoa Jeesukseen, turvata häneen ja rakastaa Häntä ja Hänen armoaan. Se on viisautta, joka tulee Jumalalta. Ottakaamme sydämellemme Herran sana. "Tulkaa siis järkiinne."

Amen.

Markku Särelä