Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen, Jeesuksen. Apt. 3:18-20.

Kalliit kristityt Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa!

Tekstimme puhuu meille virvoituksen ajoista. Varmasti me kaikki odotamme virvoituksen aikoja. Monella meistä on mielessämme aikoja, jolloin Jumalan sana tuli meidän sydämellemme kalliiksi ja rakkaaksi ja kuinka sitä meille saarnattiin, opetettiin ja selitettiin. Tunsimme sieluissamme, että me virvoittauduimme. Olimme hengellisellä levähdyspaikalla. Rohkaistuina ja iloisina saimme lähteä koteihimme ja siellä elää siitä samasta evankeliumista, minkä olimme kuulleet.

Tänäänkin tarvitsemme tällaista virvoituksen aikaa. Tarvitsemme sitä vielä huomisellekin päivälle, sitä mukaa kuin Jumala vielä huomisen päivän antaa meille tulla. Haluamme kysyä tänään, ensiksikin, että miten täällä ajassa nämä virvoituksen ajat meille tulevat. Voi olla, että meillä on erilaisia ajatuksia, kuvitelmiakin siitä, millaisia ne olisivat ja kuinka ne tulisivat. Sen tähden meidän on syytä kiinnittää huomiomme siihen, mitä tekstimme meille sanoo. Se puhuu meille siitä, mitä profeetat olivat puhuneet, kaikki profeetat. Jumala oli nimittäin nyt täyttänyt sen, minkä kaikki profeetat olivat edeltä ilmoittaneet, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän --- hänen Voideltunsa piti kärsimän.

Jeesuksen aikana odotettiin virvoituksen aikoja. Ja monet ymmärsivät, että kun Messias tulee, niin silloin nuo ajat koittavat ja että ne ajat ovat aivan erilaisia kuin kaikki muut ajat, mitä siihen mennessä on ollut. He ajattelivat, että silloin Israel pääsee kunniaan, silloin kaikki pakanakansat tunnustavat, että se on oikea Jumalan kansa, palvelevat sitä, tekevät työtä sen hyväksi, ja Israel pääsee eroon Rooman valtakunnan rasittavasta ja häpeällisestä ikeestä ja kaikki on toisin. Kristus tuli, mutta tätä aikaa ei tullut. Ja kun hän olikin toisenlainen, mitä odotettiin, niin juutalaiset pahentuivat häneen. He ristiinnaulitsivat Jeesuksen Kristuksen. Mutta nyt tekstimme julistaa meille: Jumalan Voidellun piti kärsimän. Ei hän tullut tänne tekemään maanpäällistä kunniakasta valtakuntaa ja luomaan Israelille uutta tulevaisuutta, vaan hän tuli lunastamaan maailman. Hän tuli kulkemaan kärsimyksen tien, ristinalaisuuden, pilkan ja häpeän tien. Ja siinä, tässä Kristuksessa, tuli meille Jumalan valtakunta. Kunnian tietä ihminen lihallisessa mielessään etsii. Siinä samassa lihallisessa mielessä ihmiset ovat keksineet ja ujuttanet Raamatun totuuden sekaan omia ajatuksiaan Jumalan valtakunnasta ja ajatelleet, että sitten joskus kuitenkin nuo ajatukset toteutuvat ja täällä maan päällä epäuskoinen maailma saa nähdä, että kristityt olivat oikeassa ja että he ovat kunniakas Jumalan kansa.

Mutta kun apostoli saarnaa kuulijoillensa, hän sanoo: "Hänen Voideltunsa piti kärsimän." Näin hän asettaa meidätkin etsimään virvoitusta aivan toisaalta kuin mistä meidän lihamme sitä etsii. Sen tähden hän sanoo: "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Tässä ajassa virvoituksen ajat tulevat parannuksen saarnasta. Teille on opetettu, mitä parannus on. Siinä on kaksi osaa, toinen on katumusta omien syntiensä tähden ja toinen on uskoa siihen, että Kristus on synnit kantanut ja sovittanut ja että hänessä ne ovat anteeksiannetut. Jos siis etsit virvoituksen aikoja, etsi silloin parannuksen saarnaa. Kuule sitä kuulevin korvin ja kätke se sydämeesi uskolla. Ja tämä saarna on saarna synnistä ja saarna armosta, saarna sinun synneistäsi, ja saarna Jumalan armosta sinua kohtaan. Katumussaarna edeltää lohdutussaarnaa.

Tänä aikana me aivan erityisesti tarvitsemme Jumalan tahdon opettamista, tarvitsemme kymmentä käskyä, jotka sanovat meille, mikä on oikein, mikä on väärin. Jumala on kansallensa antanut nuo käskyt, ei sitä varten, että me polkisimme ne maahan, ei sitä varten, että me lihallisessa mielessämme ajattelisimme, että me voimme toisinkin tehdä ja ottaa itsellemme vapauden, vaan kyllä meille kuuluvat käskyt, jotka sanovat meille, miten meidän on rakastettava Jumalaa yli kaiken, kaikesta sydämestämme, kaikesta mielestämme ja kaikesta sielustamme. Ja meille kuuluvat myös ne käskyt, jotka viittaavat lähimmäisiimme alkaen neljännestä käskystä kymmenenteen asti. Vaikka tämä maailma on täynnä milloin minkäkinlaista lihallista pyydettä ja himoa, niin Jumalan käskyt ovat niin ja amen tänä päivänä ja viimeisenä päivänä. Ne sanovat meille, millaisia me olemme. Ne sanovat meille, mitä meidän pitää tehdä. Ne sanovat meille, mitä me olemme ansainneet. Ne julistavat, että olet syntinen, Jumalan tahdon rikkoja, ja että sinulla omilla voimillasi, teoillasi, ei ole mitään menemistä Jumalan eteen, niin että autuuteen tulisit. Et voi tekoihisi vedota, vaan kadotuksen olet ansainnut, ja sinne olet matkalla, mikäli epäuskossa olet.

"Tehkää siis parannus ja kääntykää", sanoo apostoli Pietari. Juutalaiset, joille hän tässä tekstissämme puhuu, olivat hylänneet Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Voidellun. He odottivat virvoituksen aikoja, mutta eivät niitä voineet löytää sieltä, mistä he luulivat niiden tulevan. Tämä sama sana koskettaa meitä samalla tavalla. Emme voi löytää virvoituksen aikoja omilla ansioillamme ja omilla teoillamme. Jumalan laki on annettu sitä varten, että jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä. Tässä näkyy, missä on synnintunto, missä sitä ei ole. Sydämessä, jossa on synnintunto, ei puolustauduta Jumalan edessä, eikä myöskään Jumalan seurakunnan edessä, vaan tunnustetaan, että me olemme hänen tahtonsa rikkojia. Mutta missä tullaan Jumalan kasvojen eteen erilaisin itsepuolustuksin, ehkäpä valheellisin syytöksin lähimmäistä kohtaan, siellä ei ole todellista synnintuntoa. Jotta virvoituksen ajat voivat tulla sydämiimme, tarvitsemme synnintuntoa, jossa tunnustamme itsemme Jumalan käskyjen rikkojiksi ja kadotuksen ansainneiksi.

On tarpeen tulla uskoon. Usko tulee lohdutussaarnasta. Se tulee siitä saarnasta, joka meille kertoo, että Kristuksen piti kärsimän, piti kärsimän meidän syntisten, langenneitten, poispoikenneittein tähden. Muuten meille ei voitu anteksiantamusta hankkia. Mutta tämä Kristuksen kärsimys sai sen aikaan ja nyt anteeksiantamus on jo hankittu. Rauha Jumalan ja maailman välille on solmittu Kristuksen kuolemassa. Sitä Jumalan sana meille julistaa, ja se myöskin kutsuu meitä Jumalan tykö, Kristuksen tykö. Miten sydämellisesti Vapahtajamme puhuikaan niille, jotka olivat tulleet synnintuntoon. Hän lausui heille: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon". Tai hän saattoi sanoa: "Missä ovat sinun tuomitsijasi? En minäkään sinua tuomitse". Sille, joka ei mitään ole, jonka laki on murjonut, painanut alas syvimpään helvettiin ja kadotuksen syövereihin, sinne alas tulee Kristus armollaan, ja hän lohduttaa, auttaa ja vakuuttaa, että synnit ovat anteeksiannetut. Ja silloin myöskin virvoitus tulee sydämeen, virvoituksen aika, sillä uskon kautta pyhään evankeliumiin me uudestisynnymme, rakentuu jälleen yhteys Jumalan ja ihmisen välille, me pelastumme ja meillä on rauha sydämessämme.

Erityisesti nykyaikana meidän on korostettava ja teroitettava sitä, että tämä lohdutus löytyy juuri Kristus-saarnasta, joka on anteeksiantamuksen saarna. Sitä ei pidä etsiä valhe-evankeliumeista. Niitä on paljonkin tarjolla nykypäivinä ja on aina ollut. Jotkut julistavat ns. sosiaalista evankeliumia. Sillä ymmärretään sitä, että ihmisten elinolosuhteiden parantaminen olisi varsinaista evankeliumia ja kirkon varsinaista työtä. Mutta eihän se ole evankeliumia, sehän on lakia, eikä sillä tiellä saada hyvää omaatuntoa eikä syntien anteeksiantamusta.

Toiset taas yrittävät auttaa ihmisiä erilaisilla ihmeillä, lupaamalla heille terveyttä ja ihmeparannuksia. Ei tämäkään ole evankeliumia, kaukana siitä. Kysymyksessä ovat ajallisen elämän asiat eivätkä iankaikkiset. Kyllähän me Jumalalle saamme rukouksessa esittää tarpeemme ja jäädä siihen, mikä on hänen tahtonsa ja sopeutua siihen, mitä hän antaa. Saamme pyytää häneltä myös terveyttä, ja velvollisuutemmekin on rukoilla sairaitten puolesta. Mutta aina meidän tulee muistaa, että tämä on kuitenkin ajallista. Kaikkien meidän on kerran kuoltava, ja silloin tulee tuomio. Ja siinä ei auta, onko elämämme ollut terveen vai sairaan ihmisen elämää täällä. Mutta jokaisella, jolla on usko Herraan Kristukseen, on turva sinä päivänä ja siinä hetkessä.

Maailmassa on liikkeellä evankeliumia, joka etsii tunnekuohua ja erilaista hurmosta, ihanaa oloa, niinkuin jotkut sanovat. Mutta eihän sekään ole evankeliumia eikä se ole mikään todiste siitä, että olisi todellinen usko. Se on ihmisessä olevaa. Mutta se, mihinkä usko nojaa, on Kristus. Usko nojaa siihen, mikä on meidän ulkopuolellamme, siihen vanhurskauteen, jonka Kristus on meille hankkinut, siihen uhriin, jonka hän on meidän edestämme antanut. Kristillinen kirkko julistaa Kristusta, ja hänet on korkealle korotettava ja häntä saarnattava, että hänestä tulisivat nämä virvoituksen ajat. Hän on se syntisten ystävä, joka kutsuu luokseen taakankantajat ja hän on se, joka masentuneelle, syyttävälle sydämelle antaa virvoituksen, kun hän julistaa oman rauhansa.

Ehkä usein meitä häiritsee ajatus, jonka mukaan virvoituksen ajat ovat käsillä, kun uskovia on paljon. Ajattelemme, että jos meidän kirkkomme täyttyisi ääriään myöten, meidän toimintamme menisi eteenpäin, niin että seurakuntia voitaisiin perustaa joka paikkakunnalle, kirkkoja rakentaa, niin siinä olisi virvoituksen aika. Eikä se huono aika olisikaan, jos nämä ihmiset tulisivat totuuden tuntoon, ja näin tapahtuisi. Olisihan se heille virvoituksen aikaa. Mutta entä nyt, silloin kun Jumalan seurakunta kulkee vähäisenä joukkona, kun elämme aikakautta, jolloinka ihmiset luopuvat uskosta, ja jolloinka kääntymystä näyttää tapahtuvan varsin vähän, miten silloin? Virvoituksen aika on ihmisen sydämessä, sen ihmisen, joka uskoo. Silloin se on käsillä jokaisella uskovalla, vaikka hän olisi yksin tässä maailmassa, koska virvoitus on syntien anteeksiantamuksen omistamisesta johtuvaa, ja kun meillä tämä armo on, kyllä me silloin olemme myös virvoituksen saaneita.

Meidän on siis nähtävä, että virvoituksen ajat tulevat tässä ajassa parannuksen saarnasta ja ovat niillä, jotka uskovat. Sen tähden parannuksen saarnaa tulee pitää yllä. Jotta tämä parannuksen saarna kaikuisi ja virvoituksen ajat jatkuisivat me rukoilemme Herraa lähettämään uskollisia työmiehiä eloonsa.

Virvoituksen ajat tulevat vielä toisellakin tavalla. Meille sanotaan, että ne "tulisivat Herran kasvoista, ja että hän lähettäisi teille hänet, joka on edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen". Apostolit olivat kysyneet ennen Jeesuksen taivaaseen astumista: "Tälläkö ajalla sinä rakennat Israelille valtakunnan?" He olivat saaneet vastaukseksi, että heidän ei tule tietää aikoja eikä määrähetkiä, vaan että he ovat Kristuksen todistajia alkaen Jerusalemista maan ääriin asti. Israelille rakennetaan valtakunta. Mutta milloin? Sitä samaa sanaa, toisin vain käännettynä, käytetään tässä tekstimme yhteydessä, kun sanotaan: "Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan." --- Sanoilla "jolloin kaikki kohdallensa asetetaan" viitataan siihen, kun Kristus tulee toisen kerran, kun hän tulee tuomiolle. Silloin tapahtuu kohdallensa asettaminen eli rakentaminen. Silloin Jumalan valtakunta näyttäytyy kirkkaudessa. Niin saamme säilyttää toivon, että kerran virvoituksen ajat tulevat Herran kasvoista, kun kaikki asetetaan kohdallensa. Ne tulevat silloin todelliselle Israelille, toisin sanoen Kristuksen seurakunnalle, sille, joka on Israel, ei lihan mukaan, vaan hengen mukaan, sille Israelille, johon mekin, pakanakristityt, olemme ympätyt. Ja mikä virvoitus se silloin on! Se on häiriintymätön, iankaikkinen autuus. Se on todellinen pyhien yhteys. Se on Kristuksen valta, jota mikään ei siellä häiritse eikä vastusta. Se on taivaallista elämää ilman syntiä, kiusaajaa, sairautta, tuskaa, kuolemaa. Saamme "ravita itsemme hänen muotonsa katselemisella".

Niin siis meitä lohdutetaan tänä päivänä sillä, että me saamme virvoittautua syntiemme anteeksisaamisesta Kristuksessa, ja että meitä odottaa sitten täydellinen virvoitus kun Herramme Jeesus Kristus tulee. Amen.

Markku Särelä