Olin saanut kutsun syntymäpäivä juhlaan. Siellä ollessani keskustelin erään toisen kutsuvieraan kanssa. Kun hän sai tietää, että olin eläkkeellä oleva luterilainen pastori, hän sanoi: "Minulla on kolme poikaa: Kaksi on luterilaista, kolmas on uudestisyntynyt kristitty." Silloin alkoi juhlan lauluhetki ja keskustelumme jäi siihen.

En tiedä, tahtoiko tämä äiti sanoillansa ilmaista, että hänen kolmas poikansa oli päässyt korkeammalle asteelle uskossaan, kuin hänen luterilaiset veljensä, vai käyttikö hän vain pojastaan sitä nimeä, jonka poika oli itselleen antanut. Joka tapauksessa tämän äidin sanat jäivät mieleeni. Ajattelin: Miten tärkeää onkaan, että me luterilaiset puhumme avoimesti vakaumuksistamme. Sillä meillä, jotka Jumalan armosta olemme saaneet sydämiimme Raamatun mukaisen varmuuden, että Jeesus, Jumalan Poika, on ansainnut meille ja kaikille syntisille valmiin jatäydellisen pelastuksen, joka kasteessa meille lahjoitettiin, ja joka on nytkin omanamme uskon kautta - meillähän vasta onkin syytä kertoa maailmalle tästä sanomattomasta Jumalan armosta ja rakkaudesta syntisiä kohtaan.

Joskus, kun olen keskustellut henkilöiden kanssa, jotka jatkuvasti puhuvat uudestisyntymisestään, on käynyt ilmi, että heille on ollut tärkeintä se, mikä on tapahtunut heidän omassa sydämessään. He ovat kyllä puhuneet Jeesuksestakin, mutta ei siitä, mitä hän on jo tehnyt kaikkien ihmisten edestä, vaan siitä mitä he ovat tehneet Jeesukselle. Ovat puhuneet tähän tapaan: "Olen antanut sydämeni Jeesukselle, miten ihana asia olisi, jos sinäkin antaisit sydämesi hänelle."

Kun joku käyttää sanontaa "uudestisyntynyt kristitty", tämä viittaa siihen, että hänelle ei riitä se, että ollaan kristityitä, vaan on oltava määrätynlainen kristitty. On mahdollista, että jotkut eivät sanalla "kristitty" tarkoita uskossa olevaa ihmistä, vaan tarkoittavat n.s. kristilliseen yhteiskuntaan kuuluvaa. Mutta onhan olemassa kirkkoja, jotka opettavat, ettei tulisi tyytyä olemaan pelkästään uskossa, vaan tulisi pyrkiä saamaan n.s. henkikaste, jolla he tarkoittavat tietynlaista tunteenomaista kokemusta, ja korkeammalle asteelle päässyttä kristittyä. On ymmärrettävä, miksi niin monella on tällainen mieli, sillä monet reformoidut kirkot opettavat, että Pyhä Henki toimii myös ulkopuolella sanan ja sakramenttien. He eivät siis ohjaa ihmisiä turvaamaan yksinomaan Jumalaan muuttumattomiin armolupauksiin, vaan ohjaavat heitä etsimään Pyhän Hengen ilmestyksiä ja vaikutuksia oamsta sydämestään.

Raamatun keskeinen opetus on, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja joka tämän uskoo, hänellä on omanaan syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. (2.Kor.5:19, Room.4:5). Hän on uudestisyntynyt kristitty, ja kristittynä hän saa käyttääarmonvälineitä, sanaa ja sakramentteja, muistaa kastettaan, jossa hän jo lapsena uudestisyntyi, käy Herran pöydässä, ja näin Pyhä Henki saattaa jatkuvasti häntä vahvistaa.

Rupert Efraimson

(Luterilainen 10/96)