Niin eräs fariseuksista pyysi häntä syömään kanssaan. Hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka oli syntinen; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, hän toi mukanaan alabasteripullon, asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojaan kyynelillään, kuivasi ne päänsä hiuksilla, suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, näki sen, ajatteli hän mielessään: "Jos tämä olisi profeetta, hän tietäisi, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanottavaa sinulle." Hän lausui: "Opettaja, sano." – "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, hän antoi molemmille velan anteeksi. Sano, kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi." Hän sanoi hänelle: "Oikein ratkaisit." Naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Tulin sinun taloosi, et antanut vettä jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta jalkojani siitä asti, kun tulin sisään. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta tämä voiteli hajuvoiteella jalkani. Sen tähden sanon sinulle: tämän monet synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon, mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän." Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut." Ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessään: "Kuka tämä on, joka synnitkin antaa anteeksi?" Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan." Luuk. 7:36 - 50

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisessa!

Jeesus avaa sydämesi oven

"Sinun syntisi ovat anteeksi annetut." – Tämä on maailmankaikkeuden ihanin ilouutinen! Jeesus vakuuttaa täydellä Jumalan Pojan varmuudella: Aivan kaikki syntisi ovat jo nyt anteeksi annetut ­– erotuksetta ja ehdoitta, niin menneet, nykyiset kuin tulevatkin syntisi. Ja nyt käymme tässä sanassa Tämän Armon Herran luokse, kuten tuossa hetkessä saivat käydä niin isäntänä toiminut fariseus Simon, hänen pöytävieraansa kuin paikalle tullut nainenkin.

Fariseukset olivat tarkkoja siinä keiden kanssa he aterioivat ja keitä he kutsuivat luokseen syömään. Ateriayhteys oli ja on yhä Lähi-idässä tärkeä osa ystävyyttä ja toisen aseman tunnustamista. Yhteinen ateria ei kuitenkaan ollut tae uskon yhteydestä, kuten tässä kuulemme. Siinä Simon teki kyllä oikein, että hän pyysi Jeesuksen kattonsa alle. Tämä päätös kysyy meiltä, miten me pyydämme Jeesuksen luoksemme. – Kutsummeko Hänet aamu- ja iltarukouksiin, ruokahetkiin ja kaiken elämämme suunnitteluun? Millaisen paikan Hän saa luonamme? Fariseus Simon ei kuitenkaan antanut Jeesukselle sitä osaa ja paikkaa, joka Hänelle kuuluu. Simon piti Jeesusta opettajana ja korkeintaan profeettana. – Hän ei antanut vettä Vapahtajamme jaloille, niin kuin tuon ajan vieraanvaraisuus edellytti; eikä hän voidellut halvimmallakaan öljyllä Jeesuksen päätä, kuten olisi tullut arvostettua vierasta kunnioittaa. Simon piti epäuskossaan itseään muita parempana ja tuomitsi hänen vaatimustensa ja ehtojensa ulkopuolella olevat. Hän halusi ottaa Jeesuksen luokseen halvempana kuin hän itse oli, koetellen, olisiko Jeesuksesta hänen väittelykumppanikseen.

Jeesus varoittaa omavanhurskaudesta ja armon pelastuksen torjumisesta tuomiopäivän kuvauksessaan: ”Silloin alatte sanoa: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit.' Mutta hän lausuu: 'Sanon teille: en tiedä, mistä olette. Menkää pois luotani, kaikki vääryyden tekijät.'” (Luuk. 13:26–27) Mutta samalla tämä on lempeä kehotuksen sana uskoville: ottaa Jeesus päivittäin vastaan Raamatun sanassa, rukouksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä. Siitä on merkkinä se, miten Simonin suunnitelmat väittelystä Jeesuksen kanssa muutti tuo nainen. Hänen nimeään ei edes kerrota, mutta Jeesus tunsi hänenkin elämänsä läpikotaisin. Jeesus tiesi naisen rikkoneen monin tavoin, mutta Jeesuksen armollisuus oli vetänyt naisen Vapahtajamme luokse. Nainen oli varmastikin kuullut Jeesuksen saarnaavan syntien anteeksiantamuksesta. Ehkä Jeesus oli katsonut häneen ja Herramme kaikentietävä ymmärrys oli nähnyt naisen sydämeen ja siellä nainen oli tuntenut syvänä vihlaisuna syntinsä.

Sen nainen osoitti katumuksen kyynelillään. Hän tiesi olevansa halveksituin ja heikoin. Hän tuomitsi itse itsensä ja haki armoa, anteeksiantamusta ja hyväksyntää Jeesukselta. Siksi hän uskaltautui arvottomana Pyhän Jumalan eteen. Mutta juuri sillä paikalla Jeesuksen sanat ja läsnäolo olivat murtaneet toisella tapaa tämän kuulijan. – Nainen tiesi satuttaneensa synneillään itseään, mutta ennen kaikkea Jeesusta. Nainen oli saanut ymmärtää Kristuksen kärsivän kaikkien syntien rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta, ja sen, että Jeesuksen vierellä ei ole enää vertailua muihin, ei selittelyjä eikä verukkeita, ei väittelyitä eikä kiistelyitä, vaan ainoastaan syntinsä tunnustaminen.

– Mutta siksi sillä paikalla on myös lahjaksi saatu usko Kristukseen Sovittajaamme ja Lunastajaamme – Syntisten Ystävään.

Tässä myös naisen ulkomuotokin muuttui. Itseään ehkä aikaisemmin paljonkin maallisesti koristanut nainen pesi nyt kyynelillään Jeesuksen tomuiset jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Tomulla ja pölyllä koristetut kasvot ja hiukset olivat nyt merkkinä naisen katumuksesta mutta ennen kaikkea Herramme armosta, joka samalla pesi ja kuivasi naisen anteeksiantamuksellaan. Siksi mitä kaikkea nainen olikaan tehnyt, niin nyt se kaikki oli anteeksi annettu, poispyyhitty ja unohdettu. – Kaikki entinen oli mennyt. Näin kumpikin, sekä tuo nainen että Simon, hämmästelivät Jeesusta, mutta siinä heidän näkökulmansa olivat täysin erilaiset. – Simon hämmästeli sitä, että Jeesus otti julkisyntiseksi tunnetun naisen vastaan. Nainen taas hämmästeli Jeesuksen armollisuutta ja anteeksiantamusta. Sillä Jeesus ei ole tässäkään tuomitseva, vaan hellä ja rakastava. Siksi Hän murtaa myös esteet ja väliaidat. Hän kutsui naisen luokseen pelastukseen. Siitä on merkkinä tässä Jeesuksen tekemä ihme, jossa nainen sai käydä Simonin ateriahuoneeseen ilman, että kukaan esti häntä.

Ja siellä naisen saama sydämen usko näkyi palvelemisena. Nainen ei sanonut mitään, mutta teoillaan puhui sitäkin enemmän. – Jeesus kutsui uskon lahjan saaneen naisen luokseen myös rohkaisuksi Simonille ja kaikille hänen pöytävierailleen. Ja naisen käyttämä kallis tuoksuvoide oli sekin suuri kannustus kaikille läsnäoleville kääntyä Jeesuksen puoleen. Sillä kun tuo nainen yhtään voidetta säästelemättä vuodatti sen kaiken Jeesuksen jaloille, oli se kaikki merkkinä siitä kuinka iankaikkisesti Kallis Aarre Simonilla ja kaikilla hänen vieraillaan olikaan edessään. Mutta kun Simon ja muut torjuivat tämän uskonkutsun, esitti Jeesus hänelle ja pöytäseurueelle vertauksen kahdesta velallisesta.

Velkasi on maksettu

Jeesus on tässäkin paikalla olleista ainut, joka ei ollut velallinen eli syntinen. Simon ymmärsi kyllä Jeesuksen tarkoituksen anteeksiantavan velkojan rakastamisesta, mutta hän kuitenkin torjui Kristuksen, koska hän piti itseään velattomana. Jeesuksen sanat osoittavat kuitenkin meidän kaikkien olevan luonnostamme ja jo syntymästämme lähtien syntisiä. Olemme rikkoneet Pyhä Kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan, ja olemme siksi velassa ja velallisia, ellei meillä ole anteeksiantamusta Kristuksessa.

Toiseksi Jeesuksen sanat osoittavat, ettei meillä itsellämme ole mitään, jolla voisimme maksaa velkamme takaisin. Jeesus totesi vertauksellaan sekä Simonin että naisen syntisiksi. Saatat nyt Kallis Ystävä kysyä, onko tässä merkitystä summalla? Eikö meistä jokainen ole yhtä syntinen Jumalan edessä? – Lopulta kyse on siitä kuinka suureksi saa itse velkataakkansa uskossa nähdä. Kyse on syntisyytensä tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Sen ymmärtämisestä, että on tehnyt vararikon, ja on siten teoissaan varaton velattomuutta edellyttävän Jumalan edessä. Sillä vaikka olisi vain yhden denaarin velkaa Jumalalle, on sekin kadottava velka, ellei sitä ole maksettu pois. Ilman sitä 50 denaariakin on kuin 500, kun jälkimmäinen velanmaksu on uskossa otettu vastaan ja kuitattu. Eikä epäuskon velan denaarimäärä ole mitattavissa tuomiopäivänä.

Niinpä tähän hetkeen kuuluvat Jeesuksen armolliset sanat: ”hän antoi molemmille velan anteeksi.” Velallisiksi tunnustautuvia oli tässä kaksi, ja kumpikin heistä sai velkansa anteeksi. Ja niin monta kuin on velallisia eli niin monta kuin koskaan on ihmisiä, kuuluu aivan jokaiselle kutsu anteeksiantamukseen ja pelastukseen. Se kaikuu kautta ihmiskunnan ja läpi maailmanhistorian, ettei kukaan torjuisi kutsua, eikä jäisi miljoonia eikä denarin sadasosaakaan velkaa, sillä koko ihmiskunnan velka on täysin maksettu. Tässä oli Jeesuksen avoin armonkutsu myös Simonille ja hänen vierailleen tarttua maksettuun velkakirjaan.

On järkyttävää, ettei kenenkään pöytävieraista kerrota murtuneen ja tulleen kääntymykseen, tunnustaneen syntisyyttään ja tarvettaan Vapahtajalle. He jäivät vain hämmästelemään Jeesusta ajatellen ”kuka tämä on, joka synnitkin antaa anteeksi?” He eivät näin rakastaneet vähääkään Jeesusta, vaan koko sydämestään itseään ja asemaansa. Siksi Jeesus nosti vielä naisen fariseusten katsottavaksi ja kysyi jokaiselta läsnäolijalta: ”Näetkö tämän naisen?” Jeesus kutsui näkemään hänen katumuksensa ja sen, kuinka paljon hän uskoi ja rakasti. Jeesus teki tämän, jotta he olisivat pyytäneet Jumalalta anteeksi ja pyytäneet Kristukselta rakkautta Jumalaa kohtaan, niin kauan kuin heillä oli armonaikaa jäljellä.

”Mene rauhaan”

Tuo nainen ei saanut suupalastakaan ruokapöydästä, ei myöskään pöytäseurueelta yhtään hyväksyvää sanaa eikä huomiota, mutta nainen sai kuitenkin Suurimman Lahjan kaikista – Hän sai Jeesuksen, ja Jeesuksessa hän sai pelastuksen, elämän ja autuuden. Naisen katumus ja rakkaus eivät olleet syitä Jeesuksen anteeksiannolle, vaan ne olivat ainoastaan seurausta ensin ja ehdoitta annetusta Jeesuksen rakkaudesta.

Näin Simon sai kutsua Jeesuksen kotiinsa, mutta nainen sai Jeesuksen sydämeensä. Tuo nainen oli Jeesuksen vuoksi velaton Jumalan edessä. – Ja näin katumuksen kyyneleet vaihtuivat rauhan ja onnen kyyneleiksi.

Siksi tuolloin oli läsnä kaksi juhlapöytää: oli juutalaisten sapatinaaton ateria, mutta Jeesuksessa oli läsnä jo taivaallinen juhla-ateria ja nyt tuo nainen sai käydä tuohon ikuiseen ja pysyvään juhlapöytään. Siihen hän oli tervetullut ja siinä hänen Vapahtajassaan oli hänen juhla-ateriansa. Sillä aterialla Jeesus on Isäntä, joka yhdistää pöytävieraansa. Hänen anteeksiantamuksensa pöydässä ei enää tuomita, koska Jeesus on kaikkien edestä tuomittu. Siinä pöydässä ei enää halveksita, koska Jeesus on kaikkien edestä halveksittu. Eikä siinä seurassa syrjitä, koska Jeesus on kaikkien edestä syrjitty. Tuon taivaallisen juhla-aterian Jeesus vain hieman myöhemmin asetti ensimmäisellä ehtoollisella tosiasiallisesti myös jo tänne aikaan. Ja tuo taivaallinen armon ja anteeksiantamuksen ateria meillä on tänäänkin täällä pyhässä ehtoollisen sakramentissamme.

Ja kuten Jeesus on kattanut tämän koko anteeksiantamuksensa juhlapöydän, sen kaikki tarjottavat ja lahjat, niin samoin Hän valmistaa myös rakkauden sydämiimme Häntä kohtaan. – SIllä koska usko on Hänen täysi lahjansa, niin samoin ovat toivo ja rakkauskin, sillä lahjausko herättää lahjatoivon ja lahjarakkauden. Tästä Augsburgin tunnustuksen puolustus opettaa uskonkohdassa IV Vanhurskautus seuraavasti: ”Miten ihmissydän voisi rakastaa Jumalaa niin kauan kuin se vain tajuaa hänen olevan hirvittävästi vihoissaan ja ahdistavan meitä ajallisin ja iankaikkisin onnettomuuksin. Laki taas alati syyttää meitä ja alati kuvaa eteemme vihastuvan Jumalan. Eipä siis Jumalaa mitenkään rakasteta, jollemme ensin ole uskossa turvautuneet laupeuteen. Vasta silloin hänestä voi tulla meidän rakkautemme kohde.”

Ja niin Rakkaat Ystävät, lahjarakkaus herää ja elää kaikki syntinsä anteeksisaaneessa sydämessä. Meiltä ei siis vaadita rakkauden puristamista sydämistämme Jeesusta kohtaan, vaan senkin Hän itse valmistaa ja herättää Itseään kohtaan. Sitä tarkoittaa Jeesuksen juhlapöytään käyminen. – Sillä käydäksemme siihen pöytään meidän on ovella riisuttava syntimme, kaikki vaatimuksemme ja erinomaisuutemme, ja niin saamme ottaa vastaan lahjapelastuksen puvun. Näin Jeesus oli myös tuon Simonin pöydän todellinen Isäntä, koska Hänen valtansa on Hänen armossaan.

Vapahtajamme sanoo sinullekin tänään saattaen sinut kohti taivaankotiaan: ”Syntisi ovat anteeksi annetut, uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan." (+ Luuk. 8:48) Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 5.3.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna
joulujuhlassa Tampereella 4.12.2022

Rippisaarna ja kehotus synnintunnustukseen 7.7.2024 Siitamajalla

Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. Nyt eritoten te kalliit rippikoulunuoret.

Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu apostoli Paavalin kirjeessä kolossalaisille, sen luvussa 3, jakeissa 12 ja 13: "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, sietäkää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on teille antanut anteeksi, niin tekin antakaa."

Kaikkinäkevä ja Kaikkitietävä Jumala kysyy, olemmeko me totelleet Häntä tässä ja kaikessa mitä Hänen sanansa edellyttää. Joudumme tunnustamaan, että Herrallamme on nuhdeltavaa meistä jokaisesta. Jumala on Pyhä ja me olemme syntiset. Olemme kaikki rikkoneet Häntä vastaan päivittäin monin ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Jumala ei muuten tässäkään ilmoittaisi, että Hänellä on meille anteeksiannettavaa. Näin Kaikkivaltiaan sana laittaa meidät synnintunnustajan paikalle.

Mutta kuulethan miten Jumala tässäkin vakuuttaa jo antaneensa meille kaikki syntimme anteeksi. Hän lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan veljeksemme ja Vapahtajaksemme. Herramme eli edestämme täysin synnittömän elämän, täytti kaikessa pienintä piirtoa myöden Kaikkivaltiaan pyhän lain, kuoli ja kärsi puolestamme sen rangaistuksen, jonka me olimme synneillämme ansainneet.

Herättäessään Poikansa kuolleista Isä vahvisti ja ilmoitti koko maailmalle hyväksyneensä Jeesuksen sijaisuhrin kaikkien ihmisten edestä, jokaiselle Häneen uskovalle iankaikkiseksi elämäksi. Ja siksi tämä kallis armon evankeliumi on tarjolla aivan jokaiselle.

Kaikkivaltias kehottaa ”pukeutukaa”, siis verhotkaa ja peittäkää, käykää Hänen lahja-armonsa ja anteeksiantamuksensa turviin. Viimeisellä tuomiolla kestää vain se, että Jumala on peittänyt syntimme Kristuksen sovitus- ja lunastustyöllä.

Vietämme tänään suurta ja arvokasta konfirmaatiojuhlaa. Olette rakkaat rippikoulunuoret pukeneet päällenne valkoiset puvut. Se on merkkinä siitä, että Kristus on pukenut päällenne anteeksiantamuksen ja armonpukunsa. Hän verhosi teidät jo kastepuvuissanne, ja siksi teillä ovat nyt valkoiset vaatteet merkkinä kasteen armoliitosta ja Jumalan uskollisuudesta lupautuessanne tänään seuraamaan uskossa Vapahtajaanne.

Muistamme Jumalan sanan todistuksen: ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:26–27)

Meillä on sen tähden Jumalan kehotus käydä syntimme tunnustaen Herran pyhälle ehtoolliselle. Vapahtajamme Jeesus Kristus asetti sen, jotta Hän tänäänkin julistaa: ”Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”.

Pastori Marko Kailasmaan saarna
Helluntain jumalanpalveluksessa Siitamajalla 28.5.2023

Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialainen nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos tuntisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eihän sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä, mistä sitten olet saanut elävää vettä? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokaiselle, joka juo tätä vettä, tulee jälleen jano, mutta sille, joka juo sitä vettä, jota hänelle annan, ei tule koskaan jano, vaan se vesi, jonka hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä." Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Minulla ei ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi. Siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella, mutta te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle: "Nainen, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne. Me kumarramme sitä, minkä tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa, sillä sellaisia rukoilijoita Isä etsii itselleen. Jumala on henki, ja niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Nainen sanoi hänelle: "Tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi. Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken." Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen, joka puhun kanssasi." Aamen. (Joh. 4:5–26)

Armo, laupeus ja rauha Jumalalta Isältämme ja Kristukselta Jeesukselta, Herraltamme!

Jeesuksen anteeksiantamus puhdistaa häpeän

”Oli noin kuudes tunti.” – Puolenpäivän hetki on tärkeä lähtökohta tähän Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamiseen. Juutalaiset laskivat tuona aikana päivän tunnit aamukuudesta alkaen ja kello oli nyt noin 12 keskipäivällä. Palestiinan alueen asukkaat kävivät tuolloin yleensä illalla tai sitten jo aamuvarhaisella hakemassa vettä kaivoilta. He välttivät näin keskipäivän kuumuuden. Puhtaan veden vuoksi kaivot olivat tärkeitä ja niiden ympärille kokoontui kansaa pitkienkin matkojen päästä. Yleensä perheiden naiset hakivat yhdessä veden turvallisuutensa ja seurankin vuoksi, miesten tehdessä muita töitä. Naisilla oli silloin aikaa keskustella asioista ja kenties jakaa painavaa taakkaakin – niin vettä kuin elämän surujakin. Nyt kuitenkin tämä nainen oli tullut yksin päivän kuumimpana aikana kaivolle. Niin hän oli tehnyt ehkä jo pitkään. Mutta vettä oli saatava ja matka oli kuljettava, vaikka sitten ilman seuraa ja turvaa. Naisella oli takanaan kenties jo pitkä ja vaivalloinenkin matka.

Tämän kaltainen tilanne on ehkä meillekin tuttu. Kipeitä asioita on vaikea kohdata. Etsimme helpompaa tietä ja välttelemme niihin liittyviä asioita tai niistä tietäviä ihmisiä. Ja siksi teemme monia vaivalloisiakin asioita ennemmin kuin kohtaamme totuuden. Ajankohta ja yksin tuleminen kertovat siitä, että tämä nainen oli menettänyt ystävänsä. Hänen rikkomuksensa ja syntinen elämänsä olivat johtaneet siihen. Miten helposti luemmekaan tämän evankeliumitekstin naista syyttävin ja hylkäävin ajatuksin. Kuinka usein otammekaan elämässämme tuhlaajapoikavertauksen vanhemman veljen osan ja hylkäämme syntiä tehneen. Näin kuitenkin lisäämme hänen tuskaansa sen sijaan, että lohduttaisimme ja auttaisimme häntä. Syntiselle luonnollemme on niin helppoa toimia syyttäjänä ja tuomarina, kun on kyse toisen elämästä.

Nainen on elämällään ja sanoillaan varoittava esimerkki myös ihmisten välisestä vertailusta. Ummistamme siltäkin mielellämme korvamme. Kuulemme sen naisen useista sanoista: ”Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob…”, ”eihän sinulla ole ammennusastiaakaan…” ja: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Vertailu johtaa ylpeyden syntiin tai sitten väärään nöyryyteen, jonka senkin tavoitteena on vain itsensä korottaminen. – Siksi on huomattava, ettei tämän keskustelun aikana ole paikalla muita kuin Jeesus ja tuo nainen. – Se on kehotus jokaisen suorasta uskonsuhteesta Jeesukseen. Hän haluaa hiljentyä kanssamme myös kahden, niin että elämämme salaisetkin asiat saavat tulla puheeksi Hänen kanssaan. Herramme seurassa ei tarvita vertailua eikä itsensä korottamista.

Siten Jeesus poistaa myös synnin taakat ja häpeän esteet. Nekään eivät Häntä pidättele. Niinpä Hän murtaa myös pelon ja epävarmuuden muurit, ja niin kutsuu meitä kuulemaan ympärillämme pyynnöt: – Anna minulle aikaasi ja huomiotasi. – Anna ymmärrystäsi ja lempeyttäsi. – Rakasta siltikin, vaikken ole rakkauden arvoinen. Sitä tämäkin nainen janosi. Ja juuri sen janon Jeesus näki ja sanoi ääneen naisen syvimmän pyynnön: ”Anna minulle juoda.”

Rakas Ystävä, mitä sinä janoat? – Käy Vapahtajamme luokse ja kerro janosi Hänelle. Kerro toiveesi, kipusi ja kaipuusi rehellisin ja avoimin sydämin. Hän kuulee ja vastaa sinulle. – Hän odottaa sinua sanansa kaivolla, loppumattomalla aarteellaan, josta saat ammentaa päivittäin rukoukseen, kiitokseen, pyyntöihin – iloihin ja suruihin. Sillä huomaathan, miten lempeästi Jeesus kohtasi tämänkin samarialaisen naisen. – Syyttikö Jeesus häntä? – Tuomitsiko Jeesus hänet? – Ei, vaan Lunastajamme kutsui ja johdatti hänet lempeästi uskoon. Samalla Jeesus auttoi naista nöyrtymään ja luopumaan syntisestä elämästään. Jeesus nöyrtyi pyytämään naiselta vettä rohkaisten samalla tämän itsetuntoa. Herramme kehottaa tällä esimerkillään sinuakin vastaavasti pyytämään lähimmäisesi apua ja osaamista, jotta saat myös tilaisuuden vahvistaa ja tukea häntä – ehkä saat samalla mahdollisuuden kertoa hänelle Vapahtajastammekin.

Juutalaiset ja samarialaiset

Tämä keskustelutilanne oli kaikkiaan hyvin ainutlaatuinen. Se käytiin lähellä Sykarin kaupunkia, joka oli lähellä patriarkka Jaakobin pojalleen Joosefille lähes 2000 vuotta aikaisemmin antamaa maa-aluetta – Sikem-nimistä vuorenharjannetta. Poikkeuksellisen tästä keskustelusta teki se, että juutalainen mies puhui samarialaiselle naiselle. Nainen näki Jeesuksen ensin vain juutalaisena miehenä ja hämmästyi, kun Jeesus puhutteli häntä. Nuo kaksi kansanryhmää eivät olleet juurikaan tekemisissä uskonsa ja historiallisten erimielisyyksiensä vuoksi. Toteamus ”juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa” perustui siihen, että samarialaisiin oli sekoittunut Israelin pakkosiirtolaisuuden aikana valloittajavaltioiden alueelta tuotuja kansallisuuksia. He kuitenkin korostivat polveutuvansa Joosefin kautta Jaakobista. He vaalivat siten kansallistuntoaan ja läheistä yhteyttään juutalaisiin, ja katsoivat siten kuuluvansa Jumalan kansaan. Lisäksi samarialaiset tunnustivat Kirjoituksista vain Mooseksen kirjat ja odottivat Messiasta omasta joukostaan. Kaiken tämän vuoksi juutalaiset kulkivat Galileaan yleensä Jordanin itäpuolelta Perean ja Dekapolin kautta. (2 Kun. 17:24-41)

Tämä kuuluu myös kaivolle tulleen naisen sanoista. Etääntyminen muista ja yksinäisyys olivat saaneet naisen etsimään turvaa samarialaisten ja juutalaisten yhteisistä juurista. Ehkä hän juuri siksi vetosi yhteiseen kantaisään Jaakobiin. Jeesuksella oli julistettavanaan kuitenkin paljon suurempi lohdutus. Evankeliumi tuli Hänen mukanaan myös samarialaisille. Se oli Jumalan tahto ja johdatus. Tämä tekstimme kohta kutsuu pohtimaan, missä tai mikä on sinun ´Samariasi´. Mihin sinun on vaikea mennä tai mihin asiaan sinun on vaikea tarttua epäilystesi ja ennakkoluulojesi vuoksi? – Millä tavoin Jeesus haluaa sinun kohtaavan pelkäämäsi asiat ja sinun luottavan siihen, että Hän yksin on kaiken Herra ja Valtias? Hänen seurassaan saat viedä evankeliumin sanan ehkä juuri sinne, mitä olet eniten oudoksunut ja vieroksunut? – Sillä evankeliumi kuuluu kaikille – sydäntemme kovuudesta huolimatta.

Jeesus herättää uskon

Sykarin kaivolla oli tuona hetkenä kaksi erilaista janoa: oli ihmiskehon janoa kuumassa ilmastossa ja oli ihmissydämen armahduksen ja iankaikkisen elämän janoa. Näihin janoihin tarvitaan kahta erilaista vettä. Jumalan armosta tuolla paikalla oli läsnä myös kaksi erilaista lähdettä. Oli ajallinen yli 30 metriä syvä Jaakobin kaivo, josta sai vettä tätä katoavaa elämäämme varten. Kaivo on ihmisen tekemä, joka kaivetaan maahan, jotta ylletään pohjaveteen. Näin se on kuva ihmisen yrityksestä pelastua omilla teoillaan.

– Siinä vesi ei nouse ilman kaivutyötä ihmisen luokse, eikä leviä muiden pariin.

– Kaivo saattaa myös kuivua ja se voidaan peittää.

Lähde taas on luonnon anti, jossa vesi pulppuaa maan tasolle. Se kuvaa yksin Jeesukselta saatavaa elämän vettä. – Sillä tuolla paikalla oli läsnä ikuinen ja ylöspäin vievä Jumalan Pyhä Poika. Häneltä Pyhä Kaikkivaltias Isä kehottaa yhä ammentamaan kestävää ja pysyvää elämän vettä.

Aloittaessaan keskustelun naisen kanssa Jeesus osoittaa olevansa uskomme Alkaja ja Täyttäjä. Johannes Kastaja sai julistaa seuraavan Jumalan sanan, Johanneksen evankeliumin luvussa 3, jakeessa 27: "Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei sitä ole annettu hänelle taivaasta.” Siksi Jeesus ei luovuttanut naisen hämmästelevien kysymystenkään edessä, vaan kehotti tätä tuntemaan Hänessä Jumalan lahjan ja ottamaan vastaan ikuisen elämän veden. – Herramme kertoi näin Hänellä olevan jotakin paljon suurempaa ja kestävämpää kuin kaivon ajallinen vesi. Nainen oli kuitenkin vielä lukkiutunut ajallisiin asioihin ja huomioi ensin sen, ettei Jeesuksella ole astiaa, jolla nostaa kaivosta. Lisäksi nainen oli vielä kiinni sen ajan kulttuurin ymmärryksessä, ettei patriarkkojen jälkeläinen voi olla näitä suurempi. Tähän liittyen Jeesus haastoi kirjanoppineet Luukkaan evankeliumin luvussa 20, jakeissa 41–44: "Kuinka he sanovat, että Kristus on Daavidin poika? Sanoohan Daavid itse Psalmien kirjassa: 'Herra sanoi Herralleni: Istu oikealle puolelleni, kunnes panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi.' Daavid siis kutsuu häntä Herraksi. Miten hän on hänen poikansa?" Tämän Messias-lupauksen edessä kirjanoppineet luovuttivat, mutta juuri sen turviin Jeesus johdattaa omansa. – Siksi Jeesus jatkaa kärsivällisesti:  "Jokaiselle, joka juo tätä vettä, tulee jälleen jano, mutta sille, joka juo sitä vettä, jota hänelle annan, ei tule koskaan jano, vaan se vesi, jonka hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Tämä sana on vaikuttava todistus Jeesuksen kertakaikkisesta uhrityöstä, Hänelle perustuvasta uudestisyntymisestä ja Pyhän Hengen työstä elämässämme. Lunastajamme antama vesi on Pyhä Henki. Hän on Lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Hän tulee Herramme lähettämänä, Isän luota ikuisuudesta, ja johdattaa virran lailla sinne takaisin. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin seitsemännen luvun jakeissa 37–39: "Jos joku janoaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, kuten Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat. Mutta sen hän sanoi Hengestä, jonka ne saavat, jotka uskoivat häneen…"

Vähitellen kaivolla ollut nainenkin alkoi ymmärtää tämän. Hänen kuivuutensa alkoi täyttyä Jeesuksen antamalla elämän vedellä ja hän sai ymmärtää olevansa lammen sijaan uoma, joka johtaa eteenpäin. Jeesus vie totuuden kautta pelastukseen. Mutta Jeesuksen seurassa on aina totuuden puhumisen aika ja paikka. – Syyttävä ja omat synnit tuomitseva omatunto tarvitsee Jeesuksen. –Juuri sitä varten Hän tuli maailmaan. Ja niin Hän julistaa yhä: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä mielenmuutokseen." (Luuk. 5:31–32) Siksi Jeesus pyysi, että nainen hakisi aviomiehensä paikalle. Ja niin naisen tunnustus ja Jeesuksen totuudelliset sanat osoittavat naisen hylänneen ja kokeneen hylkäämisiä, eikä viimeisinkään mies ollut hänen omansa, vaan aivan jonkun toisen.  – Elämäänsä repinyt nainen ei ollut enää välittänyt tästäkään häpeästä, kunhan joltakulta huomiota sai. Näin vähän hän oli itseäänkään rakastanut.

Jeesuksen kaiken tietävän ymmärryksen edessä naisen elämä oli täysin avoin, mutta tämä kaikki tapahtui armon ja anteeksiantamuksen vuoksi. Nainen oli siksi lopulta helpottunut, kun Jeesus näki hänen koko elämänsä, – sillä nyt huono omatunto, syntinen elämä ja raskaat ajat vaihtuivat anteeksiantamukseen ja armoon. – Vasta nyt hän sai sekä armoa että todellista rakkautta ja arvostusta. – Näin ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Tämä on jälleen vakuuttava sana myös siitä, että kaikki pelastuksessa on Jumalan työtä.

Miten me, jotka emme ole armoa ansainneet, saamme kuitenkin sen kaiken täysin lahjaksi. Jeesus antoi täysimääräisen huomionsa ja anteeksiantamuksensa hänelle, joka ei ollut niitä ehkä koskaan keneltäkään toiselta saanut. Jeesus ei pakota, eikä murra, vaan suostuttelee ja kutsuu. Vähitellen Hän täytti naisen koko elämän ja ymmärryksen ikuisen Lähteen vedellään. – Siksi naisen vajavainen ja riittämätön tunnustus profeetastakaan ei saanut Jeesusta lopettamaan. Ei sekään, että nainen yritti vielä piilotella rukouspaikkakysymyksen takana. Olennaista ei enää ollut se, missä rukoiltiin vaan Ketä ja miten rukoiltiin. – Silloin myös Vapahtajamme kanssa ja Hänen kauttaan tapahtuu totuudellinen ja Isän tahdon mukainen rukous. Sillä uskossa Herramme Lähettämä Pyhä Henki asuu sydämissämme ja ilmoittaa meille Isän Jumalan. – Näin Jeesuksen sanat ”senkaltaisista rukoilijoista” kertoo siitä, että Pyhä Kaikkivaltias Isä kaipaa sydämessään yhteyttä lastensa sydämiin ja sinne lahjoittamaansa uskoon.

Ja lopulta Jeesus antoi tälle naiselle uskon lahjan sanoen: "Nainen, usko minua!" Tässä kuulee, miten alussa arkipäiväinen ja välttelevä sananvaihto kesken vedennostamisen lopulta hiljenee. Vesiruukku laskeutui ja katse nousi Jeesukseen. Nainen sai ymmärtää, että hän on kasvokkain Jumalan lupaaman Messiaan kanssa – Hänen, joka oli tullut ajattomuudesta, ja joka kerran otti tuon naisenkin mukaansa ikuiseen kotiinsa. Näin toteutui myös hänen kohdallaan Jeesuksen autuas vaihtokauppa. Sillä hän, joka tunnustaa syntinsä, saa nähdä myös Jeesuksen suuruuden. Kristus antaa armossaan meille kaikki syntimme anteeksi – ja ottaa meidän omikseen. – Näin Synnitön Kristus saa tulla meissä syntisen paikalle. Siksi Jeesus ilmoitti naiselle olevansa odotettu Messias sanoen: "Minä olen, joka puhun kanssasi." Samalla Jeesus vahvisti pelastuksen olevan juutalaisista. Tämä sana voidaan kääntää myös: pelastus on Juudeasta – tarkoittaen sitä, että Vapahtajamme syntyi Juudean Beetlehemissä ja näin tämäkin sana on vahvistus Hänen neitseellisestä syntymästään ja Kirjoitusten täyttymisestä.

Ajassamme on samanlaisia piirteitä kuin tuo Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen ajassa. On uskonnollista fundamentalismia, joka tuomitsee muita. On hurmahenkisyyttä, kiihkomielisyyttä ja hengellistä ylpeyttä, joka yltää Jumalan sanan vastaisiin sanoihin ja tekoihin. Onpa vieläpä pelokkuutta ja arkuutta, joka piilottelee mykkyyden ja suljettujen ovien takana.

– Lisäksi odotamme Herramme toista tulemusta, kuten tuolloin odotettiin Messiasta. Tämän kaiken keskellä meillä on Vapahtajassamme kestävä hengellinen koti. Hänen Pyhässä sanassaan ja muissa armonvälineissään meillä on turva, lohtu ja suoja maailman pimeyttä ja pahuutta vastaan.  – Näin hengellinen kotimme varjeltuu siellä, missä Raamatun sana puhtaana julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. –  Tämä raamatullinen ja apostolinen seurakunnallisuus kestää maailmanloppuun, Herramme toiseen tulemiseen asti. Siksi meidänkin tulee antaa Jumalan sanan pysäyttää, nuhdella ja opettaa meitä, jatkuvasti niin yksittäisinä kristittyinä, seurakuntana kuin koko kirkkonakin. Sillä yksin Kristuksessa meillä on anteeksiantamus, armo ja kestävä apu sielun janoomme ja omantunnon vaivoihimme.

Herramme kutsuu pois ajallisten ajatusten, murheiden ja synnin parista ammentamaan Häneltä katoamatonta sanaa. Etsimään Hänen seurassaan pysyvää vettä – voimaa, jota ei mikään voi saastuttaa, eikä kahlita. Hänen armossaan meistäkin on tullut lähteitä. Saamme välittää tuon Ikuisen Lähteen pohjaveden uusien ihmisten luokse, jotta hekin pelastuisivat, kumpuaisivat uusiksi lähteiksi ja johtaisivat jälleen toisia janoisia Vapahtajamme luokse. Jeesus ei lisännyt vettähakeneen naisen taakkaa. Siksi Hän ei antanut tämän myöskään jatkaa väärää ja synnin täyttämää elämäänsä, vaan vapautti hänet siitä ja antoi hänelle Jumalan suurimman lahjan, iankaikkisen elämän. – Muulla ei enää ollut väliä. Häpeä ja pelko saivat jäädä. Ja niin nainen lähti kiitollisin ja riemuitsevin mielin kutsumaan kotikaupunkinsa väkeä Jeesuksen luokse.Enää osoittelu ja pilkka eivät sattuneet, koska Hän, jolla on ainoa tuomiovalta, ei häntä tuominnut, vaan armahti.

– Ikuisen Elämän Vesi, Pyhä Henki, kulki naisen mukana eteenpäin. Naisesta tuli lähde Suurimman Lähteen käyttöön. Ja kun hän vei sanan Jeesuksesta kotikaupunkiinsa, monet siellä uskoivat Herraamme. (Joh. 4:39)

Rakas Ystävä, siksi Jeesus ei luovuta sinunkaan kysymystesi ja kipujesi kanssa, vaan armahtaa, auttaa ja hoitaa. – Hän johdattaa sinut tiellään ikuiseen taivaan kotiin.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 15.1.2022

Voit myös kuunnella saarnan: https://www.youtube.com/watch?v=mW8DEisQFAY

Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Room. 3:19–27

Elämäsi rakkain kirje

Kallis kuulija, mikä on tärkein saamasi kirje tai postikortti? Sinulla on ehkä tuo tervehdys vieläkin tallessa? Miksi juuri se on sinulle kallisarvoisin?

Saamme kuulla tässä epistolassamme Jumalan lähettämän kirjeen meille. Sillä niin kuin ajallisillakin kirjeillämme on lähettäjä, sillä on viesti ja on vastaanottaja, niin ovat tälläkin kirjeellä kaikki nämä.

Epistolamme on alun perin julkaistukin kirjeessä, apostoli Paavalin, entisen juutalaisen fariseuksen, Saulus Tarsolaisen, alkuvuodesta 58 jälkeen Kristuksen Rooman kristilliselle seurakunnalle lähettämässä kirjeessä. Hän kirjoitti sen Efesossa ja lähetti sen sieltä Roomaan.

Ja miten kauas se onkaan kulkeutunut. Pian kaksi tuhatta vuotta se on ollut matkalla. Eri kielillä ja kaikissa maanosissa. Monissa paikoissa se on säilytetty vain suljettuna ja pimeässä muun Jumalan pyhän sanan mukana. Mutta Jumalan armosta sitä on myös luettu ahkerasti, ja se on saanut saattaa uskoon ja rohkaista seuraamaan Kristusta.

Paavalilla oli Herramme kutsumana apostolina tärkeää asiaa niin Rooman kristityille kuin kaikille seurakunnille. Hän oli saanut sydämelleen Jumalan lähettämän kirjeen ja hänen oli vietävä se eteenpäin. Se ei ollut hänelle palkkatyö, ei harrastus, eikä velvollisuus, vaan paljon paljon enemmän.

Siitä kaikesta kertoo hänen huudahduksensa: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1 Kor. 9:16) Tällä Jumalalta saamallaan välttämättömyydellä Paavali tässäkin tekstissämme kirjoittaa.

Mitä sinulle kuuluu?

Ajallisen elämämme kirjeissä ja nykyisin myös sähköposteissa ystäville on tapana, että viestin lähettäjä kertoo jotakin menneistä vaiheistaan, ehkä hieman myös nykyhetkestä ja sitten vielä tulevastakin. Huomaavainen ystävä haluaa samalla kysyä ja kuulla mitä vastaanottajan elämään kuuluu. Huomaathan Rakas Ystävä, että niin Jumalakin tässä sydänkirjeessään tekee.

Mutta kaikki ihmiset eivät vastaa Hänelle, vaan heittävät kirjeen pois luotaan kuin turhana pitämänsä mainoksen. Kaikkien pitää kuitenkin kerran avata tämä kirje, joko täällä ajassa tai sitten viimeisenä päivänä, mutta silloin mahdollisuus siihen vastaamiseen on jo ohitse.

Jumalan pitkämielisyydestä ihmiskuntaa kohtaan kertoo se, että Hän on jo aikaisemmin lähettänyt lakinsa ja profeettansa. Silloin Hän on ilmoittanut majesteettisen tahtonsa ja omistajan oikeutensa meihin ja koko maailmaan. Sillä kirjeemme Suuri Lähettäjä ei halua kenenkään ylpeilevän vaelluksestaan, ei kuvittelevan voivansa pärjätä ilman Vapahtajaa. Siksi Hän on jo tässä kokonaisessa sopimuskirjeessään, Pyhässä Raamatussa, ilmoittanut nämä sanansa: ”minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.”

Mutta kuka haluaa olla lain alla, ei kukaan! Mutta lain alla on oltava, jotta sen alta pääsee pois armoon ja anteeksiantamukseen. Sinne ei ole muuta tietä. Niin moni on tämän kirjeen torjunut, jotta ei vain joutuisi lain alle. Kaikkivaltiaan sanat ovat osuneet ja monet ovat myöhemmin torjumistaan katuneet. Jumalan armosta on kuitenkin heitä, joiden pää on painunut tämän Jumalan pyhän viestin ylle. Kirje on kastunut katumuksen kyynelistä. On alettu kysyä lisää sen Lähettäjästä, etsiä Hänen osoitettaan ja kysyä ’mitä vastaan Hänelle´.

Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Sillä tämän elämän tärkeimmän kirjeen Lähettäjä kysyy sinulta: ”Mitä sinulle tänään kuuluu?” Hän haluaa tietää, missä menet ja millä mallilla elämäsi on. Mutta jo kysyessään Hän tietää ja tuntee kaikki vastaukset. Sillä kirjeemme Lähettäjä on Itse Rehellisyys. Hän ei kiertele, eikä kaartele, ei selittele, eikä pimitä mitään, vaan tietää meidän rikkoneemme Hänen pyhän tahtonsa. Siksi Hän kirjoittaa suoraan, ”ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto”. Mutta ihmeellinen on Jumalan armo, sillä Hän ei kirjoita tuomitakseen, vaan armahtaakseen meitä. Hän ei syytä, eikä tuomitse, vaan kutsuu luokseen. Juuri siksi Hän on lähettänyt kirjeensä ja ottanut yhteyttä vain, jotta Hän saa antaa anteeksi ja pitää hyvänään.

Jumalan laki on täytetty

Huomaathan tarkasti Kallis Kuulija, ettei tässä epistolassamme ole jakeiden 20 ja 21 välissä sanottu mitään. Ensin Suurin Kirjeystävämme ilmoittaa jakeen 20 lopussa: ”lain kautta tulee synnintunto.” Ja sitten heti sen jälkeen: ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia.” Välissä ei ole ehtoja, eikä vaatimuksia meille, ei edellytyksiä, eikä sopimussisältöjä millainen meidän tulisi olla, jotta saamme kuulla ja uskoa omalle kohdallemme nämä sanat Jumalan vanhurskaudesta.

Siksi Kaikkivaltias kutsuu kirjeessään ehdoitta kaikkia. Jokaiselle kaikuu armon evankeliumi: Ota ja lue, tartu ja omista Jumalan kutsu tulla mukaan Karitsan ikuiseen hääjuhlaan. Sillä Jumalan vanhurskaus eli Hänen pyhä tahtonsa ja oikeudenmukainen lakinsa on jo armollisesti täysin täytetty. Ja siksi ne on nyt ilmoitettu ilman lakia eli ilman mitään vaatimusta tai ihmistekoa.

Kysymme miten jo Laki ja Profeetat todistavat Jumalan vanhurskaudesta, joka on ilmoitettu ilman lakia.
Tässä ensin mainittu Laki tarkoittaa Mooseksen viittä kirjaa ja profeetat Jumalan vanhan liiton aikana lähettämien sanansaattajien kirjoja. Läpi Mooseksen kirjojen kaikuvat sanat ”saada armo Herran silmien edessä”. Sitä rukoillaan ja siihen turvaudutaan. Profeetat taas kuuluttavat Jumalan käskystä Herran Kärsivää Palvelijaa, Messiasta ja Uhrikaritsaa, joka annetaan koko ihmiskunnan kaikkien syntien edestä. Näin Laki ja Profeetat ilmoittavat jo ennen kaiken luomista olleen Jumalan pelastussuunnitelman ja armotahdon ihmisiä kohtaan. Se kulkee punaisena lankana läpi luomisen ja vanhan liiton ajan, ilmoitettuna mutta silloin vielä kuin kätkettynä tullakseen Kristuksessa julki maailmalle.

Alkuun Pyhän Jumalan kirje näyttäytyi meille perintätoimiston kirjeenä. Kädet vapisten ja sydän arkana avasimme sen, kun näimme sen Lähettäjän. Tiesimme kirjeen olevan Häneltä, jonka omia me olemme, mutta jonka tahdon olimme rikkoneet ja Hänen lahjansa tuhlanneet. Mutta mikä riemullinen yllätys sitten koittikaan, kun saimme lukea kirjeen sisällön! Sillä kirjeemme ei olekaan perintäkirje, vaan perintökirje.

Heti ensimmäisistä sanoistaan se on täynnä Jumalan sydämen rakkauden kutsua tulla luokseen. Ansaitsematon perintömme onkin meille armosta annettu. Orvot on kutsuttu perillisiksi, osattomat omistajiksi. Perinnän vaihtuessa iankaikkisesti kestävään perintöön, sydämemme sulaa ja käymme anteeksipyytävin sydämin Herramme luokse.

Mutta kuka maksoi perinnän? Mistä tämä perintö? Kolmiykseys jatkaa sanassaan: ”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta.” Omistathan nämä sanat Kallis Ystävä sielusi ja sydämesi varmimpaan tallelokeroon: ´Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen…´ näissä sanoissa on taivaanportti, käynti iankaikkisuuteen, jolta on ovi Kristuksen tähden nostettu pois.

Tässä Vapahtajassa on elämämme ja autuutemme, iankaikkinen lepomme ja turvakalliomme. Hän maksoi kaiken syntivelkamme, Hän sovitti meidät Pyhän Jumalan kanssa, Hän lunasti meidät kuolemasta ja kadotuksesta. Ja Pyhän Henkensä kautta Kristus lahjoittaa meille uskon ja sen kautta pelastuksen. Jeesuksessa on näin kaikki jo valmista ja leposijamme odottamassa meitä. Tässä Herrassamme ja Mestarissamme ei ole yhtään erotusta. Ei erotusta siinä mitä elämäämme on aikaisemmin kuulunut, ei iässä eikä asemassa, kaikki ovat armahdettuja ja Herrassamme kutsuttuja uskomaan ja ottamaan ikuinen pelastus vastaan. Sillä Jumalamme jatkaa: kaikki ”saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Millainen kaiken kattava ja syliinsä sulkeva kolmen kohdan sinetti: Saavat Hänen armostaan – sen lunastuksen – lahjaksi.

Kristus on Armoistuimemme

Pyhä Taivaallinen Isä asetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa. Kaikkivaltiaan vanhurskas armotahto tuli näin ilmi Hänen Pyhässä Pojassaan. Ja Tämän Vapahtajamme Hän asetti armoistuimeksi, jonka luokse käymme uskon kautta. Jumala käski Moosesta ja israelilaisia heidän erämaavaelluksellaan rakentamaan Jumalalle pyhäkön ja valmistamaan sinne puhtaasta kullasta arkin. Se sisälsi Jumalan lain taulut, mannaa sisältävän kultaruukun ja Mooseksen veljen, Aaronin, viheriöivän sauvan. (Hebr. 9:4)

Jumala määräsi tekemään arkkiin kanneksi armoistuimen puhtaasta kullasta. Kaikkivaltias sanoi: ”Aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka sinulle annan. Siinä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat lain arkin päällä, kaiken sen, minkä sinun kauttasi israelilaisille säädän.” (2 Moos. 25:21–22) Näin Toisen Mooseksen kirjan luvussa 25. Ja apostoli Paavali saarnaa, että nyt Vapahtajamme Jeesus Kristus on asetettu pysyväksi ja ikuiseksi Armoistuimeksi. Hän puhuu nyt meille armonsanoja. Tämän Taivaallinen Isämme on vahvistanut Itse sanoillaan: "Tämä on rakas Poikani, johon olen mieltynyt, kuulkaa häntä." (Matt. 17:5)

Lunastajamme on täysin synnitön ja kaikessa puhdas, kuten ilmestysmajan arkin armoistuin eli kansi oli pelkästään puhdasta kultaa. Ja Kristuksen Armoistuimen alle on kätketty Jumalan täytetty ja sovitettu laki.
Vapahtajamme vuoksi Hänen Armoistuintaan ei nosteta lain päältä. Se pysyy ja peittää täytetyn lain. Siksi Häneen uskoville Armoistuin pysyy myös viimeisenä päivänä. Sillä kuulethan Rakas Ystävä, sen olevan nimensä mukaisesti ARMOistuin. Hänen sijallaan on oleva armo ja anteeksiantamus, johon enkelitkin halajavat katsoa, kuten kultakerubit Israelin liiton arkin kannen päällä katsoivat.

Huomaathan myös, että kuten liiton arkki oli muualta tehty akasiapuusta, mutta päällystetty kullalla, niin olemme mekin itsessämme vailla pelastuksen kultaa, kuten puut, joissa ei kultaa ole. Mutta Tämän Armoistuimen alla olemme mekin Hänen sovitus- ja lunastustyönsä kullan kaikkialta ja joka puolelta peittämiä. Kulta on yksin Hänen, ja täysin lahjaa meille. Mutta Hänen tahdostaan ja Hänen valaminaan meidät on Hänen pelastuksensa kultaan upotettuja, kuten ei arkin puutakaan mistään kullan keskeltä näkynyt. Ja niin saamme olla koko elämämme osalta Hänen armon kultansa verhoamia ja suojaamia.

Poikansa Uhrin vuoksi Taivaallinen Isä on jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit, kuten epistolassamme ilmoitetaan. Kysymme vielä: mitä tarkoittavat sanat ´ennen tehdyt synnit´? Entä nykyiset ja tulevat syntimme, sillä synti asuu meissä valitettavasti ajallisen elämämme loppuun asti? Entä kun lankeamme vielä uskon lahjan saatuammekin? Tämä sana tarkoittaa ennen Jeesuksen maanpäällistä vaellusta tehtyjä syntejä, sillä aivan kaikki synnit, eli koko maailman synnin, nykyiset ja tulevatkin, Hän on jo kantanut ja sovittanut: syntiinlankeemuksen synnistä aina kerran koko ihmiskunnan viimeiseen synnin tekoon, ajatukseen tai lankeemukseen. Näin maailmahistoriassa ei siis ole yhtään syntiä, ei mennyttä eikä tulevaa, jonka rangaistusta Herramme ei jo olisi kokonaan kärsinyt ja sitä täysin maksanut ja sovittanut.

Tämän vahvistaa epistolamme lohdullinen jatko: ”Hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen.” Koska Jumala osoittaa vanhurskautensa nykyajassa, joka jatkuu aina Hänen Poikansa voittoisaan paluuseen asti, on Kaikkivaltiaan armo totta joka päivä ja ikuisen elämän tie avoinna Hänen Pojassaan. Ja siihen asti tätä Jumalan kirjeen sanaa julistetaan.

Vie Jumalan kirje eteenpäin

Olemme näin ottaneet vastaan ja lukeneet loppuun tämän Rakkaan Taivaan isän pelastuksen kirjeemme osan. ­Ja olemme vastanneet Hänelle kiitoksella ja ylistyksellä Häneltä saamallamme lahjauskollamme. Kulku pitoihin on Hänen turvallisessa seurassaan näin avattu. Taivaallinen Isämme vielä varmistaa, ettei kukaan heitä pois tätä kutsua ja poikkea ylpeilemisen vuoksi pois taivastieltä. Siksi Hän kysyy: ”Missä siis on kerskaaminen?” Siihen kuuluu Hänen oma vastauksensa: ”Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.” Pelastumiseen lahjauskossa kuuluu ainoana ylpeyden aiheena Armollinen Vapahtajamme. Tekomme eivät voi tuoda pelastukseen mitään. Uskon laki on armon laki ja täytetyn Jumalan tahdon laki.

Mutta tässä kirjeessä on kuitenkin vielä yksi tärkeä piirre ajallisen elämäsi rakkaimpaan kirjeeseen tai korttiin verrattuna: Tätä iankaikkisen elämän kirjettä ei ole tarkoitettu piilotettavaksi elämän muistojen laatikkoon tai esiin kaivettavaksi vain juhlapäivinä. Se ei ole myöskään persoonaton ketjukirje, joka on helppo ohittaa, vaan osoitettu myös heille, jotka ovat vielä pelastuksen kirjettä vailla. Siksi se on annettu meille välitettäväksi eteenpäin, yhteiseksi aarteeksi ja kaikkien omaisuudeksi, sillä sen kutsu koskee kaikkia. Tämä kirje pitää välittää monin tavoin eteenpäin. Sillä pelastuksen kirjeemme kääntää jokaisen uskovan katseen päivittäin Vapahtajaamme. Häneen, josta apostoli Johannes ilmestyksessään saarnaa: ”Kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän on asuva heidän keskellään, ja he ovat hänen kansojaan, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, ei murhetta, ei itkua eikä kipua ole enää oleva, sillä entinen on mennyt pois." (Ilm. 21:3–4)

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna aikuistenleirin päätösjumalanpalveluksessa 9.7.2023 Siitamassa Orivedellä.

Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni. Katso, annan sinulle saatanan synagogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valehtelevat. Katso, olen pannut heidät tulemaan ja kumartumaan jalkojesi eteen ja tietämään, että minä olen sinua rakastanut. Koska olet pitänyt kärsivällisyyteni sanan, minäkin otan vaarin sinusta ja varjelen sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka asuvat maan päällä. Katso, tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Sen, joka voittaa, teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta Jumalani luota, ja uuden nimeni. Jolla on korva, kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.' Ilm. 3:7–13

Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: ”Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Kristuksen ylösnousemuksesta ja Pyhän Hengen vuodattamisesta oli tässä vaiheessa kulunut vasta muutama vuosikymmen, mutta silti tunnistamme näistä sanoista Kristuksen kirkon myös meidän aikanamme ja aina Herramme paluuseen asti.

Uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa kirkon seitsemän tuntomerkkiä kirjassaan Kirkolliskokouksista ja kirkosta, jossa hän kysyy: ”Mutta mistähän voi köyhä, erehtyväinen ihminen huomata, missä tuota kristillistä, pyhää kansaa on maailmassa?” Kristus opettaa Itse tässä päivän epistolassamme nuo kirkon tuntomerkit.

Sana

Hän toteaa Filadelfian seurakunnasta: ”olet pitänyt kärsivällisyyteni sanan.” Tunnistamme Kristuksen kirkon siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana Raamattu. Pelastuva seurakunta saarnaa, lukee ja muistelee Jumalan puhdasta ja väärentämätöntä sanaa. Omistaa sen ja elää siitä. Kristuksen kirkko pitää Raamattua erehtymättömänä, elävänä, voimallisena ja iankaikkisesti muuttumattomana totuutena, jonka varassa voi turvallisesti elää ja autuaasti kuolla.

Raamattu on näin kirjoitettu Kristus. Sillä Hän Itse pyytää Isältään ylipapillisessa rukouksessaan omilleen: Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus. (Joh. 17:17) Kehotus Jumalan sanaan uskomisesta koskee kaikkia seurakuntia kuin niiden seurakuntalaisiakin. Tämä on perustava kirkon piirre myös myöhemmille tuntomerkeille, koska Pyhä Jumala on läsnä sanassaan ja vaikuttaa sen kautta. Jos vieraannumme siitä, vieraannumme Kaikkivaltiaasta Jumalasta.

Raamattu opettaa merkityksestään monessa kohdin. Apostoli Johannes ilmoittaa evankeliuminsa luvussa 20, jakeessa 31: ”Nämä ovat kirjoitetut, jotta te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja jotta teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään.” Sanallaan Jumala synnyttää uskon ja siksi se on Kristuksen omille Hengen miekka, joka torjuu kiusaukset ja harhaopit, ja johdattaa ikuiseen elämään. (Room. 10:17; Ef. 6:17) Näin oli tapahtunut myös Filadelfiassa kristittyjen pysyessä poissa synagoogista ja harhaopeista.

Filadelfian seurakunta on ainoa Ilmestyskirjan seitsemästä Kristuksen kirjeen saaneesta seurakunnasta, joka ei saa nuhteita. Sen rinnalla voidaan mainita ainoastaan Smyrnan seurakunta, joka sekin oli joutunut Kristuksen kieltäneiden juutalaisten ahdistamaksi. Jumalan sana osoittaa, että tällaiset uskolliset seurakunnat ovat Pyhän Hengen tekoa. Kukaan ihminen, eikä mikään ihmisryhmä, voi päättää luoda sellaisia.

On tärkeä kuulla Herramme kutsuvan Raamattua juuri ”kärsivällisyytensä sanaksi”. Tämä saarnaa meille ensinnäkin Vapahtajamme pitkämielisyydestä ja armollisuudesta. Toiseksi se ilmoittaa sen, etteivät Filadelfian seurakuntalaiset olleet itsessään sen pyhempiä kuin muutkaan kristityt, mutta he pitivät kiinni Kristuksen sanasta ja siinä uskottavista lupauksista.

Kaste

Toiseksi Kristus sanoo epistolassamme: ”Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea.” (Apt. 14:27; 1 Kor. 16:9; 2 Kor. 2:12) Tässä on pyhä kasteen sakramentti. Se on ovi seurakuntaan ja iankaikkiseen elämään, eikä kukaan voi sulkea sitä, koska se on Jumalan Pojan asettama. Hän antaa ja tekee sen. Jeesus käskee: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Matt. 28:19)

Kasteessa vesi liittyy Jumalan käskyyn ja yhdistyy Hänen sanaansa. Näin kasteen ja uskon kautta Jumalan kansa liitetään Kristuksen kirkkoon. (Tiit. 3:5; 1. Piet. 3:21) Tämän vuoksi Kristukselle uskollinen seurakunta tunnetaan siitä, että se toimittaa Jumalan sanan mukaisesti kasteen. Se on julkinen tuntomerkki ja hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta. (1 Piet. 3:21)

Kaste on myös taivaallinen kruunu ja voitonseppele, jonka rinnalla kaikki maallinen kunnia menettää merkityksensä. Niistä Jumalan seurakunta joutuu ajassa luopumaan. Mutta kaste lupaa monin verroin suurempaa. Kristus oli Itse vetänyt juutalaisten synagoogista tulleet polvistumaan eteensä. Aikuisikäiset ottavat juuri polvistuen kasteen vastaan ja tunnustavat näin Kristuksen.

Ehtoollinen

Kolmanneksi Herramme opettaa päivän epistolassa: ”Sen, joka voittaa, teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja kirjoitan häneen Jumalani nimen.” Kristus on Pysyvä Pylväs taivaan temppelissä. Hän vakuuttaa Sinullekin Kallis Kuulija: "Älä itke! Katso, leijona Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut.” (Ilm. 5:5) Hän on voittanut kaikki vihollisemme ja on armollisesti ottanut meidätkin voittajiksi omaan voittoonsa.

Ja Vapahtajamme kutsuu juhlistamaan voittoaan juhla-aterialle. Tässä on pyhä ehtoollisen sakramentti, joka on Kristuksen kirkon kolmas tuntomerkki. Asetussanoissa ja ehtoollista jaettaessa meihin kirjoitetaan Jumalamme nimi, sillä me uskomme ristillä edestämme kärsineeseen ja kuolleeseen Jumalan Poikaan, Jumalihmiseen, joka sanoo: ”Minä ja Isä olemme yksi.” (Joh. 10:30)

Ehtoollisen leivässä ja viinissä otamme vastaan Kristuksen tosiruumiin ja tosiveren. Ja osallistuessamme ehtoollisellemme tunnustaudumme yhteiseen Raamatun mukaiseen oppiimme. (Apt. 2:42) Saadessamme ehtoollisen sakramentin otamme vastaan Itsensä Kristuksen, joka johdattaa sakramentillaan parannukseen ja pyhitykseen. Ja kun uskomme Häneen, ei mikään mahti voi ajaa meitä ulos Hänen armon pelastuksestaan, kunhan emme sitä itse kiellä.

Huomaathan rakas ystävä, että tässäkin kohtaa epistolamme on levollisen rauhoittava: Kristus on kaikessa ensisijainen toimija. Hän sanoo: ”minä teen pylvääksi” ja ”minä kirjoitan häneen Jumalani nimen”. Ensin ei siis ole meidän ponnistelumme, vaan aina ensin on Kristuksen armo. Se on lahjavoiton varma perusta.

Avaintenvalta

Tekstimme alussa Vapahtajamme sanoo: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain´. Jeesus on Luvattu Messias, Daavidin Poika, joka on aina istuva kunniansa valtaistuimella. Siksi Hänellä on myös Daavidin avain. Tässä on neljäs Kristuksen kirkon tuntomerkki – avaintenvalta.

Herramme antoi itse tämän vallan apostoliensa kautta kirkolleen ja sen seurakunnille. Hän sanoo: ”Olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” (Matt. 16:19)

Kristuksen omat tunnetaan siitä, että he käyttävät julkisesti ja yksityisessä ripissä näitä side- ja päästöavaimia, jotta syntejään katuvalle julistetaan synninpäästö Jeesuksen avaintenvallan voimassa ja turvissa. (Apt. 3:19) Saamme tunnustaa luottavaisin mielin syntimme niin yhteisessä kuin yksityisessäkin ripissä, ja ottaa vastaan Itsensä Jumalan anteeksianto. Tähän Kristuksen armon evankeliumin sanaan perustuu koko pelastuksemme ja autuutemme. Sen Hän julisti tässä Filadelfian seurakunnalle ja sen Hän julistaa myös meidän seurakunnillemme.

Saarnavirka

Tekstissämme Lunastajamme kertoo olevansa: ”Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.” Tämä on Kristuksen kirkon viides tuntomerkki. Hän sanoo seurakuntiensa paimenille: ”Ottakaa siis vaari itsestänne ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on pannut teidät kaitsijoiksi paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellään on itselleen ansainnut.” (Apt. 20:28)

Tunnistamme Kristuksen kirkon siitä, että se kutsuu ja vihkii pyhään saarnavirkaan Jumalan sanan ja luterilaisen opin mukaisesti Pyhän Hengen johdatuksessa siihen Herramme kutsumia ja viran hoitoon koulutuksen saaneita miehiä. Tämä virka ei ole heidän omansa tehdäkseen siinä ja sillä mitä haluavat, vaan se on aina Kristuksen virka. Sen kautta Hän avaa eikä kukaan sulje.

Herramme kehottaa paimentaan: ”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehota, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.” (2 Tim. 4:2; vrt. 1. Tim. 2:11–12; Ef. 5:21–33; 1. Tim. 3:1–7) Siksi saarnaviran palvelijan tulee julkisesti ja yksityisesti saarnata ja opettaa Raamattua, käyttää seurakunnan hänelle suomin oikeuksin Kristuksen avaintenvaltaa ja toimittaa uskollisesti kirkollisia toimituksia. Päivän tekstissämme kuulimme, että pyhän saarnaviran oikea opetus ja hoitaminen olivat selvästi kunniassa Filadelfian seurakunnassa, sillä siellä oli pidetty Hänen sanansa myös tältä osin.

Jumalanpalvelus ja rukous

Epistolamme jakeessa kahdeksan Vapahtaja lausuu: ”olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.” Hän sanoo sanassaan myös: ”rakkaani, rakentukaa pyhimmän uskonne varaan, rukoilkaa Pyhässä Hengessä.” (Juud. 1:20) Ja lisäksi Hän kehottaa: ”Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä hänen voimansa taivaanvahvuudessa.” (Ps. 150:1)

Tässä on kuudes Kristuksen kirkon tuntomerkki. Se rukoilee, kiittää ja ylistää Pyhää Kaikkivaltiasta. Jumalanpalveluksen ja rukouksen sanoin pyydämme elämäämme Jumalan läsnäoloa ja johdatusta, apua ja tukea sekä voimia taisteluun vihollisten voimia vastaan. Tämä kuului myös Filadelfian seurakunnan elämässä. Kristus kehottaa sitä: ”Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on.”

Käyttäessämme ahkerasti Jumalan sanaa rukouksessa ja hengellisessä elämässämme Kristus pitää kiinni meistä ja me Hänestä. Siksi seuraamme Filadelfian seurakunnan tavoin uskollisesti myös tuttua jumalanpalveluskaavaamme, jonka monet osat ovat periytyneet meille tuolta apostolien ajalta asti.

Sillä tässä rukouksen tuntomerkissä meitä opetetaan myös siitä, että olemme kolminkertaisesti osa Jumalan temppeliä. Ensinnäkin Kristuksen kirkko on Hänen ruumiinsa (1 Kor. 12:13; Ef. 1:23). Toiseksi yksittäinen kristitty on tämän seurakuntaruumiin jäsenenä Pyhän Hengen temppeli. Ja kolmanneksi: ne molemmat sulkee omikseen Jumala, joka itse on Ikuinen Temppeli. Toteaahan apostoli Johannes Ilmestyksensä lopulla ihaillen uutta Jerusalemia: ”Temppeliä en siinä nähnyt, sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.”

Ristin kantaminen

Kristus toteaa Filadelfian seurakunnan olevan voimiltaan vähäinen ja Hän puhuu myös koetuksen hetkestä. Kristuksen seurakunnissa ei useinkaan ole paljon jäseniä, voimavaroja on vähän ja jaksaminenkin saattaa olla heikkoa. Herransa jalanjäljissä Hänen kirkkonsa kärsii myös vainoa ja pilkkaa. Kaikki tämä on ristin kantamista, joka Kristuksen kirkon seitsemäs tuntomerkki.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja heidän kauttaan koko kirkolleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24) Ristin kantaminen ja sen kanssa eläminen ei ole helppoa, mutta jos eläisimme seurakunnissamme vain onnen ja helpon elämän aikoja, tulisi meidän olla syvästi huolissamme siitä olemmeko lainkaan osa Kristuksen kirkkoa.

Autuaaksijulistuksissaan Jeesus toteaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” (Matt. 5:11–12) Ja juuri kaiken tämän ristin kantamisen tähden Rakas Vapahtajamme sanoo näiden sanojensa edellä: ”Sen teille käsken, että rakastatte toisianne.” (Joh. 15:17) Tämä ei ole Herramme toivomus eikä pyyntö, vaan se on Hänen käskynsä. Hänen omiensa tulee rakastaa toisiaan – pitää huolta ja kantaa toisten murheita, hoitaa ja vaalia, antaa anteeksi ja armahtaa. Rukouksemme olkoon, että tämä toteutuu myös meidän seurakuntiemme elämässä niin kuin se oli totta Filadelfian seurakunnassa kaikista raskaista ajoista huolimatta.

Sillä Kristus vakuuttaa Kaikkivaltiaan voimalla: ”varjelen sinut koetuksen hetkestä.” Tämän varmempaa turvaa ei ole. Kristuksen sana kestää niin ikuisuudessa kuin ajassakin. Hän lupaa tulla pian ja sanallaan Hän yhdistää kaikki nämä kirkkonsa tuntomerkit, säilyttää kirkkonsa ja pitää sen elävänä. Siitä on osoituksena epistolamme sanat, jotka ovat väkivahva ja ikuisesti kestävä sidos niin Kristuksen kirkon olemuksen, sen vaelluksen kuin taivaan päämääränkin välillä, koska se kaikki on totta Vapahtajassamme.

Pitäessämme uskollisesti kiinni Jumalan sanasta seuraa myös meitä tässä kuultu Jeesuksen lupaus:
”otan vaarin sinusta ja varjelen sinut.” Ne Herramme sanoo tänään sinullekin rakas ystävä.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Tampereella 26.3.2023

"Kun hän oli kaksitoistavuotias, he menivät sinne ylös juhlan tavan mukaan. Kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, Jeesus-poika jäi Jerusalemiin, eivätkä Joosef ja hänen äitinsä tienneet sitä, vaan he olettivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, he palasivat Jerusalemiin etsimään häntä. Tapahtui, että he kolmen päivän kuluttua löysivät hänet pyhäköstä istumassa opettajien keskellä heitä kuunnellen ja heiltä kysellen. Kaikki, jotka häntä kuuntelivat, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja vastauksiaan. Hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi teit meille näin? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." Hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää olla niissä, mitkä minun Isäni ovat?" Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Hän lähti heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Mutta hänen äitinsä talletti kaikki nämä sanat sydämeensä. Jeesus varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä." (Luuk. 2:42–52)

Hukatut ja löydetyt

Rakas ystävä, mitä sinä olet elämässäsi kadottanut? Oletko hukannut jonkin tavaran, ainutkertaisen lahjan tai jotakin muuta tärkeää – tai oletko menettänyt jotakin vielä paljon arvokkaampaa – läheisen, ystävän, rakkaan? Sellaiset hetket jäävät mieleen, koska ne osoittavat, että olemme heikkoja ja usein taitamattomiakin – syntiinlankeemuksen alaisia – ja joudumme elämään ajallisen elämän tässä tilassamme. Silloin ikävä ja kaipuu täyttävät mielen. Jos taas sanot ylpeänä, ettet ole elämässäsi mitään milloinkaan menettänyt, niin pysähdy pohtimaan, oletko silloin todella vielä mitään löytänytkään. Meillä on evankeliumitekstimme aluksi suuri hätätilanne. Sillä millaista pelkoa ja hätää Joosef ja Maria kokivatkaan, kun Jeesus oli kadoksissa? Neitsyt Mariassa ihmeellisesti, tahrattomasti siinnyt ja hänen neitsyenä synnyttämä ainoa lapsensa ja myös kasvatti-isä Joosefin ainoa kasvatettava oli poissa. Emme tavoita miltään osin heidän hätäänsä, jos vain tokaisemme, että mitäs eivät pitäneet parempaa huolta pojastaan ensimmäisellä paluumatkallaan. Silloin emme ylimielisyytemme sokaisemina ota uskossa vastaan Jumalan suurta sanomaa myös näissä vaiheissa.

Maria ja Joosef olivat eläneet nuo 12 vuotta odotuksessa ja pohtineet milloin ja millä tavalla kaikki erityinen Jumalan lupaama Jeesuksen elämässä toteutuisi. Jumala oli luvannut enkeli Gabrielin kautta: ”Hän on oleva suuri, ja hänet tulee kutsua Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, eikä hänen valtakunnallansa ole loppua oleva." (Luuk 1:32–33) Vanhemmat olivat siis saaneet Jumalalta suuret lupaukset, joten siksikin hätä Jeesuksen kadottamisesta oli niin suuri. Liikkuihan juhlien yhteydessä isoissa väkijoukoissa paljon myös rikollisia ja muita laittomuuden tekijöitä.

Joosefin ja Marian hätä on osoitus siitä, että Jumala antaa meille myös koettelemuksen ja kivun aikoja. Hetkiä, jolloin me pelästymme ja ahdistumme. Vaiheita, jolloin elämämme kulku menee toisin kuin olimme odottaneet. Mutta Joosefin ja Marian etsintä on myös nuhteen ja puhuttelun paikka kaikille kristityille. Tällä tekstillään Jumala kysyy, olemmeko me kaiken aikaa ja koko elämässämme pitäneet katseemme Jeesuksessa? Vai olemmeko mekin hukanneet Hänet? Ovatko tämän maailman matkaseurueet, puheenaiheet ja tekemiset vieneet meidätkin mukanaan, ja niin olemme kadottaneet Jeesuksen? Palaamme kohta Jeesuksen etsimiseen. Sitä ennen katsomme kuitenkin vielä näiden tapahtumien taustaan.

Tulkaa Jumalan juhliin!

Tekstiämme edeltävä jae 41 on tässä tärkeä ja lohdullinen lähtökohta. Siinä kerrotaan seuraavasti: ”Hänen vanhempansa vaelsivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.” – Tämä osoittaa sen, että Herramme lapsuuden perheessä elettiin Jumalan tahdolle kuuliaista elämää. Viidennessä Mooseksen kirjassa on seuraava Jumalan sana: ”Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki miesväkesi Herran, Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen. Kukin tuokoon lahjana sen, minkä voi, sen siunauksen mukaan, minkä Herra, Jumalasi, on sinulle antanut.” (5 Moos. 16:16) Mahdollisuuksiensa ja vointinsa mukaan juutalaiset miehet noudattivat tätä sanaa. Väkeä lähti yleensä samoista kylistä ja kaupungeista yhteisissä isoissa kulkueissa nousten yhdessä Jerusalemiin. Ja usein matkaan lähti koko perhe, jotta heillä oli turvaa toisistaan ja he saivat olla toistensa seurassa. Niin oli nyt ja ehkä aikaisemminkin myös Maria-äiti lähtenyt mukaan. 

Jumalan sanalle kuuliaisena Jeesuksen lapsuuden perhekin oli nyt kulkenut jalkaisin tuon runsaan 100 kilometrin matkan Nasaretista Jerusalemiin happamattoman leivän juhlaan eli pääsiäisjuhlille. Tuo juhla kesti seitsemän päivää ja juutalaiset viettävät sitä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. He olivat siis olleet jo monta päivää matkalla. Se oli sujunut varmasti odotusten mukaan, mutta ehkä väsymys alkoi jo paluumatkalla painaa Joosefia ja Mariaa. Heillä oli kyllä vahva luottamus Jeesukseen, kun Hän sai kulkea isommassa väkijoukossa myös muiden seurassa. Niin oli varmasti ollut myös tulomatkalla. Mutta nyt paluumatkalla Maria ja Joosef huomasivat 12-vuotiaan Jeesuksen olevan poissa. Jeesus oli paitsi äidilleen ja kasvatusisälleen rakas lapsi, niin olihan Hän esikoisena erityisesti Herralle omistettu. Mooseksen laissa oli säädetty: ”kuten on kirjoitettuna Herran laissa: ”Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi.” (Luuk. 2:23; 2. Moos. 13:2, 34:20; 4. Moos. 3:13, 8:16) Mutta Jeesus on vielä vertaamattomasti paljon enemmän. ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”, kuten Jumala opettaa apostoli Paavalin kautta tämän Kolossalaiskirjeessä. (Kol. 1:15) Uskossa Joosef ja Mariakin ottivat tämän jo vastaan. Ei siis ihme, että heidän hätänsä oli suuri. Nämä Raamatun sanat kuitenkin osoittavat, ettei Jeesus ollut tässä eikä muissakaan vaiheissaan hukassa, vaan lopulta vain Joosef ja Maria olivat.

Jeesus löytyy Sanastaan

Jäämme kysymään mistä kaikkialta he etsivät Jeesusta, kun vasta kolmantena päivänä he löysivät Hänet. Kuulemme epäuskoisten sanovan tähän: Menihän siinä yksi päivä palata Jerusalemiin ja olihan se jo silloin iso kaupunki, joten toinen päivä meni siellä kierrellessä ja kysellessä. Näin epäusko toimii. Sen kautta paholainen, synti ja oma lihamme kuiskuttelee: ”Ei ole väliä missä Jeesus on.” Ja harhatiet eksyttävät etsimään Häntä kokonaan muualta kuin Hänen pyhästä sanastaan ja pyhistä sakramenteistaan. Mutta huomaathan Rakas Ystävä, että tässäkin Jumala johdatti kaiken aikaa tapahtumat. Kaikkivaltias Isä ei olisi milloinkaan antanut Pyhän Poikansa joutua kadoksiin. Joosef ja Maria vain etsivät Häntä aluksi vääristä paikoista. Tässä oli siis Marian ja Joosefin pysähdyksen hetki. He varmasti rukoilivat Jumalaa auttamaan Jeesuksen löytämisessä. Ja niin heidän oli kysyttävä jokaisen elämän tärkein kysymys: Mistä Jeesus löytyy?

Kuinka suurta Jumalan armoa onkaan, kun yhä saadaan ymmärtää, ettei Jeesus olekaan elämässä mukana. Silloin kun pysähdytään, etsitään ja käännytään takaisin Hänen luokseen. Sillä niin Hänet vielä voidaan löytää. Armon evankeliumi kaikuu yhä, aina siihen asti, kunnes Herramme palaa takaisin. Tämä on pysäyttävä puhuttelu myös meidän aikamme ihmisille. Moni aikalaisistammekin kulkee ilman Jeesusta – omaa Vapahtajaansa. Yhä useat torjuvat Jeesuksen kutsun. Moni ei edes etsi Häntä, vaikka kyllä tietääkin, ettei Hän ole enää matkassa mukana. On kovin surullista, että maalliset ovat tulleet taivaallisia, ja hetkelliset ikuisia, tärkeämmiksi. Niinpä meidän kaikkien on kysyttävä: Kuulemmeko me mielellämme Jeesuksen ääntä? Seuraammeko me Hänen Pyhää Raamatun sanaansa ja sen mukaista oppia? Hiljennämmekö omat aiheemme ja vaatimuksemme, jotta yksin Hän saa olla Oppaamme paluumatkallamme Kaikkivaltiaan Jumalan luokse? Onko siis Jeesus yhä mukanamme – tai oikeammin olemmeko me Jeesuksen mukana?

Ja niin näiden kysymysten nöyryyttäminä, ja kuitenkin juuri siinä Jumalan huolenpidon alla, Maria ja Joosef viimein löysivät Jeesuksen kolmantena päivänä pyhäköstä lainopettajien keskeltä. Vanhempien hätä ylitti aluksi uskon, sillä kuinka inhimillisesti he aluksi syyllistivätkään Jeesusta. Maria kysyi: ”Poikani, miksi meille näin teit?” – Tämä omistusmuoto kertoo sen, että Maria halusi kaikista Jumalan lupauksista huolimatta pitää Jeesuksen vain itsellään. Niin kovin Maria Jeesusta rakasti. Nyt on kuitenkin tärkeä huomata, ettei Jeesus Jerusalemiin jäämiselläänkään tehnyt syntiä. Hän oli ja toimi aina siellä missä Hänen Taivaallinen Isänsä halusi Hänen olevan. Ja juuri sen Jeesus vastauksellaan ilmoitti: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää olla niissä, mitkä minun Isäni ovat?" Jeesuksen vastauksessa ensimmäinen kysymys ei ole uppiniskaisuutta, vaan nuhtelu siitä, että Maria ja Joosef olivat halunneet pitää Jeesuksen vain itsellään.

Jeesuksen vastauksen myötä myös Marian ja Joosefin kysymys vaihtui ihmetykseen. Sillä millainen Jeesuksen viisauden täytyikään olla jo tuon ikäisenä, kun Hän kävi päivä toisensa perään osaavaa keskustelua juutalaisten lainopettajien kanssa. Silloin oli tapana, että lainopettajat istuivat puolikaaressa ja vaihtuvat kysyjät sitten siinä heidän edessään. Mutta nyt olikin käynyt niin, että osat olivat vaihtuneet. Lainopettajista olikin tullut kysyjiä ja oppijoita, kun jo 12-vuotias Jeesus oli vastauksillaan opettanut heitä. Itse Jumalan Poika sai olla opetuksillaan johdattamassa näitäkin keskustelijoitaan uskoon ja iankaikkiseen elämään. Näin Jeesus opettaa kaikkia uskoviaan Isänsä tahdosta ja kuuliaisuudestaan Hänen Poikanaan.

Näin Herramme Jeesuksen Kristuksen löytää aina sieltä missä Hän ilmoittaa itse itsensä: Pyhästä sanastaan ja sille perustuvasta selvästä lain ja evankeliumin saarnastaan sekä armoksi ja autuudeksi asettamistaan Pyhistä sakramenteistaan. Ja vastauksellaan Marialle ja Joosefille Jeesus ilmoittaa myös olevansa Pyhän Henkensä kautta Häneen uskovissa. Muistakaamme siksi, että kaikki uskovat olemme Pyhän Hengen temppeleitä. Jumala ilmoittaa tämän myös apostoli Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille, sen kuudennesta luvussa, jakeissa 19 ja 20: ”ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja joka teillä on Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne ja hengessänne, jotka ovat Jumalan.” (1 Kor. 6:19–20) Jumala ilmoittaa, että tämä ristin Jeesus, tämä Jumalan Pyhä Uhrikaritsa, on ainoa pelastava ja kestävä Uhrimme Kaikkivaltiaan edessä. Uskossa otamme vastaan, että Jeesus oli tässäkin kaiken aikaa Itse vetänyt Mariaa ja Joosefia luokseen. Heidän kasvatettavakseen annettu Jumalan Poika kasvatti kaiken aikaa heitäkin matkalla taivaaseen.

Lopulta Jeesus kyllä palasi äitinsä ja kasvatusisänsä kanssa heidän ajalliseen kotiinsa ja oli heille tottelevainen heidän ajallisessa kasvatuksessaan. Kuulemme tämän sanoissa ”Jeesus varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä”. Tälläkin tavalla Hän kaikessa täytti Taivaallisen Isänsä tahdon ja oli kuuliainen meidän kaikkien muiden tottelemattomien ja kapinoivien puolesta.

Jeesus sanoo yhä: ”Se on täytetty”

Mutta rakkaat, kalliit ystävät, noista vaiheista kului 21 vuotta ja silloin oli jälleen tämä juutalaisten pesah-juhla, eli pääsiäinen. Laajat väkijoukot olivat jälleen nousseet Jerusalemiin ja tuo 12-vuotias Poika oli varttunut mieheksi. Silloin kaiken opetustensa ja ihmetöittensä, auttamistensa ja laupeutensa, kuuliaisuutensa ja kärsimystensä tien päätteeksi Hän rangaistuksen ristillä huokaisi: ”Se on täytetty.” Ja jälleen Isäänsä kutsuen Hän sanoi: "Isä, sinun käsiisi annan henkeni." Ja sen sanottuaan Hän todella kuoli. Ja niin Tämä Jumalan Poika, täysin Jumala, täysin ihminen, oli taas poissa ja Häntä kaivattiin. Ja jälleen Hänet löydettiin kolmantena päivänä, kun Taivaallinen Isä herätti Poikansa kuolleista ja Hän nousi ylös. Ja niin Hän nyt opettaa päättymättömästi sanassaan kaikkia, jotka Hän kutsuu omikseen.

Kaikki on nyt valmista jokaisen uskossa löytää Kristuksen. Synnistä vapautumisen juhla alkoi jo tuolloin, eikä se pääty koskaan. Se kokoaa taivaaseen vaeltavan juhlajoukon kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä, ja he seisovat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä. (Ilm. 7:9) Sieltä ei enää poistuta paluumatkalle. Siellä ei ole enää huolta, eikä ikävää, ei katoamista, eikä menettämistä, koska kaikki on Jeesuksen luona pysyvää ja hyvää, autuasta ja ihanaa. Hänen varma ja kaiken kestävä sovituksen ja vanhurskauttamisen Uhrinsa on tässäkin päivän evankeliumitekstissämme kaiken aikaa läsnä.

Huomaatko näin miten armon evankeliumin sana kuuluu tästäkin saarnatekstistämme? Muistatko vielä tuon alussa lukemani Viidennen Mooseksen kirjan 16. luvun kohdan? Siinä Jumala käski ensinnäkin tulla kasvojensa eteen. Tämä on varma sana siitä, että kerran jokainen ihminen käy Jumalan kasvojen eteen. Sillä mitä Hän käskee, varmasti tapahtuu. Mutta Kaikkivaltias vielä jatkaa: ”tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen. Kukin tuokoon lahjana sen, minkä voi, sen siunauksen mukaan, minkä Herra, Jumalasi, on sinulle antanut.” Mitä siis sinulla on tuomisinasi? Syntisikö? Ne eivät ole lahjaa Jumalalle. Mutta huomaathan, Herramme on jo ottanut ne kaikki pois. Katso mitä Joosefilla ja Marialla oli tuomisinaan Jumalan kasvojen eteen. Heillä oli mukanaan Kaikkivaltiaan Oma Pyhä Poika, Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus. Ja kun sinulla, rakas ystävä, on Hänet tuomisinasi, niin saat käydä Armollisen ja Laupiaan Jumalan kasvojen eteen. Koska Hän on jo kuollut edestäsi, ja täällä ajassa herättänyt uskosi; koska Hän on vetänyt sinut omakseen, ja koska Hän odottaa siellä Isänsä kasvojen edessä sinua, kuten tässä Joosefia ja Mariaa Jerusalemin temppelissä, niin saat elää ja kuolla levollisesti Hänen armonsa turvissa.

Jeesuksessa Mooseksen lain korottama esikoisuus sai näin täyden merkityksen, sillä Hän totisesti on kuolemasta herätettyjen Esikoinen. Ja niin armo ja lunastus, sovitus ja pelastus ovat Hänessä kaikki valmiina. Kuulethan Rakas Ystävä: Pelastuksen asiassa meidän ei pidä yrittää, emmekä voikaan tehdä työtä, emme edes yhteistyötä. Meidän ei pidä sillä itseämme raskauttaa. Kaikki on jo valmista. Synnit ovat anteeksi annetut. Taivaan koti on avoinna, vapaasti sinne uskossa käydä.

Turvaudu siis aina rohkeasti Herraasi ja Vapahtajaasi Jeesukseen Kristukseen. Hän on sinut löytänyt, eikä sinua milloinkaan kadota.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna ensimmäisenä loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina 12.1.2025

Pastori Marko Kailasmaan saarna 19.6.2022

Pastori Marko Kailasmaan saarna
syysjuhlan päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla 24.9.2023

Heidän vaeltaessaan hän meni erääseen kylään. Eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Hänellä oli sisar, nimeltään Maria, joka asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunteli hänen sanaansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa, tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän auttaisi minua." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, monista asioista huolehdit ja hätäilet, mutta vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois. Luuk. 10:38–42

Herra kuulee ja kutsuu

”Herra, etkö sinä välitä…?” Tämä Martan kysymys on monen huulilla myös nykyisin. Kohdatessamme kipuja ja vastoinkäymisiä kysymme luonnostamme helposti niin. Silloin on kuitenkin vaarana, ettemme huomaa Jumalan vastauksia Hänen sanassaan ja Hänen johdatustaan elämässämme. Sillä ihmiselämässä valitettavan usein ajalliset asiat peittävät iankaikkiset. Synti, välinpitämättömyys ja kaikesta maanpäällisestä täynnä oleva elämä uhkaavat tukahduttaa Jumalan sanan ja sen kaitselmuksen elämässämme.

Evankeliumimme antaa tästä puhuttelevan esimerkin ja kuitenkin samalla rohkaisun sanan. Annamme Jumalan sanan opettaa kysymällä tekstiltämme kolme kysymystä: Ensimmäiseksi: Mikä oli Martan elämän tärkeysjärjestys? Toiseksi: Millainen oli Marian osa? Ja kolmanneksi: Mikä ihmiselämässä on ensisijaisesti tarpeen?

Ensimmäisenä käymme siis Martan elämän tärkeysjärjestyksen pariin. Jeesus oli tässä vierailulla Martan, Marian ja heidän veljensä Lasaruksen kodissa Betaniassa. Se on eräs pieni kylä Öljymäen rinteellä noin kolmen kilometrin päässä Jerusalemista. Tämä Betanian sisarusparvi oli harvinainen siksi, että aikuisiästään huolimatta kenenkään heistä ei kerrota olleen naimisissa. Jokaisella heistä oli siis paljon tekemistä kodissaan. Heillä saattoi olla monellakin tapaa vaikeaa ja ehkä juuri siksi Jeesus rakasti heitä paljon ja vieraili usein heidän luonaan. Näiden sisarusten kodissa oli varmasti Jeesuksella hyvä olla. Sieltä olivat kaukana fariseusten kiusa ja epäuskoisten pilkka. Siellä Hänen opetustaan kuunneltiin ja otettiin vastaan.

Ja nyt meille kerrotaan, että Martta puuhasi monissa kodin tehtävissä. Hän oli selvästi tottunut huolehtimaan kodista ja sen toimista. Jeesus ei tuomitse palvelustoimia. Hän kyllä tietää, että ne ovat tarpeen. Kuulemme Raamatussa muuallakin miten monet naiset auttoivat Jeesusta ja opetuslapsia varoillaan ja osaamisellaan. Siksi Jeesus ei kieltänytkään Marttaa tekemästä työtä. Tarvittiinhan nytkin terveellistä syötävää ja juotavaa, sillä läsnä olivat varmasti myös Jeesuksen opetuslapset, joihin viittaavat alun ”heidän vaeltaessaan” -sanat. Paikalla saattoi olla myös muita Jeesukseen uskovia. Ja nyt taloon tullutta Kunniavierasta tuli perinteen ja hyvien tapojen mukaan kestitä ruokineen ja juomineen. Se oli Martalle tilaisuus osoittaa taitavuutensa ja ahkeruutensa.

Emännän tehtävänsä lisäksi hän kuitenkin yritti olla isäntä talossa. Martta-nimi on jopa naista tarkoittava feminiinimuoto hepreankielen sanasta ’isäntä’. Martan oli vaikea luopua pieneksi hetkeksikään puuhailustaan ja polvistua sisarensa rinnalla Vapahtajamme eteen. Siitä kertoo Uuden testamentin alkukielen sana, joka kuvaa Martan touhuamista tarkoittaen ’hosumista joka suuntaan’ ja ’kykenemättömyyttä keskittyä mihinkään’. Tällä sanalla on sama juuri alkukielen ”mellakka”-sanan kanssa ja siten se viittaa myös alkavaan kapinaan ja levottomuuksiin.

Martta esitti jopa syyttävän kysymyksen ja käskyn Jeesukselle, vaikkei meille varsinaisesti kerrota Marian laiminlyöneen kotitöitä. Martta sanoi: ”Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän auttaisi minua." Kysymme siis mitä Martta piti tärkeimpänä elämässään.Martalle oli hänen oma palveluksensa ja sen kautta oma elämänsä kallisarvoisempaa kuin Jeesus ja Tämän opetukset. Tärkeysjärjestystä ei muuttanut edes ilo sisaren löytämästä uskosta, sillä Martta olisi vetänyt sisarensa pois jopa Jeesuksen luota.

Martalla oli vääriä vaatimuksia toisia ja omaa elämäänsä kohtaan. Hän oli ymmärtänyt, ettei hänellä olisi paikkaa Jeesuksen luona, ellei hän jatkuvasti puuhaisi jotakin. Juuri tällaiselle ajattelulle on usein ominaista kysyä tuo alussa esittämäni kysymys: ”Herra, etkö sinä välitä…?” Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Niin monessa asiassa ja monella tapaa me nostamme oman osaamisemme ja asiamme muiden edelle. Entä onko tämä vaarana kirkossamme? On kyllä täysin selvää, etteivät seurakuntamme pärjää ilman ahkeria seurakuntalaisia, mutta omaa osaamistamme emme saa koskaan tuoda ansiona Jumalamme eteen. Taivasmatkallamme myös tässä piilee omavanhurskauden vaara. Pyrkimys omavanhurskauteen on kuitenkin vakava synti. Emme voi asettaa töitämme ja toimiamme Jumalan sanan ja tahdon yläpuolelle. Emmekä saa alistaa toisiamme ja vaatia toisilta itsemme ihailua ja Jumalan paikalle asettamista.

Jeesus kutsuu jokaista uskossa luokseen. Joskus Hän pyytää keskeyttämään kaiken muun ahkeroinnin ja vaivannäön, ja kuuntelemaan Häntä pysähtynein ja siinä levollisin mielin. Sillä kaikkeen ihmiselämän levottomuuteen Jeesus on tullut levoksi ja rauhaksi. Siksi meillä on kallis jumalanpalveluksemme, jotta meillä on paikka ja aika käydä Jumalan pyhän sanan kuuloon ja Hänen pyhän ehtoollisen sakramenttinsa viettämiseen. Evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta kuuluu Jumalan sanan lupauksissa. Siinä Jeesus vapauttaa omantunnon. Saamme ensin kuulla Herraa ja vastaanottaa täyden anteeksiantamuksen. Ja vasta sitten toimimme Hänen antamissaan palvelutehtävissä lähimmäisiämme auttaen. Näin emme tee sitä ansiona Jumalalle.

On kovin puhuttelevaa, että Marttakin kaipasi enemmän. Jeesus kyllä tiesi, että hänellä oli nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarve. Hän kaipasi Jeesusta Vapahtajakseen. Sillä huomaathan kallis kuulija, ettei Martta olisi vaatinut Mariaa mukaan avukseen, jos hänelle olisi riittänyt vain oman palveluksensa esitteleminen. Siinä tapauksessa Martta olisi pitänyt sen kaiken visusti vain itsellään. Herramme oli kuitenkin tehnyt jo paljon työtä hänenkin kohdallaan. Jeesuksen kutsusta Martta oli avannut Herralle kotinsa oven ja kutsunut Vapahtajamme luokseen. Mutta Jeesus kolkutti myös hänen sydämensä ovella. Sinnekin Hän halusi käydä anteeksiantamuksellaan ja armollaan. Jeesuksen armo ja lempeys kuuluvat koskettavasti jo siinä miten Hän kaksi kertaa lausuu Martan nimen. Se oli tuona aikana merkki rakkaudesta, laupeudesta ja ymmärryksestä.

Viimein Jeesuksen kutsumana Marttakin uskoi ja sai ymmärtää tärkeimmän paikkansa ja käydä nöyrtynein mielin Herramme luokse. Jeesuksesta tuli lopulta myös Martalle kaikki kaikessa. Tiedämme tämän siitä, miten veljensä Lasaruksen haudalla Martta viimein tunnusti Jeesukselle: "Uskon, Herra. Minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."

Marian osa oli olla uskossa Jeesuksen oma

Entä mikä sitten oli Marian osa, johon Jeesus viittaa? On puhuttelevaa, ettei Maria sano tässä koko aikana mitään. Hän ei huomauta siitä, ettei Martta polvistunut Jeesuksen luokse kuuntelemaan. Tämäkin kertoo siitä, että Maria sai uskossa kuunnella Jeesusta. Hänellä ei ollut tarvetta keskeyttää, ei opettaa, eikä täydentää. Maria sai hiljentyä hyvään osaansa.

Herramme sanat eivät tarkoita, että Maria olisi voinut valita pelastustaan itse. Kukaan ei voi. Herramme oli antanut hänellekin Pyhän Henkensä kautta uskonlahjan ja kutsunut pelastukseen. Siinä Maria halusi pysyä. Ja omistaessaan tässä lahjauskossa Jeesuksen, Marian hyvä osa oli pelastus ja ylösnousemus. Kaiken muun perintöosan ihminen joutuu kuollessaan jättämään tänne aikaan, mutta Jeesusta ei kuolemakaan voi riistää.

Kaikkeen ajalliseen ja maalliseen kiinnittyvä aikamme helposti unohtaa tai jopa kieltää ruumiillisen ylösnousemuksen. Siitä tulisikin opettaa enemmän ja rohkaista kristittyjä muistuttaen Jeesuksen ylösnousemuksesta, joka on totta tänäänkin. Elämme siis jo nyt ylösnousemuksen todellisuudessa. Se on välttämätön osa uskovien pelastusta. Ellemme usko Jeesuksen nousseen kuolleista samassa ruumiissaan, jossa Hän myös kärsi, ei meillä ole pelastustakaan. Jumala muistuttaa sanassaan, ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvussa 15, jakeissa 16–19: ”jos kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tätä elämää koskien, olemme kaikkia muita ihmisiä kurjemmat.”

Uskokaamme siksi Jumalan sanan todistukset ylösnousemuksesta. Hän vakuuttaa sinullekin rakas ystävä: ”Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumalakin Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.” (1 Tess. 4:14) Ja siksi tunnustamme myös Roomalaiskirjeen, 4. luvun, jakeiden 24 ja 25 sanoin: ”uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän [lain] rikkomisiemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.”

Emme tiedä mitä kaikkea Maria olikaan elämässään menettänyt, mutta sen tiedämme, että Vapahtajaa ei häneltä koskaan otettu pois. Ja kodin askareissakin Maria sai taas palvella ja auttaa kiitollisin mielin sydämessään usko Vapahtajaan, joka oli ottanut häneltäkin kaikki synnit pois ja vapauttanut hänet uskoon ja autuuteen. Ja uskossa Maria sai polvistua myöhemminkin Jeesuksen jalkojen juureen. Siksi Marian osassa on myös pöytäyhteys Jeesukseen. Siinä uskovan paikalla on uskon ja opin ykseys Kristuksen kanssa ja siksi tässä on myös Hänen pyhä ehtoollisen sakramenttinsa. Ja uskossa Marian sielu sai kerran nousta Herramme luokse taivaaseen ja viimein Mariakin saa ruumiin ylösnousemuksessa jälleen kaikille näkyvän muotonsa hänen käydessä yhdessä muiden pelastuvien kanssa lopulliseen taivaan autuuteen.

Tärkeintä on Kristuksen palvelustehtävä

Tulemme kolmanteen ja viimeiseen kysymykseemme: Mikä elämässä on ensisijaisesti tarpeen? Kuulemme nykyaikana paljon oppinutta puhetta tulevaisuuteen valmistautumisesta. Jeesuksen läsnäolossa kysymme kuitenkin: Kuulemmeko opetusta iankaikkisuuteen valmistautumisesta? Mitä sen rinnalla merkitsevät ajalliset ja maanpäälliset? Ja kristittyinä saamme nähdä rohkeasti, että valmistaudumme myös ajallisiin parhaiten silloin kuin uskossa valmistaudumme iankaikkiseen. Siihen emme kuitenkaan kykene ilman Jumalan antamaa uskoa. Sen Jeesus päivän evankeliumissamme vahvistaa. Sillä Kristus on meillekin tärkeintä elämässämme. Hän on hyvä osamme, jota ei meiltäkään oteta koskaan pois. Uuden testamentin alkukieli tulee tässäkin avuksemme. ”Välttämätöntä” ja ”tarpeellista” ilmaiseva sana merkitsee myös palvelutehtävää. Siis tärkein asia on samalla palvelutehtävä. Ja koska Jeesus sanoo sellaisia olevan yksi ainoa, niin Hän viittaa sillä omaan palvelutehtäväänsä. Ja niin uskomalla Häneen saamme Hänen palveluksensa täyden ansion, jonka Isä lukee meille hyväksi Poikansa tähden.

Emme saa siksi luovuttaa emmekä peräytyä siitä mikä on raamatullisessa apostolisessa opissamme keskeistä. Muutenhan emme voi ketään auttaa ja rohkaista. Rakkautemme lähimmäisiämme kohtaan näkyy juuri siinä, ettemme luovu Raamatusta, sen puhtaasta sanasta ja sen mukaisesta luterilaisesta opistamme. Sillä eiväthän ajallisetkaan lääkärit ja terveydenhoitajat luovu välineistään ja lääkkeistään, vaikka potilaat eivät niitä kaikkia ymmärräkään, vaan sitä huolellisemmin ja ammattitaitoisemmin auttajat auttavat kaikella mitä heillä on, koska autettavilla on hätä ja tarve. Vain Jumalan sanalla voimme sen tehdä. Siksi rakkaat ystävät meidänkin tulee olla Kristuksen tähden uskollisia omilla paikoillamme ja omassa osassamme. Saamme olla lempeitä Jeesuksen lampaita, jotka seuraavat luottavaisesti Oikeaa Ylipaimentaan ja kutsuvat niin myös muita takaisin pelastuksen laumaan.

Martankin sielunhädän Jeesus rauhoitti. Martankin vuoksi Jeesus kävi kuolemaan ja pelasti hänet päättymättömään elämään. Niin Vapahtajamme on tehnyt myös sinun tähtesi, rakas ystävä. Hän on sovittanut koko elämäsi kaikki synnit, Hän on lunastanut sinut omakseen, antanut uskon lahjan ja pitää sinut päättymättömästi armoturvissaan. Vielä häteillessäsi tai kiirehtiessäsi Kristus vakuuttaa sinulle rauhoittavasti olevansa kanssasi ja se riittää – nyt ja iankaikkisesti. Hän sanoo sinulle joka hetki rakastavasti: ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra, armahtajasi.” (Jes. 54:10)

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna ehtoollisjumalanpalveluksessa 17.9.2023 Helsingin seurakunnan kappelilla.

Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki oli jo täytetty, hän sanoi, että Raamattu kävisi toteen: "Minun on jano." Siinä oli astia täynnä hapanviiniä. Niin he täyttivät hapanviinillä sienen ja panivat sen iisoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, hän sanoi: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:25–30

Jeesus huolehtii rakkaistaan

Olemme Jeesuksen kuolinpäivän yhdeksännen tunnin vaiheilla. Hän oli kärsinyt tuolloin jo kuusi tuntia ristillä ja pimeyttä oli ympärillä kestänyt kolme tuntia. Siinä pimeydessä Herramme tiesi kuolemanhetkensä koittavan pian ja siksi Hän vielä viimeisillä voimillaan piti huolta rakkaan äitinsä hyvinvoinnista.

Jumala käskee sanassaan, Toisen Mooseksen kirjan, luvussa 20, jakeessa 12, neljännessä käskyssään: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää käskyä Vähässä katekismuksessaan seuraavasti: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä. Olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.”

Tämänkin käskyn Jeesus täydellisesti ja viimeistä piirtoa myöden täytti antaessaan äitinsä Marian apostoli Johanneksen huolehdittavaksi ja Johanneksen Marialle ottopojaksi uskon kuuliaisuudessa. Hän tiesi tässäkin jo etukäteen, miten murhe Hänen kuolemastaan koettelisi niin Mariaa kuin Johannestakin.

Siksi tämä siunattu adoptio oli lohtu, tuki ja turva heille molemmille. Johannes halaisi ja tukisi Mariaa äitinään, kun Jeesus ei enää siihen pystynyt käsien ja jalkojen ollessa naulittuina ristinpuuhun. Eivätkä he olleet toisilleen tuki vain ensimmäisten raskaimpien päivien ajaksi, vaan Marian koko loppuelämäksi ja kerran heidän yhteiseksi kiitoksen ja ylistyksen aiheekseen taivasten valtakunnassa. Ikuiseen kotiin, jossa Jeesus oli heitä vastassa.

Maria ei ollut tuolloin todennäköisesti 50-vuotiaskaan ja Johannes opetuslapsista nuorimpana ehkä vasta 20 ikävuoden tietämillä, joten heillä oli vielä monia vuosia edessään täällä ajassa. Raamattu ei kerro kuinka vanhaksi Maria eli, mutta Johanneksen tiedämme eläneen korkeaan ikään.

Jeesuksen rakkaus asettaa meidät vastaamaan Kaikkivaltiaalle, miten me huolehdimme vanhemmistamme ja lapsistamme. Annammeko heille parhaan hoivan ja huolenpidon? Kutsummeko heidät kristittyjen yhteiseen uskoon ja elämään? Saatammeko heidät Tämän kaikki pelastuvat yhdistävän Ristin Kuninkaan luokse?

Jeesus antaa näillä sanoillaan armollisen kehotuksen kaikille. Kuulemme sen siitä, ettei Hän nimitä Mariaa ja Johannesta etunimillä. Sillä kuten Jeesus oli yhdistävä armo ja vakuus myös Marian ja Johanneksen uskolle ja heidän keskinäiselle palvelus- ja kuuliaisuussuhteelleen, aivan samoin Jeesus yhdistää kaikki kristityt ja kutsuu kaikkia lähimmistään huolehtimiseen ja rakastamiseen.

Hänen täydellisen Uhrinsa varaan saivat myös Maria ja Johannes tuoda kaiken sen missä he olivat rikkoneet ja myös luottaa siihen, että missä heillä olisi vaikeaa, vastoinkäymisiä ja osaamattomuutta, niin kaiken senkin he saisivat myöhemminkin kertoa Jeesukselle ja Hän johdattaisi heitä. Hänessä on myös meillä kaikki armo ja anteeksiantamus. Sillä kuinka taitamattomia ja jopa välinpitämättömiä me usein olemmekaan ihmissuhteissamme, jopa kaikkein tärkeimmissä ja rakkaimmissa.

Mutta myös kaiken sen rikkonaisuudessaan Jeesus tuli sovittamaan. Siksi Hän Itse osoitti Marian ja Johanneksen toisilleen. Sen Hän tekee yhä myös meidän ajassamme ja elämässämme. Hän näyttää sinulle rakkaimpasi, jotta saat Hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan palvella heitä omalla paikallasi.

Siksi Hänen armonsa riittää myös perheisiimme ja ihmissuhteisiimme, kun perustamme elämämme, tekomme ja toimemme Hänen sanalleen ja armolliselle tahdolleen. Silloin anteeksiantamus, laupeus ja rauha saavat vallita myös kodeissamme.

Sillä muistathan Kallis Kuulija, miten tuo Jumalan lupaus kuuluikaan: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” Vanhempien kunnioittaminen on samalla myös merkki seuraavan sukupolven oikeinkasvattamisesta. Tällöin Jumalan siunaus saa jatkua myöhempiin polviin ja tukea osaltaan seuraavan polven pitkää ikää.

Mutta miten täydellisesti tämä lupaus toteutuikaan Jeesuksen kohdalla, vaikkei Hän saanutkaan vaeltaa maan päällä vanhuusikään asti. Sillä Hän totisesti kunnioitti Taivaallista Isäänsä täyttäessään kaikessa Hänen tahtonsa. Hän kunnioitti ajallista kasvatusisäänsä Joosefia opettelemalla hänen ammattiinsa ja tottelemalla hänen opetustaan. Hän kunnioitti äitiään Mariaa pitämällä tästä aina huolta.

Evankelista Luukas on saanut tallettaa evankeliuminsa toiseen lukuun, jakeisiin 51 ja 52 vakuuttavat sanat: ”Hän [Jeesus] lähti heidän kanssaan [Joosefin ja Marian], tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Mutta hänen äitinsä talletti kaikki nämä sanat sydämeensä. Jeesus varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.”

Joosef ja Maria olivat syntisiä ihmisiä, mutta Jeesus totteli heitä lapsena ja oppi heiltä elämänsä aikana paljon. Tietenkin oli selvää, että missä tuli kiistaa heidän ja Jeesuksen välillä, niin Jeesus oli oikeassa. Mutta siitä huolimatta Jeesus oli kuuliainen ja nöyrä lapsi, koska niin Hän täytti Taivaallisen Isänsä tahdon.

Maria varmasti muisti tuossa hetkessä poikansa hirvittävän ristinpuun edessä niin lupaukset Jeesuksen ihmeellisestä syntymästä kuin nuo monet Jeesuksen lapsuuden hetketkin. Marian sydämen läpi kävi miekka, kun hän joutui luopumaan kaikessa nuhteettomasti eläneestä, Rakkaasta Pojastaan.

Täydellinen Jeesus täytti kaiken täydellisesti

Mutta juuri siksi Jeesukselle kuuluu täydellisesti tuo Jumalan käskyn lupaus kauan elämisestä. Sillä kaiken tuo Täydellinen Herramme täydellisesti täytti. Siksi Hän tässäkin totesi vielä ”Minun on jano”, sillä Psalmissa 69 Hän Itse rukoilee Taivaalliselle Isälleen: ”Sinä tiedät häväistykseni, häpeäni ja pilkkani, edessäsi ovat julki kaikki ahdistajani. Häväistys on särkenyt sydämeni. Olen käynyt heikoksi. Odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Koiruohoa he antoivat syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” (Ps. 69:20–22)

Tämä Ristin Uhrikaritsamme totisesti kärsi kaiken syntimme hapanviinin. Sen maljan Hän joi viimeiseen pisaraan asti. Ja siksi Hän sanoi ylipapillisessa rukouksessaan Isälleen: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: olen täyttänyt sen työn, jonka annoit tehtäväkseni.” (Joh. 17:4) Siksi kuolema ei voinut pitää Synnitöntä ja Vanhurskasta, vaan Isä herätti Poikansa kuolleista. Ja siksi Hän totisesti elää iankaikkisesti ja kutsuu nyt kaikkia luokseen ikuiseen autuuteensa ja lepoonsa.

Pelastuksen vakuudeksi Hän vielä sanoi maailmankaikkeuden suurimmat ja ihanimmat rakkauden sanat:
”Se on täytetty.” Se on täytetty, jotta meillä on armo ja anteeksiantamus kaikista rikkomuksistamme. Se on täytetty, jotta koko ihmiskunta saa olla synneistä vapaa. Se on täytetty, jotta sinulla Rakas Ystävä on ikuinen elämä ja autuus Hänessä.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Siitamassa pääsiäisleirillä pitkäperjantaina 7.4.2023

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

"Hän [Jeesus] puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä hävennyt ketään ihmistä. Siinä kaupungissa oli naisleski, joka tuli hänen luokseen ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan.' Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tule ja lyö minua kasvoihin.'" Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka huutavat häntä avuksi yötä päivää, ja olisi pitkämielinen heitä kohtaan? Sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" Aamen.

Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Rakkaat Ystävät Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa, tänään erityisesti te kalliit rippikoulunuoret.

Minkä varassa sinulla on elämäsi perusta? Onko se asemassa, työssä tai omaisuudessa? Kestävätkö ne vielä iankaikkisuuden alkaessa?

Herramme Jeesus Kristus kutsuu seuraamaan tahtoaan joka päivä ja pyytämään Hänen siunaustaan matkallamme ikuiseen taivaan kotiin. Hän kertoo tässäkin missä on elämämme kestävä perusta. Ja samalla Hän opettaa mitä Hänen seurakuntansa elämän tulee olla.

Lesken osa herättää meissä myötätuntoa. Varsinkin raamatunajan naisleskillä oli yleensä
vaikea tilanne. Surun lisäksi heitä vaivasi köyhyys, koska naiset olivat tuolloin usein
miehensä tuloista riippuvaisia. Ja jos he olivat lapsettomia, puuttui heiltä lisäksi omaisten turva. Siihen aikaan kun ei ollut nykyajan sosiaaliturvaa. Siksi Jeesus kutsuu seurakuntaansa pitämään huolta kärsivistä ja apua tarvitsevista.

Mutta Herramme nuhtelee siitä, että leski käytti ahdinkoaan hyväksi. Hänen vaatimuksensa laillisuus oli epäselvä, koska hän toistamiseen vaivasi vain tätä yhtä tuomaria, kun muitakin auttajia olisi ollut. Leski teki väärin myös siinä, ettei hän kääntynyt Taivaallisen Tuomarin puoleen. Hänellä oli tavoitteena vain mahdollisimman suuri ajallinen hyöty, eikä siten Jumalan tahdon oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Leski pyysi vain itselleen, eikä yhteistä sopua ja asioiden ratkaisemista oikeuden mukaan ja siten itselleenkin parasta ajallista osaa. Jeesus ei kerro suoraan riidan syytä, koska näin Hän puhuttelee tällä sanallaan meistä jokaista.

Muistakaamme Herramme sanat: ”Sillä mitä ihminen siitä hyötyy, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon? Tai mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?” (Matt. 16:26)

Jumala ei kiellä sanassaan turvautumasta tarvittaessa ajalliseen oikeuden ja virkavallan apuun, mutta Hän kehottaa ennen kaikkea etsimään sovintoa ja rauhaa kaikkien kanssa niin, ettei riitoja olisikaan. Sillä ainoa kestävä apu ja omaisuus tulee ainoastaan Kaikkivaltiaalta Jumalalta. Sen tähden, kalliit kuulijat, Herramme seurakunnan elämä ei ole ajallisten rikkauksien tarjoamista, ei menestystä, eikä ajallista kunniaa. Niitä täältä etsivät joutuvat pettymään. Sen sijaan Kristuksen seurakunnalla tulee olla sopu ja ystävällinen vaellus kanssauskovien veljien ja sisarien kanssa – ja jos meistä riippuu, niin rauha myös kaikkien muidenkin ihmisten kanssa.

Entä sitten tuo tuomari? Hän oli saanut paljon. Tuomarilla oli arvostettu asema, mutta siitä huolimatta Jeesus sanoi tuomarin olevan väärä tuomari. Hän ei ollut väärä siinä merkityksessä, etteikö hänellä olisi ollut yhteiskunnassa juuri tuota korkeaa oikeudellista asemaa, sillä eihän leski olisi muuten hänen puoleensa kääntynyt.

Mutta tuomari oli väärä sen vuoksi, että hän kielsi epäuskossaan yläpuolellamme olevan Jumalan ja siten myös Hänen tahtonsa oikeudenmukaisesta ja avuliaasta palveluksesta. Tuomari oli nostanut omat etunsa ja asemansa Taivaallisen Tuomarin tahdon ja sanan edelle. Siitä kertovat Jeesuksen vakavat sanat tuomarin häpeämättömyydestä, ja siitä, ettei tämä pelännyt Jumalaa.

Jos tuomari olisi ollut rehellinen ja oikeudenmukainen Jumalan edessä, hän olisi joko torjunut heti lesken vaatimuksen vääränä tai sitten auttanut häntä nopeasti sääliä ja myötätuntoa tuntien. Jeesus kutsuu omansa oikeudenmukaiseen ja tunnolliseen palvelemiseen. Siksi Herramme ilmoittaa selvästi, ettei tämä väärä tuomari ole kuva Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Taivaallinen Isämme on armollinen, säälivä ja ymmärtävä. Sellaista Jumalaa tulee myös Hänen omiensa seurata ja julistaa.

Kristuksen seurakunta palvelee Herraansa

Tekstimme alussa Jeesus antaa Kirkkonsa seitsemästä tuntomerkistä kuudennen, joka on yhteinen julkinen rukous ja jumalanpalvelus. Sen yhteydessä oleva Uuden testamentin alkukielen kreikan ”väsymistä” tarkoittava sana voidaan kääntää myös ´lannistua´ tai ´luovuttaa´. Sitä käyttämällä Herramme kehottaa meitä olemaan lannistumatta. Hän haluaa, ettemme milloinkaan luovu Hänen sanastaan ja siinä kuuluvasta Hänen tahtonsa mukaisesta uskostamme, opistamme ja tunnustuksestamme. Niissä pysyen Herramme Itse vahvistaa meitä, ja niin tästäkin Jeesuksen sanasta avautuu Jumalan armon varmuus, tuki ja turva.

Käännymme siksi Pyhän Kaikkivaltiaan puoleen niin kuin Jumalan lasten tulee – kunnioittaen, rehellisesti ja Jumalan tahdon mukaisia tarpeitamme pyytäen. Teemme niin yhdessä ja yksittäin, seurakuntina, sukukuntina ja perheinä tuoden hänelle elämämme raskaimmatkin asiat. Hänelle tunnustamme syntimme ja heikkoutemme, koska muistamme, ettei meillä itsellämme ole mitään, mitä voisimme tuoda Pyhälle Jumalalle sillä ansaitaksemme Hänen armonsa ja iankaikkisen elämän.

Siksi myös rukouksemme perusta on yksin Jumalan armollisuuden ja Hänen sanansa varassa. Meidän rukouksemme on monella tapaa vajaa, hapuileva ja epävarma. Mutta Raamatun sana on aina varma, ehjä ja kokonainen, koska Rakas Vapahtajamme Jeesus on kaiken aikaa läsnä sanassaan ja seurakuntansa keskellä. Kristuksen seurakunnan rukous jatkuu aikojen loppuun asti, koska liitymme siinä Hänen Kalliin Poikansa rukoukseen puolestamme. Siksi uskoa löytyy aina Herramme paluuseen asti, koska Hän on sanassaan luvannut olla aina omiensa keskellä.

Tämä on kallis lupauksen sana meille kaikille, tänään erityisesti teille rakkaat rippikoululaiset. Teillä on käytössänne monet tämän päivän tiedonhakupalvelut, lukuisat sovellukset ja monipuoliset apuvälineet, mutta mitään niistä ei voi verratakaan Taivaallisen Isän Pyhän Raamatun sanaan. Hän johtaa sillä teidätkin päättymättömään iankaikkiseen elämään, ja antaa myös parhaimman ajallisen elämän, siunauksen ja johdatuksen.

Jumala on armossaan oikeudenmukainen

Toisin kuin Jeesuksen vertauksen väärä tuomari, Kaikkivaltias Jumala odottamalla odottaa, että Hänen omansa kääntyvät Hänen puoleensa. Hän halajamalla halajaa kuulla tuntomme ja tulee rakastavasti vierellemme, koska Hän on meitä kohtaan pitkäminen, armollinen ja hyvä. Sitä enemmän Taivaallinen Isämme iloitsee mitä enemmän Hänen rakkaat lapsensa kääntyvät Hänen puoleensa pyhää Raamatun sanaansa lukien, jumalanpalveluksessa, rukouksessa ja kaikessa tahtonsa seuraamisessa.

Toisin kuin tuo omaa etuaan etsivä leski, Pyhä Jumala ei etsi omaansa, vaan Hän luopui Kalliimmastaan, Ainoasta Pojastaan, jotta kaikilla olisi iankaikkinen elämä. Sen vuoksi aivan jokaista ihmistä odotetaan taivaan kodissa. Joka ainoalle on jo nimellä varattuna oma iankaikkinen autuuden leposijansa ja taivaallinen kotinsa. Sinne uskossa käyvät saavat Häneltä kulumattomat kukkarot ja ikuisesti pysyvän taivaan aarteen.

Ja toisin kuin nämä, leski ja tuomari, Jumala suree, kun Hänen totuutensa: Hänen anteeksiantamuksensa ja lahja-armonsa torjutaan, kun ihmiset kieltävät Hänen sanansa ja seuraavat kaikkea muuta. Kukaan ei kuitenkaan elä ilman Tätä Taivaallista Tuomaria, vaikka nyt armon aikana näyttäisikin siltä, ja moni niin epäuskossaan väittäisikin. Nyt Hän tuntuu viipyvän, mutta aivan varmasti Hän tulee. Vapahtajamme on armossaan pitkämielinen, mutta hetkeäkään Hän ei viivyttele, vaan koko maailmanhistoria on Hänen vallassaan.

Sillä Kristuksella on kaiken aikaa tuomiovalta ja ajan päättyessä se tulee koko ihmiskunnalle nähtäväksi. Silloin Hän käy tuomarin istuimelleen ja ihmiskunnan kirjat avataan. Kerran se tapahtuu, arvaamatta ja odottamatta. Siitä kertoo tässä jakeen kahdeksan sana ”pian”. Mutta Rakkaat Ystävät, yhä on armon aika, vielä kaikuu anteeksiantamuksen evankeliumi, edelleen on taivaan ovi avoinna ja sinne käy Jumalan armon kutsu: ”tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla. Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat”, kuten kuuluu Psalmin 100 sana armoon ja pelastukseen. (Ps. 100:2–3)

Kallis Kuulija, kuule siksi armollisesti tämäkin päivän evankeliumimme. Sillä sekä tällä tuomarilla että leskellä on yksi ominaisuus, joka Herrallamme Jeesuksellakin on. Hän on siinä kuin tämä leski, ettei Hän anna periksi meistä, vaan rukoilee hellittämättä omiensa puolesta Jumalan edessä. Viimeiseen asti Hän etsi jokaista eksynyttä lammasta, saattaakseen tämän suojiinsa armoon ja pelastukseen. Tässä on meille jokaiselle varma armon sana käydä Laupiaan Vapahtajamme turviin joka hetki.

Meillä oli tämän vuoden rippikoulussamme tapana usein kerrata kallis armon evankeliumimme ja vanhurskauttamisoppimme. Siinä katsoimme Jumalan jo kaksituhatta vuotta sitten pitämän oikeusistunnon päätöstä. Tuomarin valtikka on pamahtanut. Syyttäjä on hävinnyt. Tuomio on laadittu, allekirjoitettu ja sinetöity. Sali on tyhjennetty ja sen ovet muurattu umpeen, eikä tätä oikeustapausta voida enää avata uudelleen. Ei ole korkeampaa oikeusastetta, johon valittaa, eikä syyttäjällä ole enää virkaakaan.

Sillä Lunastajamme ja Sovittajamme kärsi kaiken meidän tuomiomme ja rangaistuksemme. Siksi Jumala ilmoittaa profeetta Jesajan kautta:  ”Rangaistus oli hänen päällään, että meillä rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.” (Jes. 53:5)

Meillä on nyt edessämme tämä maailmankaikkeuden ja maailmanhistorian Kaikkein Korkeimman Oikeuden päätös Kaikkivaltiaan sanan ilmoitustaululla. Se on sieltä kaikkien luettavissa. Ja nyt tämä Jumalan armopäätös on Kristuksen vallan ja voiman panssarilasin turvissa. Siksi sitä ei voi muuttaa, peittää, varastaa eikä vääristää. Se on Taivaallisen Tuomarin sydämeen lähtemättömästi kaiverrettu, koska siellä on Hänen Pyhä Kallis Poikansa, jota ei mikään voita.

Kallis kuulija, tämä armopäätös on sinullekin laadittu jo silloin kun Kristus eli, kärsi ja kuoli edestäsi. Tämä päätös sai Isän Jumalan hyväksyvän allekirjoituksen, kun Hän herätti Poikansa kuolleista. Se lähetettiin Sinullekin Kristuksen allekirjoituksella kasteessasi ja Hän painoi siihen omistajan sinettinsä uskonlahjassaan. Älä siksi koskaan hylkää, tuhoa, äläkä hukkaa tätä Kaikkivaltiaan Tuomarin päätöstä, vaan anna Hänen näyttää se aina Sinulle ja kehystää oman kappaleesi uskon kultaraamein elämäsi ja sielusi kunniapaikalle. Sille sijalle, josta se saa näkyä muillekin, koko maailmalle. Ei Sinun suorituksenasi, vaan armon lahjana, josta saat iloita, enemmän kuin koskaan mistään mitä saisit ajassa aikaan tai voisit täällä omistaa.

Missä siis on elämäsi kaiken ja aina kestävä perusta? – Se on Vapahtajassasi Jeesuksessa Kristuksessa. Mistä sen tiedät? – Koska Hän ilmoittaa sen muuttumattomassa sanassaan. Mihin saat varmasti luottaa? – Kristuksen armoon. – Hänen, joka sanoo teillekin tänään:

”Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” (Luuk. 12:31–32) Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 6. Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina 7.7.2024 aikuistenleirin ja rippikoululeirin konfirmaatiojumalanpalveluksessa Siitamajalla.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, hän näki hänen anoppinsa makaavan kuumeessa. Hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä, ja hän nousi ja palveli heitä. Illan tultua hänen luokseen tuotiin monta riivattua. Hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi, jotta kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jesajan kautta, joka sanoo: "Hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme." (Matt. 8:14–17)

Aamen.

Armo meille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Kalliit ystävät Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

"Hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme." Tässä profeetta Jesajan näyn lainauksessa on tärkeä lähtökohta ja perusta tähän tekstiimme. Nämä sanat ovat tunnustus Herrallemme ja Vapahtajallemme. Hän on avain tämänkin Raamatun kohdan ymmärtämiseen uskossa.

Tarkastelkaamme päivän evankeliumia kahden sanaparin, tässä vastaparin, avulla.
Ensimmäinen on sairaus ja terveys. Toisena on pelastuskutsusta kieltäytyminen ja Jeesuksen seuraaminen. Ensin sairaudesta ja terveydestä.

Tekstimme vie meidät eri tavoin sairauden äärelle. On sekä ajallista että iankaikkista terveyttä ja sairautta. Täällä ajassa osamme vaihtelevat paljon. Elämässämme on sairauksia, joista kärsimme, vaikka olemme pitäneet terveydestämme huolta. Kaikki taakat ja kivut eivät poistu niin kauan kuin elämme täällä ajassa. Jotkut sairaudet saattavat aiheutua suoraan syntisistä teoista, mutta suurin osa maanpäällisen elämän sairauksista liittyy ihmiselämään yleensä.

Kaikki ihmiskunnan ajalliset sairaudet ja kuolema johtuvat syntiinlankeemuksestamme, kapinasta Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen pyhää tahtoaan vastaan. Jokainen ihminen on syntiinlankeemuksesta osallinen ja siksi kukin kantaa sen seurauksia elämässään. Niiden määrän tai laadun osalta emme voi päätellä osaamme iankaikkisuudessa.

Täällä maan päällä on paljon sairastavia, jotka saavat uskonlahjan myötä laittaa toivonsa edestämme Kuolleeseen Kristukseen. Ja on monin eri tavoin ajallisesti terveitä, jotka kieltävät, ainakin vielä, iankaikkisen Parantajan tarjoaman ikuisen autuuden. Ja sitten myös päinvastoin. Täällä elämämme saattaa muuttua hetkessä aivan toisenlaiseksi. Olet ehkä joutunut kokemaan tämän tai sitten seurannut läheltä tai ollut jopa paikalla, kun läheisesi elämä on kohdannut äkkimuutoksen onnettomuuden ja vastoinkäymisen myötä.

Evankeliumimme alkukieli osoittaa Pietarin anopin kuumeen. Se oli korkea. Siitä kertoo kreikan sana pyretos, jolla on yhteys myös tuleen. Tiedämme, että kun on korkeassa kuumeessa, olo on kuin tulessa. Ja miten avuttomalta vointimme tuntuukaan myös silloin, kun rakkaamme ja läheisemme sairastavat? Samoin Herramme Jeesus kärsii meidän sairastaessamme ja kokiessamme kipua ja tuskaa. Mutta Jumalan antaman sanansa mukaisesti: Kun saamme ottaa Herramme kädestä terveyden ja hyvän päivän, niin emmekö ottaisi Hänen sallimanaan myös vaikeita aikoja.

Lohtumme on kaiken aika siinä, että Kristus on aina läsnä elämässämme, myös kaikissa sairauksissamme, kivuissamme ja vastoinkäymisissämme. Mikä tahansa osallemme täällä tuleekin, sen kaiken kohtaamme Vapahtajamme kanssa. Hän kutsuu ja pitää luonaan, jotta myös koettelemuksissa rientäisimme pyytämään Hänen apuaan ja johdatustaan.

Tekstimme tärkein kehotuksen sana onkin siinä, ettemme koskaan kiellä ja torju Herraamme, vaan rukoilemme Häneltä apua ja parantavaa läsnäoloa kaikkeen elämäämme. Mestarimme läsnäollessa tiedämme kärsimykselläkin olevan rajansa. Saamme luottaa siihen, että kaikki on Hänen vallassaan, ja kerran kaikki kipu ja tuska on päättyvä taivaan lepoon.

Muistakaamme Jumalan lohdutuksen sana, apostoli Paavalin toisessa kirjeessä korinttolaisille, sen ensimmäisen luvun jakeesta 7: ”koska tiedämme, että niin kuin olette osallisia kärsimyksistä, olette samoin osallisia myös lohdutuksesta.”

Myös evankeliumitekstimme tausta vahvistaa tämän. Se kertoo parantamisen olleen tärkeä osa Jeesuksen Isältään saamaa tehtävää. Siinäkin Hän oli tullut täyttämään Taivaallisen Isänsä tahdon. Sen mukaisesti Jeesus oli tässä edellä parantanut spitaalisen miehen ja roomalaisen sadanpäällikön palvelijan. Ja nyt Jeesus paransi Pietarin anopin tämän kodissa, joka sijaitsi Kapernaumissa.

Hyvät ystävät, kuulkaamme huolellisesti Jumalan sanaa ja huomatkaamme, että tässä on Hänen puhutteleva kehotuksensa läheisistämme huolehtimiseen. Pietari ja hänen vaimonsa olivat ottaneet vaimon äidin luokseen, jotta voisivat huolehtia hänestä. Lähimpien rakastaminen ja hyväksyminen yhdisti. Ja niin talosta oli tullut heidän yhteinen kotinsa.  Pietari vaimoineen saattoi hoitaa anoppia kotona tämän taivaskotiin lähtöön asti, sillä myöhemmin Raamatusta kuulemme Pietarin ja hänen vaimonsa olleen yhdessä lähetysmatkoilla. Tämä pyhä kutsumus äidin hoitamisesta oli varmasti siinä vaiheessa jo päättynyt.

Jumalan sana on tässäkin vastaansanomattoman pysäyttävä. Meiltäkin kysytään, miten me olemme huolehtineet omaisistamme? Olemmeko heitä kuulleet ja kuunnelleet, tukeneet ja kannustaneet? Olemmeko antaneet heille aikaamme ja varmistaneet heidän hyvinvointinsa? Saako kotimme olla hengellisen ja ruumiillisen terveyden asuinsija, jossa Jumalan sana saa hoitaa meitä ja rakkaitamme? Sillä huomaathan kallis kuulija, miten meille saarnataan tässä kaikkein tärkeimmästä huolenpidon tavasta, johon me ihmiset kykenemme. Pietari pyysi Jeesusta luokseen ja parantamaan anoppinsa. Siksi juuri tämä Pietarin pyyntö saada Jeesus hänen kotiinsa on erityisen opettava.

Samoin meitä rohkaisee se, etteivät opetuslapset estelleet Jeesusta, eivätkä ylenkatsoneet ja hylänneet Pietarin anoppia. Eivät he hakeneet apua keneltäkään toiselta tai mistään muualta, vaan he pyysivät juuri Jeesuksen apua ja kutsuivat Hänet parantamaan. Jeesus sai tulla Pietarin katon alle ja tuoda kaiken siunauksensa niin anopille kuin koko kodille. Tuo perhe turvautui selvästi uskossa Jeesuksen apuun ja läsnäoloon koko elämässään.

Jumala antaa uskon – on ihmisen valinta, jos se torjutaan

Uskomme on vain Jeesuksen Pyhän Hengen kautta antama ihme. Sitä emme voi saavuttaa omin voimin. Samoin oli Pietarin anopin parantuminen Jeesuksen tekemä ihme. Emme siksi saa pyytää Jeesukselta vain ajallista terveyttä ja hyvinvointia, vaan ennen kaikkea uskon ja pelastuksen lahjaa myös heille, joilla ei sitä vielä ole. Meiltä siis kysytään ennen kaikkea, haluammeko saattaa lähimpämme Tämän armollisen ja rakastavan Vapahtajan luokse? Hänen, joka vapauttaa meidät uskoon ja iankaikkiseen elämään.

Sillä paras ajallinen ja iankaikkinen terveys perustuu aina Jeesuksen tuntemiseen. Siihen, että Hän tulee uskossa kotiimme. Siihen, että Hän kaikessa parantaa ja ohjaa elämäämme. Ja jotta Hänen armossaan opimme puhumaan ja jakamaan toistemme taakkoja, auttamaan arjen askareissa ja elämän huolissa. Sillä Jeesuksen parantamat palvelevat Häntä ja lähimmäisiään kiitollisina Parantajalleen, kuten Pietarin anoppikin tässä teki.

Tulemme toisen vastaparin äärelle. Se on pelastuskutsusta kieltäytyminen ja Jeesuksen seuraaminen. Aivan kuten tuolloin Kapernaumissa sairastettiin, sairastaa ihmiskunta vieläkin kaikkein vakavinta sairauden lajia, epäuskoa ja pelastuskutsusta kieltäytymistä. Luonnollisessa tilassaan ihmiskunta kapinoi Jumalaa vastaan. Mutta samoin kuin Jeesus tuli tuolloin Kapernaumiin parantamaan, niin samoin Hän kolkuttaa vielä myös meidän aikamme ihmisten sydänten ovella saadakseen antaa uskonlahjan.

Tuona aikana sapattisäädökset sallivat liikkumisen vasta sapatin mentyä ohi iltapimeässä. Me taas kristittyinä valmistaudumme iankaikkiseen taivaan sapattiin, ja siksi tuomme rakkaamme Jeesuksen luokse sanan ja rukouksen valossa. Saamme siten kutsua heitä myös jumalanpalveluksiin ja hiljentymään yhdessä kanssamme Raamatun sanan äärelle. Rukoilkaamme siksi, että Kaikkivaltiaan sanaa kuultaisiin yhä myös meidän maassamme. Jotta meillä olisi Jumalan sanalle uskollisia seurakuntia, alttareita ja saarnastuoleja. Sillä käännymme aina vain Hänen, emmekä kenenkään toisen puoleen, Pelastajanamme ja Parantajanamme.

Kristus on Ylimmäinen Pappimme, joka säälii meitä, myös heikkouksissamme. (Hepr. 4:15) Hän on vahvempi kuin kaikki syntimme ja väärät valintamme. Hän on lohtumme ja pelastuksemme, pyhyytemme ja autuutemme. Emme voi millään teoillamme muuttaa itse syntistä luontoamme ja sen aiheuttamia syntejä, vaan meidän tulee aina tuoda ja tunnustaa ne Vapahtajallemme. Juuri siksi Jeesus syntyi veljeksemme lihaan kantaakseen kaiken synnin sairautemme.

Tässä mainittu Jesajan näyn heprean sana sairauksien ja tautien päälleottamisesta merkitsee koko ihmiskunnan ajallistenkin sairauksien kantamista. Näin tämäkin sana vakuuttaa siitä, että Jeesus otti todellisesti itselleen, kärsittäväkseen, kaikki kipumme ja tuskamme. Mutta totisesti Hän otti kannettavakseen sairauksiemme lisäksi kaikki syntimme! Jeesus toi meille ikuisen pelastuksen taivaan autuuteen, jossa ei enää mitään sairautta ole.

Ja yhä Hän rukoilee edestämme, etteivät syntimme vieroittaisi meitä Hänestä ja aiheuttaisi meille lisää sairauksia ja turmiota. Siksi meidän on hiljennyttävä kuuntelemaan Jumalan sanan neuvoja Herramme seuraamiseksi. Jumalan sana osoittaa, että ihmisteoille lain tie on lukittu ovi. Emme pääse sitä kautta omin voimin ikuiseen elämään, sillä siihen lukkoon sopii vain synnittömän elämän avain. Mutta nyt pyhä evankeliumi lupaa ja vakuuttaa, että Herra Jeesus Ainoana on saanut täydellisellä elämällään iankaikkisen elämän avaimen omakseen. Ja Hän on jo sillä avannut meille tien taivaan kodin elämään ja terveyteen. Siksi ovi on nyt Hänessä avoin kaikille, jotka saavat ottaa pelastuksen armosta vastaan.

Sillä huomaathan, miten upealla tavalla tekstissämme kuuluu Herran Jeesuksen parantava lääke elämäämme. Miten siitä loistaakaan armon valo! Anopin ei kerrota edes pyytäneen Jeesusta luokseen, kuitenkin Jeesus tuli ja paransi hänet Herramme halusi tehdä niin. Jeesus olisi voinut parantaa naisen kaukaa näkemättä ja koskettamatta tätä, mutta Jeesus halusi tulla vierelle ja parantaa siinä. Hän kävi lempeästi anopin luokse ja kosketti hellästi hänen kättään. Jeesus tiesi, että juuri tällaista ymmärtävää kosketusta ja parantamista tuo nainen tarvitsi. Vapahtajamme tuleminen oli täynnä armoa ja anteeksiantamusta. Uskossa Jeesukseen myös tämä anoppi sai kaikki syntinsä anteeksi ja hän sai elää uskon ilossa ja vapaudessa. Näin Jeesus otti hänet omaan pelastuksen kotiinsa. Luterilaisen oppimme mukaisesti sanomme, että tapahtui autuas vaihtokauppa. Sairastaminen ja ajallisuus vaihtuivat ikuiseksi pelastuksen terveydeksi. Samoin Jeesus tuntee meidät jokaisen läpikotaisin. Ja niin Hän parantaa meidät uskossa kokonaan ja täydellisesti. Sillä omistaessamme uskolla syntien anteeksisaamisen Kristuksessa, on tapahtunut ikuinen parantuminen eli pelastuminen iankaikkiseen elämään.

Jeesuksen parantavan armon valoon

Vielä täällä ajassa on iankaikkinen parantuminen synnistä ja kuolemasta silmiltä salassa. Vaellamme monien sairauksien ja vastoinkäymisten, lopulta ajallisen kuoleman kautta iankaikkiseen elämään. Mutta siellä usko vaihtuu näkemiseksi. Taivaassa ei ole enää kuolemaa, kipua, ei sairautta, eikä mitään ahdistusta. Rakas ystävä, älä siksi pelkää, vaan tule Taivaallisen Parantajasi luokse. Jeesus pyytää sinua tänäänkin tuomaan Hänelle kaikki kipusi, kaikki syntisi ja vaivasi. Tuo Hänelle myös kaikki odotuksesi, kaikki haaveesikin, koko elämäsi.

Saat luottaa siihen, että Jeesus tulee vierellesi ja pyyhkii kaikki kyyneleesi. Hän tuo siunauksen ja avun. Siksi Häneen saa aina ja joka iässä ja elämäntilanteessa turvata ja luottaa. Hänessä kaikki sairaus vaihtuu lopulta terveydeksi, kaikki vaikeudet ja jopa onnettomuudetkin lopulta siunaukseksi, vastoinkäymiset onneksi ja autuudeksi.

Armo tuli ihmisten pariin tässäkin evankeliumissa. Jeesuksen parantamisesta lähti kaikki muutos parempaan. Hänen armon sanansa levittyä lähestyi kansa Häntä yhä runsaammin. Ja vaikka ihmiselämän tai koko ihmiskunnan iltahämärä jo ajassamme laskeutuisi, niin vielä ei ole myöhäistä kantaa Vapahtajamme luokse taakkojamme ja omaisiamme. Vielä on armon aika.

Vapahtajamme lahjauskossa ja sitten Hänen kanssaan ja Hänen antamansa pyhityksen myötä Herramme johdattaa omiaan kanssaan läpi elämän ja maailmanhistorian. Sillä yhä Vapahtajamme odottaa meitä sanassaan ja sakramenteissaan, ripin päästönsanoissa ja rukouksessa. Siksi meidän ei tarvitse etsiä, vaan Jeesus aina löytää meidät. Ja tällaisina, Hänen löytäminään ja parantaminaan, Hän lähettää meidät minne parhaaksi katsoo. Meitäkin kutsumaan palvelemaan Jeesusta ja Hänen tahtonsa mukaisesti muita missä tahansa elämme ja kuljemme, niin kuin Pietarin anoppikin parannuttuaan palveli Jeesusta ja Hänen seuraajiaan. Siinä kaikessa Jeesuksen seuraamisessa on Vapahtajamme Itse mukana. Jää siksi levollisesti Hänen armonsa turviin.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 3. sunnuntai loppiaisesta 21.1.2024 Helsingissä

Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon minua, ja missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Jos joku minua palvelee, Isä on kunnioittava häntä. Nyt minun sieluni on järkytetty, ja mitä minun pitäisi sanoa? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "olen sen kirkastanut ja olen sen vielä kirkastava." Kansa, joka seisoi siinä ja kuuli sen, sanoi ukkosen jyrisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli." Jeesus vastasi ja sanoi: "Tämä ääni ei tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tulee tuomio tälle maailmalle. Nyt tämän maailman ruhtinaan pitää tulla heitetyksi ulos. Kun minut ylennetään maasta, vedän kaikki tyköni." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla hän oli kuoleva.  (Joh. 12:23 - 33) Aamen.

Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Jeesus on runsaan sadon jyvä

Jeesus on näissä sanoissaan ihmiselämän tärkeimmässä tienhaarassa maailman viljapellon päädyssä. Jokainen käy lopulta elämän peltomaalta tähän kahden tien risteykseen. Siitä kuljetaan ainoastaan yhtä tietä ikuisuuteen. Siksi Herramme varoittaa kadotuksen tiestä. Sillä tielle menevät rakastavat kalleimpana aarteenaan ajallista elämäänsä. Kieltäessään Kristuksen nämä jyvät jäävät kuivumaan yksin maailman kallioille ja kivikoihin. Lahjapelastuksen torjuvia ei kylvetä Herramme armon viljapeltoon, eivätkä he siksi tuota uutta hedelmää. Lavean tien loppuna on näin elämän kadottaminen.

Saatat nyt Kallis Ystävä, kysyä, eikö maahan kylvetty jyväkin jää yksin. Näiden Herramme sanojen edessä kuitenkin huomaat, ettei se ole yksin. Sillä se on Vapahtajamme runsaan armon mullan turvissa. Tuottaakseen sadon, maa suojaa ja ympäröi jyvän joka puolelta. Armon peltomaa ravitsee, kasvattaa ja herättää jyvästä elämän. Sillä ihmisjyvä ei saa satoa aikaan, vaan tarvitsee ulkopuoleltaan tulevan lahjauskon ja lahjapelastuksen.

Näin uskovasta jyvästä kasvaa monta jyvää ja ne tulevat Pyhän Hengen antamassa uudestisyntymisen hapatteessa yhteiseksi jauhoksi ja leiväksi. Ja siinä meillä on Kristuksen ruumis eli Hänen seurakuntansa. Siksi vain toinen tie vie elämään. Ikuinen kadotus on kyllä päättymätöntä tietoista olemista, mutta vain taivaassa on ikuinen elämä.

Sillä niin kuin Jumala loi ajallisen elämän, joka oli paratiisissa onnea ja autuutta, niin samoin Hän on valmistanut tuon toisen tien päähän iankaikkisen autuaallisen elämän – vielä monin kertaisesti enemmän kuin mitä elämä paratiisissa oli. On totta, että jokainen jyvä kyllä kuolee. (1 Kor. 15:36) Jeesuskin vehnänjyvänä kuoli, mutta Isä herätti hänet niin kuin viljan varsi ja tähkä nousevat maahan kylvetystä ja kätketystä jyvästä. Samoin Kristus kutsuu jyvämme kuolemaan kanssaan pois maailman tien kulkemisesta täällä ajassa, jotta eläisimme ikuisesti Hänen luonaan taivaassa.

Jeesus julistaa: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen.” (Matt. 16:24–25) Ylipaimenemme omat lampaat kuulevat tässä sanat ”minun perässäni” ja ”seuratkoon minua”. Elämänsä kadottaminen Jeesuksen tähden tapahtuu aina Herramme kanssa. Sen Jeesus vahvistaa päivän evankeliumin sanoissaan: ”missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.”

Ja apostoli Paavali saarnaa Galatalaiskirjeensä toisessa luvussa jakeissa 19 ja 20: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, jotta eläisin Jumalalle. Olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, häneen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” –  Näin apostoli Paavali.

Aikamme ihmiselämän kirjon keskellä unohtuu kuitenkin helposti se, että jokaiselle jyvälle on Suuri Viljelijämme valmistanut anteeksiantamuksen ja armon. Se on tarjolla ehdoitta kaikille, jotta jokainen uudestisyntyisi ja tuottaisi runsaasti hedelmää. Tästä saarnaavat Jeesuksen sanat ”vedän kaikki tyköni”. Sillä Poikansa Kalliin Uhrin vuoksi Isä on puhdistanut syntiinlankeemuksessa pilaantuneet jyvät. Yhden Täydellisen Siemenjyvän tähden on koko sato pelastettu ja kaikilla on kutsu ottaa pelastus vastaan. Ihmeellinen on Jumalan armo ja pelastustahto! Kristuksen palveleminen ja kaikki syntyvä sato perustuvat yksin siihen, että Jumala on meille Pojassaan jo hyväksi lukenut vanhurskauden ja pelastuksen. Ja nyt Poikansa tähden Isä kunnioittaa, suojelee ja varjelee Poikaansa uskovia.

Pyhän Hengen kautta Kristus vetää omansa luokseen. Ja siksi myös sato, jonka Herramme jyvät tuottavat muiden kristittyjen uskon heräämiseksi ja palvelemiseksi, on yksin Herramme teko ja ansio. Sillä Suuri Viljelijämme ei ole jättänyt jo pitkälle tuuleentunutta satoaan heitteille, vaan hoitaa ja kasvattaa sitä, jotta se on runsas iankaikkiseen elämään.

Älä siis Rakas Ystävä pelkää, kun joudut luopumaan elämässäsi rakkaista ihmisistä tai sinulle tärkeistä asioista. – Se on satoa tuottavan jyvän osa. Se vie pois monilta maailman riemujen ja rientojen teiltä lihamme ja tahtomme kieltämiseen – mutta juuri siinä Herramme seuraamisen tielle. – Sillä tiellä Hän kehottaa rakastamaan iankaikkista elämää ja odottamaan kuuliaisena uskossa sen koittamista.

Tämä on Herramme palvelemista. Se on sydämen uskoa, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt. Se on suulla Jeesuksen tunnustamista Herraksi. (Room. 10:9–10) Tällä Herramme palvelemisen tiellä saamme pitää huolta läheisistämme ja omastakin ajallisesta elämästämme parhaalla mahdollisella tavalla – Jumalan luomistyötä ja tahtoa kunnioittaen ja seuraten. Sillä Jeesus ei tarkoita elämän vihaamisella millään tavalla elämämme vahingoittamista eikä turmelemista, vaan elämänsä vihaaminen on täällä ajassa uskon ja Kristuksen tunnustamisen tie.

Jeesus on kivulla kirkastettu

Saarnatessaan tämän evankeliumimme sanat Jeesus oli ratsastanut Jerusalemiin ja julisti viimeistä kertaa maanpäällisen vaelluksensa aikana kansalle. Hän oli jo kulkemassa kohti kärsimystiensä loppua. Siksi Hän sanoi: ”Nyt minun sieluni on järkytetty.” Jeesus on täysin Jumala, mutta myös täysin ihminen. Jumalihmisenäkin Hänen edessään oleva kärsimys ja kuolema järkyttivät Häntä. Hän ei siis langennut myöskään ylimielisyyden, ylpeyden eikä itsetuhon syntiin. Siksi Vapahtajamme pyysi nytkin Kaikkivaltiaalta Isältään: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä.” Tässä Jeesus ei kuitenkaan millään tavalla kieltänyt tehtäväänsä eikä kuuliaisuuttaan, vaan nöyrtyen totesi: ”sitä varten olen tähän hetkeen tullut.” Kysymme mitä tarkoittavat sanat ”sitä varten”. Nämä lyhyet sanat menevät helposti ohi. Niissä on kuitenkin sisällä koko Raamatun tärkein sanoma.

Apostoli Johannes sai kirjoittaa Jumalan pienoisevankeliumiksi kutsutun jakeen, evankeliuminsa luvussa 3, jakeessa 16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Tätä tarkoittavat tässä sanat ”sitä varten”. Sillä pelastustamme varten Lunastajamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi. Autuuttamme varten Hän eli lainkuuliaisen ja synnittömän elämän. Iankaikkista elämäämme varten Hänet ristiinnaulittiin. Ikuisuuttamme varten Isä herätti Hänet kolmantena päivänä.

Apostoli Paavali opettaa Kirjeessään filippiläisille, sen toisen luvun, jakeissa 5–8 seuraavasti: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ottamalla orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristin kuolemaan asti.”

Tämän Raamatun sanan mukaisesti Kristinoppimme opettaa Lunastajamme alennuksen tilasta seuraavasti: ”Alennuksen tilassa Lunastajamme ei aina eikä täysin käyttänyt inhimillisen luontonsa Puolesta sitä jumalallista kirkkauttaan, josta hänen inhimillinen luontonsa oli osallinen, vaan hän alensi itsensä mitä syvimmällä tavalla voidakseen lunastaa meidät kuuliaisuudellaan ja kärsimisellään. Lunastus olisi jäänyt tekemättä, jos hän olisi aina ja täydellisesti käyttänyt jumalallista kirkkauttaan.” (Kohta 186.)

Tässä on tärkeä huomata, että Jeesus käytti toisinaan jumalallista kirkkauttaan inhimillisen luontonsa puolesta, esimerkiksi kirkastumisessaan Kirkastusvuorella. Niin Hän toimi myös tehdessään ihmeitä. Siten hän osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Vapahtaja. Ja siksi nyt kysyessään päivän evankeliumissamme ’mitä minun pitäisi sanoa’, Jeesus antoi kaiken kunnian ja ylistyksen Isälleen. Sillä kaikessa Jeesus täytti Isänsä tahdon ja turvautui yksin Häneen. Ja niin uhritiensä osaan alistuen Hän rukoili: ”Isä, kirkasta nimesi!" Ajallisen maailman valojen ja tekoloisteen keskellä ymmärrämme helposti väärin sen mitä Isän nimen kirkastaminen tarkoitti. Profeetta Jesaja ilmoitti Jumalan tahdon kirjansa luvussa 42, jakeessa 8: ”Minä, Herra, se on minun nimeni, en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.”

Meidän olisi hyvä varsinkin nyt alkavana paastonaika hiljentyä sekä Jumalan pyhyyden että Jeesuksen kärsimystien äärelle. Sillä Jumalan pyhyys ja vanhurskaus edellytti ihmiskunnan syntiinlankeemuksen, syntisyyden ja kaikkien syntien rankaisemista. Ei ollut mahdollista, että Jumala olisi kieltänyt Pyhän olemuksensa. Kaikkivaltiaanakin Hän on sitoutunut siihen Kuka Hän on ja mitä Hän on sanassaan tahtonut ja ilmoittanut.

Siksi Hän tuli Itse ihmiseksi ja kantoi ihmiskunnan synnit, koska ihmiskunta ei voinut päästä synneistään. Hänen oli lunastettava ja sovitettava kaikki ihmiset Oman Pyhän vihansa alta – kärsimällä vihansa Itse. Ja niin kaikessa Kristuksen kuuliaisuudessa ja koko elämässä tapahtui Hänen kirkastamisensa. Isä Jumala kirkasti Hänet kivulla ja kärsimyksellä, häpeällä ja häväistyksellä. Sitä Jeesus pyysi ja sen alle Hän nöyrtyi. Sillä kaikessa Hän kaiken täytti (Ef. 1:23). Ja siksi tämä armon evankeliumin sana on tullut meille meidän tähtemme. Se kuuluu yhä, jotta me uskoisimme, että Hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. (Ilm. 19:16) Meidän autuutemme tähden uhrattu Kertakaikkinen Uhri.

Viimeisessä risteyksessä

Jeesus ilmoittaa, että tuomio on tulossa tälle maailmalle. Jeesuksen Uhrikuoleman myötä Jumala viskasi tämän maailman ruhtinaan eli paholaisen pois syyttäjän ja ihmiskunnan sielujen perijän asemastaan. Siksi paholainen riehuu nyt ulosheitettynä maan päällä kuin karjuva leijona etsien kenet voisi niellä. (1 Piet. 5:8)

Mutta sen paholainen tekee vain siksi, koska Kristus on jo voittanut hänet. Sillä Isä korotti Jeesuksen maasta ristinpuulle voittona paholaisesta, Isä korotti Vapahtajamme herättäessään Hänet kolmantena päivänä ja Isä korotti Poikansa luokseen taivaan kunniaan. Kallis kristitty, minkä tai kenen turvissa siis kuljet tuohon jokaisen edessä olevaan viimeiseen risteykseen? Mikä kestää silloinkin, kun kaikki muu jää? Rakas Ystävä älä pelkää, sillä Vapahtajamme Voittajan sana kuuluu sinulle: Olen jo pelastanut Sinut. Täytin kaiken juuri Sinun vuoksesi. Valmistin jo leposijasi, eikä sen vuoksi kukaan tai mikään voi ryöstää sinua minun kädestäni. Hänen suojaamanaan saat olla Jumalan viljankorren jyvä – jyvä, jolla on iankaikkinen elämä.

Ja niin Vapahtajamme Jeesus on kätkenyt Sinut pyhyytensä viitan alle. Siinä Hän kuljettaa Sinut mukanaan elämän tietään autuuteen. Hänen armon kankaansa alla Sinulla on hyvä ja levollinen osa. Hänen kanssaan edessäsi ei ole enää risteystä, vaan ainoastaan yksi tie – taivaan kotitie. Jää Herrasi kaiken kestävään suojaan ­– pelastukseen, jossa Sinutkin on jo Hänen kärsimyksessään kirkastettu. Vapahtajamme vakuuttaa lempeästi: "Älkää olko aralla mielin. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. – En jätä teitä orvoiksi, tulen teidän luoksenne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut. Koska minä elän, tekin elätte.” (Joh. 14:1, 18, 19)  Aamen.

Pastori Marko Kailasmaa Helsingissä laskiaissunnuntaina 19.2.2023

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani." Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Joonan poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Rakastatko minua?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki. Sinä tiedät, että rakastan sinua." Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti sanon sinulle: kun olit nuori, vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit. Mutta kun vanhenet, ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Tämän sanottuaan hän lausui hänelle: "Seuraa minua." Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka kavaltajasi on?" Kun Pietari näki hänet, hän sanoi Jeesukselle: "Herra, kuinka hänen käy?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinua koskee? Seuraa sinä minua." Niin sellainen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole. Mutta Jeesus ei sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinua koskee?" Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut, ja tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi. On paljon muutakin, mitä Jeesus teki, ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. Joh. 21:15-25.

Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Opetuslapset olivat hiljaisia ja arkoja miehiä tuolla Genesaretinjärven hiilivalkealla. He olivat Pitkäperjantaina paenneet pois ja jättäneet Mestarinsa yksin, mutta nyt Herra oli noussut ylös ja koonnut heidät takaisin luokseen. Kuulemme tässä Pietarin nöyrtymisestä. Ylipapin talon valkealla hän oli kieltänyt kolme kertaa Herransa, mutta nyt Jeesus oli kutsunut hänet uudelle hiilivalkealle. Siinä armon lämmössä Lunastajamme kutsuu luokseen meidätkin nöyrtymään ja tarttumaan kipeisiinkin asioihin Hänen kanssaan.

Tässä on myös tärkeä kehotuksen sana kaikille kristityille. Meidän on oltava Jeesuksen suuna ja korvina. Suuna meidän on kerrottava lähimmäisillemme se minkä Jeesus sanassaan sanoo. Se miten Hän nuhtelee ja kurittaa sekä se miten Hän armahtaa ja antaa anteeksi. Olemme Jeesuksen suuna myös rukoillessamme seurakuntalaistemme ja läheistemme puolesta. Saamme palvella Häntä jokainen omalla paikallamme, jolla myös esirukous on ensiarvoinen kristityn palvelutehtävä. Jeesuksen korvina olemme, kun sielunhoidossa kuuntelemme ja tuemme lähimmäisiämme Jumalan sanan avulla. Silloin Raamatun sana vaikuttaa sen ohjaaman omantunnon kautta.

Jeesuksen nuhde Pietarille kuului Hänen käyttämästään puhuttelusta ”Simon, Joonan poika”. Tämä Jeesuksen kolme kertaa toistama nimi palautti Pietarin aikaan ennen Jeesuksen antamaa kutsua ja muistutti myös siitä, keneltä Pietari oli armon, anteeksiantamuksen ja apostolin virkansa saanut. Ei Jeesus tarkoittanut Pietaria miksikään sijaisekseen maan päällä, vaan julistamaan Jumalan sanaa siinä missä muutkin apostolit. Tärkeintä oli ja on julistaa Ylösnoussutta Vapahtajaa Hänen sanansa mukaisesti, vaikka moni kirkoksi itseään kutsuva toimija väittääkin, ettei ole väliä mitä tunnustusta ja oppia kristinuskon nimissä opetetaan. Silloin vääristyy myös se mikä on ja mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista rakkautta.

Niinpä Pietari sai nyt nousta Vapahtajamme kanssa uudelleen uskon palveluksen kalliolle. Siksi Hän käski Pietaria: ”Seuraa minua” ja antoi niin apostolin viran Pietarille takaisin. Siitä Pietari muistutti myöhemmin ensimmäisen kirjeensä ensimmäisessä luvussa todeten: ”Sillä [te] olitte "eksyksissä kuin lampaat", mutta nyt olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo.” (1 Piet. 1:25)

Jeesus ei vie vertailuun

Jeesuksen esittämän kolmen kysymyksen määrä on pysäyttävä. Jäämme helposti pohtimaan miksi Hän kysyi näin monta kertaa Pietarilta tämän rakastamisesta. Tämä on kuitenkin varma merkki siitä, että Jeesus haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Hänen kanssaan asiat on kohdattava ja käsiteltävä niin kuin ne ovat. Jeesuksen kanssa puhumme totta, koska Hän on totuudellinen. Toiseksi Jeesuksen esittämien kysymysten määrä kertoo siitä, että Hän pitää meistä kiinni, eikä koskaan luovuta eikä luovu meistä.

Jeesuksen ensimmäinen kysymys Pietarille on erityisen hätkähdyttävä. Hän vaikuttaa pyytävän siinä Pietaria vertailemaan rakkauttaan muiden opetuslasten kiintymykseen Jeesusta kohtaan. Jeesus muistuttaa kuitenkin tässä Pietaria tämän aikaisemmista itsevarmuutta täynnä olleista sanoistaan: "Henkeni annan edestäsi." (Joh. 13:37) sekä "Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä." Pietari oli vakuuttanut, että hän pysyisi Jeesuksen rinnalla, vaikka muut opetuslapset pakenisivat ja jättäisivät Jeesuksen. Ja siten Pietari oli vakuuttanut myös rakastavansa enemmän kuin muut ja nostanut samalla itsensä muiden opetuslasten yläpuolelle.

Tähän vakuutteluun Jeesus oli todennut Pietarille: "Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti sanon sinulle: kukko ei laula, ennen kuin kiellät minut kolme kertaa." (Joh. 13:38) Siksi ensimmäisellä kysymyksellään Jeesus varoittaa myös meitä vertaamasta toisiamme uskon vahvuudessa, palveluksen tehtävissä tai vaelluksen asioissa. Sillä ainoastaan Jeesus tuntee sydämet läpi kotaisin. Siitä on erityisen puhuttelevana esimerkkinä alkukielen sanat näissä kysymyksissä ja vastauksissa. Näissä kolmessa kysymys- ja vastausvastaparissa vain viimeisessä ovat samat kreikan alkukielen sanat.

Kahdessa ensimmäisessä kysymyksessään Jeesus käyttää rakastaa-sanaa, joka suomen kielessämme on käännetty kreikankielisen sanan mukaan agapee-rakkaudeksi. Se kertoo kaikkensa antavasta ja uhraavasta rakkaudesta. Se ei ole meille ihmisille mahdollista, vaan niin rakastaa ainoastaan Jumala. Siksi Jeesuksen kysymys Pietarin sydämessä vielä kuului: Rakastatko minua enemmän kuin nämä muut ja enemmän kuin mitään muuta elämässäsi. Oletko valmis luopumaan kaikesta ja heti minun vuokseni.

Ja mitä Pietari vastasi? – Jeesuksen totuuden edessä hän tunnusti rakastavansa Herraansa ihmisen vajavaisella, lähinnä ystävyyttä tarkoittavalla sanalla, joka voitaisiin kääntää suomeksi: ”Herra, Sinä tiedät, että pidän Sinua rakkaana”, ”haluan rakastaa sinua” tai vain ”pidän sinua ystävänä”. Pietari tunnusti, ettei rakastanut niin kuin Jeesus kysyy ja niin kuin Häntä pitäisi rakastaa. Meillä kenelläkään ei ole syntisestä luonnostamme johtuen ilman uskoa sitä rakkautta Jeesusta kohtaan, joka meillä vielä oli paratiisin alkutilassa ennen syntiinlankeemustamme. Ja siksi Pietarilla ei lopulta ollut enää muuta vastausta kuin ”Herra, sinä tiedät kaikki”. Pietarin sanat kertovat kokonaisvaltaisesta Kristuksen varaan jäämisestä.

Jeesus kaitsee Pietaria

Vapahtajamme kolmas ja viimeinen kysymys Pietarille on kaikkein sydäntä riipaisevin. Siinä Hän ei enää kysykään ”rakastatko minua” samalla kaikkensa antavalla rakkauden sanalla kuin kahdella ensimmäisellä kerralla, vaan paljon vähemmän. Mutta samalla Hän julistaa Pietarille ja meille kaikille ihmeellisen paljon. Jeesus käyttää nyt samaa sanaa kuin Pietari vastauksissaan kahdella ensimmäisellä kerralla. Ja siksi Jeesuksen kolmas kysymys voitaisiin kääntää ”olenko sinulle ystävä?” – Saanko olla sinulle edes siten tärkeä?

Herransa tapaamista pelänneelle Pietarille tuli vastaan Jeesuksen nöyrä pyyntö: ”Saanhan tulla takaisin Herraksesi ja Vapahtajaksesi, joka olen kaiken aikaa ollutkin.” Ja näin Jeesuksen kaikkien kysymysten takaa kuuluu Hänen kaikkein perustavin kysymyksensä meille: ”Saanko minä rakastaa sinua?”

Jeesus vakuutti Pietarille sovittaneensa kaikki tämän synnit, lunastaneensa opetuslapsensa kuolemasta ja kadotuksesta. Jeesus kertoo näin antavansa Pietarille anteeksi myös hänen kieltämisensä. Jeesuksen armotyö kattaa senkin aivan täysin. Ja tästä Jeesuksen ensin olevasta rakkaudesta avautuu Pietarin ja kaikkien apostolien tehtävä. Vain Jeesuksen armon evankeliumilla he ruokkivat Herramme karitsoita ja ainoastaan Kaikkivaltiaan sanalla he kaitsevat Hänen lampaitaan. Ilman uskoa Jeesukseen ja Hänen sanaansa, he eivät olisi milloinkaan onnistuneet tehtävässään.

Puhuessaan lampaista Jeesus muistutti Pietaria sanoistaan: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Minä olen lammasten ovi… jos joku minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu, ja hän käy sisälle ja käy ulos ja löytää laitumen.” (Joh. 10:7–9) Siitä on merkkinä juuri vyöttäminen. Jeesus muistutti Pietaria siitä, miten tämä oli nuorempana sinkoillut tahtonsa mukaan minne halusi. Kun ihminen vyöttää itsensä, hän päättää millä vyöttää eli mitä puhuu, mitä tekee ja minne menee. Mutta kun Pyhä Henki vyöttää, niin Hän antaa sen millä ja miten vyöttää. Ja silloin myös Hän vie meidät siihen suuntaan mihin tahtoo. Nyt Pietari ei enää rynnännyt Herramme edelle, vaan nöyrtyi Vapahtajamme taakse Hänen jäljessään kulkevaksi lampaaksi.

Pyhä Henki salli Pietarin kokea myös marttyyrikuoleman. Silloin Jumalan armosta tapahtui lopulta myös Pietarin vakuuttelu siitä, että hän antaa henkensä Jeesuksen puolesta. Tämän Pietari kertoo itsekin Toisen kirjeensä ensimmäisessä luvussa: ”Sillä tiedän, että majani paneminen pois tapahtuu nopeasti, niin kuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus sanoi minulle selvästi. (2 Piet. 1:14)

Jeesuksen työssä katseemme on jo iankaikkisessa voittopalkinnossa. Siksi Pietarin ei tarvinnut myöskään tietää kuinka pitkä palvelusaika olisi Johanneksellakaan edessään. Liika huolehtiminen on merkki epäuskosta. Taivas on jo läsnä Jeesuksen kanssa. Sillä muistathan rakas ystävä, miten Kristus oli vastannut Pietarille jo ennen kuin tämä kielsi Hänet: "Mihin menen, sinne et voi nyt minua seurata, mutta myöhemmin seuraat minua." (Joh. 13:36) Tässä on Jumalan armon tie ja varmuus. Hän johtaa meidät perille taivaan kotiin. Mekin seuraamme sinne uskossa Herraamme ja Vapahtajaamme.

Ja evääksi tälle matkallemme Hän antoi uuden käskynsä: ”Uuden käskyn annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin olen rakastanut teitä – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tulevat tuntemaan teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskenänne rakkaus." Vain Kristuksen sana ja siinä opittava Hänen rakkautensa ruokkii lauman. Rakas ystävä, myös sinä kuulut tähän Herramme laumaan. Hän ruokkii ja kaitsee lampaansa pitäen sinusta aina huolen. Jää siis Hyvän Paimenemme turvissa Hänen hyvän omantunnon armon laumaansa. Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Tampereella 23.4.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna
Jumalanpalveluksessa Tampereella 23.4.2023

Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Jesajan näyn luvussa 6, jakeissa 1–7:

”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. He huusivat toisilleen ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa." Kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Sanoin: "Voi minua, sillä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli ottanut pihdeillä alttarilta, ja kosketti sillä suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut huuliasi; niin on velkasi poistettu ja syntisi sovitettu." – Näin Jumalan pyhää sanaa Jesajan näyn kuudennesta luvusta.

Profeetta Jesaja sai nähdä taivaaseen. Jumalan läsnäolon pyhyys sai hänet tunnustamaan syntisyytensä. Jesaja tunnusti ja julisti näin, ettei taivaaseen pääse mitään syntistä eikä epäpyhää.

Profeetan synnintunnustus oli hätähuuto Kaikkivaltiaalle. Jesajan sanat ”voi minua” kuvaavat syntisyytemme syvyyden. Sydämessään ja omassatunnossaan Jesaja tunnusti rikkoneensa Jumalan tahdon, poispoikenneensa Hänen oikeasta ja oikeutetusta laistaan ja niin ansainneensa Jumalan pyhän tuomion.

Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Oletko kokenut sen, miten omatuntosi syyttää sinua lankeemuksistasi? Silloin tiedät mitä Jesaja tunnusti. Hän sai nähdä enemmän kuin me, mutta pelastuksen tarve Pyhän Jumalan edessä oli sama kuin meillä.

Kuule siksi rakas ystävä, miten heti Jesajan luokse lensi serafi kädessään hehkuva kivi. Huomaathan, ettei hän edes mennyt ensin hakemaan sitä taivaan alttarilta, vaan se oli sieltä hänellä jo otettuna.

Sillä kuulithan sanat: ”kivi, jonka hän oli ottanut pihdeillä alttarilta.” Tässä on Jumalan armotahto ja laupeus meitä syntisiä kohtaan. Jo ennen kuin me saamme kääntyä ja katua, on Hänen armonsa ja anteeksiantamuksensa meitä kohtaan jo valmiina.

Sen Rakas Taivaallinen Isämme meille lahjoittaa. Ja sen esikuvana serafi tässä kosketti Jesajan huulia ja samalla koko hänen ruumistaan ja sieluaan, koko persoonaa ja olemusta. Näin Jumalan armo kätkee meidät aivan kokonaan suojelukseensa.

Ja niin oli Jesajankin koko velka poistettu ja kaikki synnit sovitettu. Katseemme kääntyy taivaan alttariin, jolta kivi oli otettu. Se alttari on Jumalan Pyhän Pojan, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliin elämän ja veren pyhittämä. Sillä alttarilla on Hänen ristinsä. Koska vain Hänen, Jumalan Karitsan, Syntiuhri toi sovinnon Kaikkivaltiaan ja koko ihmiskunnan välille. Ja sen alttarin paikkana on myös meidän ajallinen alttarimme ja sen ehtoollisen sakramentti täällä kirkossamme.

Ja siksi Kristuksen tähden siltä taivaalliselta alttarilta säteilee ja virtaa meillekin sula Jumalan armo, laupeus ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan. Hänestä apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeensä luvussa 5, jakeissa 8–11 seuraavasti: ”Jumalan rakkaus meitä kohtaan on siinä, että Kristus, kun vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljon ennemmin siis nyt, kun olemme julistetut vanhurskaiksi hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta. Sillä jos tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman kautta, kun vielä olimme vihan alaisia, paljon ennemmin pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut, emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä Jumala on kerskauksemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta nyt olemme sovituksen saaneet.” Näin Roomalaiskirjeen 5. luvussa.

Siksi katsomme vielä tuota Kiveä, joka kosketti Jesajan huulia. Hän on Kristus Itse. Hän eli ja kuoli sinunkin puolestasi ja Häneen on sinun uskosi. Saat ottaa vastaan Vapahtajasi Hänen tosiruumiissaan ja tosiveressään Hänen pyhässä ehtoollisen sakramentissaan. Siinä Jeesus koskettaa sinun huuliasi, koko ruumistasi ja koko sieluasi antaen sinulle täyden anteeksiantamuksen ja pelastuksen.

Kuulemme Hänestä laupiaan sanan Efesolaiskirjeen toisen luvun jakeista 19–22: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perheväkeä, apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa, ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” Näin Efesolaiskirjeen toisessa luvussa.

Rakkaat ystävät, meillä on suuri juhlapäivä. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja Uskonpuhdistuksen muistojuhlaa. Ja juhlimme myös ensimmäisten seurakuntiemme perustamisen satavuotisjuhlaa. Sillä ensi kuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Lahden Vapaan Evankelis-Luterilaisen Seurakunnan perustamisesta. Juhlapäivämme sopii siis erityisesti juuri tänne Lahden kirkollemme.

Kaikkivaltias Jumala sanoo neljännessä käskyssään, Toisen Mooseksen kirjan luvussa 20, jakeessa 12: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

Tätä Jumalan käskyä meidän tulee seurata kaikessa elämässämme. Siksi uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää tätä käskyä Kristinopissaan seuraavin sanoin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä, olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.” Näin Martti Luther.

Mikä olisikaan kuuliaisempaa ja uskollisempaa jo taivaskutsun saaneiden isien ja äitien tottelemista kuin heidän tunnustuksensa ja uskonoppinsa noudattaminen.

Sen saman suun tunnustuksen ja sydämen uskon altis seuraaminen, jonka he ovat testamenttinaan, perintönään ja aarteenaan meille jättäneet.

Harhaoppien levitessä ja epäuskon kasvaessa maailmassa me haluamme määrätietoisesti, mutta samalla myös levollisesti, pitää esillä ja jäädä Jumalan puhtaan armon evankeliumin varaan. Tässä uskossamme Jumala meitä auttakoon. Tämä pelastuksen ilosanoma julistaa meille Kristuksen ansaitseman kaikkien syntien täyden anteeksiantamuksen ja armon Jumalan edessä ja antaa meille iankaikkisen elämän. Jumala on jo lukenut hyväksemme vanhurskauden Kalliin Poikansa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden.

Kukaan ei voi tulla omassa voimassaan Jumalan eteen. Sillä silloin kukaan ei kestä. Emme voi esitellä yhden yhtäkään tekoamme sillä päästäksemme taivaaseen. Siksi meidän tulee tunnustaa syntimme ja niin ottaa uskossa vastaan Jumalan täysimääräinen armahdus meitä kohtaan.

Tullaksemme osallisiksi Jumalan armosta tunnustakaamme katumuksessa ja uskossa syntimme taivaalliselle Isällemme ja rukoilkaamme häneltä armoa ja syntien anteeksiantamusta itse kukin sydämissämme näin sanoen:

Rippisaarna Lahdessa pyhäinpäivänä 4.11.2023 pastori Marko Kailasmaa

Uusinta: Pastori Marko Kailasmaan rippisaarna
uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna
jumalanpalveluksessa Siitamajalla 11.6.2023

Saarnateksti

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

"Mutta nyt, Herra, meidän Jumalamme, joka toit kansasi pois Egyptin maasta väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niin kuin se vielä tänä päivänä on: Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön vihasi ja kiivautesi pois kaupungistasi Jerusalemista, pyhästä vuorestasi. Sillä meidän syntiemme tähden ja isiemme pahojen tekojen tähden on Jerusalem ja kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka ympärillämme ovat. Mutta nyt, Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi pyhäkkösi yli, joka on autiona, Herran tähden. Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu nimiisi, sillä me annamme rukoustemme langeta eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, Jumalani, sillä kaupunkisi ja kansasi ovat otetut nimiisi." (Dan. 9:15–19)

Aamen.

Kallis ystävä. Oletko pyytänyt Herran armollista läsnäoloa ja anteeksiantamusta vastoinkäymisten keskelle? Oletko rukoillut hädässä Herraa sanoen, kuten profeetta Daniel tässä: "kääntyköön vihasi ja kiivautesi pois”? Jos tämä on sinulle tuttua, niin silloin tiedät mitä Daniel pyysi. Hän vie tässä rukouksessaan meidätkin ristin matkalle synnin varjoista yhä syvemmälle rukousten alle ja aina armon valoon. Tämä matka ristin äärellä kertoo samalla paljon siitä millaisia me olemme Jumalan luomina ja Hänen armahtaminaan. Ja siksi Danielin rukous ilmoittaa myös sen, että Jumala koettelee, mutta Hän on kuitenkin armollinen ja anteeksiantavainen.

Aloitamme ristin juurelta, paikalta, jossa tunnustamme syntimme. Jakeessa 16 Daniel kirjoittaa: ”Sillä meidän syntiemme tähden ja isiemme pahojen tekojen tähden on Jerusalem ja kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka ympärillämme ovat.” Tässä profeetta tunnustaa Israelin kansan synnit, joilla he olivat vihoittaneet Jumalan. Juutalaiset olivat kääntyneet pois Jumalan sanan tottelemisesta ja palvoneet vieraiden kansojen epäjumalia. Ne olivat pelkkää ihmiskätten työtä ja ihmisajatusten tuotetta. Mutta Jumala oli niistä varoittanut ja ne tuominnut, jotta he eivät kääntyisi epäuskossa Hänestä pois. Juuri siksi ne olivat kauhistuksia. Juutalaiset eivät olleet uskoneet ja totelleet Kaikkivaltiasta Herraa, vaan seuranneet omia himojaan ja halujaan.

Tällä synnin tunnustamisen paikalla Herramme kysyy meiltäkin, missä me olemme rikkoneet Hänen tahtonsa ja antautuneet oman elämämme, toisten ihmisten ja omaisuuden tai itsekkäiden tavoitteittemme himoitsemiseen ja palvomiseen. Mitkä ovat ne asiat, aiheet ja vaiheet, jolloin emme ole kuunnelleet ja seuranneet Pyhän Jumalan tahtoa ja sanaa? Meidän muistettava, että Herramme näkee elämämme läpikotaisin ja sydämeemme sen salatuimpaan saakka. Danielkin ilmoittaa tässä Jumalan sanan siitä, että Kaikkivaltias näkee ja tietää kaiken. Meidän on turha yrittää salata Häneltä mitään. Siksi Herran edessä on aina totuuden tunnustamisen ja sanomisen paikka. Tällä sijalla ei ole selityksiä eikä verukkeita. Entisestä kiinni pitäminen ei auta. Ja siksi tällä ristin varjon paikalla on vain ainoastaan rukous: ”Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön vihasi ja kiivautesi pois.” Kuulethan, ettei näissäkään Danielin sanoissa kuulu tekosyitä, ei pakenemista toisten selän taakse, vaan jättäytyminen yksin Kaikkivaltiaan Jumalan varaan. Siksi Daniel rukoilee Herraa tämän vanhurskauden, eikä minkään kuvitellun ihmishurskauden, eikä omavanhurskauden tähden. Tälle paikalle on Herra aina ohjannut omansa: tämä on lain paikka, jossa Jumala osoittaa sanallaan syntimme ja rikkomisemme. Mutta juuri siksi tämä on myös paikka, jossa Jumala näyttää uuden suunnan sanansa valossa. Rakas Ystävä, ehkä todella tunnet tämän omasta elämästäsi: rukouksen siitä, että ”tämä malja menisi ohi”, ja että Jumalan raskas käsi väistyisi ja näkisit jälleen Hänen armon aurinkona paistavat kasvonsa. Mekin tunnustamme Jumalalle Danielin tavoin: ”katso hävitystämme.” Ja niin tuomme Taivaalliselle Isällemme kaikki rikkomustemme sirpaleet. Emme yritä koota palasista omatekoista kyhäelmää, emmekä yritä lakaista niitä unohduksen maton alle. Ei, vaan tuomme kaikki sirpaleet Isällemme tunnustaen rikkoneemme Häntä vastaan.

Sinulle, joka nyt olet tässä raskaan ristin paikassa, kuuluu ensimmäinen armon sana jo siinä, että ylipäänsä on tämä nöyrtymisen paikka. Sillä huomaathan, että se mikä täällä ajassa tuntuu Jumalan hylkäämisen tuskana, on lopulta pelkästään Hänen suurta armoaan täynnä. Siinä on kyllä Hänen nuhtelunsa, mutta sen Hän tekee, jotta Hän saisi ohjata sinut oikealle tielleen ja pitää sillä. Ja siinä on Hänen armonsa syvyys – se, ettei Hän hylkää ketään luoksensa vetämää, ei yhtäkään omakseen ottamaa, vaan kurittaa lastaan vain koska rakastaa häntä, ja ojentaa ainoastaan siksi että Hän haluaa tämän ikuisesti omakseen. Ja sinulle, joka nyt muistat nuo hetket elämässäsi, vaikket tänään varjoissa vaeltaisikaan, niin muista niitä vaiheita kallisarvoisina Jumalan huolenpidon aikoina. Taivaallinen Isäsi haluaa niin, jotta välttyisit Jumalan tahdon rikkomiselta ja synnin teolta vastaisuudessa. Ja niin pysyisit uskollisesti Jumalan sanan ohjaamana.

Jumala tuntee tien eteenpäin

Ja niin Jumala johdattaa profeetta Danielille antamien sanojensa kautta meidätkin jatkamaan tällä ristin matkallamme. Uskon silmin nousemme nyt katsomaan ristin vierellä ja näemme taaksepäin ja eteenpäin. Pakkosiirtolaisuudessakin Jumala puhutteli kansaansa profeettojen kautta ja kehotti turvautumaan Häneen ja siihen, että Hän armahtaa ja johdattaa omansa eteenpäin.

Daniel vietiin Baabelin pakkosiirtolaisuuteen vuonna 607 ennen Kristuksen syntymää ja hän oli siellä kuningas Kooreksen ensimmäiseen hallitusvuoteen 538 asti, eli kaikkiaan 69 vuotta. Millaista uskon kärsivällisyyttä nuo vuosikymmenet Danielilta ja kaikille Jumalaan uskovilta ja Häneen sanaansa luottavilta vaativatkaan! Sillä monin tavoin Danielia koeteltiin, mutta Jumala varjeli hänet, kun Daniel pysyi uskollisena Jumalan sanalle. Sille Raamatun sanan kestävälle perustalle Daniel tässä meidätkin kaiken aikaa ohjaa. Rukouksensa jakeessa 17 hän huokaa: ”Mutta nyt, Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi pyhäkkösi yli, joka on autiona, Herran tähden.”

Näin Daniel osoittaa, että koko ristin matkamme, kaikki sijamme ja näkökulmamme tällä vaelluksella ovat totta vain Herran Jeesuksen tähden. Ilman Häntä olisimme karanneet kukin minnekin, ollen jo kaukana Jumalasta. Siksi nyt Kristuksen tähden Jumala kuulee rukouksemme. Jumalan Pojan voimassa mekin olemme saaneet tulla tänään tänne ja Hänen armossaan käydä Hänen sanansa kuuloon. Ja vain Vapahtajamme vuoksi me korotamme rukouksemme Taivaallisen Isän puoleen. Lunastajamme antaa meille rukouksemme Pyhän Henkensä kautta. Sillä Kristus on oikea esirukoilijamme Hengessä ja totuudessa.

Daniel huokaa ja tunnustaa Jumalalle israelin kansan pyhäkön olleen hävitetty, ryöstetty ja hajotettu juutalaisten syntien vuoksi. Tämän sanan kehottamina mekin pyydämme, että Hän valistaisi kasvonsa meidän sielujemme pyhäkköjen yli täyttäen ne sanallaan, siunauksellaan ja varjeluksellaan, jotta ne eivät olisi autioina ja tyhjinä vailla Jumalan sanaa ja läsnäoloa. Kallis ystävä, olet saattanut kokea tämänkin. Saatat nyt muistaa elämäsi vaiheita ja hetkiä, joissa on ollut katumuksen aikoja. – Vaiheita, jolloin olet kysynyt Taivaan Isältä uutta suuntaa elämääsi, olet pyytänyt Hänen läsnäoloaan ja johdatustaan aloittamallesi tielle. Erityisesti niinä aikoina, jolloin vaelluksen suunta on tuntunut olevan hukassa, on Herra tullut vierellesi ja osoittanut oikean suunnan.

Golgatan alttarilta taivaan alttarille

Ja niin nousemme tällä ristinvaelluksellamme nyt katsomaan Herramme ristin poikkipuuta. Tälle sijalle näkyy uskossa Jumalan pyhäkkö niin Golgatalla kuin kerran taivaassakin. Sieltä virtaa Kaikkivaltiaan armon valo ja suojelus koko elämämme matkalle. Uskossa otamme vastaan siellä jo ennen aikojen alkua olleen Jumalan armotahdon meitäkin kohtaan. Tämä ikuisesti kestävä Jumalan pyhäkkö on Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. Hän on vastassa meitä, kun meidänkin maallisen vaelluksemme poikkipuu päättyy. Ja Hän on jo nyt keskellämme ja kanssamme joka päivä. Ilman Häntä koko vaelluksemme olisi turha. Ilman Häntä ei mitään tietä taivaaseen olisikaan. Ilman Vapahtajaamme oman sielumme pyhäkkö olisi ja jäisi ainaisesti tyhjäksi. Sillä vain Hänestä se saa täyttymyksensä, autuutensa ja ilonsa.

Siksi profeetta kirjoittaa myöhemmin tässä kirjansa yhdeksännessä luvussa, jakeessa 25: ”Niin tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, Voideltuun, Ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa.” Daniel ei näin katsonut uskossa vain Jerusalemin temppelin jälleenrakentamiseen, vaan ennen kaikkea Voideltuun eli Kristukseen ja Hänessä ikuisesti kestävän taivaan kodin rakentamiseen. Jo tämä sana ilmoittaa, että kaikki juutalaisten temppelipalveluskin oli vain esikuvaa siitä täydestä Jumalan tahdon ja lain täyttämisestä, jonka Herramme ja Vapahtajamme kaiken kaikessa täytti. Ja siksi kaikki uskonlahjan saaneet laittoivat tuolloin ja laittavat yhä toivonsa yksin Kristukseen. Hänen luokseen saavat tulla uskossa kaikki. He, jotka ovat tehneet omien tekojensa konkurssin. He jotka tunnustavat, etteivät voi omalla elämällään, töillä ja toimillaan kelvata Pyhälle Kaikkivaltiaalle Jumalalle. He, jotka turvautuvat yksin Kristuksen sovitus- ja lunastustyöhön.

Näin käyden Sovittajamme pyhäkön turviin ja suojiin, nostamme mekin katseemme lopulta Herramme ristin huipulle. Sieltä loistavat Kristuksen armon kasvot. Hän eli edestämme kaikessa lainkuuliaisen elämän ja säilytti niin kaikessa synnittömyytensä ja nuhteettomuutensa – lahjoittaen sen meille uskossa. Kristus kuoli ristillä. Hänet haudattiin ja Pyhä Taivaallinen Isä herätti Poikansa kolmantena päivänä vahvistuksena ja todistuksena siitä, että Kaikkivaltias Isä hyväksyi Poikansa täyden uhrin ja lain täyttämisen koko ihmiskunnan edestä. Jeesus kärsi ja kuoli edestämme koko ihmiskunnan, aivan kaikkien ihmisten, syntien vuoksi. Kantaen näin kaiken rangaistuksen puolestamme. Ja niin on kaikille Jeesukseen uskoville avoinna tie taivaaseen.

Uskossa mekin elämme jo taivaselämää. Vielä täällä ajassa koeteltuina, mutta uskossa jo perillä. Ja se mikä on jo perillä, on jo päässyt valoon ja autuuteen. Pysykäämme siksi aina uskollisesti Hänen sanansa ja sakramenttiensa turvissa. Sen vuoksi tämä ristinvaelluksemmekin huipentuu Jumalan armon alle. Danielkin kääntää rohkeasti uskonkatseen vielä paljon kauemmas menneisyyteen kuin luopumukseen ja epäjumalien palvontaan. Sillä jo tekstikappaleemme alussa, jakeessa 15 hän kirjoittaa: ”Mutta nyt, Herra, meidän Jumalamme, joka toit kansasi pois Egyptin maasta väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niin kuin se vielä tänä päivänä on.” Daniel muistutti tässäkin Jumalaan turvautuvia siitä, että Taivaallinen Isä oli läpi vuosisatojen varjellut heidät, ja niinpä nytkin Hän pitäisi heistä ja kaikista Häneen uskovista huolta. Toisen Mooseksen kirjan, luvun 14, jakeessa 14 kaikki Kristukseen uskovat laitetaan ristinvaelluksen paikalle kun siinä sanotaan: ”HERRA sotii teidän puolestanne, mutta te olkaa hiljaa.” Lunastajamme Jeesus Kristus ilmoittaa olevansa Herramme, joka soti ja sotii yhä puolestamme kaikkea syntiä ja kuolemaa vastaan. Hän taisteli Egyptistä pakenevan Israelin kansan puolesta. Hän kamppailee yhä jokaisen eteensä polvistuvan edestä turvaten meidät synnin ja kuoleman kauhuilta.

Ja niin Jeesus Kristus on Tämä Jumalan nimi, jonka turviin Danielkin uskovien aikalaistensa kanssa kävi. Hekin saivat uskoa Vapahtajaan. Sovittajamme on nimi, joka vielä tänäkin päivänä kokoaa omansa armonsa suojiin. Näin saamme uskossa nähdä, että olemme vaeltaneet koko tämän ristinvaelluksemme matkan ja nousseet ristin äärellä kaiken aikaa Herran Jeesuksen kanssa ja Hänen voimassaan. Hän on kuullut synnintunnustuksemme, antanut meille rukouksen pyhäköstään ja rohkaissut meidät armon valossaan. Niin Vapahtajamme saattelee meidät lopuksi jakeiden 15 ja 19 loppuosien äärelle: ”ja teit itsellesi nimen, niin kuin se vielä tänä päivänä on”, ja: ”Jumalani, sillä kaupunkisi ja kansasi ovat otetut nimiisi.”

Näin kallis ystävä, Herrasi ja Vapahtajasi, osoittaa sinullekin sanansa ”otetut nimiisi”. Sinutkin on otettu Kaikkivaltiaan Jumalan nimeen pyhässä kasteessasi. Nimeään julistavalla sanallaan Hän on herättänyt uskosi. Tullessasi pyhälle ehtoolliselle käyt Kristuksen armon työn ja siten Hänen nimensä suojiin. Turvautuessasi Häneen kuljet joka hetki Hänen nimensä alla, ja niin saat jatkaa matkaasi Hänen anteeksiantamuksessaan eli Hänen nimensä turvissa. Sillä Hänen nimensä pysyy tänä päivänä ja jokaisena päivänä maailman loppuun asti ja ikuisesti. Taivaallinen Isäsi kuulee Poikansa vuoksi ja Hänen kauttaan kaikki rukouksesi. Niistä jokainen on noussut Hänen eteensä. Hän varjelee tiesi myös tästä eteenpäin, kuten Hän johdatti kansansa takaisin maahansa, Hänen laupeutensa ja armollisuutensa tähden. Niin Hän vie sinutkin viimein taivaan leposijallesi, paikalle, jossa ei ole enää mitään pelkoa, ei pimeyttä, ei syntiä, eikä kuolemaa. Sillä kaikki entinen on mennyt.

Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 11. Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina 11.8.2024 Tampereella ja Hämeenlinnassa.

Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat. Jos he ovat pitäneet minun sanani, he pitävät myös teidän sananne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. Jos en olisi tullut ja puhunut heille, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt heillä ei ole, millä puolustaisivat syntiään. Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni. Jos en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt he ovat nähneet ne ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni. Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä.' Joh 15:18–25

Armoa Armonruhtinaalta, Rauhaa Rauhanruhtinaalta.

Kallis kuulija, tunnetko maalaustaiteen kolmioasetelman? Siinä esimerkiksi ihmiset, maisemat tai esineet on aseteltu kolmion muotoon, jossa jokaisella kulmalla ja suoralla on merkityksensä taideteoksen kokonaisuudessa. Asetelman tehtävänä on kertoa teoksen osien yhteyksistä ja vastakohdista sekä auttaa katsojaa ymmärtämään teoksen sanoman.

Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus toimii tässä evankeliumissamme samoin. Hän, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, opettaa meitä ja luo eteemme kuvan kolmesta toisistaan poikkeavasta toimijasta. Kannallaan seisovan tasasivuisen kolmion kulmat kuvaavat näitä kolmea toimijaa ja kulmien väliset suorat niiden välisiä suhteita. – Kolmion oikeassa alanurkassa on epäuskoinen maailma. Vasemmassa nurkassa Kristukseen uskovat ja ylhäällä Pyhä Kolmiyhteinen Jumala.

Epäuskoinen maailma vihaa evankeliumia

Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa Jumala ilmoittaa siitä, miten Hän loi maailman ja myös ihmiskunnan. Sen luvun jakeissa 27 ja 28 ilmoitetaan: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät.”

Paratiisin alkutilassa ihminen rakasti, kunnioitti ja totteli täysin ja kaikessa Jumalaa, sillä Jumala ei olisi siunannut vihaa. Suhteemme Kaikkivaltiaaseen oli synnittömässä tilassamme molemminsuuntaiseen rakkauteen perustuva. Kolmioomme verrattuna voisi jopa sanoa sen olleen niin läheinen, että se koostui vain kahdesta pisteestä lähellä toisiaan.

Syntiinlankeemuksemme kuitenkin särki tämän yhteyden ja heitti koko ihmiskunnan etäälle Jumalasta kolmiomme etäiseen pisteeseen. Siksi epäuskossaan lankeemuksen alainen maailma vihaa Jumalaa, eikä halua luonnostaan kuulla Häntä. Sen vuoksi tämän kuvaamani kolmion oikea sivusta on alhaalta tulta ja tappuraa ylöspäin kohti Jumalaa. Jeesus ilmoittaa tämän tekstissämme sanoessaan maailman vihaavan Häntä ja Häneen uskovia. Maailma kuvittelee itsellään olevan kaiken, mutta vihassaan Jumalaa kohtaan se on kuitenkin kaikista köyhin eikä omista mitään pysyvää.

Jeesus ei tarkoita pelkästään avointa vainoa ja väkivaltaa uskovia kohtaan, vaan myös epäuskoa ja Jumalan sanan kieltämistä. Maailman viha Jumalaa kohtaan ilmenee välinpitämättömyytenä ja ylimielisyytenä Hänen pyhää sanaansa Raamattua ja Jumalan pyhiä sakramentteja kohtaan. Tämä viha perustuu siihen, ettei maailma tunne Jeesusta eikä Hänen Lähettäjäänsä. Maailman viha ei ole kuitenkaan millään puolusteltavissa. Syntiinlankeemus oli ihmisten oma valinta ja niin perustavalla tavalla olemustamme vahingoittava, ettei maailma edes tunne enää Luojaamme, vaan itsekeskeisyydessään, omahyväisyydessään ja ahneudessaan on Hänet unohtanut ja vihaa siksi Häntä.

Jeesus tiesi mistä puhui. Jo paratiisissa Jumalan Poika näki ihmiskunnan lankeemuksen ja tuntee sen seuraukset. Mutta siksi Hänet myös torjuttiin ja kiellettiin maan päällä vaeltaessaan. Häntä pilkattiin ja häväistiin. Lopulta Hänet tuomittiin kuolemaan ja ristiinnaulittiin. Jumalan Lähettämänä Vapahtajana Hänen täytyi ottaa vastaan, mutta myös kärsiä ja kantaa kaiken sen vihan ja epäuskon minkä syntiinlankeemuksemme aiheutti.

Koko ihmiskunta jo Aadamissa ja Eevassa lankesi perisyntiin, emmekä siten ole kukaan siitä osattomat emmekä viattomat. Ensimmäisten ihmisten lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina. Tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät Jumalan sanan, kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

Uskovat ottavat Jeesuksen vastaan

Tulemme kolmiomme vasempaan kulmaan ja samalla saarnan toiseen osaan. On Jumalan suurta armoa ja laupeutta, että meillä ylipäänsä on tämä Jumalan ja ihmiskunnan kolmiomuoto. Jumalalla olisi ollut täysi peruste ja oikeus katkaista yhteys ihmisiin ja jättää meidät kaukaiseksi etäpisteeksi ilman yhtäkään yhteyttä Häneen. Mutta niin Kaikkivaltias ei kuitenkaan tehnyt, vaan Hän lähetti Oman Poikansa maailmaan, Synnittömän syntisten keskelle. Vain Jeesus on Ainoa koko ihmiskunnan ja maailmanhistorian Synnitön. Jeesus ilmoittaa tämän sanoillaan: ”He ovat vihanneet minua syyttä.”

Kristus ei tullut tuomitsemaan, vaan Hän täytti puolestamme lain. Hän teki ainoastaan hyvää, eikä missään pois poikennut. Siksi Hän ei tehnyt eikä aiheuttanut mitään mikä olisi ansainnut vihaa. Synnitön Herramme on sen vuoksi syntiselle maailmalle kuin kirkas peili, jonka kirkkaus ja puhtaus osoittavat todeksi maailman syntiturmeluksen. Mutta juuri siksi Kristus perusti tämän kolmiomme pelastuksen kulman. Tänne Hän oli ottanut jo heidätkin, jotka ennen Hänen syntymäänsä uskoivat Tulevaan Messiaaseen. Tänne Hän kutsui opetuslapsensa ja kutsuu kaikki omansa aina aikojen loppuun saakka. Kolmion kannan matkalla oikeasta kulmasta vasempaan viha ja epäusko vaihtuvat uskoon.

Jeesus sanoo: ”Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat.” Kenelläkään ei ole sijaintipistettään Jumalan yläpuolella. Jeesus ilmoittaa alkuperäisen luomistahtonsa totuuden: Kaikki ihmiset ovat Jumalan palvelijoita. Osa kieltää tämän kunniansa ja toimii synnin palvelijoina, osa saa löytää Jumalan palvelijan tehtävän, mutta joutuu sen tähden ensimmäisten vihaamiksi.

Siksi Jeesus ilmoitti totuudellisesti: ”Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa.” Jeesus sanoo tämän merkiksi omilleen. He, jotka kuulevat ja seuraavat Hänen pyhää sanaansa, he, jotka tulevat Hänen oikein toimitettujen sakramenttiensa ääreen, joutuvat maailman silmissä vihatuiksi ja halveksituiksi. Mutta Kristus ennen kaikkea lohduttaa näillä sanoillaan. Sillä kuulethan Rakas Ystävä, olet Hänen valitsemansa. Meillä ei ole suurempaa armoa ja kunniaa!

Apostoli Pietarin ensimmäisen kirjeen, neljännen luvun, jakeissa 12 ja 13 Herramme Itse rohkaisee: ”Rakkaani, älkää pitäkö outona sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös iloitsisitte riemuiten hänen kirkkautensa ilmestyessä.”

Jeesus kääntää omiensa katseet sanaansa ja lohduttaa myös sanoen: ”Jos he ovat pitäneet minun sanani, he pitävät myös teidän sananne.” Jeesus tarkoittaa yhteisen Pyhän Raamattumme saarnaa, lakia ja evankeliumia, kautta sukupolvien. Hänen omansa julistavat uskollisesti sen mitä Hän on Itse sanonut. Kristuksen seurakunnan uskovat ovat pitäneet ja pitävät yhä uskollisesti Hänen sanansa torjuen harhaopit ja valheopetuksen säilyttäen puhtaan Jumalan sanan.

Jumalan sana pysyy Kristuksen tähden tässä uskovien usein ahtaaksikin ajassa käyvässä nurkkauksessa, jossa sen vuoksi on monenlaista ahdistusta ja tuskaa, ja joka on maailman ahdistaessa monella tapaa terävä ja satuttava. Mutta näistä kahdesta kolmiomme kannan kulmasta vain tässä on Herramme Jeesus Kristus Itse. Hänen vuokseen tästä pisteestämme puuttuu synti. Ajassa näemme olevan toisin, mutta Hänessä se kaikki on anteeksiannettu. Vapahtajamme vuoksi tästä lahjakulmauksestamme puuttuvat epätoivo ja päämäärättömyys. Uskomme ja toivomme on kiinnitetty Herraamme, joka pitää ne elossa omassa voimassaan.

Jeesus kutsuu kaikkia omikseen

Tulemme kolmanteen ja tärkeimpään kolmiomme pisteeseen. Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika on Ylösnoussut kuolleista ja Isä otti Hänet takaisin taivaan autuuteen. Vapahtajamme ei kuitenkaan jättänyt meitä yksin, vaan lähetti meille Puolustajan, Pyhän Hengen, joka turvaa Herramme omat kaikkien maailman vainojen ja vihankin keskellä. Hänestä Herramme lupasi: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26)

Kaikessa Jeesus kaiken täytti. Siksi Hän sanoi: ”Jos en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt he ovat nähneet ne ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.” Nämä Herramme sanat pysäyttävät. Kysymme eikö synti olisi juuri silloin pysynyt, jos Jeesus ei olisi tullut ja tehnyt kaikkia tekojaan. Nyt Hän kuitenkin ilmoittaa, että juuri tekemiensä tekojen vuoksi epäuskoisten synti pysyy. Jos Jeesus ei olisi tullut ja uhrautunut edestämme, kaikkien ihmisten synnit olisivat pysyneet ja kuolisimme jokainen synteihimme. Silloin kenelläkään ei olisi myöskään Pyhän Hengen Jumalan lain kautta herättämää synnintuntoa ja orastavaa uskon ymmärrystä syntiturmeluksestamme Pyhän Kaikkivaltiaan edessä.

Mutta koska Jeesus on tullut ja antanut Täydellisen Uhrinsa edestämme, on maailma saanut evankeliumin kautta nähdä Hänet. Sen tähden pysyy viimeisellä tuomiolla heidän epäuskon syntinsä, jotka eivät ota uskossa vastaan Vapahtajamme sovitustyötä ja siinä meille hyväksiluettavaa Jumalan anteeksiantamusta ja armoa. Sillä Jeesuksen vuoksi kaikki muut ihmiskunnan kaikkina aikoina tekemät ja vielä edessä olevat synnit ovat jo anteeksi annetut, mutta epäuskon synti aiheuttaa ikuisen lankeemuksen, jos tämä täysi armo Jeesuksessa Kristuksessa ei täällä ajassa kelpaa.

Tässä kierroksemme kolmion ympäri täydentyy ja huipentuu. Kerran koittaa tuomion hetki, jolloin jää enää Jumalan näkökulma. Hän katsoo kolmiotamme yläkärjestä alas päin. Jumala ilmoittaa tämän viimeisen tuomion saarnassaan Matteuksen evankeliumin luvussa 25 jakeissa 31–46, joista tässä jakeet 31–33: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.”

Tässä asetelmassa ihmiskunta käy tuomiolle. Silloin Jumalan tahtoma liike maailman kulmasta Kristuksen tähden pelastuneiden joukkoon on päättynyt, mutta Kristuksen armoon ja anteeksiantamuksen perustuva yhteys kestää Hänen vuokseen. Kolmiomme luomisen ja ajan suora sekä kanta puretaan. Kadotukseen joutuvat jäävät epäuskonsa tähden yksin ilman Kristusta ja iankaikkista elämää.

Mutta Vapahtajamme ottaa lupauksensa mukaan maailmasta valitsemansa luokseen taivaan autuuteen, päättymättömään iloon. Siellä suurimpana riemuna on se, että Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalihmisessä, ovat molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, kuten Augsburgin tunnustuksessa tunnustamme. Häntä ylistämme iäisyyksien iäisyyksiin.

Sillä tämä tunnustuksemme jatkaa: ”Tämä sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi todella kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin istuakseen Isän oikealla puolella, hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 21.5.2023.

Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

Jeesus on Autuas

Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

"Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

Jeesuksessa olet Autuas

Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

*****

Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Aamen.

 Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kalliit ystävät,

Nykyisin jotkut varttuneemmatkin suomalaiset kysyvät: miksi maassamme vietetään kirkollisia juhlapyhiä. Niihin liittyvät vapaapäivät ansiotyöstä kyllä kelpaavat, mutta vain harva etsiytyy silloin Jumalan sanan kuuloon ja ehtoolliselle. Aikaisemmin pyhäkoulu- ja rippikoulutyö piti suurimman osan kansaa edes tietoisina pyhäpäivien merkityksistä. Jo suomen kielessämme käytetyt sanat ´arkipyhä´ ja ´arkivapaa´ kertovat arjen ja maallisuuden vallasta ja yrityksestä nousta hengellisen elämän ylitse. Niin pitkälle on maallistunut ja kaiken kaupallistava aikamme edennyt. Pyhä ja arki ovat sekoittuneet toisiinsa, eikä maallisessa elämässä viikonvaihdetta erota enää kunnolla arkipäivistä.

On suurta Jumalan armoa, että yhteiskunnassamme vielä vietetään pyhäpäiviä, vaikka pienelläkin joukolla. Tämä on tärkeää, jotta Jumalan sana kuuluu yhä keskuudessamme, ja jotta kaikki päivät eivät ole vain yhtä harmaata jatkumoa, kuten joissakin maissa on tapana. En tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikkia päiviä tulisi viettää pyhäpäivinä, vaikka elämä uskossa onkin ainutlaatuisen arvokasta ja Herramme vuoksi pyhää joka hetki. Kristukseen uskova seurakunta on kristillisessä vapaudessaan valinnut pyhäpäiväkseen sunnuntain, koska se on Herramme ylösnousemuksen päivä.

Teemme ahkerasti ja tunnollisesti työmme niille varattuina päivinä. Monet palvelevat lähimmäisiään kutsumustyössään läpi vuorokausien, viikkojen ja vuosien, työnsä määrää kysymättä. Tarvitsemme kuitenkin jokainen lepoa ja virkistystä. Siksi meillä tulee olla myös vapaamme. Mutta juuri siksi meillä on myös pyhäpäivämme.

Jumala käskee sanassaan, Toisen Mooseksen kirjan, luvussa 20, jakeessa 8: ”Muista pyhittää lepopäivä.” Tämä on Jumalan lain kolmas käsky. Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää tämän käskyn Vähässä katekismuksessaan seuraavasti: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.”

Tähän liittyy Lutherin jatko-opetus: ”Pyhittäminen on jonkin asian erottamista ja siunaamista Jumalan tarkoittamaan käyttöön Jumalan sanalla ja rukouksella. Ilman Jumalan sanaa emme voi pyhittää mitään.

Me pyhitämme oikealla tavalla lepopäivän, kun kokoonnumme uskoen kuulemaan seurakunnassa puhdasta Jumalan sanaa, käyttämään sakramentteja, kiittämään ja rukoilemaan Jumalaa, ja kun käytämme yksityisesti Jumalan sanaa ahkerasti ja pyhitämme elämämme uskomalla Jumalan sanan. Joutenolo ilman Jumalan sanan käyttöä ei ole lepopäivän pyhittämistä.”

Luther viittaa tässä kahteen Apostolien tekojen kohtaan. Ensin luvun kaksi, jakeeseen 42: ”He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Toiseksi luvun 17 jakeeseen 11: ”He ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä Kirjoituksia, oliko asia niin.”

Lepopäivän erityinen merkitys on näin liittymisessä ja rakentumisessa Jumalan sanaan. Siksi on erityisen tärkeää, että tänään vietettävä Kristuksen taivaaseenastumisen päivä eli Helatorstai on juuri torstai, eikä lauantai, koska juuri tänään tulee ensimmäisestä Pääsiäissunnuntaista kuluneeksi 40 vuorokautta. Nämä päivät on laskettu niin, että tuo pääsiäissunnuntai lasketaan raamatullisen käytännön mukaisesti tähän lukuun mukaan.

Vuosina 1973–1991 Helatorstaita vietettiin maassamme Helatorstaita edeltävän viikon lauantaina, ilmeisesti jotta ei menetetty yhtä arkipyhää vapaaksi työstä. Mutta Helatorstain nimikin kertoo jo pyhästä, koska suomen kieleemme hela-sana tulee pyhää merkitsevistä ruotsin hel ja helg -sanoista. Helatorstain tärkein sanoma on sen toisen nimen mukaisesti Kristuksen taivaaseenastuminen. Kärsittyään, kuoltuaan ja ylösnoustuaan Hän ei jäänyt tänne maailmaan, vaan Hänet otettiin takaisin taivaan pyhyyteen Isän luokse.

Hänessä on siksi tärkeä kehotuksen sana niin tämän kuin kaikkien muidenkin pyhäpäivien viettämiseen. Sillä mekään emme jää lopullisesti tänne aikaan. Jokainen ihminen on Jumalan luomana, tahtomana ja tarkoittamana ikuisuusolento. Ja Kaikkivaltias kutsuu jokaista viettämään ikuisuuden luonaan. Siksi myös Helatorstai saarnaa meille Kristuksen Uhrista alkanutta päättymätöntä riemuvuotta. Kirkkovuoden kierto ei siksi ole paikallaan polkemista, vaan eteenpäin kulkemista Kristuksen voiton levossa ja tukeutuen Hänen armonvälineisiinsä matkalla taivaan kotiin.

Seurakuntalaiset ja läheiset

Tälle matkalle Herramme on antanut meille myös seurakuntalaisemme ja muut läheisemme. Pyhäpäivien vieton tarkoitus on saada meidät muistamaan heitä, olemaan apuna ja myös autettavana, kun sen aika on. Saamme ja oikeammin meidän myös tulee pyytää apua ja tukea, kun jokin asia meitä koettelee. Siksi pyhäpäivät eivät ole myöskään suorittamista eikä kilpailua, vaan vastavuoroista toistemme auttamista ja tukemista. Pyhäpäivät rohkaisevat laupeuden työhön myös arjessa. Sillä muistammehan me arjessakin toimia kohteliaasti, asiallisesti ja ystävällisesti kaikkia kohtaan?

Pyhän erityinen merkitys on näin käydä Vapahtajamme kanssa toistemme luokse. Silloin on tärkeä saada elää Jeesuksen lampaana, joka kaipaa kanssauskovien yhteistä laumaa ja seuraa. Pastorilta pyydettävä rippi ja sielunhoito on olennainen osa pyhää vaellusta ja kristittynä elämistä myös arjessa.

Kysyin 15-vuotiaana rippipapiltani rippikoulun muisteluviikonlopussa eli niin sanotulla jatkoriparilla: ”Voiko kristitty elää yksin uskossa?” Olin ainoana lapsena tottunut olemaan usein yksin. Aika nopeasti pastori vastasi tähän: ”Ei voi. Kristitty tarvitsee yhdessä toisten uskovien kanssa yhteyden Kristukseen ja Hänen armonvälineisiinsä, jotta hän säilyy uskossa.” Olen tänä päivänä kiitollinen tästä vastauksesta. Moni kristitty joutuu kuitenkin elämään uskonsa kanssa yksin. Mutta juuri siksi meillä on Jumalan lahjana kirkkomme ja sen seurakunnat. Siksi saamme kutsua yksin eläviä, elämän koettelemia ja aivan jokaista jumalanpalveluksiin ja Raamatun sanan kuuloon, jotta kaikki Jeesuksen omat kulkisivat yhteistä matkaa niin arjessa kuin pyhässäkin.

Kulkekaa Kristuksen kanssa

Kolmas ja tärkein pyhäpäivien vieton merkitys on jatkuva kulku Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kanssa. Hän on lahjoittanut meille Itsensä ja tullut meitä uskossamme monin eri tavoin vastaan. Maanpäällisen elämänsä ja kärsimyksensä lisäksi Hän tulee vastaan päivittäin uskossamme. Kasteen ja ehtoollisen kautta sekä Raamatun sanassa Hän käy luoksemme kulkeakseen vierellämme iankaikkiseen lepoon. Mutta myös monen rakkaamme huolen ja murheen kautta Hän tulee meitä vastaan pyytäen apuamme ja kutsuen työhönsä.

Kristuksen läsnäolo vahvistuu ja käy meille sitä ilmeisemmäksi mitä tiiviimmin saamme elää seurakuntaelämää ja Hänen armonvälineistään. Olkaamme kiitollisia Herrallemme Kirkostamme ja sen seurakunnista. Jumalan armosta saada vaeltaa yhtenä laumana kohti ikuisen autuuden leposijoja. Siinä toteutuu myös tämän juhlapäivämme otsikko ”Saamme olla Kristuksen kanssa”.

Siitä saarnaa koko Helatorstain sanoma. Hän kokosi omansa luokseen ja saatteli heidät matkaan. Niin Hän tekee aina jumalanpalveluksessammekin: Hän kokoaa yhteen ja lähettää eteenpäin. Niin Hän tekee myös taivaan ovella. Sinne Hän kokoaa omansa ja saattelee armonvaltakuntaansa antaen nähdä siellä kaikki edeltämenneet rakkaamme ja kaikki ne ihmeelliset lahjat, jotka Hän on sinne valmistanut. Sillä ei ole meillä täällä pysyvää asuinsijaa, vaan tulevaista me etsimme.

Rukoilkaamme.

Pyhä, Rakas Vapahtajamme, Herramme Jeesus Kristus, kiitämme Sinua kaikesta laupeudestasi, johdatuksestasi ja huolenpidostasi. Kiitämme kirkostamme, sen seurakunnista ja kaikista seurakuntalaisistamme. Sinä, Hyvä Paimenemme, olet meille ihmeellisen Laupias. Olet kärsivällinen ja anteeksiantava meitä kohtaan. Ja niin runsaasti ravitset ja ruokit laumasi, kaikin tavoin sitä hoidat. Siitä kaikesta Sinua kiitämme. Johda askeleemme myös täältä eteenpäin, jotta kaikessa ja kaiken aikaa turvaamme pyhään sanaasi ja sakramentteihisi, ja niissä kuultaviin lupauksiisi. Pidä meistä kiinni ja johda elämämme, jotta aina uskossa luotamme Sinun täydelliseen Uhriisi edestämme. Siunaa ja hoida kaikkia niitä seurakuntalaisia, jotka eivät tänään päässeet juhlapäiväämme. Nosta Herra meidät kaikki armosyliisi, jotta siinä saamme levätä Sinun hyvyydessäsi. Pyhän Kalliin nimesi tähden. Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan puhe Lahdessa helatorstaina18.5.2023

Jeesus sanoi hänelle: "Jospa voisit uskoa. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." Mark. 9:23-24

Erästä poikaa riivasi mykkä henki. Pojan isä oli ymmärrettävästi tuskainen ja hädissään poikansa tilanteesta. Mutta tässäkin Jeesus toimi ensin ja määrätietoisesti. Herramme antoi tällekin isälle uskon ja niin tämä tunnusti: ”minä uskon.” Tuossa hetkessä parantaessaan hengen riivaaman pojan Jeesus sanoi: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla." Tämä sana oli vakava ohje paikalla olleille Jeesuksen opetuslapsille. Kristuksen nimessä rukoillessaan ja Hänen sanaansa uskollisesti seuratessaan heillä oli Herransa valta ja voima.

Me olemme huolissamme maamme kristillisyyden tilasta. Tuomme sen Kristukselle, kuten tämä isä toi poikansa. Älkäämme kuitenkaan sanoko tämän isän tavoin: ”Mutta jos jotakin voit, auta meitä ja armahda meitä”, sillä Vapahtajamme voi ja johdattaa kaiken. Niinpä me pyydämme Raamatun sanan äärellä, rukouksissa ja jumalanpalveluksissamme Herramme ohjausta tilanteeseen. Kysymme: Miten voisimme julistaa ja toimia niin, että maamme asukkaat olisivat yhä uskollisia Pyhälle Raamatulle? Käymmekö me katumuksessa ja uskossa sen nuhtelevan, mutta aina myös armahtavan sanan äärelle? Jos niin ei tapahdu, on täysin selvää, että maamme elämään, niin kirkolliseen kuin maalliseenkin, kasautuu ongelmia.

Rakas Vapahtajamme on kuollut aivan jokaisen ihmisen puolesta ja täysin kaikkien syntien edestä. Kaikille on siksi tie avoin Hänen armoonsa ja pelastukseensa. Tässä pysymme ja tätä haluamme julistaa. Tämä evankeliumin kallis aarre on niin pyhä, ettemme voi hämärtää, emmekä pilata sitä Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen vastaisella opetuksella. On kysyttävä, ovatko ajallisen ihmiselämän vaateet nousseet Jumalan sanan edelle. Onko yhteiskunnallisesta konsensuksesta ja selkääntaputtelusta niin sanotuissa neuvottelupöydissä tullut tärkeämpää kuin pyhä ja ainutlaatuinen Raamatun sana ja ainoastaan sen myötä tuleva Jumalan siunaus ja johdatus?

Tässä on ratkaisevan tärkeä puhuttelun ja parannuksen paikka maamme kristillisyydelle. Kristuksen kirkko ei nimittäin voi valita molempia, sekä Jumalan tietä että ihmisen tietä. Kaikkivaltias sanoo sanassaan, Viidennen Mooseksen kirjan luvussa 5, jakeissa 8 ja 9: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, Jumalasi, olen kiivas Jumala.” Näin Jumalan sanaa Viidennessä Mooseksen kirjassa. Raamatun pyhä sana osoittaa, että myös ihmisestä itsestään voi tulla epäjumala. Ja sen myötä epäjumaliksi tulevat kaikki syntiinlangenneen lihamme pyyteet, myös ne monien silmään alkuun kauniilta näyttävät asiat, kuten yhteistyö ja kirkolliset kumppanuudet. Uskollisuus Jumalan sanalle osoittaa kuitenkin sen mistä yhä löytyy Kristuksen seurakunta. Mikään ajassa näkyvä kirkko ei voi omia tätä arvokasta asemaa yksin itselleen, mutta jokaiselta kirkolta Kristus kerran kysyy, oliko se uskollinen Hänelle ja seurasiko se Häntä vai kulkiko se tyystin muualle.

Aikamme kirkollinen tilanne on kyllä tulehtunut ja kipeä. Kuulemme sanottavan, ettei siinä ole helppoja ratkaisuja. Se pitää paikkansa kuitenkin vain ihmisten näkökulmasta katsottuna ja niin kauan kuin pidetään kiinni ihmisten arvoista ja rajoista. Lunastajamme on kipujen mies ja sairauden tuttava. Hän oli ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä. (Jes. 53:3) Hän siis todella tietää mitä ihmiselämän kipu ja tuska on, koska Hän on jo kantanut kaiken kuoleman kipumme. Siksi Kristus ei hylkää ketään luokseen tulevaa, vaan sanoo yhä lempeästi ja ymmärtävästi: "Älä pelkää, usko ainoastaan." (Mark. 5:36) Tässä Pyhän Henkensä kautta lahjoittamassaan uskossa Hän yhä antaa anteeksi ja armahtaa, hoitaa ja parantaa. Niin Hän tekee myös uskolle maassamme, jos vain uskollisesti käymme Hänen luokseen ja annamme Hänen opettaa ja opastaa eteenpäin.

Samoin Jeesus teki opetuslastensa ja kaikkien seuraajiensa parissa. Hän nuhteli ja opetti, koska Hän halusi heistä uskollisia evankeliuminsa julistajia ja sanansa seuraajia. Niin Hän tekee yhä tänään.

Ehtoollisen sakramentissa meillä on anteeksiantamuksen ja armon ateria. Se tukee ja ravitsee meitä uskossamme. Siksi emme käy sille missä seurassa tahansa, emmekä minkä hyvänsä opin perusteella, mutta kun käymme sille yhdessä, niin saamme iloita yhteisestä vakaasta ja varmasta Raamatun sanasta, siinä kuultavista Hänen lupauksistaan ja armostaan sekä yhteisestä luterilaisesta opistamme. Siksi kutsumme kaikkia varman ja pysyvän Jumalan sanan varaan ja voimaan. Jokainen sielu on Kristukselle kallis ja yhtä tärkeä. Kaikkia Hän kutsuu luokseen.

Pastori Marko Kailasmaan rippisaarna ehtoollisjumalanpalveluksessa 17.9.2023 Helsingin seurakunnan kappelilla.

Pastori Marko Kailasmaan iltahartaus
5.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan aamuhartaus
6.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan iltahartaus
6.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan aamuhartaus
7.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan iltahartaus
7.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan aamuhartaus
8.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan iltahartaus
8.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna
Helatorstain jumalanpalveluksessa Lahdessa 18.5.2023

Rippisaarna ja kehotus synnintunnustukseen 16.6.2024 Siitamajalla

Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Toisessa Mooseksen kirjassa, sen luvussa 20, jakeessa 12: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

Kalliit lapset. Tämä Kaikkivaltiaan sana on neljäs käsky Jumalan kymmenessä käskyssä. Ja siksi tämä on vakava ja tärkeä Taivaallisen Isämme käsky totella vanhempiamme, isovanhempiamme ja kaikkia teitä kaitsevia ja opettavia. Meitä aina rakastava Taivaan Isä on antanut kaikki kasvattajanne teidän parhaaksenne. He opettavat, varjelevat ja suojelevat teitä, jotta teillä olisi elämässänne kaikki hyvin. Siksi teidän tulee kunnioittaa ja totella heitä.

Ja myös te kalliit varttuneemmat. Tämä sana on Jumalan puhuttelu meille kaikille. Hän kysyy, olemmeko me Hänen sanalleen uskollisia kasvattajia ja opettajia? Saatammeko uskollisesti lapsemme, lastenlapsemme ja kaikki kasvatusvastuullamme olevat Jumalan pyhän sanan ja sakramenttien äärelle? Entä olemmeko kuuliaisia ja palvelevia Kristuksen seurakunnan jäseniä ja tunnollisia maamme kansalaisia? Myös kaikkeen siihen Pyhä Jumala haluaa, että te, lapset ja nuoret kasvatte, ja että te vanhemmat vahvistutte.

Siksi uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa tätä käskyä seuraavin sanoin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä. olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.”

Rakkaat ystävät, siksi nämä sanat koskevat meitä kaikkia. Olemme kaikki Taivaallisen Isämme lapsia. Tämä on myös käsky, jota seuraa Jumalan lupaus: ”että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” Luojamme on antanut meille kauniin isänmaan. Kiitämme Häntä siitäkin. Hänen varma ja pysyvä siunauksen sanansa kantaa
sukupolvelta toiselle. Siinä kuuluva armon evankeliumimme on kallein perintömme, jonka lapsillemme annamme.

Mutta Pyhä Jumala antaa meille myös iankaikkisen elämän taivaassa. Sillä Hänen Pyhä Poikansa, Vapahtajamme Jeesus Kristus, kunnioitti oikein ja kaikessa Isäänsä ja täytti jokaisen Lähettäjänsä käskyn. Siksi uskoessamme Jeesukseen mekin turvaudumme Hänen laintäyttämiseensä, synnittömyyteensä ja lahjavanhurskauteensa, jotka Isä Jumala lukee meillekin Poikansa tähden. Niin saamme elää Hänen kanssaan ikuisesti.

Talleta siksi sinä pieni tai jo enemmän elämää nähnyt ystävä tämä aina tarkasti sydämeesi. Usko Vapahtajaasi Jeesukseen, joka on sinutkin pelastanut ja kantanut kaikkien rikkomustesi kuorman.

Tullaksemme osallisiksi Jumalan armosta tunnustakaamme katumuksessa ja uskossa syntimme taivaalliselle Isällemme ja rukoilkaamme häneltä armoa ja syntien anteeksiantamusta itse kukin sydämissämme näin sanoen:

Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Mutta jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, Kristuskaan ei ole noussut ylös. Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tätä elämää koskien, olemme kaikkia muita ihmisiä kurjemmat. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, ensi hedelmänä kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, on myös kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 1 Kor. 15:12–21

Jeesuksen hauta on ylösnousemuksen hauta

Kallis kuulija. Oletko kulkenut koskaan sokkoradan läpi? – Sokkorata on vastuullisuuden ja johtamisen pariharjoitus. Siinä kaksi ihmistä toimii parina. Heistä oppaana toimiva johdattaa radalla toista, jolta on silmät sidottu. Harjoitus sisältää yleensä pieniä esteitä, mutkittelua, ryömimistä tai muuta harjoittelijoille mahdollista liikkumista. Sokkona oleva ei tunne rataa etukäteen ja siksi tehtävän tarkoitus on vahvistaa parin keskinäistä luottamusta ja ymmärrystä.

Apostoli Paavali vie tässä epistolatekstissämme meidät syvälliselle uskon logiikan radalle. Paavalin päättelyketjun ensimmäinen hämmentävä piirre on sen kielteisyys. Hän tuntuu vievän meitä koko ajan eri suuntaan kuin uskossa haluaisimme mennä. Usein tekee mieli pysähtyä sanomaan oppaanamme toimivalle apostolille: ”ei sinne päin, vaan kokonaan toiseen suuntaan”.

Paavali kirjoitti tässä Korintton seurakunnalle, joka oli hänelle erityisen rakas, ja siksi hän halusi, että korinttolaiset ymmärtäisivät oikein Jumalan armotahdon ja Kaikkivaltiaan valmistaman pelastuksen evankeliumin. Omilla sanoillaan Paavali oli ilmoittanut, ettei hän juuri täällä tuntisi mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.

Kreikan Peloponnesoksen niemimaan koillisosassa sijannut Korintton kaupunkivaltio oli tärkeä satamakaupunki ja pääteiden risteyspaikka. Siellä kohtasivat toisensa niin kauppiaat kuin kulttuuritkin. Monista elämän houkutuksista huolimatta useat olivat saaneet tulla uskoon Korinttossa. Kreikkalaisten lisäksi myös useita juutalaisia oli löytänyt Kristuksen Vapahtajakseen. Jopa kaksi juutalaisten synagoogan esimiestä Krispus ja Soostenes kääntyivät kristityiksi. Krispuksen kerrotaan tuoneen jopa perheensä mukanaan.

Näin nuori kristillinen seurakunta sai paljon huomiota osakseen. Siksi paha nousi sitä vastaan, mutta Jumala rohkaisi Paavalia yöllä näyssä sanoen: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen kanssasi, eikä kukaan käy sinuun käsiksi tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." (Apt. 18:9–10)

Paavalille oli erityisen tärkeää, että Korintton seurakunnalla oli oikea käsitys Jumalan rakkaudesta ja armosta sekä kuolleitten ylösnousemuksesta. – Hän joutui kuitenkin myös murehtimaan tuon seurakunnan vuoksi. Elämänvaellukseen liittyvien syntien lisäksi Paavalia painoivat väärät opetukset.

Sillä kuulethan Rakas Ystävä, kuinka apostoli kysyy: Kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? – Hän ei tarkoita tässä epäuskoisia, eikä kaupungin asukkaita yleensä, vaan heitä, joille kirjoittaa eli Korintton seurakunnan jäseniä – tavallisia kristittyjä, – ei oppineita, muttei myöskään kaikkien opin tuulien vietävissä olevia seurakuntalaisia.

Seurakunnan sisälle oli päässyt pesiytymään jopa Vapahtajamme ylösnousemuksen kieltänyttä opetusta.
Ja siksi Paavali vie kristityt tässä uskomme perusteiden tottelevaisuusradalle. Hän aivan kuin rivien välissä sanoo, että ´hyvä on, jos kerran olette tuota harhaoppista mieltä, niin kulkekaamme sokeutenne sokkorata, sittenpähän näemme mihin päädymme´.

Kristus kuoli mutta nousi ylös

Kieltäessään ylösnousemuksen harhaopettajat kielsivät ensinnäkin Itsensä Kristuksen, koska Hänen ylösnousemustaan ei olisi myöskään tapahtunut, jos ylösnousemusta ei lainkaan olisikaan, ja silloin ei kukaan myöskään nousisi ylös. He kielsivät näin Jumalan tahdon ja Hänen ilmoituksensa niin Vanhan testamentin kirjoituksissa kuin Jeesuksen sanoissakin, mutta samalla he torjuivat myös Pyhän Hengen ilmoituksen ja opetuslasten todistuksen pelastuksesta Kristuksessa.

Tuon ajan Gnostilaisissa harhaopeissa luuloteltiin Kristuksen poistuneen Jeesuksesta ennen kuolemaa ja jopa ennen kaikkea kärsimystä. Tämä on Kristusta herjaava opetus, joka kieltää Jumalan ja ihmisen persoonallisen yhtymyksen Kristuksessa.

Kristuksen ylösnousemusta on katsottava ensin Hänen kuolemansa näkökulmasta. Franz Pieper opettaa Kristillisessä dogmatiikassaan tästä seuraavasti: ”Jumalan ja ihmisen ihmeellistä ja ainoalaatuista liittymistä Kristuksessa yhdeksi ainoaksi persoonaksi sanotaan persoonalliseksi yhtymykseksi. Sanat ilmaiset, etteivät Jumala ja ihminen Kristuksessa ole jonkinlaisessa liitossa keskenään, vaan muodostavat persoonallisen ykseyden.” (s. 253–254 v. 1995 suomennos)

Kristuksen kuolemasta taas Pieper opettaa: ”Kristuksen kuolema oli todellinen kuolema, koska Hänen kuolemassaan ruumis ja sielu erkanivat toisistaan, mikä juuri on kuolemalle olennaista. Kaikki jotka puhuvat Kristuksen valekuolemasta, katselevat asioita kristinuskon ulkopuolelta käsin. Selvää on, että Kristus kuollessaankin vielä jäi ihmiseksi.” (s. 300 v. 1995 suomennos)

Tämä opetus ei ole sivuseikka kristinuskon opissa. Tässä on tottelevaisuusratamme ensimmäinen rastipaikka, sillä jos emme usko Jumalan sanaa niin menetämme myös Kristuksen. Sitä suuntaa me emme seuraa, vaan jatkamme Paavalin opetusta.

Saarna ja usko perustuvat Ylösnousseeseen Kristukseen

Tämä epistolamme osoittaa, että Kristuksen herättäminen kuolleista on täysin kristillisen uskomme ytimessä. Pieper opettaa ylösnousemuksesta seuraavasti: ”Raamatun oppi on edelleen, että Kristus on noussut kuolleista samassa ruumiissa, jonka Hän oli omaksunut Neitsyt Mariasta ja tehnyt kärsimyksen alaiseksi. (Joh. 20:20 ss.) Tällä Kristuksen ruumiilla oli kuitenkin ylösnousemuksen jälkeen toiset ominaisuudet: siitä oli tullut kirkkauden ruumis.” (s. 302 v. 1995 suomennos)

Paavali osoittaa, että juuri Kristuksen ylösnousemukseen perustuu koko apostolinen saarna. Jos siis Kristus ei olisi ylösnoussut, evankeliumi ei olisi totta, ja turhia olisivat myös sitä saarnaava apostolinen virka ja sen saarna. Jos ylösnousemusta ei olisi, ei olisi myöskään syntien anteeksiantamusta eikä iankaikkista autuutta.

Niin Korintton seurakunta kuin muutkin kristilliset seurakunnat perustivat ja perustavat yhä uskonsa, olemassaolonsa ja toimintansa suunnan ylösnousemukselle. Siksi Paavali joutuu toteamaan ”silloin turha on myös teidän uskonne”. Hän ei ensinnäkään puhu monesta uskosta, niin kuin ajallemme on tapana, vaan yhdestä ja yhteisestä uskosta. Toiseksi hän ilmoittaa, ettei muuta uskoa ole olemassakaan. Kaikki muu on ajallisia elämäntapoja tai inhimillisiä viisauksia, muttei uskoa. Silloin kaikki toivo ikuisesta elämästä on myös turhaa.

Saarna Ylösnousseesta oli herättänyt kristittyjen uskon ja sille kristilliset seurakunnat oli perustettu. Jos ylösnousemusta ei nyt olisikaan, niin Paavali toteaa, että siinä tapauksessa hän olisi itsekin väärä Jumalan todistaja. Siksi Paavali jatkaa: ”Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan.”

Tämä on reittimme toinen rasti. Kysymme mitä tarkoittavat sanat ”silloin meidät havaitaan”. – Tässä kuuluu Paavalin terävyys, sillä sana ”silloin” viittaa jo viimeisen tuomion hetkeen. Se tulee osoittamaan kaikille ylösnousemuksen todellisuuden. Ja mitä silloin todella havaitaan? Ei Paavalia ja muita Kristuksen sanan mukaan opettaneita silloin havaita todistaneen Jumalaa vastaan, vaan juuri heidän, jotka kielsivät tai yhä kieltävät ylösnousemuksen, havaitaan opettaneen Jumalaa vastaan.

Paavali herättelee väärinopettaneita juuri sillä, että jos ylösnousemusta ei olisikaan, niin eihän kenenkään havaittaisi opettaneen oikein eikä väärin, mutta koska ylösnousemus todella on, niin on katsottavan tarkasti miten siitä ja muusta Jumalan sanasta opetetaan, koska silloin viimeisenä päivänä todella myös nähdään vääriä todistajia – muun muassa juuri ylösnousemuksen kieltäneet opettajat.

Sillä aivan kaikki ihmiset kyllä ylösnousevat: toiset ikuiseen autuuteen, toiset päättymättömään kadotukseen. Sillä Jumala opettaa sanassaan Kristuksen ylösnousemuksen merkitsevän sekä yleistä vanhurskauttamista että kaikkien kuolleista herättämistä. Kukaan ei jää ajalliseen hautaansa ja uskovat saavat iloita ylösnousemuksessa sekä kirkastetun ruumiin että sielun osalta.

Kaikki toivo ja pelastus on Kristuksessa

Tässäkään emme mene harhapoluille, vaan jatkamme ja seuraamme uskollisesti reittiämme eteenpäin.

Paavali vetoaa jakeissa 18 ja 19 kaikkein henkilökohtaisimmalla tavalla lukijoihinsa. Sillä jo tuolloin monilla oli sukulaisia ja ystäviä, jotka olivat kuolleet uskossa ajallisen kuoleman. Paavali saattaa korinttolaiset heidän läheistensä haudoilleen ja toteaa nyt, että eiväthän hekään silloin nouse autuuden ylösnousemukseen ja pääse Jumalan luokse taivaaseen, vaan ovat kadotetut, jos pelastus Kristuksessa ei olisi totta. Kurjin osa olisi kaiken toivonsa asettaminen sellaiseen mikä ei olisi totta.

Tällä neljännellä rastipaikalla Paavali vie jokaisen myös oman ajallisen hautansa äärelle. Hän vie pois kaikki omavanhurskauden yritykset ja ihmispelastuksen ponnistukset. Sillä se on sama kuin kuollut yrittäisi kaivaa itseään ylös haudasta.

Ja tähän mykkyyteen Paavali lähtee vastaamaan. Hän vie meidät takaisin sokkorataamme lähtöpisteeseen ja aloittaa sen toteamalla: ”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, ensi hedelmänä kuoloon nukkuneista.”

Kaikki ihmiset ovat kyllä Aadamissa langenneet syntiin, josta seuraa Jumalan viha ja Hänen rangaistuksensa. Syntiä ei olisi voinut antaa anteeksi, ellei sitä olisi sovitettu ja hyvitetty Jumalalle. Mutta nytpä Kristus on Lunastajanamme ja Takaajanamme maksanut kaiken syntivelkamme.

Ja Hänen ylösnousemuksensa on Jumalan ilmoitus ja vakuutus siitä, että ihmiskunnan perisynti ja aivan kaikki tekosynnit, eli siten yhdistettynä ´koko synti´, on kärsitty ja sovitettu, ja siten anteeksiannettu ja poispyyhitty.

Siksi syntivelan maksu toi meille elämän ja poisti synnin myötä ihmiskunnalle tulleen ikuisen kuoleman. Otamme pelastuksen ja iankaikkisen elämän vastaan, kun armonvälineet synnyttävät uskon ja hengellinen kuolema vaihtuu hengelliseen elämään, ja kadotuksen omasta tulee taivaan perillinen. Vain tässä on taivaan oikea tottelevaisuus- ja luottamuspolku. Jumalan luokse ei tulla muuta kautta kuin Kristuksessa.

Rakas ystävä, sydämessäsi oleva usko on Hänen sinulle antamansa lahja. Osoitus siitä, että Hän elää, sillä eiväthän kuolleet anna lahjoja. Kaiken epäuskon saa hukuttaa Kristuksen pelastukseen, armoon ja autuuteen. Se kaikki toteutui Ylösnousseessa Jumalan Pojassa, joka on pelastuksen Ensi Hedelmä. Hän on sato ja ravinto koko ihmiskunnan pelastukseksi – jokaiselle joka uskoo.

Koska Kristus on noussut ylös, niin kaikkein tärkeintä ihmisten pelastukseksi on saarnata juuri Hänestä – Ristiinnaulittuna ja Ylösnousseena. Ja juuri silloin Jumalan lahjoittama usko tarttuu tähän sanaan Ylösnousseesta ja edestämme kuoleman kärsineestä Vapahtajasta. Siksi Häneen uskovat eivät ole enää Jumalan edessä synneissään.

Ja niin Ylösnousseesta julistavat Jumalan oikeat todistajat heille, jotka saavat uskossa laittaa toivonsa Kristukseen ikuista elämäänsä koskien. He ovat kaikkein onnellisimpia ihmisiä, koska Itse Kaikkivaltias Jumala on heille armollinen ja antaa heille heidän syntinsä anteeksi.

Siksi myös läheistemme ja kerran omalla haudallamme, jos Herramme ei tule sitä ennen takaisin, vallitsee autuuden ylösnousemuksen toivo ja varmuus, koska juuri Tämä Ylösnoussut Vapahtajamme lähetti jo taivaasta Puolustajaksemme Pyhän Hengen. Ja kun näin taivaassa jo Tämä Suuri Esirukoilijamme rukoilee kaiken aikaa edestämme, on Hän ottamassa meidät myös luokseen vastaan.

Ylösnoussut Herramme tuo pelastuksensa sanansa lisäksi pyhässä kasteessaan, josta apostoli Paavali opettaa: ”Vai ettekö tiedä, että kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, mekin samalla tavalla vaeltaisimme uudessa elämässä. Sillä jos olemme hänen kanssaan kasvaneet yhteen yhtäläisessä kuolemassa, samoin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa.” (Room. 6:3­–5)

Pyhässä ehtoollisessa saamme Kristuksen ylösnousemusruumiin, kuten Luther opettaa, vaikkei Jumalan sana tätä suoraan ilmoitakaan. Mutta uskomme, ettei Kristuksen ruumis ole enää ajan kahleissa maailmassa, koska Hän on ruumiillisesti Ylösnoussut. Ehtoollinen on uskoville pantti ja vakuutus omasta ylösnousemuksestamme, kun tulemme siinä osallisiksi edestämme annetusta Kristuksen tosiruumiista ja tosiverestä.

Tämän Jumalan opin ja sen mukaisen opetuksen Paavali halusi myös Korintton seurakunnan omistavan ja sulkeutuvan uskossa Kristuksen turviin. Sillä juuri Hänestä Paavali kirjoittaa myös tämän kirjeensä luvussa 13, jossa Hän ylistää: "Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä."

Ja siksi Tämä Ylösnoussut Herramme kuljettaa Itse meitä huomassaan tällä uskon luottamusradallamme. Hän kasvattaa ja vahvistaa meissä antamaansa uskoa niin, että jäämme Hänen kaikennäkevän ja -tietävän johdatuksensa varaan. Siksi apostoli Paavali toivottaa kirjeensä lopussa: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kanssanne. Rakkauteni on teidän kaikkien kanssa Kristuksessa Jeesuksessa.” – Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Siitamassa pääsiäisleirillä pääsiäsisunnuntaina 9.4.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna
aikuisten raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa 17.7.2022

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: "Miksi tätä voidetta ei myyty kolmella sadalla denaarilla ja annettu niitä köyhille?" Mutta tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Jeesus sanoi: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän hautaamispäivääni varten. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina."

Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä. He menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, he ottivat palmujen oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Saatuaan nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, kuten on kirjoitettu: "Älä pelkää, tytär Siion. Katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä." Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet. Joh. 12:1-16.

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisessa!

Ei ansion vaan armon tähden

Kallis Kuulija, millaisten elämäntilanteiden keskeltä tänään tulet? Tuletko kysymysten tai kipujen kanssa? Tuotko mukanasi jonkin pyynnön Pyhällä Jumalalle? Myös evankeliumitekstimme ihmiset tulivat Jeesuksen luokse monista erilaisista taustoista ja tilanteista, monien erilaisten haavojen ja odotusten kanssa.

Betanian sisaruksiin kuului Martta, jonka kerrotaan palvelleen Jeesusta ja muita. Martta oli todennäköisesti sisarusparven vanhin ja heidän vanhempiensa todennäköisesti jo kuoltua, oli hän tottunut pitämään huolta nuoremmista sisaruksistaan. Siksi ruoanlaitto ja ateriajärjestelyt olivat hänen vastuullaan.

Martalla oli kuitenkin aluksi palvelutehtävässään palkkio mielessään. Hän oli varmasti kyllä kaikessa ahkera ja toimelias, mutta siinä hän ei katsonut muiden etua, vaan kiitosta, jota palveluksestaan odotti. Siksi Herramme muistutti häntä: "Martta, Martta, monista asioista huolehdit ja hätäilet, mutta vain yksi on tarpeen.” (Luuk. 10:41)

Martan tilanne kysyy meiltäkin, tulemmeko Herramme luokse ansion ajatukset mielessämme. Tarvitsemme kyllä seurakunnissamme eri paikoilla palvelevia, mutta meidän palveluksemme ei ole itsetarkoitus eikä pääasia, vaan se Ketä palvelemme.

Mutta Kristus ei hylkää meitä itsekkäisiin ajatuksiimme. Siitä on jo merkkinä se, miten Martta oli tässä edellä todennut Jeesukselle veljestään Lasaruksesta: ”Tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä.” Jeesus vastasi Martalle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Se, joka uskoo minuun, elää, vaikka olisi kuollut, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh. 11:25–26)

Ja tähän uskon herättävään Kristuksen sanaan Martta tunnusti: "Uskon, Herra. Minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan." (Joh. 11:27) Tämän uskon ja tunnustuksen Martta sai vain Herraltamme ja siksi luotamme siihen, että Martta sai kulkea uskossa Herraamme myös tästä eteenpäin.

Toiseksi meille kerrotaan Martan sisaresta Mariasta. Maria tuli katumuksen, mutta myös kiitoksen ja ylistyksen ajatuksin Jeesuksen luokse. Maria sai uskossa ymmärtää oikean palvelemisen kohteen. Hän uhrasi ja vuodatti kallisarvoisen voiteen Jeesuksen jaloille ja pyyhki ne hiuksillaan osoittaen näin kunnioitusta Herrallemme.

Maria koki saaneensa anteeksi ja samalla jo uskoi ja uskossa ymmärsi, ettei syntejä soviteta, eikä ihmiskuntaa lunasteta, ilman uhria kuolemaan. Siitä on merkkinä tuo kallisarvoinen nardusvoide, jota käytettiin tuolloin yleisesti hautauksen yhteydessä. Sillä Maria valmisti Jeesusta kuolemaan.

Tämän nuoremman sisaren esimerkki kysyy: Tulemmeko me päivittäin Herramme eteen kiitollisin mielin, uhraten Hänelle kiitosta ja ajallisesta omastamme sekä pyytäen Hänen sanansa ohjausta ja Hänen armollista läsnäoloaan elämäämme? Meillä ei ole mitään mikä ei olisi jo Jumalan. Ja kaikesta siitä hyvästä mitä olemme Häneltä saaneet ja joka päivä saamme, meillä on myös varaa uhrata Hänelle.

Tiedämme Raamatun sanasta Marian elämänsuunnan, sillä Jeesus oli kutsunut hänet omakseen ja sanoi siksi: ”Maria on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois." (Luuk. 10:42)

Entä sitten heidän veljensä Lasarus? Hän oli saanut kokea jo omakohtaisesti Jeesuksen ihmeellisen vallan ja voiman, kun Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Siksi Lasarus sai nyt tulla ja aterioida Jeesuksen vierellä levollisen uskon varassa. Siinä hän jo tiesi, ettei elämämme pääty ajalliseen kuolemaan, vaan kaikki päivämme kuin myös ikuisuutemmekin on Lunastajamme käsissä.

Lasarus on väkevä meillekin kehotus siihen, että luotamme ja turvaamme Kallisarvoiseen Vapahtajaamme. Sillä mitä Lasarus saattoi tehdä haudassaan herätäkseen eloon? Pyysikö hän heräämistä Jeesukselta? Ei, sitä hän ei voinut tehdä, vaan ainoastaan Jeesuksen käskysana herätti hänet eloon kuolemasta. Sama on Raamatullisen uskomme kanssa. Pelastava usko herää vain Vapahtajamme Pyhän Henkensä kautta antamassa käskysanassa. Jeesus sanoi Lasarukselle: ”Lasarus, tule ulos!” Tässä on pelastuksen ja autuuden sana jokaiselle kuoleman unessa nukkuvalle. Kristus kutsuu yhä ulos synnin, kadotuksen ja kuoleman alta iankaikkiseen elämään. Hän tuli synniksi ja kävi kuolemaan edestämme, jotta me saamme elää. Siksi myös Lasaruksen taivastie oli Kristuksen kanssa selvä.

Jeesus on tärkein omaisuus

Tekstissämme kerrotaan myös juutalaisista ylipapeista. Toisin kuin Lasarus, joka oli ollut ruumiillisessa kuolemassa, olivat ylipapit hengellisessä kuolemassa. Ylipapit tulivat epäuskon ja oman edun ajatuksin ylpeästä ja itseään täynnä olevasta asemastaan. Ja sinne he myös palasivat.

He olivat vihanvimmassaan päättäneet tappaa Lasaruksenkin. Näin epäuskoinen maailma vainoaa Herraamme uskovia ja Hänestä todistavia. Siksi ylimielisyyden ja itseriittoisuuden lisäksi ylipapit ovat varoitus siitä, ettemme koskaan liity Herraamme halveksiviin. Raamatun Sananlaskut kehottavat liittymään toisten uskovien seuraan sanoin: ”Vaella viisasten kanssa.” (Sananl. 13:20)

Kuitenkin heitäkin kaikkia Jeesus kutsui uskoon ja autuuteen. Siksi Hän saarnaa Matteuksen evankeliumin luvussa 23, jakeissa 37–39: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat luoksesi lähetetyt, kuinka usein olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on tuleva autioksi.' Sillä sanon teille: tästedes ette näe minua, ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"

Entä sitten opetuslapsi Juudas? Hän näki vain omat etunsa ja apostolien yhteisen rahakukkaron. Miten vähän hän etsikään elämässään. Hän laski denaareja ja valehteli vielä tekopyhyyttään köyhien huolehtimisesta ymmärtämättä olevansa itse kaikista köyhin. Juudaskin oli saanut vaeltaa kolme vuotta Kirkkauden Herramme rinnalla, mutta hän jäi kuitenkin kiinni vain tämän ajallisen elämämme rikkauksiin. Juudas kielsi itseltään armon ja pelastuksen. Näin hän tuhlasi myös kaiken Jeesuksen rakkauden itseään kohtaan. Tässä on vakava varoituksen sana. Ensinnäkin, jotta emme koskaan hylkäisi Jeesuksen armon ja pelastuksen rakkautta. Ja toiseksi, jotta emme olisi esteenä kenenkään uskolle, emmekä tuhlaisi rakkaittemme parasta oman itsekkyytemme ja ahneutemme tähden.

Jumala asettaa kuitenkin rajat myös kaikelle pahalle. Siksi Jeesus nuhteli Juudasta sanoen: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän hautaamispäivääni varten. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina." Tuskin Betaniassakaan asuvat sisarukset rikkaita olivat. Ja siksi Jeesus kehotti niin Juudasta kuin muitakin Häneen uskovia auttamaan köyhiä. Siihen Herramme kutsuu meidätkin: Huomaamaan ja julistamaan armon evankeliumia erityisesti heille, jotka eivät ole siitä vielä osalliset.

Armon lapset veisatkaa

Armon evankeliumin julistus kuuluu myös tässä tekstissämme. Suuri joukko kansaa meni Jerusalemiin kuulemaan Jeesusta, koska heille oli ensin julistettu hyvää sanomaa Herrastamme. (Room. 10:13–15) He uskoivat Jeesukseen Luvattuna Messiaanaan ja myös ylösnousemukseen Hänen kauttaan. Ja niin kääntyneet saivat julistaa uskoaan kaikille muillekin paikallaolleille. Palmun oksat käsissään he menivät Jeesusta vastaan ja huusivat Jumalan lupauksen mukaan jo Psalmissa 118 jakeessa 26 kuullut sanat: ”Hoosianna, Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!”

Tässä on Jumalan tekemä suuri ihme, jossa toistuvasti epäilevästä ja Jeesuksen kieltäneestä kansasta löytyivätkin ”kivet, jotka huusivat” ja todistivat Jeesuksesta. Ja niin Jeesuksen ratsastaessa nuoren aasin selässä Jerusalemiin täyttyivät Vanhan testamentin lupaukset Pelastuksen Kuninkaasta, aasilla ratsastavasta vanhurskaasta ja nöyrästä Auttajasta, joka tuo palkkansa mukanaan. (Jes. 62:11; Sak. 9:9)

Hänen palkkansa on armo ja pelastus, joka on tullut meille jo uskossamme. Ja kerran se koittaa kaikessa voimassaan Hänen paluunsa kunniassa ja kirkkaudessa. Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvan Yksimielisyyden ohjeen kappaleessa 8, Kristuksen persoona, kohdassa 12 tunnustetaan seuraavasti: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että Kristuksessa oleva omaksuttu ihmisluonto yhä edelleen säilyttää luonnolliset, olemukseen kuuluvat ominaisuutensa. Sen lisäksi se on kuitenkin persoonallisessa jumaluuteen yhtymisessä ja myöhemmin kirkastamisessa (glorificatio) ylennetty majesteetin, voiman ja vallan oikealle puolelle ylemmäksi kaikkea, mikä voidaan mainita, ei ainoastaan tässä vaan (Ef. 1:21) tulevassakin maailmassa.”

Franz Pieper opettaa Kristillisessä dogmatiikassaan tähän liittyen: ”Mutta jos [Kristuksen] alennustila on sitä, että Hän osittain ei käyttänyt jumalallista majesteettiuttaan inhimillisen luontonsa puolesta, on korotus sitä, että Hän täysin käytti jumalallista majesteettiuttaan inhimillisen luontonsa puolesta.” (s. 291, v. 1995 suomennos) Ja hieman myöhemmin Pieper vielä jatkaa: ”Istuminen Jumalan oikealla puolella kuvaa pysyväistä Hallitsijan asemaa, johon Kristus taivaaseenastumuksensa kautta on tullut inhimillisen luontonsa puolesta.” (s. 303, v. 1995 suomennos)

Kysyin saarnan alussa mistä tänään tulet? Kysyn nyt: Mihin olet menossa. Mitä tahansa edessäsi onkaan, niin jää uskossa Tämän Kirkastetun Armon Kuninkaan suojiin. Kaikissa kärsimyksissään Vapahtajammekin turva oli kaiken aikaa Hänen Isässään. Sillä Kaikkivaltias Isä tuhlasi enemmän kuin kukaan koskaan voisi tuhlata. Hän antoi Ainoan Poikansa, ettei kukaan hukkuisi, vaan jotta jokaisella Häneen uskovalla olisi iankaikkinen elämä. Hän vuodatti Pojassaan armonsa ja anteeksiantamuksensa ihmiskunnan päälle, kuten Maria nardusvoiteen.

Jumalan Poika tuli taivaan autuudesta ja palasi alennuksen tilansa, kaiken kärsimyksensä, ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen takaisin Isän luokse taivaalliseen kirkkauteen. Ja nyt tuo taivaantie on Hänen vuokseen meillekin avoinna. Hänessä on meidänkin menemisiemme ja tulemisiemme turva.

Rakas ystävä, Lunastajasi sanoo sinulle levollisesti: ”Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu, ja hän käy sisälle ja käy ulos ja löytää laitumen.” (Joh. 10:9) Sen vuoksi Hän oli jo siellä mistä tulet, ja Hän on sinua vastassa siellä minne menet jokaisessa elämäsi päivässä ja hetkessä. Hän tukee, kantaa ja turvaa kaikki askeleesi. Vapahtajasi vakuuttaa sinulle: ”Älä pelkää. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” (Joh. 12:15; 5 Moos. 33:27)

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 2.4.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna 3.4.2022

Itsenäisyyspäivän evankeliumi, hartaus

Kallis kuulija,

Millaisten kysymysten ja kipujen keskellä sinä elät? Kaikissa ikävaiheissa on omat vaikeutensa. Erityisen raskaaksi elämä käy läheisen menettämisen, sairauksien, väkivallan, työttömyyden tai yksin jäämisen myötä. Erityisesti juuri silloin meiltä kysytään jaksamista.

Huoli maamme asukkaista kasvaa. Toisia vaivaa tämän ajan keskellä kiire, toisia riittämättömyyden tunne. Joitakin taas haavoittaa yksinäisyys ja syrjäytyminen, kun ei jaksa olla mukana ja osallistua. Kilpailu kovenee ja vertaileminen toisiin vie monelta voimat.

Miten käy hävinneiden, pudonneiden ja voimattomien? Millaista lapsilla ja nuorilla on kasvaa aikamme vaatimusten keskellä? – Tarvitsemme kaikki osallisuutta ja ymmärrystä. Paikan olla arvokas ja tärkeä – tulla kuulluksi ja kohdatuksi.

Jumala ilmoittaa Raamatun sanassaan edellyttävänsä virheettömyyttä vielä paljon täydellisemmin kuin yksikään ihminen kykenee elämään todeksi. Syntiinlankeemuksemme ja syntiemme vuoksi kukaan ihminen ei täytä Jumalan lain mittaa.

Keskelle elämäntaistelua kaikuu kuitenkin evankeliumin ilouutinen: "Katso, leijona Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut.” (Ilm. 5:5) Tämä Jumalan Poika, Jeesus Kristus, eli puolestasi täydellisen ja synnittömän elämän ja kuoli ristillä edestäsi. Hän sovitti kaikki syntisi ja lunasti sinut pois ikuisesta kuolemasta ja kadotuksesta.

Ristillä henkensä antaneen Poikansa tähden Kaikkivaltias Isä ei vaadi meiltä mitään. Jeesus on jo täyttänyt Jumalan lain kaikki vaatimukset ja ehdot. Hänen virheettömyytensä turvissa olemme taivaskelpoisia. Jeesuksen ristinuhrin ja ylösnousemuksen kautta tie Taivaan Isän syliin on avoinna.

Vapahtajamme lohduttaa Johanneksen evankeliumin luvussa 16: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisin mielin: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

Adventin- ja Joulunaika kutsuu meitä ihmiseksi syntyneen Armollisen Vapahtajan luokse. Hän näkee tänäänkin kaikki surumme, vastoinkäymisemme ja synnin taakkamme. Jeesus, kipujen mies ja sairauden tuttava, tuntee niistä tuskaa ja sääliä meitä kohtaan. Hän ei hylkää ketään luoksensa tulevaa, vaan lohduttaa ja auttaa jaksamaan.

Sillä Vapahtajamme on Vapahtaja juuri siksi, että Hän armahtaa ja vapauttaa: arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteista, synnin häpeästä ja hylkäämisten alta. Tilalle Hän antaa oman voittonsa, pyhyytensä ja synnittömyytensä. Jeesuksen vierellä arvottomasta tulee arvokas ja hävinneestä voittaja.

Rukouksessa ja armon välineissään Raamatun sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa Herramme pitää sinut omanaan. Saat uskoa Häneen ja käydä niissä Hänen seurassaan. Niin kuulut nyt jo voittajajoukkueeseen. Ikuisen elämän kilpailussa et putoa, koska sen kilpailun voitto on jo saatu.

Jeesuksen vierellä katse nousee jo kohti iankaikkisuutta. Kristuksessa voitto on sinun.

Hiljennymme rukoukseen:

Pyhä Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. Käymme luoksesi kaipaavin sydämin. Tunnustamme edessäsi, että olemme rikkoneet Sinua vastaan monin eri tavoin.

Mutta Rakas Herra Jeesus, olet sanassasi luvannut armosi ja anteeksiantamuksesi kaikille, jotka tahtovat tehdä parannuksen ja uskossa turvautua Sinun laupeuteesi. Tähän armoosi me turvaudumme ja pyydämme siunaustasi ja johdatustasi elämäämme.

Rohkaise meitä pyytämään ja antamaan anteeksi, rakentamaan rauhaa ja olemaan lempeitä ja rakastavia kaikille. Johdata askeleemme ja valintamme pyhän sanasi ja tahtosi mukaan.

Siunattu Joulunlapsi, siunaa lasten ja nuorten elämää, jotta he varttuisivat Sinun tuntemisessasi.

Ohjaa askeleemme uskossa kohti taivaan kotia, jossa saamme nähdä Sinut kasvoista kasvoihin ja elää seurassasi iankaikkisesti.

Pyhässä ja Kalliissa Nimessäsi Herra Jeesus Kristus

Aamen.

Virsi 659 = UVK 404

pastori Marko Kailasmaa, Iltahartaus 29.11.2022 Yle Radio 1

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Fariseusten kysyessä häneltä [Jeesukselta] milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastasi heille ja sanoi: "Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä sanota: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte nähdä edes yhden Ihmisen Pojan päivän, mutta ette näe. Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä. Sillä niin kuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänään oleva. Mutta sitä ennen pitää hänen kärsiä paljon ja joutua tämän sukupolven* hylkäämäksi. Luuk. 17:20 – 25.

Aamen.

Armo meille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Kallis kuulija,

Oletko odottanut jotakin asiaa elämässäsi niin, että olet seurannut kalenteria päivä toisensa jälkeen ja toivonut tuon toivomasi asian ja ajankohdan tulevan pian? Näin uuden kirkkovuoden alussa ja adventtiaikana varsinkin moni lapsi odottaa jo kovin Joulua, Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Kyllä monen aikuisenkin katseet kääntyvät jo vähitellen tulevaan juhla-aikaan ja sen sanomaan keskellemme syntyneestä Jumalan Pojasta.

Juutalaisella kansalla oli ollut ennen Jeesuksen syntymää jo pitkä odotuksen aika.
Jumalan lupaamaa Messiasta oli odotettu jo vuosisatojen ajan. Monet olivat jo unohtaneet lupauksen ja elivät miten halusivat, mutta oli vielä joitakin uskollisia, kuten vanha Simeon ja Hanna, joista kuulemme Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa.

Meidän aikanamme on samoin. Jumalan armosta aikanamme on vielä uskollisia, jotka odottavat Vapahtajaa – nyt Hänen toista tulemistaan. Uskossa Häneen Raamatullinen odotus on ”jo nyt – ja kohta toisin” -odotusta. Sen osoittavat Jeesuksen sanat ja Hänen koko elämänsä. Hänessä Jumalan valtakunta jo tuli ja jäi ihmisten keskelle. Maan päällä vaeltaessaan Hän oli kärsivä Ihmisen Poika, Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyt Mariasta syntynyt Jumalihminen – Hän, jonka otamme uskossa vastaan.

Ja kerran Jumalan valtakunta tulee yhtäkkiä kaikille näkyvällä tavalla. Silloin Herramme on Voittoisa Jumalan Poika, Kristus, joka osoittaa valtansa ja voimansa kaikille näkyvällä tavalla. Kristuksen toinen tuleminen perustuu Hänen ensimmäiselle tulemiselleen. Silloin kuitenkin armonaika on ohitse. Silloin ei tarvitse enää kertoa kenellekään Jumalan valtakunnasta, koska silloin jokainen käy ylösnousemuksessa Kaikkivaltiaan eteen viimeiselle tuomiolle.

Meidän tehtävämme ei ole ennustaa Hänen toisen tulemisensa ajankohtaa. Vaan otamme sen levollisesti uskossa vastaan Raamatun sanassa ja sakramenteissa. Ja niin saamme käydä sinne oman ajallisen vaelluksemme päättyessä tai sitten eläessämme vielä täällä ajassa Herramme palatessa.

Evankeliumitekstissämme on nähtävissä ajallemme tuttu nelikenttäopetus. Siinä on vaakasuoralla akselilla aika: vasemmalla mennyt ja oikealla tuleva. Pystyakselilla taas on sisäinen ja ulkoinen: siinä alhaalla on sisäinen eli silmiltä vielä peitetty, ja ylhäällä taas ulkoinen eli jo täällä ajassa nähtävä. Näin akselien ympärille jää neljä kenttää: kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla, sekä niistä vastaavasti kaksi vasemmalla ja kaksi oikealla. Tarkastelkaamme jokaista näitä kenttää tai osiota erikseen.

Mennyt ja ulkoinen – Jumalan on aika

Kun siis vaakasuoralla akselilla on aika ja pystysuoralla alla sisäinen ja ylhäällä ulkoinen, niin vasemmassa yläkulmassa on mennyt ja ulkoinen. Tätä osiota voisi kuvata sanalla tieto. Jeesus varoittaa arvioimasta uskon asioita ihmisymmärryksen mukaan. Niin tekee Jumalan kieltävä tiede. Sille Jeesus on korkeintaan kerran elänyt ihminen, ei Jumalan Poika. Pelkkä historiallinen tieto Jeesuksesta ei kuitenkaan pelasta ketään. Hän sanoo ”Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla”. Kaikkivaltias ei alistu ihmisten tieteellisten tai muiden muuttuvien käsitysten alle, vaan antaa uskon pelastuksen vastaanottamiseksi. Tiede voi yrittää monella tavalla nähdä Jeesuksen ajallisen elämään, mutta vain uskossa Hänet nähdään Pelastajana ja Vapauttajana, ja silloin Hänen kanssaan katsotaan uskossa jo päättymättömään Ihmisen Pojan päivään.

Puhumalla Jumalan valtakunnan tulemisesta Jeesus osoittaa myös ajalla olevan loppu, kuten sillä oli alkunsakin luomisessa. Tiede ja ihmisymmärrys voivat jopa harhaisesti väittää maailman olevan ikuinen. Sen kuitenkin kumoavat jo ihmiselämän lyhyys ja muutokset luomakunnassa, jotka kiihtyvät vuosisata ja vuosikymmen toisensa jälkeen. On ylistettävä osoitus Jumalan suuresta viisaudesta, että tieteellisten löytöjen on ollut kerta toisensa jälkeen alistuttava Raamatun ilmoituksen alle. Yhä uudelleen kuulemme tunnustuksen, että kyllä tämä tai tuo totuus olikin jo Jumalan sanassa ilmoitettu aivan tarkasti ja oikein.

Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän tietää ihmiskunnan vaiheet, niin menneet kuin tulevatkin. Niin Hän tuntee myös meidän koko elämämme. Mutta Hän on armollinen ja Hänen pelastuksensa on ollut valmistettuna jo ennen kaiken luomista. Jumala siis paitsi tietää, Hän myös johdattaa maailmanhistorian tahtonsa mukaan. Siksi kukaan ei ole myöskään toivottamassa tilassa eikä asemassa iankaikkisen pelastuksen osalta. Saamme sen tähden kutsua kaikkia pois harhauskoista ja virhekäsityksistä uskomaan vapauttavaan Raamatun evankeliumiin. Siksi meidän tulee pysyä uskollisesti Jumalan sanassa ja sen ilmoittamissa tosiasioissa. Sillä Jumalan on kaikki ajat, eikä niistä mikään ole ihmisen varassa.

Jätämme siksi tämän nurkan nelikentässämme ja jatkamme matkaa.

Mennyt ja sisäinen – Jumalan on viisaus

Seuraava nelikenttämme osio on vasemmalla ja alhaalla. Sen tunnussana on viisaus.

On vaarana, että ihmiskunta sokeutuu omalle viisaudelleen. Ajassammekin korostetaan monia itsensäkehittämis- ja parantamisoppeja. Silloin kuitenkin helposti unohtuu Jumalan sana ja Hänen Majesteettinsa. Silloin kielletään helposti myös armon ajan lyhyys ja kerran koittava viimeinen tuomio. Silloin myös Jeesus jää vain viisaaksi opettajaksi ja hyvän ajallisen elämän neuvojen antajaksi.

Jeesus sanoo, että Hän joutuu tämän sukupolven hylkäämäksi. Tässä oleva alkukielen kreikan sana ”sukupolvi” merkitsee myös sukukuntaa. Jeesuksen hylänneet juutalaiset toteuttivat ja osoittivat koko syntisen ihmiskunnan epäuskon hylättessään ja tuomitessaan Jumalan Pojan. – Se tapahtuu uudelleen myös silloin, kun ihmisviisaus yritetään nostaa Jumalan sanan yläpuolelle. Mutta Jumalan sanan viisaus ei ole vain yksi monien joukossa, vaan ainoa kaiken kestävä viisaus ja totuus. Se ei alistu ihmisfilosofioiden orjaksi, ei vain yhdeksi tietolähteeksi, vaan se on armon ja pelastuksen lähde iankaikkiseen elämään.

Toiseksi tässä nelikenttämme vasemmassa alakulmauksessa on kristittyjen parissa vaarana, että Jumalan valtakunnasta yritetään tehdä viisauskilpailu ja vääristellään pelastus jonkinlaiseen kuviteltuun ihmisymmärrykseen ja kasvuun perustuvaksi. Kilvoittelemme ainoastaan rakkauden lain toteutumiseksi lähimmäistemme parhaaksi kaikella ystävällisyydellä, avulla ja osaamisellamme, muttemme yhden yhdelläkään sydämenliikahduksella, ajatuksella eikä teolla niillä pelastuaksemme. Näin annamme sekä pelastuksen että pyhityksen olla Jumalan tehtävänä.

Tässä kohtaa on hyvä todeta Jeesuksen puhuvan sekä Jumalan valtakunnan ulkoisesta että sisäisestä tulemisesta. Ulkoisesta tulemisesta Jeesus käyttää teonsanaa ’tarkkailla’. Jumalan valtakuntaan ei voi kulkea ulkonaisesti ja pakolla, kuten voisimme kulkea johonkin ajalliseen paikkaan tai rakennukseen. Ovi Jumalan valtakuntaan ei ole siten avoinna. Tällä Jeesus ilmoittaa myös sen, ettei koko ihmiskunta pelastu.

On kuitenkin erityisenä rohkaisun sanana huomattava tässä kohtaa, että tekstimme jakeen  sana ”sisäisesti” (kreikaksi entos) voidaan kääntää myös ”keskellä, keskuudessa ja joukossa”. Eli saamme lukea: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne ja sisäisesti teissä.”

Ja juuri tämä järjestys on tärkeä, sillä huomaathan rakas ystävä, että juuri Jeesus oli tuolloin kuulijoittensa keskellä, ja niin Hän on tänään täällä meidänkin keskellämme. Uskossa otamme vastaan sen, että Jumala on tahtonut vain Poikansa kautta tuoda valtakuntansa ihmisten luokse. Ja vain siten Jumalan valtakunta on sisäisesti uskovissa, että Hän sen toi ja yhä ylläpitää uskonsa heidän keskuudessaan. Perustus ja suunta on vain tämä, muuten ei Jumalan valtakunta voisi meissä ollakaan. Mitään muuta ihmissilmin tai ihmisajatuksin havaittavaa, todettavaa tai todistettavaa Jeesus ei tässä tarkoita, koska sellaista ei ole olemassa. Vain Hän tuntee valtakuntansa rajat ja syvyyden, eikä kenenkään pidä korottaa itseään sen vuoksi, että saa uskoa. Sillä sellainen on merkki siitä, ettei ole vielä alkuunkaan uskonut ja siinä käynyt nöyrälle syntisen paikalle Jumalan lain edessä.

Jeesus herättää Pyhän Henkensä kautta uskon Raamatun sanassaan ja sakramenteissaan. Ja niiden kautta Hän ylläpitää sen. Jumalan valtakuntaa ei siis voi koskaan erottaa niistä, koska niissä Kristus on Itse läsnä. Siksi Hän ei ole nyt löydettävissä tietystä maantieteellisestä paikasta, kuten Hän oli maan päällä vaeltaessaan. Nyt Hän on kaikkialla läsnä ja tulee nyt luoksemme sanassaan, kastevedessä ja ehtoollisensa viinissä ja leivässä.

Tämä on jumalallinen viisaus – Kristus, joka on suurempi kaikkia ihmisoppeja ja -ymmärrystä. Siksi Hän kutsuu myös kaikkien filosofioiden ja ajallisten oppien parista terveeseen raamatulliseen uskoon. Jätämme Herramme turvissa myös tämän nurkkauksen ja jatkamme matkaamme.

Tuleva ja ulkoinen – Jumalan on kunnia

Nelikenttämme kolmas osio on oikealla ylhäällä. Sitä voisi kuvata sanalla moraali ja jopa ulkokultaisuus. Se kuvaa tulevaa ja ulkoista. Jeesus sanoo, että Hänen mukanaan tuli Jumalan valtakunta. Se ei siis ole ihmisten valtakunta. On siksi suuri harha odottaa ihmiskunnan menestyksen nousua ja valtaa, oli se sitten verhottu talouden tai politiikan tavoitteisiin. Meidän on oltava maailmassa erityisen varovaisia, sillä Jeesus varoittaa: ”Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.” Jeesusta siis yritetään ottaa mukaan milloin mihinkin harhaoppiin, väärään elämäntapaan tai jopa korskeaan ihmispalvontaan. Monet päättäjät lainaavat Jeesuksen sanoja vakuuttaakseen oman asemansa ja luodakseen kuvaa kaiken jatkumisesta omassa hallinnassaan. Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että ajallisten lakien ja hallitusten tulee hoitaa uskollisesti Jumalalta saamaansa tehtävää. Jumala sanassaan sanoo, että ”se ei kanna miekkaa turhaan, koska se on Jumalan palvelija”. (Room. 13:4)

Mutta Jeesuksen sanoja otetaan myös hallitusten ja valtojen vääräksi oikeuttamiseksi. Tällöin ei seurata Hänen koko pyhää Raamatun sanaansa ja saatetaan myös ryhtyä sille alueelle, joka kuuluu yksin kirkon tehtävään ja Jumalan sanan sanomaan. Pahimmillaan tämä näkyy Jumalan sanan vastaisten lakien säätämisenä ja Hänen tahtonsa kieltävien elämäntapojen edistämisenä yhteiskunnassa. – Sitä valitettavasti tapahtuu myös kirkkojen parissa, kun perimmäiseksi tavoitteeksi on noussut ihmisen halut ja ajallinen elämä, eikä Jumalan pelastustahto, armollisuus ja iankaikkinen elämä.

Mutta kuten mennyt oli Jumalan, on myös kaikki tuleva. Varoittamalla harhateistä Jeesus ilmoittaa ensinnäkin, että on olemassa oikea tie ja sen kautta pelastus. – Ja toiseksi Hän kertoo juuri olevansa Se Tie. Ja siksi Jeesus on läsnä tänäänkin kaikissa huolissamme ja murheissamme. Hän näkee, ymmärtää ja lohduttaa. Lunastajamme sanat ovat kaikki totta tänäänkin. Eikä Hän koskaan hylkää, koska Hän juuri sitä varten syntyi Jumalihmiseksi ja eli synnittömän ja joka hetkessä lainkuuliaisen elämän, jotta meillä Hänessä on elämä ja autuus. Eli varma pelastus, turva ja tulevaisuus.

Näin myöskään tulevaisuutemme ei ole peitetty Jumalalta. Hän ei ole voimaton sen suhteen, vaan kuljettaa meitä uskollisesti myös vaikeiden aikojen läpi luokseen iankaikkiseen valtakuntaan.

Tuleva ja sisäinen – Jumalan on pelastus

Saavumme saarnavaelluksemme viimeiseen osioon. Se on nelikenttämme oikeassa alareunassa kuvaamassa sisäistä ja tulevaa. Sellaisena se jo osoittaa Kristuksen seurakunnan nöyrän paikan – monessa asiassa viimeisenä ja hiljaisena, muttei koskaan Herransa unohtamana eikä hylkäämänä. Hän lohduttaa yhä, ettei Hän heitä yhtäkään luokseen tullutta pois.

Ja tuo nelikenttämme viimeinen piste osoittaa myös uskon sisäisen paikan. Usko ei ole kuitenkaan piilossa, vaan näkyy jo monella tavalla täällä ajassa. Usko turvautuu Vapahtajamme anteeksiantamukseen ja armoon. Ja niin se kirkastaa Kristuksen kirkkautta ja valtaa, jotka näkyivät jo Hänen kärsimyksessään ja kuolemassaan. (Fil. 2:9) Uskossa kirkastuu se, että Kristus on ottanut sovitus- ja lunastusuhrillaan jo täysin pois koko ihmiskunnan tuomion. Ja niin on Taivaallinen Isä lukenut Pyhän Poikansa synnittömyyden, pelastuksen ja autuuden meidän hyväksemme.

Täältä nelikenttämme viimeisestä osiosta julistamme kaikille, että Jeesus on koko ihmiskunnan Vapahtaja. Näin tämä nelikenttämme viimeinen kulma ei ole viimeinen eikä vähäisin nurkkaus, vaan kaikkein tärkein. Siitä säteilee armon evankeliumi kaikkiin muihinkin ihmiselämän nurkkiin ja loukkoihin. Tämä pelastuksen ilouutinen kutsuu jokaista luokseen ehdoitta ja vaatimuksitta. Sillä Jumala lohduttaa ja suostuttelee turviinsa sanoen: "nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28)

Siksi rakas ystävä, kun sinua vaivaavat syntisi, epävarmuus tai epäilykset, niin muista, että Kristus on anteeksiantamuksesi ja voimasi silloin kun sinä et jaksa. Hän on vahvuustesi, kun sinä olet heikko. Hän on kärsivällisyytesi, kun sinä olet kärsimätön. Ja Hän on synnittömyytesi, kun sinä lankeat. Nosta siksi pääsi ja katso. Vapahtajasi Jeesus on moninkertaisesti voimakkaampi kuin kaikki syntisi, vastoinkäymisesi ja vaikeat asiasi. Hän on sinut jo lunastanut ja sen vakuutena ovat Hänen sanansa, jotka pysyvät iankaikkisuuteen asti.

Siksi huomaa, että Kristuksella on armon valta myös jokaisessa saarnamme nelikentän osassa. Syvyyden pystyakselilla Vapahtajasi tuli taivaan autuudesta ja kävi niin alhaalla, ettei kukaan ihminen voi sen alempana käydä. Ja Hän palasi taivaiden taivaisiin, jotta jokaiselle on sinne tie avoinna.

Ajan vaaka-aksellilla Hän on Isästä ennen aikojen alkua syntynyt. Hänen kauttaan on kaikki luotu. Ja Hän elää aina ja ikuisesti. Näin Kristus on tehnyt jo kaiken valmiiksi, Hän on joka hetki vierelläsi tukemassa ja taluttamassa. Ja Hän odottaa huomisessa ja saattaa sinut taivaaseen asti.

Näethän siis rakas ystävä, miten kahden akselin risteyksessä on Jeesuksen risti. Sillä Hän uhrasi Itsensä tehden rauhan Pyhän Kaikkivaltiaan Isän kanssa jotta jokaisella, joka uskoo Häneen olisi iankaikkinen elämä.

Käy ja jää siksi uskossa Hänen turviinsa. Tänään on Ihmisen Pojan päivä. Näe, turvaa ja usko Häneen – Pelastajaasi ja Vapahtajaasi.

Aamen.

************

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 2. adventtisunnuntaina 10.12.2023 Helsingissä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

Kalliit kristityt,

Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus ottamaan vasaran poiskin minulta ja näyttämään taidon uudelleen.

Täälläkin on rakennustaidon osaajia paikalla. Ja se on puhutteleva lähtökohta, kun vietämme Pyhäinpäivää ja juhlimme Uskonpuhdistusta. Sillä siinäkin on pohjimmiltaan kyse rakennustaidosta ja siinä edellä eläneiden tottelemisesta: nimittäin Kristuksen seurakunnan rakennustaidosta.

Myös sen ylläpitämisessä on huolehdittava siitä, että se on kestävälle perustukselle rakennettu. On varmistettava, ja että sen opin seinät ovat suorassa, puhtaan evankeliumin kestävä katto kunnossa suojana epäuskon sateilta ja myrskyiltä sekä kirkkaat armon ikkunat avoinna maailmaan.

Myös uskonpuhdistajille 500 vuotta sitten oli selvää, että he rakensivat jo ennen aikaa olleelle Jumalan armotahdolle sekä luomisessa ja ihmiskunnan historiassa kuullulle Jumalan sanalle. Näin he luottivat uskonsa ja opetuksensa profeettojen julistuksen ja apostolisen tunnustuksen varmalle perustalle. Uskonpuhdistajat perustivat paluun puhtaan Jumalan sanan äärelle siihen, että Raamatussa kuuluu Jumalan armo, autuus ja pelastus. Näin he palauttivat uskovat lujalle Kaikkivaltiaan sanan perustalle.

Vanhurskauttamisoppi on kristillisen opin pääkohta. Se oli myös keskeinen luterilaisessa uskonpuhdistuksessa. Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan vanhurskauttamisessa Jumala lahjoittaa ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden eli Hänen kuuliaisuutensa. Näin Vapahtajamme vanhurskauden perusteella Jumala vanhurskauttaa meidät eli julistaa meidät vapaaksi synneistämme pitäen meitä Hänelle kelpaavina Synnittömän Poikansa tähden. Saamme siten pelastuksen iankaikkiseen elämään yksin uskosta Kristukseen, yksin Hänen vuokseen ilman mitään omaa ansiotamme. Tästä tulee luterilaisuuden tunnuslause ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”.

Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Augsburgin tunnustuksessa, kohdassa neljä ´Vanhurskautus´ tämä tunnustetaan seuraavasti: ”Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi.” (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5) 

Uskonpuhdistajiemme esimerkkiä noudattaen emme puhu reformaatiosta eli uudelleen muotoilusta, vaan uskonpuhdistuksesta – koska samalla puhumme kalliista evankeliumista, johon uskomme, ja joka siksi täytyy olla ihmistekojen ja ihmisuskomusten harhoista vapaa.

Aivan samoin kuin puhdistamme ajallisia asioita, on oltava ensin se mitä puhdistamme.
Se meillä on kirkkaassa evankeliumin sanassa. Toiseksi lopputulos ei saa olla puhdistettavan asian ja lian yhteistulos, vaan epäpuhtauksista vapaa esine tai asia. Samoin on uskonpuhdistuksen kohdalla. Sillä usko on elämämme kallein aarre, siksi se ja sitä kirkastava oppi tulee pitää puhtaana kaikista harhaopeista ja epäuskosta.

Kristillisessä kirkossa kaiken tulee perustua oppiin, kuten Kristus sanoo lähetyskäskyssään: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heidät pitämään kaiken, minkä olen käskenyt teidän pitää. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Aamen.”(Matt. 28:19–20)

Ja uskonpuhdistajat saivat valtavan paljon aikaan! He tekivät suuren työn erottautuessaan määrätietoisesti niistä väärinkäytöksistä ja harhaisesta opetuksesta, joka silloin oli jo pitkään vallinnut kirkossa. Se oli heille ehdoton omantunnon kysymys, joka vaati uhrautumista ja luopumista, sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.

Kalliit ystävät, katsokaa ja lukekaa Luterilaisia tunnustuskirjoja. Löytäkää sieltä uskollinen opetus ja oppi väärentämättömän Jumalan sanan puoleen. Kuulkaa siellä Kristuksen lempeä opetus siitä, miten Hän on jo sovittanut koko ihmiskunnan kaikki synnit, lunastanut kaikki kadotuksesta ja kuolemasta, ja miten Hän haluaa kuuluttaa armon evankeliumiaan koko maailmassa.

Kaikki Kristuksen kirkon toiminnassa ja tavoitteissa tulee palvella tätä. Uskollisuus Jumalan sanalle on yhtä Vapahtajamme seuraamisen kanssa. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Silloin saamme myös luottaa Kristuksen johdatukseen Hänen seurakuntansa elämässä.

Mutta uskonpuhdistajat eivät rakentaneet vain aikansa ihmisille, vaan he tekivät uhrauksia vaatineen työnsä ja perustuksensa myös kaikille tuleville sukupolville. Siksi he Jumalan armosta rakensivat ja kokosivat aikojen loppuun asti kestävän tunnustuksen ja opin.

Se linnoitus kestää sodat ja myllerrykset. Se kestää ihmisten kapinan. Jaksaapa se vielä kaiken kehityksen ja ihmiskunnan itsekkyydenkin. Se tunnustus torjuu harhaopit ja väärät tiet, ja johtaa jokaisen uskollisen sukupolven Herramme ja Vapahtajamme luokse.

Ensimmäiset tunnustukselliset seurakunnat

Maamme ensimmäisten tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi sata vuotta. Tänne Lahteen perustettiin Lahden Vapaa Evankelis-Luterilainen Seurakunta 16.12.1923. Ja Lahtea seurasi Hämeenlinnan alueella asuvat. Hämeenlinnan Vapaa Evankelis-Luterilainen Seurakunta perustettiin 18.1.1924.

Ennen toista maailmansotaa perustettiin tunnustuksellisia luterilaisia seurakuntia muuallekin maahan, muun muassa Karjalaan, seuduille, jotka jouduttiin sodan jälkeen luovuttamaan pois. Niistä seurakuntalaiset siirtyivät evakkoina kanta-Suomeen, eniten juuri tänne Lahden seudulle.

Seurakuntamme muodostivat yhteisen kirkkokunnan, joka rekisteröitiin vuonna 1929.
Ja erityisenä mainintana vielä tämä vuonna 1950 valmistunut kaunis kirkkomme.

Omien seurakuntien perustaminen oli sekä maallikoille että pastoreille ehdoton omantunnon kysymys, kuten se oli ollut uskonpuhdistajille. He eivät voineet jäädä harhaoppien ja ihmisajatusten vahingoittamaan valtionkirkkoon.

Pitkään monet olivat rukoilleet ja nähneet vaivaa valtionkirkon muuttamisen puolesta, mutta sen kehityssuunta oli erittäin valitettava. Valtakirkko oli jo tuolloin sekä kirjatun järjestyksensä että saarnaviran haltijoiden oppisuuntautumisen ja opetusten myötä paennut pois Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen turvista.

Mutta siksi oli perustettava Jumalan sanan mukaan ja sen perustuksella toimivia omia seurakuntia. Herramme ei ole tarkoittanut ketään pakotettavan Hänen seurakuntansa jäseneksi. Siksi valtion- tai niin sanotun kansankirkon asetelma velvoittavana rakennelmana oli jo itsessään Jumalan sanan vastainen, mistä onkin seurannut monia ongelmia.

Herätysliiketoimintakaan ei ymmärrettävästi seurakuntiemme perustajille riittänyt, koska lähetystyö toteutuu Jumalan sanalle uskollisten seurakuntien elämässä. Sillä Kristuksen kirkolla on lähetystehtävä. Sitä varten ei tarvitse perustaa erillisiä järjestöjä. – On kuvaavaa, että herätysliikkeiden jääminen yhdistyksinä valtionkirkon sisään ja eläminen siellä monella tapaa syrjittyinä on tuttua meidänkin ajallemme.

Vähiin ovat aikanamme käyneet Jumalan sanalle uskolliset kirkot. Siksi me perustamme uskomme edelleen määrätietoisesti siihen, että Raamattu on kokonaisuutensa ainoa opin perusta, Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan sanaa, ja että Luterilaiset Tunnustuskirjat ovat Raamatun mukaiset selitykset oikeasta opista.

Niinpä meillä on tänään paljon syytä myös kiitokseen. Uskonpuhdistajia ja luterilaista oppia seuraten seurakuntiemme perustajat rakensivat kestävälle perustalle. Kirkkomme on tullut tunnetuksi Raamatulle ja luterilaiselle tunnustukselle uskollisesta opetuksesta ja elämästä, lukuisista suomenkielisistä ja vieraskielisistä julkaisuista, kristinopin monipuolisesta levittämisestä, ahkerasta jumalanpalvelustoiminnasta sekä runsaista leireistä nyt viime vuosikymmenet Siitaman leirikeskuksessa Orivedellä.

Olemme pitäneet yhteyttä myös samoin tunnustaviin luterilaisiin kirkkoihin eri maissa. Lähetystyössä olemme viimeisimpänä lähettäneet monia ukrainan- ja venäjänkielisiä katekismuksia sodan runtelemaan Ukrainaan.

Emme siis juhli nyt vain seurakuntiemme ensimmäistä sadan vuoden jaksoa, vaan samalla myös uskonpuhdistusta ja ennen kaikkea Jumalan väärentämätöntä sanaa ja siinä kuultavaa lupausta kristillisen seurakunnan säilymisestä aina Kristuksen paluuseen asti.

Kuulkaamme siksi Jumalan sanaa Luukkaan evankeliumin luvusta 12, jae 32: ”Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Ja apostoli Paavalin kirjeestä Filippiläisille, sen luvusta 1, jakeesta 3 jakeeseen 6: ”Kiitän Jumalaani joka kerta kun teitä muistelen, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin sen ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen saattava päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” Näin Jumalan sanaa kirjeessä filippiläisille.

Evankeliumin ensipäivä on jo ikuisuudessa ennen kaiken luomista Isän Jumalan hyvässä ja lempeässä armotahdossa. Se tehtiin tiettäväksi Jeesuksen synnittömässä sikiämisessä, kaikin osin lainkuuliaisessa elämässä, kaikessa kärsimyksessä ja kuolemassa sekä viimein ylösnousemuksessa. Ja Kristuksen Jeesuksen päivä on Hänen voittoisan paluunsa hetki, jonka jälkeen alkaa iankaikkinen elämä.

Naulaajia

Jumala lupaa sanassaan Kristuksen seurakunnan säilyvän Hänen Poikansa toiseen tulemiseen asti. Rivit saattavat käydä harvoiksi ja väki vähentyä, mutta rintamalinja pitää, koska se on Kaikkivaltiaan perustama ja kaiken aikaa Hänen puolustamansa.

Rakkaat ystävät, emme siis elä jokainen sukupolvi erillään, vaan olemme perineet sen kalliin evankeliumin aarteen, jonka edellämme uskoneet polvet ovat meille jättäneet, ja minkä julistamisen puolesta he ovat rukoilleet. Viestikapula on Jumalan Pyhä Sana, Raamattu. Se siirtyy opetuksessa kädestä käteen, vanhemmilta ja isovanhemmilta aina seuraaville.

Silloin välitämme lapsillemme myös sen apostolisen seurakunnan perinnön, jolle niin uskonpuhdistajat kuin seurakuntiemme perustajatkin ovat olleet uskollisia. He ovat pyytäneet myös meille Jumalan siunausta ja uskollisuutta omissa vaiheissamme, vaikka eivät ole meitä nähneet ja tunteneet.

Saamme sanoa, että he ovat naulanneet Raamatun opin ja luterilaisen tunnustuksen kiinni, jotta se pysyisi, ja jotta Kristuksen kirkon perustaa ei mikään murtaisi. Siksi tätä tunnustuksen ja opin naulaa ei tule irrottaa, eikä korvata millään.

Sillä se on myös evankeliumin naula, ja siksi sitä ei tarvitse myöskään suoristaa eikä oikoa, koska se on suorin ja selvin kaikista. Sen tiesi myös uskonpuhdistajamme Martti Luther, joka naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen 31. lokakuuta vuonna 1517.

Teeseissä oli suuri sisältö ja suurta oli myös tapa niiden julkaisemisesta. Olkoonkin, että tuolloin oli tapana julkaista kannanottoja juuri ovissa, mutta ajattele nyt, kallis kuulija, naulaavasi jotakin tämän kirkkomme tai jonkin muun merkittävän rakennuksen oveen tai seinään. Siinä on oltava varma asiastaan.

Juuri tuo naulaaminen on puhutellut minua paljon. Jo sillä Luther halusi kertoa, että ”tässä seison, enkä muuta voi.” Nauloin lävistetty asia on varma ja pysyvä.

Elämässämme meitä pistävät kyllä monet asiat kuin naulat. Syntiemme ja rikkomustemme naulat ovat vääristyneitä ja epäpuhtaita, mutta Jumalan sana ei sitä koskaan ole. Kaikkivaltiaan pyhä laki on sekin naula ja se voi pistää syvästi ja kipeästi. Mutta se ei ole koskaan epäpuhdas eikä kiero. Ja sen pituuskin on säädetty. Siihen liitetty armon kanta pysäyttää sen juuri Jumalan tahtomaan kohtaan ja hetkeen.

Luota siksi, rakas ystävä, että sinunkin ahdistuksellasi ja kärsimykselläsi on rajansa. Sillä Herramme antaa vapautuksen hetken. Hän vetää satuttavat naulamme pois viimeistään ja kokonaisuudessaan taivaan portilla. Taivaassa ei ole enää mitään kipua eikä kärsimystä, koska Vapahtajamme on siellä kanssamme. Sinne aina Kärsivällinen Taivaan Isämme meitä johdattaa ja matkallamme opettaa meitä elämään.

Siksi on vielä yhdet naulat, joista saamme julistaa. Ne ovat Herramme Jeesuksen Kristuksen ristin naulat. Jos ne eivät olisi lävistäneet Pyhää Jumalan Poikaa, turhaa olisi kaikki työ seurakunnassa, merkityksetöntä olisi kaikki vaivannäkömme ja ahkerointimme.

Mutta nytpä nuo perisynnin, kaikkien ihmiskunnan tekosyntien, rikkomusten ja laiminlyöntien kieroimmat ja kivuliaimmat naulat aiheuttivat Herramme kuoleman. Ne naulat löivät ristinpuuhun kiinni kaikkien ihmisten kaikkien aikojen synnit.

Ne kaikki Vapahtajamme kärsi ja sovitti, eikä siksi Häneen uskossa turvautuville ole enää mitään iankaikkisen kärsimyksen naulaa kärsittävänä. Turvautukaamme siksi Tähän Ristin Herraan kaikissa seurakuntiemme vaiheissa ja omassa elämässämmekin.

*****

Mutta on meillä huolikin. Se on kysymys siitä kuka ja ketkä tarttuvat toimeen, kun sinun ja minun käteni eivät enää jaksa. Missä ovat ne Jumalan sanalle ja luterilaiselle opille uskolliset, jotka vielä ahkeroivat evankeliumin julistamisessa ja seurakuntiemme rakentamisessa, kun me väsymme ja kun meille koittaa taivaskutsu?

Vain Kristus antaa seurakunnalleen kasvun, ainoastaan Hän on Ainoa Todellinen Rakentaja Pyhän Henkensä kautta. Ja tässä työssä Hän ottaa ja pitää omansa mukanaan. Meidän tulee siis huolehtia siitä, että opetamme kuten isäni minua naulaamaan, pitäen jälkikasvumme ja tulevat polvet puhtaan Jumalan sanan opetuksessa ja Hänen sakramenttiensa turvissa. Meidän tulee välittää heille niiden kallis perintö väärentämättömänä ja rukoilla sen puolesta, että he tekevät niin osaltaan seuraavilleen aina Herramme paluuseen asti.

Ahkeroikaa siksi seurakunnan elämään osallistumisessa. Tunnustakaa sitä Raamatullista oppia, jolle niin apostolit, alkuseurakunta kuin uskonpuhdistajatkin olivat uskollisia. Kertokaa evankeliumin aarteista niin monelle polvelle eteenpäin kuin saatte nähdä. Tulkaa jumalanpalveluksiimme, veisatkaa virsiä ja Siionin kannelta, lukekaa usein Raamatun sanaa, olkaa uskossa ja rukouksessa kestävät, ja eläkää todeksi Kristuksen kirkon tuntomerkit.

Kristus sanoo sanassaan: ”Katso, tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi.” (Ilm. 3:11)

Hiljennymme rukoukseen uskonpuhdistajamme Martti Lutherin sanoin:

Pyhä Kaikkivaltias Jumala, katso, olen tyhjä astia, joka on kovasti sen tarpeessa, että se täytetään. Herrani, täytä se, olen uskossa heikko; vahvista minua. Olen rakkaudessa kylmä. Lämmitä minut, tee minut kuumaksi, että rakkauteni vuotaisi yli lähimmäisilleni. Minulla ei ole lujaa, kestävää uskoa, vähän väliä epäilen enkä pysty täydellisesti luottamaan sinuun. Voi Herra, auta minua, lisää minulle uskoa ja luottamusta.

Kaikki mitä minulla on, on sinussa, sinun vallassasi. Minä olen köyhä, sinä olet rikas, sinä olet tullut tänne köyhiä armahtamaan. Minä olen syntinen, sinä olet vanhurskas. Minussa asuu synnin sairaus, mutta sinussa vanhurskauden täysi aarre. Siksi pysyn tykönäsi, sinulle minun ei tarvitse mitään antaa, sinulta kaiken saan.

Kuinka ihmeellinen oletkaan, sinä rakkauden Jumala, joka hallitset meitä niin ihmeellisellä, niin ystävällisellä tavalla. Sinä korotat meidät, kun alennat meidät maahan. Sinä teet meidät vanhurskaiksi, kun teet meistä syntisiä. Sinä kuljetat meitä kohti taivasta, kun syökset meidät helvettiin. Sinä annat meille voiton, kun sallit meidän joutua tappiolle.

Sinä lohdutat meitä, kun jätät meidät murheen valtaan. Sinä teet meistä iloisia, kun annat meidän parkua surusta. Sinä saat meidät laulamaan, kun panet meidät itkemään. Sinä teet meistä vahvoja, kun kärsimme. Sinä teet meistä rikkaita, kun lähetät meille köyhyyden. Sinä teet meistä herroja, kun panet meidät palvelemaan.

Olet antanut taivaan meille ilmaiseksi, lahjaksi. Itse emme ole tehneet mitään sen hyväksi, emmekä pysty tekemään: Kristus, meidän Herramme, olet kalliisti ostanut sen verelläsi. Siitä meillä on kirjeesi ja asiakirjasi: evankeliumin ikuinen lupaus ja sen päällä sinetti: Sinä olet meidät kastanut ja vielä: kun tunnemme heikkoutta ja hätää, saamme sinun käskystäsi ruumiisi ja veresi pyhässä ehtoollisessasi.

Anna meille armosi, auta meitä pitämään tallessa lupauksen sanasi, ettei vihollinen niitä meiltä riistäisi. Auta, ettei menestys tekisi meistä varmoja, eikä murhe saisi meitä sulkeutumaan, vaan että aina eläisimme pelossasi, vahvoina ainoastaan uskossa Sinun ja Poikasi Jeesuksen Kristuksen, tunnustamisessa, niin että suussamme ja sydämessämme olisi aina pyhä Isä meidän -rukouksesi.

Sinun Poikasi, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan puhe Pyhäinpäivänä Uskonpuhdistuksen muistojuhlassa 4.11.2023 Lahdessa

Pastori Marko Kailasmaan saarna
lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla 30.7.2023

Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääviä miehiä, kaikista kansoista, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, kokoontui paljon kansaa. He olivat ihmeissään, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltään. He hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset, meedialaiset, eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja me, jotka olemme Libyasta Kyrenen seudulta, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja." He olivat kaikki aivan ihmeissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toiselleen: "Mitä tämä oikein on?" Mutta toiset sanoivat pilkaten: "He ovat täynnä makeaa viiniä." Apt. 2:1–13

Armo, laupeus ja rauha Jumalalta Isältämme ja Kristukselta Jeesukselta, Herraltamme!

Tässä evankeliumitekstissämme on ilmoitettu tärkeä Pyhän Hengen vuodattamista koskeva kertaluonteinen tapahtumahetki, joka on ollut usein altis Jumalan sanan vastaiselle opetukselle. Tekstissä toistuu monta kertaa he-sana. Sen ymmärtämiseksi on tärkeä kuulla tarkasti mitä eri ihmisryhmiä tässä kulloinkin tarkoitetaan ja mitä jokaiselle ryhmälle tapahtuu. Tässä luetellaan useita kansallisuuksia, mutta tarkasti luettuna tekstissämme on kuvaus neljästä ihmisryhmästä.

Ensinnäkin ensimmäisessä jakeessa kerrotaan: ”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä”. Tässä he-sanalla tarkoitetaan Jeesuksen opetuslapsia eli apostoleja. Edeltävät jakeet eli Apostolien tekojen ensimmäisen luvun päätös kuvaa Mattiaan valintaa Juudaksen tilalle kahdenneksitoista opetuslapseksi. Ensimmäisen luvun lopun kuvauksessa toistuu he-sana: ”He panivat ehdolle kaksi… He rukoilivat… He heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle…” – Samoin on ensimmäisen luvun alussa, jossa Jeesus puhuttelee juuri opetuslapsiaan ja heidät vieläpä luetellaan jakeessa 13.

Näin on täysin selvää, että toisen luvun alkaessa kuvataan juuri apostoleja, ei ketään muita alkuseurakunnan jäseniä. Tämä on tärkeä tosiasia ja lähtökohta, jotta uskossa ymmärrämme mitä tuossa tapahtui ja kenelle. Sillä tekstimme kuvaa miten vain apostolien päälle asettuivat ikään kuin tuliset kielet. Tämä on tärkeä opetus apostolisen saarnaviran valtuutuksen vuoksi. Pyhän Hengen vuodattaminen eli päälle tuleminen, ei tarkoita Pyhän Hengen asettumista sydämeen uskon myötä, vaan apostolien ja heidän seuraajiensa saamaa saarnavirkaa ja voimatekoja. Toki myös usko saadaan Pyhän Hengen kautta, mutta se on asia erikseen ja se kerrotaan tässä tekstissämme hieman myöhemmin. Apostolitkin olivat saaneet uskon Pyhän Hengen kautta, silloin kun Pyhä Henki tuli heidän sydämiinsä Jeesuksen sanojen myötä. Silloin kun Jeesus oli kutsunut heidät ja saarnannut kansalle maan päällä vaeltaessaan. Nyt Helluntaina oli tullut aika sille mitä Kristus oli luvannut juuri taivaaseenastumisensa edellä. Apostolien tekojen ensimmäisen luvun jakeessa kahdeksan Vapahtajamme lupaa: ”saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee päällenne*, ja tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa, Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

Toisena ihmisryhmänä ovat apostolien kanssa yksimielisesti rukouksessa ja anomisessa eläneet muut uskovat. He pysyivät Jumalan sanan kuulossa ja Herran aterian viettämisessä, kuten me täällä tänään. Seurakunnan jäsenet olivat saaneet Pyhältä Hengeltä uskon kohdattuaan Jeesuksen ja heillä oli ensiarvoisen tärkeä paikkansa Jeesuksen lampaina. Heitä apostolit palvelivat, eivätkä suinkaan herroina hallinneet. Näille alkuseurakunnan jäsenille ei olisi tullut mielenkään väittää olevansa apostoleja tai yrittää omia heidän pyhää saarnavirkaansa itselleen. Moni valitettavasti saarnavirkaan Jumalan sanan mukaan kelpaamaton toimii kuitenkin meidän aikanamme näin Herramme suureksi pettymykseksi.

Opetuslasten kanssa alkuseurakuntaan kuuluneet naiset ja muut miehet kuulivat sen mitä nyt tapahtui, mutta Pyhän Hengen valtuutus ei koskenut muita kuin opetuslapsia. Tämän vahvistavat seitsemännen jakeen sanat: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia.” Osa muista Jeesukseen uskovista oli myös muualta kuin Galileasta. Siksi tässä on kyse vain apostoleista ja siitä että he tulivat saarnaviran erityisillä voimateoilla täytetyiksi.

Kolmanneksi meille kuvataan laaja ihmisryhmä, johon kuului juutalaisia monista eri kansoista. Ilmaisulla ”Jumalaa pelkäävät” kuvattiin juutalaiseen uskoon kääntyneitä, mutta taustaltaan ja lähtökohdiltaan pakanakansoihin kuuluneita. Juutalaisuus oli levinnyt vuosisatojen ajan israelilaisten pakkosiirtolaisuuden, kaupankäynnin ja matkustamisen vuoksi monien kansojen pariin. Runsas eri kansallisuuksien kuvaus ei ole kuitenkaan merkityksetön, vaan Pyhä Henki ilmoittaa tässä, miten Hän haluaa kerrottavan Jumalan suurista teoista kaikkien kansojen parissa. Sillä nyt tässä on Jumalan sana uskon saamisesta koko ihmiskunnalle Pyhän Hengen kautta. Vaikka he eivät kaikki edelleenkään ymmärtäneet toistensa kieliä, oli riemu kuitenkin kansoja yhdistävä. Ja se oli sitä kaikkien kansojen kesken, koska ilo pelastuksesta näkyi ja kuului kielestä huolimatta. Mutta se ilo oli ja on yhä erityinen myös jokaisen kieliryhmän sisällä. Ymmärrämme sen sanoista ”kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja”. Samoja kieliä puhuvat riemuitsivat näin yhdessä.

Koko ihmiskunnalla oli alussa yksi kieli ja yksi puhetapa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 11 on kerrottu siitä, miten ihmiset yrittivät rakentaa Baabelin tornin taivaaseen asti ylpeytensä ja itseriittoisuutensa merkiksi. Ihmiskunta osoitti tällä yrityksellään syntisen halunsa pärjätä ilman Jumalaa ja osoittaa mahtinsa Hänelle. Kaikkivaltias kuitenkin sekoitti ihmisten kielen antaen meille monet kielet. Näin Baabelin tornin rakentajat eivät enää ymmärtäneet toisiaan ja rakennustyö jäi kesken. Jumala teki tämän suojellakseen ihmiskuntaa. Samoin Hän oli tehnyt myös paratiisista kartoittamisessa, kun ihmiset olivat rikkoneet Jumalan käskyn ja syöneet paratiisin keskellä olevasta puusta. Jumala karkotti ihmiset paratiisista, jotta he eivät olisi syöneet myös elämän puusta ja eläneet niin iankaikkisesti lankeemuksen tilassa.

Mutta nyt Jumala yhdisti jälleen. Kun Hän oli Baabelin tornia rakennettaessa erottanut kielet, niin tässä epistolassamme on vakuutus siitä, miten Hän yhdistää kansakunnat yhteisen uutisen alle. Kansojen kielet eivät olleet edelleenkään yhtä, eivätkä ne tule olemaankaan maailmanloppuun saakka, mutta ilosanoma on nyt yksi ja yhteinen ja se yhdistää sen uutisen vastaanottaneet yli kieli- ja kansallisuusryhmien.

Viimeisenä on vielä neljäs ihmisryhmä – Nuo ”toiset”, jotka sanoivat pilkaten: ”He ovat täynnä makeaa viiniä.” Tästä epäuskoisesta ihmiskunnasta Pyhä Henki kaikki pelastuvat kutsuu ja siksi heidän pariinsa Hän nyt lähetti apostolit. Kaikki pilkkakin on syntiinlankeemuksemme seurausta. Houkutellessaan ihmiset syntiin paholainen pilkkasi Jumalaa ja Hänen tahtoaan, ja sai ihmiset lankeamaan samaan. Ja siksi Jeesus valmisti omansa kantamaan tätä epäuskoisen maailman pilkkaa. Kallis Ystävä, et enää uskosi myötä kuulu tähän ryhmään. Sillä meidän on kavahdettava Jumalan ja Hänen sanansa pilkkaa.

Niin tapahtuu myös silloin, jos kielilläpuhumisesta opetetaan väärin. Koulujakäymättömien ja kielitaidossa oppimattomien miesten saama vieraidenkielten osaaminen oli Jumala antama ainutkertainen armolahja ja ihme alkuseurakunnalleen. Apostolit puhuivat tietoisesti ja hereillä ollen, eikä hurmos- eikä unitilassa. He ymmärsivät mitä tapahtui ja toimivat Pyhän Hengen opettamina ja opastamina. Tämä vierailla mutta tunnetuilla kielilläpuhuminen tapahtui Pyhän Hengen vaikutuksesta apostolien työn käynnistämiseksi ja vain alkuseurakunnan aikana. Siksi siitä ei saa tehdä ehtoa eikä merkkiä myöhempien aikojen tai nykyhetken pyhässä saarnavirassa toimimiselle.

Evankeliumi on kaiken ydin

Tulemme saarnan ytimeen ja tärkeimpään sanomaan. Emme ole tarkastelleet ihmisryhmiä millään tavalla korottaaksemme ihmistä, vaan oppiaksemme Pyhän ja Hyvän Jumalan tahtoa ja johdatusta ihmisten pelastamiseksi. Sillä se on totisesti Hänen tärkein halunsa. Kolmiykseys on ainoa Ylistettävä ja ainut Kiitoksen saaja. Siksi uskossamme Häneen hiljennymme huomaamaan, että moni näistä tekstissämme mainituista Jumalaa pelkäävistä oli tullut Jerusalemiin viettämään juutalaisten lainantamisen juhlaa. Jumala oli johdattanut heidät Jerusalemiin ja kutsunut heidät luokseen. Arkoja omatuntoja vaivasi kuitenkin ymmärrys siitä, että he juhlivat jotakin, joka on itsessään pyhä ja täydellinen, koska se on Kaikkivaltiaan Jumalan tahto. – Mutta samalla heitä painoi omantunnon pisto siitä, ettei heidän oma elämänsä, tekonsa ja vaelluksensa täyttäneet Jumalan pyhää lakia.

Onko Sinulla, Kallis Kuulija, samoin? Kannatko huonoa omaatuntoa rikkomustesi vuoksi? Painavatko sinua tekosi ja valintasi? Kuulethan nämä pyhiinvaeltajien sanomat sanat, jotka kuuluvat juuri sinulle, siihen omalle paikallesi, istuin- tai makuusijallesi, täällä Siitamassa tai siellä etäyhteyksien päässä: ”kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja”. Jumalan suuret teot tarkoittavat Hänen Poikansa antamista Uhriksi koko ihmiskunnan syntien edestä. Isä Jumala lähetti Poikansa, Jumala syntyi ihmiseksi. Hän eli täydellisen synnittömän elämän, täytti kaikessa Jumalan lain ja Lähettäjänsä tahdon. Aivan kaikki ihmiskunnan koskaan tapahtuneet, nykyiset ja myös tulevat synnit Hän sovitti. Tuo Jumalihminen, Jeesus Kristus, kärsi ja kuoli edestämme. Mutta Hän on nyt Ylösnoussut ja Isä on ottanut Hänet takaisin luokseen taivaan autuuteen. – Siellä Hän kaiken aikaa rukoilee edestämme ja on lähettänyt luoksemme Puolustajan, Pyhän Hengen. Tätä evankeliumin ilouutista kansat nyt kuulivat apostolien julistavan. Pyhän Hengen vuodattaminen ja apostolien saama valtuutus tapahtui näin pelastuksen ja anteeksiantamuksen sanan julistamiseksi ja omistamiseksi kautta maailman.

Suurta ei ollut, eikä edellään ole, saarnaajien muoto eikä esiintyminen, vaan suurta on sisältö: sydämeen ja omaantuntoon osuva lainsaarna siitä, että olemme jokainen rikkoneet ja poispoikenneet Jumalan tahdosta. Ja samoin sieluun asti kaikuva varmaakin varmempi julistus Jumalan täydestä anteeksiantamuksesta ja armosta Pojassaan. Näin nuo ”Jumalaa pelkäävät” saivat ymmärtää, että kaikki se mikä heidän omaatuntoaan painoi, olikin jo sovitettu ja anteeksiannettu. Heidät, kuten kaikki ihmiset, olikin jo tuolloin lunastettu kuolemasta ja kadotuksesta. Tämä ainutlaatuinen ja kertakaikkinen evankeliumi heillä oli vietävänään kotiin. Ja siitä riittää ilosanomaa aina viimeiseen päivään asti.

Rakas Ystävä, Jumala puhuu sanassaan suuria tekojaan juuri Sinun pelastamiseksi. Kaikki sinun syntisi, rikkomuksesi ja laiminlyöntisi ovat kaikki Kristuksen tähden anteeksiannetut. Taivaallinen Isä lukee sinulle Poikansa tähden hyväksi kaiken autuuden, koko pelastuksen ja täyden laintäyttämisen. Kuulethan siksi rohkaistunein sydämin, miten Kristuksen käskyissä on Jumalan rakkaus. Hän näkee meidät synnin myrskyulapalle joutuneet lapsensa ja tekee kaikkensa vetääkseen meidät seurakuntansa pelastuksen veneeseen. Yhtäkään Hän ei halua jättää syvyyksiin. Kuule Kallis Ystävä myös siksi se sana, jossa Hän nuhtelee ja kurittaa. Sen Hän sanoo vain, jotta saa pitää sinut luonaan, jotta Hän saa sanoa sinua omakseen. Sillä olet totisesti Hänen omansa, koska Hän on jo sinun omasi, sinun Vapahtajasi, sinun Puolustajasi ja Pelastajasi.

Siksi tänään me ylistämme hämmästynein ja kiitollisin mielin Pyhän Hengen kautta Jumalan Ainosyntyistä Poikaa, Jeesusta Kristusta. Ja sinne mihin me menemme, sinne me myös viemme ilosanoman mukanamme. Tässä on Jeesuksen oman lampaan korvan ja suun tuntomerkki. Lampaan vähäisen ääntelyn ei pidä olla suuria puheita. Sillä suurinta on se, kun lammas tunnustaa uskossa Hyvälle Taivaalliselle Paimenelleen apostoli Tuomaksen tunnustuksen sanoin: ”Minun Herrani ja minun Jumalani.” (Joh. 20:28)

Ja tämän Herramme lammas tunnustaa, koska sen korva tunnistaa Hyvän Paimenensa äänen. Häntä se seuraa ja tottelee Häntä. Sillä Kristus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua. Minä annan heille iankaikkisen elämän, eivätkä he ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on antanut heidät minulle, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.” (Joh. 10:27–29)

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helluntaina 28.5.2023 Siitamassa Orivedellä.

Pastori Marko Kailasmaan saarna
raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla 9.7.2023

Pastori Marko Kailasmaan saarna
Joulukirkossa Marttalassa 25.12.2022

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

"Kulkiessaan siitä ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua." Noustuaan tämä seurasi häntä. Hänen aterioidessaan tämän kodissa tapahtui, katso, että tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Kun fariseukset näkivät sen, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: "Miksi opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?" Mutta kun Jeesus sen kuuli, hän sanoi: "Terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." (Matt. 9:9–13) Aamen.

Jeesus sanoo: ”Seuraa minua”

Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Rakkaat Ystävät, tänään erityisesti te lapset, Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

"Seuraa minua", kutsuu Vapahtajamme Jeesus Kristus. Tässä Hän puhui veronkerääjänä toimineelle Matteukselle, mutta niin Herramme kutsuu meitä kaikkia. Hän vetää omikseen ja pitää taivaan valtakunnan kansalaisina niin teidät pienet kuin meidät isommatkin.

Jäit ehkä miettimään mitä sana ”publikaani” tarkoittaa. Sillä sanalla kutsuttiin Rooman valtakunnan tullimaksujen ja verojen kerääjiä. Sana tulee latinankielestä ja tarkoittaa valtiota ja yhteiskuntaa. Publikaanit edustivat työssään Rooman valtakuntaa, mutta he olivat kuitenkin kansallisuudeltaan juutalaisia. Muut juutalaiset eivät pitäneet siitä, että publikaanit olivat roomalaisten palveluksessa. Heidän katsottiin olevan siten roomalaisten puolella. Roomalaiset aiheuttivat tällä tavoin epäsopua valloittamansa maan kansalaisten kesken, jotta kansat eivät kapinoisi Roomaa vastaan.

Monet veronkerääjistä kuitenkin kokosivat samalla salaa itselleen varoja. Tilaisuus teki varkaan. Tämän vuoksi myös publikaanit mainitaan Raamatussa yhdessä julkisyntisten kanssa. Muistamme lisäksi toisen Raamatun kertoman publikaanin. Hänen nimensä oli Sakkeus. Jumala paljasti myös hänen keränneen varoja enemmän kuin mihin hänellä oli tehtävänsä puolesta oikeus. Jumala kuitenkin sanoo sanassaan: ”Älä varasta.” (2 Moos. 20:15) ja ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Apt. 5:29) Nämä tulee meidänkin kristittyinä muistaa, kun elämme uskovina.

Armon ja tuomion törmäyksiä

Olemme tänään päättyvällä Lastenleirillämmekin pelanneet ja leikkineet. Oletko kallis
ystävä, huomannut mitä silloin helposti tapahtuu, kun yhdessä juoksemme, mutta katsomme eri suuntiin? Silloin törmäämme helposti toisiimme. Onneksi olemme leirillämme välttyneet vakavilta törmäyksiltä. Tässäkin kuulemassamme tekstissä tapahtui kaksi törmäystä. Ensimmäinen koitti, kun Jeesus tuli Matteuksen luokse. Hän sanoi tälle ”Seuraa minua”. Jeesus paljasti ”minua”-sanallaan Matteukselle sen, että Hän tunsi Matteuksen sydämen. Herramme näki siellä myös kaiken sen ahneuden, johon myös Matteus oli veronkerääjänä langennut. Tässä oli Jumalan pyhän tahdon laki. Matteus tunnusti sydämessään tehneensä väärin. Tämä törmäys sattui Matteukseen, ja niin pitikin, jotta hän kääntyi ja tuli parannukseen. Se kipu tapahtui kuitenkin Jeesuksen tahdosta ja koko ajan Hänen huolenpidossaan. Sillä huomaathan miten heti tuossa samassa lauseessa kuului jo Jeesuksen anteeksiantamus ja armo. Kun Hän sanoi ”Seuraa minua”, niin siinä jo ensimmäisessä”seuraa”-sanassa oli kutsu käydä uskossa Jeesuksen armon turviin.

Tuona hetkenä Matteus ymmärsi uskossa, että ellei olisi Sovittajaa ihmisten synneille, hänenkin rikkomuksilleen, niin hänelläkään ei olisi pelastusta ja iankaikkista elämää. Kaikki olisi hukassa. Ja niin ”minua”-sanasta tulikin lopulta anteeksiantamuksen julistus niin Matteukselle kuin kaikille muillekin uskoville. Tämän anteeksiantamuksen sanan sanoi Vapahtajamme, joka sillä kertoi olevansa kaikessa Synnitön ja Nuhteeton jokaisen ihmisen edestä, Matteuksenkin. Jeesus kärsi myös kaikki hänenkin ahneutensa ja varastamisen syntinsä.

Tämä törmäys koitui lopulta Matteukselle iankaikkiseksi elämäksi. Siksi Hän seurasi Jeesusta. Hän ei voinut jäädä entiseen. Jeesus oli hänelle kuin happipullo syvällä aaltojen alla sukeltavalle, kuin vesileili kuivan autiomaan vaeltajalle, kuin lämpöpuku avaruusmatkaajalle. Kukaan ei hylkää niitä. Samoin ei syntinsä tunnistava ja tunnustava voi paeta Armollisen  Pelastajan luota pois, vaan pysyy Hänen luonaan. Jeesus avasi näin Matteuksen sydämen uskolle ja Hänen seuraamiselleen. Ja niin uskossa kuuliaisena Matteus avasi kotinsa Jeesukselle. Tämä on tärkeä kehotuksen sana meille jokaiselle siihen, että annamme Jeesuksen hallita elämäämme ja myös sitä ajallista meillä on.

Sydämemme avaaminen ei ole meidän vallassamme. Sen tekee yksin Herra Jeesus Pyhän Henkensä kautta. Ja sen jälkeen meidän tulee uskossa ja kuuliaisuudessa seurata
Hänen tahtoaan. Niin olivat saaneet tässäkin kuulemassamme tekstissä monet syntiset tehdä. He olivat Matteuksen tavoin törmänneet Jeesuksessa omaan syntisyyteensä ja sen vuoksi Jumalan sanan tuomioon. Mutta Jeesus oli kääntänyt heidänkin katseensa ja elämänsä jo taivasta kohti. Ja niin törmäyksestä Jeesuksen kanssa oli avautunut uskossa armon ja pelastuksen ovi.

Siksi rakas ystävä: tämä ei tarkoittanut, eikä tarkoita edelleenkään sitä, että Jeesus sanoisi syntinsä ja syntisyytensä tunnustaneille ja Hänen armahtamilleen, että eläkää vaan siten kuin ennenkin, menkää samoja teitä ja tehkää ihan mitä huvittaa. Sillä silloin ei mitään kääntymystä olisi tapahtunutkaan. Ei, vaan Hänen seurassaan on edessä vapauttava tie, joka alkaa siitä, että synnit on saatu uskoa anteeksi, niin menneet kuin ihmeellisellä tavalla tulevatkin rikkomukset. Tässäkin armahdettujen koko elämä oli käännetty toiseen kurssiin. Täysin synnittömiä ei heistäkään täällä ajassa tullut, kuten ei tule kenestäkään niin kauan kuin elämme maan päällä. Mutta nyt heilläkin oli Vapahtaja ja Hänessä Jumalan edessä kestävä armo. Tätä on aito ja kestävä parannuksen tekeminen – pakenemista kaiken aikaa Kristuksen turviin. Pelastuksen tie alkaa ja päättyy vain Kristuksessa. Se ei ole omin voimin ponnistelemista pelastuksen kilvoittelemiseksi, vaan kiitollista elämää täysin lahjaksi saadusta ja aivan kokonaisesta pelastuksesta. Silloin vaellamme Jumalan tahdon mukaan ja lähimmäisiämme, ennen kaikkea uskonveljiä ja -sisaria palvellen, kääntyen kaiken aikaa pois synnistä Jumalan puoleen. Näin mekin liitymme jo täällä ajassa siihen iloon, joka kerran taivaassa on täydellinen.

Fariseusten tuomio

Tekstimme kertoo myös avoimesta uskostamme Jeesukseen. Toisin kuin veronkerääjät olivat koonneet väärin itselleen salassa ja synnintekijät tehneet väärin muiden katseilta piilossa, olivat Jeesus, opetuslapset ja muut uskovat nyt julkisesti yhdessä. Tämä on tärkeä Kristuksen seurakunnan merkki. Kokoonnumme niin, että jokainen saa tulla kuulemaan Jumalan sanaa ja saa myös kutsun Kristuksen seurakunnan jäseneksi. Samalla tämä on armollinen kehotus jokaiselle Jeesukseen uskovalle elää tunnustavana kristittynä kaikkialla omassa elämässään. Fariseuksetkaan eivät olisi nähneet Jeesusta ja Hänen armahtamiaan yhdessä, elleivät he olisi olleet julkisesti koolla. Juuri siksi fariseukset nyt tulivat ja sanoivat syytöksensä.

Ja silloin tapahtui tekstimme toinen törmäys. Fariseukset törmäsivät Jeesukseen ja Häneen jo uskoviin. Sydämissään fariseukset tuomitsivat Jeesuksen. He ajattelivat, ettei Hän voi olla edes Jumalan profeetta saati sitten Jumalan Poika, kun Hän söi syntisten kanssa, eli tuon ajan tapaa noudattaen näytti ystävyytensä heitä kohtaan. Näin väärin ja itselleen vahingoksi epäuskoiset tuomitsivat Jeesuksen. Onkin kovin kuvaavaa, että fariseus-nimitys merkitsee ´syntisten ihmisten seuraa karttavaa ihmistä´. Totisesti, missä aarteemme on, siellä on myös sydämemme. Juutalaiset uskonnolliset johtajat kuvittelivat kelpaavansa Jumalan edessä yksin ilman Vapahtajaa. He yrittivät löytää aarteen itsestään ja omista teoistaan. Niissä ei kuitenkaan koskaan ole mitään aarretta, sillä kaikilla Jeesuksen armahtamilla se oli ja on aina vain Jeesuksessa.

Fariseukset pitivät itseään myös syntyperänsä vuoksi hurskaina, kun taas armahduksen saaneet syntiset olivat ainoastaan Jeesuksen lahjapelastuksen tähden vanhurskaita. Terveiksi itsensä luulevat eivät pyydä Parantajaamme parantamaan heitäkin. Fariseukset tuomitsivat toiset, mutta eivät itseään. Sen sijaan heidän olisi tullut tunnustaa syntinsä Jeesukselle ja liittyä armahdettuina toisten seuraan. Kolmen kirjaimen ero ja poistaminen omavanhurskaan ja vanhurskaan välillä osoittaa pelastuksen ja erottaa ihmiskunnan uskoviin ja uskostaosattomiin. Uskossa omistamme Jeesuksen, ja koska Hän on vanhurskas, niin Hän on omamme jo meillekin antamassaan lahjavanhurskaudessa eli täydessä kelpaamisessa Taivaalliselle Isälle. On aina vain Yksi Ainoa Synnitön, Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, kaikki muut ovat syntisiä, toiset jo uskossa armahdettuja syntisiä, toiset syntisiä, joita Jeesus yhä kutsuu pelastukseen. Näin on koko ihmiskunnan kohdalla maailman loppuun asti. Olemme kaikki syntisairaita ja vain Jeesuksessa, Suuressa Parantajassamme, terveitä.

Juutalaiset oppineet eivät epäuskossaan ymmärtäneet Jeesukseen uskovien saaneen syntinsä Vapahtajamme vuoksi anteeksi, ja että sama armo oli tarjolla heillekin. Huomaathan siksi, että fariseukset katsoivat sekä omavanhurskaudessaan että tuomiossaan yhä menneeseen. He määrittelivät itsensä pyhiksi ja toiset syntisiksi sen mukaan mitä ennen oli tapahtunut, syntisten kohdalla sen mukaan mitä nämä olivat ennen tehneet.

Siksi Jeesus sanoo: "terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat” sekä ”en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Aivan jokaista ihmistä Jeesus kutsuu. Kaikkien synnit Hän kantoi ja siksi jokaiselle on Hänessä avoinna pelastus ja tie taivaaseen. Mutta jotka fariseusten tavoin pitävät itseään elämänsä loppuun asti synnittöminä kieltävät tämän pelastuksen ja siksi he joutuvat viimeisenä päivänä lopulliseen ja pysyvään törmäykseen Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Jeesukseen uskoville ei ole kuitenkaan enää viimeisenä päivänä mitään törmäystä, ei mitään tuomion sanaa, vain armon kutsu käydä taivaan päättymättömään iloon.

Jeesus haluaa laupeutta

Jeesus tiesi fariseusten osaavan kirjoitukset eli meidän Vanhana testamenttina tuntemamme Jumalan sanan. Siinä Jumala ilmoittaa profeetta Hoosean kirjassa, luvussa 6, jakeessa 6, seuraavasti: ”haluan laupeutta enkä uhria.” Tämän sanan Jeesus päivän evankeliumissamme toistaa. Ja sen sanoessaan Jeesus antoi myös fariseuksille mahdollisuuden muistaa mitä Hän sanoo tuossa samassa Hoosean kirjan kuudennessa luvussa, heti sen seuraavassa jakeessa, eli jakeessa 7: ”mutta he ovat Aadamin tavoin rikkoneet liiton ja olleet siinä minulle uskottomia.” Jeesus herätteli näin fariseuksiakin, että he olisivat ymmärtäneet kuuluvansa näihin Aadamin tavoin Jumalan liiton rikkoneisiin eli syntisiin.

Esiolevainen Jeesus Kristus oli kulkenut jo vuosituhannet kansansa keskuudessa, rohkaissut ja kaitsenut laumaansa. Hän tunsi kansansa, niin kuin Hän tuntee meistä jokaisen. Siksi jos fariseukset olisivat uskossa ymmärtäneet tämän, olisi lain törmäys ja evankeliumin parannus tapahtunut heillekin Jeesuksessa. Lain piston myötä he olisivat kääntyneet ja muistaneet, mitkä sanat jäivät vielä tuohon Hoosean kirjan kuudennen luvun kuudenteen jakeeseen. Siinä Jumala sanoo: ”haluan laupeutta enkä uhria, ja… Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja” Juutalainen kansa oli antanut Jumalalle polttouhreja ja nyt fariseukset pitivät itseään ja elämäänsä Jumalalle kelpaavana uhrina. Jeesus kuitenkin muistutti siitä, että niiden sijaan Jumala odotti kuitenkin Hänen tuntemistaan uskossa.

Ja juuri siinä heidänkin edessään oli Jumalan Poika, Jumala Itse. Heilläkin oli tilaisuus tuntea eli uskoa Jumalaan Jeesuksessa, joka sovitti koko ihmiskunnan Taivaallisen Isän kanssa ja lunasti kaikki kuolemasta. Siksi Kristus julistaa nyt kaikille laupeutta – armon evankelimia uskon syntymiseksi Häneen. Tämän Laupeuden Herran olivat publikaanit ja muut entiset julkisyntiset saaneet ottaa vastaan. Siksi heidän uskonsa pysyi Kristuksessa ja heidän katseensa nousi jo kohti taivasta.

Käy siis sinäkin rakas Jumalan lapsi, iältäsi vielä nuorempi tai jo pidemmälle elämään ehtinyt, turvallisin mielin Laupiaan Herrasi armon suojiin. Turvaa aina uskossa Hänen armoonsa. Hän on sinun parannuksesi, armosi ja autuutesi. Kuulkaamme vielä lopuksi Hoosean kirjan kuudennen luvun jae kolme, jossa on Jumalan kehotussanana meillekin: ”Tuntekaamme, ahkeroikaamme tuntea Herra. Hänen ilmestymisensä on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.”

Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 3. Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina 16.6.2024 lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Marko Kailasmaan saarna
Helsingissä 15.1.2023

Sen tähden, kaikki, mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, sillä tämä on Laki ja Profeetat. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Matt. 7:12–14

Kotitie

Kallis kuulija, millainen on kotitiesi? Onko se kaupunginkatu vai maaseudun tie? Suora tai mutkitteleva, tasainen tai mäkinen? Saapuessasi koulusta, töistä tai muualta ajatuksesi vievät jo tutun tien myötä kodin lämpöön. Siksi tie kotiin on erilainen kuin mikään muu taipale. Kodissa meidän tulee saada levähtää ja viettää aikaa Herramme turvissa.

Vapahtajamme Jeesus antaa tässä evankeliumissamme tärkeitä elämänohjeita seurakuntansa elämään, jokaiselle kristitylle, niin isoille kuin pienillekin. Otan tästä tekstistä esille kolme asiaa. Ensimmäisenä Jumalan hyvä luomistahto. Toisena kaksi tietä: elämän tie ja kadotuksen tie. Ja kolmantena taivaan tien löytyminen.

Ensimmäisenä siis Jumalan hyvästä luomistahdosta. Kuulethan rakas ystävä, miten Vapahtajamme tässä vakuuttaa Jumalan sanan olevan annettu meille siunaukseksi elämäämme. Laki ja profeetat kertovat juuri Jumalan armollisen tahdon meitä kohtaan. Jumala ei tahdo meille koskaan mitään pahaa, vaan kaikki Hänen sanansa ohjeet, kehotukset ja käskytkin ovat annetut meille ennen kaikkea seurataksemme Häntä ja siten myös siksi, että ne antavat meille parhaimman mahdollisen ajallisen elämän.

Mitä siis Sinä, pieni tai varttuneempi ystävä, pyydät tänään perheenjäsentesi, läheistesi ja ystäviesi elämään? Tiedäthän, että saat tuoda kaikki rukouksesi Rakkaalle Taivaan Isälle. Hän kuulee kaikki huokauksesi ja haluaa jakaa myös kipusi ja surusi.

Jeesuksen sanoille perustuu koko tasapainoinen ja toimiva yhteiskunta lakeineen ja hyvine tapoineen. Mutta niissä on kätkettynä paljon enemmän kuin vain se minkä maailma niissä kuulee. Herramme haluaa sinun huomaavan, että Jumalan tahdon mukainen elämä ei ole vain kohteliaisuuksien ja auttamisten vaihtokauppaa. Vaan se on uskon elämää, jossa saat olla kaikessa rakkaimpiesi tukena, koska hekin ovat sinun apunasi. Niin Jeesuskin teki ja tekee yhä joka päivä.

Laki ja profeetat kertovat lopulta kaikkein täydellisimmin sen mitä Jeesus teki puolestamme. Hän täytti Jumalan pyhän lain viimeistä piirtoa myöden ja siksi meillä on taivaan tie avoinna. Ilman Jeesusta ei sitä tietä lainkaan olisi, vaan se olisi kaikilta suljettu. Siksi Hän kutsuu meitä kulkemaan kanssaan ja seuraamaan Jumalan tahtoa palvellaksemme Häntä ja Hänen tahtonsa mukaisesti muita ihmisiä. Rakkaat ystävät, tehkää siksi pahalle vastarintaa. Auttakaa apua tarvitsevia. Lohduttakaa kärsiviä. Tukekaa sairaita. Kertokaa Kristuksen voitosta ja sen tuomasta anteeksiantamuksesta. Sinullakin pieni ystävä, on monta hienoa mahdollisuutta olla apuna. Pysähdy ja pohdi asiaa, niin huomaat sen. Kiitä kaikesta hyvästä elämässäsi Jeesusta. Kiitä vaikeistakin asioista. Ja ole Hänen kanssaan jalossa kristityn palvelutehtävässä. Siinä on Jumalan hyvä luomistahto meitä ihmisiä kohtaan. Että me uskomme Häneen ja valona ja suolana palvelemme Häntä muita auttaen ja Hänen armostaan kertoen.

Elämän tie ja kadotuksen tie

Toiseksi katsomme elämän tietä ja kadotuksen tietä. Ne ovat monin tavoin erilaiset: elämän tie on kaita eli kapea ja ahdas. Se on usein ympäriltään maailman varjostama. Millaista tällä tiellämme on kulkea? Äidilläni oli tapana laulaa minulle iltarukouksen jälkeen tänään täällä päättyvällä lastenleirilläkin veisatun Suojelusenkeli-laulun. Minua puhuttelivat jo silloin laulun sanat: "On pimeä korpi ja kivinen tie. Ja usein se käytävä liukaskin lie". Kaupunkilaispoika jäi kysymään miksi kotikatu ole valaistu.

Toisille tämä ajallinen matkamme on synkempi, joillekin se on enemmän valaistu. Ja totta on sekin, että taivaan tie on usein kivinen. Pimeä maailma yrittää vierittää pelastuksen tielle esteitään ja langettaa sille liukkauttaan. Siksi tuossa Suojelusenkeli-laulussa lauletaan myös: "Ja syntikin mustia verkkoja vaan on laajalle laskenut korpehen maan. Niin pianhan niihinkin tarttua vois..." Rakas Ystävä, tunnet tämän varmasti omakohtaisesti. Synti ja maailma houkuttelevat eri tavoin ja siksi ne asettelevat ansojaan taivaan tielle.

Mutta tuo laulu vastaa kuitenkin lapsuuden kysymykseenikin. – Sillä onhan taivaan tie valaistu! Sillä siinä lohdutetaan: "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie." Kallis kuulija, tällä ihanalla suojelusenkelilläsi on mukanaan Jumalan sana. Se sana valaisee kaikki kivikot ja liukkaatkin kohdat, koska se kertoo Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan Poikansa tähden. Raamattu kertoo meille Jeesuksesta, joka on jo kulkenut ja turvannut edeltämme koko taivaan tien aina perille saakka. Ja siksi Jumalan sana kertoo, miten meidän tulee välttää kivikot ja selvitä liukkaista kohdista.

Taivaan tie on näin armolla ja anteeksiantamuksella valaistu. Sitä taas maailman lavea tie ei ole. Mutta millainen sitten tuo kadotukseen vievä tie on? Kovin paljon meidän ei tule sitä tarkastella. Voimme todeta vain, että leveällä maailman tiellä joutuu harhailemaan sinne tänne synnin turmeluksissa, eikä kukaan sen tien kulkija tunnu siitä välittävän. Kadotuksen tie vie väärään suuntaan. Sillä tiellä sallitaan ja suositaan monenmoista mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Sillä tiellä ei ole kaistamerkintöjä, ja siksi toiset ajavat sitä pitkittäin, toiset poikittain ja jotkut mutkitellen. Ymmärrät tästä, kuinka vaarallista sillä tiellä on. Siksi Jeesus varoittaa näissä sanoissaan astumasta sille tielle ja kulkemasta sitä.

Huomaathan, että elämän ja kadotuksen teillä on kuitenkin kaksi samanlaista piirrettä. Ja ne tulee huomata, jotta varomme kadotuksen tietä. Ensinnäkin kummaltakin tieltä voi ajautua toiselle tielle. Syntiinlankeemuksemme vuoksi olemme kaikki olleet kadotuksen tiellä. Jumala on kuitenkin ottanut meidät sieltä armossaan taivaan tielle, kun olemme saaneet uskonlahjan ja uskomme siksi nyt Häneen. Emme saa kuitenkaan siitä ylpistyä ja väittää, että meissä itsessämme olisi jotakin erinomaista, jonka vuoksi Kaikkivaltias olisi näin tehnyt. Sillä on todettava myös vakava sana siitä, että taivaan tieltä voi siirtyä takaisin kadotuksen tielle, jos hylkäämme lahjaksi saamamme uskon ja yksin armosta olevan pelastuksemme.

On kuitenkin myös toinen piirre, joka yhdistää näitä teitä. Kumpikin kulkee vain yhteen suuntaan ja kerran kumpikin tie päättyy. Kummallekaan taipaleelle ei jäädä, eikä sitä voi kulkea takaisin päin. Tämä on tärkeä opetus elämän rajallisuudesta ja päiviemme määrästä, joka on yksin Jumalan tiedossa. Siksi tuo edellä kertomani Suojelusenkeli-laulu päättyy sanoihin: "Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois sä kättäsi enkelin kädestä pois." Meidän tulee siis pysyä aina Jeesuksen armon turvissa.

Taivaan tien löytäminen

Tulemme kolmanteen ja viimeiseen näkökulmaan, taivaan tien löytymiseen. Jeesus kysyy vuorisaarnassaan näiden sanojensa edellä: "kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojalleen kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, tai kun hän pyytää kalaa, antaako hän hänelle käärmeen?" Ja Jeesus jatkaa: "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä anovat!" Rakas Taivaallinen Isämme haluaisi, että jokainen ihminen pelastuisi. Siksi Hän lähetti Poikansa maailmaan. Siksi Hän on antanut sanansa ja lähettänyt sanansaattajansa. Kuuluttamaan ehdotonta armoa ja laupeutta kaikille ihmisille. Ja vaikka Jeesus tässä evankeliumissamme lausuu lopulliselta tuntuvat sanat monesta kadotukseen joutuvasta ja harvoista pelastuvista, niin me saamme rukoilla kaikkien läheistemme puolesta taivastiemme loppuun asti. Sillä Isämme taivaissa on runsas lahjoissaan ja kärsivällinen kutsumaan.

Niinpä vain Hän kutsuu löytämään taivaan tien. Ja Hän on sinut, Kallis Kuulija, löytänyt ja kutsunut. Sinut on Kristuksessa kalliisti pelastettu, ja koska Jumala on antanut sinulle pyhän kasteen, antaa Hän sinulle mielihyvin myös uskon ja pelastuksen lahjan. Saat niiden turvissa käydä Hänen johdatuksessaan taivastiellä. Ja kun tänään tai tässä piakkoin taas käyt kotitiellesi, niin muista, että senkin Jumala on antanut sinulle taivasmatkallesi. Olemme Hänelle kiitollisia ajallisesta kodista, vanhemmista, ystävistä ja sukulaisista. Hänelle, joka jo odottaa meitä iankaikkiseen taivaan kotiimme.

Eivätkä taivastielle lankeavat varjot tai sille pudonneet kivet estä matkaasi, kun kätesi on Vapahtajasi kädessä. Hän ei salli sinun langeta pois, vaan saat käydä Hänen kanssaan aina perille asti. Siellä saat nähdä Vapahtajasi kasvoista kasvoihin ja elää aina Hänen kanssaan. Rakas ystävä, saat näin luottavaisesti sulkeutua Kaikkivaltiaan Jumalan armohuomaan taivastiellä, jolle loistaa jo Kristuksen valkeus Pyhän Hengen kautta.

Jää Armollisen Jumalan turviin.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 30.7.2023 Lastenjumalanpalvelus Siitama

Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa oleville. Samoin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt. 5:13–16)

Aamen.

Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Lahjasuolan varassa

Jeesuksen vuorisaarna laittaa meidät pienelle paikalle. Kristuksen sana on terävä miekka, joka osoittaa, ettemme kukaan omassa elämässämme ja omalla vaelluksellamme ole maan suola ja maailman valo.

Sillä perisyntimme ja syntisyytemme on totta. Siksi yksikään ihminen ei voi tulla Jumalan eteen röyhistellen ja ansioitaan esitellen. Syntiin langettuaan ihmiskunta on käynyt itsessään ja teoissaan mauttomaksi suolaksi ja pimeäksi lampuksi.

Tuossa hetkessäkin Jeesuksen edessä moni painoi päänsä syntinsä muistaen ja tunnustaen. He myönsivät sen, etteivät he olleet sellaisia mitä Jeesus saarnassaan sanoi. – Mutta Kallis ystävä, huomaathan, että jos ei olisi sanomaa pelastuksesta, Jeesus ei olisi tätäkään sanaansa saarnannut. Sillä juuri sanassaan Hän tulee vierellemme, anteeksiantamukseksemme ja pelastukseksemme.

Jo vuorisaarnansa alussa Jeesus kutsui luokseen monia ihmisryhmiä aloittaen hengessä köyhistä, murheellisista ja heistä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano.

Rakas ystävä, kuulutko sinä näihin? Kannatko murhetta lankeemuksistasi, elämästäsi tai lähimmäisistäsi? Koetko itsesi monella tapaa riittämättömäksi? Kaipaatko anteeksiantamusta ja armoa? Onko sinulla vanhurskauden nälkä ja jano?

Kuule miten juuri sinulle tässä puhuu Vapahtajamme, joka syntyi neitsyestä Veljeksemme, jotta sinulla on ikuinen pelastus. Lunastajasi eli kaikessa synnittömän elämän, kärsi ja kuoli, jotta sinulla on iankaikkinen elämä. Ja Taivaallinen Isä herätti Hänet kuolleista Esikoisena kaikista kuolemaan käyneistä, jotta Hän avasi sinulle taivaan oven ja odottaa sinua perillä.

Näin suuri on Pyhän Kaikkivaltiaan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan. Sinulla on juuri tässä elämäsi hetkessä evankeliumin aarre. Sinulle kuuluu tänäänkin Jumalan armo, anteeksiantamus ja laupeus Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä meillä on pelastuksen varmuus ja rauha.

Siksi saarnamme kysymys ei ole ”millainen suola ja valo sinä olet?” vaan ´Millainen suola ja valo sinulla on´. Sillä sanoessaan te olette maan suola, Jeesus ei sano, että suola olisi teistä. Siis vaikka te nyt olettekin suola, ei se ole alun perin teissä syntynyt.

Tässäkin osa kuulijoista ymmärsi sydämissään, että on olemassa toinen, joka on tuo Totinen Suola. Keskellämme on Vapahtaja, joka täyttää ja täytti Jumalan kaiken lain. Siksi vuorisaarnan sanat, kuten Jumalan sana kaikkiaan, kääntää katseemme itsestämme Kristukseen.

Liitonsuola suojaa

Vanhan testamentin aikaan suola oli merkki Jumalan liitosta. Kolmannen Mooseksen kirjan toisessa luvussa, jakeessa 13, Jumala sanoo: ”Jokainen ruokauhrilahjasi suolaa suolalla äläkä anna Jumalasi liitonsuolan puuttua ruokauhristasi. Jokaiseen uhrilahjaasi sinun on tuotava suolaa.”

Suola esti uhrilihaa pilaantumasta ja siten uhri säilyi pidempään, koska suola vähentää kosteutta ja torjuu näin bakteereita. – Suola näkyi liitonsuolana myös ihmisten välisissä sopimuksissa. Se teki sopimuksesta pysyvän ja kestävän. Ulkoisella suolalla osoitettiin se mikä ihmisten välillä oli jo sovittu – tahto, sitoutuminen ja liittyminen yhteiseen asiaan.

Kelvottomaksi käyneellä suolalla taas Jeesuksen aikana puhdistettiin lattiapintoja, koska se sitoo vielä kosteutta, muttei kelpaa enää ruokiin. Pilaantunut suola on joutunut väärien aineiden sekaan tai kosteuden voittamaksi.

Meidän ihmisten laita on samoin. Siksi Jeesus varoittaa siitä, että kieltäessämme Hänet ja Hänen sanansa teemme suolamme mauttomaksi eli kelpaamattomaksi. Jumalan meille antama suola on Raamatun oppi ja siinä kestävä sopimuksemme Jumalan kanssa.

Myös sen tehtävä on puhdistaa. Kaikkivaltiaan sanan laki osoittaa syntisyytemme ja silloin se satuttaa, kuten suola tekee haavassa. Mutta oikein säilytettynä uskon suola myös suojelee. Jumala opettaa meitä sanassaan, Galatalaiskirjeen kolmannen luvun, jakeissa 24–26 seuraavasti:

”Niin ollen laista on tullut meille kurittaja Kristukseen, että meidät julistettaisiin uskosta vanhurskaiksi. Mutta uskon tultua me emme enää ole kurittajan alaisia. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” Näin apostoli Paavalin kirjeessä Galatalaisille.

Kuvaavaa on se mistä suolaa Israelissa löytyy. Sitä saadaan satoja metrejä syvästä laaksosta. Elintärkeiden ruoka-aineiden säilöminen lähtee kuolleesta ja karusta ympäristöstä. Samoin mekin itsessämme kuolleet ja alhaalla kuoleman laaksossa vaeltavat voimme vain ottaa uskossa vastaan ylhäältä Jumalan puhdistavan ja säilyttävän suolan.

Siksi emme saa sekoittaa myöskään Raamatun ja luterilaisten Tunnustuskirjojen oppia harhateiden, ihmisviisauksien eikä lihan omavanhurskauteen, muuten suolamme pilaantuu ja se ei kelpaa Jumalan edessä.

Suolaton merkitsee siis luopumista Jumalan tahdosta ja Hänen pelastuksensa viisaudesta. Sellainen on suolattomuutta, joka voidaan kääntää alkukielestä sanoilla ”puhua hulluutta”.

Uskonpuhdistajiemme jalanjäljissä meidän on kysyttävä itseltämme: Julistammeko me puhtaasti koko Jumalan pyhää sanaa. On pidettävä huolta siitä, ettei kristillisyytemme ole ajassa vaihtelevaa muotikristillisyyttä, joka on ihmisoppien hapattama. Siinä vaietaan synnistä ja Jumalan tahdon vastaisesta elämästä, mutta silloin peittyy myös evankeliumin valo ja suola. Sellainen ei enää kristillisyyttä olekaan.

Muistakaamme Herramme sana Luukkaan evankeliumin luvusta 6, jae 26: ”Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.” Ja Jaakobin kirjeen neljännen luvun neljännestä jakeesta: ”Maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan.” Vaarallisin synneistä on epäuskon ja kieltämisen synti, koska se paaduttaa ja kadottaa. Sen merkkinä on Lootin vaimo. Hän muuttui suolapatsaaksi, koska ei totellut Jumalan varoitusta kääntyä ja katsoa miten Herra hävitti Sodoman kaupungin.

Siksi meidänkään ei tule katsoa taaksemme yrittääksemme paeta mennyttä. Meidän tulee luottaa, että aivan kaikki syntimme, myös nykyiset ja tulevatkin, ovat jo anteeksiannetut. Jätämme siksi kaiken elämämme Herramme huomaan.

Luterilaisen uskonpuhdistuksen toiseen sukupolveen kuulunut teologi Martin Chemnitz opettaa teoksessaan Enchiridion, joka on vastikään käännetty suomeksi nimellä Taivaallisten opinkohtien käsikirja seuraavasti Jumalan aikaansaamasta kutsusta uskoon:

”Kutsuminen tapahtuu siis sanan kautta todellisessa Kirkossa. Tämän takia uskontunnustuksessakin yhdistyvät kaksi uskonkohtaa: uskominen yhteen, pyhään ja katoliseen eli yhteiseen kirkkoon sekä pyhien yhteyteen. Ihmisiä on siis alati kehotettava eroamaan väärästä kirkosta. Heidän tulee julkisesti tunnustautua ja liittyä sen seurakunnan jäseniksi, jolla on todellisen Kristuksen Kirkon tuntomerkit.” Näin Martin Chemnitz.

Tämän opetuksen perusteena ja tavoitteena on se, että Jumalan sana puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Tämä on välttämätöntä, jotta evankeliumin armo olisi avoinna kaikille. Sillä koko maailman autuus on totta tänäänkin ja ajan loppuun asti.

Tämä oli luovuttamattoman suuri omantunnon kysymys myös sata vuotta sitten kirkkomme ensimmäisten seurakuntien perustajille. Armon evankeliumi ja siinä luoksemme tuleva Vapahtajamme on kallis arvoisin aarteemme. Siksi evankeliumia ei saa peittää millään, vaan se tulee säilyttää ja julistaa puhtaana ja kirkkaana myös tuleville sukupolville.

Kukaan ei tule Jumalan suolaksi itsensä tähden, vaan aina Jeesuksen tahdosta ja armosta. Hänen vuokseen saamme kutsua myös lähimmäisiämme pelastukseen. Sillä Vapahtajamme liittosuola ei erota, vaan yhdistää yhteisenä seurakuntaruumiina Häneen. Myös tämä on suuri kiitoksen aihe näin Pyhäinpäivänä ja Uskonpuhdistuksen juhlassa.

Siksi emme saa luopua toivosta kenenkään kohdalla, vaan kutsua uskollisesti kaukana ja lähellä eläviä Jeesuksen pelastustyön turviin Hänen lampaikseen, Hänen seurakuntansa jäseniksi. Sillä lopullinen suolan poisheittäminen ja jalkoihin tallominen tapahtuu vasta kerran iankaikkisuuden alkaessa. Yhä on armon aika.

Jeesuksen suola ei ole katkeruutta eikä kiivautta vihassa, vaan uskon suola on rukousta, ahkeruutta ja vaivannäköä Herramme ja lähimmäistemme tähden. Kristuksen suola on annettu armollisuudeksi rakkauden sanoissa ja töissä, uuden toivon löytämiseksi siellä missä toivoa ei näytä olevan, lempeydeksi Hänen armonsa julistamisessa, polvistumiseksi itkevien ja surevien kanssa, rohkaistumiseksi uupuneiden vierellä.

Kristuksen valo pitää omanaan

Siksi Jeesus antoi nämä ja kaikki sanansa uskon herättämiseksi – kaikkien Häneen uskossa turvautuvien suolaamiseksi Hänen synnittömyydellään ja pyhyydellään.

Hän yllätti armollaan nämäkin kuulijansa, jotka olivat monien vaatimusten rasittamat. Samalla Jeesus valmisti seuraajiaan myös siihen, että epäuskoinen maailma vainoaa Hänen omiaan. Kristuksen lamppu loistaa kirkkaasti juuri siksi, että maailman pimeys hyökkää sitä vastaan.

Sodat kyllä jatkuvat maailmassa ja Hänen seurakuntaansa vainotaan aina Hänen paluuseensa asti, mutta lohtumme on Hänen valossaan. Siinä, että kuten ajallisetkin lamput loistavat vain siihen laitetun valon avulla, niin mekin olemme lamppuja, joille Jumala antaa uskon valonsa. Tämä valo perustuu yksin Kristuksen täydellisyyteen ja Hänen uhrikuolemaansa meidän edestämme.

Jumala opettaa sanassaan apostoli Paavalin kirjeessä roomalaisille, kuudennen luvun jakeissa 3–5 seuraavasti: ”Vai ettekö tiedä, että kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, mekin samalla tavalla vaeltaisimme uudessa elämässä. Sillä jos olemme hänen kanssaan kasvaneet yhteen yhtäläisessä kuolemassa, samoin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” Näin Jumalan sanaa Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa.

Pelastus ei siis ole kasvuprosessi eikä täydellistyminen. Se ei ole Jumalan ja ihmisen yhteistyö, vaan yksin Jumalan teko alusta loppuun. Tämä vanhurskauttamisopin kallis aarre oli uskonpuhdistuksen keskeisin opetus ja siinä uskovien palauttaminen siihen Raamatulliseen apostoliseen oppiin, joka kestää kaiken synnin ja elämämme painolastin.

Jumala antaa ja vaikuttaa ajallaan myös pyhittymisen. Me saamme turvautua yksin uskossa Kristukseen ja elää Hänen sanansa ja sakramenttiensa suojassa.

Muistakaamme siksi erityisesti tänään Pyhäinpäivänä Jumalan sana Hebrealaiskirjeen luvusta 12, jakeista 1 ja 2: ”Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjolla olevan ilon sijasta kärsi ristin häpeästä välittämättä, ja istuutui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.”

Lapsiamme varten

Suolalla on uskossamme vielä laajempikin merkitys. Jeesuksen seuraajat ovat suolana, jotta Herran tahto ja johdatus saisivat tapahtua koko ihmiskunnan elämässä. Se tulee julistaa joka sukupolvelle ja kaikissa maailmanhistorian vaiheissa, jotta kaikki Isän valitsemat olisivat lopulta valmiit Herramme paluun hetkeen.

Tämä Jeesuksen sanoma antaa meille kutsun ja tehtävän julistaa Häntä myös tuleville sukupolville. Siinä meidän on torjuttava kaksi ensisijaista kiusausta: Ensimmäinen on se, että nostamme kieltämisen ja epäuskon vastustuksessa kätemme pystyyn ja vaikenemme Herran totuudellisista sanoista. Toinen taas on se, että mukaudumme aikamme harhaoppeihin.

Siksi on tuikitärkeää kuulla oikein nämä Jeesuksen sanat suolasta ja valosta. Sillä juuri sanassaan Jumalan Poika herättää uskon ja pelastuksen. Sanoessaan, ettei lamppua sytytetä ja panna vakan alle, Jeesus osoittaa, ettemme voi sytyttää uskon lamppua itse, vaan Hän tekee sen Pyhän Henkensä kautta.

Lisäksi meille kirkastuu, että uskovien hyvät teot ovat vain ja ainoastaan Jeesuksen hyviä tekoja. Kristus on se valo, joka saa ihmisiä maailmasta kääntymään ja uskomaan Häneen. (Joh. 15:8; Fil. 1:11; 1. Piet. 2:12!)

Kristus ottaa uskovat niin läheisesti omikseen, että Hän saa julistaa meille nämä sanansa: ”Te olette maan suola… Te olette maailman valo.”

Huomaathan, ettei tässä ole kysymystä eikä kehotusta, vaan Jumalallinen ja levollinen toteamus: ”Te olette.” – Tämä on varma rauha siitä, että Kristuksen uskon suola johdattaa taivaaseen. Vapahtajamme on liitonsuolamme ja armonsuolamme, joka puhdistaa ja pitää meidät suojassa synnin ja kuoleman kelvottomuudelta sekä harhateiden kosteudelta.

Kristuksen seurakunta on valoa antava huoneen lampunjalka. Se on osa lahjaksi saamaamme palvelutehtävää uskomme tunnustamisessa ja viemisessä lähimmäistemme luokse. Niin toteutuu Raamatun lupaus Jumalan armosta kaikkialle loistavana lamppuna.

Rakas ystävä, saat omistaa Kristuksen uskossa Vapahtajanasi. Hänen valonsa paljastaa kyllä vaikeitakin asioita, mutta ne on armollista kohdata Valon Herran armollisessa läsnäolossa, koska Hän on jo kaiken anteeksiantanut.

Saat Lunastajasi kanssa lohduttaa lähellä eläviäsi sanoen: Älä pelkää, kaikki on sinun puolestasi sovitettu ja anteeksiannettu. Kanssasi on Hän, joka totisesti on koko maailman valo, ja niin olette yhdessä valkeus Herrassa. Vaeltakaa siis valkeuden lapsina. (Ef. 5:8)

Siksi rakas ystävä, sinä saat olla suola, koska sinulla on Kristuksen armon suola. Sinä olet armosta maailman valo, koska sinulla on Vapahtajamme anteeksiantamuksen valo.

Sillä Hän yksin on pelastuksen suolasi ja valosi.

Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Pastori Marko Kailasmaan saarna ehtoollisjumalanpalveluksessa pyhäinpäivänä 4.11.2023 Lahdessa.

Uusinta: Pastori Marko Kailasmaan saarna
uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2023