26. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme. 2 Tess. 1:3-10.

Rakkaat Jumalan lapset!

Tänään on kirkkovuoden lähinnä viimeinen sunnuntai. Tämä aika muistuttaa meitä siitä toivosta, jossa Herran omat elävät jatkuvasti, joka pyhä ja joka arki. Odotamme nimittäin "taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta." 1 Tess. 1:9-10.

Kun joudumme näkemään maailman jumalatonta menoa, tuota yhä yltyvää pilkkaa, rienausta ja saastaa, tiedämme, että sille tulee äkillinen loppu, kun Herra Kristus ilmestyy kirkkaudessaan ja pitää tuomion. Tulee käymään niin kuin apostoli Johannes kuvaa sitä näyssään Ilmestyskirjassa: "Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: 'Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!'" (Ilm. 6:12-16)

Voi paatunutta, epäuskoista maailmaa, joka Lunastajansa hylkää. Se ei ole löytävä pakopaikkaa viimeisenä päivänä, vaan se on astuttava Karitsan eteen tuomiolle ja kuultava nuo ankarat, peruuttamattomat sanat: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." (Matt. 25:41) Pakopaikkaa ei enää ole, koska armonaika on ohi ja vanhurskauden aurinko, Herra Kristus, ei enää ole toivona tälle maailmalle, koska kuu, pyhä saarnavirka, ei enää heijasta auringon valoa. Se ei siis enää julista pelastuksen evankeliumia, vaan on muuttunut vereksi eli julistaa Karitsan suulla epäuskoisille iankaikkisen kuoleman tuomion. Myöskään tähtiä, sananjulistajia, ei enää ole osoittamassa pelastuksen tietä.

Epäuskoista maailmaa odottaa siis tuomio, viimeinen, lohduton tuomio. Tekstimme sanoo: Hän "kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta."

Tänään haluamme tekstimme nojalla kiinnittää huomiomme siihen ihmeelliseen ja ihmeteltävään Vapahtajaan, joka tuona suurena päivänä ilmestyy pelastamaan "meidät tulevasta vihasta".

1. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä persoonansa puolesta

On sanottu, että on kolme asiaa, joissa ihmismieli lepää, nimittäin tyyni järven pinta, tulen liekki ja nukkuva pikku lapsi. Sen sijaan se näky, jossa levoton omatunto löytää rauhan, on Herra Kristus. Jumalan sanasta löydämme hänet seimestä nukkumasta, sanankuulosta 12-vuotiaana temppelistä, sitten aikuisena syntisiä luokseen kutsumasta ja lopulta syntiuhrina ristiltä riippumasta. Hänen luotaan palasivat paimenet Jumalaa ylistäen työhönsä, itämaan tietäjät omalle maalleen, syntinsä anteeksi saaneet kotiseuduilleen innokkaina todistamaan hänestä. Simeon vanhus oli valmis kuolemaan rauha tunnossaan lausuen: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan." Ja ristin ryöväri iloitsi keskellä kuoleman kipuja lupauksesta päästä tämän iankaikkisen Kuninkaan valtakuntaan.

Kristuksen valtakunta on rauhan valtakunta. Hän on rauhan ruhtinas. Hän, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Hän, joka täällä ajassa kätki suuruutensa ja kirkkautensa, mutta joka kerran on tuleva kunnialla ja kirkkaudella seppelöitynä. Silloinkin, kun hän täällä vaelsi veljenämme ja Lunastajanamme, hän oli tosi Jumala, vaikkakin "ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet" (Jes. 53:3). Jumaluutensa puolesta hänelleä oli silloinkin sama kunnia kuin Isällä, mutta meidän pelastuksemme tähden hän oli tullut ihmiseksi ja oli alentunut, niin että kaikki se kärsimys, tuska, pilkka ja kuolema oli samalla Jumalan pyhän ainokaisen Pojan kärsimystä, kuten apostoli Pietari todisti: "Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte." (Apt. 3:14-15.)

Kun Herra Kristus on nyt toimittanut lunastustyönsä ja astunut taivaisiin, hän on inhimillisen luontonsakin puolesta samassa kunniassa ja kirkkaudessa, mikä on Isällä. Pyhä Raamattu kuvaa meille häntä tässä majesteettiudessa: "Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: 'Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.'" (Ilm. 1:14-18)

Puhuessaan tuomiolle tulostaan Jeesus sanoo: "Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle." (Matt. 25:31) Ja toisessa kohdassa: "Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.." (Luuk. 21:27) Ja apostoli Paavali lausuu hänestä: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:9-11)

Jos katselemme Herran Kristuksen kaikkivaltaa ja kirkkautta lain alta, meillä ei ole rauhaa. Mutta kun katselemme sitä armon alta ja muistamme, että hän on ystävämme, veljemme ja Vapahtajamme, joka on luvannut viedä meidät taivaan iloon, niin silloin hänen voimansa on meidän suojamme ja mielellämme mekin annamme hänelle kunnian ja iloitsemme siitä, että Isä on hänet korkealle eli kaiken yläpuolelle korottanut. Niinpä Jumala voi, kuten tekstimme sanoo, "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa." Muista tämä, rakas kristitty.

2. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä uskovissaan

Ennen kuin siirrymme puhumaan siitä, että Kristus on ihmeteltävä uskovissaan, palautamme lyhyesti mieliimme sen, että hän on ihmeteltävä myös Lunastajan toimessaan, vaikka lyhyessä tekstissämme ei varsinaisesti siitä puhutakaan. Hän on Kristus eli luvattu Vapahtaja, joka on lunastajantoimeensa Pyhällä Hengellä ilman määrää voideltu sikiämisestä lähtien. Hänestä enkeli lausui. "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra." (Luuk. 2.11) Ajattele sitä, että tämä korkea valtias nöyrtyy ihmistaimeksi ja ottaa koko maailman synnit kantaakseen, ja kulkee tiensä Isälle kuuliaisena loppuun asti meidän syntisten tähden.

Asian havainnollistamiseksi voimme tehdä pienen vertailun. On tämän maailman mahtavia, jotka asuvat hienoissa kullalla koristelluissa palatseissaan. Välittäisivätkö he repaleisesta, likaisesta, syöpäläisiä kihisevästä, heitä kiroavasta, katuojassa makaavasta narkomaanista, ottaisivatko he hänet huostaansa, maksaisivat hänen velkansa, pesisivät, pukisivat ja päästäisivät palatsiinsa? Tuskinpa.

Mutta Kristus välitti meistä. Olimme kapinassa Luojaamme ja Jumalaamme vastaan. Meidän hengellinen asumme oli vähintään yhtä ryvettynyt kuin katuojassa makaavan narkomaanin pvaatteet. Profeetta Jesaja sanoo: "Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä." (Jes. 1:5-6) Ja toisessa paikassa: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli." Kuitenkaan Kristus ei katsonut meitä ylen. Hän tuli meidän veljeksemme. Hän sääli ja rakasti meitä, jotka emme sitä ansainneet. Hän vuodatti pyhän verensä maksuksi meidän synneistämme. Hän oli valmis kärsimään meidän rangaistuksemme, ja senkin hän teki ulkopuolella kaupungin, rikollisten paikalla, meidän häpeäämme kantaen.

Ihmeellinen on Jumalan rakkaus. Ihmeteltävä hänen armonsa, sillä se kohdistuu ansiottomiin ja on todellinen armo. Meidät hän pesi ja puki autuuden vaatteeseen ja kutsui hääjuhlaan.

Mutta kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, silloin hän on oleva ihmeteltävä pyhissänsä, siis meissä uskovissa. Onhan hän sitä jo nytkin. Olemmehan jo uskon kautta häneen Jumalan lapsia, mutta vielä emme koe eivätkä epäuskoiset näe sitä, mikä viimeisenä päivänä tulee ilmi. Apostoli Johannes sanoo: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." (1 Joh. 3:1-2) Ja tekstimme lausuu: "Kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme."

Apostolinen todistus ja sana on tullut luoksemme, tuo pyhä, autuuttava evankeliumi. Pyhä Henki on antanut meille voiman uskoa se ja ottaa Kristuksessa vastaan Jumalan armo. Uskovien joukko täällä maan päällä on ulkonaisesti kirjava. Siinä ei ole monta tämän maailman mahtavaa eikä viisasta. Mutta viimeisenä päivänä nousevat ylös roviolla poltetut ja leijonien eteen syössyt marttyyrit kirkastettuina päällään iankaikkinen ilo ja sydämessään loputon rauha. Silloin nousee esiin monia, jotka täällä olivat orjia, jopa kaleeriorjia, monia ruumiiltaan rujoja ja sairaita, vajaaälyisiä, halveksittuja, myös aivan tavallista kansaa ja mekin, jotka uskomme, keitä ja millaisia sitten olemmekin, nousemme ylös mullasta terveinä, vailla kipuja, kunniassa vailla ylenkatsetta, riemuitsevina ilman huolia, ilman ristiä ja ilman minkäänlaista syrjintää.

Täällä alhaalla me kaikki saimme armon avuksemme oikeaan aikaan ja pukeuduimme Herraan Kristukseen uskon kautta. Tuona viimeisenä päivänä olemme vapaita kaikesta synnistä, myös oman kunnian tavoittelusta, itsekorotuksesta ja toisten halveksunnasta. Kristukselle tulee kunnia, ja niinpä hän on kirkastuva pyhissänsä ja ihmeteltävä kaikissa uskovissaan.

Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, mutta me lankesimme siitä pois. Uskon kautta Jumalan kuva uudistuu meissä, ja se tulee ilmi uudella, ihmeteltävällä tavalla tuona Herran suurena päivänä, jonka ihanat lupaukset rohkaisevat meitä sanomaan: "Tule, Herra Jeesus!"

Amen.

Markku Särelä