16. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa, että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne. Fil. 1:19-26.

Ihmiselämään kuuluvat arvot. Kaikilla niitä on, mutta ne voivat olla hyvin erilaisia. Kristityllä on kristilliset arvot, maailmassa olevalla maailmalliset arvot. Tekstissämme apostoli Paavali lausuu julki keskeisen arvomaailmansa sanomalla: "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto". Näin hän kohottaa kaiken keskukseksi Kristuksen, jossa hänellä on elämä niin, että jopa kuolema on hänelle voitto. Tämä on ihana, suurenmoinen asia.

1. Mitä merkitsee, että elämä on uskovalle Kristus?

Jotta ymmärtäisimme mistä tässä on kysymys, on tarpeen tutkia mitä apostoli tässä tarkoittaa elämällä. Jos joku sanoo, että elämä on hänelle raha, ymmärrämme, että tällaisen ihmisen koko elämä pyörii rahan ympärillä niin, että jos hän sen menettäisi, elämä ilman rahaa ei olisi hänelle minkään arvoista. Kun apostoli sanoo elämän olevan hänelle Kristus, merkitsee se sitä, että hänen koko elämänsä on Kristuksessa. Ja jos hän Kristuksen menettäisi, hänellä olisi pelkkää kuolemaa. Onko Kristus sinulle näin arvokas?

Kuinka Kristus voi merkitä niin paljon?

Pyhä Raamattu todistaa meille, että Jumala on kaiken elämän lähde. Hän on kaiken luonut. Hän on myös se, joka antaa elämän hengellisesti kuolleelle uudestisynnyttämällä hänet niin, että hän todella elää uutta hengellistä elämää eikä ole enää hengellisesti kuollut. Hänellä on elävä, todellinen yhteys Jumalaan. Jumala ei vain anna elämää, vaan hän on itse elämä. Jeesus sanoo: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh. 3:36). Ja: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Joh. 11:25). Ja hän jatkaa: "Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh. 11:25b-26). Toisessa paikassa Jeesus sanoo: "Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:40).

Kristus antaa meille iankaikkisen elämän, koska hän on kukistanut synnin mahdin ja voittanut kuoleman lunastamalla meidät. Kun uskomme Kristukseen, omistamme hänessä sen elämän, josta apostoli puhuu. Pääsemme osallisiksi siitä elämästä, joka on Jumalalla. Se on laadultaan hengellistä niin kuin Jumala on henki. Niinpä meillä jo nyt on omanamme iankaikkinen elämä ja elämme sitä jo nyt, vaikkakin uskon varassa. Iankaikkinen elämä ei siis ala vasta sitten, kun pääsemme taivaaseen, vaan se alkaa jo täällä.

Tätä elämää emme saa keneltäkään muulta kuin Kristukselta emmekä mistään muualta kuin armonvälineistä, sanasta ja sakramenteista. Sanoohan Kristus: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (Joh. 6:63). Kaikki armonvälineet, sana, kaste ja ehtoollinen, antavat meille hengellistä elämää.

Pyhä Jumalan sana sanoo Kristusta "meidän elämäksemme" (Kol. 3:4). Tämä elämä ei ole esillä, se ei ole näytteillä, vaan Raamattu sanoo siitä, että se on "kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa" (Kol. 3:3).Emme voi siis ihmisiä katselemalla ehdottomalla varmuudella päätellä, kenellä tämä elämä on.

Kun apostoli Paavali puhuu siitä, että elämä on hänelle Kristus, hän puhuu lahjasta, jonka hän on saanut. Hän ei puhu teoista, joita hän tekee, ei ominaisuuksista, joita hänellä on, ei hänessä ilmenevistä uskon hedelmistä, ei hyvistä teoista. Apostoli ei tässä julista lakia, vaan evankeliumia, ei vaatimuksia, vaan Jumalan suurinta lahjaa; ei meidän rakkauttamme Jumalaan ja lähimmäisiin, vaan Jumalan rakkautta meihin syntisiin; ei itseään, vaan Kristusta.

Miten helposti meidän mielemme kääntyy katsomaan ja tutkailemaan sitä, millaisia me olemme; eikä mielemme käänny katsomaan vain meitä itseämme, vaan myös toisia uskovia ja odottamaan heiltä runsaampaa rakkautta, enemmän tekoja. Luulemme saavamme Hengen laista ja lain teoista. Luulemme lain vaatimuksin voivamme olla parempia uskovia ja saada toisetkin sellaisiksi. Siinä on jotakin aivan nurinkurista. Ei niin, vaan on katsottava Kristukseen, uskottava häneen ja riennettävä armonvälineiden vaikutuksen alle. Sieltä saamme Pyhän Hengen, sieltä saamme elämän. Sanoohan apostoli Johannes: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me ensin rakastimme Jumalaa, vaan siinä että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10). Meidän on siis pantava pois lakimaisuus, tuo väärä, vahingollinen tapa käyttää Jumalan lakia; meidän on tarpeen tulla lain alta armon alle. Kun Jumala sanoo: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", hän haluaa kirkkonsa julistavan armonevankeliumia sen sijaan, että ihmiset ohjataan omilla uhreillaan lepyttämään Jumalaa tai hankkimaan itselleen iankaikkista elämää.

Kun syntiselle kirkastuu Jumalan armo Kristuksessa eli kun usko syttyy hänen sydämessään, Kristus asettuu asumaan hänen sydämeensä ja vaikuttaa siellä hyviä tekoja. Näin tapahtuu aina. Toki tietomme vajavuuden tähden meille täytyy opettaa, mitä hyvät teot ovat, ja vanhan ihmisemme tähden meitä tulee kehottaa apostoli Johanneksen tavoin: "Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme" (1 Joh. 4:11). Tällöinkin meidän on pidettävä katseemme kiinteästi luotuna uskomme alkajaan ja päättäjään, Jeesukseen Kristukseen. Meidän on tarpeen jäädä armon alle ja pysyä siellä. Niin hengellisiä meistä ei täällä tule, että voisimme kömpiä pois armon alta. Oikea hengellisyys on armon alla olemista. Väärä hengellisyys ei viihdy puhtaan, pelkän armon alla. Jos olet lain alla, olet tuomittu. Jos olet armon alla, olet tuomiosta vapaa.

Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sanoo Raamattu (Room. 4:5). Se tapahtuu armosta, lahjana, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta häneen, ilman lain tekoja. Jumala lukee meille hyväksi Kristuksen vanhurskauden. Hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko Kristukseen. Ja Luterilaiset tunnustuskirjat sanovat tästä: "Me puhumme sellaisesta uskosta, joka ei ole mikään joutava aate, vaan joka vapauttaa kuolemasta, synnyttää sydämissä uuden elämän ja on Pyhän Hengen työtä." (Puolustus IV,64 [ks. myös IV,72]. TK 1990, s. 99)

Kun siis Jumala lukee meidät vanhurskaiksi, mitä tapahtuu? Onko niin, että kun Jumala taivaassa julistaa meidät vanhurskaiksi Kristuksen tähden uskon kautta häneen, täällä maan päällä ei tapahdu mitään? Jos näin olisi, kuollut olisi edelleenkin kuollut, omatunto olisi yhä kauhujen vallassa Jumalan vihan alla eikä ihmisellä olisi mitään tietoa armontilastaan. Kun Jumala julistaa meidät uskosta vanhurskaiksi, hän ei julista sitä vain enkeleille taivaassa, vaan hän julistaa sen täällä maan päällä kauhistuneelle omalletunnolle, kuten Kristus lausui halvatulle miehelle: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut" tai syntiselle naiselle: "En minäkään sinua tuomitse". Niin hän lausuu myös sinulle, lain tuomitsemalle, ahdistuneelle syntisparalle: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun... Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 43;1; 54:10)

Ja silloin tapahtuu. Tapahtuu täällä maan päällä, tapahtuu sinun sydämessäsi. Tunnustuskirjat sanovat siitä: "Tästä syystä me päättelemme, että meidät vanhurskauttaa Jumalan edessä, sovittaa Jumalan kanssa ja uudestisynnyttää usko, joka katumuksessa tarttuu armolupaukseen ja tekee todella eläväksi kauhistuneen ihmisen. Tällainen usko on varma siitä, että Jumala on meille leppyinen ja suopea Kristuksen tähden. Tämän uskon kautta me varjellumme pelastukseen." (Puolustus IV,386. TK 1990, s. 145.) Profeetta Habakuk sanoo tästä: "Vanhurskas on elävä uskostansa" (Hab. 2:4). Kuoleman tilalle tulee elämä. Kauhun tilalle tulee rauha, murheen tilalle ilo, kirouksen tilalle siunaus, helvetin tilalle autuus. Kristus tulee meille omakohtaisesti vanhurskaudeksi ja elämäksi. Silloin voimme sanoa: "Elämä on minulle Kristus" ja "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal. 2:20). Kun Jumala vanhurskauttaa uskosta, hän siis herättää kuolleen eloon ja tekee hänestä Jumalan lapsen.

Tämä elämä, josta nyt puhumme, tämä lahjana Kristuksen tähden meille annettu elämä on sellainen, ettei se häviä kuolemassa, vaan se on kätkettynä Kristuksessa ja odottaa ilmituloaan kirkkaudessa. Se edellyttää ruumiin ylösnousemista, kuten Kristus sanoo: "Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien, sillä kaikki hänelle elävät" (Luuk. 20:38). Tämä elämä ei ole samaa kuin meidän vaelluksemme tai meidän tekemisemme.

2. Kun Kristus on elämämme, kuolema on meille voitto

Apostoli Paavali kirjoitti tämän Filippiläiskirjeensä vankeudesta. Häntä odotti joko vapautus tai telotus. Vaikka Paavali on varma eloonjäämisestään, koska hänellä on vielä kesken Kristuksen hänelle antama työ, hän arvioi tilannetta myös siltä pohjalta, että hänet teloitettaisiin. Ja esikuvaksi kaikille uskoville hän lausuu: "Kuolema on voitto."

Hän lausuu näin, koska hän tietää kuolemassa siirtyvänsä Kristuksen luo, mikä on monin verroin parempi olotila kuin jäädä tänne. Paavali sanoo: "Halu minulla on täältä eritä, ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi."

Kuolemassa uskovan sielu ei siis häivy olemattomiin, vaan siirtyy Kristuksen luo. Ruumis pannaan hautaan, odottamaan ylösnousemusta, jolloin sielu yhdistyy siihen. Ei ole olemassa ns. välitilaa, jolla tarkoitetaan sitä, että sielut olisivat jossain epämääräisessä tuonelan tapaisessa paikassa odottamassa tuomiota. Pyhän Raamatun mukaan epäuskossa kuolleet sielut menevät vankilaan, siis rangaistuksen paikkaan, uskovien sielut taas paratiisiin eli Kristuksen luo. Epäuskoisilla on vaiva, uskovilla autuus. Kuoleman jälkeen ei ole kiirastulta, vaan ihminen on joko erossa Jumalasta vaivassa tai Kristuksen luona taivaassa. Ihmisen lopullinen kohtalo määräytyy kuolemassa.

Joskus läheisen omaisen tai ystävän kuolema koskettaa meitä syvästi. Meillä on taipumus ajatella, että hän on nyt meiltä poissa. Lohdullisempaa olisi kuitenkin ajatella uskossa kuolleista, että nyt heillä on monin verroin parempi. He ovat nyt siellä, minne he olivat matkalla. He pääsivät perille. Tämä aika täällä alhaalla on armonaikaa, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan armon ja pelastuisimme. Elämämme tarkoituksena ei ole elää täällä ikuisesti. Määränpäämme on taivas. Kun siis sinne riennämme, niin iloitkaamme kaivatessamme meidän luotamme poisnukkuneita uskovia omaisiamme siitä, että he ovat tulleet perille. Sitä ennen rakkaan omaisemme paikka oli siellä tyhjä, mutta nyt se on täyttynyt. Kun eräs iäkäs seurakuntamme jäsen, Vihtori Niemi Koskenpäältä, oli kuolinvuoteellaan ja lapset tulivat häntä hyvästelemään, hän sanoi: "Tulkaa perässä." Siis tyytykäämme siihen, että päiviemme määrä täällä on rajallinen, mutta iloitkaamme siitä. että siellä on monin verroin parempi. Moni sinne on jo päässyt. Aikanaan tulee meidänkin vuoromme. Pääsemme perille. Pääsemme telttamatkalta pysyvään kotiin.

Apostolin sana "kuolema on voitto" auttaa meitä voittamaan omaa kuoleman pelkoamme. Kuolema itsessään on synnin seuraus ja rangaistus. Mutta Jumala, joka voi pahankin panna palvelemaan omia tarkoituksiaan, on Kristuksessa tehnyt uskovalle kuoleman voitoksi. Koska Kristus on voittanut kuoleman, se ei enää niele eikä saa kauhistaa meitä. Siitä on tullut meille autuuden portti. Sillä Kristus, johon olemme kastetut ja jossa kasteessa meidät on hänen kanssaan haudattu, on ylösnoussut ja mennyt Isän tykö. Näin hän on tullut meille tieksi iankaikkiseen elämään, ja niin kuin hän elää, mekin elämme hänen kanssaan, eikä kukaan voi ryöstää meitä hänen kädestään. Tässä uskossa sanomme: "Herra on minun paimeneni; ei minulta mitään puutu." Ja muistamme Jeesuksen sanat: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh. 10:10).

Amen.

Markku Särelä