2. adv. sunn. III vsk:n epistola.
Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen. Jaak. 5:7-11.
Elämä kysyy kärsivällisyyttä ja kestäväisyyttä, ja uskonelämä kysyy sitä aivan erityisesti. Me ihmiset, uskovatkin, olemme niin kovin lyhytjännitteisiä, ja nykyaikana olemme sitä aivan erityisesti. Jumala näki jo apostoli Jaakobin kautta tarpeelliseksi kehottaa uskovia kärsivällisyyteen. Tämän kehotuksen haluamme laskea tänään sydämillemme.
1. Kuinka kauan tulee olla kärsivällisiä
"Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti", sanoo tekstimme.
Joulun edellä lapset kyselevät, milloin joulu tulee. Kyselemmekö me, milloin Kristus tulee. Jos käsittäisimme, kuinka valtava asia seurakunnan Yljän ilmestyminen on, odottaisimme innolla hänen tuloaan. Alkuseurakunta odotti Kristuksen tuloa paljon palavammin kuin myöhemmät polvet, sillä he olivat eläneet hänen kanssaan, kuulleet hänen opetuksensa, uskoneet hänet luvatuksi Messiaaksi ja nähneet hänet ylösnousseena. He, jos ketkä, tiesivät, miten hyvä oli olla Herran kanssa. He olivat tottuneet odottamaan häneltä vain hyvää. Ja jos he hänen seurassaan joutuivatkin vaarain teille, koskaan Jeesus ei jättänyt heitä pulaan. Kuolemankin edessä heillä oli Vapahtajan lupaus: "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." Joh. 14:2.
Apostoli Paavali muistuttaakin meitä valvomisen tärkeydestä sanoen: "Sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme", Room. 13:11. Ja apostoli Johannes lausuu Ilmestyskirjansa lopussa kuvattuaan sitä ennen Jumalan lasten kärsimyksiä, taisteluita ja lopullisen voiton: "Amen, tule, Herra Jeesus!" (Ilm. 21: 20). Siihen asti on siis meidän oltava kärsivällisiä. Se ei ole kuitenkaan kaukana, sillä Karitsa lausuu nuo lohduttavat sanat: "Totisesti, minä tulen pian" (Ilm. 21:20).
Kokemuksesta tiedämme, että odottavan aika on pitkä; muilla aika rientää nopeaan. Tiedämme myös, että kärsivän aika on pitkä. Mutta tekstimme haluaa vahvistaa meitä, ettemme kävisi kärsimättömiksi, vaan että meillä olisi selvä päämäärä: Jumalan armon avulla kestämme Herran tulemukseen asti. Katsokaamme nyt tekstistämme,
2. Millä tavoin meidän tulee varustautua, jotta voisimme pysyä niin kauan kärsivällisinä
Ensiksikin apostoli Jaakob ottaa kärsivällisyyden esikuvaksi maanviljelijän. Hän tietää, ettei satoa voi korjata ennen kuin on aika. Hän tietää myös, että maatyöt ja sato ovat riippuvaisia säistä. "Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen." Kuinka paljoa ennemmin näin on Jumalan valtakunnassa. Olemme täysin riippuvaisia Jumalan hyvyydestä, hänen armostaan Kristuksessa, hänen lahjoistaan sanassa ja sakramenteissa. Tässä ajassa Jumala kokoaa lyhteet taivaan aittoihin sanansa kylvöllä. Ja kun pakanain täysi luku on sisälle tullut (Room. 11:25), silloin tulee loppu. Ei yhtään aikaisemmin. Ja se päivä on yksin Jumalan tiedossa, ja kaikilta meiltä salassa.
Kuitenkin on totta se, mitä apostoli Pietari sanoo uskovista: Te "odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista" (2 Piet. 3:12). Tämä auttaa meitä pysymään kärsivällisinä, onhan meillä paljon tekemistä. Meidän on samalla, kun odotamme Herran päivän tulemista, joudutettava sen tulemista. Miten se tapahtuu? Koska Kristuksen tulo riippuu pelastuvien joukon täyttymisestä, uskovat jouduttavat Kristuksen päivän tulemista julistamalla evankeliumia.
Niin kuin lapselle, joka ei tiedä mitä tekisi, joulun odotus on pitkää, mutta äidille moninaisten puuhien keskellä se tulee niin kovin äkkiä, niin samoin on uskovien viimeisen päivän odotuksen laita. Ne, jotka ovat hyvässä ja oikeassa toimettomia, piankin kyllästyvät odottamiseen ja keksivät jotakin kiellettyä, minkä parissa pian aika kuluu, mutta myös menettävät otollisen armonajan. Ne taas, jotka Jumalan armon voimin ahkeroivat toimia evankeliumin asian edistämiseksi, löytävät niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä kuin vain ehtivät ja jaksavat tehdä.
Tässä odottamisessa on kuitenkin tärkeintä se, että sydän on kunnossa. Tekstimme sanoo: "Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä." Jos sydän ei ole oikeassa suhteessa Jumalaan, kaikki puuhamme on väärällä pohjalla. Tässä on muistettava, mitä Raamattu sanoo: "Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet" (Hebr. 13:9). Sydän saa vahvistusta armosta. Siitähän me elämme. Armosta olemme saaneet syntimme anteeksi ja joka päivä saamme. Armosta pelastumme. Armolla tulee siis meidän sydämemme vahvistaa kestäväksi, loppuun asti kestäväksi.
Kun siis odotamme Kristuksen tulemusta, on tarpeen, että olemme aivan varmoja Jumalan armosta ja pelastuksen tiestä emmekä lainkaan epäröi, vaan rohkeasti panemme turvamme Kristukseen. Kun tämä asia on meille kirkas ja selvä, silloin voimme myös toimia Herran vainiolla. Emme tee työtä taivasta ansaitaksemme, vaan armosta pelastettuina, armon voimin ja Jumalan armon kiitokseksi.
Silloin otamme vastaan ilolla ja rohkaisuksemme myös tekstimme sanat: "Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen." Raamatun pyhien esikuva on rohkaiseva.
3. Koska Tuomari on ovella, on säilytettävä keskinäinen rakkaus
Tekstimme sanoo: "Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella."
Aikamme on kasvattanut meistä ylpeitä, itsetietoisia, arvonsatuntevia ja arvostamme arkoja ihmisiä. Korostamme yksilön oikeuksia, mutta emme näe riippuvuuttamme toisiin ihmisiin, emme tiedosta velvollisuuksiamme perhettä, seurakuntaa ja yhteiskuntaa kohtaan.
Tekstimme kirjoittajalla on huoli siitä, että Jumalan lapset täällä ajassa rakastaisivat oikealla tavalla toisiansa. Seurakuntaelämä on yhteisöelämää. Seurakunta on kuin ruumis, jossa on monta jäsentä ja jossa jäsenet tarvitsevat toisiansa. Vaikka uskovat ovat pyhiä Kristuksessa, jonka vanhurskauteen heidät on kasteessa puettu ja johon he ovat panneet sielunsa turvan, heillä on kuitenkin heidän syntinen lihansa ja paha luontonsa. Emme suinkaan aina muista Raamatun kehotusta: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" (Room. 12:10). Tai tätä apostoli Paavalin kehotusta: "Niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne" (Fil. 2:2-3). Ja apostoli Pietari lausuu: "Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu" (1 Piet. 2:1).
Koska tämä pahuus on meissä luonnostamme, meidän vanhassa ihmisessämme, se on jatkuvasti pois pantava. Raamattu ei anna lupaa minkäänlaiselle pahan hellimiselle. "Pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu." On meillä tässä vanhassa aatussamme kuolettamista!
Tekstimme tekee asian vielä hyvin vakavaksi. Se sanoo: "Sillä tuomari on ovella." Koska Kristuksen tulemus on lähellä, meidän on kärsivällisesti elettävä uskon elämää. Toisin sanoen, syntiselle lihallemme kuuluu laki, kuolettaminen, kasteen veteen hautaaminen, pois riisuminen.
Mutta saamme toki myös pukeutua. Jumalan seurakunnasta sanotaan: "Hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." (Ilm. 19:8)
Näin kärsivällisesti joka päivä, Kristuksen tulemukseen asti, muistaen apostolin sanan: "Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet."
Amen.
Markku Särelä
