Luuk. 17:7–10: Jos jollakulla teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kun syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Eihän hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Mielestäni ei. Myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'"
”Kiitos” on ilahduttava sana. Kiitos kertoo, että on tehnyt jotain merkityksellistä, että on auttanut toista ihmistä. Jokaisella meistä on tarve olla merkityksellinen. Vaikka merkityksellisyyden kokemuksen tavoitteluun liittyykin langenneessa maailmassa usein tarve ylentää itseään, merkityksen kaipuun sinällään voi nähdä palautuvan Jumalan luomistyöhön.
Merkityksellisyyden kaipuu perustuu luomiseen
Jumala antoi ihmiselle paratiisissa tehtävän: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi. Hallitkaa myös meren kalat, taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” (1 Moos. 1:28) Ihminen luotiin hallitsemaan maata. Meidät luotiin vaikuttamaan ympäristöömme. Meille annettiin tehtäväksi saada lapsia, tehdä työtä ja rikastuttaa muutenkin tämän luomakunnan elämää. Ja kun vaikutamme maailmassa Jumalan tahtomalla tavalla, elämämme on merkityksellistä. Iloitsemme siitä, että pystymme vaikuttamaan maailmaan, koska meidät on luotu tekemään niin. Jumalan luomistyön mukainen elämä on siunauksellista, vaikka lankeemuksen seuraukset välillä painavatkin.
Meidän aikanamme painotetaan vapautta. Ihanteena on, että ihminen saa päättää itse, mitä tekee elämällään. Mutta vapaus on vaarallinen asia, jos siihen ei liity vastuu. Täysin vapaa elämä on merkityksetöntä. Ja kun ihminen jätetään omilleen etsimään merkitystä elämäänsä, tulokset ovat kauheita. Seurauksena on mielihalujemme orjuus, itsensä jumalaksi tekeminen. Ihminen luotiin hyväksi, mutta lankeemus turmeli meidät perin juurin. Todellinen vapaus on sitä, että emme ole itsemme orjia, vaan vapaita palvelemaan Jumalaa. Tämä on totta myös ehdonvallan asioissa: niissäkin meidän tulee miettiä, mikä on lähimmäisemme parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Kilvoitellessamme Jumalan tahdon mukaan olemme vapaita.
On tärkeää, että painat mieleesi sen, että kun koet iloa puurtamisestasi, kun näet vanhemmuuden ihmeellisenä lahjana, kun kiitos lämmittää mieltäsi, se ei ole paha asia. Se kertoo siitä, että Jumalan luomissana on vaikuttanut elämässäsi. Olet ollut heijastamassa ja jakamassa Luojasi hyvyyttä. Tästä saat ehdottomasti iloita. Toimit sen mukaan, mitä varten sinut luotiin.
Kiitoksen kaipuu kertoo pahasta sydämestä
Merkityksen kaipuussa ei ole siis sinällään vikaa, mutta kiitoksen kaipuussa voi olla. Kuinka usein onkaan niin, että pahoitamme mielemme, jos emme saa kiitosta? Kuinka usein lopetamme hyvän tekemisen, jos emme saa tunnustusta? Jos vaadimme kiitosta itsellemme sen ehtona, että teemme hyvää, silloin emme muistuta taivaallista Isäämme. ”Sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa sekä väärille että vanhurskaille.” (Matt. 5:45)
Eikä kiitoksen kaipuu väritä vain suhdettamme lähimmäiseen. Se voi liittyä myös suhteeseen, joka meillä on Jumalaan. Voimme kokea häntä kohtaan katkeruutta siitä, että vaikuttaa siltä, kuin ne, jotka eivät pyri olemaan uskollisia hänen tahdolleen, saisivat kiitosta meidän sijaamme. Eivätkö psalmit ole täynnä sellaista huokausta kuin tämä: ”minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun näin jumalattomien menestyvän. – – heillä on ainainen rauha, ja he yhä rikastuvat. Turhaan minä olen pitänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomuudessa: minua vaivataan joka päivä, ja saan kuritusta joka aamu.” (Ps. 73:3,12–14)
Jos mielessäsi on psalmin ajatuksia, älä pyri tukahduttamaan niitä, vaan anna ne Jumalalle. Näin panet turvasi häneen etkä hautaa katkeruutta sydämeesi.
Eivät orjat saa palkkaa
Päivän evankeliumi on myös avuksi, koska Vapahtaja vetää meidät takaisin maan pinnalle ja laittaa asiat oikeaan suhteeseensa, kun hän sanoo: ”Jos jollakulla teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kun syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Eihän hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Mielestäni ei.”
Lähimmäisemme voi olla meille kiitollisuuden velassa. Olemme tehneet hyvää, ja kaiken inhimillisen järjen mukaan olemme ansainneet kiitoksen. Mutta mitä me voimme vaatia Jumalalta? Herra vertaa suhdettamme palvelijaan, jolle itsesäänselvästi kuuluu isännän tahdon täyttäminen. Ei hän ansaitse siitä mitään kiitosta, että toimii sen mukaan kuin hänen oletetaan toimivan. Isännällä on kaikki oikeus vaatia palvelijaltaan, eli orjaltaan, palveluksia.
Niin kuin isännällä on oikeus orjaansa, niin Jumalalla on oikeus meihin, koska hän on luonut meidät. Elämämme on lahja. Me emme voi mitenkään maksaa hänelle takaisin kaikkea hyvyyttä, mitä hän on meille antanut ja vieläkin antaa. Siksi meillä ei ole varaa olla kiitoksen kipeitä. Jumala on luonut meidät, jotta toimisimme täällä hänen luomisessa antamien tehtävien mukaisesti. Kun teemme niin, saamme merkityksellisyyttä elämäämme, mutta ei meillä ole perusteita vaatia häneltä palkkaa työstämme. Jeesus tiivistää kristillisen mielenlaadun sanoihin: ”kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.”
Nämä sanat eivät ole nöyristelyä, jossa kielletään kokonaan se, että Jumala olisi tehnyt hyvää kauttamme. Päinvastoin, niissä tunnustetaan se, että olemme tehneet todella sitä, mitä Jumala on käskenyt, mutta samalla sanotaan, ettei meillä ole perusteita pitää häntä velallisenamme. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme olleet velvollisia tekemään.
Armahdetut palvelijat palkitaan
On toinenkin syy, miksi emme voi vaatia Jumalalta palkkioita. Tuo syy on se, että olemme monessa rikkoneet Jumalan tahdon. Yksittäisiä asioita toki on, joita olemme tehneet – mutta Jumalan lain edessä nekin osoittautuvat kovin puutteellisiksi. Olemme tehneet kyllä jotain Jumalan tahdon mukaan, mutta se ei millään tavoita sitä, mitä Jumala laissaan odottaa meiltä.
Kun puhutaan ansiosta tai palkasta, joka Jumalan kuuluisi antaa meille, tuo palkka on iankaikkinen kadotus. Sen olemme hyvin ansainneet. Jumalan kuvaksi luotuina meidän tulee heijastaa sitä, millainen hän on, mutta usein olemme epäjumalankuvia; itsekeskeisyydessämme, olemme kaikkea muuta kuin Jumala, joka sulasta laupeudestaan ylläpitää luomaansa maailmaa.
Toivottomuuteen meidän ei kuitenkaan tarvitse vaipua. Ratkaisu synnin ongelmaan ei ole se, että yritämme täyttää Jumalan tahtoa ja tehdä hänestä velallistamme. Sehän on mahdotonta, koska elämämme kuuluu hänelle. Kuinka hän voisi olla meille velkaa? Mutta meidän pahuuttamme vastaan piirtyy kauniisti esille se, millainen Jumala on: hän ei ole rakkaudessaan vain luonut meitä ja ylläpitänyt elämäämme, vaan hän on kaiken lisäksi lähettänyt ainoan Poikansa maailmaan pelastamaan meidät kadotuksen alta. Täysin ilman meidän ansiotamme. Vain armosta. Rakkautensa tähden.
Kun tunnustamme, että olemme itsessämme köyhiä orjia, jotka ovat ansainneet vain iankaikkisen kadotuksen, ja heittäydymme Kristuksen varaan, silloin olemme vieläkin ansiottomia palvelijoita, mutta armahdettuja palvelijoita kuitenkin. Meidän kerskauksemme ei ole itsessämme, vaan ”Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, kuten on kirjoitettu: ’Se, joka kerskaa, kerskatkoon Herrassa.’” (1 Kor. 1:30,31) Kun Jumala kirkastaa meille Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna, silloin meillä on rauha. Sinullakin voi olla rauha, kun luotat siihen, että hän, jolla oli Jumalan muoto, otti orjan muodon ja kärsi hamaan ristin kuolemaan asti sinun edestäsi. Hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tulla pelastamaan sinua, mutta hyvyydessään ja laupeudessaan hän otti kärsittäväkseen syntiesi rangaistuksen. Tässä Jumalan suurimmassa rakkauden osoituksessa syntistä ihmiskuntaa kohtaan löydät Jumalan Pojan ansion, löydät anteeksiantamuksen synneistäsi.
Jeesuksen armossa olisi, mistä iloita iankaikkisesti, mutta kaiken lisäksi Jumala vieläpä palkitsee meidät. Hän palkitsee sen hyvän, mitä hän on armahtamissaan vaikuttanut tämän elämän aikana. Hän antaa meille armopalkan ja kruunaa täten omat tekonsa. Tällä tavoin Jumala kirkastaa itsensä. Iankaikkisuudessa iloitsemme yhdessä kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt kauttamme. Emme ole ansainneet häneltä mitään, mutta hän haluaa silti osoittaa rakkauttaan näin monin tavoin.
Kun näet Jumalan hänen hyvien tekojensa valossa, tunnet hänet oikein. Tunnustat mielelläsi olevasi ansioton palvelija, koska tiedät, miten ylenpalttisen rikas antaja sinulla on Isänäsi. Saat elää täällä ajassa toteuttaen Jumalan armon varassa hänen tahtoaan. Saat elää hyvin merkityksellistä elämää et vain Jumalan palvelijana, vaan ennen kaikkea hänen lapsenaan.
