Ennustukset ovat täyttyneet

Ennustukset ovat täyttyneet

Joulupäivänä, II vuosikerta, epistola

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu." Hebr. 1:1-12.

Rakkaat kristityt Herran Jeesuksen nimessä!

Joulun sanoma on niin yksinkertainen, että pikku lapsetkin sen ymmärtävät. Samalla se on niin korkea, ettei oppineinkaan voi sitä järjellänsä käsittää, niin ylevä, että sen rinnalla kalpenevat parhaimmatkin inhimillisen taiteen saavutukset, niin jalo, puhdas ja viaton, ettei kukaan ihminen tai edes enkeli voi tulla mainituksi siihen verrattavana. Joulu joululta Jumalan kansa haluaa sitä ihailla ja yhä uudestaan ja uudestaan ottaa sen vastaan suloisena sielun lääkkeenä ja omantunnon lohdutuksena.

Haluamme pyytää virren sanoilla:

      Sua, Vapahtaja, rukoilen, Sit älä multa kiellä:
      Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä
      Sen valtiaana ainiaan, Näin että murheissani saan
      Sult' avun, lohdutuksen. VK 1938/1943 14:6

1. Jumala on puhunut meille

Tekstimme alkaa sanoilla: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta." Osaammekohan me tätä oikein arvostaa? Jumala on puhunut meille. Taivaan ja maan Herra on puhunut niille, jotka ovat tomu ja tuhka, niille, jotka ovat hänen tahtonsa rikkoneet ja luonnostaan hengellisesti kuolleita. Hän on puhunut heille, että he saisivat elämän ja paranisivat syntisairaudestaan.

Ehkä olet joskus osunut sellaiselle lääkärille, joka ei juuri puhua pukahtanut, ei ilmoittanut diagnoosia, ei määrännyt lääkkeitä eikä hoitoa, mutta otti kyllä maksun. Varmaan lähdit hänen luotaan harmistuneena. Jumala ei ole sellainen sielun lääkäri. Hän on sanonut täsmällisesti, mikä sinua vaivaa. Sinua vaivaa sama asia kuin kaikkia muitakin ihmisiä. Synti ja sen tuoma kirous meitä kaikkia vaivaa. Jotta et joutuisi iankaikkisen kuoleman valtaan Jumala määräsi sinulle myös tautiisi sopivan lääkkeen. Tämä lääke on syntien anteeksiantamus. Hän määräsi sinut myös sairaalaan hoidettavaksi. Tämä sairaala on seurakunta, jossa Herra Kristus parhaana sielun lääkärinä ja suurena parantajana hoivaa sinua armollaan. Laskun sijaan hän kirjoitti kaikki maksetuksi. Tämä kuitti on meillä nyt pyhässä Raamatun sanassa. Se on ilmaistu monessa paikassa. Tekstissämme se lausutaan meille näillä lohdullisilla sanoilla: "Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa." Joulun evankeliumi sanoo sen näin: "Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21) Jeesus itse ilmaisi sen näillä sanoilla: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Matt. 20:28) Apostoli Paavali sanoo: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä" (1 Tim. 2:5-6). Apostoli Pietari kirjoittaa: "Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan" (1 Piet. 1:18-19). Lunastus on syntivelasta annettu sovitusmaksu. Kun Jumalan Poika tuli ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden ja kun hän maksoi lunnaat, ei niitä enää meiltä vaadita. Ymmärräthän miten suuri lohdutus siihen sisältyy? Meiltä ei enää vaadita maksua synneistämme! Se on jo annettu!

Niinhän veisaamme:

      Jo syntyi ennustettu Meille Messias,

      Tuo kauan odotettu Kristus kuningas.

      Eijaa laulakaa!

      Lunastetut olemme Kuolon kahlehista.VK 24:2

Tästä meillä on vakuutena Jumalan sana, sovituksen sana. Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Uskon asia on näin yksinkertainen: Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja maksoi lunnaat meidän edestämme. Uskon kautta Jeesukseen saamme synnit anteeksi, kaikki synnit.

Tätä ihminen ei helpolla usko. Ei hän itse pystykään sitä uskomaan, vaan Pyhä Henki vaikuttaa sen. Kun ihminen epäilee ja vastustelee, niin Pyhä Henki vakuuttaa meille toistuvasti, että tämä asia on tosi ja uskomisen, vastaanottamisen arvoinen ja että se koskee koko maailmaa, siis sinuakin. Jumalalla on meihin, ei turmion, vaan rauhan ajatukset. Ja jotta me sen uskoisimme, hän tekstissämme osoittaa, ettei syntien anteeksiantamus lepää tyhjän päällä, vaan se on sen teon varassa, jonka Jeesus tuli tekemään meidän edestämme, sen sovituksen varassa, jonka hän suoritti. Tässä on valtava lohdutus. pelastuksemme ei ole meidän heikkojen, syntisten varassa, vaan Jeesuksen kestävän työn varassa, työn, jota ei voi peruuttaa.

2. Jumala on toiminut meidän hyväksemme

Kun kedon paimenten kanssa riennämme Beetlehemiin seimen äärelle, näemme silmillämme tavallisen pienokaisen, jonka ulkonäöstä ei voi tunnistaa häntä Messiaaksi ja käsittää, että tässä on se, josta tekstimme sanoo, että hänen kauttaan Jumala myös on maailman luonut, ja että hän on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaa koko maailman kaikkeuden voimallisella sanallaan. Tämän totuuden ymmärtämiseksi tarvitaan Jumalan ilmoitus ja usko, joka ottaa sen vastaan. Sen vuoksi joulu on erityisesti lasten ja kaikkien lapsenomaisten juhla. Vakuuttavimmatkaan järjen todistukset eivät näet auta. Vain uskon kautta me voimme sen ymmärtää. Ja siksi meidän on tarpeen tulla lapsiksi sydämissämme ja uskoa se, mitä Jumala sanoo.

Ja Jumala kertoo meille Sanassaan siitä, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme. Hän sanoo: "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

Kiinnitäpä, ystävä, ensiksi huomiosi taivaallisen Isän rakkauteen, siihen, että hän antaa ainoan, rakkaan Poikansa tänne maailmaan, kärsimykseen, alennuksen tilaan ja lopulta ristin kuolemaan, - meidän tähtemme. Raamattu korostaa sitä, millaisten edestä Kristus antoi itsensä alttiiksi. Se sanoo: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." (Room. 5:8) Suuri oli Jumalan rakkaus. Apostoli Johannes sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1 Joh. 4:10)

Kiinnitäpä sitten huomiosi siihen, kuka tuli ihmiseksi eli millainen persoona oli se lapsi, joka alentui tallin seimeen pimeänä jouluyönä ja sitten suoritti niin paljon vaivaa ja kärsimystä vaatineen lunastustyönsä loppuun asti. Hän on Jumala Jumalasta, valkeus Valkeudesta, iankaikkinen Jumalan Poika, jolla on sama kunnia ja kirkkaus kuin Isällä, joka käskee enkeliarmeijoita ja ne tottelevat häntä. Hän on Isän kirkkauden säteily.

Mitä se tarkoittaa? Pieni vertaus on paikallaan. Kun aurinko paistaa lämpimästi kevään puhjetessa, saatamme sanoa: Lähdenpä täältä sisältä aurinkoon. Se ei tarkoita, että lennämme raketilla aurinkoon, vaan sitä, että siirrymme ulkosalle auringon paisteeseen eli säteilyyn. Siten tunnustamme, että auringon säteily on sitä samaa mitä itse aurinkokin. Kun Jumalan Poika on Isänsä kirkkauden säteily, tarkoittaa se, että hänellä on sama kirkkaus ja kunnia kuin Isällä. Hänen valonsa ei ole jotakin eri valoa, vaan Isän valoa. Hän on samaa olemusta Isän kanssa. Hän itse sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." Vielä hän on Isän olemuksen kuva. Hänessä siis heijastuu Isän jumalallinen olemus. Jeesus sanoi: "Minä ja Isä olemme yhtä."

Kun luemme tarkasti tekstiämme, huomaamme, että siinä Kristus samaistetaan Jumalan kanssa ja häntä sanotaan Jumalaksi. Esimerkiksi näin: "Ja enkeleistä hän sanoo: 'Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi'; mutta Pojasta: 'Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti'." Siis se lapsi, joka seimessä makasi, varttui, alkoi julkisen toimintansa ja vei päätökseen lunastustyönsä, on tosi Jumala. Hänestä apostoli Johannes sanoo: "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia." (1 Joh. 5:20-21)

Tunnustamme siis Jeesuksen todellisen jumaluuden. Ja tällä on suuri merkitys lunastuksemme kannalta.

Kristus toimitti puhdistuksen. Jos joku yrittäisi pestä tahriintuneen valkoisen vaatteen pesemättömillä käsillä jonkin likaisen työn jälkeen, ei hän saisi puhdasta. Niin ei myöskään synnin likaama ihminen voi pestä itseään puhtaaksi synneistään. Mutta koska Jeesus on tosi Jumala ja Isän kirkkauden säteily, hän oli puhdas, pyhä, aivan kirkas, ja sellaisia olivat myös hänen tekonsa. Jeesus, koska hän oli tosi Jumala, kykeni toimittamaan täydellisen puhdistuksen meidän hyväksemme. Sen saamme uskolla omistaa, ja niin olemme mekin aivan puhtaat, Jeesuksen puhdistamat. Emme puhdistu omilla teoillamme, vaan uskomalla siihen puhdistukseen, jonka Jeesus valmisti.

Jumala on siis toiminut. Poika teki kaiken, mitä lunastukseemme tarvittiin. Ja Pyhä Henki tuo sen meille armonvälineissä.

3. Jumala saakoon meiltä ylistyksen

Mitä me voimme tehdä? Lunastusta varten ei tarvitse tehdä mitään. Täydelliseen ei voi lisätä. Emmekä pystyisikään mitään tekemään. Lunastuksen saamme omaksemme Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Tämäkin on täydellinen lahja. On kuitenkin jotakin, mitä me voimme tehdä ja mitä meidän tuleekin tehdä ja mitä jokainen uskova haluaa tehdä. Kun Jumala on voittanut meidät omaksensa, me haluamme olla hänen, kiittää häntä ja tehdä hänen tahtonsa ansiota tavoittelematta, palkkaa pyytämättä, vain sen tähden, että Jeesus on meille rakas. Haluamme tuoda olkemme hänen seimelleen, puun oksat hänen tielleen ja ylistyksen hänen nimelleen. Kun hän on suuressa armossaan puhdistanut sydämemme anteeksiantamuksen sanalla ja asettunut sinne asumaan, se aivan varmasti on tehnyt meidät uusiksi ihmisiksi. Se vaikuttaa jumalanpelkoa niin, että meidän arvomaailmamme on kristillinen eli Jumalan sanan mukainen. Se panee meidät taistelemaan itsekkyyttämme vastaan ja kuolettamaan sitä. Se tekee uskonveljet ja -sisaret meille rakkaiksi, ja saattaa meidät muistamaan ja toteuttamaan Raamatun sanaa: Meidän ei tule "elää itsellemme mieliksi". Ja: "Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi." (Room. 15:1-2) Tähän kehottaa ja velvoittaa meitä Jeesuksen esikuva ja hänen rakkautensa meihin. Tehkäämme sitä, sillä onhan Jeesus meille rakas.

Amen.

Markku Särelä


Tyhjä vasen

Lue saarnoja

    • All
    • Mika Bergman
    • Vesa Hautala
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
    • Rippisaarna
    • Puhe
    • Hartaus
    • Matt. 5:1 12
    • Matt. 7:13 14
    • Matt. 7:15 21
    • Matt. 21:1 9
    • Luuk. 16:1 9
    • Luuk. 17:11 19
    • Luuk. 19:41 47
    • Joh. 4:5 26
    • Anteeksiantamus
    • Armonvälineet
    • Evankeliumi
    • Ilo
    • Ikuinen Elämä
    • Israel
    • Jaakob
    • Jeesuksen Kärsimys
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Job
    • Jumala
    • Jumalan Poika
    • Jumalan Rakkaus
    • Jumalan Sana
    • Kadotus
    • Kaksiluonto–oppi
    • Kaste
    • Katumus
    • Kiitos
    • Kiusaukset
    • Kristillinen Elämä
    • Kristillinen Seurakunta
    • Kristityn Risti
    • Kärsimys
    • Lohdutus
    • Lopunajat
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Oikea Oppi
    • Omaisuus
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Rauha
    • Sovitus
    • Suru
    • Synti
    • Usko
    • Vanhurskauttaminen
    • Koettelemukset
    • Synninpäästö
    • Kristuksen Taivaaseen Astuminen
    • Johannes Kastaja
    • Rukous
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 3. Paastonajan Sunnuntai (Oculi)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Palmusunnuntai
    • Kiirastorstai
    • Pitkäperjantai
    • 1. Adventtisunnuntai
    • 2. Adventtisunnuntai
    • 3. Adventtisunnuntai
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Jouluaatto
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Joulun Jälkeinen Sunnuntai
    • Uudenvuodenaatto
    • Uudenvuoden Päivän Jälkeinen Sunnuntai
    • Septuagesimasunnuntai
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 5. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 6. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 4. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 6. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Helatorstai
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 14. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 16. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 17. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mikkelinpäivä
    • 20. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 22. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 26. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Tuomiosunnuntai
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Pyhä Saarnavirka
    • Harha
    • Antaminen
    • Etsikkoaika
    • Lähimmäinen
    • Kiitollisuus
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 1. Vuosikerta
    • Kristuksen Ylimmäispapillinen Virka
    • Luuk. 5:1 11
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Fariseusten kysyessä häneltä [Jeesukselta] milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastasi heille ja sanoi: "Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä sanota: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte
    Read More
    • 2. Adventtisunnuntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, hän näki hänen anoppinsa makaavan kuumeessa. Hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä, ja hän nousi ja palveli heitä. Illan tultua hänen luokseen tuotiin monta riivattua. Hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi, jotta
    Read More
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta! Kalliit kristityt, Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
    • Pyhäinpäivä
  • Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Jesajan näyn luvussa 6, jakeissa 1–7: ”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Rippisaarna
  • Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Saarna
  • Jeesus sanoi hänelle: "Jospa voisit uskoa. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." Mark. 9:23-24 Erästä poikaa riivasi mykkä henki. Pojan isä oli ymmärrettävästi tuskainen ja hädissään poikansa tilanteesta. Mutta tässäkin Jeesus toimi ensin ja määrätietoisesti. Herramme antoi tällekin
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Rippisaarna
  • Heidän vaeltaessaan hän meni erääseen kylään. Eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Hänellä oli sisar, nimeltään Maria, joka asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunteli hänen sanaansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa, tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Sen tähden, kaikki, mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, sillä tämä on Laki ja Profeetat. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat
    Read More
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat
    Read More
    • Helluntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he
    Read More
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kalliit ystävät, Nykyisin jotkut varttuneemmatkin suomalaiset kysyvät: miksi maassamme vietetään kirkollisia juhlapyhiä. Niihin liittyvät vapaapäivät ansiotyöstä kyllä kelpaavat, mutta vain harva etsiytyy silloin Jumalan sanan kuuloon ja ehtoolliselle. Aikaisemmin pyhäkoulu- ja rippikoulutyö piti suurimman osan kansaa edes tietoisina pyhäpäivien merkityksistä. Jo suomen kielessämme
    Read More
    • Helatorstai
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
  • Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät,
    Read More
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Mutta jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, Kristuskaan ei ole noussut ylös. Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pääsiäissunnuntai
    • Saarna
  • Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen,
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pitkäperjantai
    • Saarna
  • Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Palmusunnuntai
    • Saarna
  • Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.
    Read More
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niin eräs fariseuksista pyysi häntä syömään kanssaan. Hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka oli syntinen; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, hän toi mukanaan alabasteripullon, asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojaan kyynelillään,
    Read More
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos
    Read More
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin
    Read More
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Joh. 4:5 26
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki

Muista myös saarnakirjat

    • All
    • G. A. Aho
    • Rupert Efraimson
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Hartauskirjat
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen