10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti
Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi. Luuk. 19:41-47
Tekstimme varoittaa meitä vakavasti paatumuksesta, Jumalan sanan tietoisesta torjumisesta. Kun ihminen torjuu Jumalan sanan, Jumalan kutsun kuuleminen tulee hänelle jatkuvasti vaikeammaksi. Jeesus on matkalla Jerusalemiin, jonka asukkaista suurin osa elää paatumuksessa. Hän julistaa sille tulevan rangaistuksen Jumalan sanan hylkäämisestä. Saavuttuaan kaupunkiin hän puhdistamalla pyhäkön julistaa tuomion paatuneelle ja tekopyhälle jumalanpalvelukselle. Näemme tekstissä kuitenkin myös Jumalan suuren, armahtavan rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan. Tullessaan kaupunkiin Jeesus itkee sen puolesta. Hän tulee hylkääjiensä luo ja tahtoisi armahtaa paatuneitakin, vaikka he torjuvat hänet.
Miksi paatumus on niin kauhea asia? Miksi Jeesus varoittaa siitä niin vakavasti sanoilla ja teoilla? Sen tähden, että paatuessaan ihminen hylkää armollisen Jumalan.
Jumala on suuri, pyhä ja hyvä. Hän on Luojamme, joka on antanut meille elämän ja kaiken mitä meillä on, ja vielä pitää sen yllä. Kaikki hyvä on hänen lahjaansa. Koko olemassaolomme on Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan, ja olemme sen velkaa hänelle. Siksi meidän tulee elää Luojamme yhteydessä hänen tahtonsa mukaan; se on myös parasta elämää, mitä on, koska siihen ihminen on luotu. Jumala on ilmoittanut ihmisille tahtonsa laissaan, jonka hän on antanut meille ensin sydämeen luomisessa ja sen lisäksi selkeänä Raamatun sanassa.
Ihmiset kuitenkin rikkovat Jumalan tahtoa. He tekevät syntiä ja erottavat sillä itsensä Jumalan yhteydestä. Meissä kaikissa asuva synti on kauhea asia: Koska se on nousemista Jumalaa vastaan, se on kaiken hyvän ja oikean hylkäämistä. Jumala on pyhä ja horjumattoman oikeudenmukainen, eikä hän voi lopullisesti sallia pahaa. Synti tuottaa lopulta ansionsa mukaisen rangaistuksen: kadotuksen tuskan, joka on kauhea, iankaikkinen ero Jumalan armosta ja rakkaudesta. Helvetissä ei ole mitään hyvää.
Jumala kuitenkin etsi kadotuksen ansaitsevia syntisiä ihmisiä. Hän lähetti ihmiskunnalle sanoman pelastuksesta. Ennen Jeesusta se oli lupaus tulevasta Pelastajasta, Jeesuksen jälkeen sanoma täyttyneestä armon lupauksesta kaikille ihmisille. Jeesus eli pyhän elämän ja kuoli viattoman kuoleman ihmisten sijaisena. Näin hän sovitti koko maailman synnit ja hankki ihmisille pääsyn takaisin Jumalan yhteyteen. Tähän sanomaan Jumala kehottaa meitä kaikkia uskomaan. Jokainen, joka uskoo sen, pelastuu! Sanansa kautta Jumala lähestyy meitä. Sana sisältää Jumalan lain julistusta, jotta näkisimme kauhean syntisen tilamme ja tietäisimme tarvitsevamme pelastusta. Pääsisältönä siinä on kuitenkin lohdutus ja armo: Jumala rakasti syntisiä ihmisiä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa pelastamaan heidät. Pelastus otetaan vastaan uskolla, ja siksi sanan vastaanottaminen on äärimmäisen tärkeää.
Ihminen, joka kuulee Jumalan sanan eikä ota sitä vastaan, paaduttaa itseään. Hän ei ota vastaan Pyhän Hengen todistusta sydämessään. Vähitellen tuon todistuksen kuuleminen tulee yhä vaikeammaksi. Näin oli tapahtunut Jerusalemin asukkaiden keskuudessa. Heillä oli ollut etsikkoaikansa, jolloin Jumala erityisesti etsi ja lähestyi heitä, ikään kuin tarkastaakseen heidät ja tarjotakseen armoaan – tämä on etsikkoaika-sanan varsinainen merkitys. Jerusalem oli ollut Israelin kansan hengellisen elämän keskus vuosisatoja. Siellä Vanhan Testamentin monet profeetat olivat julistaneet sanomaansa. Siellä oli Herran temppeli, jossa uhrijumalanpalvelusta ja muita seremonioita toimitettiin. Uskon sisältö oli kuitenkin unohtunut monelta. Profeettojen sanomaa ei ollut ennenkään otettu vastaan, vaan usein heidät oli suorastaan tapettu. Jeesus sanoo Jerusalemista: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt".
Temppelistä oli tullut ryövärien luola. Näin sanoessaan Jeesus viittaa Jeremian profetiaan (Jer. 7:1-11). Se on varoitus kansalle, joka eli synnissä Jumalasta piittaamatta, mutta tuli kuitenkin temppeliin uhraamaan. Jeremian profetiassa ihmiset kuvittelivat pelastuvansa ulkonaisten temppelimenojen takia. Tästä Jeesus syytti myös aikansa Jerusalemia. Usko ja Jumalan tahdon noudattaminen olivat unohtuneet ja pelkkä ulkokohtainen jumalanpalvelus oli ottanut niiden paikan. Temppeliä ryöstettiin hyödyntämällä sitä taloudellisesti uskon todellinen sisältö unohtaen.
Jeesus tuomitsi temppelin puhdistamisella tekopyhyyden ja kaupallistetun hengellisyyden, joka oli kadottanut todellisen sisältönsä. Uskon todellisen sisällön unohtuminen, tekopyhyys ja hengellisyyden tekeminen markkinatavaraksi uhkaavat myös nykyään. Temppelin puhdistuksessa on vakava varoitus meidän ajallemme, samoin hävityksessä, jonka Jeesus julisti Jerusalemille sen paatumuksen tähden. Noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin Jeesuksen sanat kaupungin hävityksestä toteutuivat, kun Roomalaiset valtasivat ja ryöstivät Jerusalemin, polttivat sen temppelin ja hävittivät sen lähes maan tasalle ensimmäisen juutalaissodan aikaan. Jumala voi rangaista paatumuksesta ja muistakin synneistä myös tässä ajassa varoitukseksi muille ja sitä varten, että paatuneet näkisivät tilansa ja ottaisivat Jumalan sanan vastaan katumuksessa ja uskossa Kristukseen, joka on heillekin hankkinut pelastuksen.
Mutta kuinka on meidän laitamme? Otammeko tämän kallisarvoisen sanan aina vastaan niin halukkaasti kuin meidän pitäisi? Emme. Vaikka juuri sanan kautta Jumala osoittaa armonsa ja haluaa pelastaa meidät, usein kuitenkin olemme vastahakoisia kuulemaan sitä. Varsinkin Jumalan lain julistus on ihmisille luonnostaan epämieluisaa. Emme kuule sanaa niin halukkaasti kuin meidän pitäisi, emmekä tee aina sen mukaan. Näin meissä kaikissa on paatumuksen siemen. Omasta voimastamme emme voi tulla paremmiksi, sillä tällainen syntinen luontomme kerta kaikkiaan on.
Onneksi kuitenkin Kristus tuli juuri tällaisia syntisiä varten. Meidän heikkoutemme ja vastahakoisuutemme eivät estäneet Jumalaa, kun hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan kuolemaan meidän puolestamme. Kristus on tullut kaikkia syntisiä, paatuneimpiakin, pelastamaan. Jumala rakasti luomaansa ihmiskuntaa niin paljon, että antoi itsensä Pojassaan meille pelastukseksi. Hän haluaa olla kaikille syntisille armollinen: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää” (Hes. 33:11), kirjoittaa profeetta Hesekiel. Tekstissämme Jeesus säälii itkien paatumuksessa eläviä Jerusalemin asukkaita. Toisaalla hän sanoo heistä jopa näin: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Luuk. 13:34) Esimerkkejä Jumalan tahdosta olla armollinen kaikkia kohtaan on monia muitakin, mutta jo nämä riittävät osoittamaan, että Jumala tahtoo olla armollinen kaikille ihmisille.
Kristus eli pyhän elämän ja kärsi viattoman kuoleman jokaisen puolesta. Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen samassa persoonassa, tuli meidän sijaiseksemme. Hänessä Jumala itse tuli ihmiseksi voidakseen ihmisten puolesta täyttää Jumalan lain. Kristus eli koko elämänsä Jumalan tahdon mukaan. Hän oli täynnä rakkautta ja toimi oikein pienimmässäkin asiassa. Ihmisluontonsa puolesta Jeesus myös otti Jumalan sanan aina halukkaasti vastaan. Tämä kaikki on meille lohdutuksena, kun uskomme häneen: silloin Kristuksen kuuliaisuus luetaan meidän hyväksemme! Jumala katsoo uskovaa ikään kuin Kristuksen läpi, hänen kauttansa. Näin Jumala ei enää näe meissä tuomion ansaitsevaa lakinsa rikkojaa, vaan oman rakkaan Poikansa pyhyyden ja viattomuuden. Me emme ole rakastaneet Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niin kuin itseämme, emmekä ole ottaneet Jumalan sanaa aina vastaan halukkaasti. Kristus kuitenkin teki tämän kaiken meidän puolestamme. Kun uskomme häneen, hänen lain täyttämisensä luetaan meidän hyväksemme!
Vapahtaja myös kuoli puolestamme ristillä ottaakseen pois rangaistuksemme. Hän kärsi käsittämättömät tuskansa meidän edestämme. Kristuksen kärsimys ei ollut vain ruumiillista tuskaa, vaan hän kantoi myös päällään Jumalan rangaistusta ja vihaa. Tämä viha olisi kuulunut meille, mutta meidät pelastaakseen Jumala salli Poikansa kärsiä sen puolestamme. Syntiemme ansaitsema kadotustuomio on siis kokonaan kärsitty. Synti ja sen seuraukset, helvetti ja kuolema, on kukistettu. Kristus on noussut haudastaan ylös synnin voittajana. Kasteessa meidät on kastettu hänen kuolemaansa ja herätetty uskon kautta yhdessä hänen kanssaan. Uskossa olemme osallisia Kristuksen kuolemaan ja elämään, niin että laki on puolestamme täytetty, rangaistus kärsitty ja uusi elämä alkanut. Uusi elämä Jumalan lapsena alkaa meissä jo maan päällä. Taivaassa se tulee täydelliseksi, kun Jumala puhdistaa meidät kaikesta meissä vielä jäljellä olevasta synnistä.
Vaikka kristityt jäävät itsessään syntisiksi, Jumala vaikuttaa heissä uuttaa kuuliaisuutta ja sanansa halukasta vastaanottamista. Tahdomme osoittaa hänelle kiitollista vastarakkautta Vapahtajamme armon voimalla ja pysyä hänen sanassaan, joka antaa meille elämän. Herra haluaa meidän olevan sanansa uskollisia kuulijoita, niin että oman aikamme tavalla tulemme temppeliin uhraamaan puhtain sydämin. Jerusalemin temppeliä ei enää ole, mutta Jumala haluaa edelleen, että hänen huoneensa on kaikkien kansojen rukoushuone: Hän tahtoo, että me kaikki tulemme säännöllisesti seurakuntaan Jumalan sanan äärelle saamaan vahvistusta uskossamme sekä kiittämään ja rukoilemaan häntä.
Liittäkäämme tähän myös se, että pyrimme kaikilla elämämme osa-alueilla kristilliseen elämään. Edellä mainitusta profeetta Jeremian tekstistä opimme, että kun teemme näin, emme tee pyhäköstä ryövärien luolaa. Kun uskovat pyrkivät jatkuvasti katumuksessa ja uskossa, anteeksiantamuksen armon voimalla, Jumalan käskyjen noudattamiseen, kirkosta ei tule tekopyhien hurskastelijoiden pesäpaikkaa. Pyrkikäämme Jumalan pelastavan armon avulla noudattamaan hänen tahtoaan elämässämme, ja eläkäämme sanan ja sakramenttien yhteydessä. Itsessämme meillä ei ole mitään, mutta Kristuksen tuntemisen kautta Jumala on hänessä lahjoittanut meille pelastuksen ja kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. (2. Piet. 1:3) Hänen armonsa kantaa heikkouden ja vastahakoisuuden läpi. Kaikissa koetuksissa Jumala sanansa kautta vahvistaa meitä. Hän on aina läsnä elämässämme, vakka meistä ei siltä tuntuisikaan.
Paina siis sydämeesi, että Jumala tahtoo olla juuri sinulle armollinen Kristuksessa. Pysy hänen sanassaan ja tutustu yhä syvemmin Jumalan rakkauteen ja armoon. Ojenna sen avulla elämääsi Jumalan rakkauden mukaiseksi. Jokainen voi myös omalla tavallaan viedä sanaa eteenpäin, että se saisi voittaa puolelleen myös niitä, jotka vielä elävät synnissä ja paatumuksessa. Tähän kaikkeen Jumala meitä auttakoon Jeesuksen kautta! Aamen.
Vesa Hautala 8.8.2010
