Neljäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti
Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42.
Ihminen, joka ei tunne evankeliumia ja Jumalan armoa, on lain alla ja katselee lähimmäisiään lain kautta. Joko hän on tuomitsevainen tai suvaitsevainen tai jotakin siltä väliltä. Mutta kaikessa hänen mittansa on laki.
Se taas, jolle Jumala on kirkastanut evankeliumin ja suuren armonsa, katselee lähimmäisiään evankeliumin valossa. Hän toivoo kaikesta sydämestään, että hänen lähimmäisensä uskoisivat Jeesukseen ja omistaisivat hänessä syntien anteeksiantamuksen. Hän ei hyväksy lähimmäistensä epäuskoista elämää eikä heidän syntejään. Mutta hän käsittää, etteivät epäuskoiset voi ajatella asioita muuta kuin lain kannalta. He eivät näet tunne armoa. Ja kun he eivät elä armon alla, he elävät ja toimivat parhaillaan niin kuin mihin kunniallinen ihminen omin voimin pystyy ja edellyttävät tietysti samaa lähimmäiseltään.
Nämä kaksi suhtautumistapaa ovat toistensa vastakohtia. Nyt Vapahtaja opettaa meille tekstissämme oikeata suhtautumistapaa lähimmäisiimme.
1. Uskovatkin tarvitsevat opetusta armahtavaisuudesta
Tekisimme suuren erehdyksen, jos ajattelisimme, etteivät uskovat tarvitse opetusta armahtavaisuudesta. Jeesus puhui näistä asioista opetuslapsilleen. He olivat uskovia. Lisäksi he olivat Kirkon tulevia opettajia. Erityisesti Kirkon opettajien tulee tuntea nämä asiat. Sanoohan Jeesus tekstissämme: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.” Pastoreiden tulee siis olla elämässään tässä hyviä esikuvia, ja sen lisäksi heidän tulee oikein opettaa toisia. Jos Jeesuksen opetus armahtavaisuudesta ei ohjaa seurakunnassa sen jäsenten sydämiä, seurakunta ajautuu lakimaiseen ajatteluun.
Kun Vapahtaja puhui armahtamisesta, hän asetti ratkaisevaksi asiaksi aivan jonkin muun asian kuin mihin oli totuttu. Opetuslapset kyselivät, kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ihanko seitsemän kertaa. Heillä oli jokin käsitys siitä, että heidän tulee antaa anteeksi. Mutta he halusivat jotenkin rajoittaa sen määrää. He ajattelivat, ettei voi antaa anteeksi loputtomiin. He kai varmaan pelkäsivät, että sillä olisi huonot seuraukset.
Jeesus taas ei laskenut kertoja, vaan hän kiinnitti huomionsa aivan toisaalle, syntiä tehneen ihmisen sydämeen. Hän sanoi: ”Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi." (Luuk. 17:4). Ja toisella kerralla hän vastasi kysymykseen, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:22) Siis ratkaisevaa ei ole anteeksi antamisen lukumäärä, vaan syntiä tehneen ihmisen sydämen tila. Jos hän katuu, hänelle on aina annettava anteeksi.
Katumus ei ole teko, jolla Jumalan armo ansaitaan. Armoa ei voi ihminen itse ansaita. Jeesus yksin on sen meille ansainnut. Mutta jos ihminen ei kadu syntejään, hän ei voi uskoa. Vain sillä, joka katuu, on todellinen armon tarve. Armon soveltaminen katumattomalle, omahyväiselle, itsetyytyväiselle ihmiselle on samaa kuin helmien heittäminen sikojen eteen. Jos katumattomalle julistetaan synnit anteeksi, hän kysyy: ’Mitkä synnit?’ ja ajattelee: ’En ole tehnyt mitään niin pahaa. Olen tehnyt hyvääkin. Jos nyt jossakin olen vähän hairahtunut, kyllä se sen pahan korvaa.’ Katumaton ei parahda Jumalan edessä syntiensä tähden omassatunnossaan. Hänellekään emme saa julistaa kadotustuomiota, sillä vaikka hän siinä tilassa on lavealla tiellä, meidän tulee rukoilla hänelle kääntymystä. Mutta heti kun Jumalan laki on vaikuttanut hänessä omantunnon kauhuja ja kadotuksen pelkoa, häneen tulee soveltaa lohdullista evankeliumia.
On niitä, jotka syntiensä tähden ovat murheellisia Jumalan edessä. Heidät tulee auttaa pois taakan alta Jumalan lasten iloon. Jeesus on jo ottanut pois heidän syntinsä ristinsä veren kautta. Heille tulee julistaa synninpäästö. Siinä emme saa ajatella sitä, kuinka monta kertaa niin on jo tapahtunut, vaan vain noudattaa Jeesuksen käskyä ja iloita siitä, että Jumala ei laske kertoja.
2. Jos emme anna anteeksi, meillekään ei anneta anteeksi
Jeesus sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Tällä Jeesus haluaa muistuttaa meille, että jos olemme anteeksi antamattomia, meidän käy huonosti. Jos annamme anteeksi, meillekin annetaan anteeksi. Tässäkään ei ole kysymys ansiosta Jumalan edessä, vaan vain tietystä lainalaisuudesta. Jos en armahda, ei minuakaan armahdeta. Jos armahdan, saan minäkin armon. Tätä opettelemme päivittäin Isä meidän rukouksessa, kun pyydämme: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Tätä opetusta tarvitsemme kipeästi. Sillä kovin usein helposti vihastumme, mutta hitaasti lepymme. Kun mielemme katkeroituu, on vaikeata ja lopulta mahdotonta antaa anteeksi. Sen vuoksi Raamattu muistuttaa: ”Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi”, Hebr. 12:15. On Pyhän Hengen vaikuttama suuri ihme saada armahtava sydän.
3. Millainen asenne meillä tulee olla uskonveljiimme, jos he rikkovat
Lopuksi Jeesus vielä muistuttaa oikeasta asenteesta uskonveljiimme, jos he rikkovat meitä vastaan. Hän sanoo: ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.”
Näillä sanoilla Jeesus osoittaa selvästi, ettemme näe rikkaa veljemme silmässä, jos meillä on iso puu omassa silmässämme. Jos me itse emme elä armosta, vaan ylpeydessämme elättelemme hurskaudestamme suuria luuloja, erehdymme ryhtyessämme ojentamaan veljeämme. Voimme silloin erehtyä ensiksikin vian määrittelyssä. Saatamme suurennella toisen vikaa. Voimme pitää häntä epäuskoisena, vaikka hän ei sitä ole. Emme arvioi tapahtumia ja asioita Jumalan sanalla, vaan järjellämme ja tunteillamme. Toiseksi voimme erehtyä asenteessamme. Asetumme veljemme yläpuolelle ja niin lähestymme häntä. Kolmanneksi voimme erehtyä tavoitteissa. Emme pyri voittamaan häntä Jeesukselle, vaan vain syyttämään ja tuomitsemaan. Neljänneksi voimme erehtyä työtavoissa. Emme paranna asiaa, vaan pahennamme sitä. Silmä on arka elin ja tarvitsee sille sopivan hoidon.
Kun Jeesus puhuu meille näistä asioista, hän tuo esille sen, että vain ne, jotka tuntevat oikealla tavalla Jumalan armon, voivat auttaa erehtyvää ja rikkovaa. Vain heillä on edellytykset ymmärtää uskovan ihmisen heikkoutta ja ajatella asioita evankeliumin kannalta. Se ei tarkoita sitä, että Jumalan sana saisi tehonsa julistajan uskosta. Sana on tehoisa julistajan uskosta riippumatta. Jos epäuskoinen vain julistaa oikein Jumalan sanaa ja jakaa asetuksen mukaan sakramentteja, se kaikki on tehoisaa eikä meidän tarvitse emmekä me saa epäillä sen voimaa. Mutta sielun lääkärinä epäuskoinen tekee vääriä diagnooseja ja käyttää vääriä hoitomenetelmiä. Jos hän soveltaisi oikein Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, se vaikuttaisi hänen epäuskostaan huolimatta. Tilanne on sama, jos joku kouluttamaton ryhtyisi tekemään silmäleikkausta.
4. On kysymys seurakunnassa myös meistä itsestämme
On suuri Jumalan hyvä teko, kun hän suo seurakuntaamme sellaiset olosuhteet, joissa tämä Jeesuksen opetus toteutuu. Sehän tarkoittaa myös sitä, että me jokainen saamme Jeesuksen tahtoman sielunhoidon. Kun lankeamme, meitä autetaan nousemaan. Kun erehdymme, meitä ohjataan oikeaan. Emme elä yksin erämaassa, vaan toisten kanssa Jumalan seurakunnassa. Meillä on esirukoilijoita. Meillä on lohduttajia ja rohkaisijoita. Meillä on myös lihamme heikkouden ymmärtäjiä. On näkeviä taluttajia. On saman tien kulkijoita. On toisiakin armahdettuja.
On suuri Jumalan siunaus, kun sydämessämme ymmärrämme lain ja evankeliumin eron ja kun se tulee esiin seurakunnan elämässä ja opetuksessa.
Markku Särelä 19.6. 2005
