1. adv. sunn. Psalmiteksti.
Nostakaa päänne te, portit, nostakaa päänne te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka on se kunnian kuningas. Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Ps. 24:7-10.
I
Olemme kirkkovuoden alussa. Kristityn elämä on aina alusta alkamista, ei koskaan täällä ajassa valmiiksi tulemista. Syntisinä synnymme, syntisinä elämme, syntisinä kuolemme. Mutta se, joka uskoo Kristukseen ja panee häneen koko turvansa, on vapaa synnin kirouksesta. Ollessaan armon alla hän ei ole vihan lapsi eikä vihan alla. Vaikka päivämme kuluvat Jumalan vihan alla, niin sielumme saa kuitenkin elää armon alla (Ps. 90:9,14). Jo täällä eläessämme olemme Jumalalle Kristuksessa otollisia, ja Jumalan sana kutsuu meitä pyhiksi, ei itsemme tähden, vaan sen armon tähden, joka meidät pyhittää. Niinpä Jumalan lapsi ei voi kerskata muusta kuin Jumalan suuresta armosta. Niin tänäänkin saamme käydä uuteen kirkkovuoteen armon alla, kun Herramme Kristus on Paimenemme ja Ystävämme.
Tänä aikana kaikuu Jumalan seurakunnassa kehotus: "Nostakaa päänne te, portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet!" Ennen aikaan Jerusalemia ympäröivät vahvat muurit. Kaupunkiin tultiin sisään porteista, joita oli rakennettu muuriin. Pahoissa aikeissa tulevia ei laskettu sisään. Mutta kaupungin asukkailla oli esteetön pääsy. Myös hengelliseen Jerusalemiin käydään sisälle portista, Jeesus-ovesta. Kaupungin portilla oli oikeuspaikka, niin myös hengellisen Jerusalemin portilla. Siinä Jumala haastaa kulkijan käräjille kanssaan. Katuvalle hän sanoo: "Käykäämme oikeutta keskenämme: Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi, vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Oikeuden käynnin tuloksena syntinen vapautetaan tuomiosta, synnit annetaan anteeksi ja hänet lasketaan sisälle pyhien kaupunkiin. Katumaton sen sijaan jätetään ulkopuolelle, jotta hän katuisi ja tulisi uskoon.
Kirkkovuoden alkaessa Jumalan sana ei julista ainoastaan, että Jeesus on ovi syntiselle käydä sisälle, vaan se sanoo: "Nostakaa päänne... kunnian kuninkaan käydä sisälle." Kun Herra Kristus ratsasti aasilla Jerusalemiin, tämä sana toteutui. Hän tuli kiitosvirtten keskellä, mutta poistui ristiä, kirouksen puuta kantaen pilkkahuutojen saattamana. Hän ratsasti sisään Messiaana, hänet työnnettiin ulos pilkkaajana. "Nostakaa päänne te portit, nostakaa päänne te, ikuiset ovet" on kehotus antaa kunnia Kristukselle. Mikään portti ei ole kyllin korkea hänen astua siitä sisälle. Mutta myöskään ei ole niin matalaa sydämen ovea, etteikö Messias nöyrtyisi käymään siitä sisälle. Sillä hän, joka ratsasti sisään, antoi myös viedä itsensä ulos, Golgatan kummulle.
On kuitenkin tarpeen kysyä tekstimme kysymys: "Kuka on se kunnian kuningas." On yhtä tarpeellista saada siihen myös vastaus, sillä meidän pimeä sydämemme ei voisi koskaan keksiä siihen vastausta. Sen vuoksi Jumala itse kysyy ja itse vastaa: "Kuka on se kunnian kuningas? ... Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra voimallinen sodassa... Hän on Herra Sebaot."
Alamme kirkkovuoden muistaen, että kerran kirkkauden Herra ratsasti sisään Jerusalemin porteista, muistaen, että tämä sama Herra Sebaot kolkuttaa sydämesi ovelle, joka kerta kun kuulet hänet armokutsunsa. Herra Sebaot on taivaan ja maan luoja, kaikkivaltias. Hän on se, joka itse on sanonut itsestään: "Minä olen kiivas Jumala" ja: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Kenelläkään, joka pysyy hänen vihollisenaan, ei ole toivoa, vaan hän on joutuva häviölle ja saava iankaikkisesti katua vastustustaan ja epäuskoaan. "Herra on väkevä ja voimallinen sodassa." Kristus voitiin ristiinnaulita, kirkkauden Herra voitiin tappaa, mutta heikoimmillaankin hän oli kaikkia vihollisiaan väkevämpi, kuollessaankin hän ajoi asiansa voittoon. Hänen asianaan oli evankeliumi. Ylösnousemuksellaan hän näytti voittonsa. Totta on sekin, kun Raamattu sanoo: "Emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." Ja kaikki, mitä Raamattu sanoo, on totta.
Jerusalemiin ratsasti itsestään ääntä pitämättä kaikkeuden Herra. Niin hän, "nöyrä, hiljainen, sävyisä, suloinen" (VK 1938/1943 1:3), antoi meille esikuvan.
Veisaamme:
Nöyryyttä, hiljaisuutta, Jumala rakastaa,
Ei kärsi kopeutta ylpeitä vastustaa." (VK 1938/1943 7:3).
Muistamme kokeneen Pietarin sanan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon", 1 Piet. 5:5. Ja: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallaan teidät korottaisi", 1 Piet. 5:6. Nöyrä alistuu Jumalan sanan alle eikä nouse vastustamaan sitä. Nöyrä kunnioittaa ja noudattaa Jumalan asettamia ihmiselämän järjestyksiä. Nöyrä on nöyrä Jumalan edessä, sitten myös ihmisten edessä. Hän tietää ja tunnustaa, että vain armosta hän, suuri syntinen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee elämään. Ja huonoutensa tuntiessaan hän ei aseta mielessään itseään muiden yläpuolelle.
Kun Kristus ratsasti Jerusalemiin, kivien ei tarvinnut huutaa, sillä hän oli valmistanut itselleen kiitoksen imeväisten ja lasten suusta. He veisasivat hoosiannaa Jeesukselle. Saakoon Herra Sebaot kiitoksen meidänkin suustamme, ja antakoon hän meille sen armon, että se kiitos ei pysähtyisi tähän päivään, niin että huomenna kieltäisimme hänen asiansa, vaan jatkukoon se joka päivä, niin että uskollisesti seuraamme hänen ääntänsä.
II
Eikö ole jotakin erikoista siinä, että kunnian kuningas, Herra Sebaot, käy ovista sisälle, jotka eivät ole kyllin korkeat Hänelle, josta Raamattu sanoo: "Katso, taivasten taivaisiin sinä et mahdu." Eikö vielä oudompaa siinä, että hän sallii heitettävän itsensä ulos kaupungistaan? Eikö vielä kummallisempaa siinä, että hän sallii itsensä ristiinnaulittavan rikollisten keskelle Pääkallon paikalle, häpeällisimmälle paikalle muurin ulkopuolelle? Eikö vielä monin verroin ihmeellisempää, että hän ei kiivastu vihaan ristiinnaulitsijoitaan kohtaan, vaan Hyvänä Paimenena etsii heidän sielujensa pelastusta ja rukoilee heidän edestään. Kaupungista heitettiin ulos ikuinen Rakkaus, Totuus, Lempeys, Hänet ristiinnaulittiin. Viha, panettelu, raakuus, valhe, ne saivat jäädä ja pääsivät valtaan pyhässä maassa. Sama toistuu kaikkialla maailmassa silloin, kun on kysymys Kristuksesta ja hänen evankeliumistaan. Mutta Jumalan seurakunnassa niin ei saa olla. On kohotettava portit kunnian kuninkaan käydä sisälle. Ja miksi emme kohottaisi. Hän saapuu armollaan. Hän nostaa syntisen kadotuksen kuopasta, jopa päästää hänen osalliseksi kunniastaan ja valtakuntansa perilliseksi.
Ajattele sitä, että sinut vanhurskauttaa ja päästää synneistäsi kirkkauden Herra ja taivaan valtias antamalla sinulle työnsä hedelmän, pyhän kärsimyksensä ja kuolemansa.
Miten autuasta onkaan viettää kirkkovuotta hänen nimessään. Sillä kun hän julistaa meidät synneistä vapaiksi, ei kenelläkään ole valtaa sitä peruuttaa. Kun Kristus on käynyt kärsimyksensä jälkeen sisälle taivaalliseen kaupunkiinsa kaiken Herrana ja tullut meille eläväksi tieksi, mekin saamme kulkea sitä samaa Kristus-tietä sinne, missä hän on.
Golgatalla ilmeni vanhurskauden ja synnin sovittamaton vastakohtaisuus. Entä miten se on meidän sydämissämme? Hallitseeko siellä uusi ihminen?
Kun Jumalan rakkaus kutsuu kääntymykseen, se kutsuu eheään kääntymykseen. Jumalalle ei kelpaa sellainen kääntymys, jossa onnutaan kahtaalle, jossa ihminen antaa itselleen synnillisiä vapauksia, jossa väärä evankeliumi saa elää yhdessä oikean rinnalla, jossa palvellaan maailmaa ja mammonaa ja suulla annetaan jotakin tunnusta Kristuksellekin. Ei, vaan Kristus kolkuttaa sydämen ovelle tullakseen sisään ja puhdistaakseen sydämen kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa.
Jos on ihmeellistä siinä, että Kristus kulki sisään Jerusalemin porteista, vielä ihmeellisempää on se, että hän käy sisälle sydämen ovesta ja puhdistaa saastaisen sydämen aivan puhtoiseksi, valaisee ihmismielen pimeyden evankeliuminsa ihanalla valolla, antaa lain ahdistamalle sielulle rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, ja rakentaa yhteyden taivaan ja maan, Jumalan ja syntisen välille. Ihmeellisintä kaikesta on jokaiselle Jumalan lapselle, että tämä Herra on käynyt sisälle hänen sydämeensä. Niin, onhan hän sinunkin sydämessäsi?
Kirkkovuodesta tekee otollisen vuoden Herran Sebaotin voitto ja rakkaus. Hän tuli todelliseksi ihmiseksi ja samalla vielä sen lisäksi lain alaiseksi, niin kuin Raamattu sanoo: "Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." Gal. 4:4. Kun meiltä kysytään: miten voit päästä taivaaseen, kun pyhä laki on sinulta täyttämättä, voit sanoa: Totta, se on minulta täyttämättä, mutta se Herra, joka lain antoi, täytti sen itse minun hyväkseni ja minun sijassani, niin että se ei voi nyt minua tuomita. Sanoohan Raamattu: Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Kun meille sanotaan: Sinun on kuolemalla kuoltava ja mentävä ikuiseen kuolemaan, saat sanoa: Hän, joka on lain antanut, on minun sijassani käynyt kuolemaan, ja nyt olen hänessä vapaa kaikesta lain kirouksesta. Kun kiusaaja sanoo: Katso elämääsi, etkö huomaa syntejäsi, etkö käsitä, ettet sinä voi mennä sisälle taivasten valtakuntaan, saat sanoa; itse erehdyt ja puhut valhetta. Elämäni toki on puutteellista ja vaikka ahkeroinkin elää Jumalan tahdon mukaan se sellaiseksi jää, mutta en pane turvaani omaan elämääni, vaan yksin tähän Herraan Sebaotiin, joka on väkevä ja voimallinen sodassa. Olet hävinnyt, Kristus on minun ja minä olen hänen, ja uskossa häneen olen osallinen hänen voitostaan. Raamattu julistaa minullekin: Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä.
Siispä saamme sanoa:
(Siion,) rauha muuriesi sisäpuolla,Onni huoneessasi olkohon!
Seurakuntaas, Herra itse puolla,
Silloin taattu lasten rauha on. SK 1967 132:3.
Markku Särelä
