1. adventtisunnuntain II vsk:n epistolateksti

Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Sela Ps. 24.

Kallis Kristuksen seurakunta!

On koittanut adventtiaika ja alkanut uusi kirkkovuosi uuden vuosituhannen taitteessa. Tekstimme kuuluttaa meille: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Mihin tämä Raamatun sana meitä kutsuu?

1. Kuka on tulossa?

Tekstimme kertoo meille, että kunnian kuningas on tulossa. Lisäksi se selittää, kuka on tämä kunnian kuningas. Se lausuu: "Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas."

Katsokaamme, mitä nimi Herra Sebaot pitää sisällään.

Nimeä Herra Sebaot käyttää Vanha testamentti, mutta sitä ei ole mainittu Uudessa testamentissa, vaan Uusi testamentti ilmaisee saman toisin sanoin, osoittaen siten, ettei pääasia ole ulkonainen nimi, vaan sen sisältö. Tämän nimen ensimmäinen osa on Raamatussa kirjoitettu hepreaksi neljällä kirjaimella JHWH [tetragramma] ja sitä käytetään tunnuksena mm. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen etulehdellä. Se on paljon puhuva tunnus, samaan tapaan ja samassa merkityksessä kuin sanat "Jeesuksen nimessä", joilla välistä hurskaat Jumalan miehet aloittivat hengellisen kirjoituksensa. Ei olla aivan varmoja siitä, kuinka nuo neljä kirjainta piti alun perin lukea, koska juutalaiset eivät rohjenneet lausua tätä Jumalan nimeä, vaan sanoivat sillä paikalla joko 'shem' eli 'nimi' tai 'adonaj' eli 'Herra'. Viime vuosisadalle asti nämä neljä kirjainta luettiin teologien piirissä 'Jehowa', nykyisin 'Jahve'. Olennaista ei ole, kuinka nimi on luettava, vaan tärkeintä on nimen merkitys. Uusi testamentti käyttää kaikkialla siitä kreikaksi nimeä 'Kyrios', suomeksi 'Herra'.

Tämä nimi on paljon puhuva mm. seuraavista syistä.

1. Se on taivaan ja maan luojan nimi, hänen, jota Raamattu sanoo myös "taivaan ja maan Herraksi" (Matt. 11:25; Apt. 17:24). Hän on kaiken Luoja, jota ilman ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on, ja jolta kaikki hyvä tulee, kuten Jaakob kirjoittaa: "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.)

2. Samalla hän on kaiken Herra eli valtias, jota jokaisen tulee palvella ja kumartaa. Apostoli Paavali kirjoittaa: "- - kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:10-11.)

3. Tätä nimeä Vanha testamentti käyttää yhteyksissä, joissa tulee kysymykseen Jumalan ja ihmisen välinen suhde; siis silloin, kun Jumala loi ihmisen, puhui hänelle, antoi hänelle lupauksen Vapahtajasta ja asetti armoliittonsa ihmisen hyväksi. Siis joka kerta, kun Vanha testamentti käyttää nimeä Herra eli Jahve, siinä on viittaus armolliseen Jumalaan, joka tahtoo, että jumalaton kääntyy epäuskon tieltään hänen tykönsä ja pelastuu.

4. Tämä nimi ei kerro vain siitä, että Jumala on armollinen, vaan myös siitä, että Herra itse tulee meidän Vapahtajaksemme eli että Vapahtaja Jeesus on itse Herra Sebaot. Jo Jeremia ennusti Messiaasta sanoen: "Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra (=JHWH) on meidän vanhurskautemme.'" (Jer. 23:5)

5. Kun Vanha testamentti puhuu siitä, että Herra on tuleva Vapahtajaksi, Uusi testamentti Ilmestyskirjassa puhuu hänen tulostaan tuomiolle ja sanoo hänestä: "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen." Sitten Ilmestyskirja jatkaa: "'Minä olen A ja O', sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias." (Ilm. 1:7-8.) Ja samassa luvussa Jeesus sanoo asian vielä näin: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti." (Ilm. 1:17-18.) Nämä sanat ilmaisevat sen merkityksen, mikä liittyy tuohon ylevään sanaan Jahve, sillä se sana johtuu olemista merkitsevästä sanasta. Herra itse selitti nimensä merkityksen Moosekselle. Mooses sanoi: "Kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne." (2 Moos. 3:13-14.)

Sinun kuninkaasi, jonka tuloa nyt kuulutamme, on siis tämä Herra, hän, jolla ei ole alkua eikä loppua ja joka elää aina ja iankaikkisesti, joka on taivaan ja maan Herra, jota kukaan ei voi syöstä valtaistuimelta, jota vastaan on turha nousta kapinaan. Hän on samalla se, joka on sinua rakastanut, tullut sijaasi ihmiseksi ja antanut henkensä sinun edestäsi. Hän on iankaikkinen rakkaus.

Hänellä on myös nimi "Herra Sebaot" eli "sotajoukkojen Herra".

Vanhan testamentin aikana käytiin Jumalan kansaa vastaan sotia. Oli luonnollista, että kiusaaja pyrki fyysisin voimakeinoin hävittämään Israelin, josta Messias oli syntyvä, tuhotakseen hänen esi-isänsä ja tehdäkseen siten mahdottomaksi lupauksen toteutumisen. Hengen aseinhan kiusaaja saattoi sinä aikana hyökätä vain Jumalan kansaa vastaan siten yrittäen saattaa sen uskottomaksi Herralle; niillä aseilla hän ei voinut kuitenkaan hyökätä luvatun Vapahtajan maailmaan tuloa vastaan, vaan hän tarvitsi siihen fyysiset aseet.

Nyt kun Messias eli Kristus on jo tullut ja tehnyt työnsä eikä enää ole täällä alennuksen tilassa, kiusaaja ei voi ahdistaa suoraan häntä. Sen sijaan kiusaaja ahdistaa Kristuksen kirkkoa ja pyrkii estämään sielujen pelastuksen ja käyttää siihen nyt erityisesti sellaisia aseita, joilla hän voisi estää uskoon tulemisen ja langettaa Jumalan omat pois uskosta. Saavuttaakseen tavoitteensa kiusaaja pyrkii viemään uskovien sydämestä ja käytöstä pois oikean, puhtaan Jumalan sanan. Taistelut ovat nyt hengellisiä, silloinkin, kun kristityt joutuvat fyysisen vainon kohteeksi. Kiusaaja käyttää kaikenlaisia aseita, sekä voimakeinoja ja väkivaltaa että henkisiä keinoja, mutta uskovat eivät Uuden liiton aikana puolustaudu voimakeinoin.

Toisin oli Vanhan liiton aikana, jolloin Jumalan kansa kävi pyhiä sotia. Kuitenkin silloinkin heidän menestymisensä riippui siitä, että Herra soti heidän puolestansa ja antoi heille voittoja, välistä suoranaisen ihmeen kautta. Ja Herralla oli suuret sotajoukot, eivät miesvoimat, jotka hän välistä supisti lähes olemattomiin, vaan näkymättömät enkelien joukot.

Niistä Raamattu kertoo mm. profeetta Elisan tapauksessa, kun vihollisen sotajoukot piirittivät kaupunkia. Hän sanoi palvelijalleen: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa." Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Ja Raamattu kertoo: "Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä." (2 Kun. 6:16-17.) Ja Herran ympärillä olevista enkeleistä Raamattu sanoo: "Tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä." (Dan. 7:10.)

Jeesus sanoi miekan voimaan turvautuneelle Pietarille: "Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?" (Matt. 26:53.) Kun legioonaan kuului 3-7000 miestä, olisi kullekin apostolille riittänyt tuhansia enkeleitä.

Herra, joka saapuu, on sotajoukkojen Jumala, Herra Sebaot. Ja tällä ylipäälliköllä on valta lähettää enkeleitä sinun ja seurakuntansa turvaksi tästä suunnattomasta enkelijoukosta niin paljon kuin hän huolehtivassa rakkaudessaan hyväksi näkee. Raamatun esimerkit kertovat siitä, että Jumala kaikkine joukkoineen on valmis aina taistelemaan seurakuntansa, silmäteränsä, puolesta, ja myös taistelee, sillä tämä taistelu kestää siihen asti, kunnes Kristus saapuu kunniassaan ja saattaa vastustajansa häpeän alaisiksi.

Kiusaajallakin on mahtavat voimat, joita emme saa aliarvioida, niin että ryhtyisimme vastustamaan niitä ilman Jumalaa ja ilman hänen voimallista sanaansa. Mutta Jumalalle ne eivät mitään mahda.

Vielä tekstimme sanoo, että Herramme on kuningas, jopa kunnian kuningas. Hänellä on siis valtakunta, ja se on iankaikkinen, katoamaton, kukistamaton, vanhurskauden, ilon ja rauhan valtakunta. Hänelle kuuluu kunnia. Sanoohan Raamattu: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti!" ja lisää tähän vielä sanan "amen", "totisesti". (1 Tim. 1:17.)

Siis kunnian kuningas, Herra Sebaot, joka tulee, on kaikkein korkein Valtias, pyhyydessä, kunniassa ja rakkaudessa puutteeton, ylittämätön ja ainutlaatuinen.

2. Minne hän on tulossa?

Mutta minne sitten tämä kunnian Kuningas ja herrain Herra on tulossa. Tekstimme lausuu: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle." Tekstimme puhuu porteista ja ovista sisälle käymisestä. Mitähän portteja ja ovia ne ovat? Tietysti kaupungin portteja ja temppelin ovia. Hän tulee Siioniin, pyhälle vuorelle ja pyhien kaupunkiin, eli Jerusalemiin, siihen, joka "on ylhäällä" ja "joka on meidän äitimme" (Gal. 4:26). Luther lausuu tästä: "Se Jerusalem siis, joka ylhäällä on, toisin sanoen, taivaallinen, on tämä ajallinen seurakunta. Se ei ole se isänmaa - - joka on tulevassa elämässä, eli riemuitseva seurakunta." (Gal. sel. s. 522) Herra Sebaot tulee siis samalla temppeliinsä, joka on aivan sama kuin tuo kaupunkikin. Raamattu sanoo: "Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: 'Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellänsä ja oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani'" (2 Kor. 6:16). Ja toisessa paikassa: "Mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon, rohkeuden ja kerskauksen" (Hebr. 3:6).

Kristus, Herra Sebaot, tulee siis seurakuntaansa, uskoviensa luo, meidän luoksemme. Tällaisella viestillä on hyvä alkaa kirkkovuosi. Ne, jotka aikanaan valitsivat tämän tekstin kirkkovuoden alkuun, ovat oivaltaneet asian aivan oikein.

Kristuksen valtakunta ei ole täällä ajassa ulkonainen, maallinen valtakunta, vaan se on sydämissä oleva uskon valtakunta. Kun Kristus tulee seurakuntaansa, hän ei tule jonnekin ikään kuin ilmaan leijailemaan, vaan hän tulee sydämiin, erikseen aivan jokaisen seurakuntansa jäsenen sydämeen. Tätä ajattele ilolla. Saat vieraan ja millaisen vieraan ja millaisilla armon runsailla antimilla ja lahjoilla varustetun vieraan?

Joka kerta kun Jumalan seurakunta kokoontuu sanan ja sakramenttien äärelle, olkoon meillä kaikilla se pyhä tunto, että kunnian kuningas tulee meidän keskellemme, ei niin kuin istumaan kirkon penkkiin tai seisomaan alttarille tai muualle kirkkotilaan, vaan hän on läsnä sanassa ja sakramenteissa ja tulee niiden välityksellä aivan meidän sydämiimme. Olkoon meillä myös se rauhaisa ja mielenkiintoa ilmentävä odotus, joka kerran kun tulemme sanankuuloon, mitenkä ihmeellisesti hän taas mahtaakaan meitä siunata. Onhan hän myös sanonut: "Katso, minä olen joka päivä teidän kanssanne maailman loppuun asti" (Matt. 28:20). "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." (2 Moos. 20:24.)

Herra Sebaot tulee "pyhään paikkaan" (Ps. 24:3). Uuden testamentin aikana ei ole olemassa mitään erityistä ulkonaista pyhää paikkaa. Jumalanpalveluksemme ei riipu siitä, onko paikka jolloinkin vihitty kirkoksi vai ei, vaan kaikkialla, missä on käytössä Jumalan sana totuudessa, on pyhä paikka, sillä sana pyhittää paikan eikä paikka pyhitä sanaa. Vaikka jokin rakennus olisi jolloinkin Jumalan sanaa käyttäen otettu jumalanpalveluskäyttöön eli vihitty kirkoksi, ei se ole pyhä, jos siellä julistetaan väärää oppia. Ja jos taas missä hyvänsä tilassa kuuluu oikea Jumalan sana, on siinä taivaan portti ja Jumalan huone, vaikkei tilaa olisi erityisesti erotettukaan pyhään käyttöön. Tästä on hyvänä esimerkkinä patriarkka Jaakob, joka erämaassa Beetelissä luonnon keskellä, missä ei ollut minkäänlaista rakennusta, sanoi: "Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti." (1 Moos. 28:17.)

Ja kun meillä on taistelu henkivaltoja vastaan ja moninaiset kiusaukset, on hyvä muistaa, että nuo viholliset ovat jo lyödyt, ja Voittaja on kanssamme, joka ikinen päivä, ja puolustaa meitä moninaisin tavoin: Isän edessä vanhurskaudellaan ja esirukouksillaan, kiusauksissamme antaen meille turvaksi armonsa ja sanansa, sekä johdattaen ja varjellen meidän elämänkulkuamme pyhien enkeleittensä avulla. Emme ole yksin taistelussamme, vaan meillä on mahdollisimman hyvä ja vahva puolustaja.

3. Millä tavoin hän tulee?

Meidän on tarpeen olla selvillä siitä, millä tavoin kunnian Kuningas tulee seurakuntaansa. Aika, jota elämme, on nimittäin tässä asiassa täynnä harhoja ja paavikirkon vaikutuksen lisääntyessä ne sen kuin kasvavat.

Tunnettua on ollut, että reformoidut suunnat opettavat, ettei Jumala tarvitse "kulkuneuvoja" tullakseen ihmissydämeen, vaan hän voi vaikuttaa uskon välittömästi ilman sanaa ja sakramentteja. Kun Luther ja luterilaiset puhuvat ulkonaisesta sanasta, he puhuvat sisäisestä sanasta. Niin he ymmärtävät monta asiaa väärin. Rukouksesta tulee heille armonväline. He tavoittelevat rukouksella jotakin muuta kuin, mikä Jumalan tarkoitus on, kun hän on käskenyt meitä rukoilemaan. Sisäiset kokemukset he asettavat Raamatun rinnalle ja yläpuolelle ja heillä on erikoinen kiinnostus ennustuksiin ja ihmelahjoihinsa, jotka he ymmärtävät oman oppinsa valossa, siis toisin kuin, mitä Raamattu niistä puhuu, ja joista he uskovat, että ne vahvistavat heidän uskoaan. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan vahvistuminen siinä uskossa, että Jumala on meille armollinen Poikansa tähden, vaan vahvistuminen omissa käsityksissä ja niiden mukaisen kokemuksen saamisessa.

Paavikirkko ihannoi yksinäisyyttä, luostari- ja erakkoelämää, hiljaisuutta, paastoja ja pyhiinvaellusmatkoja Israeliin ja erityisesti omiin paikkoihinsa, joissa he sanovat ihmeitä tapahtuneen. Näistä teoista odotetaan saatavan hengellistä rakentumista. Järkyttävää on nähdä, mitenkä harhaanjohdetut ihmiset haltioissaan suutelevat noita paikkoja. Tämä kaikki on turhaa jumalanpalvelusta, joka ei ihmistä auta ja jota Jumala ei ole käskenyt eikä hyväksy. Taustalla ovat harhakäsitykset siitä, että hengellisyys olisi jotakin mitä ihminen tekee ja mihin ihminen vakavissaan pyrkii, ei siis lahjaa tulla osalliseksi armosta, jonka Jumala antaa, ja että noista paikoista välittyisi meille jotakin erityistä siitä syystä, että Vapahtaja on niissä liikkunut tai että uskotaan jotakin ihmettä niissä tapahtuneen. Eihän edes neitsyt Maria tullut synnittömäksi sen kautta, että Jumalan Poika varttui ihmistaimena hänessä, vaan Mariakin tarvitsi uskon saadakseen syntinsä anteeksi ja seurakuntayhteyden (Ks. Apt. 1). Ja vaikka epäuskoinen nauttii ehtoollisessa Kristuksen tosi ruumiin ja veren, hän ei siitä pyhity, vaan nauttii ne tuomiokseen.

Kristus sen sijaan tulee meidän tykömme sanan ja sakramenttien kautta. Asia on näin yksinkertainen ja sen perustelut ovat yksinkertaiset, koska Kristus lähetyskäskyssään (Matt. 28 ja Mark. 16) antoi nämä välineet, kun hän lähetti opetuslapsensa maailmaan ja lupasi olla heidän kanssaan, kun he niitä käyttävät.

Luther sanoo: "Jerusalem, vapaa äitimme, on siis juuri seurakunta, Kristuksen morsian, josta me kaikki synnymme; ja hän synnyttää lakkaamatta lapsia maailman loppuun asti sanan palvelustoimella, toisin sanoen opettamalla ja levittämällä evankeliumia." (Gal. sel. s. 523.)

4. Miten otamme hänet vastaan?

Lopuksi tulemme vielä meille elintärkeään kysymykseen, miten otamme tämän kunnian Kuninkaan vastaan. Tekstimme sanoo: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet." Porttien ja ovien pitää olla avoinna, selkoselällään. Niitä ei saa kaventaa eikä tehdä mataliksi. Kunnian kuninkaalla tulee olla vapaa, esteetön pääsy kaupunkiinsa ja temppeliinsä. Tässä tekstimme puhuu erityisesti niille, jotka ovat kutsutut hoitamaan saarnavirkaa. Saarnaviran tehtävänä on julistaa Kristusta, häntä ristiinnaulittuna, ja kokonaista Jumalan sanaa, siitä mitään vähentämättä ja siihen mitään lisäämättä. Sanan ovesta on Kristus laskettava sisään, kokonaisena, täydessä kunniassaan, voimassaan ja vallassaan, mutta myös ennen kaikkea kaikessa suloudessaan ja kaikella lohdutuksellaan, niin että syntisparka voi turvallisesti panna häneen luottamuksensa ja tietää olevansa hyvässä hoidossa hänen paimenäänensä kaikuessa.

Niin kauan kuin elämme täällä ajassa, meidän elintärkeä kysymyksemme on kysymys syntien anteeksisaamisesta. Sen vuoksi on tarpeen saarnata meille, että tämä kunnian kuningas kruunattiin orjantappuroilla, että me saisimme syntimme anteeksi, että meidät laskettaisiin sisälle pyhien kaupunkiin ja meidän päähämme voitaisiin kerran laskea voitonseppele. Eikö ole lohdullista tätä kaikkea ajatella ja panna siihen sielunsa turva? Luota aivan lapsenomaisesti Jumalan haluun auttaa sinua, hänen voimaansa ja kykyynsä auttaa, hänen armollisuuteensa ja hänen Poikansa uhrin riittävyyteen. Saamme uskossa ilolla sanoa psalmistan kanssa: "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa." (Ps. 68:21.)

Haluamme ottaa Kristuksen vastaan niin kuin Jumalan seurakunta eli Kristuksen morsian ottaa Ylkänsä vastaan. Jumalan seurakunnassa otamme Kristuksen vastaan kolmella tavalla.

1. Otamme Kristuksen vastaan Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla vanhurskaudeksemme ja pelastukseksemme. Usko syntyy sanasta ja sakramenteista. Tällöin kavahdamme sanan halveksimista ja yhteisen jumalanpalveluksen laiminlyömistä.

2. Otamme Kristuksen vastaan säilyttäen saarnaviran Kristuksen virkana ja hänen asetuksensa mukaisena, sellaisena, jolla hän kaitsee lampaitaan ja ohjaa heitä ja huolehtii heidän sieluistaan paimenäänellään. Kun saarnaviran kautta kaikuu Kristuksen selvä, puhdas ääni, sielut löytävät pelastuksen ja varjeltuvat Isän kädessä iankaikkiseen elämään. Tällöin pakenemme ja kavahdamme kaikkea Jumalan sanan ja evankeliumin vastaista opetusta ja käytäntöä.

3. Seurakunta ottaa Kuninkaansa vastaan sydämen nöyrällä kunnioituksella, kiitoksella ja rakkauden teoilla. Haluamme soveltaa arkeen ja pyhään sitä, kun lapset ja muut uskovat levittivät vaatteita ja palmunoksia Kristuksen tielle hänen ratsastaessaan julkisesti armon valtakunnan kuninkaana ja luvattuna Messiaana Jerusalemiin.

* * *

Suuri Valtias, iankaikkinen Rakkaus on tullut ja yhä tulee keskellemme. Ottakaamme vastaan tämä Armonruhtinas lohdullisin mielin, ilolla ja hänelle kunniaa tehden. Siis: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Amen.

Markku Särelä