Kuudentena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." Samuel sanoi Saulille: "Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana." Kun sitten Samuel kääntyi menemään pois, tarttui Saul hänen viittansa liepeeseen, niin että se repesi. Ja Samuel sanoi hänelle: "Herra on tänä päivänä reväissyt Israelin kuninkuuden sinulta ja antanut sen toiselle, joka on sinua parempi. Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." 1 Sam. 15:22-29.

Jumalanpalveluun ei sovi vilppi

Tämän päivän tekstimme varoittaa meitä vilpillisestä jumalanpalveluksesta, johon kuningas Saul syyllistyi. Se ei ole ainoa tämänkaltainen varoitus Jumalan sanassa. Puhuuhan Raamattu Kainista ja Eesausta; puhuuhan se Ahabista, Iisebelistä ja monista muista Juudan ja Israelin mahtavista; se puhuu Herodeksesta, Juudaasta, Aleksanderista ja Hymeneuksesta; se puhuu lukemattomista vääristä profeetoista ja harhaopettajista. Jeesus kuvasi monin vertauksin, etteivät kaikki ne, jotka ulkonaisesti ovat mukana seurakuntaelämässä, tule kuitenkaan epäuskonsa tähden perille taivaan autuuteen, vaan menevät vaivan paikkaan. Maailma on täynnä kaikenlaista uskonnollisuutta, mutta vähän on sitä uskoa, joka pelastaa.

Miksi Raamattu varoittaa vilpistä

Raamattu puhuu näistä asioista monestakin syystä. Ensiksikin Jumala etsii sanallansa ja elämänkohtaloilla kadonneita ja haluaa palauttaa heidät takaisin oikeaan, pelastavaan uskoon. Toiseksi Jumala opettaa uskoville, millaisia kiusauksia on ja millaisiin tekoihin ei saa ryhtyä. Kolmanneksi Jumala varoittaa uskovia, että nämä osaisivat varoa kiusauksia ja lihansa heikkoutta. Neljänneksi Jumala opettaa meitä tunnistamaan vilpillisen jumalanpalveluksen, ettemme joutuisi sen viettelemäksi. Viidenneksi Jumala osoittaa, että hän rankaisee väärän jumalanpalveluksen.

Usein vilpilliseen jumalanpalvelukseen ajautunut ihminen on uskonnollisesti hyvin aktiivinen. Hänen on kaiken aikaa osoitettava itselleen ja muille, että hänen vilppinsä kannatti. Häntä ei kuljeta Jumalan Henki, vaan jokin muu henki.

Jumalan kärsivällisyydellä on loppunsa

Oli kulunut lähes 400 vuotta siitä, kun Israel oli taistellut amalekilaisia vastaan Refidimissä. Nämä olivat asettuneet estämään Jumalan kansan kulkua kohti luvattua maata, vaikka Herra valtavin ihmein oli osoittanut olevansa tosi Jumala ja valinneensa Israelin kansan. Jumala oli silloin säätänyt tuomion amalekilaisille. Hän oli sanonut: "Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta" (2 Moos. 17:14). Kauan Jumala oli ollut kärsivällinen tuota jumalatonta kansaa kohtaan, mutta kun se ei tehnyt parannusta, sille tuli perikato (4 Moos. 24:20). Kuningas Saulin oli nyt määrä se toteuttaa.

On olemassa Jumalan vanhurskaita tuomioita. Hän ei siedä epäuskoa. Hän kostaa niille, jotka vastustavat evankeliumia ja sen kulkua. Tässä armonajassa hän on pitkämielinen ja kärsivällinen, mutta silläkin on päätepisteensä. Jumalan rangaistustuomiot ovat ennekuvia viimeisen päivän kadotustuomiosta, joka saavuttaa jokaisen epäuskossa kuolleen. Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" (Hebr. 10:31).

Jumalan tuomio ei kohtaa vain ilmeisiä pakanoita, vaan myös niitä, jotka ulkonaisesti tunnustautuvat uskoviksi, mutta jotka ovat uskossaan vilpillisiä ja hylkäävät Jumalan sanan. Usein näyttää siltä, ettähe hylkäävät sen vain osaksi, mutta sydämessään he hylkäävät sen kokonaan. Kuningas Saul on tästä esimerkki.

Saul ja Herran käsky

Jumala oli antanut Saulille käskyn tuhota amalekilaiset. Siitä Raamattu kertoo näin: "Mutta Samuel sanoi Saulille: "Minut Herra lähetti voitelemaan sinut kansansa Israelin kuninkaaksi. Kuule siis Herran ääntä. Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15:1-3.) Raamattu kertoo tämän jälkeen, kuinka Saul toteutti Herran käskyä. Se sanoo: "Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksi miekan terällä. Mutta Saul ja väki säästivät Agagin sekä parhaimmat lampaat, lihavimmat raavaat ja karitsat, kaiken, mikä oli arvokasta; sitä he eivät tahtoneet vihkiä tuhon omaksi. Mutta kaiken karjan, mikä oli halpaa ja arvotonta, he vihkivät tuhon omaksi." (1 Sam. 15:8-9.)

Saul katsoi täyttäneensä Herran käskyn. Hän sanoi Samuelille: "Herra siunatkoon sinua! Minä olen täyttänyt Herran käskyn." (1 Sam. 15:13.) Totta olikin, että amalekilaiset olivat kärsineet murskaavan tuhon. Vain kuningas oli jäljellä ja karjastakin vain osa, joskin paras osa. Kuitenkin noissa Saulin sanoissa on mielistelyn ja itsekehun maku. Hän mielistelee Samuelia, koska hän tietää hänet Herran profeetaksi, jonka kätten kautta hän on saanut kuninkuuden, jota kansa kunnioittaa ja jolla on Jumalalta saatua valtaa. Hän ei kiitä Jumalaa saadusta voitosta, vaan korostaa sitä, mitä hän itse on tehnyt. Olihan Saul pystyttänyt itselleen voiton johdosta muistomerkin Gilgaliin. Samalla Saul haluaa salata sen, minkä hän on jättänyt tekemättä. Niinpä Samuel kysyy häneltä: "Mitä tämä lammasten määkiminen sitten on, joka kuuluu minun korviini, ja tämä raavaiden ammuminen, jonka kuulen?" (1 Sam. 15:14.)

Saul piti kiinni siitä, että hän oli täyttänyt Herran käskyn, vaikka Jumalan edessä asia oli toisin. Säästetyt eläimet olivat tarkoitetut uhreiksi Herralle. Jumalan tuomio oli kuitenkin selkeä. Herra sanoi: "Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Jumala oli ilmoittanut profeetan kautta tahtonsa Saulille. Nyt Saulin asia oli noudattaa sitä eikä tulkita uudelleen Herran sanaa tilanteeseen sopivaksi.

Paremmat toimintamahdollisuudet?

Nykyäänkin toimitaan paljon Saulin tapaan? Uhrataan, pidetään jumalanpalveluksia, toimitaan, mutta samalla luovutaan Jumalan sanasta, milloin mistäkin kohdasta. Eräs "luterilainen" kirkon johtomies oli sanonut tähän tapaan: "Kyllä minä tiedän, ettei kristillisessä kirkossa ole ollut ennen viime aikoja naispappeutta, mutta nykyään sitä ei voida välttää. Uskon, että Jumala antaa meille tämän anteeksi." Ehkä samaan tapaan ajattelevat monet niistä, jotka jäävät luopiokirkkoihin olettamiensa parempien toimintamahdollisuuksien tähden ja mukautuvat kirkkonsa luopumukseen ja haluavat muidenkin mukautuvan.

Jumala ei antanut anteeksi Saulille eikä hän anna anteeksi muillekaan, jotka toimivat samoin perustein ja hylkäävät Herran sanan. Heitä ei auta heidän ulkonainen hurskautensa eikä näennäistunnustuksellisuutensa. Herra sanoo: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Tuollaisen niskoittelijan Herra poistaa kuninkaallisesta papistostaan eli seurakunnastaan. Eikä sellaista tule pitää myöskään saarnavirassa.

Ihmispelko on väärä motiivi

Kun Saul sai kuulla Herran tuomion, hän hätääntyi. Silloin paljastui myös eräs hänen motiiveistaan. Hän sanoi: "Minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä." Hänen tekojaan ei ohjannut Herran pelko, vaan ihmispelko; ei Herran sana, vaan ihmissana.

Miten suuri siunaus onkaan Jumalan kansalle se, kun Herra puuttuu asioihin ja poistaa tällaiset paatuneet jumalattomat Herran seurakunnasta ja varsinkin saarnavirasta. Se ei kuitenkaan ole aina aivan yksinkertaista, sillä ne, jotka ovat olleet pitkään seurakunnan yhteydessä, osaavat tehdä temppujaan ja johtaa harhaan. Eivätkä kaikki seurakunnan jäsenet osaa koetella henkiä eivätkä tehdä oikeita johtopäätöksiä.

Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." Tämä on kauniilta kuulostava synnintunnustus, mutta se ei ole kuitenkaan aito. Saul ei todella katunut syntiään, vaan vain sen seurauksia haluten säilyttää valtansa ja asemansa. Siihen hän tarvitsi Samuelin seuraa ja uskonnollisuutta. Jos Saul olisi todella katunut, se olisi näkynyt hänen teoissaan; hän olisi määrännyt tuhottaviksi kaiken sen, mikä oli jäänyt tuhoamatta.

Uskovat eivät ole maailmasta

Kun Jumala johtaa ihmisen katumukseen ja uskoon, hänen koko elämäntyylinsä muuttuu. Syntielämä ja lihalliset harrastukset saavat jäädä. Alkaa uskossa kilvoittelu. Pyhän kasteen tarkoituksen mukaisesti vanha ihminen riisutaan ja kuoletetaan päivittäin ja uusi ihminen nousee esiin. Uskova ei elä maailman tapaan. Olemme tässä maailmassa, mutta emme maailmasta. Apostoli Johannes sanoo epäuskoisista, vääristä opettajista: "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä" (1 Joh. 4:5). Mutta apostoleista ja oikeista uskovista hän sanoo: "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." (1 Joh. 4:6.) Ja Jeesus itse sanoo apostoleistaan ja uskovistaan: "Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole." (Joh. 14:14-16.)

Tuhlaajapoika ei palaa kuninkaantietä

Samuel oli voidellut Saulin kuninkaaksi. Kun hän sai tietää Saulin tottelemattomuudesta ja Herran tuomiosta, hän murehtui sielussaan ja rukoili Herraa koko yön. Kun Herra lähetti hänet viemään tuomion sanan Saulille, hän teki sen, vaikka se oli hänen sydämelleen raskas asia.

Mikä onkaan sen raskaampaa kuin menettää uskonveli tai -sisar! Mikä sen tuskallisempaa kuin nähdä kaikki ne peittelyt ja kuulla kaikki ne verukkeet, joilla entinen rakas uskonveli yrittää salata epäuskon tilansa. Se, joka tulee oikeaan parannukseen, tunnustaa reilusti syntinsä ja erehtymisensä eikä yritä neuvotella ehdoista, joilla hän palaa. Tuhlaajapojan paluu ei kulje kuninkaantietä eikä hän saavu kotiin kuninkaana tai opettajana, vaan näin hän sanoo: "Minä en ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan."

Ihana armo

Mutta miten ihana onkaan taivaallisen Isän armo katuvalle syntiselle. Hän ottaa hänet armoihinsa lapsena, joka oli kuollut, mutta joka virkosi eloon, Kristuksen täytetyn työn tähden. Hän ei ota häntä vastaan orjana, jonka on työllään hankittava paikka itsellensä pyhien seurakunnassa.

Saulin seuraaja Daavidkin erehtyi laskelmointiin ja karkeisiin synteihin. Miten tuskaista olikaan hänen elämänsä sinä aikana, kun hän yritti peitellä syntiään. Siitä ajasta hän sanoo: "Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani." Ps. 31:3. Ja hän lausuu: "Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!" Ps. 31:2. Autuus saadaan siten, että Herra jättää lukematta meille syyksi pahat tekomme Kristuksen sovitustyön tähden. Autuutta ei saada siten, että yritämme selittää, ettemme me niin kovin pahoja olekaan, tai että se, mitä olemme väärin tehneet, olisi meille sallittua.

Kiusaaja ja ihmisen oma paha henki vievät ihmisen liukkaille poluille ja turmioon. Pyhä Henki antaa oikean parannuksen hengen, ja hän asettaa meidän jalkamme käymään suoraan totuuden tietä. Amen.

Markku Särelä