Kolmantena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran epistolateksti
Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra." Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. Room. 12:16-21.
Rakkaat kristityt!
"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee", Sananl. 4:23. Tähän pyhän Raamatun kehotukseen tähtää tämän sunnuntain teksti. Se sisältää monia kehotuksia kristityille. Näissä ei ole kysymys vain tiedosta, vaan ennen kaikkea sydämen laadusta ja asenteista. Kysymys on siitä, millaisella mielellä kristityt käyttäytyvät toisiansa ja myös ulkopuolisia kohtaan ja millaisiin tekoihin oikea mieli johdattaa.
Usein meille jää ihmisistä mieleen heidän sydämellisyytensä. Alkukirkon aikana ulkopuoliset, siis pakanat, antoivat kristityistä sen tunnustuksen, että he rakastivat toisiansa. Ja kohdatessamme sydämellistä, kristillistä rakkautta sanomme mielessämme: entä minä itse, edustanko minä käytökselläni Herrani Kristuksen asiaa hänelle kunniaksi? Ja kun illalla nukkumaan mennessä luemme Isämeitää ja sanomme: "Anna meille anteeksi meidän syntimme niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", tunnemme piston omassatunnossamme niiden suurten puutosten tähden, joita meillä on ollut sydämemme asenteissa lähimmäisiimme. Mutta saamme myös iloita siitä, että Jumalalla on paljon anteeksiantamusta. Sen vuoksi haluaisimme olla parempia kristittyjä kuin mitä olemme.
Tekstimme ei ole helpoimpia saarnaajalle. Nopeastihan tosin on sanottu, mitä siinä lukee, mutta saada sydämet herätetyiksi ilolla yhtymään tähänkin Jumalan sanaan ja sitä toteuttamaan ei ole helposti tehty. Eikä sitä voida ihmistaidolla saada aikaan. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen työ. Tekstimme kehotusten vastaanottaminen edellyttää uskon synnyttämää oikeata mielenvirettä, halua ja tahtoa olla taivaallisen Isämme lapsia tässäkin asiassa. Sen Jumala meille suokoon.
1. Suhteemme uskonveljiin ja -sisariin
Ensimmäinen tekstimme kehotus kuuluu: "Olkaa keskenänne yksimieliset." Kristityt ovat tulleet, kuten apostoli sanoo, sydämestään "kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut" (Room. 5:17). Kun meillä on yhteinen, Raamattuun perustuva tunnustus ja sille rakentuva sydämen usko, on olemassa keskinäisen yksimielisyyden perusedellytys seurakuntaelämässä. Kun muistamme sen, että olemme itse Jumalan edessä suuria syntisiä, jotka ovat saaneet armon osakseen, toivomme, että myös uskonveljemme ja -sisaremme osoittavat meitä kohtaan armahtavaisuutta sekä epätäydellisyytemme, heikkoutemme ja syntiemme kärsimistä ja anteeksi antamista. Mutta myös toista päin: Sitä, mitä me itse odotamme muilta itseämme kohtaan, saavat lähimmäisemme odottaa myös meiltä, ja me itse olemme velvolliset osoittamaan samaa heille.
Seurakuntaelämän yksimielisyyden hyvin tärkeä kannattava tukipylväs on asia, jota ei useinkaan ajatella eikä tiedosteta. Raamattu ilmaisee sen näin: "Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä." (1 Kor. 14:40). "Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala." (1 Kor. 14:33). Tämä asia on siis järjestys. Se ylläpitää yksimielisyyttä ja rauhaa. Tähän järjestykseen kuuluu kahdenlaisia asioita. Ensiksikin siihen kuuluvat ne asiat, jotka Jumala on Sanassaan säätänyt. Ne ovat pysyviä ja muuttumattomia. Sellaisia ovat esimerkiksi sana ja sakramentit sekä niiden käyttö, sekä seurakunta ja saarnavirka. Toiseksi niitä, joista kristityt tietyssä järjestyksessä sopivat tai joista on ajan myötä tullut hyviä tapoja. Ne kuuluvat vapaan harkintavallan asioihin ja niitä voidaan yhteisesti sopien muuttaa, kun olosuhteet ja rakkaus niin vaativat. Sellaisia ovat esimerkiksi jumalanpalveluksen päivät ja kellonajat, pitopaikat, kokouspaikan sisustus symboleineen ja koristeineen ja niin edelleen lähes loputtomiin. Näistä ehdonvallan asioista toiset ovat sellaisia, joita ilman emme tule toimeen. Jossakin täytyy kokoontua ja johonkin aikaan. Mutta Jumala suo iloksemme myös sellaisia asioita, joita ilmankin hätätilassa selviämme. Kristityt ovat joutuneet kokoontumaan esimerkiksi sateessa ja pakkasessa hautausmailla ja metsissä. Monella paikkakunnalla meillä ei ole kirkkoja eikä edes vuokrattavia tiloja, vaan kokoonnumme kodikkaasti kodeissa.
Tekstimme toinen kehotus laajentaa näköpiirin seurakuntaelämästä yksityisen ihmisen koko elämään sen kaikilla alueilla. "Älkää korkeita mielitelkö, tyytykää alhaisiin oloihin." Tämän kohdan käännös ei anna oikeaa kuvaa alkutekstistä. Alkukielessä kehotetaan meitä olemaan ylpeilemättä ja asettumaan kulkemaan samaa tietä yhdessä alhaisten kanssa. Luterilainen vanhamissourilainen teologi Georg Stoeckhardt sanoo sen merkitsevän asettumista heikkojen tasalle, mitä heidän tilaansa, tarpeisiinsa ja käsityskykyynsä tulee. Siltä, jolle ei ole paljon annettu, ei pidä paljoa vaatia, vaan meidän tulee iloita siitä, että Jumalan seurakunnassa on erilaisia ihmisiä. Lahjat ovat palvelemista varten, ei ylpeilemistä ja itsensä korottamista varten. Hyvä on myös nähdä, että Jumala on jakanut lahjoja siten, että eri ihmisillä on erilaisia lahjoja, niin kuin ruumiissa on monta jäsentä. Kaikkia kuitenkin tarvitaan ja kaikista saamme kiittää Jumalaa. Raamattu sanoo: "Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!" (Snl. 14:25).
Kolmas kehotus kuuluu: "Älkää olko itse mielestänne viisaita." Sananlaskujen kirjassa puhutaan paljon tästä asiasta ja kiinnitetään huomio siihen, että ihminen usein erehtyy luullessaan olevansa viisas ja oikeassa. Siellä sanotaan mm. näin: "Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään oikeat, mutta Herra tutkii sydämet." (Snl. 21:2; vrt. 16:2)) "Käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän." (Snl.18:17). Näillä sanoilla Raamattu kehottaa meitä asettumaan toisten kristittyjen arvioitaviksi ja koeteltaviksi, että pysyisimme oikealla tiellä. Apostolin kehotusta "Älkää olko omasta mielestänne viisaita" on teoriassa helppo noudattaa, mutta käytännön tilanteissa me kaikki voimme havaita syntiturmeluksemme pohjattoman syvyyden.
2. Suhteemme kaikkiin
Kun edellä olevat kehotukset soveltuivat lähinnä suhteisiimme uskonveljiin ja -sisariin, niin seuraavat kehotukset tähtäävät asenteisiimme kaikkiin ihmisiin. Tekstimme jatkuu: "Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: 'Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.' Vaan 'jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.' Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä."
Tässä maailmassa uskova tulee tekemisiin monenlaisten ihmisten kanssa. Toisten kanssa on helppo tulla toimeen, toisten kanssa se on vaikeampaa. Riippumatta siitä, millaisia ihmiset ovat, miellyttäviä vai töykeitä, sydämellisiä vai vihamielisiä, kristityn tulee noudattaa sitä, mistä apostoli tässä puhuu. Ja tämä on vaikeata. On helppoa näyttää loukkaantuneisuutensa, mutta antaa heti välittömästi anteeksi, unohtaa töykeys ja kärkevyys ja sen sijaan voittaa paha hyvällä, on hyvin vaikeata. Kuitenkin Jumalan tahdon mukaan meidän tulee olla rauhantekijöitä ja elää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa, mikäli se meistä riippuu. On tosin asioita, jotka vaativat kostoa, kuten rikokset, mutta niiden kostamisen Jumala on jättänyt itselleen ja niille, joille hän on sen erikseen uskonut, eli esivallalle. Sen sijaan uskovan asiana on rukoilla vihamiestensä puolesta ja osoittaa heille rakkautta tilaisuuden tullen teoilla, varsinkin kun he ovat puutteenalaisia. Jos näin on jo katkeriin vihamiehiin nähden, kuinka paljoa ennemmin meidän tulee antaa anteeksi rakkaillemme kotona ja veljillemme seurakunnassa ja ahkeroida elää rauhassa heidän kanssaan.
Kun kristityt toimivat apostolin kehottamalla tavalla, he kokoavat tulisia hiiliä vihollistensa pään päälle. Tätä sanaa tulisista hiilistä on selitetty kahdella tavalla, jotka molemmat sisältävät varteenotettavan näkökohdan ja itse asiassa tähtäävät samaan. Toinen selitys ymmärtää asian siten, että uskovien hyvät teot ovat kuin hiiliä pään päällä. Ne alkavat polttaa eli herättävät vihamiehen omantunnon toimintaan ja johdattavat häntä katumukseen ja siten valmistavat evankeliumille maaperää. Toisen selityksen mukaan tulisia hiiliä kannettiin astiassa pään päällä seuraavaa matkan pysähdyspaikkaa varten, jotta voitiin sytyttää tuli ja laittaa ruokaa. Samalla tavalla uskovien hyvät teot auttavat vihamiestä selviytymään elämän vaikeuksissa, jolloin hän muistaa hyvillä mielin hyväntekijäänsä ja voi kiinnostua evankeliumista. Kun Raamattu itse ei selitä sitä, mitä se tarkoittaa "tulisilla hiilillä pään päällä", emme mekään siitä väittele. Joka tapauksessa ne ovat asioita, joilla on tuntuva vaikutus. Ja koska evankeliumi tähtää mielenmuutokseen, on niidenkin vaikutus sitä edesauttava. Näin suurenmoisessa asiassa voit olla mukana hillitsemällä kostonhalusi ja osoittamalla rakkautta ja hyväntahtoisuutta.
Aivan juuri luin eräästä lehdestä artikkelin, jossa tarjottiin joukko mielenkiintoisia kysymyksiä itsetutkistelua varten. Kysymykset olivat: Voinko tunnustaa virheeni? Voinko myöntää syyllisyyteni? Voinko seurata saamiani ohjeita ja neuvoja? Voinko tehdä enemmän kuin vaaditaan? Voinko tehdä minulle annetun työn valmiiksi, niin etten jätä sitä kesken? Voinko työskennellä uskollisesti ilman että joku valvoo tekemistäni? Voinko tehdä myös epämiellyttävät työt, jotka täytyy tehdä? Käsittelenkö toisten omaa samalla huolella kuin omaa omaisuuttani? Voinko kohdata ristiriitoja malttiani menettämättä? Voinko ottaa vastaan arvostelua kaunaa kantamatta? Voinko pidättyä toisten arvostelusta, kunnes tosiasiat on selvitetty? Voinko välttää kiusausta tehdä kärkeviä huomautuksia? Näenkö hyviä ominaisuuksia niissä, jotka ovat kanssani eri mieltä? Nämä olivat aivan hyviä kysymyksiä. Kristitty ei pysähdy kuitenkaan itsetutkistelussaan pelkkien tekojen tasolle, vaan näkee syntisyytensä myös ajatustensa valossa, vaikka hän sitten kuolettaisikin pahat ajatuksensa. Ja ihmeitten ihme: "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi."
Kun tutkimme itseämme tekojemme, asenteittemme ja mielemme suuntauksen valossa ja kun Jumalan sana ja armo saa sydämissämme vaikuttaa, tapahtuu eräs ihmeellinen asia. Ennen olimme muita kohtaan kovia, itseämme kohtaan pehmeitä. Nyt otamme vakavasti omat virheemme ja tuomitsemme ne, mutta olemme lempeitä toisia kohtaan, koska Jumala on ollut niin kärsivällinen ja laupias meitä kohtaan. Tällä mielellä haluamme ottaa vastaan myös tämän sunnuntain tekstimme kehotukset ja rukoilla: Herra, vaikuta minussa sitä, mistä tämän päivän tekstissä minulle puhuit. Amen.
Markku Särelä
