3. lopp. jälk. sunnuntai, Vanhan testamentin teksti.
Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on. Älkää vavisko älkääkä peljätkö. Enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne. Jes. 44:6-8.
Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!
Kaikkina aikoina on ollut tarpeen puhua siitä, että Herra Sebaot on ainoa Jumala ja että pelastusta ei ole muussa kuin hänen nimessään. Toisinaan tämä on ollut entistä välttämättömämpää. Näin oli profeetta Jesajan aikana, kun epäjumalanpalvelu pyrki sivuuttamaan oikean jumalanpalveluksen. Näin on ollut monena muuna aikana, kun pelastuksen ja armon Jumalan tilalle on nostettu ihmisten palvottavaksi ihmisajatusten muodostamia epäjumalia. Näin on tänä aikana, kun pyhän Raamatun ilmoittaman Jumalan tilalle tuodaan monenlaisia epäjumalia.
On hyvä, jos osaamme jäsentää itsellemme sen tilanteen, jossa maailma tässä suhteessa elää ja jossa mekin elämme.
Väärät jumalakuvat voidaan jakaa neljään ryhmään.
Ensiksi on sellaisia jumalakäsityksiä, jotka tulevat pakanauskonnoista, varsinkin Intian suunnalta ja muualta idästä. Ne eivät yleensä pyri esiintymään kristillisinä. Ne voivat esiintyä joko avoimesti tai peitetysti, useimmiten kuitenkin peitetysti. Ne pyrkivät saamaan vaikutusalaa kutsumalla ihmisiä erityyppisiin harrastuksiin, kuten joogan, transsendenttisen mietiskelyn ja eräiden urheilumuotojen pariin. Hyväuskoiset ihmiset menevät niihin tajuamatta, miten niillä edistetään pitkäjänteisesti niihin sisältyvää idän uskontojen ajatusmaailmaa.
Toinen ryhmä vääriä jumalakuvia on kristillisinä esiintyvät ei-kristilliset lahkot. Niitä tulee lähinnä Amerikasta, kuten esimerkiksi jehovantodistajat ja mormonit. Ne kieltävät todellisen kolmiyhteisen Jumalan, ovat lakiuskontoja, eikä kukaan voi pelastua niiden julistuksesta. Niiden kannattajat eivät ole kristittyjä, vaikka he itse niin ajattelevat.
Kolmas ryhmä vääriä jumalakuvia tulee maallistuneesta maailmasta, jonka maailmankuvaan ei kuulu kaikkivaltias Luoja ja joka panee Jumalan paikalle ihmisjärjen, tieteen ja tekniikan saavutukset, kansan, yksilön tai muuta sellaista. Jumala pyritään tekemään tarpeettomaksi ihmisen elämässä, mutta myös perimmäisten kysymysten selittämisessä. Tästä ihmispalvonnasta seuraa monia suuria moraalisia epäkohtia, kuten äärimmäistä individualismia, itsekkyyttä, vapaus perinteisestä kymmeneen käskyyn pohjautuvasta etiikasta, avosuhteet, abortit, armomurhat, homo- ja lesboliitot jne. Myös lainsäädännön kääntyminen rikollisia puolustavaksi niin, että rikoksen kohteen on vaikeata puolustaa itseään ja oikeuksiaan.
Neljäs ryhmä on ulkoisen kristikunnan sisällä olevat kielteiset ilmiöt. Ne ovat opillisia harhoja ja vääriä henkiä. Niitä on yhtä paljon kuin on harhojakin. Äärimmäisissä tapauksissa niiden meno on sellaista, että meikäläinen pitää sitä jumalanpilkkana ja kauhistuu, mutta he itse uskovat, että heillä on Pyhä Henki. Kun usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja pelastus Kristuksen kautta niissä piireissä jollakin tavoin tunnustetaan, niistä piireistä voivat pelastua ne, jotka sydämessään sivuuttavat esiintyvät harhat ja sen sijaan panevat turvansa Jumalan armoon Kristuksessa eivätkä omiin tekoihinsa tai kokemuksiinsa. Mutta! Ja tämä on se suuri MUTTA. Monet joutuvat harhojen valtaan ja kadottavat uskon. Sen sijaan, että he säilyttäisivät silmiensä edessä heidän edestään ristiinnaulitun Kristuksen, he kadottavat hänet näkökentästään ja etsivät maallisia, ajallisia ja sielullisia tai pyrkivät Jumalan suosioon omilla teoillaan luullen kaikkea tuota oikeaksi hengellisyydeksi. Nämä ilmiöt elävät valtakirkoissa, joissa tunnetusti ei ole oppikuria, tai sitten esimerkiksi sellaisissa joukoissa, joiden erillistä olemassaoloa luonnehtii jokin tietty oppiharha.
Tekstimme ei anna meille vaihtoehtoja. Ihmisellä on joko oikea Jumala tai epäjumala, joko armon tie tai tekojen tie, joko pelastus tai kadotus, joko taivas tai helvetti. Ei ole kuin kaksi mahdollisuutta, joista toinen on iäinen autuus ja toinen loputon tuska.
Tekstimme sanoo: "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?"
Emme saa sivuuttaa Jumalan ilmoitusta
Ihmisellä on ollut ensimmäisistä ihmisistä alkaen taipumus sivuuttaa Jumalan oma ilmoitus ja luoda itselleen mielessään sellainen jumalakuva, joka vastaa hänen omia ajatuksiaan. Se on sitten saanut erilaisia ilmenemismuotoja. Väärillä uskonnoilla on aina ollut myös taipumus synnyttää väärää moraalia ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Niillä on ollut kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Ajatellaanpa vain lasten uhraamista epäjumalille, Intian kastilaitosta tai muinaisen Rooman valtakunnan rappiota tai nykyajan yksilön individualistista vapautta, joka sivuuttaa todellisen uhrautuvan rakkauden. Raamattu sanoo: "Emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema." (Apt. 17:29) ja Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette? Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut. Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju." (Jes. 40:18-20)
Tietysti epäjumalanpalvelijoilla liittyy kuviinsa monenlaisia, lainausmerkeissä sanottuna "syvällisiä" ajatuksia, filosofioita ja symboleita, mutta aina ne ovat olleet ihmisen omia ja sisältäneet sen käsityksen, että jumaluus voidaan esittää inhimillisin ajatuksin ja kuvin.
Kun oikea usko perustaa Jumalan omalle ilmoitukselle eli Raamatun sanalle, niin väärä uskonto on taas ihmisperäinen. Tässä on ratkaiseva ero. Tekstimme alkaakin sanoilla: "Näin sanoo Herra." Jumala itse puhuu, hän ilmoittaa itsensä, ja ihmisen asia on kuulla, mitä Hän sanoo, omaksua se, alistaa omat ajatuksensa uskon kuuliaisuuteen Herran sanalle ja hylätä omat käsityksensä. Oikea asenne on Samuelin asenne: "Puhu, Herra, palvelijasi kuulee."
On olemassa vain yksi, ainutlaatuinen Jumala
Ja mitä Herra sanoo? Näin hän sanoo: "Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?" Tämä lyhyt sana sisältää paljon. Jumalaa ei voida verrata mihinkään. Kukaan ei ole hänen kaltaisensa. Häntä ei voida ahtaa inhimillisen ajatuksen esittämiin kaavoihin tai vertauskuviin. Sen vuoksi meidän on pysyttävä niissä sanoissa, joilla Jumala itse on itsensä ilmoittanut. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. Hän loi maailman, Hän on sen myös tuomitseva. Hän ei siis muutu eikä kehity. Hän, joka on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on myös tämän päivän uskovien Jumala. Vanhan testamentin Jumala ei ole eikä voi olla erilainen kuin Uuden testamentin Jumala, vaan yksi ja sama Jumala. Koska muuta Jumalaa ei ole, kaikki muut jumalat ovat epäjumalia, sellaisia, joita todellisuudessa ei ole ja jotka ovat vain ihmisajatuksen harhakuvia riippumatta siitä, sanotaanko niitä olevan yksi tai monta.
Jumalakuva ei ole siis kehittynyt, kuten usein puhutaan. Se ei ole kehittynyt monijumalisesta yksijumaliseksi eikä ankarasta armolliseksi, vaan Jumala itse on aina ilmoittanut itsensä samaksi ja samanlaiseksi. Hän on aina ollut ankara syntiä ja synnintekijöitä kohtaan. Mutta hänen rakkautensa on myöskin iankaikkinen, ja alusta alkaen hän lupasi meille Lunastajan, joka kantoi ja lepytti Jumalan vihan meidän sijassamme. Sen sijaan, kun tästä Jumalan ilmoituksesta on luovuttu, ihmisten omasta päästä ovat syntyneet pakanauskonnot ja erilaiset filosofiset maailmankatsomukset sekä myös harhaavat käsitykset ulkoisen kristikunnan piiriin.
Oikea Jumala on pyhä Jumala, joka vaati maksun syntivelasta
"Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli", sanoo Hebrealaiskirjeen kirjoittaja (Hebr. 12:29). Hänen eteensä ei ole syntisellä ihmisellä menemistä ilman Välimiestä, ei ilman syntien sovitusta. Kuitenkin samalla oikea, pyhä Jumala on iankaikkinen rakkaus, joka on lunastanut meidät. Sen vuoksi tekstimme sanoo häntä Lunastajaksi ja pelastuskallioksi. Me emme voineet itse maksaa lunnaitamme, vaan Kristus teki sen meidän edestämme. Ja niin meillä on armollinen Jumala. Hän on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja julistaa, tarjoaa ja lahjoittaa sen meille sanassa ja sakramenteissa. Saamme uskolla ottaa sen vastaan ja olla aivan varmoja, että saamme käydä Kristuksen, Välimiehemme, kautta taivaan autuuteen.
Oikea Jumala on siis armollinen kolmiyhteinen Jumala. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala olisi armollinen miten tahansa. Jumala ei siedä ihmiseltä sellaista röyhkeyttä, että ihminen saisi päättää, millä tavoin Jumala on armollinen ja että ihminen saisi sivuuttaa Jumalan Pojan, Välimiehen, joka rakkaudessaan tuli ihmiseksi lunastaakseen meidät ja kärsi meidän edestämme syntiemme rangaistuksen. Jumala on armollinen vain Kristuksessa, ei ilman häntä. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43)
On autuasta, lohdullista ja turvallista saada uskoa todelliseen, elävään Jumalaan, joka on meitä rakastanut ja antanut meille Poikansa Vapahtajaksi ja jonka sana on niin ja amen. Nouse sinäkin, ystäväni, tälle pelastuskalliolle. Amen.
Markku Särelä
