Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti
Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.' Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." Luuk. 15:1-10.
Herran kansalla on välistä riemullisia aikoja täällä maailmassa. Ne ovat aikoja, jolloin ihmiset tulevat tuntemaan syntinsä ja Jumalan vetäminä hakeutuvat turvaan Jeesuksen tykö. Tällaista tapahtui myös Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aikana. Tekstimme sanoo: ”Ja kaikki syntiset ja publikaanit tulivat kuulemaan häntä.” Miten riemullista onkaan Jumalan kansalle, kun se saa kokea tällaista. Mekin haluamme huutaa Jumalan puoleen ja pyytää, että hän antaisi vielä tällaisia ihmeellisiä armon ja heräämisen aikoja lapsillemme, ystävillemme, kansallemme ja aivan vento vieraille, vieläpä kaikkialla maailmassa. Mutta ennen kaikkea
1. Meidän itsemme täytyy tajuta, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä.
Miten usein Vapahtaja törmäsikään siihen, että Israelin opettajat eivät tajunneet sitä, että hän oli tullut etsimään kadonneita ja pelastamaan syntisiä.
Israelissa oli Jeesuksen aikana selkeä, määrätietoinen kirkollinen organisaatio. Jerusalemissa oli upea temppeli ja siinä säädetty uhrijumalanpalvelus. Kaikilla paikkakunnilla oli synagogat, joihin tavan mukaan kokoonnuttiin säännöllisesti joka sapatti. Lisäksi tämä synagogaverkosto ulottui myös niiden keskuuteen, jotka asuivat Israelin ulkopuolella laajassa Rooman valtakunnassa. Pakanoita oli liittynyt siihen kaikkialla, ja heitä tuli myös Jerusalemiin rukoilemaan.
Mutta jossakin vaiheessa oli hävinnyt opettajilta ja heitä seuraavalta kansalta ymmärrys siitä, miksi tuo kaikki oli olemassa ja mitä varten työtä tehtiin. Suola oli käynyt mauttomaksi, ja oli lähellä sitä, että se oli tykkänään heitettävä pois ihmisten tallattavaksi. Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 7:13). Jos kirkolta häviää käsitys olemassaolonsa perusteista, se ei ole enää todellinen kirkko, vaan maailman temmellyskenttä. Niin tapahtuikin, että Jerusalem hävitettiin eikä juutalaisten uskonnollinen toiminta ole sen jälkeen palannut siihen, mistä vielä oli jotakin jäljellä Jeesuksen aikana.
Kun Jeesus otti vastaan syntisiä ja söi heidän kanssaan, fariseukset nurisivat. Olisihan Jeesus heille kelvannut, jos hän olisi ylistänyt heidän hartauttaan, heidän näyttäviä tekojaan ja heidän lähetysintoaan. Mutta sitä he turhaan häneltä odottivat. Heidän hartauden harjoituksestaan Jeesus sanoi heitä moittien: ”He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'” (Matt. 23:5-7) Ja: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (Matt. 15:8) Heidän teoistaan Jeesus sanoi: ”Mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee” (Matt. 23:3). Heidän lähetysinnostaan Vapahtaja lausui: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15).
Miten me ymmärrämme kirkon tehtävän? Tajuammeko, että Jeesus ottaa ja haluaa ottaa vastaan syntisiä? Vai luulemmeko, että kirkon työssä on kysymys pintakuoren kiillottamisesta, itsekehusta, itsensä korottamisesta halveksittujen yläpuolelle ja pelastuksen hankkimisesta omilla teoilla? Jos noin kuvittelemme, millä mielellä lähestymme niitä, jotka ovat ulkopuolella, ja minkä kuvan heille välitämme Kristuksen kirkosta? Jos tuollainen on perimmäinen ajatuksemme, miten lähestymme langenneita. Emmekö silloin halua kiillottaa heidän ulkokuorensa, mutta onko meillä lohdun sanaa heidän syyttävälle ja aralle tunnolleen? Ja entä mikä siinä tapauksessa on oman sydämemme tila? Emmekö silloin kuulemalla kuule, emmekä kuitenkaan kuule?
Kun tajuamme sen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä, iloitsemme siitä suuresti omasta puolestamme ja haluamme kuulla, kun hän puhuu meille iankaikkisen elämän sanoja. Silloin haluamme vetää myös toisia saman armon alle Jeesuksen uhriverellä puhdistettaviksi, jotta heidän huono, syyttävä omatuntonsa pääsisi Jumalan rauhaan ja heidän tuskaisuutensa, pelokkuutensa ja arkuutensa väistyisi ja he voisivat iloita siitä, että ovat armahdettuja ja saavat kutsua itseään Jumalan lapsiksi, joita he ovatkin.
Omistaaksemme itsellemme Jumalan armon ja saadaksemme rauhan sydämeemme, me tarvitsemme selvän tietoisuuden siitä, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja meidän tulee se uskoa pitämällä kiinni Jumalan sanasta.
2. Vertaus kadonneesta lampaasta vahvistaa uskoamme siihen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä
Jeesus kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta tehdäkseen selvääkin selvemmäksi sen, että hän on tullut etsimään kadonneita. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'” Ja hän vielä lisäsi: 'Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.”
Taivaassa pyhät enkelit loistivat kirkkautta ja ylistivät Jumalaa. Mutta Jumalan Pojan sydämellä olivat syntiin langenneet, kadonneet lampaat. Heitä hän lähti etsimään ja antamaan henkensä heidän edestänsä, että he pelastuisivat ja löytäisivät armon. Eksyksissä oleva lammas poukkoilee hätäpäissään sinne tänne eikä löydä laumaan. Mutta Kristus tuli, että hän nostaisi meidät eksyneet olalleen ja kantaisi taivaan kotiin perille asti. Ja kun syntinen tulee tässä armonajassa mielenmuutokseen ja pääsee Hyvän paimenen tukeville hartioille hänen kannettavakseen, taivaassa iloitaan ja riemuitaan suuresti. Suuri riemu on yhdestäkin, joka kääntyy.
Kun näin on, älä jää epätoivoon, vaan rohkaistu uskomaan. Kun näin on, rohkaise myös toisia eksyneitä uskomaan, että Jeesus juuri nyt, kun he kuulevat evankeliumia, nostaa heitä olalleen ja alkaa kuljettaa heitä kotiin.
3. Vertaus kadonneesta rahasta kehottaa seurakuntaa etsimään kadonneita ja ottamaan heidät Jumalan armon osallisuuteen
Jeesus kertoi vertauksen myös naisesta, joka kadotti hopearahan. Hän sanoi: ”Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.”
Tällä vertauksella Jeesus haluaa erityisesti lähestyä paitsi naisia myös seurakuntia. Sillä seurakunta on Raamatussa Kristuksen morsian, ja seurakunta on pantu etsimään kadonneita. Raamatussa puhutellaan kaupunkeja tyttäriksi ja tarkoitetaan niiden asukkaita. Esimerkiksi ”tytär Siion” (mm. Joh. 12:15) tarkoittaa Siionin kaupungin eli Jerusalemin asukkaita, ja erityisesti Kristuksen seurakuntaa. Niin tässä vertauksessakin on Raamatun kielenkäytön mukaista ymmärtää Jeesuksen opettavan, kuinka seurakunnan tulee etsiä kadonneita.
Seurakunnan tulisi siis oivaltaa, että eksyneet ovat arvokkaita hopearahoja, joita on tarkasti etsittävä, ja kun raha löytyy, on kaikilla uskovilla aihetta ilojuhlaan. Sillä kun enkelit iloitsevat kadonneen löytymisestä, emmekö mekin? Ihmisen sielun tekee arvokkaaksi se hinta eli ne lunnaat, mitkä siitä on maksettu. Jokainen sielu on arvokas, sillä Jeesus on kärsinyt ja kuollut jokaisen edestä. Kun meitä ei ole lunastettu kullalla eikä hopealla, vaan paljon niitä arvokkaammalla eli Jumalan Pojan viattomalla kärsimisellä ja kuolemalla, hänen pyhällä, kalliilla verellään, voihan silloin ihmistä verrata hopearahaan, vaikka hän itsessään on vain tomu ja tuhka. Näin Jumalan rakkaus on tehnyt arvottomasta kallisarvoisen. Tämän saamme ja meidän tuleekin aina muistaa, uskoa omaksi autuudeksemme evankeliumi ja pitää tarjolla elämän sanaa kaikkia varten, että he pelastuisivat.
Markku Särelä
