Ketkä ovat autuaita

Ketkä ovat autuaita

Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

Jeesus on Autuas

Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

"Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

Jeesuksessa olet Autuas

Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

*****

Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Aamen.

 Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022


Tyhjä vasen

Lue saarnoja

    • All
    • Mika Bergman
    • Vesa Hautala
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
    • Rippisaarna
    • Hartaus
    • Matt. 5:1 12
    • Matt. 7:13 14
    • Matt. 7:15 21
    • Matt. 21:1 9
    • Luuk. 16:1 9
    • Luuk. 17:11 19
    • Luuk. 19:41 47
    • Anteeksiantamus
    • Armonvälineet
    • Evankeliumi
    • Ilo
    • Ikuinen Elämä
    • Israel
    • Jaakob
    • Jeesuksen Kärsimys
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Job
    • Jumala
    • Jumalan Poika
    • Jumalan Rakkaus
    • Jumalan Sana
    • Kadotus
    • Kaksiluonto–oppi
    • Kaste
    • Katumus
    • Kiitos
    • Kiusaukset
    • Kristillinen Elämä
    • Kristillinen Seurakunta
    • Kristityn Risti
    • Kärsimys
    • Lohdutus
    • Lopunajat
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Oikea Oppi
    • Omaisuus
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Rauha
    • Sovitus
    • Suru
    • Synti
    • Usko
    • Vanhurskauttaminen
    • Koettelemukset
    • Synninpäästö
    • Kristuksen Taivaaseen Astuminen
    • Johannes Kastaja
    • Rukous
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 3. Paastonajan Sunnuntai (Oculi)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Palmusunnuntai
    • Kiirastorstai
    • 1. Adventtisunnuntai
    • 2. Adventtisunnuntai
    • 3. Adventtisunnuntai
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Jouluaatto
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Joulun Jälkeinen Sunnuntai
    • Uudenvuodenaatto
    • Uudenvuoden Päivän Jälkeinen Sunnuntai
    • Septuagesimasunnuntai
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 5. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 6. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 4. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 6. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Helatorstai
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 14. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 16. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 17. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mikkelinpäivä
    • 20. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 22. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 26. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Tuomiosunnuntai
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Pyhä Saarnavirka
    • Harha
    • Antaminen
    • Etsikkoaika
    • Lähimmäinen
    • Kiitollisuus
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 1. Vuosikerta
    • Kristuksen Ylimmäispapillinen Virka
    • Luuk. 5:1 11
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Itsenäisyyspäivän evankeliumi, hartaus Kallis kuulija, Millaisten kysymysten ja kipujen keskellä sinä elät? Kaikissa ikävaiheissa on omat vaikeutensa. Erityisen raskaaksi elämä käy läheisen menettämisen, sairauksien, väkivallan, työttömyyden tai yksin jäämisen myötä. Erityisesti juuri silloin meiltä kysytään jaksamista. Huoli maamme asukkaista kasvaa. Toisia vaivaa tämän ajan keskellä kiire, toisia riittämättömyyden tunne. Joitakin
    Read More
    • Hartaus
    • Marko Kailasmaa
  • Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan.
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Matt. 5:1 12
    • Pyhäinpäivä
    • Saarna
    • Usko
  • 19. Kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain ensimmäisen vuosikerran pyhä evankeliumi. Sitten hän astui veneeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa. Katso, hänen luokseen tuotiin halvaantunut mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut." Katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat
    Read More
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Kristillinen Elämä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
    • Usko
  • 10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehottakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi. Sillä olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa,
    Read More
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Kadotus
    • Kristillinen Elämä
    • Lopunajat
    • Markku Särelä
    • Saarna
    • Usko
  • Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli vaientanut saddukeukset, he kokoontuivat yhteen, ja eräs heistä, lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on:
    Read More
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Jumalan Rakkaus
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Saarna
    • Vesa Hautala
  • Jumala voi tehdä pahastakin hyvää Sen jälkeen kun Joosef oli haudannut isänsä, hän palasi Egyptiin, hän ja hänen veljensä sekä kaikki, jotka hänen kanssaan olivat menneet hautaamaan hänen isäänsä. Mutta Joosefin veljet pelkäsivät, kun heidän isänsä oli kuollut, ja ajattelivat: "Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken
    Read More
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Koettelemukset
    • Saarna
    • Vesa Hautala
  • ”Tapahtui, että kun kansa tunkeutui Jeesuksen ympärille kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Genetsaretin järven rannalla, hän näki järven rannassa kaksi venettä; mutta kalastajat olivat lähteneet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Hän astui niistä toiseen, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkan päähän maasta; ja hän istui ja
    Read More
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Kimmo Närhi
    • Luuk. 5:1 11
  • 5. paastonajan sunnuntai (judica) I vsk Mutta kun Kristus tuli esiin tulevaisen hyvän ylipappina, hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, jota ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan pyhään ja sai aikaan iankaikkisen
    Read More
    • 1. Vuosikerta
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Kimmo Närhi
    • Kristuksen Ylimmäispapillinen Virka
  • 3. loppiaisen jälkeinen sunnuntai 3vsk. 2. Kor. 1:3–11 Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat osaksemme runsaina,
    Read More
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Dani Puolimatka
    • Lohdutus
    • Saarna
  • Luuk. 10:17–22: Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimessäsi." Hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta kuin salaman. Katso, olen antanut teille vallan tallata käärmeitä, skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat
    Read More
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • Ilo
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Luuk. 17:7–10: Jos jollakulla teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kun syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Eihän hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä
    Read More
    • Mika Bergman
    • Saarna
    • Septuagesimasunnuntai
  • Luuk. 12:42–48: Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos palvelija sanoo
    Read More
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mika Bergman
    • Pyhä Saarnavirka
    • Saarna
  • Uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltijaLuuk. 12:42–48 Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 13.8.2017
    Read More
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Saarna
    • Vesa Hautala
  • Luuk. 14:25–35: Ja hänen mukanaan kulki paljon kansaa; ja hän kääntyi ja sanoi heille: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se
    Read More
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Kristillinen Elämä
    • Kristityn Risti
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Joh. 15:1–9: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn
    Read More
    • Mika Bergman
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • Saarna
  • Joh. 17:6–10 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille;
    Read More
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • 1 Moos. 32:24–31 Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut, iski hän häntä lonkkaluuhun, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan. Ja mies sanoi: "Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi:
    Read More
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Joh. 12:1–16 Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan;
    Read More
    • Antaminen
    • Jumalan Rakkaus
    • Mika Bergman
    • Palmusunnuntai
    • Saarna
  • Joh. 6:24–36 Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta. Ja kun he löysivät hänet järven toiselta puolelta, sanoivat he hänelle: "Rabbi, milloin tulit tänne?" Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua
    Read More
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • Mika Bergman
    • Omaisuus
    • Saarna
  • Luuk. 7:36–50 Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki
    Read More
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • Anteeksiantamus
    • Mika Bergman
    • Saarna
    • Synti
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki

Muista myös saarnakirjat

    • All
    • G. A. Aho
    • Rupert Efraimson
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Hartauskirjat
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen