3. adv. sunn. I vsk, epistola
Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää. Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi. Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset, mutta että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet Jumalaa, niinkuin kirjoitettu on: "Sentähden minä ylistän sinua pakanain seassa ja veisaan kiitosta sinun nimellesi." Ja vielä on sanottu: "Riemuitkaa, te pakanat, hänen kansansa kanssa." Ja taas: "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat." Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa." Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. Room. 15:4-13.
Miten virkistävää onkaan saada siirtyä uuteen kirkkovuoteen siinä lujassa uskon varmuudessa, että Herramme Kristus yhä tulee seurakuntaansa kaikella lohdutuksellaan sanassa ja sakramenteissa. Jossakin ajallisessa asiassa toivomme voi tukehtua voittamattomiin vastuksiin, mutta iankaikkisissa, sielumme pelastusta koskevissa asioissa Jumala on antanut meille sellaisen toivon, joka ei sammu. Tätä toivoa Jumala haluaa ylläpitää ja vahvistaa.
1. Jumala on antanut meille pyhän Raamatun, jotta meillä olisi runsas lohdutus ja vahva toivo
Tekstimme lausuu meille pyhästä Raamatusta: "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo."
Eräs suurimpia ilon aiheita Jumalan lapselle on se, että Jumala on puhunut hänelle selvin, ymmärrettävin sanoin. Tämä puhe on pyhä Raamattu, jonka Jumala on antanut meille profeettojen, evankeliumien kirjoittajien ja apostolien välityksellä.
Ihminen, joka on utelias ja tiedonhaluinen, haluaisi ymmärtää olevaisuuden salat ja päästä käsittämään Jumaluuden. Tässä ihminen ei kuitenkaan voi havaintojensa ja johtopäätöstensä varassa päästä kovin pitkälle. Hän voi käsittää jotakin Luojan suuruudesta ja siitä, millaista elämää Jumala ihmiseltä vaatii. Mutta ihminen ei voi luonnostaan päästä eroon pahasta omastatunnosta eikä voi saada kestävää rauhaa sydämelleen. Ihminen ei voi itse kurkottaa ylös Jumalan sydämeen ja löytää rakastavaa, anteeksiantavaa Jumalaa.
Mutta Jumala on itse avannut meille sydämensä. Hän on puhunut meille ihmisille siellä, missä me olemme, eikä hän ole vain puhunut pelkkiä sanoja, vaan sellaisia sanoja, joihin liittyvät hänen armolliset tekonsa ja hänen lohdutuksensa. Hän on luvannut ja antanut ihmiskunnalle Lunastajan.
Siitä tekstimme sanoo: "Ja myös Esaias sanoo: 'On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa.'" Iisain juurivesa on sama kuin Daavidin poika eli Herra Kristus, taivaan valtakunnan hyvä hallitsija, sen oikeudenmukainen kuningas.
Kristuksen valtakunnassa ratkaisee armo, eivät ihmisten oletetut ansiot. Kun Kristus otti ihmiskunnan synnit päälleen ja maksoi niistä hyvityksen Jumalalle, hänellä on valmiiksi hankittuna syntien anteeksiantamus meitä syntisiä varten. Kun hän antaa anteeksi, hän tekee sen sijaishyvityksensä nojalla, jonka Jumala on hyväksynyt riittäväksi maksuksi herättämällä hänet kuolleista. Niin pyhä Raamattu kertoo meille Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, ja ilmoittaa, että me saamme panna toivomme Kristukseen Jumalan edessä.
Tällaisen rakkauden Jumala on meille Sanassaan luvannut jo ammoin. Tällaisen rakkauden Jumala on jo meille antanut Pojassaan, ja sekin on Raamattuun kirjoitettu. Ja nyt Raamattu vahvistaa meidän toivoamme tällä rakkaudella. Se sanoo: "Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." 1 Joh. 4:9-10.
Olemme Jumalalle kiitollisia, että hän on sanassaan meille tämän ilmoittanut. Kirjoitettu on: "... 'mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.' Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." 1 Kor. 2:9-10. Saamme tuntea näitä Jumalan syvyyksiä, hänen rakkautensa mittaamattomuutta hänen Pojassaan. Ja tähän vetää meitä syntisiä Pyhä Henki osoittamalla meille armon tarpeen ja armon olemassaolon. Saamme rientää armolähteelle.
Nämä ihmeelliset asiat on Jumala meille ilmoittanut, vieläpä kirjoituttanut, niin että meillä on niistä mustaa valkoisella, jotta meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Kun maailma muuttuu ja uskonnollisesti valitettavasti huonoon suuntaan, kun on uskon tähden halveksuntaa, pilkkaa ja vainoa, kun meillä on kiusaus ja taipumus ailahdella, langeta ja sortua, tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, jota yksin Jumala voi meille antaa, mutta tarvitsemme myös toivoa. Tässä pyhä Raamattu tulee meille avuksi. Sieltä löytyy suoranaisia Jumalan sanoja, joilla hän lohduttaa lapsiaan. Sieltä löytyy myös esimerkkejä Jumalan lasten kohtaloista. Miten paljon puhuvatkaan meille Raamatun kertomukset esimerkiksi Nooasta, Joosefista, Daavidista, Pietarista ja Paavalista, heidän suurista koettelemuksistaan, heidän kokemistaan vainoista, synneistäänkin, mutta erityisesti siitä, ettei Jumalan käsi ollut lyhyt auttamaan, ja siitä, että Jumalan armo Kristuksessa peitti suurimmatkin synnit.
Pyhä Raamattu ei jätä meitä epätoivoon, vaan antaa runsaan lohdutuksen ja vahvan toivon.
2. Hoivatkaa toinen toistanne, ettei kukaan menettäisi toivoansa, vaan että jokainen siinä päivä päivältä vahvistuisi
Tekstimme sanoo: "Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi."
Kristus on Hyvä Paimen. Hänestä Daavid laulaa: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden." (Ps. 23:1-3)
Kristus on ottanut hoivaansa ne, jotka ovat kastetut kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja jotka ovat saaneet uskon lahjan. Hän hoivaa heitä seurakunnassa. Hän tahtoo, että me miellämme seurakunnan tällaiseksi hoivakodiksi, missä heikkoja taivastien kulkijoita hoivataan kaikkinaisella Jumalan armolla.
Hoivaaminen tapahtuu aina Jumalan lohduttavalla sanalla, mutta tämä tulee osaksemme kahta tietä.
On Jumalan säätämä saarnavirka. Sen tulee puhua kaikkien seurakunnan jäsenten sydämille lohdutuksen sanoja. On elämän tilanteita, jolloin sitä aivan erityisesti tarvitaan. On omantunnon pistoksia syntien tähden, joihin apu löytyy anteeksiantamuksen suloisesta sanasta. Ja aivan erityisesti ilon päivinä on tarpeen pitää jalat maassa, nähdä ensisijaiset asiat ensisijaisina ja pitää iloiset ajalliset asiat oikeassa suhteessa siihen valtavaan ilon aiheeseen, että nimemme ovat kirjoitetut taivaassa. Saarnaviran asiana on tuoda esiin Jumalan armon moninainen siunaus lohdutukseksi ja toivoksi.
Jumalan sana opettaa seurakunnasta, että se on ihmisruumiiseen verrattava elävä organismi, jossa jokaisella on oma paikkansa ja merkityksensä kuten ruumiin jäsenillä ruumiissa. Siinä on hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine lahjoineen niin kuin ruumiissakin, mutta kaikki ovat tarpeellisia ja yhdessä, toistensa yhteyteen kuuluvina ne muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Tämä koskee myös toinen toisensa hoivaamista. Siinä jokaisella jäsenellä on omat tarpeensa ja myös oma tehtävänsä. Välttämättä meidän ei itse tarvitse tiedostaa, mikä se on, mutta kun olemme uskollisesti mukana, kyllä se siitä hoituu.
Miten suuri ilon aihe onkaan se, että olemme uskonveljiä ja uskonsisaria; meillä on sama evankeliumi, sama oppi, sama tunnustus, olemme saman tien kulkijoita; itsessämme olemme kaikki syntisiä, mutta Kristuksessa kaikki armahdettuja. Haluamme vahvistaa toinen toistamme säilyttääksemme lopullisen pelastuksen toivon ja siinä vahvistuaksemme.
Erityisesti silloin, kun ihminen joutuu syviin ahdistuksiin, hänen on tarpeen rohkeasti ottaa yhteyttä pastoriin ja puhua hänen kanssaan. Jumala ei halua, että menetämme toivomme, vaan hän haluaa, että meillä on selvä kuva kärsimyksen, kuoleman ja haudan kautta kulkeneesta ylösnousseesta Kristuksesta, josta pyhä Raamattu sanoo: Hän "pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun" (Kol. 2:14-15). Häneen meidät on kastettu, hänen voittosaatossaan me kuljemme, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor. 2:14).
Tunne siis sinäkin Kristus, hänet ristiinnaulittuna ja ylösnousseena, ja sinulla on "runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta". Amen.
"Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta."
Markku Särelä
