Luuk. 7:36–50 Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen." Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". – "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit". Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän." Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut". Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?" Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit kutsuttu juhlaan, mutta kukaan ei olisi tervehtimässä sinua ovella, kukaan ei olisi auttamassa sinulta takkia päältä, kukaan ei olisi kutsumassa käymään pöytään? Olisit ihan ajoissa paikalla, mutta jostain syystä ketään ei vaikuttaisi kiinnostavan se, että olet saapunut.

Kylmä ja lämmin vastaanotto

Jotain tämänkaltaista Herramme joutui kohtaamaan fariseus Simonin talossa. Juutalaisen perinteen mukaan isännän olisi pitänyt ottaa vieraansa lämpimästi vastaan suudelman kera. Sitten hänen olisi pitänyt antaa vettä käsien ja jalkojen pesua varten ja öljyä voitelemiseen. Simon kyllä puhutteli Jeesusta kunnioittavasti opettajaksi, eli rabbiksi, mutta hänen käytöksensä kertoo, ettei hän arvostanut Jeesusta ollenkaan. Hänen laiminlyöntinsä vaikuttavat jopa laskelmoidun piittaamattomilta. Juuri sen, että Jeesus oli rabbi, olisi pitänyt herättää aivan erityistä kunnioitusta Vapahtajaa kohtaan.

Näyttää siltä, että Simon oli kutsunut Jeesukseen luokseen, koska hänellä oli epäilyksiä tämän suhteen. Hän halusi pitää Jeesusta silmällä ja katsella, millainen mies tämä oikein oli. Jo lähtöasetelma oli kriittinen ja Simon oli heti valmis tarttumaan ensimmäiseen seikkaan, joka puhuisi sitä vastaan, että Jeesus oli todellinen profeetta. Tähän tarjoutui tilaisuus, kun syntinen nainen alkoi osoittaa Jeesukselle sellaista vieraanvaraisuutta, jota olisi pitänyt saada isännältä. Luukas kirjoittaa: ”siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.” Kun Simon näki, mitä nainen teki, hän ajatteli mielessään: ”Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen.”

Jos Simon on kylmä ja arvosteleva hahmo, syntinen nainen on kaikkea muuta. Hän on niin rakkautta täynnä, ettei hän tule huomioineeksi sopivia tapoja. Ensimmäinen rike on se, että hän pesi ja voiteli Jeesuksen jalat – siis hyvin saastaisena pidetyn ruumiinosan. Tämä teko on aivan tavattoman alentava, suorastaan kauhistava, vaikka Simon tosin ajatteli, ettei edes se ollut naisen arvoinen. Toiseksi, hän pesi jalat kyynelillään ja pyyhki ne hiuksillaan. Hiuksia nainen ei saanut missään nimessä pitää avoimina. Se oli juutalaisessa ajattelussa peruste jopa avioerolle. Mutta nyt nainen ei piittaa näistä aikansa käsityksistä, koska hänen huomionsa on vienyt se, miten Jeesusta on kohdeltu. Hän haluaa osoittaa tälle rakkautta ja unohtaa kaiken muun.

Näin syntinen nainen ja Simon muodostavat ikään kuin vastaparit: on kunniallinen fariseus, joka kohtelee Jeesusta tylysti ja etsii kritiikin aihetta ja toisaalta tunnettu julkisyntinen, joka osoittaa ylitsevuotavaa rakkautta Jeesusta kohtaan.

Jeesus ojentaa Simonia

Simon oletti, että Jeesus olisi järkyttynyt naisen teoista ja käskenyt syntisen pois talosta, mutta niin ei käynyt. Jeesus ottaa vastaan rakkaudenosoitukset ja päättää opettaa Simonia. Hän nimittäin tiesi tarkalleen Simonin tuomitsevat ajatukset ja päätti kertoa hänelle, miksi hän salli naisen osoittaa poikkeuksellista rakkautta. Vapahtaja sanoi: ”Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?” Kun Simon vastasi, että se, joka sai enemmän anteeksi, Jeesus sanoi hänelle: ”Oikein sinä ratkaisit”.

Simon on nyt ahdistettu nurkkaan, ja niin Jeesus soveltaa esittämäänsä vertausta siihen, mitä fariseuksen talossa oli tapahtunut: ”Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.”

Tämä on järisyttävää puhetta. On aivan uskomatonta, että vieras hyökkää isäntää kohtaan. Ja vielä käsittämättömämpää on se, että Jeesus asettuu julkisyntisen puolelle kunniallista miestä vastaan. Jeesus luettelee kaikkien kuullen sen, miten häntä on laiminlyöty ja sitten hän vuorostaan ylistää naisen rakkautta. Hän vie huomion siihen, mikä on käytöksen taustalla: koska Simon on omahyväinen fariseus hän ei ymmärrä, kuinka paljon hän tarvitsee anteeksiantamusta. Siksi hän myös rakastaa vähän. Sen sijaan tämä syntinen nainen on joutunut kohtaamaan syntisyytensä syvästi ja saanut kaiken tekemänsä pahan anteeksi. Siitä johtui syntisen poikkeuksellinen käytös.

Onko seurakuntamme fariseuksen huone?

Tällaisen kohtauksen äärellä on tarpeen peilata omaa elämää sitä vasten. Raamatun kertomukset eivät aja asiaansa, jos ne eivät ravistele meitä. Minun on ainakin vaikea olla ajattelematta, etten olisi aivan ensimmäisten joukossa paheksumassa syntisen naisen toimintaa. Kun sovinnaisia rajoja rikotaan, harvoin oletukset ovat hyvät niiden rikkojasta. Mutta nyt Jeesus osoittaa äärimmäistä solidaarisuutta tälle naiselle, jota me olisimme varmaankin ainakin ajatuksissamme nuhdelleet.

Nainen muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen laumaan kuuluu monenlaista lammasta. Kertomus paljastaa meille, että jos jokin on outoa, niin se, jos seurakunnassa on esimerkiksi vain korkeasti koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. Jos jokin on outoa niin se, että olemme jonkin sortin pyhimyskerho, jossa kaikilla pyyhkii hyvin. Siinä on jotain hämmentävää, jos seurakunnassa paikan löytävät vain ne, jotka pystyvät pitämään elämänsä ulkoisesti kunnossa. Ja ikävä kyllä sitä joutuu kohtaamaan niitä, joiden elämä on mennyt pahasti pieleen eivätkä siksi uskalla tulla seurakuntaan. He kokevat olevansa liian huonoja tulemaan. Ehkä he pelkäävät halveksivia katseita, pilkkaavia kuiskauksia tai vain painostavaa hiljaisuutta.

Mutta mitä jos seurakunta olisikin paikka, jossa syntinsä kohdanneet väkivallantekijät, avionrikkojat ja vaikkapa huumeidenkäyttäjät voisivat löytää kotinsa? Mitä, jos seurakunta olisi sellainen paikka, jonne kaikki he kokisivat olevansa sydämestään tervetulleita? Mitä jos me osoittaisimme heille samanlaista ehdotonta rakkautta kuin Vapahtajamme tälle syntiselle naiselle? Miten valtava sanaton todistus se olisikaan Herramme ehdottomasta armosta!

Se, että tämä seurakunta ei ole fariseusten huone, on jokapäiväisen kilvoituksen aihe. Meidän tulee joka päivä ristiinnaulita meissä oleva vanha ihminen kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Kilvoituksessa farisealaisuutta vastaan emme koskaan saavuta täydellisyyttä, mutta se ei tarkoita sitä, ettei meidän pitäisi edes yrittää.

Simon ja syntinen nainen samassa persoonassa

Mutta mitä tehdä, kun ei pääse tuomitsevista ajatuksista eroon? Mitä tehdä, kun haluaisi olla tuomitsematta, mutta huomaa itsellään Simonin mielenlaadun? Oikeastaan tuo tila on aivan loistava lähtökohta terveelle hengelliselle elämälle. Nimittäin silloin, kun näemme itsemme Simonina, voimme saada katumuksen kyyneleet. Silloin, kun näemme fariseuksen sydämessämme, silloin Simon kaikkoaa meistä. Kun ymmärrämme velkamme ja Vapahtajamme armon mittaamattomuuden, silloin alkaa viritä rakkaus. Paradoksaalisesti: nähdessämme itsemme suurena fariseuksena, muistutamme kaikkein eniten syntistä naista.

Ei jokaisen meistä ole täytynyt viettää sellaista elämää kuin tuo julkisyntisen naisen ollaksemme kuin hän. Jumalan edessä jokainen on aivan läpeensä turmeltunut ja tuomittu, sillä vaikka et olisi murhannut, mutta olet vihastunut veljeesi, olet elämän riistäjä. Vaikka et olisi tehnyt huorin, mutta olet katsonut himoiten toisen puolisoa, olet avionrikkoja. Vaikka et olisi anastanut toisen omaisuutta, mutta olet himoinnut sitä, olet varas. Näe siis syntisen naisen kanssa itsesi oikein, mutta usko myös se sana, jonka Vapahtaja sanoo meille niin kuin syntiselle naiselle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut”. Ja vaikka tämän maailman fariseukset kummastelisivat, kuka sinä muka olet uskomaan syntejäni anteeksi tai kuinka joku Jeesus voisi niitä anteeksi antaa, saamme silti jäädä Jumalan Pojan sanojen varaan: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut”.

Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi. Koko sinun syntivelkasi on maksettu. Sitä ei maksettu hopealla eikä kullalla, vaan Jumalan Karitsan verellä. Älä häpäise tätä verta uskomalla omaatuntoasi, joka vakuuttaa sinulle, ettei tämä veri vuotanut sinua varten. Anna omantuntosi vain horista äläkä välitä sen puheesta. Kuuntele enemmin Vapahtajaasi, joka vakuuttaa sinulle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Ja huomaa nyt, ettei hän sano, että ne olivat anteeksi annetut. Hän ei sano myöskään antaneensa anteeksi vain yhtä tai muutamaa syntiä, vaan hän sanoo yksinkertaisesti, että ne ovat anteeksi annetut – siis aina ensimmäisestä synnistä viimeiseen saakka. Jopa kaikki ne synnit, joita et ole vielä tehnyt ovat jo anteeksi annetut, koska Jumalan Pojan veri vuoti niiden kaikkien tähden.

Ainoa, mikä voi pitää sinut poissa tämän anteeksiantamuksen osallisuudesta, on epäusko, joten älä anna sille sijaa. Vapahtajasi ei todellakaan halua tuomita sinua. Eihän hän tahtonut tuomita julkisyntistä naistakaan. Ota siksi päivän evankeliumi Jumalan vastauksena sydämesi kysymykseen: ”Vapahtaja, riittääkö armosi vieläkin minulle?” Kuule hänen vastauksensa: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan”.