Joh. 17:6–10 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun – ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.
Johdanto: ihmisen vapaus ja sen rajat
Valinnanvapaus on suuri asia. Emme ehkä osaa ajatellakaan, kuinka hienoa on, että saamme päättää, esimerkiksi mitä syömme, laitamme päällemme tai ketä äänestämme. Meidän kulttuurimme voi sanoa suorastaan ihannoivan valinnanvapautta ja hahmottavan koko todellisuutta yksilön ja hänen valintojensa kautta. Viime vuosikymmeninä on yleistynyt ajatus, että ihminen luo oman maailmansa. Mitään lopullista totuutta ei ole. Jokaisella on vapaus uskoa ja ajatella, mitä lystää. Sanottakoon muuten, että väite, ettei mitään lopullista totuutta ole, on itsensä kumoava, koska se väittää olevansa lopullinen totuus tuosta asiasta. Väitteen itsensä kumoavuus ei tosin näytä estävän siihen uskomista.
Luterilaisina kristittyinä me ajattelemme, että ihmisellä on todellista vapautta. Luomisessa Jumala antoi luomakunnan ihmisen viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Näin ollen se on ihmisen vallan alla, ja me voimme tehdä valintoja maallisiin asioihin liittyen. Mutta kun käännytään taivaallisiin, ihmisen vapauden mahdollisuuksissa tapahtuu suuri muutos. Raamatun opetuksen mukaan luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on (1 Kor. 2:14). Ihmisellä ei ole hengellisissä asioissa vapautta lankeemuksen jälkeen.
Ihminen ei valitse Jumalaa, vaan Jumala on valinnut meidät ja hän varjelee meidät
Päivän evankeliumi puhuu siitä lohduttomasta tilasta, jossa jokainen Aadamin lapsi syntymästään on, kun siinä sanotaan Kristuksen omista: ”jotka sinä annoit minulle maailmasta”. Jokainen ihminen kuuluu syntyessään maailmaan. Tässä yhteydessä maailmalla ei tarkoiteta Jumalan hyvää luomakuntaa, vaan langennutta, syntistä ihmiskuntaa. Raamatussa sanotaan: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” (1 Joh. 2:15–16).
Ainoa tapa, jolla voimme siirtyä Jumalan vihan alta armon alle, on se, että Jumala tekee tuon siirron. Kristus sanookin evankeliumitekstissä: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.” Jumala on ottanut valitut pyhät maailmasta ja antanut heidät Kristukselle. Tämän ottamisen juuret menevät Jumalan iankaikkiseen valintaan. Varsinainen siirtyminen vihan alta armon alle tapahtuu uskoon tulon myötä. Uskossa oleva tietää sydämessään, että Kristuksen oppi on peräisin Isältä. Kyseessä on yliluonnollinen vakuuttuminen, jota ihminen ei voi saada omin voimin aikaan.
Ajatus toivottomasta tilastamme on luonnolliselle ihmiselle kauheaa kuultavaa. Epäuskoinen pitää mielettömyytenä sitä, ettei usko olisi omissa käsissä. Koetaan suunnattoman epäoikeutena se, että Jumala on se, joka siirtää pimeydestä valoon eikä ihminen itse. Inhimilliselle järjelle tilanne vaikuttaa vastenmieliseltä. Jos keskustelette aiheesta Jehovan todistajan, muslimin tai ateistin kanssa, huomaatte kyllä. Mutta Kristuksen omille tämä ei ole mielettömyyttä, vaan suuri lohtu. Jos pelastuksesta osalliseksi tuleminen olisi meistä kiinni, me kaikki ryntäisimme iankaikkiseen kadotukseen. Ei ole ketään, joka etsii Jumalaa, ei yhden yhtäkään. Mutta nyt sulasta armosta Jumala on ottanut meidät maailmasta ja antanut Kristukselle.
Tässä ei ole vielä kaikki: ainoastaan uskon alku ei ole otettu pois meidän käsistämme, vaan Vapahtajamme tekee jatkuvasti työtä taivaassa sen eteen, jotta se, mitä hän on kääntymyksessä aloittanut meissä, johtaisi meidät perille iankaikkiseen iloon. Me emme pysy uskossa omin voimin, vaan Vapahtajamme taivaallisen esirukouksen kautta. Kristus sanoo päivän tekstissä tähän liittyen: ”Minä rukoilen heidän edestänsä” Niin uskonelämämme on alusta loppuun saakka armoa, kuten Raamattu sanookin toisaalla: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8–9).
Ihminen ei päätä uskon sisältöä, vaan Jumala on määrännyt uskomme sisällön
Kun olemme selvillä siitä, että uskoon tulossa ja siinä varjeltumisessa ei ole kyse meidän päätöksestämme, vaan Jumalan vaikutuksesta ja säätämyksestä, voimme syventyä siihen, ettei uskon sisältökään ole meidän päätettävissämme; Jumala on määrittänyt, mitä meidän tulee uskoa. Meillä ei ole lupaa uskoa, miten haluamme, vaan Jumala on tuonut ilmi sanassaan tahtonsa uskomme sisällöstä.
Tämä kaikki kuulostaa jälleen aivan kauhealta aikamme yksilökeskeisen ihmisen näkökulmasta. Jos jossain pitää olla vapaus niin siinä, mihin uskoo. On suorastaan hengellistä väkivaltaa, jos ihmiselle sanellaan, mitä hänen pitää uskoa ja mitä ei. Ihmisenhän tulee olla oman elämänsä herra.
Vaikka vapautta korostava ajattelu voi kuulostaa ihanteelliselta ja oikealta, se jättää ihmisen omien ajatustensa vangiksi. Ne ovat hänen jumalansa, ja hän elää itsekeskeisessä orjuudessa. Siksi on Jumalan suurta rakkautta, että hän on selvästi kertonut meille sanassaan tahtonsa uskomme sisällöstä – varsinkin, kun tuon tahdon ytimenä on niin vapauttava sanoma. Tuosta sanomasta kertovat evankeliumitekstin sanat: ”ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.”
Kristillisen uskon keskuksessa on Jumalan Poika, jonka Isä lähetti maailmaan pelastamaan syntisiä. Tämä sanoma on aivan uskottoman ihana, mutta epäuskoiselle naurettava. Vain syntinsä kohdannut voi ymmärtää, mistä Jeesuksen työssä on kyse. Kristuksen merkitys ei aukea sille, joka ajattelee olevansa hyvä ihminen. Se ei aukea sille, joka ajattelee olevansa kuoleman jälkeen turvassa, olipa Jumalan sitten olemassa tai ei. Se ei aukea sille, joka oikeuttaa syntinsä eikä näe armon tarvettaan.
Mutta hengellisesti köyhälle ei ole lohdullisempaa kuultavaa kuin se, että on Jumalan tahto, että uskot Jeesuksen sovittaneen kaikki syntisi. On hänen tahtonsa, että luotat siihen, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja teki kaiken pelastukseen vaadittavan edestäsi. On hänen tahtonsa, että jos omatuntosi yrittää vakuuttaa sinulle muuta, et tee siitä jumalaasi etkä anna sen sanella sinulle uskosi sisältöä, vaan uskot Raamattua, joka sanoo: ”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.” (1 Joh. 3:19–20)
Lopuksi: oikea oppi kirkastaa Jumalan
Lopuksi Vapahtaja sanoo: ”kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun – ja minä olen kirkastettu heissä.” Kun tunnemme Vapahtajamme armon, silloin olemme taivaallisen Isän lapsia. Kristus kirkastuu meissä, kun hän pitää meistä huolta. Meidän Vapahtajamme ja Jumalamme luonne käy ilmi siitä, että hän on jo iankaikkisuudessa valinnut meidät omikseen, tullut tänne yhdeksi meistä ja sovittanut meidän syntimme. Vielä hän on antanut meille uskon lahjan ja lupauksen, että hän on varjeleva meidät perille iankaikkiseen iloon. Se, että ihmisen vapaudella on rajansa, ei ole yhtään hullumpi asia, kun tiedämme, että Jumalan valinnat ylittävät kaiken sen, mistä voimme ikinä haaveillakaan.
Jumalan tahdon toteutuminen voi kyllä tuntua usein pahalta. Hän johdattaa meitä iankaikkiseen elämään mutkittelevia ja raskaita reittejä, mutta hänen armonsa vakuuttaa meille, että kaikki vaikuttaa meidän parhaaksemme. Kaikella on tarkoituksensa. Kaiken päämääränä on se, että me voimme iankaikkisuudessa ylistää häntä, joka on antanut itsensä edestämme ristin kuolemaan ja varjellut meidät pelastuksen osallisuudessa uuteen taivaaseen ja uuteen maahan. Hänen kauttaan ja hänen kanssaan olkoon kunnia Isälle yhdessä Pyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
